Sunnuntaina olimme mätsäreissä, keli oli kohdillaan. Taavi esiintyi tyylilleen uskollisena riekkuen, vaikka mun mielestä paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla. Hampaatkin se näytti tuomarille paremmin kuin ennen. Olimme parikehän punainen, mutta sen jälkeen ei tullut sijoitusta. Kuvat Mia Petroff.
Maanantaina jälkikauden virallinen aloitus treeniporukan kanssa. Tosi kova takatuuli. Taaville tehtiin n. 100 m pitkä, suora peltojälki, jossa nameja vaihtelevalla tiheydellä. Kyllä se aika tarkasti menee! Ensi kerralla kokeillaan ehkä esineitä. Kuvat Tiina Suuronen.
Tiistaina pelastushakutreenit metsässä pienessä vesisateessa, ihanan raikas keli! Tapsalle neljä ukkoa, joista eka haamuna, toka valmis. Haamulle juoksi suoraan, valmiille Taavi kiersi varmaan kilsan lenkin, kun tallottu raita vei sen mennessään ihan alueen loppuun asti, mutta kovasti se teki töitä ja lopulta se ukkokin löytyi! Kolmannen ukon metsään meno näytettiin Tapsalle ja sitten se vietiin vähän matkaa pois ja maalimiehen piilouduttua takaisin. Töitä sai tällekin ukolle vähän tehdä, mutta pirun hyvin se lähtee. Tällä ukolla tuli yksi haukkukin. Neljäs ukko oli valmis lähellä ja sille Taavi meni lähes suoraan. Tämä kokenut maalimies sai Taavin taas haukkumaan hyvin. Ihan loistotreeni tänään, vaikka hallinnasta ei aluksi ollut tietoakaan, kun tuo pieni pyrriäinen on niin tohkeissaan tästä hommasta, että korvat jää autoon... :)
Keskiviikkoaamu alkoikin sitten silmä turvoksissa. Taavi piti toista silmäänsä kiinni ja ihan kuin luomet olisi ollut vähän turvoksissa... Saatiin lääkäri iltapäiväksi, jolloin Taavi onneksi jo piti silmää aukikin, tosin siristeli aika lailla. Silmän keskeltä löytyi n. 2 mm pituinen haava. Taavi sai heti kipupiikin, jonka alettua vaikuttaa loppui siristelykin. Nyt sitten kymmenen päivää aamuin illoin rasvaus + kipulääkitys tarpeen mukaan.
Torstaina käytiin mätsäreissä, kun silmäkin näytti ihan hyvältä. Tulos oli sama kuin sunnuntaina. Taavi tosin esiintyi paremmin, ravaaminen sujui jo melko hyvin. Hyvä reissu; Taavi oli tosi paljon rennompi ja rähjäsi vain vähän =) Nähtiin Pakki-isukkikin.
Illalla käytiin vielä pikatottistelemassa jälkiporukan kanssa. Seuraamista, perusasentoa ja kontaktia muutaman muun koiran ollessa kentällä. Meni hirveen paljon paremmin kuin mini takapihatottikset, mitä olen yrittäny tehä tässä pitkin viikkoa pihahommien lomassa (siis oikeesti tosi vähän, mut yrittäny kuitenkin...). Seuraaminen varsinkin oli tänään jotenkin tosi hyvää, vaikka alkuviikosta meinasin heittää pyyhkeen kehään koko homman kanssa. Kontaktin pito on edelleen ajoittain tosi vaikeeta, muut koirat vie huomion. Samalla reissulla päästiin vähän nuuhkimaan landseerin ja flätin pentuja <3
Tänään käytiin kentällä kimppatottiksessa neljän muun koiran kanssa. Tehtiin ohitusharjoituksia ja pujottelua. Meillä oli kontakti lähes koko ajan!! Sivulletuloja tehtiin myös ja ne meni hyvin ja Taavi seuraa ilman namia hyvässä kontaktissa!! Yhden askeleen verran etenin kerrallaan ja me oltiin niin loistavia! Sitten vielä maahanmenoja ja istumisia, lopuksi vauhdikas luoksetulo toisen kiinnipidosta. Tänään oli kyllä niin meidän päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti