Näytetään tekstit, joissa on tunniste EK. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EK. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Lomahommia helteessä

Sunnuntaina mulla oli makuupäivä, mutta intouduin kuitenkin loman alkajaisiksi treenaaman. Ensin tehtiin esine-etsintää, jossa Taavi ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Intoa oli enemmän kuin tolkkua ja kovassa vauhdissa taisi nenä vähän unohtua. Lopulta kuitenki  löytyi kaikki kolme esinettä n. kolmen hehtaarin alueelta.

Seuraavaksi jäljestettiin kaksi tuntia vanha jälki ja sen Taavi osasi. Reilu 400 m jälki, joka nousi heti oikeaan suuntaan ja jonka Taavi jäljesti varmasti alusta loppuun nostaen kaikki neljä esinettä. On se kyl semmonen jälkikoira, ettei paremmasta väliä. Keli oli melkein helteinen ja tuulta vain vähän.



Maanantaina tokoiltiin peruutusten ja askelsiirtymien merkeissä helteisessä säässä. Taavi keskittyi aika kivasti ja peruutukset onnistui pääsääntöisesti hyvin. 

Askelsiirtymätkin oli hyviä, kunhan itse sain jalkani aseteltua oikein. Loppuun vielä vähän ryhmäliikettä.




Keskiviikkona helteet jatkuivat ja koska en edellisviikon oikean etsinnän jälkeen ollut päässyt tekemään kunnon palauttavaa harjoitusta, niin nyt oli sen vuoro. Kolme helppoa ja hauskaa ukkoa, muistikuva ja kaksi taputusta.


Torstaina treenattiin käveleviä maalimiehiä. Alku taas hieman hankala ja Taavi tarvi vähän apuja, mutta kolmas meni jo hyvin.

Ukkojen haukkumisen lisäksi tehtiin myös tarkkuusruutua kaksi toistoa. Molemmilla kerroilla Taavi löysi esineen aika nopeasti, mutta palautuksessa esineet tippui pari kertaa.


Lauantainakäytiin aamulenkillä Martan kanssa.





Lenkin jälkeen treenattiin taas käveleviä ukkoja ja tällä kertaa kaikki neljä haukuttiin heti ilman apuja! Tehtiin taas myös tarkkuusruutua ja vähän paikkistakin. Iltapäivällä käytiin vielä vähän tosihommissakin.





maanantai 3. joulukuuta 2018

Ollaan oltu aika laiskoja

Pari viikkoa sitten Taavi oli äijäreissussa saaressa Murun kanssa, oli pojat nauttineet. Me aloitettiin sillä aikaa Kostin kanssa hihnakäytöstreeni ilman suurempia tuloksia. Jatketaan taas kun on aikaa keskittyä yhteen koiraan kerrallaan...






Lauantaina haeskeltiin ihmisiä. Taaville pientä motivaation testeusta useammalla tyhjällä ennen löytöä. Tyhjiä taisi olla neljä tai viisi ja sitte löytö. Ihan yhtä reippaasti se lähti jokaiselle pistolle eli ei suurempia ongelmia motivaatiossa.

Kostille kolme ukkoa, joista eka pienenä haamuna ja kaksi muuta valmiina. Suorapalkat. Kaikki ukot löytyi, mikään raketti se ei ole, mutta ihan innoissaan lähtee kuitenkin etsimään ukkoja ja tekee töitä ne löytääkseen.


Sunnuntaina aamusta Kostille esineruututreeniä ek-porukan kanssa. Kun kerroin viime aikojen haasteista vieraiden ihmisten ja esineiden osalta, päätettiin tehdä treeni niin, että laitettiin kaksi vierasta esinettä ruutuun valmiiksi, ei kovin kaus. Sitten toin Kostin ja laitoin sen puuhun kiinni ja kävin huijaamassa sitä, että vien esineen, jonka jälkeen lähetys. Hyvin lähti, mutta molemmilla lähetyksillä ampaisi lähemmäs ruudun takalaitaa, kun on kotona treenattu pidemmällä matkalla. Hirveesti etti esineitä, mutta liian kaukaa. Molemmille esineille uusi näyttö ja lähetys ja toinen kerta toden sanoin kummallakin kerralla. Vierasta esinettä piti vähän ensin tutkailla ennen kuin ne arvasi ottaa suuhun. Hienosti tuli mulle asti ja sitten leikittiin esineillä kovasti.

Esineruututreenin ajan muhi Taaville jälki, joka ehti lopulta vanheta kolmisen tuntia. Jäljen nosto tehtiin tien vartta pitkin niin, että ensin tuli vastaan jäljen loppupää ja seuraavaksi sitten jäljen alku. Taavipa saikin ylhäältä kallioilta hajun sinne jättämästäni kepistä ja kävi sen sieltä hakemassa. En olisi kyllä uskonut mitenkään, että aamulla maasta poimimani keppi, joka oli taskussa puolisen tuntia, haisee niin voimakkaasti, että Taavi pongaa sen n. 50 metrin päästä ylhäältä kalliolta. Mutta niin vain kävi. No pyysin sitä sitten etsimään jäljen ja Taavi nosti jäljen ja ajoi lyhyen matkan tielle.



Palkkasin sen tiellä ja sitten otettiin uusi jäljen nosto kohti jäljen alkua. Jälki taisi kuitenkin mennä liian lähellä, kun Taavi oli koko ajan menossa ylös rinteeseen. Päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa ja päädyttiin jäljen alun luokse. Se olikin sitten vaikea. Tuolla liikkuu ilmeisesti paljon jotain eläimiä tai jotain, kun maasto on täynnä tallautuneita polunpätkiä. Lopulta Taavi kuitenkin sai oikeasta jäljestä kiinni ja löysi lopulta oikean suunnankin, joka tällä kertaa oli jostain syystä tosi vaikeaa. Oikean suunnan löydyttyä meno olikin sitten taas varmaa ja vauhdikastakin. Maasto oli paikoitellen hankala ja jouduin päästämään muutamaan kertaan irti liinasta. Harjoiteltiin myös sitä, että pysäytin Taavin kesken jäljen ja irrotin sen liinasta tai otin takaisin liinaan. Kerran vedin myös kunnon lipat kallionreunalta, mutta ei haitanneet nämä keskeytykset jäljestystä.

Kaksijakoiset mietteet jäi tästä treenistä; loistavaa jäljestystä, kun jälki löytyi, mutta alku oli vähän haparointia. Ei myöskään ollut ihan parhaalla mahdollisella tavalla ehkä toteutettu tämä treeni, mut aina välillä täytyy kokeilla vähän erilaisiakin juttuja.


Tiistaina Taavin tokossa tehtiin ruutua ja meni ihan kivasti. Vahvistettiin kuitenkin paikkaa myös taputtamalla. Merkin kiertokin onnistui ja seuruu oli hyvää. Noutoa tehtiin sekä hypäten että ilman ja Taavi oli oikein innokas. Lopuksi vielä Taavin yksilöpaikkaistuminen toisen koiran tehdessä häiriötä.


Sunnuntaina Kosti kävi näyttelytreeneissä ja tottelemistreeneissä. Näyttelytreenit meni muuten hyvin, mutta Kosti olis vaan halunnu rakastaa treenien vetäjää. Vinkui vaan hänen ja hallissa olevien koirien perään, eikä pystynyt yhtään pönötysseisomaan. Juostessa todettiin, että joudun juoksemaan aika kovaa ja pitkällä askeleella. Harvassa on ne kehät, joissa mahdutaan tarpeeksi kovaa menemään...

Tottelemishommassa aloitettiin vieraiden esineiden noudolla ja Kosti haki ne ihan reippaasti. Helisevää nallea piti tutkia vähän kauemmin, mutta ihan kuin olisi edistystä huomattavissa. Muuten tehtiin merkin kiertoa. Kosti on hokannut liikkeen hyvin, mutta vauhtia tarvisi kovasti lisää. Seuruuta tehtiin häiriöllä ja osa häiriöistä oli vähän liikaa Kostin sietokyvylle, mutta useamman toiston jälkeen se kykeni suoriutumaan niistäkin. Lopuksi paikkamakuu ja Kosti oli oikein rauhallinen.


keskiviikko 1. elokuuta 2018

Huh hellettä! Jotain on silti yritetty tehdä

Helle se vaan jatkuu ja jatkuu. Melkein joka päivä lämpötila on kivunnut yli kolmeenkymppiin jo useamman viikon ajan. Emme siis ole tehneet juuri muuta, kuin lenkkeilleet aamuyöllä ja käyneet jokusen kerran uimassa.


Esineruutua kokeiltiin yhtenä iltana viime viikolla, mutta kun oli vieraat esineet niin ei ollutkaan ihan niin helppoa. Taavi kyllä löysi esineet hienosti, mutta niitä ei kyllä voinut ottaa suuhun, kun niissä oli vierasta kuolaa, ällöä. Lopulta sit pystyi tuomaan esineen mullekin. Että semmosta.

Kostia ehkä vähän jäskätti vieras hetsaaja, vaikka se lähtikin ihan hyvin esineelle. Meni vaan jonkin matkaa ohi esineestä ja sitten kyllä yritti kovasti hakea, mutta ei löytänyt mitään, kun oli sen verran sivussa. Uudella lähetyksellä sitten vähän hiipui into. Vaihdettiin paikkaa puhtaaseen metsään ja siellä pari hetsausta. Eka vieraan hetsaama ja toka mun ite hetsaama. Mun hetsauksesta lähti paljon paremmin. Esine tulee jo melkein mulle asti.


Viikko sitten keskiviikkona Taavin pentu Hera, Salokannel Heartbreaker, kävi meillä kylässä. Helteestä huolimatta yritettiin vähän jotain pientä aktiviteettia keksiä koirille ja käytiinkin testaamassa Heran suhtautuminen ampumiseen. Ei ollut tyttö moksiskaan laukauksista. Käytiin myös treenaamassa hallilla vähän näyttelyjuttuja Heran ja Taavin kanssa. Hitto kun mä en vaan osaa seisottaa Taavia nätisti, aina harittaa varpaat johonkin suuntaan. Pojat teki myös tokoa ja Hera aksajuttuja, Kosti pääsi lisäksi haukkumaan Juulian ilmaisutreenissä. Uimassakin käytiin ja metsälenkillä. Päivä hujahti ihan siivillä ja koko porukalla oli hauskaa, vaikka helle vei terävimmän kärjen porukan riekkumisinnosta.

Hera on hirmu kaunis ja niin Taavin näköinen! Valokuvia selatessa piti useammassa kuvassa katsoa oikein kunnolla, ennen kuin erotti kumpi on kuvassa =).





Jotenkin poikamaista menoa... =)

Niin söpö <3



Kosti aina yhtä fiksuna =)
 


Meinas vähän häikästä

Isä ja tytär







Ek-porukalla oltiin viime viikonloppuna esineruutuilemassa ja mukana oli vain Kosti. Taas oli poika vähän hämillään jostain syystä, eikä esineiden hakeminen oikein innostanut. Ei taida vaan nää kuumat ilmat sopia viileään tottuneelle vuoristokoiralle?


Tiistaina kävin aamusta tekemässä molemmille jäljet. Koska jo seitsemän maissa oli yli 20 °C lämmintä, en varsinaisesti vanhennellut jälkiä. Maasto helteiden ja sateettomuuden jäljiltä kuiva, tuulta ei juurikaan. Taavilla testasin viilennysloimea, kun oli vähän pidempi jälki.

Ekaks Kosti ajoi oman puolisen tuntia vanhan n. 500 m pitkän jälkensä. Esineitä oli kahdeksan ja muutama kulma, alkuun otettiin parin metrin jana.

Kosti lähti hyvin jäljelle ja jäljesti koko matkan hienosti. Sen tyyli on mulle ehkä vieläkin vaikeampi lukea kuin Taavin tyyli, mutta mä yritän. Osassa kulmista isompi tarkistus, osassa mentiin sujuvammin. Eka esine jäi nousematta, muut merkkas hienosti.





Kato, löysin tämmösen!




Juuri kun olin lähettämässä Tapsua janalle, kuului tieltä kysymys, jotta onko koirani kuinka sosiaalinen. Siellä oli aamulenkillä pikkuinen sakemanni/rotikka -sekoitus, joka oli vailla koirasosiaalistumista. Kerroin Taavin olevan hieman epävarma muita koiria kohtaan, mutta pentujen kanssa se on aina ollut ok. Päätettiin sitten laskea koirat irti ja niin sai pikku Mies vähän kosketusta vieraisiin koiriin. Vaikka Tapsu ei pennun kanssa ruvennutkaan leikkimään, niin hyvän sosiaalistumishetken se tarjosi pikkuiselle, kun käytiin yhdessä kävelemässä pieni lenkki. Mä olen niin ylpeä mun pienestä rähjäroopesta, joka kuitenkin osaa aina tarvittaessa käyttäytyä ❤.


Taavin jälki ehti vanheta lopulta aika tasan kaksi tuntia, pituutta sillä oli kilometri, keppejä kuusi ja maastonvaihteluiden lisäksi mukana yksi ketunlenkki ison kiven ympäri. Janalla oli mittaa n. 50 m ja Taavi otti heti oikean suunnan.  Eka keppi jäi nousematta ja toinen oli vasta 450 m kohdalla, mutta ihan loistavasti Taavi jäljesti sinne asti. Pelkkä jälki on siis Taaville niin motivoivaa, että ilma esineiltä tulevaa välipalkkaakin se ajelee jälkeä helposti pidemmänkin matkan. Sain sen myös juomaan ekalla löydetyllä kepillä ja lähetys uudestaan jäljelle onnistui myös ilman jäljen hukkaamista (on ollu haasteena viime aikoina). Lopunkin jäljen Taavi puksutteli mallikkaasti loppuun nostean kaikki loput kepit. Ketunlenkin se jätti kiertämättä, jatkoi jälkeä suoraan. Ihan loistava jälki haastavassa kelissä, oisko viilennysloimi hieman helpottanut oloa... olin ajatellut, että lopetan jäljen aiemmin, jos siltä näyttää, mutta ei tarvinnut.


Aina mä sössin ton karttaohjelman kanssa, mutta kutakuinkin tuollainen jälki.





Illalla käytiin Kostin kanssa aistimassa Hamina Tattoon tunnelmaa ja kuuntelemassa iltasoittoa. Ei ollakaan helteiden takia käyty ikuisuuksiin ihmisten ilmoilla. Kosti oli kuin kala vedessä ihmisvilinässä, edes poliisihevoset ei pikkumiestä juuri kiinnostaneet, "onhan noita koneja nähty" -tyylinen reaktio. Heppojen kakkapallerot kylläkin kiinnosti... Pienen pieni chihu halusi välttämättä tulla haistelemaan Kostia, mutta musta tuntuu, ettei Kosti tajunnut sen edes olevan koira :). Ja meille rähissyt lapinkoira ei Kostia paljon haitannut, onneksi olen saanut sen suojeltua toisten koirien hyökkäyksiltä!






Koska pieni Mies-koira ei juuri ole päässyt tutustumaan muihin koiriin, soviittiin keskiviikkoaamuksi treffit Kostin kanssa. Kosti intoutuu leikkimään muiden kanssa ja niin oli hauskaa menoa Miehenkin kanssa. Eiköhän nämä treffit oteta joskus vielä uusiksi!









SporttiRakin luentoarkistoa on myös kulutettu hellepäivien ratoksi parin Reija Niemisen hakuluennon verran sekä Katariina Tiiran koiran persoonallisuutta ja koulutettavuutta sekä koiran ymmärrystä käsittelevien luentojen osalta.

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Esinejuttuja ja uimahommia

Kostin kanssa treenattiin ilmaisua. Vähän häiritsee, kun sisältä kuuluu Taavin haukku. Aika hyvällä mallilla silti tähän treenimäärään nähden ja kiva kun se haluaa itse mennä maate. Nyt pitäis vaan saada vieraita haukuttavaksi.



Torstaina oltiin jälkiryhmän treeneissä melkoisen kovassa sateessa. Mä halusin treenata koiranlukua ja sain vieraan tekemän 700 m jäljen, joka ehti vanheta reilun tunnin. Maasto oli monipuolinen metsämaasto kallioineen ja suopursuisine kosteine alueineen.

Tämmönen oi meidän jälki tuota viimeistä piikkia lukuun ottamatta, joka taitaa olla jonkinlainen gps-virhe.


Jana meni hyvin ja ilman mitään tarkisteluja Taavi lähti oikeaan suuntaan hyvin määrätietoisesti. Kulmat ja piikin Taavi suoritti todella hyvin, rauhalliset tarkistusringit tarvittaessa ja osa tais mennä ilman tarkistuksiakin. Yksi keppi jäi matkalle ja muutamassa kohdassa juuri kypsymässä olevat mustikat maistuivat Taaville.

Mä osasin lukea koiraani, vaikka tuo mustikointi hieman häiritsi sitä. Ens kerralla kokeilen, josko lyhyemmällä liinalla jäljestys auttais noissa kohdissa. Treenistä jäi tosi hyvä fiilis!

Kostikin sai oman reilun tunnin vanhan sadejälkensä, jolle tiputtelin kuusi hanskaa. Alusta oli kova sammal, joka osoittautui vähän vaikeaksi. Myös tuuli nousi jonkin verran ja tuntuikin, että Kosti sai esineistä hajun jo kaukaa tuulen mukana ja jäljestys tästä vähän kärsi. Positiivista oli Kostin reagointi esineisiin ja kyllä se on jo ihan hyvin hajulla siitä, mitä jäljestys on.


Perjantaina pienet tokoilut kentällä molemmille. Taavi teki loistavat kaukot, hyvää seuruuta, hyvän, mutta hitaan noudon ja jättävien erottelua.

Kosti osas seurata hyvin ja kapulan pitokin onnistui hyvin. Kaukot toimi ihan läheltä ja luoksetulo oli vauhdikas, vaikkakin loppuasento kovin vino.


Lauantaina tarkkuusruutua kotipihalla. Taaville ihan oikee ruutu ja hyvin se etsi pienen mutterin varvikosta. Mutterin poimiminen suuhun oli selkeesti ärsyttävää ja pienen jurputuksen säestämänä mutteri tuotiin hienosti mulle käteen.

Kostin kanssa treenattiin mutterin nostoa ja luovutusta käteen nurmikolla. Edistystä on tapahtunut, sillä Kosti ei syönyt mutteria, vaan toi sen hienosti mulle käteen. Mitään muovisia esineitä en kyllä sen kanssa uskalla vielä koittaa :).


Sunnuntaista eteenpäin oltiin kolme päivää mökillä. Ihmisosapuolet keskittyivät lähinnä polttopuiden tekoon, mutta ehdittiin vähän touhuta koirienkin kanssa. Molemmille esineruutua, Taavi haki tasoonsa nähden hyvin kaksi esinettä. Sehän ei ole koskaan oikein innostunut tästä hommasta, mutta nyt näytti ihan ok toiminnalta. Kostille kolme esinettä yksi esine kerrallaan näyttämällä ja sehän haki ne vallan mainiosti! Jos ei heti löytänyt, niin teki uutterasti töitä esineen löytämiseksi. Mikään supernopea sekään ei ole, mutta selkeästi innokkaampi kuin Taavi. Luovutuksia pitäisi Kostin kanssa treenata...

Lähetys


Luovutus

Vauhdilla tulee


Kostikin osaa


Vähän myös ammuskeltiin sekä 6 mm että 9 mm startilla, kumpaankaan ei kumpikaan juuri reagoinut. Taavi malttoi hienosti olla paikkamakuussa laukauksista huolimatta ja Kosti seurasi niin keskittyneenä namiin, ettei varmaan edes kuullut laukauksia. Ja sit koirat ui ja ui ja vielä vähän ui.



















Kosti myös avusti puuntekohommissa parhaan kykynsä mukaan.

Välillä piti ottaa lepiä =)




Eka Taavin pennuista on kuvattu luustoltaan terveeksi, Salokannel Hermera 'Hilla' polvet 0/0, lonkat A/A, kyynärät 0/0, LTV0 ja VA1 (sama kylkiluupuutos kuin Taavilla).



OstinSporttiRakilta kolmen kuukauden "kesäjäsenyyden" ja olen hyödyntänyt heidän luentoarkistoaan kuuntelemalla kaksi Johanna Frantsénin luentoa jäljestämisestä. Yhteensä viisi tuntia asiaa tuosta mielenkiintoisesta aiheesta, josta ei koskaan voi oppia liikaa. Luennot tarjosivat paljon uutta ja nostivat taas motivaatiota harjoitella.

Myös koiran kehonhuollosta kuuntelin loistavan Lotta Lehtisen luennon ja seuraavaksi tarkoitus olisi perehtyä koiran hormonitoimintaan ja sen vaikutuksista koiran käytökseen ja terveyteen. Myös pari luentoa hakukoiran koulutuksesta ja rallyluento olisi tarkoitus kuunnella, jos vain aika riittää.