sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kevät tulee ehkä sittenkin

Olin reissussa maailman äärissä pari viikkoa ja matkan varrella vuoristossa kohtasimme paljon koiria. Osa oli kuin ilmettyjä pyrrejä, joten katurakin nimitys tälle rodulle ei ehkä ole niin kaukaa haettu =D =D.

Oli ihana vierailla kulttuurissa, jossa eläimet saavat kulkea vapaana ja niistä pidetään hyvä huoli, vaikka elämän resurssit ovat huomattavasti niukemmat kuin meillä täällä hyvinvointivaltiossa. Koirista huomasi myös sen, että terverakenteinen koiran näköinen koira on se, joka menestyy. Kun kaikki koirat olivat sekarotuisia kyläkoiria, ei joukossa ollut yhtään ääriominaisuuksia omaavaa yksilöä. Kaikki olivat sopusuhtaisia jokaisella mittapuulla. Myös käytökseltään koirat olivat keskivertoja, vaikka lähempää tuttavuutta rabiesriskin takia niihin ei arvannutkaan ottaa. Eri kyliin saapuessamme oli koirat vastassa ja osa kävi nuuskimassa housunpuntit. Lähtipä jostain kylästä myös koira tai pari saattamaan meitä reviirinsä laidalle asti. Aggressiivisuutta tai ylitsevuotavaa ystävällisyyttä ei ollut havaittavissa, kultainen keskitie on selkeästi se paras.

Keskenäänkin koirilla näytti olevan selvät sävelet ja vieras koirayksilö tutkittiin tarkkaan ja tarvittaessa sille kerrottiin selvästi, mutta mahdollisimman hienovaraisesti, ettei sen seuraa kaivata. Vapaus ja rakkaus, mitä sitä muuta elävä olento kaipaa!




Muru ja Seija pitivät koirista huolta mun reissatessa, iso kiitos siitä!

Taavin ja Kostin tappelut alkoivat, kun Kosti oli puolitoistavuotias ja olin ollut reissussa ja palasin kotiin. Tervehtimistilanne oli silloin liikaa, vaikka olimme ulkona ja koirat tulivat eri aikaan luokseni. Tästä johtuen hieman jännitin, kuinka nyt käy. Kotiin tullessa Taavi pääsi ensin tervehtimään mut ulkona. Sitten oli Sinnin vuoro ja lopuksi kävin molempien kanssa yhessä pienellä kävelyllä. Meni kyllä kaikin puolin niin hyvin, että toi taas lisää uskoa tämän kaksikon keskinäisen sopuisuuden säilymiseen myös jatkossa.


Toissa keskiviikkona palattiin harrastusarkeen Sinnin tokotreenien merkeissä. Päivän varsinainen aihe oli merkkien kierto ja sen lisäksi tehtiin kapulahommia, seuruuta ja häiriötreeniä sekä paikkis.

Seuruussa pientä edistymistä, mutta edelleenkään perusasentoon tulosta Sintturalla ei ole hajuakaan. Hurjan vaikea se tuntuu olevan, vaikka itse seuraaminen menee jo ajoittain ihan mallikkaasti. Kapulan pito on jo vakaata ja ihana, kun Sinni ei pureskele kapulaa yhtään. Edelleen tarvitsee paljon treeniä kapulan luovutukseen. Merkkien kierrossa on paljon hyvää, mutta etenkin merkeille lähtö tarvitsee vielä kovasti vahvistusta. Paikkiksessa Sinnille on ihan kamalan hankalaa se, kun joku kehuu koiraansa. Häntä rupee siinä vaiheessa vispaamaan niin, ettei maassa meinaa pysyä millään ja välillä sieltä pitää nousta katsomaan kehujaa... Paaaljon treeniä tähän. Häiriötreenit oli aika vaikeat Sinnille, mutta hyvä eka kerta tuollaistakin. Eniten sitä kiinnosti kanssatreenaajien käsissä mahdollisesti olevat namit ja niitä pomppasi pari kertaa tutkimaan. Ahne pirulainen!




Lauantaina Sinni treenas ilmaisua ja vähän tottista ja Taavi tarkkuusetsintää ja tottista. Sinnin ilmaisut oli vähän sinnepäin. Hajut meinas viedä mennessään ja ihmisten ihanuus... tottiksessa se pystyi keskittymään aika hyvin siihen nähden, että oltiin ekaa kertaa ulkona. 

Taavi etsi viiden sentin kolikon hienosti, vaikka etsintäpaikan vieressä oli paljon häiriöhajuja. Tottiksessa se teki omaan tyyliinsä kohtalaisesti. Ei siltä kyllä tule enää paljoa vaadittua.

Ennen treenejä käytiin Ainon kanssa hihnalenkillä.



Maanantaina yritin tehdä esineruututreeniä molempien kanssa, kun löysin pienen alueen sulaa metsää. Taavi haki esineet omalla tyylillään rauhallisesti, mutta varmasti. Sinnillä meni sitten taas enempi kauriinkakan syömiseksi. Tarvis selkeesti jonkun kaverin noihin Sinnin alkutreeneihin ainakin, yksin ei oikein hommasta tullut mitän.






Tiistaina käytiin Sinnin kanssa taajamaetsintäharkoissa. Hienosti se pystyi keskittymään, vaikka kauniin kelin ansiosta liikkeellä oli paljon porukkaa. 



Pikkusen liian innokas löytäjä.


Keskiviikon tokotreeneissä Sinni teki kapulan pitoa ja vähän seuruuta. Meidän suurin haaste on edelleen muut ihmiset, joiden luo Sinni karkailee edelleen ilakoimaan. Lisäksi tehtiin paikkis, joka meni oikein hyvin, kun olin tosi lähellä. Lopuksi hömpöteltiin, kun treeniporukan uuden jäsenen koiran palkkausörinä oli useamman muun koiran mielestä hieman epäilyttävää. Uusi jäsen siis örisi ja me muut tehtiin kivoja juttuja. 


Torstain tokossa keskityttiin eteentuloihin ja kapulan palautuksen loppuasentoon. Lisäksi todettiin, ettei Sinnillä ole mitään hajuakaan perusasennosta. Eteentuloihin tarvitaan jonkinlaiset ohjurit, muuten Sinni pyrkii vähän vinoon asentoon ja kapulan palautuksessa on nyt ruvettava vaatimaan loppuun asti tuomista. Perusasentotreeni on aloitettava ihan alusta uudestaan, jotta saan Sinnin tajuamaan sen...


Taavi täytti perjantaina jo yhdeksän vuotta! Mihin tämä aika oikein menee? Voi miten ihana tuollainen vanha koira on, kuin ihmisen mieli. Tunnemme toisemme niin hyvin, että kumpikin tietää mitä toisella on mielessä ja ennakointi puolin ja toisin on usein saumatonta. Onnea Taavi ja paljon terveitä vuosia lisää <3 <3 <3 <3

Synttäreitä juhlistettiin kaverilenkillä.



Lauantaina Sinnin kanssa treenattiin hakua pienimuotoisesti, kun metsästä löytyi lumeton lämpäre. Into ja taito etsimiseen löytyy ja ilmaisukin toimii joten kuten. Irtorullat varmemmin kuin kiinto. Pitää jatkossa keskittyä antamaan maalimiehille tarkemmat ohjeet, miten toimia. Mut hyvällä mallilla kai kuitenkin ollaan, vaikka onhan rullailmaisu satakertaa vaikeempi kuin haukku... 

Molemmat myös jäljesti lauantaina. Tai Taavi ei kyl jäljestänyt, sillä oli joku ihan oma hajumaailma, missä se pyöri. Jouduttiin lopettamaan jälki kesken, kun siitä vaan ei tullut mitään. Ei mitenkään tyypillistä Taavia.

Sinni sen sijaan yllätti positiivisesti. Nosti pari tuntia vanhan jäljen hyvin, kulmat suoritti hyvin ja esineetkin ilmaisi, tosin todella niukasti. Jäljellä oli pituutta kolmisen sataa metriä ja kulmia oli kolme. Mun täytyy opetella nyt vaan lukemaan Sinniä, se on jotenkin niin vähäeleinen.


Sunnuntaina Sinni kävi mätsäreissä pyörähtämässä ja meni kyllä hyvin. Se juoksee tosi nätisti, paitsi loppukehässä sitä vähän hirvitti, kun takana tuli iso lansu. Sitä piti pari kertaa korvat luimussa kurkata, mutta ravi pysyi hyvänä koko ajan. Seisominen on vähän vaikea, jala harittaa aina johonkin suuntaa. Hampaat antoi naistuomarin katsoa hyvin. Nähtiin myös paria pentua ja muutenkin hengailtiin koirien ja ihmisten seassa. Lapset oli vähän pelottavia, pienet pirulaiset kun eivät osaa käyttäytyä, vaan tulevat ihan liian kovaa ja kovaäänisesti iholle. Ärsyttävää! 




Iltapäivällä käytiin vielä molempien kanssa pitkällä metsälenkillä Ainon kanssa. Olipa ihan pitkästä aikaa päästä metsään kunnolla kävelemään!