perjantai 27. joulukuuta 2013

Jouluista (?) hakua

Koska talvesta ei ole tietoakaan, harrastimme hakua vesisateessa. Aamulenkin hoidin tallaamalla aluetta Taavin kanssa ja suunnittelemalla piitojen paikat. Vanhempani ja siskoni tulivat maalimiehiksi. Piilot olivat 30 - 50 m keskilinjasta.

Ensimmäisenä isäni oli ison kiven takana, taputusavulla Taavi sinkosi suoraan maaliin. Toisena siskoni makasi kahden kiven välissä, pieni taputus ja koira matkaan. Taavi juoksi ensin vähän ohi, mutta koukkasi heti takaisin ja innoissaan siskon luo syömään herkkuja. Seuraavana maalimiehenä oli jälleen isäni, joka oli piiloutunut kallionreunan ja puun väliin. Taavi oli sen oloinen, että lähetin sen matkaan ilman mitään apuja. Ensi lähti hyvin, sitten muutama varovaisempi askel ja vilkaisu minuun ja sitten lähti omatoimisesti etsimään. Hyvin yritti hakea, mutta ei kuitenkaan löytänyt, joten otin sen takaisin ja taputusavulla uusi lähetys, jolloin onnistui hyvin. Seuraavana äitini oli tiheän kuusikon keskellä, taputus ja koira matkaan. Taas Tapsa meni ensin vähän ohi maalista ja sitten nopea koukkaus herkuttelemaan. Viidentenä maalimiehenä isäni oli tiheikön keskellä. Taas lähetin Taavin matkaan ilman apuja ja nyt lähti vauhdilla, haki omatoimisesti hyvin ja löysi ukon, jee, tää oli tosi hyvä! Viimeisenä äitini oli kiven takana ja pienellä taputuksella matkaan ja suoraan maaliin.

Hyvä treeni pitkästä aikaa. Taavi kyllä jäljestään mieluummin kuin hakee ilmavainulla, mutta tänään oli kyllä muutama selkeä ilmavainukin havaittavissa, joten eiköhän se tästä edisty.

Pelastushakuporukka, jossa ole muutaman kerran käynyt treenaamassa on hajotettu ja vain muutamalle viime keväänä aloittaneelle koirakolle on vakiharkoituspaikka. Meidät muut mun mielestä vain heivattiin pois porukasta ja ilmoitettiin, että treenataan jos joskus saadaan porukkaa kasaan ja voihan sitä kuulemma kysellä aina jos johonkin porukkaan mahtuis varamieheksi. Vaikutti mielestäni kovin oudolta toiminnalta ja harmittaa kovasti, koska juuri tuo pelastuspuoli olisi se mikä mua enemmän kiinnostais. Täytyy toivoa, että tänne saataisiin uusi porukka, jossa olisi aktiivisia ihmisiä ja jotka ymmärtäisivät, että esim. vuorotyöt estävät treenaamisen joka viikko samana päivänä samaan aikaan ja jossa ei katsottaisi nenänvartta pitkin jos ei joka kerta pääse mukaan... Muutamalle ihmiselle olen jo viestiä laittanut ja kysellyt treenipaikkaa ja onhan meillä toi pk-puolen porukka, jossa olen viihtynyt oikein hyvin!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvät koirakokemukset

Muutama huono kokemus muista koirista on jättänyt Taaviin selvästi jäljet. Vieraat koirat arveluttavat, niille rähjätään tai sitten ei meinata uskaltaa mennä lähellekään. Esimerkiksi lenkillä toisen koiran perässä kävely ei meinaa aina onnistua, kun Taavi hankaa vastaan. Yleensä Taavi kyllä vähän rentoutuu hetken päästä ja alkaa kävellä ihan hyvin. Ollaan kyllä edistytty kovasti. Myös toisten koirien pienetkin rähinä-äänet saavat Taavin ihan lukkoon ja palautuminen vie aikaa. Näitä on vähän vaikea harjoitella, kun keskenään rähiseviä koiria on onneksi kuitenkin aika vähän.

Näistä syistä olemme pyrkineet hankkimaan paljon hyviä koirakokemuksia, jotta Tapsa pääsisi peloistaan. Eniten Taavi on tekemisissä samanikäisen Hipun kanssa. Hippu on hoffi ja Taavin bestis. Hipun kanssa riekutaan pihalla ja käydään metsälenkeillä, hihnassakin osataan kimpassa mennä ihan mallikkaasti. Hipulla on seuranaan kaksi aikuista belgi-sakemannisekoitusta, jotka pitävät pennuille vähän kuria ja järjestystä. Aivan loistava ystäväkolmikko siis!

Heinäkuista köydenvetoa Hipun kanssa

Pakki-isukkia pyrimme myös tapaamaan säännöllisesti, noin kerran kuussa. Vielä ainakin pojat tulevat hyvin toimeen keskenään ja intoutuvat välillä jopa painimaan. Toivottavasto Pakki sietää poikaansa myös tämän aikuistuessa! Myös Seijan koiralauman kanssa ollaan tekemisissä silloin tällöin. Silloin kyllä tytöt näyttävät Tapsalle missä kaappi seisoo, mutta kun on tilaa temmeltää, niin hyvin menee.

Ihanaista Nuttu-pyrriä Taavi liehitteli mökkireissulla lähes vuorokauden, ennen kuin Nuttu heltyi leikkiin. Sen jälkeen kaksikko onkin tullut hyvin toimeen, vaikka pitkän välimatkan johdosta näkevätkin toisiaan aivan liian harvoin.

Työkaverini kuultua Taavin traumoista, saimme kutsun tapaamaan hänen setteriurosvanhustaan, jonka kanssa sama sävel löytyi lähes välittömästi. Vanhuksen vauhti vaan meinasi hyytyä Taavin vauhdissa pitkällä metsäreissulla, mutta iloisina tultiin kotiin asti. Heitä menemme varmasti tapaamaan uudestaankin.

Ennen tai jälkeen pentukoulun pyrimme haistelemaan vähän muita koiria. Kenttä on kuitenkin se paikka, jossa pahimman päällekäynnit ovat tapahtuneet, joten siellä hyvät koirakohtaamiset ovat uskoakseni erityisen tärkeitä. Sieltäkin on jo muutama hyvä kaveri löytynyt, harmi kun niitä ei näe pentukoulun ulkopuolella... Ja talvitaukokin on meneillään.

Silloin harvoin kun lenkillä tapaamme muita koiria, yritän keskittyä hyviin ohituksiin tai perässä kävelyihin, silloin ei paljon haistella. Olen ajatellut asian niin, että näin Taavi saisi rohkeutta ja luottoa itseensa, kun kaikkien vastaantulijoiden kanssa ei tarvitse tehdä tuttavuutta. Taavi kuitenkin alistuu selvästi lähes kaikille vieraille koirille. Ei sentään heittäydy ihan selälleen maahan, mutta tekee kyllä selväksi, ettei hänen kimppuunsa kannata hyökätä... Mun uskomuksen mukaan hyvä reipas ohitus vahvistaa sitä, ettei kaikista koirista tarvitse välittää ja mun vierellä on turvallista eikä tarvitse jännittää.

Tietysti on sitten niitäkin koiria, jotka tulevat hihna pitkällä vastaan ja ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin antaa nuuhkia, kun toinen tulee vaan. Nämä muutamat tapaukset ovat onneksi olleet ihan kilttejä ja alkupörhistelyn jälkeen Taavikin on rentoutunut. Toivon, että koiranomistajat tuntevat lemmikkinsä niin, etteivät päästä puruherkkiä koiria ihan noin vapaasti muiden luokse, tosin koskaan ei voi tietää...




torstai 19. joulukuuta 2013

Tämän viikon touhut

Tiistaina yritin toteuttaa pienen nenänkäyttöharjoituksen siskoni kanssa: sisko metsään piiloon ja minä Taavin kanssa sinne kävelemään. Kun Taavi sai vainun siskostani, päästin sen irti ja komensin ukolle. Tehtiin neljä hakua, meni ihan ok. Mulla on vielä vaikeuksia tulkita milloin Taavi saa ilmavainun, se kuitenkin on halukkaampi menemään maavainulla. Jäljestystä pyrittiin estämään menemällä jäljettömän metsän kautta tuulen alapuolelle.


Keskiviikona joululahjaostosten jälkeen aloitin lenkin tekemällä jäljen vielä täysin lumettomaan lähimetsään. Mun pikku pyrriäinen odotti sen ajan kiltisti puuhun köytettynä! Koska päivä vielä lyhenee ja pimeys vallitsee, niin niinhän siinä kävi, että pimeäksi jälkeilyksi meni... Jälki ehti vanheta vajaan tunnin. No ei auttanut kuin vaihtaa lenkkipanta jälkivaljaisiin ja lähettää Tapsa janalle. Ekaa kertaa koitin lähetystä kauempaa jäljestä, ehkä parin metrin päästä...? Taavi kun saa nuo valjaat päälleen, niin sillä ei ole epäilystäkään mitä ollaan menossa tekemään ja niinhän se löysi jäljen nopeasti ja lähti vielä oikeaan suuntaankin.
Jälki oli kävelty normaalisti reippain askelin, nami joka viidennellä askeleella. Taavi työskentelee jäljellä varmasti ja itsenäisesti. Saan jäädä hyvin liinan mitan päähän ja vaikka liina takertuisi välillä johonkin, se ei Taavia haittaa, vaan meno jatkuu kunhan saan liinan irti pusikosta. Kulmat menee hyvin ja tänään oli myös pari polun ylitystä, ei ongelmia. Täytyy jossain vaiheessa testata jälkeä, jossa maasto vaihtuu kesken kaiken. Ihan loistosuoritus siis näin pitkästä aikaa!

Melkein joka päivä tällä viikolla ollaan käyty kentällä tekemässä pieniä tottisharjoituksia, paikalla oloa, seuraamista, luoksetuloja jne. ihan perusjuttuja. Taavi istuu jo ihan mallikkaasti perusasennossa ja malttaa jäädä paikalleen istumaan kun poistun 5 - 6 askeleen päähän ja palaan takaisin. Maassa olo onnistuu tosi vaihtelevalla menestyksellä, välillä Taavi pomppaa saman tien pystyyn ja välillä pötköttelee pitkäänkin namia odotellen. Seuraaminen sujuu ihan hyvin, imutusta vähän jo häivytellään välillä. Luoksetulot onkin sitten viime aikoina tuottaneet vaikeuksia. Avustajan pitäessä Taavia ja mun mennessä kauemmaksi ja sitten kutsuessani Taavia, se tulee kyllä hullulla vauhdilla nätisti eteen istumaan, mutta kun olemme kaksistaan, ei luoksetulo ole niin vauhdikasta, vaan välillä kentän reunan hajut meinaa viedä voiton mun tarjoamista herkuista. Kyllä Taavi aina lopulta tulee, mutta välillä on luvattoman paljon vitkastelua...

Tällainenkin tuli vihdoin ja viimein hankituksi. Vielä kun osaisi opettaa mitä sillä tehdään. Toistaiseksi Taavin mielestä se on oivaa pureskeltavaa ;)


Pikku treenien lisäksi olemme tällä viikolla lenkkeilleet Pakin, siskoni koiran ja Seijan lauman kanssa. Pakki ja Taavi ovat kovin leikkisä pari, vauhtia riittää ja välillä nuhjataan pystypainia! Siskoni koira ei juurikaan ole kiinnostunut Taavista, mikä voi olla ihan hyvä juttu, koska kokoero on melkoinen. Siskoni koira myös hieman taitaa välillä pelottaa Taavia, vaikka välillä kyllä Taavi yrittää haastaa Miroa leikkiin. Ihan hyvää koirakielen harjoittelua lienee sekin. Seijan tyttölauma pistää Tapsan kuriin ja järjestykseen, eikä sieltä varsinaista leikkikaveria löydy, mutta kivahan se on isommalla porukalla juoksennella pitkin metsiä =)





Uuden talvitakkini karvakauluksellekin löytyi käyttöä!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hierontaa!

Taavin hieronta(harjoittelu) alkaa! Hieroja tuli meille ja valittiin hierontapaikaksi alakerran makkari. Siellä on hyvä pehmeä matto ja se on rauhallinen paikka. Taavillahan ei vielä ole varsinaisesti tarvetta hieronnalle, mutta ajattelin, että olisi hyvä totuttaa se hierontaan jo nuorena. Pääsee sitten tarpeen tullen suoraan asiaan. Ja siitä on varmasti hyötyä myös muita käsittelyä vaativia tilanteita varten.

Ensimäisellä kerralla yritettiin vain saada Tapsa rauhoittumaan kylkimakuulle niin, että hieroja pääsee sitä vähän silittelemään. Muutaman kerran se malttoikin hetken pötkötellä. Otettiin useita lyhyitä toistoja, joissa Taavi makasi kyljellään ja hieroja silitteli sitä ja piti vähän paikoillaan. Taavi ei ollenkaan rimpuillut, mutta makuuttamisajatkin olivat lyhyitä. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.

Toisella harjoittelukerralla muutamaa viikkoa myöhemmin Taavi malttoi maata kyljellään jo huomattavasti pidempiä aikoja ja hieroja pääsi jo vähän hieromaan sen kaulaa ja lapaa. Pari kertaa Taavi rentoutui hetkeksi jo niin hyvin, että se sulki silmänsä ja oli ihan lötkö. Taas tehtiin useita lyhyitä toistoja. Tosi paljon edistystä viime kerrasta. Jatketaan harjoituksia taas reilun viikon päästä.

Kolmas harjoittelukerta ei sitten meinannut onnistua millään. Tapsa oli koko päivän ollut ihan outo, hirvittävän levoton ja tottelematon kamala riiviö :). Hierojan käsittelyssäkään Taavi ei millään meinannut rauhoittua. Hetken pysyi maassa ja heti pomppasi pystyyn, taahasi ees taas, pureskeli varpaita, nuoleskeli hierojan korvia ja touhotti omiaan. Taidettiin kahdenkymmenen minuutin aikana saada Taavi kaksi kertaa kunnolla kyljelleen hetkeksi. No, aina ei voi onnistia... Seuraava hierontaharjoittelu meneekin sitten ensi vuoden puolelle, rupeaa joulukiireet puskemaan päälle itse kullakin.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Missä nenä?

Tänään aamupäivällä kävimme taas pk-hakuporukan kanssa metsässä. Taaville oli kuusi ukkoa, jotka olivat tänään huomattavasti syvemmällä kuin aikaisemmilla kerroilla, n. 30 - 50 m. Keli oli tänään lähes tuuleton ja viitisen astetta pakkasella, lunta noin viisi senttiä. Tämän päivän maasto oli myös varmasti haastavin, missä ollaan oltu; paljon kasvillisuutta, kumpareita, kallioita, kivikkoa ja kovasti polveilevaa muutenkin.

Tänään kaikki ukot olivat piilossa ja antoivat pieniä tai vähän isompia ääniapuja. Ensimmäinen ukko antoi pienen taputusmerkin, Taavi lähti vauhdilla ja pienen etsinnän jälkeen löysi perille. Toinen ukko huuteli Taavia ja sinnehän se sinkosi vauhdilla herkkuja syömään. Kolmas meni melko hyvin pienillä avuilla, mutta neljäs tuotti vähän vaikeuksia ja vaati enemmän apuja taputuksen muodossa. Viides meni muuten hyvin, mutta maasto nousi melko jyrkästi vähän matkan päästä lähetyspaikasta ja siihenhän Tapsa sitten jäi pyrimään. Uusi lähetys vähän syvemmältä ja sitten onnistui hyvin. Kuudes olikin sitten haastava. Vaati kolme uutta lähetystä, ennen kuin löysi perille. Ensimmäisellä kerralla oli kuitenkin käynyt noin kymmenen metrin päässä maalimiehestä, seuraavilla kerroilla jäi selvästi lähemmäksi keskilinjaa pyörimään, kunnes sitten lopulta löysi perille asti. Tänään radan vasen puoli tuotti selvästi enemmän hankaluuksia Taaville, oikealta puolelta löysi helpommin, mistähän sekin johtui? Vasemman puolen maasto oli kyllä kovasti peitteisempää. Lumi myös kuulemma vaikeuttaa jonkin verran koiran toimintaa ja tänään tuntui kyllä muidenkin koirat haistelevan kaikenlaisia omia hajuja siellä varsinaisen hakemisen lomassa =)

Sitä tässä pienessä päässäni rupesin kotimatkalla miettimään, että nuo ääni- ja näköavut ovat kovasti hyviä siinä, että koira saadaan irtoamaan hyvin ja sille ajatus päähän, että tuolla metsässä on joku, jonka luokse kannattaa mennä. Mutta se, että oppiiko koira käyttämään nenäänsä tuolla tavalla. Vai meneekö vain korvakuulolta ja näköhavaintojen perusteella? Tänään ainakin vaikutti siltä, että Taavi haki vain katseella sekä korvilla ja nenä unohtui kokonaan. Toki olemme vielä kovin alussa, mutta olisi kiva, että koira oppisi heti oikean tavan työskennellä. Vai tuleeko se sieltä sitten ajan kanssa ittekseen? Täytyy perehtyä jossain välissä tuohon nenätyöskentelyn kehittämiseen...

Mun lähetykset oli tänään parempia kuin viimeksi ja Taavi lähtee innoissaan ja aika hyvin suoraan, hyvä hyvä!

Tähän yritin loppukevennykseski liittää videon Taavin ja Waltsun nuhjaamisesta, mutta enhän mä osannut... :/

torstai 5. joulukuuta 2013

Pimeetä puuhaa

Tänään olimme ensimmäistä kertaa Tapsan kanssa hakutreeneissä pimeällä. Harmittavasti meitä ei ollut kovin montaa, mutta Taaville saatiin kuitenkin kolme maalimiestä.

Epäilin Tapsan irtoamista pimeällä, kun kotonakin pyörii selvästi lähempänä pimeällä kuin valoisalla. Pimeällä myös tuntuu mörköjä olevan enemmän...

Ensimmäinen ukko oli peräänajo ja vauhdilla mentiin. Hienosti meni maahan maalimiehen luona, eikä epäilystäkään irtoamisesta. Seuraava ukko oli kiven takana hiha-arviosta viidentoista metrin päässä lähetyspaikasta ilman mitään apuja. Hyvin Taavi lähti ja muutaman kerran otin pari rohkaisuaskelta Taavin suuntaan ja se sai varmuutta edetä. Ei ollut epäilystäkään milloin se sai vainun maalimiehestä! Sen verran oli railakkaan näköiset tasajalkapomput :D Ihan heti ei ukko kuitenkaan löytynyt ja hakeminen ja pomppiminen jatkuivat pienen hetken, kunnes Taavi paikansi maalin. Ja sitten herkuteltiin!

Kolmas maalimies oli sekin melko lähellä puun takana seisomassa. Siitä Tahvis painatti vauhdilla vierestä ohi, mutta en tiedä mikä sen sai kääntymään; pimeän pelko,  mun liikkeelle lähtö vai vainu, mutta joka tapauksessa nopea kiepsaus ympäri ja melkein suoraan ukolle muutaman ilopompun saattelemana.

Kahden viimeisen maalimiehen kohdalla Taavi ei mennyt maahan, mutta se oli maalimiesten 'vika', koska syöttivät Taavia liian korkealle. Täytyy ensi kerralla muistaa ohjeistaa maalimiehet paremmin. On niin paljon uusia liikkuvia osia tässä hommassa, ettei millään muista kaikkia ;)

Eilen olin kuuntelemassa infotilaisuutta ensinvuoden alusta voimaan tulevasta hälytyskoirakon käyttöönottotarkastuksesta. Harrastus on mulle vielä niin uusi, että olen kaikesta ihan pihalla, mutta kyllä tuo tilaisuus vähän selvensi sitä mihin tällä kaikella pyritään. Jos vaikka kolmen vuoden päästä olisi valmiuksia suorittaa kaikki vaadittavat kokeet ja testit... Saa nähdä kuinka meitin oikeasti käy?!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Jatkoa edelliseen




Aamulla Taavin silmä ei vuotanut, mutta alaluomi oli vähän turvoksissa ja Taavi siristeli. Särkylääkkeen alettua vaikuttaa silmän siristely väheni huomattavasti. Kävimme aamupäivällä näyttämässä silmää lääkärille. Silmän värjäyksessä ei näkynyt mitään, joten silmässä ei ole haavaa! Saimme tipat, joita tulisi laittaa aamuin illoin, melkoinen puuhastelu on siis edessä, sillä ei ole ihan Tapsan lempihommaa tuo silmätippojen laitto. Myös särkylääkettä annetaan toistaiseksi.














Ei vasen silmä onneksi ihan kauhealta näytä

Lääkettä










maanantai 2. joulukuuta 2013

Ehdin jo säikähtää

Aamulla tulin rättiväsyneenä yövuorosta kotiin, Tommi oli juuri lähdössä Taavin kanssa lenkille. Normi aamu siis. Vähän ajan päästä soi puhelin ( onneksi en ollut kerinnyt laittaa puhelinta äänettömälle); Tommi soittaa, että Taavia on sattunut, silmään! Taavi kuulemma huutaa ja huitoo. Äkkiä auto alle ja etsimään kaksikkoa metsätieltä, onneksi auton maavara ei ole yhtään matalampi, olisi muuten jäänyt menemättä.

Löydän kaksikon pellon laidasta ja Taavi on ihan käppyrässä, kun yrittää hangata silmää ja Tommi yrittää estää sitä. Näyttää siltä, että silmästä törröttää iso, noin pikkurillin kynnen kokoinen puupalanen, mutta kunnolla ei näe, kun Tapsa riuhtoo päätään. Onneksi älysin ottaa kotoa mukaan silmahuuhdetta ja pumpulia... Hetken ponnisteltuamme silmästä putoaa jotain ja ainut mitä lumisella tiellä näkyy, on vaaleanruskea hämähäkki...? Voiko olla niin, että hämis on mennyt Taavin silmään? Se nyt jäi sitten arvoitukseksi, mitä siellä silmässä oikein oli, tuo hämis tuntuu niin uskomattomalta, mutta ei siinä lumella mitään muutakaan ollut.

Kotiin tultuamme huuhdoimme silmän uudestaan ja soitin eläinlääkärille. Ohjeet olivat huuhtelua muutaman kerran päivässä ja särkylääkettä (Ketorin 1 mg/ kg).  Jos huomenna vielä vuotaa tai oireilee muuten, niin sitten lääkäriin. Taavi piti silmää kiinni tai siristeli sillä ja silmästä valui vettä ja rähmää. Huuhtelu kuitenkin helpotti tilannetta. Tommin oli lähdettävä asioille ja minä jäin pinnistelemään hereillä pysyäkseni Tapsan kanssa kotiin. Näytti siltä, että silmäluomet ovat vähän turvoksissa, mulla väsymyksestä ja Lärpällä roskan vuoksi, mutta silmä oli kuitenkin jo paljon parempi. Jossain vaiheessa oli uni voittanut ja kun heräsin, Taavi hieroi silmäänsä. Huuhtelu ja tilanne helpotti.

Nyt kymmenen tuntia myöhemmin silmä näyttää ihan hyvältä, alaluomi on ehkä hivenen turvoksissa, mutta silmä ei enää vuoda ja Taavi ei sitä hankaa eikä muutenkaan vaikuta yhtään kipeältä! Ehkä se vähän siristelee silmää, mutta toivottavasti tästä selvittiin säikähdyksellä. Illalla vielä huuhdellaan ja annetaan lisää särkylääkettä, aamun tilanne kertoo sitten enemmän.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Näytelmäharjoitukset

Lauantaina suuntasimme Seijan ja Tuijan, sekä koiriemme kanssa Nurmijärvelle Pauliina Artiolan vetämään näyttelykoulutukseen. Osallistujia oli parikymmentä useammasta eri rodusta. Itse pääsin esimerkiksi hiplailemaan ensimmäistä kertaa karvatonta koiraa, kun paikalla oli meksikon karvattomia koiria. Oi kun olivat kivan ja lämpöisen tuntuisia! Käytimme Taavin kanssa myös tilaisuutta hyväksi ja teimme lähempää tuttavuutta Minni-pyreneittenkoiran kanssa. Ja sehän meni tosi hyvin! Taavi olisi halunnut pistää leikiksi, eikä jännittänyt suurta valkoista juuri ollenkaan, olen niin iloinen!

Mullahan ei ole mitään kokemusta tai käsitystä näyttelyistä, en ole ikinä ollut edes katsomassa yhtään näyttelyä ja kavereiden facebook -päivitykset ihmeellisine kirjainlyhenteineen ovat täyttä hepreaa. Seija piti mulle pikaluennon näyttelytoiminnasta menomatkalla ja nyt tiedän paljon enemmän. Se on sitten toinen asia, kuinka kauan muistan mitään. Näyttelyhommat eivät nimittäin ole ollenkaan mun juttu.

Varsinaisissa harjoituksissa meidät jaettii ryhmiin ja vuorotellen juoksimme koirinemme kehää ympäri ja ja välillä pysäytimmme koirat. Tätä tehtiin sekä ryhmänä että jokainen vuorollaan. Pelkoni porukan ainoasta riekkuvasta kauhukoirasta oli turha, paljon pahemminkin riekkuvia oli :) Taavi jopa ravasi kauniisti aina välillä. Yksilöharjoituksessa todettiin, että Tapsan kehuminen ja kannustaminen saa sen ryhdin parantumaan ja askeleen pitenemään. Olisko pientä epävarmuutta ja pieni kannustus saa pojan itseluottamuksen kohoamaan?

Hyvät juoksukengät olivat tarpeen, sillä kehää juostiin ympäri mooonta kertaa! Tarkoitus oli se, että ne riekkuvatkin koirat väsyvät jossain vaiheessa ja vaihtavat laukan ja pomppimisen raviksi. Ja kyllä Pauliina tiesi mistä puhui! Pysäyttämisistä sen verran, että on todella loistavaa, ettei Tapsaa tarvitse asetella, ei tulis mitään ;)

Pienen tauon jälkeen oli toinen harjoituskierros, jossa mentiin käsittääkseni enemmän näyttelyn kaltaisesti. Ensin oltiin koko ryhmä rivissä ja sitten juostiin ympyrää. Sen jälkeen jokainen vuoroollaan juoksi ympyrää ja esitti koiran tuomarina toimivalle Pauliinalle, joka kopeloi koirat, kuten näyttelyissä. Sitten taas juostiin yksin ja lopuksi koko porukalla. (Hullun hommaan, sanon minä ;) )

Taavin yksilövuoro meni siltä osin hyvin, että saattoi ravata jopa neljäsosakierroksen kerrallaan. Pysäyttämiseen saatiin hyviä vinkkejä, jottei se hamuaisi namia kädestä koko ajan. Kopeloinnissa hampaiden katsominen oli Taavin mielestä hieman epäilyttävää hommaa, mutta muuten sekin meni kai aika hyvin. Onhan tuo vielä kovin nuorikin, joten eihän sitä mitenkään malta olla paikallaan, kun 'tuomaria' pitäisi ehdottomasti päästä vähän pussailemaan!

Näin mallikasta toimintaa =)

perjantai 29. marraskuuta 2013

Vähän tottista ja vähän jälkeä

Keskiviikkona oltiin pk-hakuporun kanssa kentällä vähän tottistelemassa. Taavilla samat kuviot kuin viimeksi; seuraamista ja mun käden asennon hiontaa. Perusasennossa aloitellaan käden häivyttämistä. Maahanmenoja, istumisia ja nyt otettiin muutamana kerta myös seisomista liikkeestä. Luoksetulossa pitkästä matkasta Tapsa kaartelee matkalla ja lopuksi hyppää päin :) mutta lyhyestä matkasta tulee nätisti istumaan eteen. Vire sillä oli taas tosi hyvä!

Perjantaina-aamuna kävin kävelemässä pienen jäljen lähimetsään ja uhkarohkeana tiputin muutaman kepin jäljelle. Keppien ilmaisua ollaan vähän, tosi vähän, harjoiteltu kotosalla ja ne kiinnostaa ihan kivasti Taavia. Jälki oli reippain askelein, vähän pyyhkien kävelty jälki, jossa nami joka viidennellä askeleella. Kaarroksia ja yksi ysikympin kulma ilman tihennettyä namitusta. Jälki ei ollut kovinkaan pitkä... Olisi pitänyt taas tehdä pidempi.

Taavi innostui heti jälkivaljaista ja lähti innoissaan liikkeelle. Vauhtia on tullut lisää ja koko jälki meni tosi reippaasti. Pari harha-askelta sivuun muutaman kerran, mutta hyvin Taavi palaa heti jäljelle ja sitä on aika helppo lukea. Myös ysikympin kulma meni hyvin. Keppejä Tahvis ei noteerannut millään lailla ja olisihan se tällä harjoittelulla ollutkin suoranainen ihme.

Lisää keppiharjoittelua ja pidempiä jälkiä!

Jälkiryhmän 'kehityskeskusteluissa' saimme Taavin kanssa talven tavoitteeksi tottiksessa harjoitella perusasentoa ja luoksetulon loppuasentoa sekä seuraamista niin, että lyhyt matka onnistuisi ilman imutusta. Sen lisäksi esine-/keppi-ilmaisu pitäisi saada alulle ja vielä noudon alkeetkin tulisi hallita keväällä. Tekemistä riittää, varsinkin kun olen ihan pihalla vielä kaikesta =D Intoa onneksi on, joten eiköhän me jotain saada aikaiseksi!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Hakuviikonloppu


Lauantaina vietimme viisi tuntia pk-hakumetsässä, koiria oli kuusi. Venyi kyllä vähän turhan pitkäksi tuo päivä, mutta ei voi mitään. Onneksi aamulla kenkiä arpoessani valitsin kumppareiden sijaan uudet toppakenkäni! Ja onneksi ehdin viikolla hankkia Tapsalle toppaliivin autossa kököttelyä varten!

Päheet toppakengät

Taaville tehtiin yksi viistokävely, mikä ei kävelyvaiheessa kiinnostanut Tapsaa ollenkaan, mutta kun ukko pysähtyi ja oli aika lähteä ukolle, oli Taavi ihan messissä. Seuraavat kuusi olivat haamuja. Oli kyllä uskomattoman iso muutos edelliseen kertaan. Ukoille Taavi lähti todella vauhdikkaasti ja suoraan, sammal vaan pöllysi koiran mennessä. Matkaakin oli jonkin verran enemmän kuin viime kerralla ja nyt maasto oli hieman peitteisempi. Ei mitään epäröintiä tai mun perään haikailua! Taavi meni aika nätisti maalimiehien luona maahan ja jäi siihen herkuttelemaan kunnes tulin luokse, eikä se silloinkaan ollut tulossa mun luo vaan jatkoi tyytyväsenä herkutteluaan! Tästä on hyvä jatkaa.


Sunnuntaina olimme pelastushakuporukan kanssa raunioradalla harjoittelemassa. En ole ikinä aikaisemmin käynyt raunioilla, oli mielenkiintoista nähdä sitäkin puolta.

Taavilla oli viisi ukkoa etsittävänä. Kaksi ukkoa oli ihan näkyvissä istumassa kaivonrenkaiden tai muun korokkeen päällä. Yksi ukko oli kyljelleen kaadetussa avonaisessa roskiksessa, yksi betonisessa viemäriputkessa ja yksi betonielementtien muodostamassa kasassa. Osa siis aika piilossa.

Taavi päästettii alueelle vapaaksi "ukko" käskyn saattelemana ja toivottiin, että se menee syömään herkut maalimiehiltä. Muutaman kerran Taavi piti kutsua pois haistelemasta toisten koirien hajuja ja pari kertaa piti antaa uusi käsky. Ensimmäisen avoimella istuvan se löysi nopeasti.  Avonainen roskis tuotti vähän vaikeuksia; moneen kertaan Tapsa meni ihan vierestä, mutta ei millään meinannut hokata. Tuulikin oli ihan väärästä suunnasta, joten siitä ei ollut apua. Lopulta kuitenkin tajusi! Viemäriputkeen ja betonielementtihässäkkään Taavi meni tosi reippaasti, taas yllätyin sen rohkeudesta. Ja viimeinen avoin alueen toiselta laidalta löytyi myös hyvin. Reippaasti Taavi menee kaikkien luokse ja jää sinne syöpöttelemään.

Kivat reenit. Ainut hieman harmittava asia on se, että pelastuspuolen porukka puhuu minusta vähän ikävään sävyyn pk-puolen harrastajista. Mun mielestä se on typerää ja itse kuitenkin ajattelen, etteivät lajit sulje pois toisiaan. Ja toistaiseksi ainakin aioin harrastaa molempia ja jos toinen puoli jää pois valikoimasta, niin en kyllä aio ketään silti mollata.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Tokoa

Tiistai-iltana kentällä omineen harjoiteltiin perusasentoa ja lyhyitä seuraamisia, luoksetuloa ja maahan menoa. Ja Taavi tykkäs taas hyppiä esteen yli, en tajua mistä se on sen hokannu!
Tekeminen oli tosi intensiivistä ja Taavi ihan kympillä mukana. Se alkaa jo vähän hiffata mistä on kyse! Kentän jälkeen käytiin vähän pyörimässä kaupungilla. Sekin sujuu jo hyvin, enää ei mopot ja muut menopelit niin kovin hirvitä.

Torstaina olimme pk-hakuporukan kanssa tottiksessa ja sain tosi hyviä vinkkejä seuraamisen parantamiseen. Taavi näytti onneksi taas parastaan oli, todella innokas tekemään töitä. Harjoituksen pääaiheena oli seuraamisessa mun käden asento, joka on aikaisemmin ollut aivan liian edessä. Uskomatonta miten vaikeaa on muuttaa oman käden asentoa, kyllä koiraharrastaminen on haastavaa! Heti, kun käden paikka oli taaempana, oli seuraamine jotenkin luontevampaa. Tähän täytyy panostaa. Seuraamisen lisäksi hioimme luoksetulos loppuasentoa, mikä on aika hyvällä mallilla. Lisäksi teimme vähän maahanmenoja ja liikkestä pysähtymisiä. Niitä en ole juurikaan harjoitellut. Lopuksi luoksetulo piiiiitkästä matkasta. Vauhti oli kova, mutta loppuasento ei niinkään mairitteleva. Mutta pääasia, että tulee kovaa luokse eikä lähde omineen huitelemaan :)

Perjantaina oli vuorossa pentutreenit. Ennen treeniä teimme pitkän lenkin kaupungilla ihmetellen rekkoja ja pyöräilijöitä. Kentällä oli nyt jokin superhaju, joka tuntui sekoittavan vähän jokaisen koiran keskittymistä.
Pentuharjoitukset aloitettiin ohituksilla ja pujotteluilla ja nehän me hallitaan jo ihan kivasti! Homma jatkui istumisilla ja maahanmenoilla. Istu -käskyn Tapsa on jo tajunnu, maahanmenoon tarvitaan vielä apuja. Kehuja saatiin erityisesti maahanmenon terävyydestä, hyvä me! Harjoitukset loppuivat luoksetuloon pitkästä matkasta ja hyvin meni.

Pentutreenit veti jälkiryhmäni vetäjä ja jäimmekin harjoitusten jälkeen perusasennon ja luoksetulon loppuasennon tarkastukseen. Tapsan karvainen ahteri vähän hämäsi, mutta kyllä ne asennot ihan hyviltä näyttivät. Tärkeintä oli kuitenkin se, että sain itselleni varmuutta siihen, mitä koiralta vaadin.

Vaikka perjantaitreenit meinasivatkin mennä nuuhkimiseksi, oli tää viikko tosi hyvä tottisviikko!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ensimmäiset pelastushakuharjoitukset

Tänään olimme Taavin kanssa ensimmäistä kertaa pelastushakutreeneissä. Täälläpäin on todella vaikea ollut päästä mukaan, kun vetäjiä tuntuu olevan liian vähän ja kaikkien ryhmissä on jo niin paljon porukkaa, ettei mukaan mahdu. Kolme kuukautta hain paikaa ja sitten tässä porukassa tärppäsi. Katsotaan miten meillä alkaa sujua, vaikka mieluummin kyllä treenaisin lähempänä kotia ihan käytännön syistä...

Ensimmäinen harjoitus Taavilla oli sellainen, että tien molemmin puolin meni ihmisiä ihan tien laitaan ja Taavi kulki vapaana ukolta toisella saaden namia. Hyvin meni, onhan Taavi ihmisrakas ja sitten oli ne kananpalat!

Toisena harjoituksena saman tien molemmin puolin meni taas ukkoja. Ensimmäine oli vähän kauempana kuin ensimmäisellä kierroksella. Seuraavat kaksi olivat karkuun juoksevia. Heidän kiljaisunsa saivat Taavin vähän hämilleen, mutta kyllä Tapsa silti meni reippaasti hakemaan kanat. Ilmeisesti kiljaisuista tuli taas kahakat mieleen? :/  Kolme viimeistä ukkoa olivat vähän syvemmällä metsässä (~5 m) ja he kutsuivat Taavia luokseen. Näille Taavi irtosi hyvin minusta, sillä en millään pysynyt sen vauhdissa mukana ja kivaa oli!

Seuraavaa kertaa varten tarvitsee muistaa, ettei kiljumista saa käyttää Taaville, karkuun juoksevat ovat siis hiljaa. Myös haamu tuli ensi kerran harjoituslistalle.

Olen tosi innoissani pelastushakuryhmään pääsystä, mutta käytännön asiat vähän hirvittävät jo etukäteen; miten vuorotyöläisen aika riittää, kun treenit ovat naapurikaupungissa ja työ- ja treenimatkat nielevät niin paljon aikaa ja muutakin pitäisi ehtiä tekemään... Tänäänkin jouduin lähtemään kesken pois, kun ennen yövuoroa nyt on vain yritettävä nukkua...

Tommi pitäisi saada innostettua lenkeille meidän kanssa mukaan, niin voisi edes vähän yrittää harjoitella jotain omineen.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Häiriintynyt verijälki

Eilen aamusella kävin vetelemässä veristä sientä perässäni pitkin mettiä ja tänä aamuna sitten mentiin Taavin kanssa nuuhkimaan, että mistä sitä oikein oli menty...

Ei ollu tän päivän intensiteetti ihan kohillaan, mutta kyllä me lähes oikea reitti löydettiin.

Taavi sai valjaat päälleen metän reunassa ja heti alkoi hillitön maan nuuskutus. Vaikuttaisi siltä, että osaa jo hyvin yhdistää sen, mihin homman nuo valjaat kuuluu!

Alkumakausta Taavi haisteli innokkaasti ja pitkään, mutta oikeaa suuntaa ei meinannut millään löytyä. Lopulta kuitenkin lähdettiin oikeaan suuntaa ja vauhti oli tänään huomattavasti kovempi kuin aikaisemmilla kerroilla. Eilen jo jälkeä tehdessäni mietin, että oliko sieni välillä liian kuiva tekemään mitään hajuvanaa ja vähän siltä Taavin touhu tänään vaikutti, haisteli ihan omiaan. Muutaman kerran oli pakko pyytää koira takaisin jäljelle, kun huiteli muuten ihan missä sattuu. Jos olisin ollut merkitsemättömällä jäljellä, en kyllä olisi tiennyt, että mennään vikaan, Taavi nimittäin näytti ihan siltä, että on tarkasti vainulla.

Toisinaan sitten taas mentiin pitkät matkat ihan hyvin jäljen päällä. Makauksia en jostain syystä eilen merkinnyt ja nyt huomasin, että niin olisi ehdottomasti pitänyt tehdä. Tein muistaakseni neljä tai viisi makausta (en siis todellakaan tiedä miten ne oikeasti tehdään, mutta sienen kostutuksen yhteydessä verta vähän enemmän isommalle alalle...?). Taavi haisteli ainakin neljässä kohtaa selvästi makausta ja harmitti kovin, ettei niitä tullut eilen merkittyä. Mikähän aivokäpy sekin oli?!

Tein jälkeen muutamia tiukkoja kurveja ja mietinkin nyt, että kulkeutuuko veren haju sen verran pitkälle ilmassa, että liian lähellä toisiaan menevät jäljet sotkevat koiran suuntavaiston... Ja jos näin on, niin mikä on liian lähellä? Vielä on paljon opeteltavaa. Osasyyn huonoon keskittymiseen pistän myös läheisellä tiellä kulkeneen rämisevän traktorin ja lähistöllä työskennelleen metsurin aiheuttamien äänten piikkiin, joita Tapsa jäi pariin otteeseen tarkkailemaan. Muutaman kerran Taavi myös seisahtui ja katseli läheiselle hakkuuaukealle ja tussahteli omaan tyyliinsä, mikähän sielläkin lieni, ehkä kauris?

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Taavi löysi lopulta tähän mennessä pisimmän (huonolla matkan arvioinnillani ~300 m) verijälkensä päästä kuivatun hirvenjalan, voi sitä riemua! Reippaana poikana Taavi kantoi jalan koko matkan kotiin.


maanantai 11. marraskuuta 2013

Jotain pientä

Taavi vietti eilen isänpäivää Pakki-isukin kanssa vauhdikkaalla ja erittäin kuraisella metsälenkillä. Koirilla näytti olevan oikein hauskaa ja lopuksi vielä jaksoivat painia pitkään pihassa. Ihania!

Eilen illalla kävimme myös tutustumassa Nala-sakemanniin tarkoituksena Tapsan jännityksen poistaminen ja uusien koirien tapaaminen. Nala oli komennettu maahan ja Taavi päästettiin tekemään tuttavuutta ilman apuja. Kymmenisen minuuttia Tapsa räkytti, välillä jotain pieniä sijaistoimintoja tehden. Muutaman kerran se kävi myös hakemassa mun tai jonkun muun luota apua, mutta ei sitä saanut. Taavi ei kuitenkaan poistunut paikalta, vaikka siihenkin olisi ollut mahdollisuus. Myöskään karvat eivät olleet pystyssä. Pienet aivot varmasti raksuttivat kovasti, että mitä nyt pitäis tehdä ja miten tohon isoon tummaan koiraan pitäisi suhtautua, kun vähän pelottaa, mutta kuitenkin kiinnostaa.

Räksytys vain oli aivan kamala ja Nala jo katteli vähän siihen malliin, että onko pakko jaksaa kuunnella :) Lopuksi Taavi kuitenkin uskaltautui haistamaan ja hiljeni. Nala sai luvan nousta ja sitten vähän pyörittiin ympyrää ja haisteltii ja tutkittiin ja töpökin taisi vähän heilahtaa. Lopuksi Tapsa yritti astua Nalaa :\ rupeaa vissiin hormonit hyrräämään pienellä vai yrittikö vain isotella? Sovittiin, että kun Nala on seuraavan kerran täällä käymässä, niin otetaan homma uusiksi ja jos Taavilla menee hyvin, niin tutustutaan Onni-holskuunkin.

Tänä iltana kävin kentällä vähän tekemässä jotain pientä... Seuraaminen meni hyvin ja luoksetulot myös. Joku oli jättänyt esteen keskelle kenttää, niin kokeilin Taavin hypyttämistä ja sehän oli ihan luonnonlahjakkuus! En tiedä menikö se ihan vahingossa vai hokasiko se jutun oikeasti, mutta hyppy-käskyllä se hyppäsi aina esteen yli, vaikka ei edes ollut ihan siinä edessä jo valmiiksi menossa... Oisko siitä ollut apua, että metsälenkeillä olen aina kun ajoitus on sattunut, sanonut "hyppy" silloin, kun Tapsa hyppää jonkin kaatuneen puun tms. yli?!

MaassaTaavi ei tänään malttanut juurikaan pysyä ja paikallaan istuminenkin teetti vähän enemmän töitä... Taavi oli tänään myös melko häiriöherkkä kaikenmaailman äänille. Armeijan pojilla kuului olevan jotkut huutoharjoitukset ja kovan kaasujalan omaavia autokuskejakin oli liikenteessä useampia.

Olisin halunnut tänään harjoitella lelun palauttamista mulle, mutta unohdin sen lelun kotiin... Ehkä sitten ensi kerralla!? Taavi oli tänään kuitenkin oikein reipas ja innokas tekemään hommia, mun muru <3

Seija on ilmoittanut Taavin sinne tammikuun näyttelyyn!

lauantai 9. marraskuuta 2013

Hakua ja tokoa

Tänään olimme ensimmäistä kertaa pk-hakutreeneissä.

Alueen tallauksen ajan Taavi oli vapaana ja muut kolme mukana ollutta syöttelivät sille nameja. Taavi sai kehuja, että on oikein reipas pentu!

Varsinaisena harjoituksena Taaville tehtiin viimeisenä koirana muutama viistokävely ja pari haamua. Hyvin Tape irtosi minusta, vaikka sitä aluksi vähän epäilin, kun lenkillä ei kovin kauaksi mene.  Tosin ei ne maalimiehet nyt niin kamalan kaukana olleet, ehkä parikymmentä metriä... Keskilinjalla meinasi muiden koirien jättämät hajut kiinnostaa enemmän, mutta ukolle mentäessä ei epäröinyt ollenkaan. Yhdeltä ukolta meinasi tulla mua vastaan, mutta maalimies sai hyvin houkuteltua Tapsan takaisin.

Todella mukavan tuntuista porukkaa! Katsotaan milloin päästään seuraaviin treeneihin.

Eilen olimme alkeistokossa ja niistä tulikin melkoiset häiriöharjoitustreenit, kun mukana oli pari lähes tauotta haukkuvaa koiraa. Aluksi ohjaaja kävi kopeloimassa koirat. Taavi ei antanut katsoa hampaita :/  Oli kyllä eka kerta kun niitä kentällä joku yrittää katsoa, vähän jäi harmittamaan...

Seuraavaksi olimme piirissä ja kukin vuorollaan pujotteli piirin ympäri. Taavi seuraa imuttamalla hyvin ja ohittavistakin koirista selvittiin lähes joka kerta hyvin, Taavi tapittaa tiukasti silmiin ja odottaa namia ;).

Teimme myös vastaantulijan kanssa ohituksia niin, että keskellä pysähdyimme juttelemaan, ei mennyt niin hyvin, mutta aina ei voi onnistua. Maahanmenojakin harjoittelimme ja Taavi pysyy jo paremmin maassa,  eikä pomppaa sieltä enää heti samantien ylös. Istuen teimme myös paikallaan pysymisiä ja lopuksi luoksetuloja. Ihan hyvä treeni, vaikka paikalla oli muutama tyyppi, joilla ei ollut hajuakaan miten koiran kanssa toimitaan ja he aiheuttivat vähän hämminkiä omalla toiminnallaan.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Itsekseen kentällä

Eilen illalla käytiin kentällä omineen vähän harjoittelemassa. Oikeasti kentällä oli ratsastajien vuoro ja jouduimmekin hieman odottamaan hevosten pois lähtöä. Hevosten haju kentällä ei kuitenkaan Taavia haitannut (olen kuullut osan koiraporukasta valittavan, etteivät heidän koiransa voi keskittyä kun hevosten hajut haittaavat ;D) vaan se jaksoi keskittyä tekemiseen tosi hyvin.

Aluksi otimme vähän seuraamista. Imuttamalla mennään edelleen ja nyt otettiin vain askel tai kaksi ja hienosti tulee heti perusasento pysähdyttäessä. Perusasentoa yritän vähän pitkittää ennen palkkaa. Muutaman kerran mentiin seuraamista ristiaskelein etuviistoon sivuttain ja sekin meni hyvin! Mutta heti jos yrittää ottaa kättä pois kuonon edestä, Taavi karkaa kauemmas ja perä kääntyy poikittain… Täytyy siis kai vain malttaa vielä.

Muutamia maahan menoja tehtiin myös. Nyt Taavi jaksaa jo pysyä maassa hieman pidempään kuin sadasosasekunnin, jee! Sillä ei kyllä ole vielä mitään hajua mitä eri käskysanat tarkoittavat, kaikki pitää kädellä näyttää, mutta sekin kai on ihan normaalia noin nuorella ja kuitenkin aika vähän treenatulla koiralla?

Pari paikalla oloa istuen tehtiin myös: Taavi istumaan ja ”paikka”, sitten otin muutaman askeleen taaksepäin tai sivulle, muutaman sekunnin odotus ja rauhallinen palaaminen Taavin eteen. Vielä hetken odotus hyvällä katsekontaktilla ja palkka. Loistavasti meni!

Lopuksi muutama luokse tulo. Kaikkinensa treeni kesti 15 – 20 minuuttia useammalla tauolla, joiden aikana Taavi sai mennä miten halusi ja haistella kaikessa rauhassa.

Jossain vaiheessa treeniä kuului kauempaa mopon tai jonkun muun vempeleen ääni, joka saattoi hivenen muistuttaa kiljaisua tai vinkaisua tai ulahdusta. Taavi reagoi tähän ääneen jäykistymällä ja jäämällä tuijottamaan äänen suuntaan voimatta keskittyä mihinkään muuhun. Taas meni hetki, ennen kuin sain sen ajatukset pois tuosta pelottavasta äänestä ja pääsimme jatkamaan harjoituksia. Kauankohan tuo koiruus pelkää noita rähinä- ja muita koiramaisia ääniä?


Lopuksi vielä hevosjuttuja: enne kentälle menoa kävin hakemassa Sannan hevoset tarhasta talliin ja Veeran riimunnaru pääsi irti (huono lukko) riimusta. Tästähän Veera innostui ja otti pari kierrosta ravia ympäri pihaa ;). Taavi kuitenkin kunnon paimenkoiran elkein auttoi Veeran talliin saamisessa. Ihan vahinkohan se oli, mutta Taavi toimi kuin paremminkin koulutettu paimenkoira! Mun oma ihana <3

torstai 31. lokakuuta 2013

Lomailua Katinkullassa

Kohta viikko on vierähtänyt Vuokatin ihanissa maisemissa! Täällä on otettu rennosti ja lenkkeilty paljon Vuokatinvaaran upeissa maastoissa. Taavi on ollut pääasiassa vapaana 'erämaapoluilla' käveltäessä. Ensilumenladun hiihtäjät herättivät kovasti mielenkiintoa ja heitä olisi ehdottomasti pitänyt päästä jahtaamaan ladulle. Tätä ei kuitenkaan pienelle pyrrille sallittu ja välillä se jaksoi keskittyä jopa aivan mallikkaasti taluttajaan :) Suksia kantavat ihmiset olivatkin sitten kovin epäilyttäviä...

Emme ole viikon aikana varsinaisesti harjoitelleet mitään. Lenkkien yhteydessä luoksetuloja vähän harrastettu ja nekin on mennyt oikein mallikkaasti yhtä kertaa lukuunottamatta. Olimme taas kerran lenkillä ja aikaisemmat luoksetulot olivat sujuneet hyvin jopa muista lenkkeilijöistä huolimatta. Sitten Taavi ei vaan kerran tullut millään ja oli kuin ei kuulisi eikä näkisi mitään. No, koira hihnaan ja muutama luoksetulo hihnassa ja sitten onnistuttiin taas vapaanakin. En tiedä mikä mahtava haju siellä polun varressa oli, mutta aluksi se vei kyllä musta voiton kuusi - nolla!

Tänään siskoni teki namijäljen Katinkulla mökkialueen keskellä sijaitsevaan metsikköön. En tiedä kuinka paljon siinä kulkee porukkaa, luulen, että näin sesongin ulkopuoleella ei kovinkaan paljoa, koska täällä on aika rauhallista. Namit joka kolmannella askeleella, muutama ysikymppi, kaarroksia, kaatuneiden puiden ja pienen ojan ylityksiä. Pituutta jäljellä oli ehkä vähän reilu sata metriä. Yritin pysytellä uuden jälkiliinamme päässä eli noin viiden metrin päässä Taavista. Hyvin keskittyi jälkeen ja minustakin tuntui välillä, että osaan jo hieman lukea koiraani silloinkin, kun en itse tiedä missä jälki menee. Ensimmäisten metrien aikana vähän hakemista, päästin jäljelle kyllä jo hieman ennen jäljen alkua, joten joutui ekaa kertaa hakemaan jäljen itse. Kuitenkin siis ihan muutaman metrin päästä. Kun jälki löytyi, oli eteneminen rauhallista ja varmaa.

Kerran siskoni väitti kiven kovaan Taavin olevan ihan hakoteillä, noin viisi metriä sivussa jäljestä menossa ihan väärään suuntaa. Pysähdyin, en päästänyt Taavia etenemään ja odotin, että Tape palaisi takaisin jäljelle, koska on tähän asti aina palannut nopeasti jäljelle, eikä ole edes noin kauaksi mennyt harhaan. Taavi kuitenkin pyrki tarmokkaasti 'väärään' suuntaan ja lopulta annoin periksi ja kas, siellähän se jälki oikeasti meni ja jäljentekijä olikin itse ihan hukassa ;) Taavi ei siis ihan vähällä anna periksi, hyvä niin! Ja onneksi luotin koiraani ja annoin sen jatkaa sinne minne oli menossa!

Loppu jälki meni yhtä varmasti kuin tähänkin asti. Opin kuitenkin sen, että jos jäljentekijä ei ole konkari hommassaan, on jälki ehdottomasti merkittävä! Hyvä harjoitus ja Taavi oli taas ihan innoissaan, ihana pentu!

                                                      Väsynyt reissaaja

lauantai 26. lokakuuta 2013

Pentutokoa

Eilen illalla olimme pentukoulussa. Muut koirat vähän jännittivät aluksi, mutta pienen haistelun jälkeen piti päästä leikkimään :)

Tunnilla Taavin kontakti minuun oli hyvällä tasolla, ollaan petrattu siinä aika hyvin! Tunnun aiheena oli ohitukset, seuraaminen ja luoksetulo. Muuten kaikki meni hyvin, mutta yhden seuraamisharjoituksen aikana kaksi muuta pentua vähän rähähtivät keskenään rivin toisessa päässä. Taavi meni tästä ihan lukkoon, eikä pystynyt keskittymään muuhun, kuin tuijottamaan rähähdysäänen suuntaan. Palautuminen tilanteesta kesti minusta melko kauan ja onnistuneen seuraamisen aikaansaaminen teetti vähän työtä, onneksi saimme sen kuitenkin onnistumasn! Kenttää Tapsa ei onneksi arastele, mutta nuo rähinä-äänet tuntuvat saavan sen aivan lukkoon :(

Seuraaminen menee vielä ihan imuttamalla, perusasennossa malttaa jo istua kauemmin ilman palkkaa. Seuratessa jos yritän ottaa namia kuonon edestä pois poikittaa heti...
Luoksetulossa meillä on ollut hieno loppuasento ilman opettamista, Taavi on alusta asti tullut luonnostaan eteen istumaan. Siinä hiotaan asennon suoruutta ja etäisyyttä minuun, mutta yleensä siihen ei tarvitse puuttua.

Äsken tuli viesti, että tämän vuoden viimeiset jälkitreenit ovat ensi viikolla ja minä en pääse niihin :( Täytyy siis harjoitella omineen. Hakuporukkaan kun vielä pääsisi, niin saisin otetta siihenkin lajiin!

torstai 24. lokakuuta 2013

Vieras nakkijälki pellolla

Tänään kävimme metsälenkillä Seijan koirien kanssa. Ennen lenkille lähtöä Seija oli tehnyt pellolle jäljen ja se sai vanheta lenkin ajan. Kiitos Seija!. Lenkin jälkeen Taaville valjaat päälle ja pellolle, sain Seijalta 5 m jälkiliinankin ja olin sen kanssa ihan hukassa =). Jälki oli n 1,5 - 2 h vanha nakkijälki, jossa kaarroksia ja yksi ysikympin kulma, pituutta ehkä noin 60 - 70 m. Nakkeja välillä tiheämmin ja välillä harvemmin, askelpituus reilusti pidempi kuin mitä olen itse tehnyt. Ensimmäinen kerta, kun Taavi jäljestää jonkun muun kuin mun tekemää jälkeä. Sitä en sitten tiedä onko sillä mitään merkitystä... Heinä pellolla oli myös aika pitkää.

Taavi aloitti omalla rauhallisella lähes joka askeleen haistelevalla tyylillään. Heti oli vaikeampi seurata jäljestystä ja lukea koiraa, kun ei itse tiennyt tarkalleen, missä jälki menee. Taavista kyllä aika hyvin huomaa, kun se hukkaa jäljen. Muutaman kerran Taavi meni jäljestä sivuun enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla, olisikohan kova tuuli vienyt hajua mukanaan?. Pari kertaa myös palasi muutaman askeleen verran jälkeä takaisin päin, mutta vaihtoi itse suunnan oikeaksi.

Kovasta tuulesta, vieraasta jäljentekijästä, uudesta jälkiliinasta, jonka kanssa sekoilin, ja vauhdikkaasta koiralaumalenkistä ennen jälkeä huolimatta Taavi selvitti jäljen hienosti loppuun asti.

Jäljen jälkeen vähän kahviteltiin ja Osku kertoi mulle esineruudusta ja hausta. Vieläkin on pieni pää ihan pyörällä, mutta enköhän mä joskus pääse näihin kaikkiin uusiin lajeihin sisälle. Hakua kun pääsisi johonkin porukkaan treenaamaan, niin pääsisi siinäkin lajissa vähän alkuun. Onneksi meillä ei ole mikään kiire.

 Seija vielä houkutteli osallistumaan tammikuussa Lahden pentunäyttelyyn, mutta siitäkään hommasta en mitään ymmärrä. Ja mulla näyttäisi olevan työpäivä silloin, joten itse en ainakaan näillä näkymin pääse paikalla. Jos sitä saisi miehen houkuteltua koirakuskiksi ja jonkun konkarin sitten hoitamaan kaikki käytännön asiat, niin voisi harkitakin tuon pennelin sinne laittoa. Ans kattoo nyt sitten kuin käy!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Tähänastiset treenailut

Kun Taavi oli saanut ensimmäiset rokotukset, aloitimme pentukoulussa. Sen lisäksi on tietysti opeteltu käytöstapoja alusta asti kotona ja kylillä. Kuulumme paikalliseen seurakoirakerhoon ja käyttökoirayhdistykseen, joiden mukana treenaamme nykyisin tokoa töistä ja muista menoista riippuen 1 - 2 kertaa viikossa. Jälkiporukassa aloitimme Taavin ollessa 5 kk ja jälkitreenit on ohjatusti kerran viikossa, joihin en työni vuoksi aina pääse osallistumaan.

Omatoimisesti olen kokeillut muutaman kerran mejää nettiopintojen jälkeen, joka on mennyt todella hyvin näin lajista mitäänymmärtämättömän silmin. Jälkeä olemme myös tehneet ominemme niin pelloille kuin metsiin. Aluksi jälki oli niin (ensimmäiset 4 jälkeä), että nami oli joka askeleella, mutta viimeksi kokeilin joka kolmannelle askeleelle ja sekin meni hyvin! Alussa oli muutaman askeleen verran joka askeleella ja ennen ensimmäistä kertaa kokeilemaani 90 -kulmaa oli myös joka askeleella. Taavi selvitti tämänkin jäljen hyvin ja kulmakin meni loistavasti!

Ensimmäisen jäljen pituus oli muutaman kymmenen metriä ja siitä olemme pikkuhiljaa pidentäneet jälkeä useamman kymmenen metrin pituiseksi. Olen todella huono arvioimaan matkoja... Verijälkeä olemme tehneet kaksi kertaa ja ensimmisellä kerralla jälki oli ehkä noin 30 m ja 8 h vanha. Se loppui Taaville aivan kesken. Seuraavan kerran tein verijäljen illalla pimeässä otsalampun valossa harhaillen ja pituutta sille tuli ehkä noin sata metriä. Jälki vanheni 18 tuntia ja siinä välillä satoi rankasti. Tämänkin jäljen Taavi veti läpi hienosti. En tiedä miten sade vaikuttaa tuohon jälkeen, pelkäsin ettei Taavi löydä sitä ollenkaan, mutta turha huoli.

Taavin tyyli jäljestää on tarkka ja rauhallinen, nenä maassa nuuskuttaen. Jälkiryhmämme vetäjä oli aluksi kiinnostunut siitä miten Taavia luetaan, kun sillä ei ole häntää joka kertoisi. Mutta Taavista huomaa kyllä heti kun se on jäljellä ja kun se hukkaa jäljen. Tarkan jäljestyksensä ansiosta emme ole tähän mennessä menneet montaakaan kymmentä senttiä harhaan, kun on jo palattu taikaisin oikeille urille.

Lenkkeilen samoissa maastoissa mihin jälkiäkin teen ja on uskomatonta miten tuo koira muistaa ne. Vielä monen viikonkin päästä se käy tarkistamassa vanhan jäljen josko sinne olisi jokunen nami jäänyt. Ja ensimmäisen verijäljen se löysi vielä vajaan viikon päästä.

Esineruutu ja muut lajeihin liittyvät jutut on mulla vielä ihan hakusessa, mutta opetellaan pikkuhiljaa.

Ikävät koirakokemukset

Ensimmäinen ikävä kohtaaminen oli jo muutama päivä sen jälkeen kun Taavi oli tullut meille. Olimme pihalla, kun lenkkeilijän vapaana ollut tanskandoggi-venäjänajokoirasekoitus karkasi pihallemme: Taavi säikähti todella paljon isoa kohti juoksevaa koiraa ja täyttä kurkkua kiljuen katosi iso koira perässään talon taakse. Onneksi karkuri oli ystävällinen ja omistajan avustuksella saimme sen kiinni ja makuulleen maahan ja sitten Taavin kanssa pääsimme haistelemaan vähän rauhallisemmissa merkeissä. Tästä tapauksesta en huomannut Taaville jääneen mitään traumoja.

Sisareni sekarotuinen isohko koira on kaksi kertaa kurittanut ehkä aavistuksen liian kovin ottein Taavia, mutta näissä taitaa melkein aina ääni olla pahempi kuin todellisuus. Taavi kuitenkin alistuu täysin sisareni koiralle ja pihalla tulevat hyvin toimeen. Sisällä eivät voi olla yhdessä tai minä en ainakaan voi olla silloin rennosti.

Pahin ja traumaattisin kokemus on kuukauden takaa (Taavi 5 kk). Olimme ensimmäistä kertaa jälkiryhmämme tokotreeneissä, kun 2,5 v landseeruros tuli tutustumaan pentuun vähän turhan kovin ottein. Koira pääsi omistajaltaan irti ja siinä sitten yhtenä huutavana karvakasana vyöryivät Taavi ja lantikka läpi kentän porttien parkkipaikelle ennen kuin saimme koirat erotettua toisistaan. Minä säikähdin aivan kamalasti ja niin teki Taavikin. Fyysisiä vammoja emme onneksi löytäneet, mutta Taavi otti tilanteen niin raskaasti, että oli neljä päivää syömättä, ripulilla ja muutaman kerran oksensi. Muutenkin oli kovin alakuloinen ja vaisu. Tästä jäi kammo vaaleita isoja koiria kohtaan, jota yritämme pikkuhiljaa työstää.

Viime viikolla samaisissa treeneissä beauceronuros tuli Taavin päälle. Olimme jo poistumassa kentältä kun tämä kaveri tuli läpi portin suoraan Taavin päälle. Tästä selvisimme ilman suurempia henkisiä oireiluja ja fyysisellä puolellakin tuli vain pieni pintanaarmu toiseen takareiteen. Nyt sitten ilmeisesti pelkäämme myös tummia koiria...

Nämä kaikki ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että Taavi suhtautuu hyvin varauksellisesti vieraisiin koiriin. Tämän kanssa meidän on opittava elämään ja tehtävä pikkuhiljaa töitä epäluulojen voittamiseksi. Ylintä ystävää ei kaikkien kanssa tarvitsekaan olla, mutta toivon, ettei Taavi kokisi turhaa pelkoa muita kohtaan ja oppisi olemaan välittämättä muista. 

Onneksi meillä on niitä hyviäkin koirakavereita ja niihin nyt yritämme panostaa jatkossa enemmän!

Taustaa

Vähän taustoja:

Edellinen koirani Leevi oli sekarotuinen (suomenajokoira-whippet-collie-saksanpaimenkoira) hurmuri, joka oppi kaiken aivan liian helposti ja oli muutenkin todella helppo ja ihana tapaus. Mieheni ei kuitenkaan ole kovin eläinrakas ja siitä syystä sain pehmittää häntä lähes kuusi vuotta ennen kuin lupa uuden koiran hankinnalle heltisi. Suuri kiitos tästä kuuluu Nuttu -pyrrille, joka sulatti mieheni sydämen! Kiitos siis Nuttuselle ja omistajilleen!!

Kun mieheni oli vahingossa lipsauttanut, että koiran voisi hankkia, jos se olisi samanlainen kuin Nuttu, ei mennyt kauaakaan kun jo selvittelin millaisesta rodusta on kyse. Suurin osa rodun ominaisuuksista kohtasi omat toiveeni ja niinpä rohkaisin mieleni ja otin yhteyttä kasvattajaan. Siitä se yhdeksän kuukauden odotus sitten alkoi ja lopulta saimme varmistuksen sille, että pieni pyrripoika muuttaa kesällä 2013 meille <3

Kasvattaja asuu kohtalaisen lähellä meitä, joten kävimme tutustumassa jo edelliseen pentueeseen ja Taavin pentuetta kävimme katsomassa lähes viikoittain. Taavi muutti meille juhannusviikolla ja kotiutui erinomaisesti kolmen kissamme ja kanojemme sekaan. Yksi kissoista tosin ei niinkään ihastunut Taaviin ja lähemmän tuttavuuden tekoon menikin aikaa useampi kuukausi. Lopulta kaikki kuitenkin tottuivat toisiinsa ja yhteiselo sujuu hyvin.

Taavin kanssa mentiin koko kesä paljon. Kierrettiin markkinat, pesispelit, kesäreissut, kyläilyt ja veneilyt, yritimme muutoinkin hyödyntää kesän vilkkautta koiran sosiaalistamisessa ja ilmeisesti olemme onnistuneet kohtalaisesti, sillä Taavi vaikuttaa ainakin vielä puolivuotiaana kovin avoimelta vieraita ihmisiä kohtaan. Muiden koirien kanssa ei sitten ihan niin avoimia ollakaan, mutta sen selittää ehkä se, että meitä on kohdannut useampi ikävä koirakontakti. 

Taavi elää leppoisaa perhekoiran elämää, jonka kanssa harrastetaan tokoilun alkeita ja jälkeä. Hakukin kiinnostaisi...

Ensin en lämmennyt ajatukselle blogin pitämisestä, mutta kun muisti on niin huono, voisi tämä ehkä toimia muistikirjana Taavin elämästä ja kehityksestä. Katsotaan kuinka jaksan tätä kirjoittaan?!