Perjantaina köröteltiin Kuusamoon, huh kun matka oli pitkä! Lauantaina aamusta hurautettiin taksilla Hautajärvelle Sallaan, josta alkoi pieni vaelluksemme Karhunkierroksella. Taitoimme matkaa kolmen ja puolen päivän aikana noin 65 km ja päädyimme tiistaina puolilta päivin Juumaan. Ensimmäisen yön nukuimme teltassa Runsulammen telttapaikalla, toisen yön olimme Jussinkämpän kodassa ja viimeinen yö nukuttiin Harrisuvannon laavulla. Tiistaina kiersimme vielä pientä karhunkierrosta, jotta näimme kaiken näkemisen arvoisen.
Maastot ovat kovin vaihtelevia Karhunkierroksella ja päivämatkat vaihtelivat maaston ja vaellusporukan kunnon mukaan 25 - 15 km välillä. Oma jalka alkoi jo hieman iltaa kohden aina painaa, mutta koirien kulussa ei väsymystä huomannut. Iltaisin turret kuitenkin malttoivat makoilla rauhallisesti ja yöt nukkuivat selkeästi kotioloja sikeämmin. Aamulla virtaa oli taas kuin ei mitään pidempää lenkkiä olisi käveltykään.
Taaville oli reissussa mukana ruoaksi kahdenlaista kuivalihaa. Yhdelläkin olisi varmasti pärjännyt, mutta halusin nyt kuitenkin monipuolista ravintoa reissussakin sille tarjota. Kuivalihaa olen syöttänyt Taaville tasaisesti viimeisen vuoden ajan reissuja silmällä pitäen, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun se söi vain ja ainoastaan kuivattua lihaa useamman päivän. Energiaa tuntui riittävän ja vatsakin toimi hyvin =D. Ruokamäärä oli koiran painon mukainen annosmäärä plus vähän ekstraa. Toppaloimi taukoja ja yötä varten oli todella tarpeen, koska kaksi viimeistä yötä oli pakkasella ja taukojenkin aikana koiran lämpimänä pysyminen esti varmasti lihasjäykkyyksiä. Myös oman makuupussin hommasin Tapsalle (lasten makuupussi, sillä koirille tarkoitetut tuntuivat tolkuttoman kalliilta halpaan lastenpussiin verrattuna) ja Taavi jopa nukkui siinä kylmimmän illan ja alkuyön. Muuten se nukkui makuualustansa ja makuupussinsa päällä eikä tuntunut olevan kylmissään. Myös sadeloimen hommasin siltä varalta, ettei sateen sattuessa tarvitse nukkua samassa teltassa märän koiran kanssa. Onneksi säät kuitenkin suosivat ja vettä satoi vain hetken aikaa ensimäisenä iltapäivänä. Mukana oli myös kevyet tossut, mutta niitä emme tarvinneet, sillä maasto oli pääasiassa melko pehmeää. Iltaisin tassut tuntuivat kuitenkin aika kuumilta, mutta mitään kulumisen merkkejä tai aristuksia ei koko reissulla tullut. Oikein onnistunut reissu siis Taavinkin osalta!
Kuvat kännykuvia sieltä täältä sen mitä akku kesti jaksoi kuvata...
Tässä Taavin eväät reissua varten, nappulaa jäi puoli pussia ja yksi isompi kuivaliha-annos oli ylimääräisenä varalta mukana.
Rupakivi
Välihali
Puolimatka
Yö kodassa
Nuttu tauolla
Kuukkelit
Kylmä yö laavulla
Taksissa matkalla hotellille
Taaville oli pedattu oma peti hotellihuoneeseen
Kotiinlähtöpäivänä oltiin hotellin aamiaisella, kun puhelin soi ja respa ilmoitti Taavin karanneen huoneesta... Kyllähän tuo niin kova on mun perään ja sellainen Houdini on aina ollut, mutta aikaisemmin olen mustekalojen ja huonekalujen avulla saanut ovet teljettyä siten, ettei se ole ihan kokonaan omille reissuilleen päässyt. Nytkin huoneen oven edessä oli kahdesta nojatuolista ja avatusta vessan ovesta rakenneltu pieni esterata, mutta niin vain sai tuo sinnikäs otus tiensä sen läpi tungettua ja kovasti oli ulos läheisestä ovesta yrtittänyt vaikka lähtiessämme jäi nätisti nukkumaan. (Oltiin koirakäytävällä ja välillä haukuntakonsertti yltyi muissa huoneissa kovastikin, jos olisi ollut hiljaista, niin tuskin tuo olisi uniaan lopettanut...). Joku avulias kanssamajoittuja oli saanut Taavin takaisin huoneeseen jo ennen kuin ehdin juosta paikalle, kiitos tästä! Onneksi kukaan ei päästänyt sitä ulos!!! Ja onneksi se ei karannut silloin kuin olimme kylpylässä lillumassa =P!!
Torstai-iltana oltiin tokon toisella tunnariekstralla. Tehtiin neljä toistoa siten, että kaikkien välissä oli kunnon tauko. Eka alkoi hyvin, mutta sitten Taavin haistelu herpaantui ja se vaan rupesi kantamaan keppejä mulle ja sitten alkoi taas haukkuminen, kun tyyppi ei oikein tiennyt pitä tehdä. Kotona ollaan tässä parin viikon aikana harjoiteltu useampi kerta ja ensimmäisiä yrityksiä lukuun ottamatta on Taavi aina tuonut muutaman pikaisen maistelun jälkeen sen oikean kepin mulle. Nyt selkeesti oli tuohon hommaan ihan liikaa häiriötä, kun samalla alueella oli toinen koira ja hallin toisella laidalla haukkua ja rämisteli aksaporukka.
Toinen toisto meni sitten jo paremmin ja kolmas oli taas vähän epävarma. Kolmella ekalla toistolla kepit oli sellaisessa epämääräisessä sekamuodossa sikin sokin noin ympyränmuotoisella alueella. Viimeinen toisto tehtiin kepit rivissä ja oma keppi siellä jossain puolen välin hujakoilla. Tässä kaikki koirat suoriutuivat paremmin, malttoivat jotenkin järjestelmällisemmin haistella ja Taavikin toi hienon nenätyöskentelyn jälkeen sen oikean kepin mulle ilman muiden keppien suurempaa maistelua.
Jatkossa erilaisia muotoja ja vähemmän hajustettuja keppejä, nyt oma keppi oli koko ajan kauluksen alla kaulalla hajustumassa. Ja kun liike on varma, lisätään häiriöitä ja toivottavasti saadaan aina joskus joku liikkuriksi tähänkin.
Tässä vielä Taavin Mh-kuvauksen tulosten vertailu muihin maailmalla (Ruotsissa ja Suomessa kai lähinnä) testettuihin pyrreihin nähden. Tilastoinnin on tehnyt Raija Johansson.
Totesin viime vuonna, että näihin kuvauksiin on vaikea tai lähes mahdoton päästä mukaan. Viime vuonna ilmoittauduin lähes kaikkiin noin 300 km säteellä oleviin kuvauksiin, mutta lähimpänä mukaan pääsyä taisi olla 9. varasija... Olin selkeästi auttamattoman myöhässä ilmoittautumisteni kanssa.
Tänä vuonna olin liikkeellä jo heti tammikuussa ja selasin kuvauskalenteria ahkerasti, silti kaikki kevään kuvaukset täyttyivät eikä paikkaa meille irronnut. Olikohan huhtikuuta, kun sain viimeisen vapaan paikan elokuun lopulla Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajien järjestämääm kuvaukseen Maaningalle viimeisenä kesälomapäivänäni.
Kesän mittaan lomasuunnitelmat tarkentuivat ja kuvausajankohta rupesi hirvittämään entistä enemmän. Aikataulut olivat tällä kertaa sellaiset, että Taavin kuvaus osuin 1,5 viikon Norjan reissun kotiinpaluumatkalle. Ei siis todellakaan mikään normitilanne. Koira on matkannut tuhansia kilometrejä autossa, kirmannut vapaana autioilla tuntureilla reilun viikon näkemättä juuri muita ihmisiä tai eläimiä muutamaa lammasta ja paria Nutun kanssa vietettyä iltaa lukuun ottamatta. Selkeästi reissuväsymyksen ja erakoitumisen vaivaama otus oli siis kuvattavana.
Kuvauspäivää edeltäneen yön vietimme leirintäalueella reilun sadan kilometrin päässä kuvauspaikasta. Yö ei mennyt ihan nappiin, alkuyön satoi rankasti ja ukkosti, sitten paikalle kurvasi rallikansaa viiden linja-autollisen verran ja heidän leiriytyminen ei ollut ihan nopea ja hiljainen. Kun tästä oli selvitty, soi Murun kello kolmen maissa, pitihän sitä kuulemma Rion olympialaisten keihäsfinaali nähdä... Ei ole siis ihmisosapuoli saati sitten koira kovin pirteitä...
Ajattelin kuitenkin osallistua, saisinhan kuvan siitä, miten Taavi käyttäytyy eräänlaisissa ääriolosuhteissa ja ainahan tuon kuvauksen voisi keskeyttää, jos tilanne siltä tuntuu. Luonnetestiin mentäessä pidetään sitten huoli, että elo ennen sitä on täysin normaalia. Ja onhan nämä kuvaukset muutenkin vähän vain suuntaa antavia, jokin numero lapussa ei kuitenkaan kerro kovin paljoa. Mutta kivahan kaikenmoisissa testeissä on käydä, oppii ainakin itse koirastaan ehkä jotain uutta tai saa varmistusta omille tulkinnoilleen. Lyhytkarvapyrrejä ei ole kovinkaan paljoa testattu, joten mitään vertailukelpoisia tuloksia tuskin on saatavissa. Koiranetistä löysin ennen Taavia kahdeksan testikertaa...
Kuvauskeli oli lähes helteinen ja paikkana Maaningalla sijaitseva Haukkumaja. Kuvaajina toimivat Jorma Kerkkä ja Marina Bast. Videokuvaajana toimi Muru.
Kuvaus eteni reippaasti ja Taavi käyttäytyi lähes kaikissa osioissa kuten olin sen kuvitellutkin käyttäytyvän, maa haisi taas kerran hirmu hyvälle ja mä olin hihnan kanssa ihan tarpeeks solmussa. Oletuksistani poiketen Taavi ryhtyi toisella yrittämällä leikkimään vieraan ihmise n kanssa ihan kaameella lelulla. Etäleikissä olisin olettanut Taavin menevän kasomaan tyyppiä ja hamuissa jäi vähän hakku päälle. Haalarilla joku örkki pyöri Tapsan pään ympärillä ja sen jälkeen lopputestin ajan se vähän oireili toista korvaa... oisko joku pistänyt sitä?
Luonnekuvauksen arvostelu:
1a kontakti, tervehtiminen:4 ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 1b kontakti, yhteystyö: 4 lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu to:sta 1c kontakti, käsittely: 3 hyväksyy käsittelyn
2a leikki 1, leikkihalu: 3 leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 2b leikki 1, tarttumunen: 2 ei tartu, nuuskii esinettä 2c leikki, puruote ja taisteluhalu:3 tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otettaan
3a takaa-ajo 1. kerta: 3 aloittaa etenemisen hitaasti (täsdä astun Taavin varpaille :( ) voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista 3b tarttuminen 1. kerta:2 ei tartu, nuuskii saalista
3a takaa-ajo 2. kerta: 1 ei aloita 3b tarttuminen 2. kerta: 1 ei kiinnostu saaliista
4 aktiviteettitaso: 4 tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
5a etäleikki, kiinnostus: 3 kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja 5b etäleikki, uhka/agressio:1 ei osoita uhkauselkeitä 5c etäleikki, uteliaisuus: 1 ei saavu avustajan luo 5d etäleikki, leikkihali: 1 ei osoita kiinnostusta 5e etäleikki, yhteistyö: 1 ei osoita kiinnostusta
6a yllätys, pelko:3 väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista 6b yllätys, puolustushaku/agressio:1 ei osoita uhkauselkeita 6c yllätys, uteliaisuus:2 menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa 6d yllätys, jäljellejäävä pelko: 1 ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä 6e yllätys, jäljellejäävä kiinnostus: 2 pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
7a ääniherkkyys, pelko:3 väistää kääntämättä pois katsettaan 7b ääniherkkyys, uteliaisuus:2 menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa 7c ääniherkkyys, jäljelle jäävä pelko: 1 ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä 7d ääniherkkyys, jäljelle jäävä kiinnostus: 1 ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a aaveet, puolustus/aggressio: 2 osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 8b aaveet, tarkkaavaisuus: 3 tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista 8c aaveet, pelko: 2 on enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa 8d aaveet, uteliaisuus: 3 menee katsomaan kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä 8e aaveet, kontaktinotto aaveeseen: 4 ottaa itse kontaktia avustajaan
9a leikki 2, leikkihali: 1 ei leiki - ei osoita kiinnostusta 9b leikki 2, tarttuminen: 1 ei tartu esineeseen
10 ampuminen: 2 häiritsevyys lisäntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön
Olen kyllä taas kerran niin tyytyväinen tuohon rakkaaseen karvakorvaan. Jäljelle jääviä pelkoja ei ollut ja muutenkin oli melko turhia hötkyilemätön, kerran nähdyt jutut eivät juuri jaksaneet kiinnostaa. Pääkuvaaja kysyi, onko Taavi paimentanut, se oli kuulemma nähtävissä. Taavi sai lisäksi toimihenkilöiltä tänään täydet söpöyspisteet.