Näytetään tekstit, joissa on tunniste rally-toko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rally-toko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Tokoa ja rallya

Toissa keskiviikkona ruutuiltiin. Ekaks koitin, josko menisi ruutuun ilman targettia. Ei mennyt, meni vasemman etutötsän kiertämiseksi koko homma.

Targetilla homma onnistui hyvin. Tehtiin myöhemmin toinen setti ja silloin ruutuun meno onnistui heti ilman targettia.



Perjantaina kävin hallilla omineen rallyilemassa molempien kanssa. Tehtiin kaksi rataa. Taavi teki molemmat alusta loppuun ja oli hyvä. Sinnin kanssa palkkailin vaikeissa kohdissa ja tehtiin haastavia paikkoja uudestaan pienissä pätkissä. Osataan kyllä jo aika paljon, mutta tekemisen varmuutta tarvitaan lisää.




Lautantaina aamusta hakuiltiin pienellä alueella kolmen ukon verran. Tassuihin tarttuva lumi vähän haittasi, kun en älynnyt laittaa tossuja... Mutta hyvin Sinni teki töitä, oli innokas ja ilmaisut sekä näytöt oli hyviä. Vikalta ukolta rullaa tuodessaan, Sinni pysähtyi kaluamaan lumipaakkua tassustaan. Sen jälkeen se hetken mietti, että mitähän oli tekemässä ja lähti sitten hakemaan rullaa uudestaan. Hyvä ratkaisu, tykkäsin.


Sunnuntaina tehtiin kokeenomainen rallyrata. En päästänyt Sinniä haistelemaan ketään ennen suoritusta ja sehän näkyi heti tekemisessä. Ei meinannut tulla mitään, kun ois pitänyt päästä vähän moikkaamaan porukkaa sinne ja tänne. Videolla meno ei näytä ihan niin pahalta kuin miltä se tuntui, mut onhan tuossa aika paljon häröilyä.



Video H.Kaipiainen



Tiistaina kävin hallilla omineen molempien kanssa rallittelemassa kaksi rataa. Varmuutta tarvitaan, mut kivaa tekemistä.


Keskiviikkona sianpierun aikaan uittamassa koiria. Ihan mahtavaa puuhaa ja yllättävän hyvin jaksoin ennen työpäivää käydä ne uittamassa. Kivan rauhallisesti olivat loppupäivän.



Illalla tokossa tehtiin alkuun paikkis ja sitten jättäviä ja ruutua. Jäävät on edelleen ihan herran haltuun, mut ehkä joskus... Ruutua tehdessä kävi ikävä juttu, kun nuori aussi karkasi ohjaajaltaan ja tuli meidän luo. Sinni ei tästä tykännyt ja otti jotenkin tosi kovasti itseensä, vaikkei tilanteessa näennäisesti edes käynyt mitään. Tän jälkeen se ei enää suostunut lähtemään ruutuun ja oli muutenkin jotenkin tosi pälyileväinen ja epävarma. Alun loistavasti ilman targettia onnistuneet ruudut meni nyt sit ihan reisille, enkä saanut sitä edes lyhyestä matkasta menemään targetille. Toivotaan, ettei jäänyt nyt ruutua kohtaan mitään pysyvää huonoa.



maanantai 25. marraskuuta 2024

Sisähommiksi menny viime aikoina

Viikko sitten tiistaina hallilla omatoimivuorolla rallya molemmille. Rakensin alla olevan radan ja Taavi kävi sen ekaksi testaamassa innokkaasti ja äänekkäästi. Spiraalin jälkeen ei enää ois kyennyt 360 vasempaan, sen verran kovasti jo heitti päässä.


Sinnin kanssa sitten tehtiin rataa pätkissä paljon palkaten. Treenilistalle ainakin seisoessa paikallaan pysyminen, jalan alta puolen vaihto, sivulta eteen istumaan tuleminen ja ylipäätään oikealla seuraaminen, vaikka se meni kyllä oikeestaan yllättävän hyvin. Vähän tehtävistä riippuen meillä olis varmaan jo tällä hetkellä jonkinmoiset mahdollisuudet kisoissa tulokseen, mutta haluan kyllä olla aika paljon varmemmalla pohjalla ennen kuin seuraavan kerran osallistutaan. 


Keskiviikon tokossa aloitettiin paikkiksella, sitten keskityttiin jääviin. Nyt onnistuu istuminen ja muiden kanssa hankaluuksia. Ehkä nää joskus onnistuu kaikki samaan aikanaan? Luoksetulo tehtiin myös ja seuruuta, ne meni hyvin.


Torstaina Taavi kävi sydänultrassa kontrollissa. Vaikka vointi on edelleen hyvä, eikä oireita ole, rupeaa vanhuus näkymään sydämessä. Molemmissa eteiskammioläpissä rappeumamuutos. Molemmin puolin vuotovirtausta. Sydämen supistuvuus lievästi korostunut ja vasen kammio ja eteinen kohtalaisesti laajentuneet. Virtausnopeudet normaalit.

Eli paappa pötkii vielä hyvin ja elämää ei tarvi rajoittaa, mutta loppuliuku on alkanut. Nyt pitää säännöllisesti seurata lepohengitystiheyttä ja jos se rupeaa nousemaan, niin sitten pitää aloittaa nesteenpoistolääkitys sydänlääkkeen rinnalle. Jos ei ihmeempiä, niin vuoden päästä taas kontrolli.


Perjantain tokokurssilla hyppynoutoa, kiertoa ja ohjatun suuntia. Kierto rupeaa olemaan aika lailla valmis. Ohjatun suunnat meni myös namialustoille kaikki oikein. Hyppynouto tuottaa sitten vähän haasteita. Välillä kierretään ja välillä sit hypitään kapula suussa eestaas hyppyä ihan vaan huvikseen. Myös lopun luovutus on vielä ihan alkutekijöissään ja sitä ei ole vielä yhdistetty tähän liikkeeseen ollankaan.

Lopuksi paikkista ja häiriötreeniä. Paikkis meni hyvin ja kaikki häröilyhommatkin, mutta taas koiraringin keskellä olleen kartion kiertäminen oli Sinnistä aika jännää. 




Lauantaina Sinni pääsi kimppalenkille Taren kanssa oikein eväiden kanssa, kiitos Tiina. Nää kaks vaan tykkää toisistaan niin kovin!



Evästauko


Sunnuntain hallivuorolla ohjattua noutoa, noudon luovutusta, ruutua, kiertoa ja seuruuta.

Seuruu kivalla mallilla, tehtiin myös oikeaa puolta ja kyllä sekin kehittyy koko ajan. Ruutu on Sinnistä aika kiva liike ja karkaa sinne kyllä kovin mielellään aina tilaisuuden tullen.

Kierrettiin hooperstynnyriä tai jotain vastaavaa ja se meni ihan nappiin. Ohjattu olikin sitten haastava. Tehtiin ekaa kertaa kapuloilla. Sinnille oli kyllä selvää, että se kapula on sieltä tarkoitus tuoda mulle, mutta suunnat oli tällä kertaa vähän hukassa. Ekaks jäi kiinni kapuloiden viejään ja ekaan vietyyn kapulaan (ovathan kapulat ihan sika kivoja, vähän kuin ruutu) ja sitten kentällä ollut tötsä vei Sinniä ihan kuus nolla ja kapulan sijasta Sinni meni aina sinne tötsälle. Tötsä kun poistettiin, niin saatiin onnistuminenkin. Kapulan luovutukset on aika hyviä, jossain vaiheessa pitäis Sinnille saada kerrottua, että kaikissa noutoliikkeissä se kapula pitäisi tuoda mulle tähän tyyliin eikä sylkeä jalkoihin. Mut kivat hyvänmielen treenit taas nämäkin.


Perjantaina tokokurssin vika kerta. Oikee vika kerta jää multa väliin ens viikolla. Alkuun testattiin kuinka paljon koira haluaa tehdä ohjaajalle. Hakki täys leluja ja kapuloita ja muuta mielenkiintoista ja ohjaaja. Koira päästettiin kaiken tän sekaan ja ohjaaja lähti kävelemään. Sinni kävi haistelemassa useampaa lelua, mut aika nopsaan se kuitenkin tuli mun luo, muru.

Me tejtiin hyppynouto ja ihan vaan tasamaanoutoa. Mun pitää ruveta vaatimaan Sinniltä paikallaan pysymistä heitettäessä ja lopun kunnollista luovutusta. Sinni teki hyviä hyppynoutoja ja hienoja tasamaanoutoja ja sit oli ekstrana upeita tötsien kiertoja kapula suussa, vaikka tarkoitus oli tehdä jotain muuta.

Toinen aiheemme oli seuruu. Sinnillä on taipumusta edistää ja siihen saatiin vinkkejä. Vasenta kaarrosta niin, että liike välillä pysähtyy kesken askeleen ja koiran tehtävä on pitää paikkansa vademman jalan vieressä. Sinni osti tän aika nopsaan. Toisena tehtiin seuruuta ja siitä käännöksiä niin, että liike pysähtyy käännökseen. Tää oli Sinnille vaikeampi. Mun pitää muistaa myös auttaa Sinniä onnistumaan.

Loppuun kehän kiertoa ja paikkis. Kehää kierrettäessä meidän takana tullut koira oli kovin innokas ja se puhisi ja loikki hihnassa ja Sinni otti tän jotenkin raskaasti ja veti vähän kierroksia. Rauhoittui onneksi nopdaan ja paikkis meni hyvin. Paikkis tehtiin ringissä selät keskustaan päin.



Lauantaina aamu aloitettiin korkkaamalla uusi uimala. Mahtavaa, että saatiin näinkin nopsaan uusi uimapaikka, vaikka ei tämä uusi paikka Haminan lopettaneelle uimalalle pärjää. Tilat on aika pienet ja meidän makuun aivan liikaa ahtaita koirakohtaamispaikkoja. Mut jos yrittäis käydä arkiaamuisin, niin oisko parempi mahis saada olla rauhassa...? Tai sit tarvii Murun mukaan jeesimään ovivahdiksi.

Mut uiminenhan on vaan tosi kivaa!





Sunnuntaina hallilla ruutua, kiertoa, hyppynoutoa, kaukoja ja luoksetuloa liikkuroituna. Seuruuta sit ihan muuten vaan.

Sinni pysyi hyvin housuissaan liikkurista huolimatta ja erityisen tyytyväinen olin siihen, ettei se mennyt liikkurin käskyihin. Ruutuun Sinni jostain syystä halusi mennä aluksi vasemman laidan kautta. Uusilla yrityksillä sitten löytyi oikeakin reitti. Pysäytyksen jälkeen maahan-käskyllä se meni joko istumaan tai maahan. Lisää varmuutta tähän siis tehtävä, onneksi Sinni kestää toistoja. Hyppynoudossa ekalla kerralla kiersi esteen molempiin suuntiin. Sitten rupes hypyt onnistumaan, mutta kapulan se sylkäisi melkein joka kerta mun jalkoihin, vaikka yritin auttaa kuinka. Ruutua ja hyppynoutoa vuoroteltiin, ettei tullu montaa toistoa kumpaakin peräkkäin.

Kaukot oikein hyvät, en kyllä nähnyt, liikkuiko vai ei, mut ei ainakaan paljoa. Luoksettulo oli oikein hyvä ja merkkejä kierrettiin ihmisiä päin ja se meni hienosti. Seuruuta tehtiin myös vähän, lähinnä lähtöjä ja käännöksiä.

sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Loman jälkeen paluu arkeen

Viime viikolla keskiviikkona tokoiltiin noudon ja ruudun merkeissä. Alkuun paikkis, joka Sinniltä meni oikein hyvin.




Noudossa Sinni ei meinaa malttaa odottaa käskyä, vaan karkaa kapulalle heti heitosta. Toisaalta eipä olla vielä kyllä odottamista juurikaan treenattu. Tällä kertaa treenattiin ja meni ihan hyvin. Luovutukset oli tosi hyviä.
Ruutuun karataan myös, mutta ei haittaa. Into on hyvästä. Kaks ekaa targetille, kaks seuraavaa ilman targettia ja sit vielä targetille. Muutamasta pienestä lipsahduksesta huolimatta meni oikein kivasti.



Lauantaina aamupäivällä pieni kolmen ukon treeni raunioilla. Sinni oli superinnoissaan ja vauhdikkaasti löysi kaikki kolme. Videolla kaks ekaa, kolmannelle en pysynyt perässä.



Perjantaina Sinni kävi Lunan kanssa pitkällä iltakävelyllä.

Pimeetä puuhaa


Sunnuntain hallivuorolla treenattiin rallya. Oikeaa puolta ja käännöksiä. Jos mun kädet vatkais vähemmän, niin ois varmasti Sinnille helpompaa, mutta minkäs teet... Ihan hirveesti Sinni yrittää ja edistystä tulee. Paljon on silti vielä harjoiteltavaa ja hommaan pitää saada paljon enemmän rutiinia.

Pari tynnyrin kiertoa tehtiin myös ja yksi luoksetulo. Ne meni hyvin.


Maanantaina käytiin nopsaan tekemässä pieni esineruutuharjoitus. Sinni istui paikkaistumisessa ja mä vein sen nähden esineen, sitten lähetys. Tehtiin kaksi toistoa. Lopun palautusta ja luovutusta tarvii ruveta treenaamaan...


Keskiviikon tokossa aiheena oli kehään tulot ja liikkeiden välit. Meille tosi haastava aihe, kun Sinnin mielestä kaikkia pitäisi rakastaa. Aluksi mentiin kehään koko porukka jonossa ja kierrettiin halli paikkispaikoille. Halliin tulo on meillä aina ihan kamala, kun en ole siihen jaksanut panostaa. Sinni ryntää sisään ja toivoo, että oven takana odottaa mahdollisimman monta ihmistä rakastettavana. Tuomarin tarkastus lähti myös ihan käsistä, kun rakkautta vaan tulvi yli äyräiden. Jöröjukka-Taavin jälkeen en vain pysty suhtautumaan HintsulanTintsun ylitsevuotaviin rakkaudenosoituksiin kovinkaan vakavasti, vaikka ehkä pitäisi. Lähinnä vaan nauran ja nautin tilanteista...

Paikkiksessa Sinni oli aina vähän pelottavan ison mustan koiran ja uuden tuttavuuden välissä. Vähän taisi jännittää, kun minuutin jälkeen Sinni rupesi vähän haistelemaan. Kun huomautin asiasta, niin varovarovaisesti lähti hiippailemaan mua kohti. Palautin paikalleen ja loppu meni hyvin.




Liikkeiden välejä treenattiin vähän vieraamman liikkurin kanssa ja kyllä oli Sinnillä itsessään pitelemistä. Kohtuullisen hyvin kuitenkin pysyi nahoissaan ja ihan vaan treenin loppupuolella se mun vähän herpaantuessa karkasi kahdesti liikkurin luo.


Perjana alkoi viiden kerran tokon avovoi-kurssi, josta multa tosin jää vika kerta väliin. Ekan kerran aiheet oli tunnari, ohjattu ja kiero. Näistä tunnari ja ohjattu  eimle semmoisia, ettei olla tehty aiemmin. 

Aloitettiin tunnarilla; Sinni istumaan vähän matkan päähän ruutunauhakasasta ja vein sinne yhden tunnarinapulan ja sit Sinni etsimään. Ekalla yrittämällä etsintä vähän laajeni, mut kyllä se kepukka sieltä löytyi. Tokalla kerralla homma oli selkee ja Sinni etsi kepukan hienosti.

Ohjattua tehtiin suuntien harjoitteluna namilautasille. Vaikeinta oli saada Sinni seisomaan paikallaan ja useampaan otteeseen se kävi omineen tyhjentämässä molemmat lautaset. Joka kerta kun ohjasin, meni hienosti.

Kiertoa useampi toisto hyppy- ja kapulahäiriöllä. Kapula kiinnosti kovasti, kävin taputtamassasen vuoksi tötsiä. Hienoja kiertoja.


Lauantaina aamupäivällä Sinni kävi taas fyssarilla. Pakaroissa/reisissä oli vähän jumia, mut ne aukes hyvin. Muuten ei mitään ihmeempää. Sinni nautti kovasti.



Sunnuntai-illan tottiksissa tehtiin merkin kiertoa, joka onnistui hyvin kunnes laitettiin kapuloita häiriöksi. Sinni haluaa selkeesti olla noutaja, niin hienon palautuksenkin teki. Pienellä avulla onnistui kierto sitten kapuloista huolimatta.

Myös tunnarin alkeet oli ohjelmassa ja hienosti haki ruutunauhan seasta kapulan pariin kertaan. Ekalla pieni aivopieru, kun jäi nauhoille seisomaan, mut tokalla kerralla lähti tuomaan hienosti.

Ruutua kokeiltiin valmiina liikkeenä, mut ei onnistunut, tarvittiin targetti. 

Jäävät ei onnistu sitten millään, maahan meno on niin vahva, että sitä Sinni tarjoaa koko ajan. Nää täytynee aloittaa ihan alusta.

Ja tehtiinhän me paikkiskin, Sinni oli hieno.

tiistai 22. lokakuuta 2024

Syyslomaa

Pari edellistä kuukautta oli töiden puolesta tosi rankka, ei juuri vapaapäiviä ja melkein kaikki päivät ylipitkiä. Mut se rypistys on nyt ohi ja oltiin koirien kanssa mökillä toipumassa.

Saavuttiin perjantaina illalla. Lauantaina pitkä metsälenkki. Susia on ollut jonkin verran, viime viikollakin vajaan kymmenen kilsan päässä tappoivat lampaita. Mut en valoisaan aikaan osaa niitä pelätä, koirat kuitenkin pysyy lähellä. Pimeällä en koiria laske yksin ulos. 





Sunnuntaina tein molemmille jäljet. Sinnille kilometri, kuusi keppiä/esinettä ja ikää tunnin verran. Nostomatka oli lyhyt ja jälki nousi ensin takajälkenä. Muuten olen todella positiivisesti yllättynyt, vain yksi riistan perään harhautuminen. Toisen ehdin huomata niin nopeasti, ettei eksytty jäljeltä. Sinni onneksi palaa omalle jäljelle aika hyvin käskyllä, jos vaan tajuan asian ajoissa. Edelleen se on vaikea lukea. Aikaa meni 26 minuuttia eli Sinni on saanut tekemiseen selvästi vauhtia ja nyt se jaksoi keskittyä jäljen loppuun asti. Kaikki esineetkin löytyi hyvin. 




Olin tosi taitava, vaikka nenääni haisee hirvi tai joku muu metsän elävä. (Toivottavasti ei susi)




Taavilla oli puolen kilsan jälki, jolla kolme esinettä. Aikaa Taavi käytti alle kymmenen minuuttia eli mentiin kohtuullisen vauhdikkaasti. Niin varmaa tekemistä alusta loppuun. Nosto oli hieno, kuten koko jälki. Pappajälki, paras jälki!




Paras!


Maanantaina samoiltiin useampi tunti metsässä, ihanan rentouttavaa.




Illalla Sinnin kanssa vähän merkkien kiertoa vaihtelevalla menestyksellä.



Keskiviikkona Sinnille jälki kulmateemalla. Ei olla sen kanssa juurikaan treenattu kulmia. Tai eihän me olla Sinnin kanssa jälkeä treenattu ylipäätään. Puoli kilsaa pituutta, kuusi keppiä, lyhyt nosto, kolme tuntia ikää. Nosto oli ihan super! Ensin parin askeleen verran oikeaan suuntaan, sitten parin askeleen tarkistus takajäljen suuntaan ja sitten Sinni valitsi varmasti oikean suunnan. Näin selkeän noston mäkin tajusin.




Kulmat tuotti vähän päänvaivaa, mutta tykkäsin kuinka nopsaan Sinni kuitenkin huomasi jäljen hukkuneen ja hyvällä motivaatiolla etsi jäljen uudestaan omatoimisesti. Vähän taas näkyi mun epävarmuus Sinnin lukemisessa, mutta oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa ja fiilis oli kiva. Jostain syystä kolme keppiä jäi nousematta. Mentiinkö sen verran sivusta vai oliko joku muu syy? 




Tehtiin myös esineruututreeniä, Taaville kokeenomaisesti ja Sinnin kanssa niin, että vietiin esineet yhdessä ja sitten se kävi niitä hakemassa. Osa esineistä sienestettiin.

Taavi teki hyvin. Sinnillä alkaa orastaa pieni esinemotivaatio ja sienestyksessä oli ihana kuunnella sen nuuskutusta. 






Torstaina ja perjantaina samoilua, lauantaina kotiuduttiin. Oli ihanan rauhallinen viikko.




Sunnuntaina olin raunioilla emännöimassä Hepekolaisten vierailua ja molemmat koirat pääsi käymään parin ukon verran raunioilla. Taavi keskittyi lähinnä pissojen lussuttamiseen ja ukkojen etsimiselle lähinnä viittasi kintaalla. 

Sinni etsi kaksi ukkoa hirmuisella innolla ja vauhdilla.





Samalla reissulla koirat pääsi pienelle kimppalenkille Elmo-pennun kanssa.





Sunnuntaina illalla vielä hallilla Sinnin kanssa. Tehtiin tynnyrin kiertoa, oikean puolen seuruuta ja häiritty paikkaistuminen.
Kierrot meni hyvin ja oikea puolikin rupeaa pikku hiljaa luonnistumaan, vaikka vasen meinaa imaista Sinnin aina välillä. Paikkaistuminen oli hyvä, vaikka pää pyörikin.






perjantai 19. huhtikuuta 2024

Julkaisut laahaa, mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Pääsiäismaanantaina hakutreenit metsässä, olipa ihanaa! Löydettiin sen verran sulaa metsää, että saatiin autot parkkiin ja päästiin hyvin tekemään pienet treenit. Sinnillä pääpaino edelleen ilmaisussa ja se sai etsiä reilun hehtaarin alueelta (eipä sitä sulaa juuri enempää ollutkaan) kolme kadonnutta. Mentiin edelleen irtorullilla. Ihan hitokseen kivaa oli Sinnillä! Muutenkin varsin onnistunut treeni. Sitten joskus hamassa tulevaisuudessa täytyy ruveta roikkumaan enemmän sen perässä liinassa, vaikka nytkin teen sitä silloin tällöin. On nimittäin melkonen halu mennä takaisin kadonneen luo ja mulla on haasteita pysyä perässä.


Torstaina oltiin bh-kurssin vikalla kerralla ja tehtiin taas kaupunkiosuutta sekä jättävät ja paikkis.

Kaupunkiosuus meni paremmin kuin viimeksi, mut kyllä Sinni ottaa kierroksia toisista koirista. Jättävät ja paikkis meni hyvin, ite vähän mokailin.


Oltiin pitkä viikonloppu reissussa ilman koiria, jotka oli Seijan hellässä huomassa. Kiitos!!

Me ainakin ollaan lähdössä mukaan!


Keskiviikkona tokoiltiin paikkiksen ja melkein kaikkien aloliikkeiden muodossa. Paikkis oikein hyvä ja oikeastaan kaikki muukin. Sinni oli ihan jotenkin tosi kivan tuntuinen, innolla mukana ja keskittyi hyvin, mut niinhän se melkeistään aina onkin. Liikkeestä maahan hyvä, tosin pelkään että mulla on siinä pieni vartaloapu. Kapulan pito meni myös hyvin ja kaukot oli ihan super! Luoksetuloon tehtiin vauhtia ja sit treenattiin lopun sivulle tuloa, joka jää aika usein hieman vinoksi. Mut mikä fiilis!




Torstaina käytiin tekemässä rallyrataa kentällä molempien kanssa ja oli kiva aloittaa ulkokausi. Molemmat keskittyi hyvin tekemiseen. 



Tapsu veti radan hienosti



Sinnin kanssa tajusin, että nuo molemmat samaan suuntaan käännökset voidaan tehdä myös poispäin koirasta... eihän me semmoisia olla harjoiteltu. Ja oikean puolen seuruu tarvii vielä ihan kamalasti treeniä, mut oli kyllä kiva tehdä tätä rataa, Hinnukka oli hyvin messissä, mitä nyt pari kertaa jotkut äänet vähän häiritsi.



Perjantaina pitkä lenkki Ainon kanssa, kivaa ja vauhdikasta oli! Ja ihana ilma!



Lauantaina korkattiin rallyssa voivoivoiluokka, tuomarina Iiris Harju. Ilmoittautuessani jo tiesin, että tulokseen ei ole mahista, mut kun kisat oli kohtuullisen edulliset ja ne oli tässä ihan vieressä, niin lähdettiin hakemaan kisakokemusta.


Radalla oli tietysti kahteen kertaan tuo mulle torstaina valjennut käännöstehtävä, muuten ei mitään ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Oltiin molemmat vähän poissaolevia ja vire ei todellakaan ollut hyvä. En tiedä reagoiko Sinni mun mielentilaan vai miksi oli niin kovin haistelevainen ja perässä vedettävä, ei ollenkaan oma itsensä... Joka tapauksessa haisteli tosi paljon ja laamaili. 

Positiivisena yllätyksenä oli se, että -10 virheitä oli vain kaksi, joista toinen oli oli peruutus, jossa peruutin neljä askelta. Perskules sentään, miten tuollainenkin on mahdollista?! Ja toinen kymppi tuli väärin tehdystä tehtävästä, jossa Sinni istui maahan menon sijaan enkä uusinut liikettä. Huomasin kyllä virheen, mut vire oli niin huono etten jaksanut ruveta uusimaan.

Eli sillai oikeesti tuli vaan ykkösen ja kolmosen virheitä, mut niitä tulikin sitten tosi paljon. Tässä lista niistä: 2. kyltiltä -3 py, vitoskyltiltä -1 tvä, 6. kyltiltä -1 kyl, -1 as ja - 1 vino. seiskakyltiltä -3 uusinnasta, kasilta -1 py ja - 1 as. Kyltti 11 -1 py, ja -1 vino, 13. kyltti -1 as, -3 py, -3 ov, 14. kyltiltä -1 vino, 15. kyltiltä -3 py ja -3 ov, 18. kyltiltä -1 tvä ja -1 vino ja vielä maalista kahmittiin -1 py ja -1 as. Yhteensä siis virhepisteitä kaikkinensa -52.

Tehtäviltä 3 ja 10 oli maininta hieno!

Kameran takana Tiina S.



Arvostelu tiukkenee kyllä ihan tosi paljon tässä luokassa. Mut kun viilataan toi oikea puoli kuntoon, niin katellaan syksyllä sit kisoja uudestaan.



Sunnuntaina hakutreenit. Kokeiltiin vaihteeksi kiintorullaa ja ihan liikaa sen kantelua. Ja pariin otteeseen oli kovasti erikoista haistelua, en tiedä yhtään mitä se oikein haisteli niin intensiivisesti. Mut kaikilta kolmelta tuli ihan kohtuulliset ilmaisut ja näytöt on kyllä vauhdikkaat! Yksi maaleista oli peitettynä maakuopassa, ei ongelmia siitä.



Treenin jälkeen käytiin Lokin kanssa pienellä lenkillä ja voi miten ihana rauha näillä oli. Sinniä aluksi vähän jännitti ja se oli vähän hurjaa myös, kun Loki pyysi leikkiin, mut muuten olivat niin seesteisesti yhessä lenkillä.



sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Yleensä en tähän aikaan vuodesta jaksa mitään, mut nyt ollaan oltu ahkeria!

Flunssa iski lomalla ja siitä toivuttiin hetki. Sunnuntaina jaksoin jo kuitenkin Sinnin iloksi hallille. Illan aiheena oli rallyn voi-liikkeet. 

Miten onkaan niin hankalaa tehdä vasemmalla puolella hyvin onnistuvat liikkeet oikealla? Osan joutuu opettamaan ihan alusta asti uudestaan, jotenkin hassua. Mut kai ne sieltä tulee jossain vaiheessa. 

Aivohiki tuli


Tiistaina käytiin päivällä hallilla tekemässä molempien kanssa kuvassa olevaa rallyn rataa. Taavilla meni hienosti, vaikka taukoa onkin paljon. Ite sössin vähän, mutta kyllähän se tuon(kin) homman osaa. Ja ääntäkin tuli vain yhdessä kohtaa.



Sinni sitten taas oli lähinnä toivoton. Lähdön jälkeen ekat kolme kylttiä piti ottaa neljä kertaa uudestaan, että saatiin ne onnistumaan jotenkin. Muutenkin oli melkoista haparointia. Ei olla kyllä voittajaluokan ratatreeniä tehty kuin se yksi möllikisaan osallistuminen alkuvuonna. Täytyy ratatreenien osalta nyt aktivoitua. Lisäksi oikean puolen seuruu on edelleen epävarmaa, mut onneksi saa olla käsiapuja mukana. Radan lisäksi tein pieniä pätkiä noita eniten vaikeita kohtia. Radan purun ajan Sinni treenas paikkamakuuta. Kovasti ois haistelututtanut.

Videolla onnistunein yritelmä radasta:



Illalla oltiin kentällä treenaamassa ilmaisua kolmen ukon verran. Irtorullilla mentiin ja pääpointti taas siinä palautuksessa, jossa haluan Sinnin kiertävän mut. Tarvisin ehdottomasti kolmannen käden, kun yhdessä on liina ja toisessa nami ohjaamassa Sinniä oikeaa reittiä ja kolmannen tarvis ihan väkisin sumplimaan liinan kiinni laittoa ja muuhun... 

Ekalla ukolla liina on estämässä Sinniä, toka on oikeestaan aika hyvä, mitä nyt en meinaa saada liinaa kiinni, kolmannella Sinni varastaa lähdön ja rulla tippuu turhan aikaisin palautuksessa. Mut just näitä varten haluan tuon kierron, joka varmistaa ilmaisua, vaikka rulla tippuiskin vähän liian aikaisin.

Videot Mia P:





Keskiviikkona tokoa ja aloitettiin paikkiksella. Sinni oli jotenkin jähmeä ja tarvi sekä maahan menoon että istumaan nousuun useampia käskyjä. Tehtiin toinenkin toisto ja siinä meni kaikki hyvin.

Liikkuroituna kaukot, hyppy ja kapulan pito. Kaukoissa Sinni jäi tuijottamaan liikkuria ja tarvi istumaan nousuun kaksi käskyä. Toisella toistolla homma sujui hyvin. Hyppy meni hienosti ja kapulan pitokin muuten, mutta kapulaa antaessa ehkä aavistuksen siirtyi taaksepäin. 
Lisäksi tehtiin seuruuta ja liikkeestä maahan menoa, jonka Sinni oli unohtanut ihan totaalisesti. Että kivalla mallilla taas nää tokohommat ja kokeeseen pitäisi tässä keväällä mennä...



Torstaina kävin hallilla tekemässä rallyn ratatreenin molempien kanssa. 




Taavi meni taas hiljaa ja melkein kaikki liikkeetkin meni hyvin. Mahtavaa pappajumppailua nämä ja toinen on niin innoissaan.



Sinni jäi jo heti lähdössä tuijottamaan edessä häämöttävää houkutuksessa olevaa laatikkoa ja koko eka suora oli hankala, mut sit ite houkutus meni hyvin. Käännös - askel -tehtävässä Sinnillä oli omanlaisensa versio liikkeestä, mutta muutenhan tuo rata oli monin verroin parempi kuin edellisen kerran yritys. Nyt meni jo heti eka kerralla rata läpi ihan kohtuullisesti ja erityisen mahtavaa oli tuo liikkeestä seisomisen onnistuminen kun koiraa kiertäessä Sinnillä on ihan hirveä halu lähteä pyörimään itse siinä mukana. Peruutuksessa Sinni meinaa joka kerta ehtiä istua ennen kuin lähtee peruuttamaan, että kisoissa toi voi olla se meidän varmin -10 liike.


Radan lisäksi kaikenlaisia rallyliikkeiden yksittäisiä treenejä ja oikean puolen seuruuta tuli myös harjoiteltua.


Illalla BH-treenit, jossa keskityttiin kaupunkiosuuteen. Meni just niin kuin oletinkin eli ihmisiä Sinni olisi halunnu rakastaa ja vastaantuleva koira aiheutti reaktion. Yksin jääminen ei ollut ongelma. Kanssatreenaaja kuvasi suorituksen, kiitos.



Ulko-osuuden jälkeen ehdittiin tekemään vielä paikkis ja irtiseuraamisosuus. Meni hyvin.




Pitkänä perjantaina oli ohitustreenit. Huutelin seuramme sivuilla koiria mukaan ja ihastuttavan paljon tuli osallistujia. Jaettiin porukka kahtia ja kierrettiin korttelia eri suuntiin muutaman kerran. Saatiin monta hyvää ohitusta, mahtavaa! Kiitos osallistujille, toivotaan näille treeneille jatkoa.

Käytiin myös "hölkällä" ja HinnuTinnukka keskittyi lumesta nauttimiseen...



Lauantaina aamusta pieni jäljennostotreeni Sinnille. Tarjolla oli vierasta jälkeä kahden noston verran. Jäljet n. 100 metriä ja lopussa esine. Molemmat pellolla, mut eka jälki jatkui metsään, joten saatiin myös alustanvaihto. Nostomatka muutamia kymmeniä metrejä.

Ekan jäljen Sinni nosti hyvin ja jäljestikin hienosti ja mä osasin sitä lukea. Toinen nosto takajälkenä, en ole varma olisko vaihtanut ite suuntaa, mut en antanut sen mennä liinanmittaa pidemmälle väärään suuntaan ja liinan kiristyessä se kääntyi heti ja kiskoi oikeaan suuntaan. Tällä jäljellä esineestä tuli vahva haju tuulen mukana ja viimeiset kymmenet metrit mentiin ilmavainulla.


Sunnuntaina hallikauden päätös. Sinnille paikkista eri muodoissa ja rallyjuttuja. Taavi teki myös hyvän setin tottista ja rallya. Oli hyvät treenit.
Sinnin haastava pitkä paikkis: