Tämä postaus nyt vähän venyi ja on melkoisen rallypainotteinen..
Täyssaikku kesti vähän reilun viikon. Yllättävän hyvin meni, vaikkakin melkoisesti kertyi energiaa, jota oli pakko purkaa erilaisiin hajutyöskentelyjuttuihin sisällä. Mutta kyllä Taavi osaa hienosti myös rauhoittua, vanhan koiran parhaita puolia. Itelle oli vaikeeta olla lenkkeilemättä. Toissa viikonloppuna käytiin sitten jo hallilla tekemässä rallykurssin kaksi rataharjoitusta.
Ekalla radalla sivuaskeleet oli ihan mahdottomia, vaikka yksittäisinä liikkeinä ne kyllä onnistuvat. Radan osana ne on vaan liian vaikeita. Kysyin Jaanalta myös merkille lähetyksen epäonnistumisesta, että jos koira vaikka juoksisi ohi tai muuta, niin miten lisäkäskyt tuomitaan vai onko viisaampaa uusia?
Jaanan vastaus:Jos kerran pysäytät merkille mennessä ja siitä ohjaat uudelleen niin se on vain -1tvä. Kaksi pysähdystä on -3tvä ja muistaakseni sitten useampi pysähdys on vasta tuon -10tvä. Eli kannattaa ohjata uudelleen jos koira menee suoraan eteen tai ohi merkistä! Vasemman sivuaskel oli sujuvampi kuin oikean eli siinä jäi ihmettelemään ja se meni eriaikaiseksi (-10tvä). Pyörähdys, kukkanen ja peruutus hyvät, samoin tuo merkki! Monesti sivuaskelissa (ja muissakin liikkeissä) ohjaajan liikettä muuttaa tuo kyltti ja sen suorituspaikka, jolloin ohjaus ei ole koiran silmään samanlaista kuin ilman kylttiä. Eli kun sujuu yksittäisenä tehtävänä niin kannattaa treenailla yksittäin kyltillä ja sitten radalle.
Toisella radalla tein itse virheen kyltilla kolme, siinä olisi koiran pitänyt ensin istua viereen ja sitten vasta siirtyä eteen. Myös edessä peruuttaminen on ihan mahdoton liike, vaikka nyt se meni yllättävänkin hyvin. Yleensä ei onnistu oikein mitenkään ja Taavi pysähtelee paljon ja haukkuu hirveästi.
Koutsin kommentit: Juu, toisesta eteentulosta jää eka istuminen pois eli tässä oli erottelutehtävää ohjaajallekin Ratakokonaisuus oli hyvä eli ainoastaan nuo mitä mainitsit oli virheellisiä, muutoin sujuvaa tekemistä! Miten olet edessä peruutuksen opettanut? Tuossa voi vielä palkata koiraa tuonne kauemmas eli kun peruuttaa niin kehu siihen liikkeeseen ja palkan nakkaus perään. Siirrät siis palkkapisteen kauemmas itsestäsi niin motivaatio peruutella poispäin kasvaa
Seuraavan viikon radat näytti tältä:
Kerroin Jaanalle, että tämä rata oli meille jotenkin tosi hankala. Periaatteessa siinä ei ollut mitään, mitä me ei muka osattaisi, mutta tällä kertaa ei vaan meinannut homma luistaa ollenkaan. Keskittyminen oli ihan jossain muualla... jouduin ottamaan radan monta kertaa alusta, että sain edes jotain videolle.
Kommentit radasta:
Mikä tässä oli hankalaa? Tämä näytti ainakin hyvältä! Asennonvaihdot on napakat. oikealla meinaa hiukan jätättää eli sitä kannattaa vielä palkkailla. Hyppy oli vauhdikas, mutta hyvin teiltä löytyi myös jarru. Hypyn jälkeisessä käännöksessä pieni erätarkkuus. Samoin tulpasaksan jälkimmäisessä käännöksessä. Liikkeestä seinominen hyvä! Samoin kukka ja maahanmeno. Sarjaestettä ulkokaaressa voi tehdä vielä niin että siinä on se kolmaskin este ja kokeilla miten jarrut sitten toimii.
Tämän radan teinkin kahteen kertaan, kun ensimmäiseltä kerralta unohdin johonkin tuon kyltin 7. Tehdessäni vähän mietinkin miten on mes-rata, jossa ei ole puolen vaihtoa, mutta oma moka. Kiva koutsi sitten jaksoi arvostella myös toisen eli sen oikean version tästä radasta.
Tässä ensin tuo 'väärä' rata. Yksin kun tekee, niin kuvaaminen ei aina mene ihan nappiin ja lähdöt ainakin jää melkein aina kuvan ulkopuolelle, mutta nyt jäi myös tuo liikkeestä istuminen. Se meni kuitenkin ihan hyvin.
Jaana kommentoi videota näin:
Vaikka istuminen ei näy, niin kutsuminen näkyy ja ilmeisesti istuminenkin onnistui!. Peruutus ja vasen käännös sujuu hyvin, samoin hypyt sujuvat. Puolenvaihto kyltti tästä puuttuukin, se muuttaa rataa hiukan eli kokeile sekin versio joskus =). 270 oikealle tulee aivastus ja siitä vähän haistelua. Edessä peruutus lähtee suoraan, matkaa on tästä vaikea arvioida. Putki ja maahan meno on hienot!
Tein sitten radan sillä puolenvaihdollakin ja siihen sattui juuri tuohon muutenkin hankalaan edessä peruutukseen tuuli avaamaan hallin oven ja siitä pieni häiriö. Mun askellus siinä johtuu siitä, että pienellä oman kropan liikkeellä halusin saada Taavin uudestaan liikkeelle. En halunnut kuitenkaan uusia, koska liike on meidän inhokki. Treenaillaan sitä jossain muualla kuin radalla.
Jaanan kommentit tähän rataan:
Oliko vaikeampi tuo edessä peruutus oikealta? Siinä taisi tulla joku häiriökin ja siitä sitten epävarmuus ja istuminen. Tässä tulee myös enemmän sulla tepastelua. Oikean käännös on ihan super, samoin maahan meno!
Tällä viikolla oli tuon kurssin vikat treenit, oli kyllä kiva kurssi ja tuli tehtyä hyviä treenejä ja jotain uutta oppii aina. Tämmöinen säännöllinen tekeminen on selvästi parantanut meidän ratasuorituksia.
Toisella radalla ei ole yhtään pysäyttävää liikettä ja toisella niitä sitten on enemmän. Meille ehdottomasti vaikeampaa on tehdä rataa ilman pysäyttäviä liikkeitä, mutta musta molemmat radat meni ihan hyvin. Lisäksi mä olen ihan hukassa noiden kylttien asettelusta suhteessa esteisiin, joten kysyin niihin neuvoa. Eihän se ihan oikein mulla noilla radoilla mennyt, mutta onneksi kisoissa on rataantutustuminen, niin ei tule tuollaisia virheitä.
Jaanan kommentit:
Yleensä näitä kylttien sijoitteluja ei tosiaan tuosta piirroksesta nää, mutta ajatus on että radalla eteneminen on sujuvaa eikä tarvitse kiemurrella eli mihin edellinen tehtävä päättyy niin siitä suora linja seuraavalle. Hyppyjen kanssa teen aina niin että jo on radalla tilaa niin kyltti on irti hypystä, jotta ohjaaajalla on enemmän tilaa ohjata ja myös mahdollisus juosta. Kyltti kiinni esteeseen jos tilaa on vähän. Spiraaleissa kyltin laittaminen kiinni kartioon voi muuttaa sitä suoritystapaa eli kartion suoritys voittaa kyltin suorituksen.
Eli nyt juuri näissä sun spiraalessä täytyy tuo kyltti "suorittaa" ensin eli se jää ohjaajan oikealle puolelle kulkien siitä suorituspaikan kautta. Nyt me jää sulla vasemmalle. Eli kyltti täytyy kiertää ja sitten suorittaamaan kartioita. Nämä ois ollu ok suoritukset jo kyltti oik kiinni ekassa kartiossa!
Hypyt on hyvät, samoin putki ja pyörähdys. Puolenvaihdossa koira pysähtyy ennen vaihtoa, se on -10 tvä. Oikealla peruutus myös aukeaa.
Koutsin kommentit:
Alun käännökset hyvät! Merkille meno myös. Vuokossa tulee pieni eriaikaisuus -1tvä. Liikkeestä istuminen on tosi hieno! Houkutuksessa teette yhden ylimääräisen keskellä käymisen, mutta se voi nyt johtua tästä houkutuksen asettelusta. Istu-seiso -kyltillä jää ohjaajan pysähtyminen kierron jälkeen tekemättä, siinä tulee pieni painonsiirto, mutta ei selkeää pysähdystä (-10tvä). Ympärikierto on hyvä!
Viime viikonloppuna Taavi kävi ekan kerran hakuilemassa sairasloman jälkeen ja parilla ukolla mentiin. Nyt kyllä lyö niin tyhjää, että en muista yhtään miten meni... Hyvin kai.
Vajaa pari viikkoa sitten meille muutti yllätyspentu. Alunperin sen ei pitänyt muuttaa meille. Muru siihen sitten ihastui sen verran, että täällä se nyt asuu... ei voi valittaa.
Olin suunnitellut niin, että vasta vuoden päästä taloon tulisi uusi pentu ja se olisi mahdollisesti noutaja. Kasvattajiinkin olin jo käynyt tutustumassa. Mutta eihän asiat koskaan mene niin kuin suunnittelee.
Tammikuussa kuulin tästä pennusta ja siitä, että se muuttaa Suomeen. Ajattelin tuolloin ja vielä pitkään sen jälkeen, että en halua sikaa säkissä, vaikka se kuinka suloinen olisikin. Ulkolainen pentu, jonka vanhemmista en tiedä mitään. Tässä tapauksessa vielä ehkä aavistuksen enemmän possu pussissa, kun pyrrien Ranskassa avoimen rotukirjan mahdollistamana pennun isä on rotuun otettu, mikä tietysti voi olla moneltakin kannalta myös hyvä asia. (Meillä Suomessa kotimaisista roduista suomenlapinkoiralla ja lapinporokoiralla on avoin rotukirja). Suomen ulkopuolella koiria ei terveystarkasteta niin laajasti kuin Suomessa, joten esimerkiksi vanhempien selän terveydestä ei ole mitään hajua. Ja pentu olisi jo kymmenviikkoinen meille muuttaessaan, parasta sosiaalistamiskautta jäljellä vain muutama viikko ja korona, joka estää kaiken normaalin.
Mutta toisaalta pyrrit on vieneet mun sydämen, meillä tulee varmasti aina olemaan pyrri, vaikka joskus joku muukin tulisi. Pyrripentuja on harvoin tarjolla. Ja kun ainut vaihtoehto on narttu, niin mahdollisuus pennun saantiin on aina vähän huono. Ja vaikka ne vanhemmat ois tutut ja kivat ja tutkitut, niin eihän sitä kukaan tiedä mitä pennuista tulee. Voihan tää possu olla vaikka palkintosika, kuka sitä tietää, aika näyttää.
Pentu on viralliselta nimeltään Saana de la Porte des Touim's, kasvattajina Alain ja Patricia Saclier. Koska alusta asti oli tiedossa, että pentu on tulossa Suomeen, halusi ranskalainen kasvattaja nimeen jotain suomalaista ja siitä syystä tuo Saana. Saana ei kuitenkaan sovi mun suuhun, joten meille muutettuaan pentua on ruvettu kutsumaan Sinniksi. Sinni on reipas, varovaisen rohkea pentu, joka on ainakin vielä menossa jokaisen vastaantulijan syliin. En tiedä miten näin korona-aikana saa pennun kunnolla sosiaalistettua, mutta ihmisiä me ollaan onneksi nähty jonkin verran.
Taavin sydämen sulattamisessa Sinnillä on työsarkaa, mutta ei siltä ainakaan yritystä puutu. Toistaiseksi kaikki on menny hyvin. Ihana pikku riiviö.
Sinni on käynyt parit makkararingit tekemässä hakutreeneissä ja hallilla pariin kertaan pööpöilemässä. Kerran oli vieras koirakin siellä ja sehän ois ollut vallan kiinnostava. Leikkimässä ollaan käyty nuoren mittelin kanssa kertaalleen ja muuten on vain oltu ja opeteltu tuntemaan toisiamme.
Koronaa on takana jo reilu vuosi ja edelleen kalenteri vain jatkaa tyhjentymistään... pikkasen jo puuduttaa, kun mitään ei voi suunnitella ja tavoitteet vaan liukuu käsistä, kun mitään ei pääse toteuttamaan.
Edellinen viikko oli rallypainotteinen, kun osallistun toisellekin nettivalmennuskurssille ja ne menevät kaksi viikkoa päällekäin. Tällä uudella kurssilla kouluttajana on rallyn ylituomari Jaana Karppinen.
Ekaks käytiin tekemässä uuden kurssin miniratatreenit parilla eri kerralla. Tehdessä oli jotenkin olo, että ollaan ihan sysipaskoja, mut ei se videolla niiiin pahalta näyttänyt.
Koutsin kommentit tästä pätkästä: "Kukkaset näyttää sujuvalta ja yhdenaikaisilta. Samoin oikea tuplasaksa on yhdenaikainen. Vauhdinmuutoskohdat näyttää edestäpäin siltä, että lähtevät kyltin kohdalta, se on -1 ov, mutta ole silti tarkkana ettei mene kyltin ohi. Juoksussa koira on vähän epävarman oloinen, joten sitä kannattaa vahvistaa vielä."
On meidän käännöstreenistä siis jotain hyötyä ollut!! Ja tuo juoksu on kyllä hassu, kun välillä edistää ja välillä jätättää. Oikealla kyllä ehkä vähän vaikeampaa noi käännökset juosten.
Tähän videoon liittyen totesin tekeväni liikkeet aina liian lähellä kylttiä ja kysyin tuosta aivastuksesta, että pitäiskö tuossa tilanteessa uusia? Lisäksi olin alun tuplasaksalaisessa ekaks ite kääntymässä vika suuntaan, joten oman aivokävyn vuoksi jumitin liian kauan. Hitto kun ei voi ihminen erottaa oikeaa ja vasenta.
Jaanan vastaus ja palaute: "Olinkin laittamassa, että jää vain kauemmas kylteistä! Niitä suorituspaikkoja vois merkata vaikka maalarinteipillä. Tuplasaksassa ensimmäinen käännös on eriaikainen eli koira lähtee kiertämään sinua ensin ja käännyt vasta sitten. Muista että käännösten on oltava yhdenaikaisia! Puolenvaihdot on hyvät! Tuo täyskäännöksen aivastus tekee tosiaan pienen eriaikaisuuden tuohon, mutta korkeintaan -1 tvän tuosta kisassa antaisin, liike alkaa kuitenkin yhtä aikaa. Voiko aivastus johtua epävarmuudesta? Jäin miettimään käden liikkeitäsi, ovat vähän jäykät. Vasemmalla seuratessa olet rennompi."
Toisella kertaa tehtiin ekan kurssin vika ratatreeni. Jotenkin tahmeelta tuntui sekin. Edessä peruutus on meille jostain syystä ihan mahdoton liike.
Sanni Murron kommentit radasta:
Tasainen suoritus. Koira valitettavasti äänteli aika runsaasti tällä kertaa.
Putkeen menossa ohjaaja kumarsi hieman. Puolenvaihto (mikäli näin oikein) näytti hieman epämääräiseltä. Oikean puolen saksalaisenen ei ollut tiivis.
Hypyillä ampuu eteenpäin aikamoista vauhtia. Mikäli tämä on sulle ok, niin suoritusteknisestihän kyltissä ei ollut mitään vikaa. Koira tuntuu vaan kiihtyvän kovasti hyppyjen aikana, joten rauhallisempi mielentila saattaisi olla paikoillaan.
Edessäperuutus oli vino ja liian lyhyt. Koira näytti melkein istuvan siinä.
Sivulla peruutus oli hyvä.
Ja koska kevät jatkuu ihan yhtä paskana kuin aiemminkin tai ehkä vähän vielä paskempana, niin Taavi ilmeisesti liukastui omassa pihassa ja loukkasi jalkansa. Täällä oli ihan luistinrataa joka paikka, lumen päälläkin oli jäätävän sateen jäljiltä sentin jääkerros. Ja niin kun mä olen Taavia hallinkin pihalla nostellu autoon ja takas, ettei vaan satuttaisi itseään liukkailla ja sit omassa pihassa ilman mitään suurempaa liikettä mihinkään käy näin.
Tiet on olleet ihan luistinrataa
Käytiin sitä heti näyttämässä päivystyksessä, epäilynä venähdys olan seudulla. Konsultoin myös ortopediä ja sieltä sama hoito-ohje eli kipulääkekuuri ja lepoa viikko ja sitten pikkuhiljaa asteittain paluu normaaliin. Jos kipulääkekuurin jälkeen oireilee, niin sitten aika spesialistille. (Tällä hetkellä ei-akuutille tapaukselle jonot oli kolmesta neljään viikkoa vähän paikasta riippuen, mihin soitin, joten toivon mukaan paraneminen edistyy hyvin!!) Kipulääkkeellä ja levolla mentiin viikko. Lisäksi Taavi sai jalkaan laserhoitoa kahdesti päivässä viiden päivän ajan. Ja bot-verkkoloimi oli joka yö päällä. Lyhyille korttelikävelyille ajettiin pari kertaa päivässä kaupunkiin, koska siellä oli jalkakäytävät melkein sulat. Tosin sielläkin Taavi ehdottomasti halusi kävellä jäisellä reunalla ja tarpeitaan kun ei voi tehdä kuin pusikkoon, niin väkisinkin tuli vähän turhaa rasitusta etupäälle, mut mikäs teet. Omasta mielestään Taavi ei ollu ekan päivän jälkeen yhtään kipeä.
Loukkaantumisen vuoksi Kirsi Petäjän rallyvalkku jäi meiltä väliin. Myös Sannin kurssin viimeinen tekniikkatreeni jäi meiltä tekemättä kurssin puitteissa. Aihe oli vireenhallinta ja se keskittyi enemmän ylikiihkeiden koirien rauhoittamiseen, enkä koe sen oikein edes osuvan meille, joten ei haitannut että se jäi väliin.
Tässä taannoin kävin pyörähtämässä Turussa ja näin samalla reissulla Taavin Kobe-pennun (SOLARWES FR ELVIS). Kyllä oli sukulaisuus havaittavissa, vaikka väri ja kropan malli vähän erilaisia ovatkin. Kobella on upea turkki! Ihanan avoin, reipas ja energinen pakkaus! Oli ihana kuulla, että omistajat ovat todella tyytyväisiä pentuun 💗
Kovin liikkuvaisesta ja vikkelästä Kobesta kuvien saanti oli vähän haastavaa, mutta tässä muutama kuva söpöläisestä. (Jalasta ajeltu karvat, koska ressukka oli viikkoa aiemmin saanut kaksi cane corsoa kimppuunsa 😟)
Viikko sitten lautantaina oltiin kokeilemassa laviinitreenejä eli lumivyöryjuttuja. Täällä etelässä ei oikein olosuhteet ole parhaat mahdolliset, mutta päästiin kuitenkin vähän kokeilemaan hommaa. Hyviä onkalonkaivelukasoja on täällä harvassa, mutta saatiin muutama kolonen kaiveltua. Tiesin jo entuudestaan, että Taavia ei paljon puristele luolat tai epävakaat alustat, joten uskalsin laittaa sille heti ekalla kerralla jo kokonaan lumipaakuilla peitetyn suuaukon. Ei tehnyt tiukkaa sukeltaa onkaloon maalimiehen luo ja toisella ukolla aloitti hyvin myös kaivamaan lunta, mutta palaset sortuikin sitten helpolla. Ihan superhauska treeni!
Keskiviikkona rallyn nettikurssin tekniikkatreeniä hallilla, aiheena tällä kertaa tempon muutokset. Normaali, juosten ja hidas ovat rallyn tempot. Muuten tempojutut musta meille aika ok, mutta se, osaanko tehdä vaihdon juuri oikeassa kohdassa, voi joskus vähän heittää. Ja juostessa Taavi vähän edisti.
Torstaina käytiin tekemässä rataa. Meni omasta mielestä hyvin ja ollaan kyllä parannettu noissa käännöksissä, vaikka edelleen saatan tehdä ne liian laajoina.
Sunnuntaina käytiin aamusta vähän hakuilemassa ja Taaville haasteena oli juoksuisen nartun hajut, joka treenas ennen meitä ja merkkaili oikein urakalla. Kolme maalia, joista kaksi meni hyvin (umppari ja peitetty), mutta kolmas oli juoksupissan vieressä ja nartun hajut vei voiton. Tämä ukko oli myös taajaman kaltaisessa ympäristössä liikkuva, joten senkin puolesta ehkä vähän haastava. Mut jatkossa halutaan kyllä juoksunarttuhajuja treenialueelle silloin tällöin...
Vähän on jumppailtu uusia juttuja ja etsitty pikkuesineitä hangelta. Jumppavideolla eka kerta etujalkojen siirtoa pikkutyynyltä toiselle.
Ja en varmaan ole ainoa, ketä korona ottaa päähän ihan älyttömästä. Kevät on mulle aina muutenkin vaikeaa aikaa, kaikki vaan ottaa ihan sikana päähän ja nyt vielä enemmän, kun korona sotkee kaikki suunnitelmat. Ei päästä aloittamaan rallya mes-luokassa ja kevään näyttelyreissut ulkomaille ja mun vaellusmatka Nepaliin peruuntui ja todennäköisesti pelastuskoirakokeetkin jää toteutumatta. Ja kaikki muukin tuntuu menevän päin peetä. Joojoo, ihan turhaa valitusta mitättömistä asioista, mut ärsyttää silti. Noh, pari kuukautta, niin elämä toivottavasti taas hymyilee, kevät nyt vaan on ihan paskaa aikaa...
Ja hei, älkää pliis hakatko niitä koirianne, sairasta touhua!! Sairasta on myös väkivallan vastustaminen tappouhkauksilla, joten järki käteen nyt. #väkivaltaeioleharrastus (Suojelukoirien koulutuksessa julki tullut väkivalta koiria kohtaan)
Viime viikon keskiviikkona makupäivän yövuorokrapula karkotettiin Pepin kanssa lenkillä.
Illalla pitkästä aikaa ekat tokotreenit koronasulun jälkeen. Nytkin tosin treenataan erityisjärjestelyin eli maks kaksi koirakkoa ja koutsi hallissa. Mut parempi kuin ei mitään. Meillä oli parina vauhdikas flättiuros ja ei haitannu yhtään Taavia sen riekkumiset. Me tehtiin omatoimiajalla jääviä. Asennot löytyi hyvin, mutta seisomisen kiertämisessä Taavi lähtee jostain syystä hirveän herkästi mukaan pyörimään... Ohjatulla setilla tehtiin seuruuta. Taavi edistää melko paljon. Kokeiltiin mun vauhdin muuttamista ja palkkausta taakse ja vasemmalle käännöksiä ja siitä suoraan peruutusta. Ehkä se oikea paikka taas löytyy. Mut Taavi oli super.
Torstaina aamulla rallykurssin tekniikkatreeniä. Rupeaa pikkuhiljaa vähän sujumaan. Tehtiin muitakin tekniikkajuttija, sivuaskeleita ja peruutuksia ja sellaista.
Iltalenkki Taren kanssa kirpakassa pakkasessa.
Lauantaina käytiin treenaamassa uudessa rakennusetsintäpaikassa. Oli samalla myös viimeinen kerta. Paikka oli niin pahasti homeessa tai jotain, että osa porukasta ei voinu olla sisällä oikeastaan ollenkaan ja kaikki saatiin oireita. En ole koskaan oireillu sisätilaongelmaisissa paikoissa, mutta nyt kävi kurkkuun ja päät alkoi särkeä ja naamaa kirvellä. Mut tulipahan käytyä.
Tehtiin kaksi treenikierrosta. Rakennuksessa oli kolme kerrosta, joista ekalla kierroksella treenattiin kahdessa alimmassa ja toisella kierroksella kahdessa ylimmässä. Taavilla oli viiltosuojatossut jalassa. Ne on vähän kankeat, mutta ei menoa haitannut. Hillitsi vauhtia ehkä sen verran, että Taavi oli hyvin ohjattavissa. Ne myöskin estivät tassujen liukumisen liukkailla lattioilla, joten oikein hyvät sen puolesta. Pysyvät huonommin kyllä tassuissa kuin meidän kangastöppöset.
Ekalla setillä kolme maalimiestä ja vaikka porukka yritti meille vähän tehdä jäynää, niin kyllä Taavi hyvin löysi kaikki. Erityisen tyytyväinen olen sen ohjattavuuteen, joka rakennuksissa on ollut meillä vähän sinne päin.
Toisella setillä oli kaksi maalimiestäja nekin löytyivät hienosti. Rakennuksissa tulee kyllä hyvin ilmi se, että haju voi kulkeutua outoihin paikkoihin, tarkennuksetkin oli tällä kestää kyllä hyviä.
Sunnuntaina aamulenkin jälkeen käytiin etsimässä 1,5 h maastossa olleita kevyesti lumella peitettyjä esineitä. Kyllä se haju tuli lumenkin alta ja Taavi löysi kaikki kolme esinettä.
Tuolla haisee joku
Illalla hallilla rallykurssin tän viikon tekniikkatreeniä. Musta me ollaan edistytty. Koutsikin oli samaa mieltä. Taavi kääntyy paremmin, mun pitäis aloittaa kääntyminen vielä aiemmin, ettei tulisi eriaikaisuutta.
Maanantaina rallyn ratatreeni, jonka aiheena oli tempon vaihtelu. Mun hidas ei ole tarpeeksi hidas.
Joku saattaa muistaa vuoden takaisen Marie Törnqvistin mustamaalauskampanjan minua ja Taavia kohtaan. Pennut täyttivät tammikuussa vuoden ja Ruotsissa asuvat pennut ovat käyneet ensimmäisissä terveystarkastuksissa. Kaikilla neljällä on terveet polvet ja silmät. Yksi on saanut virallisen lonkkalausunnon B/B.
Some of you may remember that Marie Törnqvist defamed me and Taavi last year. Now there is first healt results of the litter and they are good. Four pups has been examinated and everyone has healty knees ans eyes. Also hips looks good in those pictures I have seen but there is only one official result yet (B/B).
Maanantaina aamusta hallilla rallya. Meni yllättävän kivasti, vaikka ei tälläkään kertaa saatu virheetöntä rataa tehtyä. Tuplasaksalaiset oli nyt vaikeita.
Spiraalissa jätin keskimmäisen kierroksen väliin, kun rupeaa aina pyöräyttämään se kiertäminen.
Radan lisäksi tehtiin erilaisia tekniikkaharjoituksia ja erotteluja. Videolla pieni pätkä näistä, tykkäsin Taavin mielentilassa tuossa tosi paljon ❤
Tiistaina rallyn nettikurssin rataharjoitus:
En saanut tehtävää nro 10 (valkovuokko) mahtumaan kuvaan, joten se on kuvattu erikseen ja liitetty videon loppuun. Meni mun mielestä aika kivasti.
Koutsin kommentoi, että kukkaset on eriaikaisia, aloitan koiran ohjaamisen ennen kuin alan itse kääntyä. Täyskäännöksissä Taavin tulisi olla ketterämpi ja puolenvaihto edessä kumarrun liikaa. Takapään käytöstä saatiin kehuja.
Tiistaina illalla rakennusetsintää. Meinas käydä hasardi kun sitten viime käynnin oli joku rikkonut välioven lasin rakennuksen ylimmässä kerroksessa ja Taavihan tietysti juoksi siitä lasinsirujen läpi. Ei huomattu siruja pimeässä rakennuksessa maalimiehen piilotuksen yhteydessä, mutta onneksi ei nyt ainakaan vaikuta sattuneen mitään.
Taavilla oli etsittävänä kolme kerrosta ja kaksi maalimiestä. Ekaksi etsittiin tyhjä kerros ja sain aika kivasti ohjattua Taavia, vaikka kerran se karkasi yläkerran rappusiin. Eka kerros siis oli tyhjä ja toisessa kerroksessa oli maalimies. Se löytyi aika hyvin, pientä tarkennusta vaati. Toista maalimiestä siirryttiin etsimään kellariin, joka on täynnä roinaa. Hienosti Taavi etsi ja sitähän ei tavara ja erilaiset alustat haittaa. Maalimiehen se ilmaisi selkä maalimieheen ja enhän mä älynny, että siinä oikeesti on maali. Tehtiin pieni lenkki ja taas Taavi ilmaisi samaa paikkaa. No siinähän se oli Taavin selän takana tuolipinon päällä pötköttämässä meidän maalimies. Rakennuksissa sisällä tuo tarkentaminen on välillä kovin haastavaa erilaisten ilmavirtojen vuoksi.
Perjantaina aamulla hallilla rallya. Tehtiin rataa, mut pätkissä, ettei Taavi tienny milloin palkka tulee. Olen taas tehny liikaa koko ratoja ja Taavi laamailee alun ja maalin lähestyessä tsemppaa hyvin, kun tietää palkan kohta tulevan. Rikotaan nyt tätä kaavaa urakalla.
Edessä peruutus ainut hankala liike tällä radalla ja sit paljon pientä hienosäätöä siellä täällä.
Perjantaina iltasella pikaiset hakutreenit, koska kovassa pakkasessa ei viitsitty pitää koiria autossa pitkiä aikoja. Pieni puutarhan piha-alue ja kaksi maalimiestä. Toinen vähän korkeammalla jonkin säiliön ulkoreunaa kiertävillä rappusilla ja toinen lumikasan takana montussa. Molemmat löytyi hyvin ja jäniskevennyskään ei menoa haitannut.
Taavin eka pentue täytti jo neljä vuotta ja toinenkin ehti tulla vuoden ikään, onnea kaikille!
Keskiviikkona aamupäivällä käytiin hallilla rallyn nettikurssiin liittyen tekemässä erottelutreeniä. Mä olen niin kaameen kangistunut kaavoihin, että tuommoiset treenit on ihan tosi hankalia. Rallyssä erottelua vaativia juttuja on ainakin esteet, kutsu koira -tehtävät, pyörähdykset, puolenvaihdot, jäävät, asennonvaihdot sivuilla, ohjaajan kiertämiset ja eteentulotehtävät. Että eroteltavaa riittää. Tehtiin näistä noita ohjaajen ympäri pyörimisiä ja jättäviä sekä asennonvaihtoja. Asennonvaihdot meni hyvin, kuten myös ohjaajan ympäri pyörimiset, mutta jäävissä on ollut viime aikoina hankaluuksia.
Perjantaina päästiin treenaamaan paikallisen puutarhan kasvihuoneille. Sisälle ei tietenkään ollut asiaa, mutta ulkoalueilla oli loistavia piiloja ja muutenkin taas kiva päästä uudenlaiseen ympäristöön. Kiitos tästä mahdollisuudesta!
Taaville kolme maalia ja liinassa mentiin. Kaikki löytyivät hyvin ja ilmaisut oli taas kerran loistavia.
Pieni paikallaolotreeni kesken haun.
Lauantaina oltiin rallyn ylituomari Kirsi Petäjän rallyvalkussa. Tehtiin kahta radanpätkää. Kirsin mielestä meillä ei ole isoja puutteita, jos ääntelyä ei lasketa. Tietysti tarkkuutta tarvitaan lisää, jotta ne pienet virheet saadaan pois, mutta noin periaatteessa homma on hallussa.
Muutama liike oli, jotka ei jostain syystä tällä kertaa onnistuneet. Eli liikkeestä seisominen oikealla puolella ja puolenvaihto takaa. Lisäksi mun on itse kiinnitettävä enemmän huomiota kulkulinjoihin ja suorituspaikkoihin, mutta tämähän ei tullut yllätyksenä. Esimerkiksi molemmat täyskäännös oikeaan kyltille on hyvä tulla niin, että koira tulee keskelle kylttiä. Näin on käännöksen jälkeen paremmassa linjassa seuraavaan kylttiin nähden. Ja sitten ne paikallaan käännökset. Tarvin itselleni targetin, että saan ne onnistumaan oikeasti paikallaan. Lisää vaan tekniikkatreeniä meille molemmille, niin hyvä tulee.
Sunnuntaina aamupäivällä hakuiltiin korkealla olevien maalimiesten merkeissä. Kaksi maalia oli vielä lähekkäin toisiaan. Tää oli sillai jännä, että Taavi ilmaisi ensin selkeesti molempia maaleja, haukkui vähän kuin vuoron perän molemmille, kunnes sitten valitsi toisen. Valitettavssti molemmille haukkuminen ei näy videolla... Palkan saatuaan ei kuitenkaan ilmaissut toista, vaan jatkoi matkaa eteenpäin. Oliko omasta mielestään ilmaissut jo molemmat vai joko se toinen kerkes unohtua? Videot Heli Roimola.
Tehtiin pieni lenkki ja tultiin uudestaan samaan paikkaan, jolloin Taavi kapusi ylös. Ilmaisu oli vaikea, kun ei ritilärappusila oikein saanut kunnon asentoa.
Tein myös peko-t tottista ja Tapsa oli aika hyvä. Lopuksi vielä häiriössä seuramista ja siinä Taavi oli huippu!
Maanantaina käytiin tekemässä rallyn nettikurssin rataharjoitusta. On tuo vaan melko veikeä laji. Me osataan lähes kaikki mes-luokassa vaadittavat liikkeet, mutta kun ne yhdistetään radaksi, niin se ei enää olekaan niin helppoa. Lisäksi Taavin ääntely tuntuu musta lisääntyneen taas tosi paljon. Melkoisen ärsyttävää, mutta en osaa sille tehdä mitään. Kun tehdään rataa useampi kerta peräkkäin, niin Taavi hiljenee. Nyt käytiin reilu tunnin lenkkikin ennen hallille menoa, mutta ei sillä ollut mitään vaikutusta mihinkään.
Tää rata on muutamaa tehtävää pidempi kuin oikeat kisaradat. Hinkattiin rataa ja Taavi oli kehittänyt ihan oman kiemuran ohjaajan kiertoon, ei meinannut oikealla seuratessa onnistua millään, vaan aina se teki oman piruetin sinne väliin. Tätä hiottiin sitten ihan yksittäisenä liikkeenä ja peruutustakin vähän treenattiin radan ulkopuolisista liikkeistä.
Tiistaina illalla hakua tooosi pitkästä aikaa lumihangessa. Viime talvena ei lunta ollut ja sitä edellisenä sitä oli niin paljon, ettei juuri päässyt mihinkään treenaamaan. Alue ei ollut kovin iso, ehkä noin pari hehtaaria ja siellä oli kaksi maalia, joista toinen seisova ja toinen lakanan alla piilossa.
Lähdettiin kiertämään alue, että päästiin tuulen alapuolelle. Luminen Rinne oli paikoin haastava ainakin ihmisosapuolille ja Taavikin sai hyvän fysiikkatreenin etsinnän lomassa, kun lunta oli sen verran reilusti.
Ekaksi löytyi seisova maalimies, joka oli mennyt vahingossa jonkin verran alueen ulkopuolelle. Nää on aina hauskoja yllätyksiä, mutta Taavihan ei rajoja tiedä ja hyvin löytyi tämä hienolla ilmaisulla. Eikä se toinenkaan maali tuottanut haasteita, vaan pitkä hyvä ilmaisu sieltäkin.
Keskiviikkona taas hallilla saman rallyradan kimpussa. Nyt saatiin jotain jo viedeollekin koutsille lähetettäväksi. Itseä mietityttää käännösten yhdenaikaisuus ja sitten tuota seisomisen vinouttaa on ruvettava työstämään jotenkin.
Ja koutsin kommentit olikin, että käännökset on joko -3 tai -10 eriaikaisuudesta johtuen...
Perjantaina tehtiin alla olevaa rataa. Omasta mielestä meni ihan kivasti ja ehkä oivalsin jotain vauhdin rytmityksestä ja se ehkä auttoi Taavia. Oli selvästi rauhallisempi ja hiljaisempi. Vielä kun saisin omat ohjaukseni selkeämmiksi ja yksiselitteisemmiksi.
Illalla käytiin treenaamassa rakennusetsintää. Pitäis ehkä olla siinä jotenkin järjestelmällinen ja koira hallinnassa, mutta kun en jotenkin osaa suhtautua siihen tarpeeksi vakavasti. Rakennusetsintä on hyvää vaihtelua ja tuo treeneihin erilaista haastetta, mutta Tapsu saa mennä aika vapaasti. Ja sehän menee. Yläkerrassa, missä on tilaa, se juoksee jalat sutien ja vetää käännökset sladissa. Ja ukot löytyy nopsaan. Alakerrassa kaiken tavaran keskellä se on aavistuksen rauhallisempi. Täytyy ehkä jatkossa vähän yrittää sitä ohjatakin tuolla sisällä ja vaatia tarkkuutta ilmaisuun.
Sunnuntaina aamupäivällä taajamaetsintäharjoitus ja Taavi oli kyllä hyvä. Tarkensi kaikki maalimiehet hienosti loppuun asti ja osasi aika kivasti käydä itsenäisesti tarkistamassa kaikki paikat. Ohjaajallehan tuo taajama on ainakin omasta mielestä huomattavasti haastavampaa kuin maasto. Kuvat Suvi Lahtinen:
Illalla hallilla vähän eteenmenoja ja rallyjuttuja. Eteenmenoissa seuruu kärsii aika paljon, kun palkka odottaa, mut onpahan vauhtia eteenmenossa. Rallyn käännöksiä vähän hinkattiin ja kyllä ne aina välilä onnistuu hyvin. Oikealla seuratessa asennonvaihdot onnistuu huomattavasti paremmin kuin vasemmalla. Koska koronarajoitukset peruivat kaikki kisat myös helmikuulta, niin harjoittelu jatkuu ilman sen suurempia kisasuunnitelmia. Kun ja jos kisoja saa joskus vielä tänä vuonna järjestää, niin niihin on varmasti niin järjetön tunku, ettei kisapaikan saanti varmastikaan tule olemaan helppoa...