Uusi vuosi vaihdettiin rauhallisesti mökillä. Vastarannalta ammutut raketit eivät vaikuttaneet meidän vuoden vaihtoomme, hyvä niin.
Kotiin päästyämme kävimme Lolan ja Siskon kanssa lenkillä.
Tämän vuoden treenit aloitettiin jälkiryhmän tottiksella. Taavi teki paikkamakuuta labbiksen treenatessa omiaan. Myös seuruu ja luoksetulot sekä jättävät kuuluivat ohjelmistoomme, Tapsu oli hyvä. Henkilöryhmässä oli vähän vieraampia henkilöitä ja tämä näkyi kiinnostuksena heitä kohtaan, mutta kyllä Taavi osasi tämänkin homman melkoisen hyvin. Oikein oli kivat hyvänmielet treenit!
Viikolla kävin hallilla omineen tokoilemassa. Tehtiin aika lailla kaikki alon liikkeet hyvin ja ruutua tehtiin myös. Ruudussa Taavi jostain syystä hakeutui aina jonkin tolpan taakse seisomaan, mistä se on tollasen saanut päähänsä? Saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksiakin. Harjoittelimme myös Oilin ohjeiden mukaan hallintaa namipurkille vapauttamalla. Nämäkin meni ekaa yritystä lukuun ottamatta mallikkaasti.
Pakkaspäivän lumiturpa
Tossut jalassa tarkeni hyvin
Tänään käytiin taas jälkiporukalla hallilla. Taavi paikkamakuussa picardin tottistellessa. Mä uskaltauduin olemaan hallin toisella laidalla selin Taaviin. Pari kertaa piti huomauttaa sitä maan haistelusta, muuten hyvä suoritus. Seuruuta henkilöryhmässä, meni kivasti, paitsi vähän oli ääntelyä. Henkilöryhmän ulkopuolella seuruu onnistui ilman ääntä. Pari luoksetuloakin tehtiin, jokohan tuo suoraan eteen tuleminen olisi iskostunut pyrriäisen päähän lopullisesti... Noudettiin myös käyttöesinettä, joka meillä on tiskiharja. Tapsu noutaa tiskiharjaa näköjään paremmin kuin noutokapulaa :P
Palasin vuoden alusta vuoroon, vuorojärjestelmämme on tosin vaihtunut 8 h vuoroista 12 h vuoroihin. Tämän ja pitkän työmatkan johdosta en työjaksoilla ehdi juuri muuta kuin käydä kotona nukkumassa. Taavi saa taukoa treeneistä ja äijäaikaa Murun kanssa. Muru tosin tekee 24 h työvuoroa ja työvuorojemme sattuessa samalle päivälle on Taavi saatava jonnekin hoitoon tai joku käymään meillä lenkittämässä ja ruokkimassa se. Toivottavasti tästä ei aiheudu ylimääräisiä haasteita! Vapaajaksoilla täytyy sitten treenata omineen kun työjaksojen aikana jää ohjattuja treenejä väliin, toivottavasti saan kavereita omatoimitreeneihin, ettei aina tarvis yksin treeniä!
Tälle vuodelle olin kirjannut joitain tavoitteita ja näin niiden kanssa kävi:
hakumetsässä hallittavuutta lisää (olis hienoa jos syksyllä voitais olla metsässä koko ajan ilman hihnaa)
Tämä melko hyvin hanskassa, mutta vaatii vielä lisätreeniä
jälkihommissa varmuutta esine/keppi-ilmaisuun
Esineet löytyvät pääsääntöisesti, aina voi toki parantaa
tottista varmemmaksi ja jos hyvin menee, niin BH ja joku tokokoe, edes mölleinä
No tämä meni miten meni, nyt ei kokeista haaveilla edes mölleinä
näyttelykehissä pari pyörähdystä, jos vaikka valioiduttais
Tämä tavoite saavutettiin
paimennusleirille olis kiva päästä
Pari kertaa käytiin paimentamassa ja kivaa oli
uimaan pitäisi opetella
Uiminen on hyvin hanskassa!
kaikkeen kivaan ja uuteen suhtaudutaan avoimesti ja innolla
Tätä on yritetty toteuttaa
Olin ilmoittanut Taavin neljään MH-luonnekuvaukseen syksylle, mutta emme valitettavasti päässeet niistä mihinkään.
Räyhäongelma ollaan saatu ratkottua aikas hyvin, useimmiten ohitukset lenkillä onnistuvat ilman ongelmia (edelleen aika harvoin tulee mahdollisuus harjoitella näitä lenkkiohituksia, mutta joka tilaisuus käytetään hyväksi) ja treeneissä tai muissa tilanteissa, joissa on muita koiria, on Taavi pääsääntöisesti melko rauhallisen ja rennon oloinen. Jos joku tuijottaa sitä tai haastaa muuten ja en ehdi puuttua, saattaa Taavi alkaa haukkumaan, mutta tämäkin loppuu nopeasti huomautuksesta, eikä Taavi enää mene siihen paniikkiräyhäkuplaansa, johon se vielä keväällä meni. Kaikkien kaveria Taavista tuskin tulee, eikä edes tarvi tulla. Hihnalenkit muiden koirien, varsinkin urosten, kanssa ovat selvästi tehneet hyvää ja muutkin harjoitteet asiaan liittyen ovat pikku hiljaa tuottaneet tulosta. Tämä työ tuskin loppuu tyysti koskaan, mutta jos näinkin hyvin jatketaan ei meillä ole tulevaisuudessa mitään hätää.
Tulevan vuoden toiveita ja suunnitelmia:
MH ja/tai luonnetesti
petotestiä olen myös miettinyt
paimentamaan halutaan tänäkin vuonna
jäljellä tarkkuutta kulmiin ja janalähtöjen pidennystä
hakumetsässä edelleen lisää hallittavuutta
tokossa alo ja avo luokan liikkeet haltuun ja paikkamakuussa mun pitäisi oppia luottamaan Taaviin
näyttelyissä voisi käydä kerran tai pari jos hyvä näyttely saattuu aikatauluihin ja kohtuullisen matkan päähän tai sitten kiva ulkomaanreissu, johon näyttelyn vois ympätä
paljon kivaa ja rentoa yhdessä tekemistä ja terveyttä
Joulunalusviikolla käytiin kaveriporukallaa tokoilemassa. Tapsulle ensin hyppytekniikkaa, muutama ruutuun alustalle juoksu ja sitten rinkitreeniä. Vieruskaverin maahan -käsky sai Taavinkin painumaan muutaman kerran alas, mutta muuten Tahvo keskittyi tekemiseen hyvin. Muutenkin treenattii neljä koiraa samaan aikaan hallissa ja hienosti meni kaikkien osalta. Taavi teki kaukoja ja perusasento- ja seuruuharjoituksia.
Tapanina Taavi pääsi metsälenkille ihka ensimmäisten koiraystäviensä, Äijän ja Hipun kanssa, vain Heta on joukosta poissa.
Taavi ja Hippu kesällä 2013
Heta, Taavi ja Äijä kesällä 2013
Nyt meno näytti tältä =)
Tapaninpäivän iltana oli tarjolla pikainen paikkamakuutreeni, kavereina isovillauros sekä belggariuros ja -narttu. Otettiin kolme settiä paikkoja vaihdellen. Eka meni meiltä hyvin, tokalla Taavi vinkui ja kolmannella sille laitettiin namialusta etutassujen eteen hiljentämään vinkuminen. Tämä auttoi tällä kertaa ja muutenkin oli kiva pikatreeni.
Taavi teki ihan kivasti, vaikka tuon seuruun kanssa onkin vielä paljon töitä tehtävänä. Koko homma vedettiin läpi ilman palkkaa ja siitä olin oikein iloinen miten hyvin Taavi teki palkatta. Vinkumistahan on edelleen, mutta se ei kuitenkaan lisääntynyt palkattomuudesta huolimatta! Vähän tuo kuvaaminen pisti kuitenkin jännittämään ja se näkyi muutamassa kohdassa, lähdin esim. jättävässä liian aikaisin liikkeelle ja kaukoissa oli väärä käskysana...
Kaikkinensa olin kovin tyytyväinen Tahvon tekemiseen ja lopuksi vielä palkkasin lelulla ja se palkkaus onnistui kyllä todella hyvin.
Kaveritunnilla tehtiin sitten Oilin sunnuntaisen semman innoittamana rinkiharjoituksia, tosin meitä oli vain kolme. Taavi keskittyi aika hyvin, mutta se kyllä väistää toisia koiria aika rajusti. Kotona tuli sitten mieleen, että voisin kokeilla tuota rinkiharjoitusta niin, että Taavi olis mun jalkojen välissä ja ei pääsisi siitä pakenemaan ainakaan sivusuunnassa.
Käskyjen erottelua tehtiin myös, mutta ne oli kyllä tosi vaikeita. Harjoittelemme siis lisää. Ja tietenkin pientä pyrriä kiusattiin myös namihäiriköinnillä sekä perusasennossa että liikkeessä. Perusasennossa Taavi on jo aika pätevä, vähän vaan silmät muljuaa päässä, mutta pää ei juurikaan käänny. Tehdessämmeharjoitetta, jossa jätin Taavin istumaan ja menin muutaman metrin päähän ja sitten häiriköijä heitteli nameja meidän väliin ja Tapsun piti tulla mun luokse, iski taas teatraalisuus Taavilla päälle. Ei meinannut pokka pysyä, kun pyrri kiersi huomattavan korostettuja kaari namien ohi mun luo. Kerran kiersi jopa koko häiriköijän. Joutuu pienen pää tekemään kovasti töitä tämmöisissä hommissa.
Treenattiin aika paljon myös kaikki kolme koirakkoa yhtä aikaa hallissa ja voin kun olin tyytyväinen Taavin keskittymiseen. Sakemanninarttu on sen mielestä vähän arveluttava, mutta nartun riehakkaatkaan palloleikit eivät saaneet Taavilta osakseen kuin pientä tilanteen tarkkailua. Hyvin keskittyi poika meidän omaan tekemiseen! Paikkamakuussa tosin vinkui, eikä siinä auttanut edes Oilin vinkki viljellä nameja koiran ympärille...
Merkki kierrettiin muutamaan kertaan ihan mallikkaasti. Miksiköhän tämä ei ota kotona sujuakseen, mutta hallilla homma toimii?
Torstain tokokurssilla pohdittiin seuruuta. Taavi oli aika hyvä. Pohdinnan kohteena oli palkkaus, milloin, miten ja mitä jos koira ei tee sitä mitä halutaan. Taavin kohdalla täytyy vahvistaa sen luottoa siihen, että kyllä palkkaa tulee. Mun pitäis myös osata vaatia tarpeeksi ja hyväksyä aina vain samanlainen hyvä toiminta, huh kun vaikeeta!
Kurssin vetäjän ohjatessa muita, käytettiin me odotteluaika köllimisen harjoitteluun, kaukoihin, luoksetuloihin ja seuruuseen. Kölliminen meni oikein hyvin, Tapsa oli rento ja pötkötteli rauhassa seuraten hallin tapahtumia. Kaukot oli hyviä ja luoksetulotkin Taavi teki poikkeuksetta suoraan mun eteen. Seuruuta tehtiin pienen ruttuturpakoirakon kanssa toisiamme häiriköiden. Taavi joutui pinnistelemään todella äärirajoilla ja muutaman kerran piti vähän muistuttaa mihin pitää keskittyä, mutta kaikkinensa oli kyllä kivaa seuruuta. Toisen koiran aiheittama häiriö vastaan tulemalla tai ympäri kiertämällä on Taaville kuitenkin aika haastavaa.
Muutama merkin kierto tehtiin ja onnistuin hyvin palkkaamaan lelulla. Tälläkin kertaa Taavi teki monta toistoa hyvin noin 5 - 10 metristä. Lopuksi vielä noutokapulahommia. Pito muuten hyvä, mutta vieraaseen kapulaan tarttuminen voisi olla hanakampaa. Maasta tuollaisen sorvatun kapulan otto, jossa on tosi matala maavara, ei oikein luonnostu Taavilta. Varsinkin tuollaisella hiekkapohjalla sitä tuntuu ällöttävän suuresti kun suun joutuu laittamaan lähes hiekkaan.
Oli kyllä selvästi paras torstaitreeni tänä vuonna! Taavi oli pitkiä aikoja vapaana ja keskittyi hienosti meidän tekemiseen, palkkautui hyvin lelulla ja sosiaalisella palkalla ja jaksoi tehdä hommia koko tunnin! Muru <3
Perjantain lenkin yhteydessä esineruutuiltiin kolmeen otteeseen neljällä esineellä. Jokainen miniruutu tehtiin aukealla metsäalueella. Ensimmäiset esineet Taavi haki vauhdilla. Seuraavat olivat hitaampia ja jouduin antamaan uusia käskyjä. Tapsu kuitenki haki kaikki neljä esinettä jokaisesta ruudusta. Ehdottomasti paras ruutuharjoitus pitkiin aikoihin.
Lauantaina aamupäivästä hakuiltii kaatiskukkulalla. Tapsulle oli neljä ukkoa, joista yksi pressuun kietoutuneena, yksi pienessä teltassa ja kaksi ihan normina avoukkona. Keli oli melko tuulinenja se aihuttaa tuolla avoimella kukkulalla sen, että Tapsuhan painuu vaikka 200 m päähän jos haju tulee nenään. Ja niin nytkin, ekalla lähetyksellä näki jo paikalle kävellessä, että Tahvo aikoo suunnata takimmaiseen nurkkaan. Lähti kuitenkin hyvin lähetyssuuntaa edeten noin 40 m ja sieltä kaartoi hajun suuntaan ja juoksi telttaukolle sinne reilun 100 m päähän. Ensimmäine ilmaisu oli vähän pätkivä, olisiko tuulessa huojuva telttakin vähän vaikuttanut sekä se etten muistanut haukuttaa Taavia ennen radalle menoa.
Ensimmäisen ilmaisun kuvasi Aki Kyyrö
Kaksi seuraava lähetystä olivat todella hyvät laatikkomalliset ja molemmilla löytyi ukkokin. Näiltä hyvät ilmaisut! Neljännelle lähetin ensin tyhjän piston ja yritin siitä yliheittoa, mutta vauhti hyytyi vajaseen kymmeneen metriin. Otettiin sitten normi lähetys ja vähän turhan aikaisin Taavi kaartoi keskilinjansuuntaisesti, mutta minkäs teet kun maalin haju vie. Taas sain juosta melkoisen matkan liukasta rinnettä alas, Taavi ilmaisi koko pitkän ajan hyvällä rytmillä ja voimakkuudella.
Kuva Sari Nieminen
Kyllä lähtee!
Illalla oltiin hallilla tekemässä tokon kokeenomainen treeni. Liikkeet tehtii kahdessa erässä, ekassa satsissa seurattiin surkeasti, hypättiin hyvin ja pidettiin noutokapulaa kohtalaisesti. Hypyn suoraan tulemista on vielä vahvistettava ja noutokapulan pito on lähelläoloharjoitusten myötä mennyt ihan pipariksi.
Toisessa setissä tehtiin luoksetulo vauhdikkaasti suoraan eteen ja siitä näpsäkästi sivulle. Kaukoja tein ekaa kertaa liikkurin pyörivän rullan ohjaamana, olipa sekin haasteellista. Taavi osasi kaukot muuten, mutta istumaan nousuun tarvi toisen käskyn. Liikkeestä maahan oli jopa seuruun osalta lähes loistava.
Lopuksi vielä paikkamakuu aussi- ja isovillakoiraurosten välissä. Vähän hirvitti, kun tuo villis ollaan nähty viimeksi kesällä ja silloin se oli Tapsan mielestä karmee. Taavi oli ilman mitään varmistuksia ja kahta tuijotusta lukuun ottamatta se oli superhyvä. Tuojotuksen alkaessa toistin maahan käskyn ja sillä Tapsu palauttu katseen minuun ja se oli koko ajan hiljaa! Ja paikallaan! Eikä haistellut maata! Superia!
Sunnuntaina ahkeroitiin lähes tuulettomassa tihkusadesäässä pk-hakutreeneissä varsin mallikas suoritus. Molempiin etukulmiin meni muistikuvana maalimies. Molemmille Taavi pinkoi vauhdilla suoraan ja ilmaisut olivat loistavat! Toisen etukulman ukolle päästäkseen oli Taavin ylitettävä pieni puro, tämä ei kuitenkaan hämännyt pientä etsijää. Kolmas ukko oli valmiina umpipiilossa, tämäkin oli hyvä suoritus. Sen jälkeen seuraavaksi lähetin tyhjälle ja sekin meni hienosti, Taavi eteni hyvin lähes suoraan ja teki aika lailla komean laatikon.
Seuraava ukko taputusavulla ja matkan varrella oli pieni kuusi puettuna sadeviittaan. Sadeviitta ei saanut osakseen minkäänlaista huomiota ja ilmaisu taas kerran vallan mainio, mitä nyt vähän oli pyrrinpoika liponut ensin maalimiehen naamaa. Viimeinen valmiina niin, että lähetin jonkin verran ennen ukkoa, jotta löytö tuli eteenpäin radalla. Tältäkin hyvä eteneminen ja hieno ilmaisu. Muilla paitsi viimeisellä ukolla otin Taavin hallintaan. Hyvin se jo kestää, ei lopeta haukkua ja ennakoi sivulle tuloa, vaan jatkaa kunnes käsky tulee.
Treeneissä oli mukana pari vanhempaa herrasmiestä, joilla pitkä haku-ura takana. Heidän arvionsa mukaan Taavi on isolla egolla varustettu hyvä hakukoira, jolla on noin pieneksi koiraksi todella vahva haukku. Tuo on kyllä niin totta, egossa olisi vaikka muille jakaa ja välillä olen sen kanssa ihan pulassa, mutta hyvä koira se on haussa kuten monessa muussakin hommassa. Tähän on hyvä lopettaa tämän vuoden hakuilut!
Ensi vuodelle muistiin sen verran, että alkuvuodesta Tapsulle paljon taputuksia, pinkasuja, peräänajoja ja muistikuvia. Niillä voisi saada ukolta poistuttaessa ilmenevää kuseskelua vähemmälle, kun vire olisi korkeampi. Myös enemmän hallintaa, vaikka pieni seuraamispätkä ennen lähetyksiä samaan vaivaan. Maalimiehet voisivat myös syötellä palkan hitaammin kädestä, nythän Tapsu on saanut purkin maahan ja olen vapauttanut sen syömään suoraan purkista.
Iltasella käytiin vielä tottistelemassa hallilla. Ensin treenattiin Oilin oppien mukaan kuolleen lelun kiinnostuksen herättelyä. Appari piti Taavia pannasta ja mä yritin pitää lelun kanssa kivaa ja sitten viskasin sen kauemmas. Kahdella ekalla kerralla mä voitin lelun ja kolmannella Taavi sai sen. Sitten vielä leikittiin ja heiteltiin lelua muuten. Tein myös niin, että laitoin Tapsan istumaan, viskasin lelun ja sit juostiin kilpaa hakemaan se. Välillä mä voitin ja välillä Taavi. Ehkä toi metodi saattaa toimiakin, vaatii vaan ainakin meidän kohdalla varmasti melkoisesti toistoja.
Illan epistolaan kuului myös perusasento/parin askeleen seuruut häirittynä. Treenikamut käveli meitä ympäri ja välillä kyykkivät ja saattoi niiltä taskusta tippuakin jotain. Nykyään Taavi jo aika pian palauttaa katseen minuun ja muutenkin ollaan varmaan edistytty tässä jonkin verran, jos esim. kesään vertaa. Mut edelleen vaaditaan kovasti treeniä.
Luoksetuloja ja jättäviä tehtiin sekä vähän seuruuta ja lyhyt paikkamakuu labbiksen tehdessä omia treenejään. Tapsu keskitty hienosti ja oli hiljaa. Luoksetulotkin tuli poikkeuksetta eteen. Lopuksi vielä vähän leikittiin. Hyvät treenit pitkän päivän päätteeksi.
Tämän viikon lenkkiseurana olivat Remu sekä Hippu-hoffi ja Äijä-sakemannibelkkari. Taavi unohtaa Hipun seurassa gentlemanniuden ja yrittää sisukkaasti saada jälkikasvua aikaan blondin kanssa. Tämän lisäksi tän viikon lenkkeilyyn toi haastetta joku vitipää, joka esti sivistyneet kaupunkilenkit levittelemällä myrkkysyöttejä ihmisten ilmoille. Myrkkylihojen takia meidän sivistyslenkit saavat nyt toistaiseksi jäädä, vaikka onneksi Taavi ei niin älyttömän ahne ole, ettenkö uskoisi saavani estettyä eitoivotut herkuttelut. Emme kuitenkaan ota mitään riskejä.
Remu ja Tahvo
Nyt jäämme pienelle joululomalle ja toivotamme kaikille oikein hyvää joulua!!
Sunnuntaina olimme Oili Huotarin tokokoulutuksessa. Täytyy kyllä kehua kovasti häntä kouluttajana! Niin möllikisoihin kuin korkeammallekin tähtäävät saivat samanlaisen kohtelun ja neuvot olivat selvästi kaikille tehokkaita, kun parannusta oli monella havaittavissa jo ihan muutaman toiston jälkeen. Oili sanoi asiat suoraan, mutta silti asiallisesti.
Päivä aloitettiin kaikkien koirien yhteisellä ryhmäliiketreenillä. Koirat riviin (aika tiuhoin välein meidän makuun) ja tehtiin käskytetty maahanmeno vuorotellen. Aika monella koirat pomppivat ennen aikojaan istumaan tai eivät menneet ensimmäisellä käskyllä maahan( kuuntelun ja keskiitymisen tärkeys tuli esiin). Niin myös Tahvis. Välillä sekoitettiin järjestystä ja tehtiin samaa uudestaan.
Seuraavat treenit meidän täytyy ehdottomasti saada omaan ohjelmistoomme! Koirat rinkiin lähekkäin naamat ringin sisään päin ja siinä istu - maahan jumppaa tai kaukoja. Samaa rinkiharjoitusta koirien ahterit ringin keskiosaan päin. Ja sitten vielä pujottelua melko tiukkavälisen ringin ympäri.
Rinkiharjoittelussa Taavi teki muuten hyvin, mutta väisti selvästi muita voimakkaasti siirtymällä jokaisella asennon vaihdolla hieman kauemmas muista.
Oili korosti, että häiriöharjoittelua ei voi koskaan tehdä liikaa!!
Meidän "kölli" käsky toimi aika hyvin näissä treeneissä!
Yksilövuorolla ensin seurattiin käskytetysti ja Taavihan laamaili ihan kunnolla. Esitti sitä huonointa osaamistaan, mikä tietysti tällaisessa koulutuksessa on hyvä, niin saa neuvoja oikeisiin juttuihin. Loppua kohti Taavi paransi seuruutaan, niin kuin usein tekeekin. Tähän Oilin ohjeena oli se, että huonoa seuraamista ei sallita, se ei ole vaihtoehto.
Lelupalkka olisi kuulemma myös hyvä monessa, varsinkin kuolleen lelun käyttö. Itsehän olen tämän kanssa painiskellut, ensin Taavi ei kiinnostunut lelusta ollenkaan ja nyt kun olemme oppineet leikkimään, en osaa itse käyttää lelua/leikkiä palkkana.
Näin tehdään kuolleesta lelusta koiralle kiinnostava ja toimiva palkka
Oili neuvoi, miten kuollut lelu tehdään koiralle kiinnostavaksi ja sen voi kuulemma opettaa mille tahansa koiralle. Eli koiraa pidetään pannasta kiinni, ensin voi vähän hetsata lelulla, ja sitten heitetään lelu kauas eteen. Sitten päästetään koira irti ja juostaan kilpaa lelulle. Koiran ohjaajan olisi hyvä voittaa lelu itselleen kerran tai pari ja pitää lelun kanssa kunnon bileet. Kun koira on tästä turhautunut, annetaan sen voittaa lelu itselleen. (Kokeilin tätä metodia illalla kotona iltaruoan kanssa, kun se ei taas kerran kiinnostanut Taavia ollenkaan. Kun olin kaksi kertaa voittanut iltaruokakupin itselleni, maistui pöperöt kummasti myös Taaville!)
Yllä olevaa harjoitusta voi tehdä apparin kanssa niin, että hän pitää koirasta kiinni ja ohjaajan on sivummalla edessä ja heittelee lelua ja pitää sen kanssa kivaa. Sitten lelu heitetään pois ja lasketaan ääneen yksi-kaksi-kolme ja avustaja päästää koirasta irti ja ohjaaja juoksee kilpaa lelulle voittaen sen pari ensi kertaa itselleen. Kun koira lopulta voittaa lelun, on se todella innoissaan siitä.
Saman harjoituksen voi tehdä kahdella koiralla, joista toinen on tosi kiinnostunut lelusta. Ensin koiria pidetään pannoista ja hetsataan lelulla. Lelu heitetään pois ja pari kertaa se lelusta kiinnostunut koira pääsee hakemaan sen itselleen. Tässä vaiheessa lelu rupeaa kiinnostamaan sitä toistakin koiraa.
Seuruun parantaminen
Seuruun parantamista lähdettiin työstämään sillä ajatuksella, että kaikki lähtee hyvästä perusasennosta joka pysyy häiriöistä huolimatta, pois katsominen ei ole vaihtoehto.
1. harjoite
Taavi perusasentoon hyvään kontaktiin. Tässä Oili häiritsi namilla vieressä heittelemällä namia ja liikuttelemalla sitä Taavin pään ympärillä.
Jos Taavi ei häiriintynyt, sai se minulta namin. Jos katse harhaili namissa, kerrottiin, että tuommoinen peli ei vetele ja annettiin uusi käsky ja homma alkoi alusta.
Kyllä Tapsu hokas pian mistä on kyse. Oilin mielestä se, että Taavi vilkaisee sadasosasekunnin ja palauttaa katseen heti, ei vaadi puuttumista. Se on niin nopea, ettei siihen edes ehdi puuttua.
Kun perusasento on varma häiriöistä huolimatta, ruvetaan ottamaan asekeleita muutama askel kerrallaan. Ja pikku hiljaa matkan pidentyessä myös liikkeeseen lisätään häiriöita. Eli palaamme taas takaisin alkuun omassa harjoittelussamme...
Oilin opetusten mukaan myös hallinta on tärkeä osa kaikkea tekemistä ja sitä voi harjoitella luopumisen kautta ajatuksella palkasta luopumalla sen saa. Näin koira saadaan keskittymään tekemiseen ja ohjaajaansa. Tämä auttaa usein myös ääntelevien koirien koulutuksessa. Kovasti keskittyvä ei vingu ja hauku. Pitäisi toimia myös paikkamakuun/istumisen maan haistelussa. Koiran eteen tai ympärille vaan nameja ja niihin ei saa koskea.
2. harjoitus
Taavi istumaan ja minä vähän matkan päähän seisomaan. Oili meidän välissä ja heittelee namia ja vippaa sen maahan mun ja Taavin väliin. Kutsun Taavin sivulle ja sen täytyy tulla ottamatta namia. Jos koira ei tule ekasta kutsusta, haetaan se pannasta ja toruvasti puhutaan ja sitten muistutetaan vaikka reittä taputtamalla mikä on 'seuraa'. Näitä toistetaan monta kertaa. Palkka luonnollisesti vain hyvästä suorituksesta.
Toinen variaatio edellisestä harjoituksesta tehtiin siten, että itse heitin namin maahan eteeni tai vähän sivuun ja Taavin piti tulla siitä huolimatta kutsusta perusasentoon. Palkka tulee kädestä, häiriönameille ei vapauteta kuin aniharvoin.
Taavi ratkaisi edelliset tehtävät melko teatraalisesti kiertämällä namin todella kaukaa sivulta koukaten. Namin lähelle ei voinut mennä ollenkaan, eikä sitä voinut edes katsoa. Oili huomasi myös, että Tapsu on todella nopea oppimaan. Kunhan vain osaisin opettaa jutut sille oikein.
Tehtiin luopumisharjoituksia myös maassa ollen. Tää oli Taaville helppo nakki. Tällä harjoitteella saa vinkuvasta paikkamakuusta hiljaisen koiran keskittyessä namista luopumiseen.
Hallinnan harjoittelua
Hallinnan harjoittelua tehtiin heittämällä lelu, päästämällä Taavi juoksemaan sen luo ja leikkimään. Seuraavalla heitolla käskettiinkin koira pysähtymään pari metriä ennen lelua ja siitä vapautus lelulle. Näitä muutamia toistoja kerrallaan vaihdellen suoria juoksuja lelulle tai pysäytystä. Namilla voi tehdä saman. Lelun kanssa onnistuttiin tosi hyvin, johtuen ehkä siitä ettei lelu ole Taaville kuitenkaan niin kova juttu. Namilla haastavampaa.
Kuuntelun ja keskittymisen harjoitteita
Oili painotti myös kuinka tärkeää on, että koira kuuntelee omaa ohjaajaansa. Tätä harjoiteltiin niissä alun ryhmäharjoitteissa ja yksilövuorolla seuraavasti:
Taavi perusasentoon ja sitten jumpataan maahan - istu vaihtoja siten että seassa on hämykäskyjä. Jos tottelee oikeaa käskyä, koira saa namin, väärästä liikkeestä torutaan. Käskytykset esim. maahan - istu - mette - menehän - meehän (samalla nuotilla kuin maahan käsky) - maahan. Viimeisen käskyn kohdalla koira todennäköisesti jää istumaan, koska on joutunut niin monen hämykäskyn ajan pysyä istumassa. Kuuntelun ja keskittymisen tärkeys näkyi tässä hyvin.
Toinen setti esim.: maaha - ilkka - ilta - istu.
Muita sekalaisia muistiinpanoja Oilin koulutuksesta:
Ääntelyn poistaminen: Koiralle näytetään kädessä olevaa namia, koira perusasentoon ja käsi koiran ulkopuolelle ja sitten seurataan. Palkka hyvästä hiljaisesta seuruusta ja kontaktista.
Koiralle on hyvä opettaa jokin rauhoittumiskäsky, meillä kölli. Tästä ei palkata.
Esteitä kannattaa naamioida pyyhkeillä, naruilla yms. jotta koira ei hämäänny kokeessa erilaisista esteistä
Merkin kierron ja ruudun opetuksessa kannattaa opettaa koiralle vihjesana tulevasta. 'Kierrä/ruutu' hiljaisella äänellä ja kun koira katsoo suorituksen suuntaan se palkataan.
Eteenmenon koulutusvinkki: koira istuu siellä mihin se tullaan lähettämään, koira kutsutaan 'missä eteen' -kutsulla luokse kiertäen ohjaajan sivulle ja lähetetään siitä suoraan eteen (sinne mistä se juuri tuli), vapautetaan ja palkataan. Matkan varrelle sivuun voi laittaa hämypalkkoja. Eteenmenossa olisi tärkeä myös opettaa koiralle juokseminen palkkaamalla se jo muutaman metrin juoksusta eteenpäin. Näin eteen meneminen vahvistuu, eikä sen loppupalkan etsiminen.
EVLn ruutuun lähetystä voi harjoitella luoksetulosta, jotta ei sotketa eteenmenoa.
Jos koira mokaa jossain harjoitteessa, tulee heti 'ei käy' palaute ja suorittaminen loppuu, koira voidaan jopa ajaa pois 'menehän siitä nyt muualle'.
Koiran ei voi antaa tehdä asioita sinne päin/miten sattuu
Seuruuta voi yksin harjoitellessa häiriköidä tiputtelemalla käsistään leluja/ nameja
Ennen koetta ei kannata tehdä hermostuksissaan mitään kivaa pientä helppoa , vaan kovan häiriön alla pientä treeniä. Näin kehässä olemisesta tulee koiralle se kiva juttu.
Merkin kierrossa, ruudussa, tunnarissa lähetyksen häiriönä appari tai itse heittää nouto-/tunnarikapulan tai niitä voi olla matkan varrella. Jos koira harhautuu, kielletään ja viedään pannasta sinne minne oltiin menossa.
Kaukoissa käsiliikkeet aiheuttavat monille koirille ääntelyä
Kaukoissa paikallaan pysymiseen voi käyttää koiran tassujen päällä riisipusseja tai harjanvartta tassujen edessä (etu- tai takatassujen, riippuen kumpien pitää pysyä paikallaan.)
Kaukoja voi tehdä myös sohvatyynyllä. Pehmeä alusta vaatii keskitymistä kropanhallintaan ja vähentää steppaamista. Näin tehden voi liikkuvat jalat tulla jopa pois tyynyltä asentojen vaihdoissa, edelleen vaatii kovasti kropan hallintaa koiralta.
Paikkamakuutreeni: koira maahan ja sitten appari houkuttelemaa namilla/lelulla/puhumalla. Jos koira lähtee, kielto ja palautus maahan samalle paikalle. Palkka luonnollisesti pysymisestä. Kukaan häiriköijä ei saa koskea koiraan tai heittää mitään koiraa päin!
Paikkamakuussa koira voidaan laittaa hihnaan ja vetää hihnasta kevyesti. Ei saa nousta.
Tarkettina kannattaa käyttää isoa alustaa (auton kuramatto), jotta ei ole vaaraa, että koira sekoittaa tarketin kentän muihin merkkeihin.
Jos koira osaa liikkeen eikä tottele ensimmäistä käskyä, haetaan/viedään koira pannasta ja torutaan ettei tämmöinen peli vetele.
Pelkkä ein karjuminen ei ole hyvä, parempi puhua koiralle enemmän toruvasti
Ei väliä onko palkkana lelu vai nami, sen eteen on tehtävä töitä, ponnisteltava. Ilmaiseksi ei saa mitään!
Itsenäsyyspäiväsunnuntaina syysmyrskyn jälkipuuskissa jäljestettiin 1,2 km pitkä, viisi tuntia vanha jälki. Metsä oli todella märkä ja tuulta riitti. Janalla oli mittaa kymmenisen metriä ja se meni hienosti! Jälki muutenkin oli ihan kohtalaisen hyvä suoritus kaikkinensa. Kahden käden taktiikkaa mun pitää kyllä vielä harjoitella ja opetella tunnistamaan liinan vedosta jäljellä olo. Tuo kaksi kättä liinassa tuntuu kyllä hyvältä tavalta, kunhan sen oppii. Pitää myös kokeilla millä etäisyydellä Taavista on parasta olla. Nyt olin aika lähellä, ehkä parin metrin päässä ja se ehkä vähän kuitenkin häiritsi Taavia, en tiedä... Jäljen kymmenestä kepistä löytyi yhdeksän, ekaa ei löydetty.
Illalla oltiin jälkiporukan tottiksissa ja Tapsa oli niin kympillä mukana! Aluksi paikkamakuu niin, että lansunarttu teki hakuilmaisutreeniä, juoksua ja haukkua oli siis häiriönä. Maahan kyykistynyt maalimies oli kyllä Tapsan mielestä se epäilyttävin juttu. Lansu myös teki muutaman seuruukuvion Tapsan editse. Hienosti pysyi Tahvo paikallaan.
Tehtiin myös seuraamista kävellen, juosten ja hitaasti, kaikki onnistui hyvin. Muutama luoksetulon loppuasento, Taavi tulee jo paremmin lähelle. Kapulan pito meni hyvin ja pari hienoa leiskautusta 80 cm esteen yli. Kyllä sai olla tyytyväinen pikkumieheen!
Tiistaina eka tokotunti aloitettiin paikkamakuulla. Tapsa oli tosi hyvä, ei vinkunut ja oli kaikin puolin rauhallinen. Tehtiin kaksi toistoa, puoli minuuttia ja minuutti, itse olin hallin toisella laidalla. Häiriötä oli myös taas tarjolla hyvin haukkuvien ja liikkuvien koirien muodossa.
Seuruuta tehtiin kaksi koiraa kerrallaan liikkuroituna. Tapsa edisti tällä kertaa vähän ja oli muutenkin melko yli-innokas. Hiottavaa tuossa seuruussa riittää, mutta voi miten täysillä Taavi teki! Noutokapulaa heiteltiin niin, että itse istuin tuolilla ja Taavin piti palauttaa kapula mun syliin. Ihan hyvin teki sitäkin.
Kaveritunnilla tehtiin perusasentoon tulon harjoittelua eri kulmista. En tiedä mikä tässä olisi hyvä tapa, kun Taavi on nyt selvästi oppinut tulemaan ensin vähän sinne päin ja sitten korjaa asennon, yleensä ennen kuin edes huomautan. Seuruuta tehtiin myös henkilöryhmässä, meni hyvin varsinkin silloin kuin tehtiin vain muutamia askelia kerrallaan. Namipalkkaa yritän myös vähentää.
Lopuksi tehtiin paikkamakuu ja nyt Taavi vinkui ihan koko ajan, ärsyttävää! Voiko toi johtua siitä, että tällä kertaa paikkiskaverit olivat osaavia ja häiriötä ei niinkään ollut tarjolla ja sitä myötä tulee vinkumista, liian vähän keskittymistä vaativaa hommaa siis??? Palattiin koirien luo vasta, kun Taavi oli edes sen hetken hiljaa, että ehdittiin lähteä liikkeelle. Mun kävellessä ei sitten vinkunut ollenkaan. Tehtiin vielä paikkista koirat kolmiossa ja vain joidenkin metrien päässä toisistaan. Nyt oli niin hiljainen poika että! Käveltiin vielä vuorotellen kaikkien koirien ympäri.
En tiedä olenko itse erilainen vai mistä johtuu, mutta ekalla tunnilla Taavi on yleensä aina parempi kuin tällä tokalla tunnilla. Vai väsähtääkö se, vaikkei treenihetken pituus kerrallaan kovin pitkä olekaan. Vai onko syy se, että kaveritunnilla ollaan yleensä yksi koira kerrallaan ja täten ei tarvi niin tosissaan keskittyä??
Torstaina treenittiin esineruutua omassa pihassa. Nurmikolta esineet tulee todella vauhdilla, mutta metsän puolelle siirryttäessä vauhti hidastuu. Jatkamme siis nurmikkotreeniä innon kasvattamiseksi ja ylläpitämiseksi...
Perjantaiaamuna ennen kukonlaulua kävästiin hallilla tekemässä alon liikkeet läpi. Vinkumista lukuun ottamatta ihan kelpo suoritus. Ainoastaan seuruu oli kamalaa. En vaan ymmärrä miksi joskus Taavi seuraa tosi hyvin ja joskus siitä ei tule mitään. Kaukoissa Tapsa ei noussut ekalla. Lopuksi leikittiin riehakkaasti ja harjoiteltiin lattian haistelemattomuutta.
Tällä viikolla lenkkeiltiin Remun ja Siirin kanssa sekä käytiin pitkästä aikaa pyöräilemässä. Nyt meillä on oikein semmonen satulan alle kiinnitettävä koirantalutussysteemi. Onko se hyvä, niin en oikein vielä osaa sanoa. Helpompi sen kanssa on polkea kuin irtohihnan, mutta kun Tahvo haluaa käydä tarpeillaan, pitäis mun mennä pyörineni perään ja kunnon kakkarinkiä sen lyhyen hihnan kanssa ei oikein pääse siellä pusikossa kiertämään.
Edellisessä tiistaitokossa ruutuiltiin oikein urakalla. Ideana namialustalle meno ja siellä pysyminen. Ensin vietiin alusta Taavin kanssa yhdessä ja lähetys aika läheltä ruutua. Kävelin itse perässä ja annoin namit alustalle. Kehuja vaihdeltiin niin, että kehun joko nauhan ylityksestä tai vasta kun olen itse ruudussa. Tehtiin eri matkoilta ja suunnista, appari kävi lähetysten välillä näyttämässä alustaa. Tehtiin myös niin, että koira jätettiin maahan ruutuun ja mä kävelin ees taas ja ympäri ja appari huuteli käskyjä. Tässä Taavi pysyi hyvin paria pientä nykyä lukuun ottamatta ja kävin välillä palkkaamassa alustalle. Kaikkinensa Taavi oli tosi hyvä ja pystyi hienosti keskittymään omaan tekemiseen toisen koiran ruutuillessa hallin toisella laidalla. Koiruus pinkoi alustalle hyvin ja jäi sen luo, painui usein myös suoraan maahan ja pysyi hienosti paikallaan.
Paikkamakuuta tehtiin myös ja mut pakotettiin jättämään Taavi. Pieni hihnanpätkä sille jäi kaulaan, mutta mä olin hallin toisella laidalla eli n. 20 m päässä eikä mitään ongelmia eikä vinkumisia.
Kaveritunnilla tehtiin hyppytekniikkaa, peruutusta ja perusasentoja. Hyppytekniikkaharjoitus meni hyvin. Peruuttamista tehtiin ohjuririman kanssa ja sekin meni melko hyvin. Nami nenässä taktiikalla mennään. Perusasennot olikin sitten vähän kinkkisempiä. Joka toinen perusasento oli hyvä ja joka toinen vino. Täytyy ottaa tehokuuri tähän, jos saisi vaikka jotain edistyst'ä aikaiseksi.
Perjantaina kävin omineen hallilla ja tarkoitus oli tehdä alon liikkeet. Kyllä me ne tehtiin, mutta Taavi oli jotenkin ihan ulalla. Mulle tuli sellainen olo, että se etti ruutua. Vinkiminen ja vonkuminen ja pomppiminen oli samanlaista kuin silloin, kun ollaan käyty yhdessä viemässä purkki ruutuun tai eteenmenoon. Tai sitten kyse oli jostain ihan muusta kun koira oli kaikkinensa todella outo. Lähes kaikki liikkeet näytti siltä, ettei oltais juuri koskaan niitä tehty... Lopuksi vielä muutama 80 cm hyppy.
Lauantaina monen sattumuksen summana päädyttiin lopulta pehatreeneihin ja Taavi jatkoi ulalla oloa. Ei edennyt juuri mihinkään ja muutenkin oli ihan outo. Kolme ukkoa oli piilossa, mutta kahden jälkeen me lopetettiin, kun hommasta ei vain tullut oikein mitään. Treenien loppuun tehtiin Taaville yksi pisto niin, että Taavi näki metsään menevän ukon. Tämö suoritus oli hyvä.
Sunnuntaina jälkiporukan tottiksessa Tapsalle vain vähän kivaa. Alkuun paikkamakuu labbiksen tehdessä häiriötä ja sitten vauhdikkaita luoksetuloja. Luoksareita tehtiin myös siten, että Tapsan piti juosta häiriöihmisten välistä mun luo, hyvin kulki.
Kuva Tiinan kamerasta ja taitaa olla edellisviikon treeneistä, mut sama meininki...
Tän viikon tiistaina tokossa ruutua, liikkeestä maahan, pari luoksaria ja paikkis. Kaikkia tehtiin useamman kerran. Ruutujen aikaan meillä oli treenikamuna porokoirauros ja Taavin piti kytätä sitä ja sen haukkumista. Ei oikein tullut keskittymisestä mitään ja mua rupes vituttamaan, kun koira vain tuojottaa toista ja huomautuksista huolimatta jatkaa tätä eitoivottua toimintaa. Ja niinhän siinä kävi, että yhdellä lähetyksellä Taavi menikin porokoiran suuntaan. Pari perkelettä ja vetäjän avustus karjuntaan kuitenkin pysäyttivät Taavin aikeet ja se palasi vähän luimistellen mun luo. Voi kettu kun mua ottaa päähän toi!! Aina kun saadaan vähän jotain onnistumisia, niin sitten Taavi vetää taas maton mun jalkojen alta ja mun usko ja luotto siihen häviää taas tyysti. Vituttaa, kun noi on niin pieniä ja yksittäisiä juttuja ja lähes kaikki muut jutut menee niin hyvin, mutta noilla on kuitenkin niin iso vaikutus sitten siihen kaikkeen muuhun.
Liikkeet mitä tehtiin, meni melko hyvin. Mitä nyt ruutuun mennessä piti vähän vilkuilla poroa. Liikkeestä maahan oli hyviä, Taavi on tosi nopea. Perusasennosta maahan meno ei onnistunut silloin, kun porokoira oli meidän selän takana, sieltä Taavi nousi kuin jousen palauttamana takaisin istumaan. Kun käännyimme sivuttain porokoiran suuntaa, ei ollut mitään ongelmia maassa pysymisessä. Taavi on vain niin kovin epävarma muiden suhteen, enkä kyllä meidän taustalla sitä ihmettele yhtään...
Tehtiin myös maassa olevan koiran luo palaamisharjoituksia ja niissä Tapsu meni vähän lankaan. Ohjaaja huuteli käskyjä ja Taavi nousi "sivulle" käskyllä istumaan. Meillä ei edes ole tuo käsky käytössä. Mutta tässä taas näki, että näitä liikkurin käskyjä ja muita häiriöitä pitää harjoitella kovasti. Luoksetulossa Taavi myös kerran lähti liikkurin hämykäskystä, mutta huomasi tehneensä virheen ja vauhti vaihtui ensin hiipimiseksi ja sitten se kävi istumaan. Voi höpsö. Tehtiin uusinta ja nyt ei liikkurin käskyt hämänneet.
Lopuksi otettiin kolme settiä paikkamakuuta. Taavi oli taas kerran tosi hyvä, ei edes vinkunut yhtään. Mä olin noin viiden metrin päässä.
Tokotunnin lopuksi ja kaveritunnin aluksi mulle pidettiin saarnaa ja tsemppipuhetta siitä, miten mun pitäis alkaa luottamaan Taaviin paikkamakuussa ja muutenkin. Helpommin sanottu kuin tehty. Kaikkien muidenkin koirat on kuulemma joskus ihan urpoja ja ei se ole niin vakavaa ja Taavi on niin hirveen hyvä ja ja ja. Mut en vaan voi sille mitään, etten luota, kun aina ajoittain tulee muistutuksia siitä, että olen paska koiranohjaaja ja mun kullanmuru ei ole hallinnassa.... Mut on mulla vaan ihania treenikamuja, kun ne haluaa ja jaksaa yrittää auttaa.
Kaveritunnilla en sitten tehnyt Tapsan kanssa mitään, kun fiilikset ei ollu oikein semmoset, liikkuroin vain muita. Ei ole helppoa hommaa sekään.
Keskiviikkona käytiin pikaseen hallilla tekemässä vähän korvienvälitreeniä mulle. Kaverina mali- ja briardurokset. Paikkamakuu ihan loistava. Tapsa oli keskellä ja briard päätti tehdä hyökkäyksen. Onneksi sillä oli hihna kiinni ja Tapsa nousi vain vähän puoli-istuvaan asentoon ja palasi maahan briardin lopetettua. Tehtiin paikkis pariin kertaan. Voi kun mulla oli hieno koiruus.
Sitten vähän jättävien erottelua, siitä ei nyt jostain syystä meinaa tulla mitään, seisominen ei onnistu... seuruu oli oikein mallikasta. Lopuksi kiusattiin Taavia toisten huutelemilla hämykäskyillä. Pari kertaa Taavi meni halpaan, mutta kun se sai jutun juonesta kiinni ei meillä ollut ollenkaan ongelmia. Pää kyllä pyöri kuin väkkärä, mutta asento pysyi. Oikein hyvä mieli jäi näistä treeneistä!
Torstaina oltiin tokokurssin treeneissä. Näissä treeneissä on hyvää se, että kaikki koirat ovat hallissa samaan aikaan, mutta samalla se on huonokin juttu. Kurssin vetäjältä menee oma aikansa henkilökohtaisen palautteen antoon ja tänä aikana muut ovat 'omineen'. Mä teen näinä aikoina kontaktiharjoituksia, pieniä seuruupätkiä ja muuta pientä. Mutta tunnin mittainen keskittyminen kovassa häiriössä (vieressä aksatreenit) on vain vähän liikaa vaadittu ja Taavista huomaa, että se vähän väsähtää. Tänään yritinkin siirtää meidän kotona harjoittelemaa kölli - käskyä hallille. Muutamaan otteesee Taavi jopa oli hetken maassa rennosti. Muitenkim se oli lunkin oloinen näissä treeneissä. Toivottavasti tämä koirahäiriöille altistaminen alkaa tuottaa rulosta!
Harjoiteltii tänään ryhmässä ohjattua seuruuta, saatiin kehuja hyvästä twknisestä osaamisesta, vain jo ossa seuraaminen oli vähän huonompaa ja sekin meni mun mielestä tosi hyvin aikaisempiin vastaaviin verrattuna.
Merkin kiertoa tehdessä näkyi häiriön suuruuden vaikutus Taavin suorituskykyyn. Olin kuitenkin tyytyväinen, että saatoin pitää Tapsaa vapaana, vaikkei suoritukset ihan sieltä parhaasta päästä olleetkaan.
Kaukoja tehtiin myös. Istu - maahan - istu -vaihdot menee hyvin. Paikaltaan liikkumista rupeaa tulemaan lukuisien toistojen jälkeen. Tulkitsen tämän kyllästymisenä saman toistoon. Maahan - seiso - maahan vaihtoja tehdään edelleen nami nesässä.
Lopuksi pari liikkuroitua kokeenomaista luoksetuloa niin, että Tapsan oleessa lähellä lähdinkin karkuun. Taas oli kiva nähdä, että Tapsa pysyi istumassa hallin toisella laidalla muista huolimatta. Nämä kasvattavat luottoa! Muutenkin Taavi oli tällä kertaa huomattavasti rennompi kuin aiemmin.