lauantai 10. toukokuuta 2014

Vili vieraana

Tänään Tapsaa kävi ilahduttamassa muutamaa kuukautta vanhempi tanskalais-ruotalainen pihakoira Vili. Yhteinen sävel löytyi heti ja vauhtia piisasi.

Kameran asetukset taas päin sitä itteään, mutta tässä näitä nyt kuitenkin:


















Harmitusta ja hakua

Torstain pelastushakutreenit peruuntuivat vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Harmitti niin vietävästi. Toivottavasti porukka on oikeesti sitoutunutta, että saadaan pidettyä ryhmä kasassa!

Lähdin sitten Tapsan kanssa lievittämään harmitusta metsään, aiheena esineruutu. Esineruutu on meillä ihan alkutekijöissään ja olen sitä tehnyt vain muutaman kerran omineen. Tallasin noin 30 x 40 m alueen ja laitoin Tapsan alueen reunaan kiinni siksi aikaa, kun vein sen lelun alueen takalaitaan samalla heilutellen sitä. Palasin Taavin luo ja otin sen sivulle lähetysasentoon. "Etsi" ja Taavi lähti tosi hyvin esineelle asti, siinä sitten vähänaikaa pyöri ja katteli ympärilleen. Poimi kuitenkin lelun lopulta suuhunsa ja juoksi suoraan mun eteen. Lelu tosin putosi puolentoista metrin päähän minusta. Palkkasin kuitenkin ja sitten otettiin pari kertaa lelun pitoa ja luovutusta.

Jokainen lelu on näytettävä Taaville erikseen. Yhteensä neljä lelua, joista kolmas oli jotenkin vaikea sille. Jouduin lähettämään pari kertaa uudestaan, mutta jostain syystä Taavi ei vain tuonut lelua mulle, vaikka pyöri kyllä ihan siinä lelun luona ja varmasti sen löysi. Käytiin se sitten yhdessä hakemassa ja otettiin luovutus. Neljännen lelun se sitten etsi taas hyvin ja toi jo ihan melkein mulle asti. Paras esineruutuharjoitus tähän asti!


Eilen oltiin pk-hakutreeneissä, sääherra helli meitä kaatosateella ja ukkosella.
Taaville kuusi ukkoa, viisi haamuina ja viimeinen peräänajona. Kaikille meni taas hyvin, parin kohdalla joutui vähän tekemään töitäkin. Ehkä se nenä sieltä löytyy ja silmillä etsiminen vähenee... Sadeviitatkaan eivät pelottaneet Tapsaa, vaikka radalle tultaessa se niitä kävi vähän varoen haistamassa.

Taavi kiskoo radalle mentäessä ja keskilinjalle palatessa aivan kamalasti. Pelkään, että se vahingoittaa itseään, kun sillä on aivan järjetön kiire etsimään niitä ihania ukkoja, joilta saa aina jotain hyvää. Vaikka hallintaa ei tässä vaiheessa vielä tarvitsekaan olla ja olen jopa kuullut sen syövän aloittelevan koiran motivaatiota, niin kyllä mun on pakko yrittää tehdä tolle hirveälle vetämiselle jotain. Ekan tai toikan ukon jälkeen Taavi kyllä yleensä vähän rauhoittuu ja malttaa jo keskittyä minuunkin. Tokan ukon jälkeen älysin ottaa namit käyttöön ja tuoda sen niiden avulla jonkinlaisessa kontrollissa keskilinjalle.


perjantai 2. toukokuuta 2014

Viikon varrelta

Sunnuntaina olimme mätsäreissä, keli oli kohdillaan. Taavi esiintyi tyylilleen uskollisena riekkuen, vaikka mun mielestä paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla. Hampaatkin se näytti tuomarille paremmin kuin ennen. Olimme parikehän punainen, mutta sen jälkeen ei tullut sijoitusta. Kuvat Mia Petroff.





Maanantaina jälkikauden virallinen aloitus treeniporukan kanssa. Tosi kova takatuuli. Taaville tehtiin n. 100 m pitkä, suora peltojälki, jossa nameja vaihtelevalla tiheydellä. Kyllä se aika tarkasti menee! Ensi kerralla kokeillaan ehkä esineitä. Kuvat Tiina Suuronen.





Tiistaina pelastushakutreenit metsässä pienessä vesisateessa, ihanan raikas keli! Tapsalle neljä ukkoa, joista eka haamuna, toka valmis. Haamulle juoksi suoraan, valmiille Taavi kiersi varmaan kilsan lenkin, kun tallottu raita vei sen mennessään ihan alueen loppuun asti, mutta kovasti se teki töitä ja lopulta se ukkokin löytyi! Kolmannen ukon metsään meno näytettiin Tapsalle ja sitten se vietiin vähän matkaa pois ja maalimiehen piilouduttua takaisin. Töitä sai tällekin ukolle vähän tehdä, mutta pirun hyvin se lähtee. Tällä ukolla tuli yksi haukkukin. Neljäs ukko oli valmis lähellä ja sille Taavi meni lähes suoraan. Tämä kokenut maalimies sai Taavin taas haukkumaan hyvin. Ihan loistotreeni tänään, vaikka hallinnasta ei aluksi ollut tietoakaan, kun tuo pieni pyrriäinen on niin tohkeissaan tästä hommasta, että korvat jää autoon... :)


Keskiviikkoaamu alkoikin sitten silmä turvoksissa. Taavi piti toista silmäänsä kiinni ja ihan kuin luomet olisi ollut vähän turvoksissa... Saatiin lääkäri iltapäiväksi, jolloin Taavi onneksi jo piti silmää aukikin, tosin siristeli aika lailla. Silmän keskeltä löytyi n. 2 mm pituinen haava. Taavi sai heti kipupiikin, jonka alettua vaikuttaa loppui siristelykin. Nyt sitten kymmenen päivää aamuin illoin rasvaus + kipulääkitys tarpeen mukaan.




Torstaina käytiin mätsäreissä, kun silmäkin näytti ihan hyvältä. Tulos oli sama kuin sunnuntaina. Taavi tosin esiintyi paremmin, ravaaminen sujui jo melko hyvin. Hyvä reissu; Taavi oli tosi paljon rennompi ja rähjäsi vain vähän =) Nähtiin Pakki-isukkikin.

Illalla käytiin vielä pikatottistelemassa jälkiporukan kanssa. Seuraamista, perusasentoa ja kontaktia muutaman muun koiran ollessa kentällä. Meni hirveen paljon paremmin kuin mini takapihatottikset, mitä olen yrittäny tehä tässä pitkin viikkoa pihahommien lomassa (siis oikeesti tosi vähän, mut yrittäny kuitenkin...). Seuraaminen varsinkin oli tänään jotenkin tosi hyvää, vaikka alkuviikosta meinasin heittää pyyhkeen kehään koko homman kanssa. Kontaktin pito on edelleen ajoittain tosi vaikeeta, muut koirat vie huomion. Samalla reissulla päästiin vähän nuuhkimaan landseerin ja flätin pentuja <3


Tänään käytiin kentällä kimppatottiksessa neljän muun koiran kanssa. Tehtiin ohitusharjoituksia ja pujottelua. Meillä oli kontakti lähes koko ajan!! Sivulletuloja tehtiin myös ja ne meni hyvin ja Taavi seuraa ilman namia hyvässä kontaktissa!! Yhden askeleen verran etenin kerrallaan ja me oltiin niin loistavia! Sitten vielä maahanmenoja ja istumisia, lopuksi vauhdikas luoksetulo toisen kiinnipidosta. Tänään oli kyllä niin meidän päivä!


perjantai 25. huhtikuuta 2014

hakuhommia ja saaristolaisjälki

Taavi vietti 1 -vuotis synttäreitään tiistaina pelastushakutreeneissä. Kolme ukko, ensimmäinen peräänajona, toinen haamuna ja kolmas niin, että Taaville näytettiin ukon lähtevän metsään, mutta Taavi vietiin sitten hetkeksi pois ja lähetettiin vasta ukon päästyä piiloon. Kaikki löytyivät hienosti, vauhti oli aivan hirmuinen tuolla pienellä sankarilla.

Torstaina pk-puolen hakutreeneissä Tapsalla kuusi ukkoa, kaikki takarajoilla 50 m päässä keskilinjasta. Maasto oli tosi haastava, kivikkoinen, mäkinen ja pääosin tosi peitteinen. Eka ukko huusi kerran Taavia ja loput viis oli taputuksella. Kaikille Taavi lähti hirveällä vauhdilla, paria joutui ihan oikeasti etsimään. Viides ukko oli vaikein, haki melko kauan, muttei antanut periksi, jes. Pikkuinen on tainnut tajuta, mitä siellä metsässä on tarkoitus tehdä! Ainut huono puoli näissä harjoituksissa oli se, että kotona toimivaksi testattu tonnikala - jauheliha palkka ei sitten metsässä maistunut ollenkaan... Tapsa oli onneksi hakemisesta ja ukoista niin innoissaan, ettei sen menoa paska palkka paljon haitannut :)

Tänään oltiin saaressa ja tein Tapsalle jäljen. Pituutta jäljellä oli n. 200 m yhdellä kulmalla ja kaarroksella ja yhdellä maastonvaihdoksella, metsästä jäkäläiselle kalliolle. Nameja harvakseltaa. Kulma meni hyvin, maastonvaihdos oli vähän haastavampi, mutta Tahvis selvitti senkin. Ensi viikolla vihdoin päästään jälkiporukankin treeneihin mukaan, niin saa taas vähän uutta näkökulmaa tähän hommaan.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Etsijäkoiraliiton hajuntunnistuskurssi ja alkeiskurssi

Ensimmäinen kerta oli teoriaa, toisella kerralla päästiin jo käytännön hommiin. Silloin koirille tehtiin 50 m suora jälki, jossa etsijäkoira näki maalikoiran lähtevän. Toinen jälki oli 100 m suora jälki ilman näköhavaintoa maalikoiran lähdöstä.  Nämä jäljet Taavi suoritti todella vauhdikkaasti.


Kolmas jälki oli n. 250 m suora jälki. Taavia piti vähän toppuutella sen vauhdin kanssa, mutta muuten oikein mallikas suoritus.


Neljäntenä jälkenä n. 300 m kaareva jälki. Alku meni oikein hyvin, mutta melko alussa Tapsalle tuli hätä ja tortuthan ne oli väännettävä, ennen matkan jatkumista. Taavi osoitti kuitenkin hyvää työkoiran luonnetta ja asiansa hoidettuaan jatkoi jäljestystä ilman eri käskyä. Tässä jäljessä mua kummaksutti hieman se, että noin parinsadan metrin jälkeen Taavi pysähtyi ja alkoi syämään heinää. Se olisi mussutellut varmaan vaikka kuinka kauan herkullisia heiniä, joten tässä sitä oli vähän patistettava takaisin hommiin, mutta kun taas lähdettiin liikkeelle, niin loppu mentiin taas tosi hyvin.


Viides treeni oli n. 300 m jälki, jossa yksi suora kulma. Taavi lähti hienosti, mutta jossain vaiheessa se hairahtui edellisen jäljen tekijöiden paluureitille, joka meni aika läheltä meidän treenijälkeä. Ilmeisesti tuulen mukana sieltä kantautui houkuttelevat hajut. Annettiin uusi haju ja nyt Taavi etsi oikean jäljen ja jäljesti hyvin loppuun asti, myös kulma meni hienosti. Maasto oli paikoin melko haastavaa ja vauhdikkaan koiran lukeminen mielenkiintoista, kun liina oli tuhannen solmussa kamalassa ryteikössä, missä keskittyminen menee lähinnä pystyssä pysymiseen. Onneksi Taavia ei juurikaan haittaa, vaikka jarruttelen sen menoa.


Kuudentena jälkenä olisi ollut tunnin vanhentunut 400 m pitkä jälki kahdella kulmalla. Mutta meillä treenikerta meni maalikoirana kököttäessä. Ajoimpa sitten reilu 150 km istumaan kolmeksi tunniksi metsään. Voin sanoa, että vähän otti päähän! Kun meitä etsineen koiran loppukoe keskeytettiin, oli kello jo yli yhdeksän (= pimeää) ja meidän jälki jäi tekemättä. Taavi sai jäljestää yli kaksi tuntia vanhaa jälkeä muutaman kymmenen metriä, jotta sille saatiin onnistuminen. En sitten tiedä oliko tuo hyvä vai huono juttu, kun minä itse ja varmaan Tapsakin oli aika turhautunut pitkästä paikallaan olemisesta (maalikoirana ollessa ei voi hirveästi hillua, kun pitäisi olla hiljaa...) ja kiinostus tekemiseen ei ollut ihan parhaalla tasolla. Ja seuraavaksi on loppukoe, mitähän siitäkin tulee tällaisen fiaskon jälkeen?


Tänään suoritimme Tahvon kanssa loppukokeen mitä komeimmassa kelissä. Loppukoejälki oli n. 400 m pitkä jälki yhdellä kulmalla. Eroa edellisiin jälkiin oli sen verran, ettei tätä jälkeä ollut merkitty maastoon. Kamala miten paljon hankalampaa on mennä ilman merkkejä ihan vain koiran perässä. Lisähaastetta kokeeseen toivat myös alueella lenkillä olleet muut ihmiset koirineen.

Taavi aloitti hyvin, kulmakin meni kuulemma ihan oikein. Jossain välissä Tapsa vaihtoi etsittävän koiran jälken tuoreisiin hirven jälkiin. Muutaman kerran annoin maalikoiran hajun uudestaan ja oikeakin jälki tuntui löytyvän, mutta takajälkenä... Taavi kyllä ihmeen kaupalla korjasi suunnan jonkin matkaa takajälkeä edettyään ja lopulta pääsimme vajaan sadan metrin päähän maalikoirasta. Siina Tapsa vielä jatkoi matkaansa suoraan suolle, jossa se piti juomatauon. Sieltä palattiin vähän matkaa ja loppu matka maalikoiralle meni todella hyvin.

Kurssin vetäjä sanoi Taavin ilmaisseen maalikoiran jo suolla ensimmäisen kerran (ilmaistessaan Taavi nostaa päätään ja korvat ovat tosi terhakkana ylhäällä), mutta se meni multa kyllä ihan ohi. Muutenkin tuntui,että kiersimme monta ympyrää ja välillä Taavi vaikutti olevan ihan vaan lenkillä, mutta kyllä se töitä taisi tehdä koko ajan... Ihana pieni pyrri <3

Olemme nyt siis suorittaneet etsijäkoiraliiton alkeiskurssin hyväksytysti ja jatkossa meillä olisi oikeus treenata estijäkoiraliiton treeniringeissä ja aikanaa valmistua jatkokurssien myötä etsijäkoiraksi kadonneiden eläinten etsintätöihin. Aika on kuitenkin rajallista, joten katsotaan miten käy...

Taavi maalikoirana


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Toivotonta tottista

Torstaina jälkiryhmän tottistreeneissä yritettiin Tapsan kanssa keskittyä kontaktin pitoon muutaman häiriökoiran läsnä ollessa. Onnistuttiin vaihtelevalla menestyksellä.

Vähän tehtiin seuraamista, ei ollut paras päivä sen osalta... Vähän meinas Taavi jätättää. Myös maahan meno on ollu viime aikoina vähän hankalaa. Se oli meillä tuossa jossain vaiheessa talvea tosi hyvällä mallilla ja nyt taas ei millään meinaa mennä maahan. Ja aina ekan maahanmenon jälkeen nousee heti ylös ja vasta toisella kerralla jää maahan. Mitähän tällekin taas tekis?!

Seisominen on nyt vahva liike, sen lisäksi tehtiin vähän noutokapulan pitoa ja harjoituksia niin, että kapula oli mun ja Tapsan välissä ja se toi sen käskystä mulle ja samalla peruuttelin vähän matkaa karkuun. Hyvin meni!


Tänään oltiin uudella akkaporukalla tottistelemassa. Seuraamista, mun kävelyn opettelua, kun en osaa kävellä kuin suoraan välttävästi :) kulmat ja täyskäännökset toivottomia. Kun saatiin vähän mun kävelyyn rotia, niin Tapsukkakin onnistui paremmin. Seisomista, istumista ja maahanmenoa 'liikkeestä', pari luoksetuloa. Ja sitten taas sitä häiriökoiraharjoittelua, mikä tänään meni ihan rähjäämiseksi :/

Kotona otin vielä illalla pihalla vähän noutoa samalla tyylillä kuin eilen ja ekan kerran kokeilin eteenmenoa pallolle, hienosti meni!

Eri porukoissa reenatessa on hyvä, kun eri ihmiset kiinnittää eri asioihin huomiota ja saa erilaisia neuvoja, joita voi kokeilla omiin haasteisiin. Tänään esim. toi mun kävelyyn keskittyminen oli ihan hirveä apu Taaville. Miten en ollu ite tajunnu kuin huono olen kävelemään! ;) Mutta samalla erilaiset neuvot vaikeuttaa tällaisen keltanokan harjoittelua, kun ne saattavat olla hyvinkin päinvastaisia keskenään. Toivottavasti osaan poimia ne meille toimivat jutut. Kyllä tää koiraharrastaminen välillä tuntuu niin vaikealta.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Tän viikon tottistelut

Maanantaina ryhmätottiksessa me Tapsa kanssa päätettiin osallistua pienten koirien ryhmään. Pieniä on vähemmän ja ne ei pelota. Treenien aikana me keskityttiin kontaktiin ja siinä sivussa tehtiin mitä pyydettiin. Helppo nakki! Taavi oli ihan liekeissä, kontakti pysyi loistavasti siihen asti kun isot koirat tulivat odottamaan vuoroaan aidan taakse. Ja silloinkin kontakti oli melko hyvää.

Perusjuttuja tehtiin; pujotteluseuraamista, maahanmenoja, istumista, ohituksia ja lopuksi luokse tulo. Taavi oli tänään tosi hyvä. Oli hyvä valinta mennä tohon pienten koirien ryhmään, niin ei mene keskittyminen...

Treenien jälkeen käytiin vielä harjoittelemassa paikkamakuuta paloaseman pihalla, Tapsa on ihan kone!!



Torstaina olikin sitten junnutottiksen viimeinen kerta. Mitä mä nyt jatkossa sitten teen??! Tykkäsin Marin tyylistä pitää kurssia; vaativa, reilu, rehellinen ja innostava. Sain jotenkin tosi hyvän draivin päälle tehdä juttuja ja taas on intoa kuin pienessä kylässä. Katotaan mihin tää into meidät vie =)

Ite olin pari päivää pois kotoa koulutuksessa ja Tapsahan ei sitten ollut kotona syönyt tuona aikana juuri mitään. Tästä seurasi se, että namit oli tänään niin älyttämän hyviä, ettei keskittyminen aluksi meinannut riittää. Alun yli-innokkaan naminmetsästyksen jälkeen saatiin hommaan vähän tolkkua ja seuraamiset meni aika hyvin. Se mun käden paikka vaan aina on ihan väärä silloin kun nostan käden pois nenän edestä. Käteni ei vain jostain syystä nouse suoraan ylös vaan se nousee jotenkin vinoon rinnan eteen ja Tapsa meinaa tietenkin poikittaa. Miten voi yksi pieni liike olla noin vaikea!? Maassa Taavi jaksoi tänään maata hyvin ja seisomisesta on tullut ihan uus suosikki. Saan peruuttamalla tehdyn "seiso" käskyn jälkeen kävellä jo useamman metrin poispäin. Luoksetulo oli vauhdikas, melko suora ja vauhtikin pysähtyi hieman autettuna ennen mun polvia.

Näitä perusjuttujahan me taas hinkattiin ja sitä häiriötä pitäisi siedättää... Taavi oli hyvä ja mulle jäi kaikkinensa kurssista tosi hyvä fiilis.



Tänään olimme Päivi "Päxä" Aholan tottiskoulutuspäivässä. Taavi sai kehuja, on kuulemma hieno koira, nopea oppimaan. Tämä tuottaa mulle vaikeuksia siinä, että oppii myös ne huonot asiat nopeasti... Pitää olla tosi tarkkana.

Mikä kumma siinä on, kun tollasen koulutuksen jälkeen pää on ihan tyhjä, enkä muista yhtään mitä mulle on sanottu? Päivän pääsisältö taisi olla se, että keskitytään koiraan ja ihan perusasioiden tekemiseen. Perustan täytyy olla todella hyvässä kunnossa, jos haluaa hyvin tottelevan koiran. Vaikeutta vain vähän kerrassaan lisää ja aina palaamista perusjuttuihin. Hyvällä tiellä ollaan =)