sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Näytelmäharjoitukset

Lauantaina suuntasimme Seijan ja Tuijan, sekä koiriemme kanssa Nurmijärvelle Pauliina Artiolan vetämään näyttelykoulutukseen. Osallistujia oli parikymmentä useammasta eri rodusta. Itse pääsin esimerkiksi hiplailemaan ensimmäistä kertaa karvatonta koiraa, kun paikalla oli meksikon karvattomia koiria. Oi kun olivat kivan ja lämpöisen tuntuisia! Käytimme Taavin kanssa myös tilaisuutta hyväksi ja teimme lähempää tuttavuutta Minni-pyreneittenkoiran kanssa. Ja sehän meni tosi hyvin! Taavi olisi halunnut pistää leikiksi, eikä jännittänyt suurta valkoista juuri ollenkaan, olen niin iloinen!

Mullahan ei ole mitään kokemusta tai käsitystä näyttelyistä, en ole ikinä ollut edes katsomassa yhtään näyttelyä ja kavereiden facebook -päivitykset ihmeellisine kirjainlyhenteineen ovat täyttä hepreaa. Seija piti mulle pikaluennon näyttelytoiminnasta menomatkalla ja nyt tiedän paljon enemmän. Se on sitten toinen asia, kuinka kauan muistan mitään. Näyttelyhommat eivät nimittäin ole ollenkaan mun juttu.

Varsinaisissa harjoituksissa meidät jaettii ryhmiin ja vuorotellen juoksimme koirinemme kehää ympäri ja ja välillä pysäytimmme koirat. Tätä tehtiin sekä ryhmänä että jokainen vuorollaan. Pelkoni porukan ainoasta riekkuvasta kauhukoirasta oli turha, paljon pahemminkin riekkuvia oli :) Taavi jopa ravasi kauniisti aina välillä. Yksilöharjoituksessa todettiin, että Tapsan kehuminen ja kannustaminen saa sen ryhdin parantumaan ja askeleen pitenemään. Olisko pientä epävarmuutta ja pieni kannustus saa pojan itseluottamuksen kohoamaan?

Hyvät juoksukengät olivat tarpeen, sillä kehää juostiin ympäri mooonta kertaa! Tarkoitus oli se, että ne riekkuvatkin koirat väsyvät jossain vaiheessa ja vaihtavat laukan ja pomppimisen raviksi. Ja kyllä Pauliina tiesi mistä puhui! Pysäyttämisistä sen verran, että on todella loistavaa, ettei Tapsaa tarvitse asetella, ei tulis mitään ;)

Pienen tauon jälkeen oli toinen harjoituskierros, jossa mentiin käsittääkseni enemmän näyttelyn kaltaisesti. Ensin oltiin koko ryhmä rivissä ja sitten juostiin ympyrää. Sen jälkeen jokainen vuoroollaan juoksi ympyrää ja esitti koiran tuomarina toimivalle Pauliinalle, joka kopeloi koirat, kuten näyttelyissä. Sitten taas juostiin yksin ja lopuksi koko porukalla. (Hullun hommaan, sanon minä ;) )

Taavin yksilövuoro meni siltä osin hyvin, että saattoi ravata jopa neljäsosakierroksen kerrallaan. Pysäyttämiseen saatiin hyviä vinkkejä, jottei se hamuaisi namia kädestä koko ajan. Kopeloinnissa hampaiden katsominen oli Taavin mielestä hieman epäilyttävää hommaa, mutta muuten sekin meni kai aika hyvin. Onhan tuo vielä kovin nuorikin, joten eihän sitä mitenkään malta olla paikallaan, kun 'tuomaria' pitäisi ehdottomasti päästä vähän pussailemaan!

Näin mallikasta toimintaa =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti