Koska talvesta ei ole tietoakaan, harrastimme hakua vesisateessa. Aamulenkin hoidin tallaamalla aluetta Taavin kanssa ja suunnittelemalla piitojen paikat. Vanhempani ja siskoni tulivat maalimiehiksi. Piilot olivat 30 - 50 m keskilinjasta.
Ensimmäisenä isäni oli ison kiven takana, taputusavulla Taavi sinkosi suoraan maaliin. Toisena siskoni makasi kahden kiven välissä, pieni taputus ja koira matkaan. Taavi juoksi ensin vähän ohi, mutta koukkasi heti takaisin ja innoissaan siskon luo syömään herkkuja. Seuraavana maalimiehenä oli jälleen isäni, joka oli piiloutunut kallionreunan ja puun väliin. Taavi oli sen oloinen, että lähetin sen matkaan ilman mitään apuja. Ensi lähti hyvin, sitten muutama varovaisempi askel ja vilkaisu minuun ja sitten lähti omatoimisesti etsimään. Hyvin yritti hakea, mutta ei kuitenkaan löytänyt, joten otin sen takaisin ja taputusavulla uusi lähetys, jolloin onnistui hyvin. Seuraavana äitini oli tiheän kuusikon keskellä, taputus ja koira matkaan. Taas Tapsa meni ensin vähän ohi maalista ja sitten nopea koukkaus herkuttelemaan. Viidentenä maalimiehenä isäni oli tiheikön keskellä. Taas lähetin Taavin matkaan ilman apuja ja nyt lähti vauhdilla, haki omatoimisesti hyvin ja löysi ukon, jee, tää oli tosi hyvä! Viimeisenä äitini oli kiven takana ja pienellä taputuksella matkaan ja suoraan maaliin.
Hyvä treeni pitkästä aikaa. Taavi kyllä jäljestään mieluummin kuin hakee ilmavainulla, mutta tänään oli kyllä muutama selkeä ilmavainukin havaittavissa, joten eiköhän se tästä edisty.
Pelastushakuporukka, jossa ole muutaman kerran käynyt treenaamassa on hajotettu ja vain muutamalle viime keväänä aloittaneelle koirakolle on vakiharkoituspaikka. Meidät muut mun mielestä vain heivattiin pois porukasta ja ilmoitettiin, että treenataan jos joskus saadaan porukkaa kasaan ja voihan sitä kuulemma kysellä aina jos johonkin porukkaan mahtuis varamieheksi. Vaikutti mielestäni kovin oudolta toiminnalta ja harmittaa kovasti, koska juuri tuo pelastuspuoli olisi se mikä mua enemmän kiinnostais. Täytyy toivoa, että tänne saataisiin uusi porukka, jossa olisi aktiivisia ihmisiä ja jotka ymmärtäisivät, että esim. vuorotyöt estävät treenaamisen joka viikko samana päivänä samaan aikaan ja jossa ei katsottaisi nenänvartta pitkin jos ei joka kerta pääse mukaan... Muutamalle ihmiselle olen jo viestiä laittanut ja kysellyt treenipaikkaa ja onhan meillä toi pk-puolen porukka, jossa olen viihtynyt oikein hyvin!
On niin kuin laitettu koko suku koirahommiin. Hyvin delegoitu.
VastaaPoistaseija