sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Itsekseen kentällä

Eilen illalla käytiin kentällä omineen vähän harjoittelemassa. Oikeasti kentällä oli ratsastajien vuoro ja jouduimmekin hieman odottamaan hevosten pois lähtöä. Hevosten haju kentällä ei kuitenkaan Taavia haitannut (olen kuullut osan koiraporukasta valittavan, etteivät heidän koiransa voi keskittyä kun hevosten hajut haittaavat ;D) vaan se jaksoi keskittyä tekemiseen tosi hyvin.

Aluksi otimme vähän seuraamista. Imuttamalla mennään edelleen ja nyt otettiin vain askel tai kaksi ja hienosti tulee heti perusasento pysähdyttäessä. Perusasentoa yritän vähän pitkittää ennen palkkaa. Muutaman kerran mentiin seuraamista ristiaskelein etuviistoon sivuttain ja sekin meni hyvin! Mutta heti jos yrittää ottaa kättä pois kuonon edestä, Taavi karkaa kauemmas ja perä kääntyy poikittain… Täytyy siis kai vain malttaa vielä.

Muutamia maahan menoja tehtiin myös. Nyt Taavi jaksaa jo pysyä maassa hieman pidempään kuin sadasosasekunnin, jee! Sillä ei kyllä ole vielä mitään hajua mitä eri käskysanat tarkoittavat, kaikki pitää kädellä näyttää, mutta sekin kai on ihan normaalia noin nuorella ja kuitenkin aika vähän treenatulla koiralla?

Pari paikalla oloa istuen tehtiin myös: Taavi istumaan ja ”paikka”, sitten otin muutaman askeleen taaksepäin tai sivulle, muutaman sekunnin odotus ja rauhallinen palaaminen Taavin eteen. Vielä hetken odotus hyvällä katsekontaktilla ja palkka. Loistavasti meni!

Lopuksi muutama luokse tulo. Kaikkinensa treeni kesti 15 – 20 minuuttia useammalla tauolla, joiden aikana Taavi sai mennä miten halusi ja haistella kaikessa rauhassa.

Jossain vaiheessa treeniä kuului kauempaa mopon tai jonkun muun vempeleen ääni, joka saattoi hivenen muistuttaa kiljaisua tai vinkaisua tai ulahdusta. Taavi reagoi tähän ääneen jäykistymällä ja jäämällä tuijottamaan äänen suuntaan voimatta keskittyä mihinkään muuhun. Taas meni hetki, ennen kuin sain sen ajatukset pois tuosta pelottavasta äänestä ja pääsimme jatkamaan harjoituksia. Kauankohan tuo koiruus pelkää noita rähinä- ja muita koiramaisia ääniä?


Lopuksi vielä hevosjuttuja: enne kentälle menoa kävin hakemassa Sannan hevoset tarhasta talliin ja Veeran riimunnaru pääsi irti (huono lukko) riimusta. Tästähän Veera innostui ja otti pari kierrosta ravia ympäri pihaa ;). Taavi kuitenkin kunnon paimenkoiran elkein auttoi Veeran talliin saamisessa. Ihan vahinkohan se oli, mutta Taavi toimi kuin paremminkin koulutettu paimenkoira! Mun oma ihana <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti