Tänään olimme ensimmäistä kertaa pk-hakutreeneissä.
Alueen tallauksen ajan Taavi oli vapaana ja muut kolme mukana ollutta syöttelivät sille nameja. Taavi sai kehuja, että on oikein reipas pentu!
Varsinaisena harjoituksena Taaville tehtiin viimeisenä koirana muutama viistokävely ja pari haamua. Hyvin Tape irtosi minusta, vaikka sitä aluksi vähän epäilin, kun lenkillä ei kovin kauaksi mene. Tosin ei ne maalimiehet nyt niin kamalan kaukana olleet, ehkä parikymmentä metriä... Keskilinjalla meinasi muiden koirien jättämät hajut kiinnostaa enemmän, mutta ukolle mentäessä ei epäröinyt ollenkaan. Yhdeltä ukolta meinasi tulla mua vastaan, mutta maalimies sai hyvin houkuteltua Tapsan takaisin.
Todella mukavan tuntuista porukkaa! Katsotaan milloin päästään seuraaviin treeneihin.
Eilen olimme alkeistokossa ja niistä tulikin melkoiset häiriöharjoitustreenit, kun mukana oli pari lähes tauotta haukkuvaa koiraa. Aluksi ohjaaja kävi kopeloimassa koirat. Taavi ei antanut katsoa hampaita :/ Oli kyllä eka kerta kun niitä kentällä joku yrittää katsoa, vähän jäi harmittamaan...
Seuraavaksi olimme piirissä ja kukin vuorollaan pujotteli piirin ympäri. Taavi seuraa imuttamalla hyvin ja ohittavistakin koirista selvittiin lähes joka kerta hyvin, Taavi tapittaa tiukasti silmiin ja odottaa namia ;).
Teimme myös vastaantulijan kanssa ohituksia niin, että keskellä pysähdyimme juttelemaan, ei mennyt niin hyvin, mutta aina ei voi onnistua. Maahanmenojakin harjoittelimme ja Taavi pysyy jo paremmin maassa, eikä pomppaa sieltä enää heti samantien ylös. Istuen teimme myös paikallaan pysymisiä ja lopuksi luoksetuloja. Ihan hyvä treeni, vaikka paikalla oli muutama tyyppi, joilla ei ollut hajuakaan miten koiran kanssa toimitaan ja he aiheuttivat vähän hämminkiä omalla toiminnallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti