torstai 2. huhtikuuta 2015

Tekemistä riittää

Tää kevät on pahaa aikaa. Mulla näyttää olevan tapana vähän ylibuukata itteäni pitkän tylsän talven jälkeen. Toivottavasti minä ja Tapsu jaksetaan seuraavan parin viikon rypistys, kun on vähän tullut hamstrattua taas tuota tekemistä... Mutta kun on niin paljon kaikkea kivaa, eikä mitään malttais jättää välistä...

Viikonloppuna oltiin pk-hakuporukan kanssa ensimmäistä kertaa metsässä  tänä vuonna. Kyllä oli kivat treenit. Keli oli melko tuulinen ja asteen pari plussalla. Taavin treenissä ajatuksena suorat pistot ja ilmaisu. Sehän on kenttätreeneissä talven aikana lähinnä keskittynyt kuseskeluun. Viisi ukkoa, tuulen puolelle kolme valmista ja myötätuulen puolelle kaksi haamua.

Ensimmäiselle valmiille Taavi lähti vauhdilla ja löysi nopeasti maalimiehen. Maalina oli Taaville uusi ihminen, niinpä ennen ilmaisun aloittamista oli ensin naaman pesu ja sitten hyvä haukku. Tänään palkattiin hyvästä haukusta ennen mun paikalle ehtimistä. Maalimiehen mukaan ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa haukun aloituksessa, vaikka Taavi ensin vähän pussailikin.

Toinen mm haamuna ylös mäkeen. Siellä maalimies oli vähän auttanut namipurkilla ja ilmaisu oli hyvä. Kolmas ukko valmiina. Nyt ei tullut ihan suoraa pistoa, sen verran oli matkan puolivälissä kivikkoa, että Tapsu kaarsi siitä rataa eteenpäin. Maalimies löytyi kuitenkin hyvin eikä haukun aloituksenkaan kanssa ollut mitään ongelmaa. Neljäs ukko haamuna meni hyvin ja se viides ja viimeinenkin oli oikein mallikas suoritus. Tultiin sitten porukalla siihen tulokseen, että kentällä kuseskelu johtui joko siellä olevista toisten koirien hajuista tai sitten siitä, että homma oli Tapsun mielestä vaan ihan liian tylsää.


Ehdittiin viikonloppuna uimaankin Nutun ja Ladan kanssa. Taavi ei olisi millään malttanut pysyä poissa altaasta, se oikein huusi ja kiskoi kohti allasta =)

Tässä pari videota uimahommista. Vähän oli vaikea samaan aikaan kuvata ja uittaa, siitä syystä vähän kehnot videot. (Kattokaa ilman ääniä! En osaa laittaa mitään hienoja taustamusiikkeja...)

Ensin uitiin kellukkeilla



      

ja sitten ilman




Maanantaina alkoi BH-koekurssi. Koska täällä jo hyvällä mallilla ollut kevät oli kadonnut ja tilalle oli tullut talvimyrsky, meni ensimmäinen kerta lähinnä jutellessa kokeen kulusta ja vaatimuksista ja koirien tilanteesta. Jokainen koirakko kävi kuitenkin esittäytymässä lumipohrussa pienen seuraamisen ja jättävien merkeissä. Vähän oli haastavaa, kun lunta satoi vaakasuoraan ja joutui pohraamaan lähes kymmensenttisessä hangessa. Taavi sai kuitenkin kehuja innokkuudestaan, henkilöryhmää täytyy kuitenkin treenata kovasti. Vähän jäi kanssa harmittamaan se, ettei sitä mun niin kovasti odottamaa paikkamakuuta päästy tuossa kelissä harjoittelemaan. Kivan tuntuinen ohjaaja ja kiva porukka, tätä kurssia odotan kovasti!


Tiistaina käytiin iltapäivällä hallilla parsonin kanssa treenaamassa paikkamakuuta. Tänään meni oikein hyvin, kun ei vaadittu koirilta ihan niin paljoa kuin viimeksi. Tein myös ALO luokan kokeen liikkeet läpi; muuten meni oikein loistavasti, mutta seisominen on vaihtunut maahan menoon. En tajua mitä tossa on käynyt, mutta seis-käskyllä Tapsu käy maahan kuten myös maahan käskyllä... Tätä sitten vähän hinkattiin ja saatiin onnistumisia, mutta vähän jäi epävarma fiilis tuosta. Täytyy tehotreenata seisomista. Hyppy meni muuten hyvin, mutta ekalla yrittämällä Tapsu kolautti toisen takatassunsa esteeseen. Onkohan sillä joku hahmotushäiriö, kun kolistelee itteensä niin usein? Este on kuitenkin vain noin sen säkän korkuinen. Pari uusintayritystä meni hyvin, vaikka se paikallaan seisominen sen hypyn jälkeen vois olla varmempaa.

Illalla käytiin vielä pelastushakuporukan kanssa vähän tottistelemassa. Koitettiin sitä henkilöryhmää ja kyllähän ne ihmiset kovasti kiinnostaisi. Mä myös ite himmailen hassusti ja tästä seuraa Taavin laamailu. Miten sitä taas sais ittensä kävelemään paremmin? Vähän myös seurattiin ja tehtiin luoksetuloja, hienosti meni!

Torstaina oltiin viimeisissä tokotreeneissä. Aiheena oli alo-luokan koeliikkeet. Ensin tehtiin paikkamakuu, koiria tosin oli vain kaksi. Taavi pysyi hienosti koko kaksi minuuttia. Kerran piti vähän sanoa, kun Taavi vähän tuijotti sitä toista koiraa. Myös aksapuolen älämölö sai vähän pään kääntymään ja korvat heilumaan, mut siihen ei tarvinnu puuttua. Vähänkö tuli hyvä fiilis tuosta! Paikkis on siis mahdollinen!!! Ehkä...

Seuraamiset meni aika lailla nappiin yhtä täyskäännöstä lukuun ottamatta. Taavi sattui just kattomaan aksapuolelle sieltä kuuluvan metakan takia ja mä talloin sen jaloille. Onneks sen jälkeenkin seuruu onnistui.

Jättävät meni kanssa ihan hyvin. Seisomisessa annoin pienen käsiavun, kun Tapsu on viime aikoina perusteellisen makuutreenin jälkeen ruvennut menemään myös tässä liikkeessä maahan. Tähän mun pitää nyt ruveta sisäänajamaan ennakoivaa merkkiä, jos se auttais.

Luoksetulo oli muuten hyvä, mutta ekalla yrittämällä Taavi nousi seisomaan. Toinen yritys onnistui loistavasti, se edestä sivulle tulo oli niin mahtavan nopea ja napakka!

Hyppy meni myös hyvin, vaikka mulla itelläni ei taida riittää usko siihen, että Tapsu pysyy hypyn jälkeen paikallaan.

Kyllä tulee haikea olo. Meillä oli tosi hyvä porukka ja superloistava ohjaaja! Muu porukka sai itselleen uuden vetäjän, mutta treenit vaihtui eri päivään ja mulla on silloin hakutreenit... :/  Ei auta kuin toivoa parasta, että näin tokokärpäsen puraisemana saatais joskus joku paikka treenata. Omat taidot ei kuitenkaan riitä omineen treenata, mut jos ryhmissä ei ole tilaa, niin eihän sille mitään voi. Ja tuleehsn Annukka vuoden päästä takaisin, toivottavasti!!

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Paikkamakuu

Perkeleen paikkamakuu!! Miten voi olla niin älyttömän vaikeaa pysyä siellä maassa?! Maanantaina oli selkeästi surkeiden paikkamakaajien kimppatreenit hallilla. Meidän seurana oli parsoni, joka ei sitten ollenkaan pysynyt maassa. Ensi tehtiin sellaista paikkista, että Taavi oli makuussa ja parsoni teki seuruuta Tapsan edessä ja ympäri. Näissä olin aika lähellä ja palkkasin tiuhaan ja ne menikin ihan hyvin.

Sitten tehtiin paikkista rinnakkain ja parsoni ei pysynyt paikallaan ollenkaan, vaan tuli toistuvasti ohjaajansa luo ja Taavi ei tietenkään kestänyt tätä. Rähjärinki oli valmis =/ Toistoja tehtiin varmaan sata ja niistä suurimman osan Taavi pysyi hyvin, vaikkakin vähän luimistellen ja parsonia tuijotellen, mutta sitten ne pari kertaa kun Tapsu lähti, niin se oli ihan hirveetä. Ei me voida ikinä mennä mihinkään kokeeseen, kun pilataan kaikkien muiden paikkis sillä, että Taavi vaan ei pysy siellä jos joku muu lähtee huitelemaan. Suurimman osan toistoista palkkasin tiuhaan, jotta saisin vahvistusta sille paikallaan ololle, mutta ei se taida tuon luupään kaaliin mennä, että ei ne toiset koirat ole heti sen kimppuun tulossa, vaikka nousevatkin ylös... Yhden kerran kokeilin kahden minuutin makuuta ja se meni loistavasti minuutin ja 55 sekuntia, mutta sitten lähti parsoni vaikka kuinka monennen kerran ja Tapsu kanssa. Oli ehkä vähän liikaa vaadittu, mut tulipahan testattua.

Voin sanoa, että ottaa ihan lievästi aivoon, kun en osaa tehdä tolle mitään. Vaikka kai tässä pitäisi taas ajatella niin, että ollaan kuitenkin edistytty kovasti ja nyt vaan paljon treeniä, niin kyllä se siellä rupeaa pysymään. Sitä omaa edistymistä kun on niin vaikea havaita ja mä ainakin jään niin helposti vellomaan niihin huonoihin juttuihin. Luottamuksen kasvattaminen jonkin asian suhteen kun vie vaan aina oman aikansa ja joku pienikin takapakki horjuttaa tuota luottamusta melkoisesti.


Alku meni ihan kivasti

Sitten alkoi tuijottelu

Parsoni ei kestänyt...

...ei sitten millään

Tässä näyttää taas ihan hyvältä



Seuraaminen oli maanantaina ajoittain tosi hyvää ja ajoittain ihan mitä sattuu. Oli kyllä ehkä paras vire tapettu tossa paikkiksessa, vaikka sitäkin tehtiin useammassa pätkässä ja välillä huilittiin autossa. Jättäviä tehtiin höntsäten ja ne meni hienosti. Luoksetulokin oli vähän kauas jäänyttä loppuasentoa lukuun ottamatta oikein vauhdikas. Hyppyä tehtiin kolme toistoa, joista kaksi ekaa tosi hyviä ja sitten olis pitänyt lopettaa siihen, mutta ahneena otin vielä yhden toiston ja eihän Taavi enää pysynyt paikoillaan hypyn jälkeen. No ajateltiin korjata asia tekemällä pari jättävää seisomista ja sit uudestaan hyppy. Mutta Taavipa menikin jättävissä seis -käskyllä maahan. Että näin pilataan ahnehtimalla hyvä liike tai jopa kaksi ;P Saatiin lopulta onneksi sekä onnistunut jättävä seisominen että hyppy. Ei siis pitäis ikinä ahnehtia hyviä suorituksia jos saa yhdenkin onnistuneen!



Tiistaina kotitottista ja seuraaminen oli todella  mahtavaa. Ainakin mun omalla mittapuulla. Se intensiivisyys ja kontaktin pysyvyys!! Millä ilveellä saisin tuon tekemisen riemun siirrettyä kotipihasta muualle. Ja tehtiin pitkiä pätkiä palkatta! Kyllä on pyrriäisen kanssa treenaaminen vaihtelevaa, kun vain tietäisi syyn siihen ja osaisi tehdä huonolle vireelle jotain... Paikkamakuuta häiriössä tehtiin myös. Itse riekuin Taavin ympärillä ja sain jopa Murun mukaan hommaan, vaikka se vähän epäilikin saavansa hullun maineen. Kyllä Taavi osaa maassa olla, ei epäilystäkään. Miks kokeen paikkamakuu ei vois olla viimeinen liike, niin olis ehkä vähän helpompi?!

Tein tiistaina myös esineruutua illan pimettyä, kun mulle kerrottiin, että koira toimii usein paremmin pimeällä kuin valoisassa. Voin kertoa, ettei toimi. Eli ei edistystä meidän ruutuharjoittelussa.



Keskiviikoksi sain houkuteltua pari kaveria kentälle treeniseuraksi. Harjoiteltiin luoksepäästävyyttä; vieras ihminen kun tulee ekaa kertaa luokse, niin pakkohan sitä on vähän päästä haistelemaan ja jos vaikka yltäis vähän lipaisemaankin. Uudet lähestymisyritykset Taavi malttaa sitten jo istua paikallaan paremmin. Yllättäen treenattiin myös tuota paikkamakuuta ja kyllä olin ylpeä pienestä raitapaitulistani! Kyllä on vuoristorataa tämä meidän treenaaminen ja tunneskaala... =D  Mulla oli salaisena aseena superpalkka. Miks ihmeessä en ole tajunnu kokeilla tätä aikaisemmin?? Eli hakupalkkarasiassa (Taavi on ihan pähkinöinä jo pelkän rasian näkemisestä) tuoretta kalkkunan jauhelihaa. Ei ehkä se miellyttävin palkka näin ihmisnäkökulmasta, mutta kyllä toimi.

Koirat riviin ja suunnitelma oli se, että porokoirauros lähtee tekemään seuruuta Taavin vierestä. Kerran se lähti jopa omineen siitä rivistä ohjaajansa luokse. Ja minä palkkasin Taavin aina, kun se malttoi pysyä paikallaan toisen liikkuessa eli joka kerta! Porokoira myös teki seuruuta Taavin ympäri ja sekin meni hienosti. Ihan pientä vilkuilua lukuun ottamatta Taavin katse oli naulittuna palkkapurkkiin!!

Tehtiin myös seuraamista niin, että kentällä oli myös tuo poro ja aussi. Vähän oli Taaville haastavaa pitää kontakti, kun toinen koira meni jostain läheltä ohi, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen sen suoritukseen silti. Pari jättävää tehtiin myös ja niissä oli vähän toivomisen varaa. Seis käskyllä Taavi meni kerran istumaan, mutta muuten nekin onnistuivat. Kai mun omassa liikkumisessa on jotain korjattavaa tms. kun 99 % toistoista menee hienosti ja sit välillä tulee vääriä liikkeitä.

Olen varmaan jo tästä joskus maininnutkin, mutta vaikka välillä tuntuu, että rämmitään pitkin pohjamutia, niin ollaanhan me edistytty ihan hirveästi! Taavin kanssa voi jo ihan hyvin treenata kentällä niin, että siellä on muitakin koiria ja Taavi ei ole koko ajan mulla kiinni. Se jaksaa keskittyä tekemiseen, eikä vain koko ajan kyttää muita peloissaan ja rähise koko aikaa kaikille. Pienet takapakit varmasti kuuluu asiaa, vaikka ne aina niin kovin harmittavatkin.




Käyttökoirayhdistyksen aktiivisuuspinssi



perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tokohommia

Maanantaina treenittiin kentällä omineen. Ajatuksena oli kokeilla palkantonta treeniä, kun pitäis kai sitäkin ruveta pikku hiljaa kokeilemaan... Aluksi tein paikkamakuun, josta Taavi ekalla yrittämällä nousi puolen minuutin jälkeen. Palautus paikalleen ja uusi yritys, kaksi minuuttia onnistui hienosti! Tästä palkkasin ruhtinaallisesti.

Seuraavaksi seurattiin ensin hihnassa ja sitten hihnatta. Normaalisti kehun Tapsaa kulkiessani, mutta nyt kun olin hiljaa, Taavi jätätti ja oli melko väljä. Ei siis ehkä olla vielä pitkään aikaan valmiita mihinkään isompiin koitoksiin. Täytyy tehotreenata pieniä pätkiä nyt vähän useammin.

Jättävät sitten taas onnistuivat todella hyvin, myös se maahan meno! Luoksetulokin meni muuten hyvin, mutta edestä sivulle tullessa se jäi vinoksi. Olis se luoksetulon loppuosakin ehkä vähän vauhdikkaampi voinut olla. Näissä olen tyytyväinen siihen, että Taavin vire pysyi hyvänä, vaikkei namia tullutkaan tavalliseen tahtiin.

Lopuksi tehtiin hyppyä. Ekalla yrittämällä Taavi kolautti polvensa esteeseen, joten otettiin sitten pari uutta toistoa onnistuneesti ja palkkasin sen niistä isosti. Onneksi polvet kolahti vain kevyesti, joten ei tainnut pahemmin sattua, ei Taavi ainakaan suuremmin reagoinut koko hommaan, onneksi!


Tiistaina kaverin kanssa kentällä paikkamakuutreeniä, toisena koirana malikkauros. Koirat makuuseen vierekkäin, väli tosin oli koetilannetta huomattavasti pidempi. Taavi pysyi muuten koko ajan hyvin, mutta siinä vaiheessa kun kaveri kävi korjaamassa koiransa asentoa ja ne käveli siinä vähän eestaas, nousi Tapsu puoli-istuvaan asentoon ja meni sit omineen takas maahan lonkalleen. Kävin korjaamassa sen asennon. Muutenkin kävin välillä palkkaamassa, kun Tapsu pysyi nätisti.

Jännää oli taas se, että niin kauan kun "oltiin hommissa" kaikki meni hyvin, mutta kun tuli vapautus ja piti siirtyä autoon, alkoi kamala rähjääminen. Onneksi se loppui lyhyeen.

Tehtiin myös seuraamista, lähinnä käännöstä vasemmalle ja täyskäännöstä. Saatiin ihan hyvää palautetta, mistä tietysti tuli taas ihan kiva fiilis. Taavikin oli tänään tosi hyvin mukana tekemisessä ja kyllä on kiva itekin huomata, että esim. tuossa paikkamakuussa voi jo luottaa siihen aika hyvin!


Torstain tokotreenit oli melkoista sähellystä. Aluksi luoksepäästävyys, joka meni taas tosi hyvin, mutta se paikkamakuu... Kolme koiraa rivissä ja kun oltiin hetken aikaa oltu kauempana, lähti parsoni paikaltaan ja niinhän se sit lähti Taavikin ja sitten meillä olikin melkoinen härdelli päällä, että se siitä paikkamakuun luotettavuudesta... Tapsu oli onneksi kuitenkin aika hyvin kaikesta huolimatta kuulolla ja sain sen nopsaan kiinni. Ohjaajan mukaan oli kuulemma tosi hyvin hoidettu tilanne, vaikka itsestä se kyllä tuntui aika kamalalta. Ei auttanut kuin yrittää uudestaan ja nyt oltiin vähän lähempänä ja palkkailtiin useammin. Jännä nähdä miten seuraavalla kerralla menee tuo paikkis. Paikkaistumista myös pieni hetki, olin lähellä ja palkkasin usein. Jos tästä jotain positiivista hakee, niin Taavi ei enää mene toisten koirien suhteen siihen omaan kuplaansa, jossa en saa siihen mitään kontaktia.

Tehtiin vielä vähän kehään sisääntuloharjoituksia ja luoksepäästävyyttä. Molemmat menee meillä ihan hyvin. Seuraamista tehtiin hihnassa ja vapaana. Tänään ei kyllä ollut meidän päivä ollenkaan. Taavi vinkui ja haukkui. Se ei ole ikinä haukkunu perusasennossa!! Seuraaminenkin oli vähän sinne päin niin hihnassa kuin irrallaankin. Liikkeestä maahan ja seis meni ihan superhyvin sitä seuraamista lukuunottamatta eli ei siis kokonaisuutena ollenkaan hyvin. Luoksetulon istumisessa Taavi taas vinkui, mutta itse suoritus oli hyvä. Hyppyäkin tehtiin pari kertaa, se paikallaan seisominen siellä esteen takana on vähän vaikeeta, mutta saatiin sekin onnistumaan.

Nyt vaan pitäisi saada kovasti lisää tuota paikkistreeniä toisten koirien kanssa ja sitten tuota seuraamista pitää jaksaa jatkaa hinkata.


Iloisia asioita: Muru on palannut koulunpenkiltä töihin, joten Taavin ei enää tarvitse viettää juurikaan päiviään yksin kotona!! Lisäksi Taavi tuli kolmanneksi seurakoirakerhon näyttelykoirakilpailussa ja pokkasi itselleen lahjakortin paikalliseen eläinliikkeeseen!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Sadas bloggaus

Lauantaiaamu meni pelastushakuharjoituksissa. Oltiin metsässä ekaa kertaa sitten ikuisuuksien. Liekö se vaikuttanut vai muuten vaan pidempi tauko tästä hommasta, mutta Taavi eka pistolla lenkkeilytti itteään melkosesti. Kun höyryt oli laskettu pihalle, alkoi homma toimia. Kaikkiaan neljä ukkoa ja yksi aivan loistava tyhjä pisto. Kivat treenit pitkästä aikaa, mitä nyt toiselle ukolle mennessäni mulasin oikein kunnolla :P


Lauantaina Taavi sai yökylävieraan, kun Nuttu tuli kylään. Kyllä oli metsälenkillä taas vauhtia ja illalla väsyneitä koiria. Sunnuntaina käytiin tekemässä vähän esineruutua. Nuttu teki tosi kivasti. Taavin tekemiseenkin olen tosi tyytyväinen, se kuitenkin malttoi keskittyä itse aiheeseen, vaikka Nuttu oli siinä vieressä odottamassa omaa vuoroaa. Hidashan se on kuin mikä, mutta tänäänkin se selvästi käytti nenäänsä siinä hommassa ja kaksi esinettä tuli mulle ;).


Maanantaina oli hallille sovittu pienet tokotreffit. Meidän lisäksi bortsu ja mustaterrieri (Taavin mielestä tosi hurja ilmestys). Pakkamakuuta tehtiin pariin kertaan useammalla toistolla. Kerran Tapsu nousi, mutta jäi paikalleen seisomaan ja käskystä painu takas maahan. Seuraaminen oli ihan hyvää tänään ja jättävissä seisominen meni hienosti, mutta meidän bravuuri, maahan meno, ei sitten meinannut onnistua millään. Tapsu jäi melkein joka kerta seisomaan ja sitten piti helpottaa kovasti. Tais iso musta vähän jänskättää. Hyppyä pari kertaa, melkein jo onnistuu se paikallaan seisominen siellä esteen takana... Luoksepäästävyyttäkin harjoiteltiin ja tosi hyvin Taavi malttoi istua ja antoi vieraan vähän silittää. Hyvin teki pyrriäinen töitä, vaikka mustaterrieri selvästi vähän jännitti ja olihan hallissa vaunuissa vauvakin, joka piti omaa mekastustaan. Näitä kun sais lisää!






Torstaina käytiin kentän viimein melkein sulettua kaverin kanssa vähän tottistelemassa. Meillä oli hyvä draivi, voi kun tuon ilon ja innon saisi pidettyä! Häiriköijinä parsoni, labbis sekä lapsi. Tehtiin muutama todella hyvä seuraamisohitus ja paikkamakuussakin Taavi pysyi hievahtamatta, vaikka lapsi huuteli vapaa -käskyä =). Kivat treenit!

Kuva Tiina Suuronen


Perjantaina kävin ennen pk-puolen treenejä vähän tottistelemassa paloaseman pihalla ja treenattiin samalla ritilärappusia. Rappuset menee jo tosi hyvin! Ja se tottiskin meni ihan hyvin, kaikenlaisesta pikkuhäiriöstä piittaamatta. Edelleen kuitenkin se liikkestä maahanmeno on vähän hakusessa.... se oli kuitenkin joku aika sitten meidän vahvimpia liikkeitä ja nyt Taavi jää tosi helposti seisomaan...

Hakuporukalla tehtiin ilmaisutreeniä kentällä; Taaville neljä ukkoa sillä ajatuksella, että kusikeikasta ukko tulee pois ja uusi yritys. Kaksi ekaahan menikin sitten ihan kuseskeluksi, mutta toisen ukon noustessa ja lähtiessä pois, oli Taavi ihan ymmällään ja yritti ruinata palkkaa. Kolmas ukko meni sitten tosi heinosti haukun alkaessa heti maalimiehen luona. Neljäs oli myös onnistunut, mutta viides meni taas kuseskeluksi. Kuudes ja seitsemäs yritys onnistuivat taas hyvin.

Olin viikolla kuuntelemassa hakuluentoa, jonka piti pk-hakutuomari Antti Konttinen. Hänen mielestään tuo koiven nostaminen maalimiehellä ennen ilmaisun aloitusta kertoo joko dominanssista tai väistämisestä. Taavin kohdalla luulen olevan kyse väistämisestä. En tiedä pääseekö siitä koskaan kokonaan eroon, mutta yritetään nyt ainakin. Onhan se kuitenkin niin, että vieraan ihmisen haukkuminen ei ole ihan helppo juttu kaikille koirille ja vaikka Taavi on avoin pyrri, niin se on kuitenkin pidättyväinen koira.


Lauantaina pelastushakutreeneissä meille oli tarjolla oikeaa etsintään simuloiva harjoitus. Alue tietysti hirveän paljon tositilannetta pienempi, mutta ajatus oikeasta etsinnästä siinä tuli kuitenkin. Eli iso alue jaettiin kahtia ja kaksi koirakkoa lähti yhtä aikaa haravoimaan omaa puoliskoaan. Meille tuli alue, jonne tuuli kävi yläpuolelta eli ei se optimaalisin tilanne, mutta olipahan haastetta. Yritin parhaani mukaan haravoida aluetta laidasta laitaan ja Taavi teki töitä pintahakutekniikalla eli ei mitään varsinaisia lähetyksiä mihinkään suuntaan.

Olimme jo kulkeneet jonkin aikaa, kun Taavi haukahti kerran. Haukku ei kuitenkaan ollut sen ilmaisuhaukun kuuloinen ja jäin hetkeksi odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Taavi ei kuitenkaan jatkanut, joten minä jatkoin matkaa. Kun tulimme seuraavan kerran lähelle tuota paikkaa, nyt tuulen alapuolelta, löysi Taavi ukon ja ilmaisi sen todella hienosti. (Ukko oli sadeviitta päällä tiheän kuusen juurella todella hyvin piilossa.) Kaikkiaan Taavi ehti tehdä töitä 12 min ennen löytöä.

Kuva Sari Nieminen


Omia huomioita treenistä:

  • itselleni liikkuminen oli melko haastavaa; kuinka kovaa kävellä ja kuinka tiheään tehdä haravointia. Taavin irtoaminen kun ei kuitenkaan ole mikään ongelma, se ei todellakaan pyöri jaloissa...
  • Koiraan pitäisi luottaa enemmän. Vaikka nyt annoin Taavi tehdä hyvin itsenäisesti töitä, oli silti välillä tunne, että jokohan me ollaan sen ukon ohi kävelty...
  • Taavi teki töitä todella hienosti. Vaikka periaatteessa vain käveltiin metsässä hakuvermeet päällä. Se kuitenkin tiesi, että nyt ollaan töissä! Normi lenkillä se käy välillä kerjäämässä namia ja nytkin jouduin pari kertaa kutsumaan sitä luokse, kun se ylitti hakualueen rajana olleen tien. Näissä tilanteissa normaalilla metsälenkillä se olisi tullut luokse istumaan ja pyytämään namia, nyt ei namit olis voineet vähempää kiinnostaa. 
  • Tuulen yläpuolelta työskentely toi harjoitukseen oman vaikeutensa, mutta hienosti Taavi kuitenkin haki ensimmäisen havainnon jälkeen itsensä tuulen alapuolelle ja varmisti näin löydön.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Vuoden eka esineruutu sekä jälki ja vähän muutakin

Perjantaina (27.2.) oli ihan pakko mennä tekemään tämän vuoden ensimmäinen esineruutu. Vaikka metsässä on toisin paikoin vielä polveen asti lunta, onnistuin löytämään ison metsäalueen joka on jo aivan sula!

Talloin noin 20 m x 50 m alueen ja piilottelin sinne kymmenkunta esinettä hyvin sammaleiden alle. Taavi oli mukana tallomassa ja toi jo pari esinettä mulle innoissaan, vaikka yritin piilotella niitä niin, ettei se olis nähnyt.

Ensimmäinen lähetys oli ihan huippu; Taavi pinkaisi matkaan vauhdilla ja toi melko nopeasti esineen. Ei me ihan sellaiseen suoritukseen ylletty, mitä olen nähnyt konkareiden tekevän, mutta ihan loistavaa meille. Esineruutu on kuitenkin ollut meille se kaikista hankalin juttu. Lähetin Tapsun vielä toisen kerran. Esine tuli taas mulle, mutta ei läheskään niin nopeasti kuin ensimmäisellä kerralla. Palautus on kyllä nopea, mutta se ruutuun meno ei niinkään. Tämä toinenkin lähetys oli kuitenkin parempi kuin suurin osa viime vuoden suorituksista. Tuo esineiden sammalten alle kunnolla piilottaminen tuntui toimivan, nenänkäyttö oli havaittavissa tosi selkeästi!

Loput esineet sitten keräiltiin pois niin, että mä kävelin alueella ja Taavi noukki esineitä aina sellaisen haistettuaan, hyvin jaksoi nuuskuttaa!


Esineruututreenin jälkeen hurautin porukoille, missä käytin niitä hyväkseni ilmaisutreenissä. Mentiin läheiselle kentälle, jossa lähetyslinjan molemmin puolin ukot ja vuoron perään lähetys kummallekin puolelle.

Kyykyssä olevat maalimiehet haukuttiin tänään mallikelpoisesti ja haukku jatkui hyvin mun tuloon asti ja Taavi malttoi jatkaa haukkumista vaikka seisoskelin vieressä, enkä antanut palkkauslupaa heti. Muutamalla ukolla otin Taavin sivulle ja tämä homma toimi tällä kertaa kivasti.

Seisovat maalimiehet eivät tänään onnistuneet ja pari kertaa otettiin lähetys uusiksi kuseskelun takia. Kaikkiaan tehtiin seitsemän onnistunutta toistoa (ja sitten ne pari kusikeikkaa sinne väliin). Vähän Tapsu ehkä hyytyi loppua kohti, mutta hyvä omatoimitreeni silti.


Lauantaina olin ekaa kertaa ikinä tokokokeissä töissä tai siis ylipäätään tokokokeessa ja kyllä oli kiva nähdä koirien tekemistä ihan livenä. Tuli itelle lisää motivaatiota harjoitella ja uskoa siihen, että ehkä joskus uskalla yrittää minäkin. En tosin ehtinyt nähdä kuin EVL:n ja osan VOI luokasta ennen töihin lähtöä. Muutama todella makea suoritus ja sitten pari ihan epäonnistunutta ja kaikkea siltä väliltä. Koirat eivät todellakaan ole koneita! (Tai ehkä jotkut ovat; EVL:n voitti koira, jolla oli takanaan kaikkiaan neljä koetta, kaikki ykköstuloksilla. Tämä koe oli koiran ensimmäinen EVL -koe, josta tietysti myös ykköstulos pisteillä 285. Ikää koiralla oli n. 2,5 vuotta.) Esimerkiksi EVL:n tsetassa vain yksi koira kymmenestä istui, muut jäivät seisomaan ja yksi valiokoira huuhaili ihan omiaan. Ja mikä parasta, tunnelma oli tosi kiva, ei ollenkaan sellainen mun ennakko-odotuksia vastaava jäykkä ja totinen. Harmittaa vain kun jäi se ALO näkemättä, olis ollu kiva vähän suhteuttaa omaa tekemistä. Koekalenteriakin vähän selailin, mutta ei sieltä kyllä kohtuu matkan päästä löydy oikein mitään mun aikatauluihin sopivaa...


Sunnuntaina suuntasin metsään jäljentekoon niin innoissani, että kepit jäivät kotiin... Katkoin sitten mennessäni hakkuutyömaan oksista pätkiä sillä ajatuksella, että keskitytään tänään jäljestykseen ja kepeistä viis, mutta katotaan kuitenkin kuin käy, löysimpä vielä tyhjän tupakkiaskinkin jäljelle jätettäväksi.

Noin 350 m pitkä jälki vanhaan kuusimetsään, jossa ei juurikaan aluskasvillisuutta ole. Varsinaisia kulmia ei lainkaan, mutta mutkia ja kiemuroita kuitenkin. Tunnin sai jälki vanheta, keli + 5 ja tuulta vähäsen.  Lähetys meni vähän plörinäksi kun taisi sekä koira että ohjaaja olla vähän täpinöissään. Kun alkuhärväyksen jälkeen saatiin oikea suunta, oli Taavin vauhti kova, sitä sai jarrutella ihan tosissaan. Pari pientä harhautumista, mutta melko nopeasti löytyi jälki uudestaan. Taavi yllätti myös hyvällä keppi-ilmaisulla ja se askikin löytyi hyvin. Kiva aloitus tälle kaudelle tässäkin hommassa.



"Kato mitä mä löysin!"


"Tässä jossain haisee ihan keppi"





Kerkesin viikolla kerran omineen hallillekin ja Tapsu teki tosi hyvin keskittyneesti. Pieniä seuraamispätkiä tehtiin ja hyppyä, joka sujui tosi hyvin. Jättäviä vähän höntsäten, istuminen on nyt jotenkin tosi vaikea... Ja kapulaa Taavi ei suostunut edes ottamaan suuhunsa, mistähän tämä johtuu? En ainakaan löytänyt suusta mitään syytä tähän. Olisko vain hiekka ollut jotenkin niin ällöä, etttei kapulaa voinut poimia suuhun... Pari luoksaria ja paikkamakuuta mun riekkuessa kun sen parempaa häiriötä ei nyt ollut tarjolla.


Torstaina oli tokotreenit taas oikein kunnon häiriöllä. Taavi vähän tohelo, mutta ihan kivasti teki hommia kuitenkin. Aluksi tehtiin kaikkien viiden koiran voimin luoksepäästävyys (meni hyvin) ja seuraamista, jättäviä ja paikkista niin, että aina kaksi tai kolme koiraa oli paikkamakuussa ja kaksi tai kolme teki liikkeitä. Paikkamakuut meni oikein hyvin, vaikka Tapsun selän takana treenas mölyävä agiliitoporukka ja mun selän takana oli kolme koiraa seuraamistreenissä.



Hyppyäkin tehtiin mallikkaasti, Tapsu ei ees pissiny tällä kertaa esteeseen =). Meidän seuraaminen oli vähän levotonta, mutta kyllä tuo Taavin keskittymiskyky on kehittynyt ihan huimasti viime syksystä! Tällaisen häiriön alla tekeminen ei olisi mitenkään onnistunut viime vuonna. Ja ne meidän jättävätkin onnistui tosi hyvin!

Mutta taitaa jokin korkeampi voima yrittää saada mua lopettamaan koiraharrastamisen :(. Sen lisäksi, että pk-puolen hakuporukassa kuohuu taas, ilmoitti tokoryhmämme vetäjä muuttavansa toukokuun lopussa. Eli ei ole ryhmäpaikkaa sen jälkeen ;(. Kaikki seuran ryhmät on aika täynnä ja jono niihin kilometrin mittainen... ja tietenkin on myös pula vetäjistä...


P.S. Taavi voitti Suomen Pyreneläisten vuoden 2014 näyttelykoira tittelin. Ilolla otamme tämän vastaan, vaikka se kertookin ehkä siitä, että lyhytkarvapyrri-ihmiset eivät juuri käy näyttelyissä tai ainakaan ilmoita tuloksiaan kilpailuun =P

maanantai 23. helmikuuta 2015

Treeniä ja pientä sairastelua

Iltapuhteena tekaisin Tahvolle kierrätyshenkisesti vanhasta fleecehupparista takin. Heijastimet pitäis vielä kähveltää jostain...






Vähänhän tuo elukka näyttää kärsivältä, mutta onneksi sen oma turkki on niin valtaisa, ettei takki päällä juurikaan tarvitse olla.


Pakkiakin nähtiin ohimennen. Vielä isä ja poika tulivat toimeen keskenään, aavistus pientä pörinää oli kuitenkin havaittavissa. Ei niistä taida leikkikavereiksi enää toisilleen olla :/ mutta hyvä kun tulevat tuonkin verran toimeen keskenään.


Torstaina tokotreeneissä oli vähän härö maan haisteluun keskittyvä pyrriäinen ja erittäin huonosti nukkunut ja täten vähän väsy ohjaaja. Mut siihen nähden me vedettiin ihan hyvin.

Ekaks luoksepäästävyysharjoitus, jossa Taavi melkein istui hienosti paikallaan. Ihan oli pakko vähän päästä haistelemaan "tuomaria". No muutaman toiston jälkeen saatiin ihan kivasti menneitä suorituksia.

Paikkamakuu oli tänään jotenkin tosi vaikea. Taavi nousi ylös monta kertaa ja tuli mua vastaan ja vaikka mitä. Mutta tässäkin saatiin lopulta ihan onnistuneita suorituksia. Paikkaistumiset meni tällä kertaa meidän mittapuulla tosi hyvin. Taavi istui nätisti paikallaan ja vaikka kaula välillä venyi puolelle tai toiselle tosi pitkäksi, ei se siitä mihinkään lähtenyt tai eihän se yleensäkään ole lähtenyt, mutta ollaan tehty paikkaistumista tosi vähän toisten koirien läsnä ollessa ja oma luotto on vielä vähän hukassa.

Seuraamista tehtiin pareittain ja se olikin Tapsulle haastavaa, parina oli viehkeä bordercollienarttu. Vähän pidemmillä suorilla pätkillä katsekontakti ei meinannut pysyä ja juosten seuraaminen nartun perässä oli aika vaikeeta, mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Ei olla tuollai pareittain taidettu koskaan aikaisemmin seuratakaan ja vaikkei se nyt ihan nappiin mennyt, niin ei se ihan kamalaakaan ollut, katsekontakti vain puuttui ajoittan. Olis kuitenkin voinut olla niinkin, että Tapsu lähtee ihan lapasesta haukkuen juoksemaan edellä menevää narttua kiinni. Ja aina kun tehtiin enemmän käännöksiä tai pysähdyksiä tai sivuaskeleita oli Taavi hyvin mukana jutun juonessa.

Liikkeestä maahan menoja tehtiin kaikki yhtä aikaa, helppo liike meille. Taavi tippuu samantien käskystä alas ja jää siihen. Nyt kyllä palkattiin heti maahan menosta, neljä toistoa. Luoksetulo istumisesta tehtiin myös ja sekin meni kivasti. Taavihan tulee eteen ja siitä sitten eri käskyllä sivulle. Meillä on ollut vähän ongelmia sen kanssa, että Taavi ennakoi sivulle tulon, nyt kuitenkin jaksoi hienosti tapittaa silmiin niin kauan, että annoin käskyn sivulle tulosta. Ja tuo sivulle tulokin oli ihan hyvä, ei jäänyt enää niin vinoksi kuin on joskus aikaisemmin jäänyt.

Hyppy ja nouto olivat myös tämän illan ohjelmistossa. Hyppy on mennyt selvästi eteenpäin, vaikka ekaks Taavi jäi jotenkin jumiin liikkeenohjaajaan ja hyppy -käskyn saatuaan sinkosi liikkurin luo kaivelemaan sen taskuja!! Ja teki tämän kaksi kertaa! No sitten kun se hokas, että hyppiähän tässä pitäis, niin alkoi homma toimimaan. Vielä pitää kuitenkin sitä hypyn jälkeen paikalleen jääntiä vahvistaa kovasti. Ja kerkeshän se kerran kusastakin siihen esteeseen...  Nouto taasen on jäänyt meiltä viime aikoina harjoittelematta lähes kokonaan ja se kyllä näkyi. Periaatteessa liike on ihan niin kuin pitääkin, Taavi istuu vierellä kunnes saa käskyn hakea kapulan ja se tuo kapulan nätisti eteen, mutta mutta. Taavi on toivottoman hidas ja ote kapulasta on todella hento. Heiteltiin sitten kapulaa ympäri hallia ja mä juoksin karkuun, vauhtia tuli kovasti lisää ja tätä harjoittelua täytyy jatkaa kovasti, koska heti kun liike on enempi kokonainen suoritus, on vauhti ihan hukassa. Sain myös hyviä vinkkejä tuon pidon parantamiseen ja niitäkin siis kotiläksynä treenataan.


Perjantaina ilmaisutreenit pahaporukalla. Jouduttiin treenaamaan parkkipaikalla, kun kentällä ei yksinkertaisesti pystynyt; puoli metriä todella märkää lunta ja sinne vievä tie niin jäässä, ettei pystyssä olis pysynyt edes Icebugeilla.

Taaville ensin avoukkoja sillä ajatuksella, että kuseskelusta mm nousee ja tulee pois eli ei palkkaa. Ensimmäinen avo meni hyvin, mm rytmitti haukkumista ja se olikin oikein hyvä. Toisella tuli sitten se kusikeikka ja palkka jäi saamatta. Seuraavat kaksi maalimiestä Taavi sitten haukkui oikein mallikkaasti.

Tämän jälkeen tehtiin ns. mökkikylätreeni, eli alue täyteen piiloja ja ukko yhteen niistä. Taaville tehtiin kolme toistoa. Nenänkäyttö oli todella hyvää, oli niin hieno katsoa hajun saaneen koiran vaihtavan suuntaa lennosta! Haukutkin oli hyviä ja kahdella ukolla pyysin Taavin vierelle. Tänään oli ihan loistavaa se, että Taavi haukkui todella hyvin ja sivulle tuloa se malttoi odottaa haukkuen käskyyn asti. Ensimmäisen piilon se tosin haukkui todella (5 m) kaukana, mutta muuten oikein hyvä treeni.


Lauantaina käytiin aamupäivästä kimppalenkillä Lolan kanssa ja tarkoitus oli ennen lenkkiä vähän tottistella hallilla... Mutta joku muu olikin jo ehtinyt ensin hallille, joten ei auttanut kuin vähän yrittää tehdä jotain parkkipaikalla.. paikkamakuuta ja seuraamista... Eipä tuo kylmä ja märkä ja vähän jäinen maa kyllä suuresti houkuta mitään tekemään. Kesä, tule jo!!


Tehtiin pitkä lenkki metsässä ja Taavi oli niin iloinen ja onnellinen kivasta leikkiseurasta <3

Iltapäivällä Taavi alkoi kotona ripuloida todella voimakkaasti, kävi pienellä aikaa useamman kerran pihalla. Vähän kuumeisenkin oloinen se oli ja ihan veto pois :/ Onneksi tila koheni iltaa kohti. Canikuria annoin ja paastoa pidettiin puolitoista vuorokautta. Sunnuntaina Tahvo oli jo kyllä ihan oma itsensä, mutta jätin kuitenkin pehatreenit väliin ja lenkitkin pidettiin ihan minimissä.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Lorvailua

Viime aikoina on taas vaihteeksi otettu aika lunkisti. Taavi pääsi Murun kanssa käymään kävellen saaressa viime viikolla ja kyllähän se oli ollut tosi innoissaan jäällä juoksemisesta. Pojat olivat nähneet myös merikotkan, onneksi se oli antanut pyrrinpoikasen olla rauhassa.





Keskiviikkona uskaltauduin ekaa kertaa omineen tokohallille treenaamaan, kun kerrankin ehdin sinne ennen varattujen vuorojen alkua. Lähinnä harjoiteltiin hallissa oloa ja tekemiseen keskittymistä ulkoa kuuluvista äänistä huolimatta. Vähän seuraamista, lähinnä niitä käännöksiä, ja jättäviä peruuttamalla. Treenattiin myös hyppyä ihan onnistuneesti. Hypyn jälkeen paikalleen jääminen vaatii vielä työtä, mutta aika hienosti onnistuttiin.

Pieni pissapoika kerkes jossain välissä nostaa koipeaan esteen kylkeen, mutta tästä seurasikin ehkä koko treenin paras juttu: jätin Taavin paikkamakuuseen tokopuolelle ja menin varastosta hallin toiselta puolelta hakemaan siivuosvehkeitä. Mun pieni rakas odotti nätisti koko sen ajan maassa paikallaan, kun hävisin aksapuolen aidan taakse ja etsin varastosta tarvikkeet. Ja se teki sen kahdesti, koska olihan mun vietävä kamat takas varastoon! 

Hallitreenin jälkeen käytiin vielä superpitkällä metsälenkillä ja kerittiin vähän nauttia kauan kaivatusta auringosta!



Kaverukset relaa

Eilen ehdittiin vähän nauttia auringostakin sen jälkeen kun haettiin Taavelo viikonloppuhoidosta porukoilta. Hyvin oli hoidettava käyttäytynyt ja jälleennäkeminen oli hillitön =D

Ollaan vähän yritetty opetella leikkimään ja välillä Taavi siitä innostuukin. Alla kuvia aurinkoisesta palloleikkihetkestä eiliseltä.