keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Vuoden vikat treenit

Joulun jälkeen kinkkua sulateltiin pienen porukan pitkien treenien päivällä sunnuntaina. Alun perin oli suunniteltu iso yhteisharjoitus naapurikaupungin pelastuskoiraporukan kanssa, mutta tiukentuneet koronarajoitukset vetivät senkin suunnitelman vessapöntöstä alas. Ihan paskaa. 

Keli oli nollan tuntumassa, etelätuulta 7 m/s ja vähän lunta maassa. Taavin treenin tarkoitus oli saada ensin tunti tyhjää ja sitten esineeltä jäljen nosto. Meille oli varattuna reilu 30 ha.

Alueella kuljettiin siis aluksi vain aikaa tappamassa ja tiesimme kartturin kanssa missä esine on. Tunnin partioinnin jälkeen suuntasimme lähelle esinettä ja Taavi sen hienosti bongasikin. Jälki nousi myös hyvin. Taavi jäljesti vauhdilla ja en sitä käskyttänyt pysähtymään, joten se paineli jälkeä pitkin maalimiehen luo reipasta kyytiä. Ois ehkä pitäny ottaa kuitenkin liinaan... Ehti haukkua ukkoa hyvän tovin ennen kuin pääsimme kartturin kanssa paikalle. Treenin kokonaiskesto oli noin tunti ja vartti. Loistotreeni! 






Pienen kuusen juurella näkyy sininen esine, jolta Taavi nosti omatoimisesti jäljen.

Löytö!



Maanantaina iltapäivästä rallyrataa.




Tuskastelu tän lajin kanssa ei varmaan lopu koskaan. Vaikka ei edes laske Taavin ärsyttävää röhkimistä ja muuta ääntelyä, niin rata kuin rata, niin melko hankalaa saada onnistumaan ilman virheitä. Aina on jokin tehtävä, mikä ei onnistu, vaikka se oikeasti osattaiskin.

Tämäkin rata meni periaatteessa ihan hyvin, mutta joka kerta joku liike meni pieleen. Yllättäen liikkeestä istuminen oli tosi hankala ja sit noi kukkaset myös ehkä liian epätarkkoja, vaikka voi ne ehkä olla ihan ok. Kerran Taavi ei osunut putkeen, vaan lähti kiertämään sitä ulkokautta... 

Houkutus meni hyvin, kun houkuttimina oli palkintopokaali ja tyhjä ruokakuppi. 


Tiistaina heti aamusta hallille ja alla oleva rata meni ihan hirmu hyvin. Tehtiin pari kertaa läpi. Musta tuntuu, että Taavi tekee rallya paremmin silloin, kun treenataan useammin. Tätä täytyy vähän tutkia. Toinen vaikuttava tekijä voi olla mun kävelyvauhti. Yritin nyt mennä vähän hitaammin ja olla selkeämpi. Katotaan miten jatkossa menee.



Hallilta suoraan Seijan luo ja Aunen ja Nupun kanssa lenkille. 




Illalla käytiin vielä hakutreeneissä palauttelemassa sunnuntain pitkän treenin jälkeen kuuden ukon verran. Kaksi ekaa ja kaksi vikaa taputuksin, kaksi keskimmäistä valmiina. Palkat eri mittaisten haukkujen jälkeen, muttei mitään pitkiä haukkuja miltään ukolta. Ite olin koko ajan keskilinjalla ja Taavi sai juosta ukoilta mulle ja multa ukoille. 


Keskiviikkona lenkkeiltiin sateisessa säässä Novan ja Viiman kanssa ja sen jälkeen hakuiltiin.

Tehtiin rakennusetsintää ulkorakennuksessa ja Taavi bongasi molemmat maalit hienosti. Toinen oli pressun alla ja toinen ylenpänä niin, ettei Taavi päässyt luo. Kiva oli tehdä vähän erilainen treeni pitkästä aikaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti