torstai 1. joulukuuta 2016

Parin viikon touhut

Viime viikon maanantaina oltiin Sannin kanssa rallyilemassa. Innostuttiin sen verran, että tehtiin kaksi rataa ja taidettiin tehdä molemmat radat kahteen kertaan. Edelleen on kylttejä, joiden suoritustapa ei ehkä ole ihan oikea tai sitten sen oikean tavan unohtaa siinä vaiheessa kun tulee kyltille. Mut hauskaa oli taas!

Sanni kuvas yhden ratasuorituksen:



Toinen treenaamamme rata näytti tältä:




Keskiviikkona käytiin uudella fyssarilla, kun vanha lopetti (yhyy!).  Vastaanotto oli eläinkaupan takaosaan kangassermeillä erotettu alue, johon kuului erittäin hyvin kaupan ovikello, kaikki mitä kaupassa tapahtui ja vielä lisäksi viereisen kahvilan puheensorina. Kaikesta tästä häiriöstä huolimatta Taavi antoi yllättävänkin hyvin sille uuden ihmisen käsitellä itsensä. Missään vaiheessa se ei ollu niin tolkku pois, kun on edellisellä fyssarilla ollut, mutta makasi kuitenkin rentona ja antoi hyvin hoitaa itseään. Pariin kertaan se pomppasi pystyyn, kun kaupan puolella siirreltiin ilmeisesti isoja ruokasäkkejä ja rullakon rämistellessä sermin takaa ohi Taavi ampaisi sermien läpi rullokon luo haukkumaan, mutta muuten meni ihan kivasti. Fyssari pääsi myös osalliseksi ranskalaisesta rakkaudesta Taavin nuollessa pariin otteeseen hänen naamansa.

Liikkeissä ei ollut sanottavaa ja rangan sekä muiden nivelten liikkuvuus oli oikein hyvät. Rinta- ja lannerangan liitoskohta oli selässä vähän jumissa ja jalat myös "hyppylihasten" osalta hieman kireät. Mitään isompaa ei kuitenkaan onneksi sen viimeviikkoisen estekolistelunkaan jäljiltä löytynyt ja jumit saatiin melkoisen hyvin hoidettua. Ällistyneenä taas seurasin sivusta miten koiraa väänneltiin ja miten se antoi väännellä mitä hurjemman näköisiin asentoihin. Tai ei ne kai niin hurjia olleet, mutta itse en koskaan uskaltaisin vääntää esimerkiksi jalkoja niin pitkälle ääriasentoihin. Onneksi ammattilaiset osaa!


Perjantaina pikainen tottistreeni kentällä. Alkuun paikkamakuu, jonka aikana kaksi 6 mm startin laukausta. Seuruuta kanssa ja siinä myös kaksi laukausta. Loppuun eteenmenoja kuusi, joista viidennellä ei ollut purkkia ja käskin maahan, muut purkille vapauttaen. Huippufiilis jäi tästä setistä!


Tällä viikolla tiistaina tokossa työstettiin vähän vinkumisongelmaa. Palataan pentutreeneihin perusasennon kanssa ja pidennetään palkkausaikaa. Palkkaan nykyään liian nopeasti ja jos en heti palkkaa tai ei tehdä jotain keskittymistä vaativaa, alkaa Taavi vinkua. Yritetään siis pidentää sen pinnaa...

Ohjattu nouto, ruutu, merkin kierto ja peruutus sekä tietty paikkis oli tänään aiheina. Ruutua tehtii  kaksi toistoa lätkälle, ihan sika hyvät! Ohjattua ensin kaksi toistoa liikkuroituna. Eka oli hyvä, mut tokalla sekos Tapsalta pasmat. Se ei vaan jotenkin osannu lähteä oikeaan suuntaan ja hädissään toi mulle sitten sen merkin, jolle jätin sen seisomaan. Yritti tuoda merkkiä toistamiseen kun yritettiin korjata, mut lopulta sit älys tuoda kapulankin. Pidettiin tauko ja tehtii  sit vielä yks toisti, joka oli hyvä. Lopuks pari kapulan tuontia lyhyestä matkasta eteen, kun noi ohjatut tehtiin ilman loppuasentoja.

Merkin kierrossa oli vähän haastetta, kun merkin takana oli aita, jonka takana oli koira. Vähän Tapsaa hirvitti, mutta pienellä rohkaisulla se uskalsi kiertää merkin. Sitten vielä kaksi toistoa, ne oli superit. Vikan otin ihan liikkenomaisesti.

Peruutukset meni yllättävän hyvin, vaikkei ollakaan paljoa harjoiteltu. Aika monessa jutussa olen huomannut, että kun hinkataan jotain ja siitä ei meinaa tulla mitään, niin pidemmän tauon jälkeen asia on selkeesti muhinut Taavin päässä ja yht'äkkiä homma onnistuu aivan kuin oltais treenattu enemmänkin. Vastapainoksi sitten tietty jotkut asiat tuntuu unohtuvan samalla taktiikalla :)


Keskiviikkoaamuna käytiin vähän rallittelemassa hallilla. Tehtii  rata kolmeen kertaan, mihin ihmeeseen on meidän perusasennot kadonneet?? Positiivista oli Taavin hiljaisuus! Ja menihän toi rata ihan kivasti.

Koira eteen, oikealta sivulle, istu (kyltti 22) tuotti meille tänään päänvaivaa, Taavi oli nimittäin päättänyt suorittaa liikeen tyyliin koira eteen, hyppää pussaamaan ohjaajaa, oikealta sivulle... mut ihan sama, kunhan se ei vinkunut. Mun on myös tosi vaikea kannustaa Tapsaa radan aikana, niin syvälle on tokon tosikkomaisuus juurtunut.



Lopuks harjoiteltiin vielä A-esteen ylitystä loivalla versiolla. Taas Taavi lensi ekan kerran esteen yli, tyyliin yks askel ylösmenoon ja toine alastuloon. Muutamalla seuraavalla toistolla sain sen pysäytettyä harjalle ja sitten se jo rupesi itse tarjoamaan sinne ylös jäämistä. On se kyllä semmoinen kiipeilijä, että pitäis olla silmät selässäkin sitä vahtimassa, sekun on jotenkin nyt innostunut tosta A:sta ja olis kapuamassa sitä milloin mitenkin ja hyppimässä sieltä omineen alas.


Torstaina hallilla vähän hyppynoutoa ja rallya. Ihan aluksi tehtiin hyppytekniikkaa ja se taannoinen kolaus on selkeesti jääny painamaan Tapsun mieltä. N. 80 cm rimaeste tuotti hankaluuksia, loppui pikkupyrriltä usko itseensä kesken. Pienellä kannustuksella sain kuitenkin rohkaistua Taavin hyppäämään siitä yli ja hienostihan se meni. Tehtiin sit pari toistoa tästä korkeudesta, että itsevarmuus kasvais taas.

Hyppynoudossa kokeiltiin metallikapulaa, hankalaa oli. Taavi sen kyllä hakee ja tuo, mutta selkeesti on vastahakoista ja tarvii lisäkäskyjä noukkuakseen kapulan suuhunsa. Puukapulalla treenattiin sitten semmoisia heittoja, jotka on selkeesti sivussa esteestä, ei ongelmia.

Rallyssa alla oleva rata pariin kertaan. Ja mikä parasta, mulla oli aikas hiljainen koira! Edelleen kaipaa tämä laji suoritusohjeiden lukemista. Voi kun sais jonkun osaavan kattomaan vähän perään!



Illalla käytiin vielä kentällä tekemässä muutama eteenmeno, joista yksi ilman purkkia maahan käskyllä. Kyllä oli vauhtia! Kiitos Lissu avusta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti