maanantai 8. joulukuuta 2014

Messari 2014

Miten nää meidän näyttelypäivät tuntuu aina menevän ihan toisella tavalla kuin on alunperin itse suunnitellut?!

Tänään oli vuorossa Voittaja 2014 -näyttely Helsingin Messukeskuksessa. Hyvin nukutun yön sijasta mulla oli takana viisi tuntia flunssaisen katkonaista torkkumista. Lisäksi hammasta on särkenyt niin, että huomenaamulla on mentävä kipupäivystykseen... Aamutoimet takkusi sen verran, että suunniteltu tunnin aamulenkki vaihtui puoleen tuntiin. Taavi olis hyvä saada vähän väsytetyksi, jotta kehäkäytös olisi hillitympää.

Messukeskuksessa olin kuitenkin vain vartin suunnitellusta aikataulusta myöhässä. Ja mun aikatauluhan oli olla paikalla todella hyvissä ajoin, jotta Lärppis ehtii sopeutua hälinään. Siinä sitten käppäiltiin vähän ja etittiin oma kehä. Taavi oli yllättäen aika rento, odotellessamme jopa pötkötteli ihan rauhassa. Kehä oli vain vähän myöhässä ja Tapsa oli ainut avoimen luokan uros eli eka pyrri kehässä. Täytyy sanoa, että enää tämän vähempää ei voi valmistautua näihin kinkereihin. Viimeksi näyttelyhihna on ollut kaulassa WDS:ssa enkä edes harjannut Taavia ennen näyttelyä. Lahjattomat harjoittelee vai miten se nyt menikään?!

Kehässä meillä meni ihan hyvin, nenä kävi maassa vain vähäsen eikä laukka-askelia tainnut tulla ollenkaan. Taavi antoi tuomarin katsoa hampaat aika hyvin ja pallitkin se antoi kopeloida, vaikkakin vähän kyykisteli. Tuomari tutki myös takajalkojen kannukset ja mun ihmeeksi Herra Herkkätassu ei nyhkinyt jalkojaan ollenkaan, hyvä niin. Tuomarina meillä oli Saija Juutilainen, josta tykkäsin kovasti. Tuloksena ERI, SA, SERT ja CACIB sekä Voittaja 2014 -titteli!

Arvostelu:
19 kk mittasuhteiltaan oikea nuori uros, hyvä raajaluusto, rodunomaiset kulmaukset ja käpälien malli, urosmainen pää, erinomainen purenta, ilme, kaunis korvien asento, hyvin asettuneet kaksoiskannukset. Hyvä väri ja karvapeite. Liikkuu hieman löysästi edestä, tyypilliset takaliikkeet, miellyttävä luonne.

ROP -kehässä vastassa oli Pihka ja ympyrää juostessa Taavi vähän kuikuili taakseen, mutta aika hyvin meni kuitenkin ja ROP -ruusuke annettiin meille. Olisin kyllä hyvin mielelläni suonut sen Pihkalle jo siitä syystä, että itselläni odotti yövuoroon meno.

Tulos oli kuitenkin se mitä oli ja niinpä jäimme odottelemaan kokoomakehää. Taavi kävi autossa nukkumassa pari tuntia ja sillä aikaa minä tutustuin myyntikojujen tarjontaan ja kävin katselemassa houkutusten highwayta, kyllä oli hauskaa!



Kokoomakehä oli tietysti tunnin myöhässä ja ryhmien esitysjärjestystäkin muutettiin meille epäedullisempaan suuntaan. Tuomarina Jan De Gids. Ja koska aikataulu oli tiukka ja tuomari tarkka, kävi toimitsija jossain vaiheessa hoputtamassa häntä ja vähän ajan päästä kertoi, ettei aikaa enää ole. Tästä seurasi se, ettei tuomari ehtinyt meitä ryhmän viimeisiä koiria sitten katsoa ollenkaan :/ Tuomari pahoitteli tätä kovasti ja kävi kyllä sitten peräpään koirat nopeasti läpi siinä vaiheessa kun odotimme vuoroamme isoon kehään menoon.

Isossa kehässä Taavi esiintyi ihan kivasti, vaikka vähän loikkaa sinne väliin taisi tulla, mutta nekin hyvin musiikin rytmiin ;) Mitään yllättäväähän siinä ei tietenkään ollut, ettei me sijoituttu, mutta kiva oli käydä näyttäytymässä. Ja sitten virkeänä yövuoroon.

Kiitos avusta ja seurasta Hannalle!


Kuvat Hanna Pasinen
Vähän harjoittelua



Kopelointia

Hajut oli tosi mielenkiintoisia

Tyyppi on tosi edustava, hirveen kaunis korvien asento ;D





Salokannel Chaos "Pihka"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti