Kehäesiintyminen meni parikehässä muuten hyvin, mutta juostessa Taavilla oli kuono enemmän maassa kuin ilmassa. Kai siellä hiekassa oli sitten niin kovin mielenkiintoisia hajuja, että mun kanaherkut jäi toiseksi... Mutta tässäkin selvää edistystä; huomattavasti vähemmän laukkaa ja loikkia kuin viimeksi.
Kopelointiosuus meni muuten hyvin, mutta hampaat taas vähän olivat vaikeat. Nekin saatiin kuitenkin onnistuneesti katsottua. Seisominen meni superhienosti! Sininen nauha.
Sitten odottelimme vuoroamme sinisten kehään ja Taavi alkoi ehkä vähän väsähtää hälinään. Sinisten kehässä olikin sitten haastava tilanne, kun molemmin puolin meitä oli isot koirat, joita Taavi selvästi pelkäsi. Se ei meinannut millään kääntää selkäänsä kummallekaan, saati sitten seisoa nätisti... No, nyt kanaherkut toimivat ja Taavi keskittyi mun käteen naapureiden sijaan.
Taas juoksutuksessa nenä oli maassa melko tiiviisti ja seisotusajat olivat tosi pitkät. Taavi ihan selvästi väsähti ja keskittyminen herpaantui, mutta hyvin se veti kuitenkin, oltiin sinisten neljänsiä, kaikkiaan koiria taisi isoissa olla 25.
Mahtava junnu-Lärppä <3
Tällä kertaa en saanut ketään mukaan, joten kuvia ei ole kuin palkinnosta ja Jäbäleissonista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti