Kosti treenas Taavin treenien jälkeen. Tehtiin eteentuloja ja luoksetuloja muutama. Luoksetulot on ihanan vauhdikkaita, mutta tuo lopun eteen tuleminen on kyllä vaikea. Jääviä tehtiin kanssa peruuttelemalla.
Keskiviikkona kävin omineen tuolla ällöllä hiekkapohjaisella hallilla ja uhmasin hyvää fiilistä noutojen merkeissä. Taavi yllätti olemalla oikein innokas noutaja, olihan meillä laipallinen kapula. Tehtiin erilaisia vauhtinoutoja ja muuta leikkimielistä ja hyvä vire pysyi koko ajan. Kostikin leikki kapulalla ja sekin oli oikein innokas. Välillä meinas kapula muuttua puruleluksi, mutta toisinaan se pystyi tulemaan se suussa mun eteen istumaan.
Perjantain tokotunneilla Taavin porukka aloitti paikallaolon harjoittelulla. Koirat aseteltiin siten, että muut oli aika lailla selän takana. Tää asetelma on Taaville vaikea, mutta alun kuikuilun jälkeen se ei enää välittänyt muista. Koirat istuivat tai makasivat koko ajan paikallaan ja ohjaajat tekivät erilaisia kuviokävelyitä edestakaisin ja koiria ympäri. Välillä oltiin kasvot koiriin päin ja välillä taas selin. Nää on kyllä loistavia treenejä meille!
Paikkistreeni, neljäs koira ei mahtunut kuvaan. |
Meillä oli aiheena nouto ja merkin kierto. Noudossa nyt laipallinen kapula. Ekat yritykset oli vähän hitaita, vaikkakin Taavi kyllä suoritti noudon. Sit kokeiltiin tulisko vauhtia, kun Taavin hidastellessa koutsi kävi hakemassa kapulan ja sai multa kovat kehut, ei vaikutista. Sit kokeiltiin mun juoksemista kapulalle ja tää toimi. Saatiin oikein kunnon laukka kapulalle! Merkin kierrossa jätin Taavin taaemmas ja lähetys sieltä. Tehtiin useampi toisto ja ne oli kaikki hyviä. Paitsi yhellä Taavi palas vieressä olleen A-esteen kautta...
Kostin kanssa tehtiin kaukoja, istu-maahan-istu -vaihtoja. Tää oli ehkä kolmas kerta, kun tehään näitä. Kosti pysyy hienosti paikallaan, mut maahan meno vois olla nopeampi. Olin yhden askeleen päässä.
Sit tehtiin jättäviä, joissa sain uuden neuvon, joka varmasti tulee toimimaan meillä paremmin kuin aikaisemmin koittamani tavat. Eli koira kulkee vasemmalla puolella ja otetaan vain pari askelta, käsky ja samalla itse kiepsahdetaan koiran eteen. Palkka on mulla molemmissa käsissä ja eka palkka annetaan käskystä ja toka kun ollaan kiepsahdettu koiran eteen. Seisominen onnistu näin paljon paremmin. Jatkossa sit odotetaan hetki tokan palkan kanssa ja sit voidaan jo ottaa askel ennen kiepsahdusta.
Lopuksi luoksetuloja pari ja paikkamakuu. Paikkiksessa Kosti oli taas hihna maassa ja pysyi nätisti. Se vaihtaa asennon aika nopeasti siten, että kääntää toisen takajalan taakseen suoraksi. Ei siis varsinaiseen lonkka- asentoon, mut kuitenkin vähän vinksalleen. En tiiä pitäiskö tohon puuttua, kun on tuossa asennossa hirmu rento. Siitä on kyllä ehkä vähän vaikee nousta istumaan.
Lauantaina ajeltiin Taavin kanssa Vantaalle Racinel Areenalle tuplarally-tokokokeeseen. Olipas rankka päivä, vaikka aamulla ei tarvinnut edes herätä aikaisin. Päivälle kertyi mittaa melkein kymmenen tuntia ja olin illalla ihan raato. Mut hei, mä pystyin syömään ja edellisen yön nukuin hyvin!
Korkkasimme siis avo-luokan ennemmin kuin olisin uskonutkaan ja eka rata oli Pia Heikkisen käsialaa.
Oltiin ennen meidän vuoroa vähän hengailemassa hallissa ja Taavi vaan nuusas lattiaa. Tehtiin muutama liike ja ne se kyllä teki hyvin. Lähtökyltillä olisin toivonut sen olevan hieman enempi messissä. Jouduin uusimaan toisen liikkeen kaksi kertaa, kun Taavi ei vaan millään tullut mun eteen. Kolmas kerta toden sanoi ja liike onnistui, tästä uusimisista yhteensä kuusi miinuspistettä. Seuraavaksi en saanut Taavia pyöri,ään ja kun uusimiset oli jo käytetty, niin ei auttanut kuin jatkaa matkaa, tästä -10 väärin suoritetusta tehtävästä. Tehtävältä 9 tuli -1 puutteellisesta yhteistyöstä ja kolmanneltatoista kyltiltä -3 haukkumisesta. Taavi kyllä haukkui ihan liikaa pitkin rataa, mutta tuossa pyörimisessä se intoutui kai enempi ääntelemään. Kokonaisvaikutelmasta lähti kaksi pistettä ja syynä haukkuminen. Kokonaispisteet 78 ja ensimmäinen hyväksytty tulos avosta kommentilla "koiralla ylimääräistä ääntä, muutoin taitava pari".
Itse en ollut kyllä ollenkaan tyytyväinen, sen verran paljon Taavi haukkui ja ihan perusliikkeet ei onnistuneet. Harmi, kun treenit menee nykyisin pääasiassa ihan hiljaisesti, mut kokeet on sit toista maata.
Sitten ooteltiin pari tuntia ja päästiin tutustumaan toisen kokeen rataan, jonka tuomaroi Kirsi Petäjä. Taavi oli tosi hyvässä vireessä ennen radalle menoa, mut sit menin tallomaan sen tassulle ja siitähän se ei yhtään tykkää. Onnistuttiin kuitenkin lähtemään liikkeelle hyvin, mutta tokana olleesta houkutuksesta saatiin kuitenkin -1 kontaktin puutteesta. Olin kuitenkin ite houkutuksen suoritukseen tyytyväinen. Houkutuksena oli karvalelu ja namipurkki, eikä Taavi muuta kuin vähän vilkaissut jossain kohtaa niitä. Kymmenennellä tehtävällä sekosin ite jotenkin askeleissani ja uusittiin se, siitä ja kontaktin puutteesta yhteensä -4. Tokavikalta kyltiltä vielä miinus 1 puutteellisesta yhteistyöstä Taavin vähän herpaantuessa. Ja sitten ne äänet, tällä radalla Taavi haukkui paljon vähemmän, lähinnä örisi välillä, mut selkeesti tuomari oli näistä edellistä tarkempi ja haukuista miinuksia tuli yhteensä -15 ja vielä kokonaisvaikutuksesta -3. Loppupisteiksi jäi 76 pistettä ja toinen hyväksytty tuloksemme kommentilla "taitava, sähäkkä koira! Harmillisen paljon ääntelyä.". Itse olin kuitenkin tähän rataan tyytyväisempi, vaikka kyllähän tuo ääntely harmittaa. Ja mä olin kuitenkin osannu opettaa uudet liikkeet oikein, vaikken päässykään keltään tarkistamaan olenko ymmärtäny ne oikein!
Meidän koereissun aikana Kosti oli kunnostautunut karkaamalla pihasta. Onneksi tuo tie on aika hiljainen ja onneksi Tiina sattui liikkumaan meilläpäin ja soitti karkulaisesta. Tää oli jo kolmas kerta, kun Kosti avaa portin, mut aiemmilla kerroilla se on lähtenyt mun perään ja olen luullu sen karkuun pääsyn olleen vain sattumaa, kun on hyppinyt porttia vasten. Nyt sit on porttit köytetty mustekaloilla kiinni ennen kuin saadaan joku toimivampi ja pitävämpi ratkaisu aikaiseksi. Meillä asuu siis kaksi houdinia, yksihän olis tietty ollut ihan liian vähän...
Sunnuntaina oltiin hakutreeneissä, joissa Kostille suorien pistojen ja ilmaisun opettelua. Haamuilla ja valmiilla haamuilla mentiin ja melko hyvin penneli suoriutui. Pistot oli suoria ja haukut ihan hyviä.
Taaville pintahakuna kolme ukkelia, joista vika oli tosi vaikea. Pitkään jaksoi kuitenkin poika tehdä töitä ja lopulta löytyi se viimeinenkin ukko alarinteestä puiden seasta. Taavi irtoaa vähän liian hyvin, mutta toisaalta en haluaisi tappaa sen intoa käskyttämällä sitä olemaan lähempänä. Ja vielä kun ei ole hajuakaan, mitä uusissa kokeissa ja siinä mahdollisesti joskus eteen tulevassa virrassa halutaan... joka tapauksessa hyvä treeni.
Treenien jälkeen pääsi porukan vuotiaat peuhaamaan keskenään; Kosti, Redi, Laru ja Max. Vauhtia riitti ja kotona maistui päikkärit. Harmi, että puhelin taas hyytyi kesken kaiken, mut tän verran sain kuvattua:
Illalla vielä tottistreeneissä Kosti treenas yhdessä aamuisen juoksukaverinsa kanssa, mutta malttoi hienosti keskittyä meidän juttuihin ja toisen tekeminen ei juuri kiinnostanut. Tehtiin jättäviä, eteentuloja ja seuruun käännöksiä vasemmalle. Aika kivasti meni kaikki ja taas erityispaino oli tuossa omaan tekemiseen keskittymisessä. Lopuksi vielä paikkamakuu ja siinä Kosti nousi pari kertaa ylös, tais vieruskaverin ryömiminen ja mun kiellot vilkuilla vaikuttaa.
Täällä oli muutaman päivän talvi ja me nautittiin siitä paljon! |