Kivoja koiravieraita ja vähän tottista

Junnutottiksessa Taavi oli tällä viikolla jotenkin ihan ylikierroksilla. Seuraamiset meni ihan hyvin, täyskäännös on vielä vähän liian ilmava, mutta sitä onkin tehty vasta vähän aikaa. Siihen lääkkeeksi joko palkka heti käännöksen jälkeen tai muutama juoksuaskel heti käännöksen jälkeen, jolloin Taaville pitäisi tulla "kiireen" tunne ja näin se pysyisi lähempänä mua. Koitettiin noilla juoksuaskelilla ja oli kuulemma heti parempi.

Paikallaan tuo pieni pyrri ei malttanut näissä treeneissä olla ollenkaan. Maahanmenoista pomppas saman tien ylös, eikä se perse istumisessakaan kauaa siellä maassa ollut. Ei Tahvis kuitenkaan omille teilleen ollut lähdössä vaan se oli vaan jotenkin niin innoissaan, ettei malttanut olla paikallaan ja yritti kaikenlaista, jotta nami heltiäisi... Seisomiset oli kutenkin ihan ok. Edestä sivulle tulossa meinaa vähän ennakoida, joten sen treenaaminen saa hetkeksi unohtua ja keskitytään muihin juttuihin. Lopun luoksetulo taas aivan loistava; suora, ja vauhdikas hienolla eteen tulolla!

Myös sitä häiriöharjoittelua pitäisi tehdä tooosi paljon lisää, kun kaikki äänet saa Taavin kontaktin herpaantumaan. Lähi viikkoina siis luvassa tosi helppoja juttuja häiriön alla.


Tällä viikolla Tapsaa kävi moikkaamassa eläkeläislabbis Jeppe. Ensitapaaminen sujui oikein hyvin, mitä nyt Jeppe ei jaksanut leikkiä niin paljoa kuin Tapsa olis halunnut. Positiivista taas kaikin puolin, koska joku aika sitten Taavi ei uskaltanut tulla autosta ulos, kun vähän matkan päässä seisoskeli labbis. Mun pieni muru vaan välillä pelkää toisia koiria ja niin kovin toivoisin, että se pääsisi tuosta pelostaan.


Viikonloppuna Taavi sai mieluisia vieraita, kun Nuttu tuli meille yökylään (oli sillä Jenni ja Teemu mukana). Taavi sai tuliaisiksi aivan älyttömän hienon pannan!! Kiitos Jenni!

Tää on vaan niin täydellinen Lärpälle!

Koirat saivat riekkua metsässä ja pihalla ja lauantaina Aunekin liittyi metsälenkin ajaksi seuraamme Seijan kanssa. Kyllä Taavilla oli taas mukavaa, kun Nuttu on senkin mielestä aivan ihana. Ja kyllä toisen koiran kanssa peuhaaminen on vaan sitä parasta liikuntaa ja mielenvirkistystä. Ja Aune sitten välillä vähän palauttaa Lärppää takaisin ruotuun ;)

Vähän vaanimista

Taavin äiti Aune

Nuttu, kukkulan kuningatar

Poika ja äippä

Kura-Nuttu

Tän viikon touhuja

Torstaitottiksessa aloitettiin noudon opetuksen teorialla. Paljon tuli asiaa ja puoliakaan en varmasti enää muista, mutta esim. täältä löytyy aiheeta lisää.

Me Tapsan kanssa ollaan siinä vaiheessa, että Taavi istuu edessäni kapula suussa ja pitää sitä, eikä muuten jäystä enää!! Pikku hiljaa lisätään liikettä mukaan harjoitteluun.

Teoria muuttui kotona heti käytäntöön

Varsinaisessa tottisreenissä tehtiin seuraamista kättä häivyttäen ja vähän niitä jättäviä liikkeitä peruuttaen. Viikossa ollaan edistytty hirveästi, vaikken ehtinyt harjoitella kuin ihan vähän kahtena päivänä. Kyllä Tapsa on fiksu veijari <3. Lisäksi paikkamakuuta lyhyellä matkalla, aika hyvin malttoi, vaikka oli yleisöä. Edestä sivulle tuloihin on tullut vauhtia. Lopuksi luoksetulo pitkästä matkasta hienolla eteen tulolla. Treenin aikana vahvistui se, minkä jo tiesinkin eli Taavi palkkautuu paremmin namilla kuin lelulla. Leikkimistä olen harjoitellut, mutta tällaiselle tylsälle pönöttäjälle se vaan on ollut vähän vaikeaa. Mutta kyllä sitäkin voi nyt käyttää tietyissä liikkeissä. Saatiin kehuja, kyllä tuntui hyvältä!



Lauantaina olimme todella upeassa kelissä kaatiskukkulalla hakutreeneissä. Taavilla neljä ukkoa, eka peräänajona ja loput haamuina. Kaikille meni tosi hyvin ja malttoi pysyä maalimiehillä kunnes tulin paikalle. Muut löysi varmasti enemmän näköhavaintojen perusteella, mutta toinen haamu oli alaspäin viettävän mäen alla ojassa ja siina Taavi joutui ihan oikeasti vähän tekemään töitä löytääkseen ukon. Suora lähtö, ojan pientareella pari kierrosta eestaas ja sieltähän se palkka löytyi.

Ukkojen jälkeen otettiin haukkuharjoituksia "leirissä". Taavi haukkuu kerran tai kaksi käskystä, sen pidempiä haukkuja en ole vielä vaatinut. Pikkuhiljaa pitäisi ruveta haukuttamaan enemmän ja vaikeuttamaan ukkojen piiloja.

Lopuksi vielä päästiin testaamaan laukausreaktiota. Kaikki halukkaat koirat paikalle ja silloinhan Taavi oli kiinnostuneempi haukkumaan muille kuin keskittymään minuun... Kolme laukausta n. 40 m päästä starttipistoolilla. Kahteen ekaan Taavi ei reagoinut mitenkään, kolmannen kohdalla korvat nousi ja katse kääntyi ampujan suuntaan. Tuuli oli kyllä melko voimakas ja vei laukausten ääntä poispäin meistä, joten kamalan kovana tai terävänä ääni ei kuulunut, mutta ompahan tuotakin nyt päästy vähän testaamaan.

Viime syksynä vähän liian rajusti Taavin päälle tulleen landseerin kanssa otettiin pieni yhteiskävely, lantikka edellä ja me perässä. Taavia kiinnosti hajut ojanpientareella ja muutenkin se oli ihan oma itsensä ja ihan kuin se olisi jopa saanut päähänsä ajatuksen mennä nuuhkimaan toisen takamusta kunnes lantikka kääntyi Taavia kohti, silloin rupesi vähän hirvittämään. Välimatkaa meillä oli kuitenkin useampi metri. Käveltiin pari kertaa ohi ihan onnistuneesti, Taavi vaan vähän vilkuili landseeria, ei vetänyt hihnassa eikä rähjännyt. Näitä siedätyshoitoja olisi nyt tarkoitus aina tilaisuuden tullen tehdä lisää.



Sunnuntain hakutreenit meinas olla fiasko jo ennen kuin pääsivät edes alkamaan. Mä olin edellisen yön töissä ja seuraavaksikin yöksi olisi töitä tiedossa. Pirteystaso ei siis paras mahdollinen, mutta ajattelin kuitenkin mennä harkkoihin, kun tulevina viikonloppuina työvuorot ja muut menot osuvat niin huonosti, etten tiedä koska pääsen seuraavan kerran. Treenit oli sovittu paikkaa, johon toinen koiraporukka olikin käynyt tekemässä jäljet. No, sovimme menevämme naapurikaupungin ampumaradan metsikköön, mutta osa porukasta menikin väärän ampumaradan metsään... Aikaa kului siis melkoisesti ennen kuin olimme kaikki oikeassa paikassa ja pääsimme tallaamaan aluetta. Tilanteen ollessa tämä, sain olla ensimmäinen koirakka ja sain luvan lähteä sen jälkeen kotiin.

Taavilla kuusi ukkoa, ensimmäinen ääniavulla, muut haamuja, kaikki takarajalla. Tavoitteena hyvät suorat pistot takarajalle ja maalimiesmotivaation kasvattaminen. Ensimmäiselle meni kuin ohjus ja pysyi hyvin ukon luona. Toinen olikin sitten mörkö. Taavi meni vauhdilla lähes takarajalle, mutta pysähtyi viiden metrin päähän kuusikkopöheikössä olevasta maalimiehestä ja alkoi haukkua. Vähän kierteli ja haukkui, vilkaisi kerran keskilinjalle. Annettiin sen rauhassa miettiä mitä tekee, mutta aikansa pyörittyään ja haukuttuaan annettiin sille uusi haamu. Nyt Taavi meni varovasti loppumatkan ukolle ja mussutteli siellä palkkaansa, kunnes tulin paikalle.

Hyvää tossa oli se, että Taavi ei lähtenyt tulemaan takaisin mun luokse, vaan jäi paikalleen, vaikka vähän jänskätti ja pienellä avustuksella rohkaistui. En tiedä mitä se oikein pelästyi, paikka ja maalimies olivat ennestään tuttuja. Kai se kuuluu tuohon ikään, että välillä vähän möröttää.

Kolmannelle ukolle Lärppis lähti taas vauhdilla, mutta oli kuulemma lopun tullut vähän rauhallisemmin. Meni kuitenkin ilman ihmettelyjä ukolle asti. Lopuille meni hyvin ilman minkäänlaisia hidasteluja tai mörköilyjä. Neljänneltä ukolta tosin karkas kuselle, mutta tuli sitten heti takaisin... Ei tuo toisen piston mörkö tuntunut millään tavalla jääneen vaivaaman, hyvä niin.


Iltalenkin yhteydessä käytiin vähän kaupungilla koulun pihassa tottistelemassa. Tämä olikin samalla hyvä häiriöharjoitus, kun pihaa ympäröivillä jalkakäytävillä meni harvakseltaan lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Tapsa teki hommia hyvällä vireellä ja ohikulkijat saivat osakseen vain pientä vilkuilua, muuten keskittyminen tekemiseen pysyi hyvänä. Vedettiin ihan perussetti sitä samaa mitä ollaan viime aikoina tehty.

Pyreneläistapaaminen ja hajutunnistuksen teoriaa

Maanantai vierähti koiramaisissa merkeissä. Iltapäivällä kävimme Tapsan kanssa tekemässä tuttavuutta nuoren pyreneittenkoiran, Masin, kanssa ja olihan siellä pyrrityttö Windykin. Kolmikko peuhasi pihalla ja kävimme niiden kanssa pellolla lenkillä. Tai oikeammin Taavi yritti tunkea kuonoaan koko ajan Windyn hanuriin ja Windy ei siitä tykänny ja Tapsa ei taas tajunnu, että toinen ei tykkää... Masi siinä sitten pyöri kolmentena pyöränä. Ensi Taavi vähän arasteli sitä, mutta kun se hokas Masin olevan nuorempi ja kiltimpi, niin siitähän se riemu repes. Taavi teki hyökkäyksiä Masia kohti ja välillä oli suu täynnä valkoista karvaa. Masi vaan katteli hölmistyneenä, että miks hänen kanssa ei leikitä ja otti pari sivuaskelta alta pois. No, hyvä kokemus tämäkin varmasti oli, vaikkei Taavista taida koskaan tulla isompiaan sietävää koiruutta.

Päivi oli tehnyt Taaville peltojäljen, jonka Tapsa ajoi ihan mallikkaasti. Jälki oli muutaman tunnin vanha, nameja melko tiuhaan ja pituutta vajaa 100 m (todella hiha-arvo). Kova tuuli painoi hajua vähän sivuun jäljestä, mutta ei se haitannut. Ensimmäinen suora meni hyvin ja ysikympin kulmassa Tapsa vähän aikaa haisteli ja lähti hyvin oikeaan suuntaan. Seuraavalle ysikympille tultaessa se vähän oikaisi, mikä johtui varmaankin siitä tuulesta. Kokonaisuutena hyvä, rauhallinen suoritus. Hyvä Lärppis! Kiitos Päivi!!

Taisin vähän innostua kuvien kanssa ;)

Leikkien jälkeen matka jatkui ja illan aiheena oli etsijäkoiraliiton järjestämä tutustuminen hajutunnistukseen. Tämä ilta oli pelkkää teoriaa, mutta tästä olisi tarkoitus jatkaa tutustumisella käytäntöön ja mahdollisesti suorittaa etsijäkoiraliiton alkeiskurssi. Lisää aiheesta täältä.

Eniten mua tossa hommassa kiinnostaa tuo hajutunnistus ja sen opettaminen koiralle. Jos saan muut menot järjestettyä niin, että pääsen alkeiskurssille, niin sen aion käydä. Onko meillä aikaa ja intoa jatkaa siitä eteenpäin, aika näyttää. Mutta toivon saavani tuolta eväitä kaikenlaisen hajutunnistuksen hyväksikäyttöön.

Kiitos matkaseurasta Seija!

Intoa hakuhommissa ja rähjäämistä kehässä

Lauantaiaamun kauniissa keväisen lämpimässä auringonpaisteessa ekat pk-hakutreenit tälle keväälle. Ennen treenien alkua ja muiden paikalle tuloa Taavi ja Lola vähän peuhasivat keskenään, voi sitä pienten menoa <3

Taavilla oli kuusi ukkoa, kaikki ukot näyttäytyivät Taaville heilumalla ja sitten putosivat enemmän tai vähemmän piiloon alas paikalleen. Parin ekan ukon syvyys oli jotain parinkymmenen metrin luokkaa, loput 40 - 50 metrin syvyydessä.

Taavi lähti ukoille tosi innoissaan ja vauhdilla. Muille ukoille Tapetsu juoksi aivan suoraan, mutta viimeisellä se lähti tosi vinoon taaksepäin, mutta meni takarajalle asti, teki siellä vähän aikaa töitä ja löysi ukon.

Pienenä ongelmana oli se, että ukolla namit syötyään Tapsa olis ollu jo hirveällä innolla menossa ettimään seuraavaa. Sitten kun sen sai kiinni, niin se kisko ittensä hengiltä keskilinjalle ja kauhee into seuraavalle. No intohan on vain ja ainoastaan hyvä asia tässä vaiheessa, hallintaa harjoitellaan sitten, kun ukkojen löytyminen on hanskassa. Mitään epäröintiä ja taakse vilkuilua ei ollut ollenkaan.

Kotona pitäisi nyt sitten harjoitella esineruutua, noutoa ja haukkua...

Koko ajan olen yrittänyt päästä pelastushakuporukkaan mukaan, kun jostain nyt olen saanut päähäni, että haluan Tapsasta hälykoiran ja se on se mitä haluan tehdä. Pitkin syksyä ja nyt alkukeväästä olen laitellut viestejä ja kysellyt paikkaa pelastusporukasta ja sellaista ei vain mistään ole tuntunut löytyvän, ryhmät ovat jo täysiä. Sitten tammikuussa sain viestin, että mulle ja Taaville on paikka hakuryhmässä, jee, mä olin niin innoissani! Viime viikolla mulle sitten selvisi, että tämäkin on pk- eikä pelastushakuporukka, vaikka olin toisin luullut. No, ei siinä mitään, ajattelin, että parempi olla kahessa porukassa mukana, niin pääsee vuorotyöläinenkin todennäköisesti edes kerran viikossa harkkoihin... Ja nyt sitten olikohan eilen vai toissapäivänä, kun seuran sivuille tuli ilmoitus uudesta ryhmästä aloitteleville pelastushakukoiriksi haluaville. Ja mähän niin haluan ja sinnekin sitten vaan mukaan ja nyt on jotenkin höhlä olo, että missäs porukassa mä nyt sitten oikeasti rupean treenaamaan kun ei varmaan ole mitään järkeä olla kolmessa porukassa mukana, vaikka olenkin tällainen osa-aikaosallistuja... No, tässä uudemmassa pk-porukassa vetäjä on menossa jalkaleikkaukseen, niin voi olla, että keltanokkana jättäydyn siitä pois ja treenaan kokeneiden ohjaajien kanssa... Ja jos tolle porukalle sopii, niin mielelläni käyn heidänkin kanssa harkoissa aina, kun niihin pääsen. Aika näyttää kuinka tänkin homman kanssa käy, on tää haku-uran alku tuntunut niin kivikkoiselta, etten uskalla vielä oikein uskoa, että oltais ihan oikeasti päästy peharyhmään...

Kaikesta huolimatta sunnuntaiaamu vierähti vanhan kaatopaikan maisemointikukkulalla tämän toisen pk-porukan kanssa. Ja kivaahan meillä oli; Taaville taas kuusi ukkoa vähän samalla tyylillä kuin eilen, osa lautarakennelmien takana piilossa. Eka ukko oli peräänajo, neljä seuraavaa samanlaisia kuin eilen ja viimeinen valmis. Viimeinen lähetys piti ottaa uusiksi, kun Taavi jäi ekan lähetyksen jälkeen ihan siihen eteen haistelemaan jotain. Koira takasin ja toinen lähetys, nyt lähti paremmin, mutta vähän vinoon eteenpäin ja teki sitä kautta melkoisen kaarroksen ukolle. Tänään oli paremmat palkat = hitaammin syötävät, joten Taavi rauhoittui ukon luona ihan toisella tavalla kuin eilen ja keskilinjalle paluukin oli paljon rauhallisempi.

Kuvat Tiina Suuronen

Intoa sillä on kyllä tähän hommaan kovasti, ekoille ukoille oikein piippas perään kun näki ne.



Hakuharkoista kurvasin vielä suoraan näyttelytreeneihin. Taavi juoksee yksinään ja parijuoksuna ihan hyvin, mutta kun porukkaa on kehässä paljon, ei siitä tule mitään. Taavi riekkuu ja rähjää joka suuntaa, enkä saa siihen mitään kontaktia. Mun mielestä se on pelkoa isoja koiria kohtaan, mutta en tiedä onko mun tulkinta oikea ja mitä sille nyt sitten pitäisi tehdä, että meistä tulis kehäkelpoisia. Johan meidät tällä käytöksellä liputetaan sieltä ulos, ennen kuin päästään edes aloittamaan... Positiivista oli kuitenkin se, että Taavi seisoo tosi nätisti ja antoi tänään katsoa hampaat hyvin useampaan kertaan, pallien kopelointi ja muu hipelöinti ei ole ikinä ollut mikään ongelma ja tänäänkin se meni oikein mallikkaasti.

Kai se on vaan käytettävä tilaisuudet hyväksi ja käytävä kaikki mätsärit, joihin pääsen. Siedätyshoitoa toisia koiria kohtaan.

Tottista x 2

Torstai-illan junnutottis meni vähän puolikuntoisena flunssan kourissa, mutta Taavi oli silti ihan loistava! Seuraamista, miten se mun käden paikka voi olla niin vaikea? Jousikäsi nousee eteen, ei ylös. Täytyy vissiin reenata tuota pelkkää kättä ilman koiraa... Mutta siis Taavin osalta ihan hyvää tekemistä. Täyskäännökset ja sivulle meno sujuivat hyvin.

Maassa Tapsa ei tänään meinannut pysyä, vaikka kotona ollaan siinä jo tosi hyviä. Kissojen ruokinta ja siihen liittyvä kolmen kissan sinkoilu onnistuu Taavilta hyvin paikallaan maaten, mutta tänään maneesilla ei oikein meinannut malttaa. Saimmekin häiriönsietokykyharjoittelua kotiläksyksi. Lopuksi erittäin vauhdikas luoksetulo ohjaajan kiinnipidosta puolesta välistä maneesia ilman törmäystä!!

Häiriönsietokyvyn harjoittelun lisäksi kotiläksyksi tuli jäävien liikkeiden harjoittelun aloitus peruuttamalla ja sivulletulon nopeuden lisäys.

Flunssainen olokin helpotti kummasti, kun näki taas kuinka intoa piukassa pieni iloinen pyrri oli tekemisestä. Tän viikon kotiharjoittelu on jäänyt aika vähiin lenssun takia.

Perjantai-illan pentutottikset meni paremmin kuin viime viikolla, mutta kyllä ne toiset koirat silti vaan ovat pelottavia. Surettaa Tapsan puolesta, kun se pelkää osaa koirista. Kumpa joskus oppisimme olemaan rennosti kentällä muista välittämättä.

Mutta siis viime viikkoon nähden huima parannus, sehän jopa katsoi mua! Meitä oli tänään paljon vähemmän kuin viime viikolla ja otettiin Tapsan kanssa aavistusen syrjäisempi paikka ringistä. Kontakti siis oli ajoittain ihan hyvä, mutta ne kaikenmaailman haukahdukset ja muut äänet saa kyllä Taavin kääntämään päätään heti vaikka katse kyllä palaa pian takaisin muhin.

Jotenkin mulla on hirveän kaksijakoiset fiilikset tästä illasta; jee, me parannettiin viime viikosta, mutta voi vitsi kun me oltiin kuitenkin surkeita :) Kenttä oli n. 10 cm loskan peitossa (onneksi laitoin kumisaappaat!) ja jostain syystä Taavin karvaperse nyt tuntui kastuvan niin kovin paljon, ettei millään voinut istua tai mennä maahan. Kotona siis maataan ropakoissa, mieluusti vielä mun hanskan tai pipon kanssa... No, onnistuttiin kuiten muutamassa maahanmenossa,mutta sieltä kyllä noustiin samantien ylös. Seuraamisessa kontakti oli tosi huono, piti vilkuilla missä ne muut koirat menee... Perusasentokäännöksissä se pylly ei vaan pysynyt maassa, mutta muuten Lärppis kyllä oli hyvin mukana. Ohitukset meni hyvin viime viikkoon nähden, vaikka parantamisen varaa on ja luoksetulo oli loistava.

Kotona otettiin sitten vielä paikkamakuuta; saan kiertää Taavin ympäri ja mennä vaikka kuinka kauas ja siinä se vaan jököttää! Vähän luoksetuloja ja kovasti leikkiä. Mä alan oppia palkkaamaan tuota otusta leikillä!

Voi kauhistus ja hirvitys

Tänään oltiin kevätkauden ekoissa pentutottiksissa kentällä. Ja siitähän ei sitten meinannut tulla yhtään mitään. Kenttä täys koiria, isoja ja pieniä, mustia ja valkoisia, haukkuvia ja hiljaisia. Ja kaikki ne näyttivät nyt olevan niin kamalan hirveitä ja hirmuisen epäilyttäviä. Ei paljon vietinnostatusyrityksistä ollut apua.

En sitten millään meinannut saada Taavia keskittymään minuun, ei auttanut namit eikä elämöinti, ei mikään. Pieniä hetkiä se malttoi vähän keskittyä, mutta ei siinä paljon ollut hurraamista.

Aiheina tänään oli istuminen, maahan meno ja perinteinen pujottelukävely, lopuksi luoksetulo. Istumiset ja maahanmenot meni hyvin ja niitä tehdessä Lärppä lähestulkoon keskittyi vain minuun, mutta se pujottelukävely... Viime syksynä se meni meiltä tosi hyvin, mutta nyt tauon jälkeen metsäläinen oli ihan pihalla. En meinannut millään päästä kierrosta läpi, kun koira oli koko ajan menossa mihin sattuu, eikä vahingossakaan vilkaissutkaan minuun. Yrityksestä ei kyllä jäänyt puuttumaan, hauskuutin varmaan kaikkia puita pärisemällä ja pirisemällä siellä minkä kerkesin, mutta kun ei niin ei.

Lopun luokse tulokin meni niin, että matkan aikana Taavi taisi ainakin kolme kertaa kääntyä katsomaan taakseen, ettei vaan kukaan seuraa. Vauhtia oli kyllä koko ajan paljon ja ajattelin sen jo sekoavan jalkoihinsa, kun katse oli taaksepäin ja suunta kuitenkin melko mutkitellen mua kohti, takamuskin viisti maata, ettei hännäntöpöstä vaan päässyt kukaan nappaamaan. Kun etäisyys muuhun porukkaan kasvoi tarpeeksi ja Taavi vakuuttui siitä, että kukaan ei seuraa, niin lopun matkaa se tuli suoraan ja istahti nätisti mun eteen.

Että näin tällä kertaa. Onneksi tämä muiden koirien siedätyshoito taas alkoi, ehkä ensi kerta menee jo paremmin =)

Tottistelua ja Nuttustelua

Eilen aamulla käytiin kentällä vähän tottistelemassa. Siellä oli myös neljä kaupungin työntekijää kunnostamassa kenttää; raivaussaha lauloi ja ukot huusivat ja kiroilivat. Tämähän sopi vallan mainiosti meille, hyvää häiriöharjoittelua!

Alkuun vietinnostatusta namihärnillä ja sitten aika paljon seurattiin jousikättä apuna käyttäen. Meni hyvin, eikä ukotkaan haitanneet. Välillä Tapsa vähän vilkuili, mutta tosi vähän. Myös istumista, seisomista ja makuuta otettiin vähän. Liekö pientä hienohelmaisuutta, mutta kurainen kentän pinta ei oikein innostanut Taavia maahan. Lisää viettiä ja taas vähän seurattiin, käännöksiä, pysähdyksiä, juoksua, kävelyä ja mutkittelua, hieno suoritus. Käsi saa olla jo ajoittain melko kauan ylhäällä.

Tehtiin myös paikkamakuuta ja siitä luoksetuloa muutaman kerra. Hyvin tuo raitapaituli pysyy paikoillaan, tänne -käskyn sai tänään toistaa pariin kertaan, sen verran mielenkiintoista katseltavaa vesakon raivaus oli. Vauhtia yritin saada lisää sillä, että peruutan itse karkuun ja kyllä se näytti toimivan. Kokonaisuudessaan ihan loistava treeni!

Kotimatkalla koukattiin keskustaan pienelle kävelylle. Hyvää harjoitusta pieni ihmis- ja autovilinä metsäläiselle.

Loppupäiväksi pyrähdettiinkin sitten Hyvinkäälle katsomaan ihanaista Nuttusta. Vaikka viime näkemästä on jo aikaa, niin hyvin löytyi lähes yhteinen sävel. Mitä nyt Nuttu välillä vähän hermostui Taaviin, kun se oli koko ajan kuono Nutun ahterissa eikä aina ihan niin hellällä otteella...
Tehtiin pitkä metsälenkki, koiruudet saivat riekkua rauhassa ja me Jennin kanssa parannettiin maailmaa.

Onhan tuo Tapsa melkoinen tohelo ja koheltaja Nuttuun verrattuna, kai se Tapetsukin vähän rauhoittuu kunhan ikää karttuu. Ihania muruja molemmat <3

Tässä luokattoman huonoja valokuvia vauhdikkaista kavereista:

 

Tänään oli taas junnutottiksen vuoro ja me oltiin niin liekeissä Tapsan kanssa! Hyvä vietinnostatus alkuun ja seuraamisten välillä vietinkohotusta. Tehtiin taas seuraamista, istumista, maahan menoa, seisomista ja edestä sivulle tuloa.

Seuraaminen menee hyvin, pitkillä yhtäjaksoisilla pätkillä Tapsa (ja varmaan myös vähän minä) herpaantuu ja siihen sainkin hyvän vinkin, kun koira jää vaikka katselemaan jotain, niin ite ilolla karkuun ja näin on taas koiran mielenkiinto minussa, eikä jossain ihan muussa. Mähän olen aikaisemmin jäänyt houkuttelemaan Taavia, mutta jatkossa koitetaan mennä karkuun. Nää on niin helppoja juttuja, mutta kun ei niitä vaan tuolla itekseen tehdessä tajua.

Maahan meno ja istuminen on Taavilla hyvät, seisominen on vähän ollut sitten vaikeampi, tarjoaa siinä helposti istumista. Vikahan on ollut tietysti mun käden paikassa ja kun se saatiin kohilleen, niin eipä tullut enää istumisia!

Edestä sivulle tuloja ei olla hirveästi harjoiteltu, se on sitten tämän viikon läksynä seuraamisen kädenhäivyttämisen lisäksi. Ja sitten pitäisi vielä muistaa se, että ensin tulee käsky, sitten apu ja koiralle on annettava aikaa reagoida käskyyn. 

Lopuksi vielä luokse tulo pitkästä matkasta, vauhtia oli niin paljon, että törmäyshän siitä tuli. No, vauhtiahan tuossa harjoiteltiin, tekniikkatreenit on sitten erikseen!

Kaikin puolin jäi taas tosi hyvä fiilis, kivaa oli!