torstai 22. marraskuuta 2018

Dogs4all Oslo

Maanantaina ajeltiin hyvissä ajoin illaksi Turkuun synkän sateisessa säässä. Pitkä iltalenkki kaatosateessa ja unta palloon. Aamulla sitten ajoissa satamaan ja laivalla Tukholmaan.


Pojat matkustivat taas hienosti, mutta vähän lisäjännitystä toi henkilökunnan pelastautumisharjoitus, jossa soitetut hälytysäänet sattuivat silmin nähden koirien korviin (ja vähän omiinkin) ja ikkunan eteen pudotettu pelastusvene sai myös osakseen hieman äänekästä huomiota. Muuten tuosta harjoituksesta ei ollut haittaa ja hyvä, että harjoittelevat.

Illalla ajettiin lähelle Västeråsia yöksi ja keskiviikkoaamuna matka jatkui kohti Osloa, jossa leiriydyimme Bogstadin leirialueelle Holmenkollenin kupeeseen. Holmenkollen tarjosi upeat ja haastavat lenkkeilymaastot, ei ollut tasaisen tylsää.

reissupojat


Torstaina tutustuttiin Oslon nähtävyyksiin, kuten kuninkaanlinnan puistoon ja Vidgelandin patsaspuistoon ja ehdittiin käydä Brammenin spiraalitunnelissakin.












Perjantaina ennen kukonlaulua ylös ja matkaan kohti Lillestrømia ja dogs4all tapahtumaa. Tänään oli vuorossa Pohjoismaiden Voittaja 2018 -näyttely ja kehä alkoi jo kahdeksalta aamulla. Molemmat koirat kehässä, tuomarina ruotsalainen Benny Blidh Von Schedvin. Kosti oli nuorten luokassa ja esiintyi hienosti. Taavi valioluokassa ja muuten ihan ok esiintyminen, mutta juostessa on vaan ihan pakko haukkua, ärsyttävää. Arvostelut alla, Kosti oli lopulta ROP, serti ja nord-serti, Taavi paras uros kolmonen ja vara-serti.

Kosti:
velf mask huved. bra øron. bra hals r linj. djup kropp. bra f bryst. bra benst. typ vinkl. elegant rør. bra pels. 
Hyvänmallinen, maskuliininen pää. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja selkälinja. Syvä runko. Hyvä eturinta. Hyvä luusto. Tyypillisesti kulmautunut. Tyylikkäät liikkeet. Hyvä karva.
Taavi:
aning lågst. gir et litt tungt helh uttr. bra huved o øron, hals. kort kropp. bra br. djup. litt kraftig benst. velv bak, bra steg. litt trang bak. bra pels. 
Aavistuksen matalaraajainen. Antaa hiukan raskaan vaikutelman. Hyvä pää ja korvat, kaula. Lyhyt runko. Hyvä rintakehän syvyys. Hieman raskas luusto. Hyvin kulmautunut takaa, liikkuu hyvin, hieman ahtaasti takaa. Hyvä karva.




Ryhmäkehää saikin sitten odotella iltaviiteen ja kuulutuksissa kerrottiin esiarvostelun olevan milloin hallissa A ja milloin hallissa B.... Lopulta esiarvostelu alkoi ja oltiin oikeassa paikassa. Esiarvostelun jälkeen meitä seisotettiin jonossa finaalikehän takana tunti ja vartti! Ihan järjettömän pitkä aika ja koirat sekä ihmiset rupes olemaan jo kovin väsyneitä. Lopulta puoli seiskan maissa päästiin juoksemaan finaalikehään ja Kosti juoksi hienosti.




aika sillit suolassa oltiin.


Kotimatkalla poikettiin vielä Holmenkollenin hyppyrimäkeä ihailemaan.





Lauantaina oli vuorossa Norjan Voittaja 2018 näyttely, tuomarina aivan ihana hollantilainen Rob Douma, jonka arvostelut olivat kyllä hieman kyseenalaisia, vaikkakin omani saivat arvoisensa arviot. Kosti esiintyi taas edukseen ja sai kehän laidalla aikaan jopa pienimuotoista positiivista kuhinaa 💚... Se on kyllä upea hyväryhtinen nuorukainen. Taavi taas haukkui, muuten ok. Kosti paras uros kakkonen, serti ja vara-cacib, Taaville sileä ERI. Arvostelut alla.

Kosti:
21mnd, male of correct size, square bulidt, correct masculine head. well prop. well placed ears, sizzor bite, correct expr, good neck and shoulder placement. level top line correct croop and tail set. angl in balance. correct bone and feet. nice coat, moves easily and sound. very well presented.
21 kk oikean kokoinen uros, neliö, oikeanlainen maskuliininen pää. hyvät mittasuhteet, oikein kiinnittyneet korvat, leikkaava purenta, oikea ilmaisu, hyvä niska ja olkapäät, oikea ylälinja ja hännän kiinnitys. tasapainoiset kulmaukset, oikean luusto ja jalat, hyvä turkki, liikkuu helposti ja vakaasti. Erittäin hyvin esitetty.
Taavi:
medium size, square buildt male. wish slighter more length of leg. lovely head, dark eye. correct ear and bite. good neck, level top line, correct tailset, and angl behind. correct vbone, wish a bit stronger feet. good coat. on the move bit narrow behind and needs more stability in front action. well presented.
keskikokoinen, neliön mallinen uros, jalat saisivat olla hieman pidemmät, ihana pää, tummat silmät, oikeanlaiset korvat ja purenta, hyvä niska ja ylälinja, oikea hännän kiinnitys ja takakulmaukset. oikea luusto, jalat saisivat olla hieman vahvemmat. hyvä turkki, liikkuu hieman ahtaasti takaa ja tarvitsee lisää vakautta etuliikkeisiin. hyvin esitetty.









Iltapäivällä ajeltiin Ruotsiin ja yövyttiin Slottbronissa kauniilla rantapaikalla, jossa oli myös ihan mahtavat lenkkimaastot. Illalla pitkä lenkki ja väsyneet pojat veteli sikeitä pitkälle aamuun asti. Aamulla vielä hyvä lenkki ja karavaani kohti Tukholmaa, jossa oltiin hyvissä ajoin ja ehdittiin lenkkeillä isossa sataman lähellä olevassa puistossa. Ihanaa, kun koirat saivat olla vapaana. Kostia en kyllä arvannut laskea irti, kun puistossa oli aika paljon ratsukoitakin, mutta Taavi sai hömpötellä irti. Pieni Lilly-koira tuli meitä moikkaamaan, mutta muuten muut koirat eivät tulleet korrektia etäisyyttä lähemmäksi. Voi miksi Suomessa ei voi olla näin?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti