Sunnuntaina käytiin koulun pihalla tekemässä tokotreeniä ja voi viude tuo koira oli taas hyvä! Seisominenkin onnistui, olisikohan ennoiva merkki menossa vähitellen jakeluun... Tehtiin kaikki alo-luokan liilkeet. Paikkamakuu niin, että välillä häiriköin ite ja luoksaria karkuun juosten vauhdin lisäämiseksi. Superisti palkkaa kaikesta.
Treenin jälkeen tuuletettiin päätä valloittamalla Vuokatinvaara. Lunta vielä melkoisesti, onneksi se kantoi lähes koko matkan hyvin.
Nuttu taustajoukkoineen liittyi lomaseurueeseen. Kyllä on pyrrit juosseet pitkin ja poiki Vuokatinvaaraa. Harmi kun lunta on vielä niin paljon ja viikon edetessä se lakkasi myös kantamasta. Mutta kyllähän noiden kanssa tuli kuitenkin paljon liikuttua. Sisäelokin sujui hyvin, kovin sopeutuvaista porukkaa!
Pari kertaa treenattiin paikkamakuuta kimpassa, vaihtelevalla menestyksellä... Taavi oli muutenkin koko viikon ulkona jotenkin ylirähjäherkkä, tais olla jokin Nutun suojeluvaihde päällä?
Lauantaina meillä oli tokokisat, jotka meni kyllä ihan penkin alle. Ei olis pitäny mennä ollenkaan, kun tuo edellinen viikko ei ollut ihan paras mahdollinen, reissuväsymystä kummallakin. Ja mä jännitin niin paljon, etten edelisenä yönä saanu nukutuksi ja kahteen päivään en pystynyt syömään.
Luoksepäästävyys meni hyvin, mutta se paikkamakuu oli liikaa. Mein vieressä oli saksanseisoja, joka luoksepäästävyyden aikana tuijotti Taavia ja se oli liikaa Tapsulle. Ehdittiin seisoa rivissä muutama sekunti kun Taavi nousi ja alkoi rähjäämää =( Onneksi se ei kuitenkaan tee kellekään mitää. Mut vituttaahan tuo vietävästi! Taavi ei ole koskaan ollut noin paha kuin tänään. Varmaan mun jännityskin vaikutti asiaan, mutta silti.
Yksilösuoritukset meni sitten kuitenkin ihan kivasti, vaikka hihnaseuraamisessa Taavi oli aluksi vähän lenkillä ja hyppy meni nollille, kun Taavi kävi moikkaamassa liikkuria. Sen vire pysyi ihan hyvänä, vaikkei palkkaa tullutkaan ja muutenkin tekeminen oli ihan kivaa.
Tässä pari videota:
Pisteistä ei mitään hajua, kun kisakirja jäi koepaikalle, en viittiny jäädä sitä odottelemaan, ei me sillä kuitenkaan enää tehä mitään.
Nyt on fiilikset nämä: Harmittaa tuo Taavin epävarmuus niin paljon, etten pysty edes sanoin kuvailla. Nyt me pidetään määrittelemättömän pitkä treenitauko ja mä käperryn vellomaan mun omaan riittämättömyyteeni. Ehkä meidän olisi myös syytä hakeutua jonkinlaiseen ongelmakoirakoulutukseeen, jotta saadaan tuolle rähjäämiselle joku tolkku ja mulle työkaluja hoitaa tilanne. Onneksi Tapsu on muuten maailman ihanin koiruli ja voidaanhan me yön pimeinä tunteina säkki päässä tehä omineen jotain kivaa, unohdetaan vain nuo kisahommat. Kotikoiraksihan Taavi meille kuitenkin otettiin <3
Tosi hyvät nuo videoidut liikkeet. Kadehdin noita Taavin napakoita käännöksiä. Paikallamakuisiin vaan lisää harjoitusta on jo niin monissa tilanteissa malttia ettei mitään hätää :)
VastaaPoistaTuo Taavin rähjääminen kuulostaa hyvin tutulta. Martan kanssa saa olla myös hyvin tarkkana, vaikkei sekään oikeasti ketään syö :D Minusta Martta ainakin huutaa vieraille epävarmuuttaan, vaikkakaan koskaan sen päälle ei ole yhtään koiraa tullut (onneksi!). Se myös vahtii itseään ja minua tosi tiukasti.. Kaikki nopeat liikkeet saavat sen reagoimaan terävästi (eli räkyttämään..). Sehän tekee tätä myös yllättäen vastaan tuleville ihmisille (lapsista nyt puhumattakaan.. :/) En tiedä miten olet asiaan puuttunut, mutta ainoa keino mikä meillä on auttanut, on ollut iso negatiivinen palaute moisesta käytöksestä ja heti perään esim. käsky kulkea virellä nätisti ja siitä palkka. Ennakointi on myös tosi tärkeää. Lenkillä meidän ohitukset onnistuu pääsääntöisesti ihan hyvin, jos vastaantuleva koira ei rähjää (tai tuijota...). Jos tulee vastaan hankalannäköinen koira minä edelleenkin mieluummin namitan sen siitä ohi, koska siten se onnistuu. Jos kerkeää räjähtää, saa palautteen ja yritän saada sen kontaktiin, ja siitä taas palkka. Tällä palautteella tarkoitan nyt nopeaa "pysäyttävää" liikettä koiraa kohta ja joudun kyllä ottamaan ihan poskivilloista tai niskanahasta kiinni. Parhaiten Martalle toimii matalalla äänellä puhuttelu, ei äänen korottaminen (joka on omalla tempperamentilla aika vaikeaa :D) Pelkästä kieltämisestä ei meillä ollut mitään apua, vaan selkeästi piti tarjota järkevämpi tapa toimia. Itse olen sitä mieltä, että oli epävarma tai ei, niin rähjätä ei saa. piste. Ollaan menty eteenpäin asiassa, mutta olen jo hyväksynyt tosiasian että ongelma ei koskaan täysin poistu, sen kanssa on vaan opittava elämään :)
VastaaPoistaHyvin samantapaisin keinoin on meilläkin menty ja edistystä tosiaan on täälläkin tapahtunut. Taisin vain olla ylioptimistinen (mikä todellakaan ei kuulu luonteeseeni, eikä tule toistumaan!!!). En kyllä suostu vielä uskomaan, etteikö tuolle voisi tehdä vielä jotain enemmän. Se mitä se enemmän on, en vielä tiedä. Nyt ajattelin rauhoittaa tilanteen (oman mieleni) välttämällä toistaiseksi lähes kaikkia koirakontakteja (mikä meillä on helppoa, koska asutaan korvessa missä ei muutenkaan ikinä nähdä ketään) ja miettimällä mikä on jatkosuunnitelma.
VastaaPoistaTaavin yksilötyöskentely on kyllä hienoa! Kyllähän siellä taisi muutama kymppikin tulla :)
VastaaPoistaTaran kanssa päädyttiin aikanaan melkoisen pahaan jamaan kun yritin suitsia ohitusrähinää negatiivisella palautteella alkaen eriasteisesta äänenkäytöstä hihnasta nykimiseen. Käytös vain paheni pahenemistaaan. Ongelmakoiraopinnoissa tajusin, että tapani toimia oli ollut epävarmalle koiralle täysin väärä: olin vain pahentanut sen oloa ikävässä tilanteessa ja sen käsitys vastaantulijoiden harmittomuudesta ei ollut ainakaan parantunut.
Ongelma saatiin varsin hyvälle tolalle kun opeteltiin korvaavia käytösmalleja. Taran tapauksesa katsekontaktia ja seuruuta ohitustilanteen aikana (ja jo hyvissä ajoin ennen sitä). Pitkä tiehän tuo oli ja yhtään helpommaksi asiaa ei tee se, että jokainen epäonnistunut ohitus (jossa rähinä pääsee valloilleen) vie aina askeleen tai pari taaksepäin. Olennaista on myös tarkkailla muutakin kuin vain sitä, kuuluuko sitä murinaa vai ei. Jos korvaavan toiminnan pyytämisen ja sitä seuraavan koiran palkitsemisen aloitti vasta silloin kun mielentila oli jo jännittynyt, vahvistui itseasiassa taas se väärä asia. Mutta reilussa puolessa vuodessa muistaakseni saatiin homma melko kivaan kuosiin! Toki se väärä käytösmalli on säilynyt Taralla kaikki nämä vuodet ja nyt vanhemmiten, kun ollaan vähemmän työstetty mitään harrasteita / käyty kisoissa tms., missä näkisi enemmän muita koiria ja tulisi kiinnitettyä asiaan huomiota, alkaa se taas puskea vahvemmin pintaan. Eli ei siitä koskaan varmaan lopullisesti pääse, mutta melko vähällä vaivalla oikea käytös ja mielentila on pidettävissä yllä.
Tsemppiä vaan! Onneksi pyrrien käytöksiä on melko helppo muokkailla suuntaan jos toiseenkin kun vaan miettii tarkasti ne narut, joista vetelee. :)
No kisauralle olen heittänyt hyvästit, mutta olishan se kiva jos sais Taavin oloa muiden koirien läsnä ollessa helpotettua. Ja täällä syrjässä asuminen tosiaan tuo omat haasteensa tuohon kohtaamisten harjoittelutiheyteen, mutta toivon saavani jotain tuttuja joskus ohitusharjoituksiin kaveriksi.
VastaaPoistaKovasti on mulle suositeltu myös ns. kovia otteita kolinapurkkeineen ja johtajuusoppeineen, mutta katsotaan nyt ensin ainakin tämä pehmeämpi tie.