sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tottista ja sorkkahommia

Tiistaiaamuna tottisteltiin Joren ja Lolan kanssa. Ensin Taavi oli Jorelle häiriökoirana; Jore seurasi ja Taavi yritti olla perusasennossa. Vähän se oli vaikeaa, mutta kyllä Taavi siitä ihan hyvin suoriutui. Piti vain vähän muistutella mihin sitä pitikään katsoa...

Taavin kanssa harjoiteltiin tänään ilmoittautumista. Kohti kävelevä ihminen on vaan niin houkutteleva nuuhkimisen kohde, että ekasta yrityksestä ei tullut mitään. Koitettiin vielä kaksi kertaa ja ne meni jo paremmin, se kolmas oli oikeastaan jo aika hyvä. Jättäviä treenasin myös ja käsiavusta huolimatta Tapsu tarjosi ekalla "istu" -käskyllä taas maahan menoa. Lisää "istu" -käskyjä ja nyt onnistuttiin paremmin. Seisomistakin kokeiltiin. Myös perusasento häiriön alaisena oli tänään listalla ja häiriötähän oli taas rutkasti tarjolla kahden naisen riekkuessa =). Vaikeaa se edelleen on Taaville, mutta kyllä se on kehittynyt kovasti!

Viimeiseksi otettiin vielä tokotyyppinen paikkamakuu koirat rinnakkain. En vielä arvannut Taavia jättää ihan omineen, vaan seisoin hihnanmitan päässä, hihna tosin maassa. Hyvin se makoili, vaikka Jore oli vieressä. Ihan lähekkäin ei niitä arvattu kuitenkaan laittaa, mutta mun mielestä kuva valehtelee välimatkan todellisuutta pidemmäksi (eikä Jore edes näytä tuossa kuvassa isolta, painoeroa kavereilla on kuitenkin reilu 50kg...).



Lopuksi vielä leikitin Taavia ja kyllä oli kentällä onnellinen koira, kun sai uusi narupallo suussa juosta mielin määrin <3


Torstaina oli viimeinen kerta junnutottiskurssia. Me tehtiin jotain, mitä en olisi uskonut meidän tekevän vielä pitkään aikaan!!! Taavi oli paikkamakuussa ilman mitään liinoja tai varmistuksia!!! Siis paikkamakuussa koko belgiuroksen treenin ajan eli noin 10 min.!!! JEE!!! Kyllähän mä olen vähän arvellutkin, että suurin ongelma tässä paikkamakuussa on mun korvien välissä, mutta silti! Niin hyvä fiilis! 

Taavi katteli toisen tekemistä ja kelin ollessa aika kylmä, se myös vähän(tosi vähän)vinkui ja korjaili asentoaan muutaman kerran lonkalle ja taas takaisin oikeaan asentoon. Kävin palkkaamassa kun pysyi hyvin myös toisen koiran haukkuessa ja luoksarin ajaksi käännyin kasvot siihen päin. 

Me treenattiin tänään taas kuinka ollakaan perusasentoa ja sitten tehtiin myös täyskäännöksiä. Niissä Taavi tekee sellaisen ihme hypyn käännöksen alussa... Keskusteltiin myös kaikesta siitä, mitä pitäisi nyt sitten taas talven aikana saada omineen aikaiseksi... Kovasti olis tekemistä, jotta oltais bh-valmiita ensi vuonna.


Lauantaina oli pitkästä aikaa verijäljen vuoro. 16 h vanha jälki, joka oli vedetty pikkupakkasessa kohmeiseen maahan ja jonka päälle oli yöllä satanut vähän alijäähtynyttä vettä.

Taavi oli alkumakauksesta todella kiinnostunut ja jäljelle sitä sai vähän houkutella, kun se olis jäänyt siihen makaukselle vaan syömään veristä sammalta. Tänään Taavi jäljesti kaikkinensa aika määrätietoisesti ja paljon vauhdikkaammin, kuin mitä verijäljillä on muistaakseni aikaisemmin tehnyt.

Pituutta jäljellä oli vajaa parisataa metriä ja kulmamakauksia oli kaksi. Ensimmäisen kulman Taavi oikaisi räikeästi ja toistakaa  makausta se ei juurikaan merkannut. Mietin kyllä eilen jälkeä tehdessäni, että olisiko makauksissa pitänyt olla verta vähän laajemmalla alueella kuin ihan vain siinä, missä verta lisäsin sieneen.

Hyvä verijälki pitkästä aikaa ja lopussa uusi tuore sorkka kiinnosti niin kovin, että laskiessani  Taavin irti valjaista, lähti Taavi ja sorkka sellaista vauhtia, etten perässä pysynyt ja niinhän siinä kävi, että Taavi ehti käydä hautaamassa sorkan johonkin. Sinne siis jäi sorkka susien syötäväksi, en löytänyt sitä, vaikka kuinka koitin etsiä...






Sinne se sorkka häipyi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti