Lauantain iltalenkin yhteydessä tein vähän esineruutuharjoittelua ja tällä kertaa onnistuttiin taas melkein hyvin. Taavi lähtee ruutuun vaihtelevasti, välillä tosi innoissaan (luultavasti silloin kun luulee lähtevänsä ihmistä etsimään) ja välillä sitten taas vähän rauhallisemmin. Varsinaisen etsinnän Taavi suorittaa hyvinkin harkiten ja rauhallisesti, mutta nenänkäyttö on kyllä hyvää. Melkein lähetyspaikalle asti kuulee nuuskutuksen. Esineen sitten vihdoin löydyttyä se kiikutetaan kyllä hirveällä innolla ja vauhdilla mulle.
Sunnuntaiaamu vierähti pk-hakutreeneissä. Taavilla oli kuusi ukkoa - haamu, valmis, valmis umppari, haamu, valmis ja riekku.
Taavi oli tänään ihan liekeissä, lähti kuin tykin kuula suoraan ja ilmaisut olivat hyviä! Toinen valmis ukko oli umpipiilossa, ekaa kertaa ikinä Taaville metsässä umppari! Eikä noita umpipiiloja raunioillakaan vielä kovin montaa ole takana. Piilon ovi oli n. 10 cm rakosellaan, mutta Tapsu oli käynyt haistamassa piiloa oven vastakkaiselta puolelta ja aloittanut siellä heti ilmaisun. Maalimiehen mukaan Taaville oli ollut heti selvää mistä on kyse ja hän suositteli seuraavalla kerralla kokeilemaan ihan kokonaan ummessa olevaa piiloa. Voi jukra kun oli kiva, että Tapsu hokas homman noin hyvin! Toivottavasti ei sitten seuraavalla kerralla ole ihan ulalla...
Viimeiselle valmiille ukolle lähetettäessä Taavi lähti vinoon, mutta kerrankin mä olin hereillä ja kutsuin sen saman tien takaisin ja uusi lähetys onnistui sitten hyvin. Tosi sitkeästi Taavi jaksaa tehdä töitä, eikä kuuden ukon radalla ollut havaittavissa minkäänlaista hyytymistä missään vaiheessa. Niin kovin innoissaan tuo pieni otus on tästä hommasta! Ryhmän vetäjä totesi myös Taavin kehittyneen todella paljon kesän ja syksyn aikana.
Torstaina junnukurssilla Taavin keskittymiskyvyssä olisi taas ollut toivomisen varaa, mutta tästä huolimatta paikkamakuu meni hyvin: Tapsu paikkamakuuseen ja picardiuros tottistelemaan. Mulla oli peili, joten pääsin olemaan ihan oikeasti selin koiraan. Remu treenasi seuraamista ja hyppyjä, hypyistä se jopa intoutui haukahtelemaan, mutta Tapsulle tämä ei ollut ongelma. Hienoa! Remun luoksetulon aikana Taavi nousi karvat pystyssä, mutta nopealla "maahan" käskyllä onnistuin pitämään sen paikoillaan ja käymään uudestaan maahan. Koko pitkän paikkamakuun aikana kävin välipalkkaamassa Taavia kahdesti. Olen ihan tyytyväinen.
Meillä oli tänään aiheena nouto. Mari tyrmäsi meidän harjoittelunoutokapulan täysin ja jouduimmekin kokeilemaan 650 g kuusikulmaista isoa noutokapulaa. Taavia joutui vähän houkuttelemaan kapulaan, mutta kyllä se lopulta sen poimi suuhunsa. Marikin yritti sitä hetsata ja
siitä Taavi enemmänkin suuttui kuin positiivisesti innostui, mutta Marin mukaan se oli silti ihan hyvää reagointia... Jouduin tekemään tosi paljon töitä, että sain Taavin innostumaan, mutta saatiin muutamia onnistuneita noutoharjoituksia niin, että kapula oli mun ja Taavin välissä. Sekin todettiin (taas kerran) että Taavin intoa ei saa nostatettua sillä, että toinen heittelee kapulaa kauemmas. Iso kapula aiheutti myös sen, että Taavi ei tullut suoraan luokse, vaan kapulan paino vei pikkuista mukanaan sen verran, että suora linja muuttui kaarevaksi :) Nyt siis kunnon kapulan ostoon ja päästään treenimään totakin taas lisää.
Perjantaiaamu vierähti tottiskentällä hakuporukan kanssa. Taavi oli ihan liekeissä! Perusasennon hinkkaamista taas kerran ja tänään ihan onnistuneesti! Mutta miksi ihmeessä Taavi aivastelee aina kun tehdään seuraamista? Hyppyä tehtiin kanssa ja uskalsin kokeilla jopa n. 40 cm korkeaa estettä :D. Hypyn Taavi osaa hyvin, vaikka sitä ei kyllä ole treenattu kovinkaan paljoa. Ehkä se on auttanut, että lenkillä huikkaan aina 'hyppy', kun Taavi on ponnistamassa jonkun puunrungon tms. yli... Mietittiin sitten sitä, että opetanko sen pysähtymään hypyn jälkeen sinne esteen toiselle puolelle vai tulemaan hypäten takaisin. Pähkäilin sitten asian niin, että opetan eri käskyllä odottamaan ja toisella käskyllä hyppäämään takaisin, onnistuukohan tämä? Lopuksi vielä eteenmeno namikupille, vauhdikkaasti meni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti