Keskiviikkona käytiin aamusta pikaisesti hallilla vähän treenaamassa. Kaikki alon liikkeet käytiin läpi, osa kisamaisemmin, osa vähän vähemmän. Pikkuisen oli tällä kertaa ääntelyä, toivotaan, että johtui vain ihan pikkuisen ylivirtaisesta eläimestä. Tehtiin myös merkin kiertoa, johon on jostain ihan itsestään ilmestynyt vauhtia myös menosuuntaan! Nenäkin pysyi hienosti irti maasta, vaikka eihän se treeneissä meillä juurikaan ole ollut ongelma.
Keskiviikkona käytiin myös fyssarin vastaanotolla. Epäilin jo etukäteen, että vieraassa paikassa käsittely ei onnistu ihan niin hyvin kuin kotona. Taavi läähätteli aluksi aika voimakkaasti ja pariin kertaan yritti käsittelyn aikana myös väkisin ylös. Rentoutui se kuitenkin aina välillä ja käsittely saatiin tehtyä hyvin. Mitään erikoisempia löydöksiä ei fyssari tehnyt, lomareissun mäkien kiipeily kuulemma näkyi vähän pakaroissa ja selän keskikohta aavistuksen jumissa. Jumppaillaan kotona ja uusi käsittely sitten joskus 3 - 4 kk päästä jos ei mitään ihmeellistä tule ennen sitä.
Perjantaina köröteltiin Kuopioon Suomen Pyreneläisten paimennusleirille. Illalla Maisa kävi juoksuttamassa Taavia, ihanat sisarukset!
Lauantaina käytiin lampailla kolmesti. Ekalla kerralla Taavi haki lampaat aholta ja kuljetti ne välipellon kautta isolle pellolle. Tilan oma Li-uros lähti meidän mukaan vähän kai siltä varalta, jos lampaat lähtee ihan omille teilleen ja ekaks mä vähän mietin mitä siitä tulee, mutta kun koirat laskettiin pellolle vapaaksi, niin homma meni oikein hyvin. Se olen siis selkeesti minä ja hihna, kun saadaan Taavi ärräämään.
Taavi siis kuljetti lammaslauman aholta isolle pellolle. Matkalla kaksi porttia ja isolla pellolla sitten kuljeteltiin laumaa. Taavi oli niin rauhallinen ja ihanasti kuulolla!
Toisella kerralla käytiin kuljettamassa laumaa isolla pellolla ja taas oli Tapsa ihan mahtavassa mielentilassa, rauhallinen ja kuuliainen, pysäytyskäskyt meni hyvin perille ja liikkuminen oli rauhallista. Lopuksi kuljetettiin lauma takaisin portille odottamaan aholle vientiä. Välipellolla oli toinen lauma ja kun lampaat näkivät toisensa, muodostivat ne ikään kuin yhden lauman, aita vain oli välissä. No Hannu sitten pyysi meitä irrottamaan ison pellon lauman aidasta ja siinäkin Taavi onnistui ja pysyi rauhallisena, vitsi että olin tyytyväinen! Kuljetettiin lampaat takaisin portille ja jäätiin odottamaan Hannun lähtiessä hakemaan Litä. Taavi makasi rauhassa ja odotteli. Lopuksi vielä Hannu pyysi meitä hakemaan toisen lauman imussa väärään suuntaan lähteneet lampaat takaisin portille. Ja mehän haettiin, ihan ite!
Kolmas kerta oltiin metsässä kahdella koiralla. Meidän parina oli Rilla-pyrri. Metsässä ei lampaita suuremmin kuljeteltu, siirrettiin vain pieniä matkoja. Koirien rentoutuminen ja rauhoittuminen päätavoitteina. Taavi sai lauman hienosti liikkumaan ja oli jännä nähdä, miten aamupäivällä hieman kierroksia ottanut Rilla tukeutui Taaviin ja oli itsekin kovin rauhallinen. Toisen koiran kanssa yhdessä työskentely toi omat haasteensa ja ajoittan Taavi olisi mieluummin halunnut päästä leikkimään Rillan kanssa ja pelkkä paikallaan olo oli sille hieman turhauttavaa. Metsässä myös näki lampaiden käytöksestä uuden puolen, nuorien koirien muodostama pari ei saanut lampaita liikkumaan mihinkään, enempi näytti välillä siltä kuin lampaat olisivat paimentaneet koiria ja kokeneempi koira osasi sitten taas hienosti viedä laumaa vaikeammassakin maastossa.
Päivän jälkeen Tapsa lenkkeili vähän aikaa kolmen pitkäkarvanartun kanssa ja sitten käytiin vielä pienellä lenkillä Maisan ja Rillan kanssa. Lenkki oli pakko jättää aika tyngäksi, kun myrsky yltyi kaatamaan puita ympäriltämme.
Sunnuntaina käytiin kaksi kertaa isolla pellolla. Eka kerta edellisen päivän tapaan poispäinajoa ja hienoa rauhallista työskentelyä. Toisella kerralla kokeiltiin kuljetusta mun ollessa lauman edessä ja Tapsu siellä perällä. Alkuun Taaville tuli vähän hätä mun luokse, lampaita oli kuitenkin useampi kymmenen, mutta pian se kuitenkin rauhoittui sinne työskentelemään. Tokan kerran loppuun Hannu laittoi meidät taas tekemään omineen vähän kuljetusta, onnistuttiin.
Vikana tehtävänä oli viidenkymmenen lampaan lauman kuljetus pitkän radan läpi. Rata sisälsi erilaisten merkkien kiertoja ja kaksi portista vientiä. Taavi oli radan ajossa vähän kierroksilla, taisi väsy paimaa jo. Saatiin kuitenkin homma hoidettua ja loppua kohti Taavikin rauhoittui.
Koiranotko on kyllä uskomaton hyvänmielen paikka, isäntäpari on asiansa osaava ja koirat ja ohjaajat treeneissä huomioon ottava, lampaista pidetään erittäin hyvää huolta ja tunnelma on aina mukava. Kiitos myös kaikille mukana olleille, kyllä meillä oli taas hauska, opettavainen ja rankka viikonloppu!
maanantai 29. elokuuta 2016
maanantai 22. elokuuta 2016
MH-luonnekuvaus
Totesin viime vuonna, että näihin kuvauksiin on vaikea tai lähes mahdoton päästä mukaan. Viime vuonna ilmoittauduin lähes kaikkiin noin 300 km säteellä oleviin kuvauksiin, mutta lähimpänä mukaan pääsyä taisi olla 9. varasija... Olin selkeästi auttamattoman myöhässä ilmoittautumisteni kanssa.
Tänä vuonna olin liikkeellä jo heti tammikuussa ja selasin kuvauskalenteria ahkerasti, silti kaikki kevään kuvaukset täyttyivät eikä paikkaa meille irronnut. Olikohan huhtikuuta, kun sain viimeisen vapaan paikan elokuun lopulla Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajien järjestämääm kuvaukseen Maaningalle viimeisenä kesälomapäivänäni.
Kesän mittaan lomasuunnitelmat tarkentuivat ja kuvausajankohta rupesi hirvittämään entistä enemmän. Aikataulut olivat tällä kertaa sellaiset, että Taavin kuvaus osuin 1,5 viikon Norjan reissun kotiinpaluumatkalle. Ei siis todellakaan mikään normitilanne. Koira on matkannut tuhansia kilometrejä autossa, kirmannut vapaana autioilla tuntureilla reilun viikon näkemättä juuri muita ihmisiä tai eläimiä muutamaa lammasta ja paria Nutun kanssa vietettyä iltaa lukuun ottamatta. Selkeästi reissuväsymyksen ja erakoitumisen vaivaama otus oli siis kuvattavana.
Kuvauspäivää edeltäneen yön vietimme leirintäalueella reilun sadan kilometrin päässä kuvauspaikasta. Yö ei mennyt ihan nappiin, alkuyön satoi rankasti ja ukkosti, sitten paikalle kurvasi rallikansaa viiden linja-autollisen verran ja heidän leiriytyminen ei ollut ihan nopea ja hiljainen. Kun tästä oli selvitty, soi Murun kello kolmen maissa, pitihän sitä kuulemma Rion olympialaisten keihäsfinaali nähdä... Ei ole siis ihmisosapuoli saati sitten koira kovin pirteitä...
Ajattelin kuitenkin osallistua, saisinhan kuvan siitä, miten Taavi käyttäytyy eräänlaisissa ääriolosuhteissa ja ainahan tuon kuvauksen voisi keskeyttää, jos tilanne siltä tuntuu. Luonnetestiin mentäessä pidetään sitten huoli, että elo ennen sitä on täysin normaalia. Ja onhan nämä kuvaukset muutenkin vähän vain suuntaa antavia, jokin numero lapussa ei kuitenkaan kerro kovin paljoa. Mutta kivahan kaikenmoisissa testeissä on käydä, oppii ainakin itse koirastaan ehkä jotain uutta tai saa varmistusta omille tulkinnoilleen. Lyhytkarvapyrrejä ei ole kovinkaan paljoa testattu, joten mitään vertailukelpoisia tuloksia tuskin on saatavissa. Koiranetistä löysin ennen Taavia kahdeksan testikertaa...
Kuvauskeli oli lähes helteinen ja paikkana Maaningalla sijaitseva Haukkumaja. Kuvaajina toimivat Jorma Kerkkä ja Marina Bast. Videokuvaajana toimi Muru.
Kuvaus eteni reippaasti ja Taavi käyttäytyi lähes kaikissa osioissa kuten olin sen kuvitellutkin käyttäytyvän, maa haisi taas kerran hirmu hyvälle ja mä olin hihnan kanssa ihan tarpeeks solmussa. Oletuksistani poiketen Taavi ryhtyi toisella yrittämällä leikkimään vieraan ihmise n kanssa ihan kaameella lelulla. Etäleikissä olisin olettanut Taavin menevän kasomaan tyyppiä ja hamuissa jäi vähän hakku päälle. Haalarilla joku örkki pyöri Tapsan pään ympärillä ja sen jälkeen lopputestin ajan se vähän oireili toista korvaa... oisko joku pistänyt sitä?
Luonnekuvauksen arvostelu:
1a kontakti, tervehtiminen: 4 ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b kontakti, yhteystyö: 4 lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu to:sta
1c kontakti, käsittely: 3 hyväksyy käsittelyn
2a leikki 1, leikkihalu: 3 leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2b leikki 1, tarttumunen: 2 ei tartu, nuuskii esinettä
2c leikki, puruote ja taisteluhalu: 3 tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otettaan
3a takaa-ajo 1. kerta: 3 aloittaa etenemisen hitaasti (täsdä astun Taavin varpaille :( ) voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
3b tarttuminen 1. kerta: 2 ei tartu, nuuskii saalista
3a takaa-ajo 2. kerta: 1 ei aloita
3b tarttuminen 2. kerta: 1 ei kiinnostu saaliista
4 aktiviteettitaso: 4 tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
5a etäleikki, kiinnostus: 3 kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b etäleikki, uhka/agressio: 1 ei osoita uhkauselkeitä
5c etäleikki, uteliaisuus: 1 ei saavu avustajan luo
5d etäleikki, leikkihali: 1 ei osoita kiinnostusta
5e etäleikki, yhteistyö: 1 ei osoita kiinnostusta
6a yllätys, pelko: 3 väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b yllätys, puolustushaku/agressio: 1 ei osoita uhkauselkeita
6c yllätys, uteliaisuus: 2 menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d yllätys, jäljellejäävä pelko: 1 ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e yllätys, jäljellejäävä kiinnostus: 2 pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
7a ääniherkkyys, pelko: 3 väistää kääntämättä pois katsettaan
7b ääniherkkyys, uteliaisuus: 2 menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
7c ääniherkkyys, jäljelle jäävä pelko: 1 ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
7d ääniherkkyys, jäljelle jäävä kiinnostus: 1 ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a aaveet, puolustus/aggressio: 2 osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8b aaveet, tarkkaavaisuus: 3 tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
8c aaveet, pelko: 2 on enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
8d aaveet, uteliaisuus: 3 menee katsomaan kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
8e aaveet, kontaktinotto aaveeseen: 4 ottaa itse kontaktia avustajaan
9a leikki 2, leikkihali: 1 ei leiki - ei osoita kiinnostusta
9b leikki 2, tarttuminen: 1 ei tartu esineeseen
10 ampuminen: 2 häiritsevyys lisäntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön
Olen kyllä taas kerran niin tyytyväinen tuohon rakkaaseen karvakorvaan. Jäljelle jääviä pelkoja ei ollut ja muutenkin oli melko turhia hötkyilemätön, kerran nähdyt jutut eivät juuri jaksaneet kiinnostaa. Pääkuvaaja kysyi, onko Taavi paimentanut, se oli kuulemma nähtävissä. Taavi sai lisäksi toimihenkilöiltä tänään täydet söpöyspisteet.
Edit: Raija Johanssonin keräämä aineisto pyrrien MH-kuvauksista ja Taavin tulosten vertailu niihin:

Tunnisteet:
koe,
kuvia,
laukaus,
MH,
pyreneittenpaimenkoira
lauantai 20. elokuuta 2016
Kuvatulvaa Norjan reissulta
Matkalla pohjoiseen käytiin treffaamassa Pihkaa (Salokannel Chaos). On se hassua, miten tutulta joku ihminen voi tuntua, vaikka hänet on tavannut vain kerran pari vuotta sitten. Facebook ja blogit sen varmaan tekevät. Joka tapauksessa oli ihan huippuhauskaa käydä yhdessä metsälenkillä ja turista koirajuttuja karvakavereiden kirmaillessa. On nuo elukat vaan niin kovin samanmoisia vaikka kuitenkin ovat aivan erilaisia. Kiitos ihan huipusta lenkistä!
Teimme puolentoista viikon kesälomareissun Norjaan, kävimme Pykeijassa, Vardøssa, Nordfjordissa, Båtsfjordissa, Berlevågissa ja Tenolla kalassa. Maisemat tuolla maailmankolkalla ovat jotain aivan käsittämättömän hienoa, eivätkä valokuvat anna oikeutta niille.
Reissukaverina Taavi oli taas kerran mitä parhain. Se matkustaa autossa pitkiäkin pätkiä hiljaa ja rauhallisesti, pysyy hienosti leiripaikoilla vapaanakin ja ruoka maittoi koko reissun. Koirasta kyllä huomasi, että reilu viikko lähes autioissa olosuhteissa sai sen ihmisten ilmoille palattuamme reagoimaan asioihin aavistuksen herkemmin. Tämä kuitenkin tasaantui yhdellä pienellä lenkillä perjantairuuhkaisessa Ivalon keskustassa. Nuo norjalaiset kylät kun ovat sellaisia, ettei niissä välttämättä ole edes kauppaa, saati että pääsisi kävelyttämään koiraa muualla kun lähes autiolla tiellä. Yöpaikatkin meillä oli koko reissun ajan ns. puskamajoituksia.
Parilla yöpaikalla yövyimme samaan aikaan Nutun karavaanin kanssa ja mikäs oli sen hauskempaa kuin päästä kimpassa lenkille ja leikkimään. Muutenkin tuli lähes päivittäin patikoitua pitkin tuntureita vai voisiko noita sanoa jo pieniksi vuoriksi ja ihailtua toinen toistaan hienompia ja karumpia maisemia. Tuo koira on niin luotu vaikeisiin vuoristomaastoihin! Itellä otti välillä mahan pohjasta sen menoa katsellessa, mutta niin vain ketterästi (ja vauhdikkaasti) se viipotti menemään. Kyllä sielu lepäsi ja kaikki arkiset murheet unohtuivat!
Nutun kanssa valloitettiin vuori Nordfjordissa, kuvat huonoja kännykuvia...

Neidenissä |
Pykeijassa |
Ritiläsillan alla kuohuu koski |
Norjassa suhtaudutaan koiriin järkevästi, toisin kuin ainakin kovin koiravasraisessa Kaakkois-Suomessa, jossa koirat kielletäännjoka paikasta. |
Nää lambit olivat kovin kiinnostuneita Tapsa |
Aamulenkillä Nessebyssä |
Reissu pisti väsyttämään Nuttua |
Uni maistui Taavillekin |
Tenovuonon pohjukassa |
Yöpaikka lähellä Sandfjordia |
Riippusoltailua Kongsfjordin tuntumassa |
Matkalla Båtsfjordiin |
Saamen silta |
Tykkään susta <3 |
Etsi kuvasta koira! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)