Pyreneläistapaaminen ja hajutunnistuksen teoriaa

Maanantai vierähti koiramaisissa merkeissä. Iltapäivällä kävimme Tapsan kanssa tekemässä tuttavuutta nuoren pyreneittenkoiran, Masin, kanssa ja olihan siellä pyrrityttö Windykin. Kolmikko peuhasi pihalla ja kävimme niiden kanssa pellolla lenkillä. Tai oikeammin Taavi yritti tunkea kuonoaan koko ajan Windyn hanuriin ja Windy ei siitä tykänny ja Tapsa ei taas tajunnu, että toinen ei tykkää... Masi siinä sitten pyöri kolmentena pyöränä. Ensi Taavi vähän arasteli sitä, mutta kun se hokas Masin olevan nuorempi ja kiltimpi, niin siitähän se riemu repes. Taavi teki hyökkäyksiä Masia kohti ja välillä oli suu täynnä valkoista karvaa. Masi vaan katteli hölmistyneenä, että miks hänen kanssa ei leikitä ja otti pari sivuaskelta alta pois. No, hyvä kokemus tämäkin varmasti oli, vaikkei Taavista taida koskaan tulla isompiaan sietävää koiruutta.

Päivi oli tehnyt Taaville peltojäljen, jonka Tapsa ajoi ihan mallikkaasti. Jälki oli muutaman tunnin vanha, nameja melko tiuhaan ja pituutta vajaa 100 m (todella hiha-arvo). Kova tuuli painoi hajua vähän sivuun jäljestä, mutta ei se haitannut. Ensimmäinen suora meni hyvin ja ysikympin kulmassa Tapsa vähän aikaa haisteli ja lähti hyvin oikeaan suuntaan. Seuraavalle ysikympille tultaessa se vähän oikaisi, mikä johtui varmaankin siitä tuulesta. Kokonaisuutena hyvä, rauhallinen suoritus. Hyvä Lärppis! Kiitos Päivi!!

Taisin vähän innostua kuvien kanssa ;)

Leikkien jälkeen matka jatkui ja illan aiheena oli etsijäkoiraliiton järjestämä tutustuminen hajutunnistukseen. Tämä ilta oli pelkkää teoriaa, mutta tästä olisi tarkoitus jatkaa tutustumisella käytäntöön ja mahdollisesti suorittaa etsijäkoiraliiton alkeiskurssi. Lisää aiheesta täältä.

Eniten mua tossa hommassa kiinnostaa tuo hajutunnistus ja sen opettaminen koiralle. Jos saan muut menot järjestettyä niin, että pääsen alkeiskurssille, niin sen aion käydä. Onko meillä aikaa ja intoa jatkaa siitä eteenpäin, aika näyttää. Mutta toivon saavani tuolta eväitä kaikenlaisen hajutunnistuksen hyväksikäyttöön.

Kiitos matkaseurasta Seija!

Intoa hakuhommissa ja rähjäämistä kehässä

Lauantaiaamun kauniissa keväisen lämpimässä auringonpaisteessa ekat pk-hakutreenit tälle keväälle. Ennen treenien alkua ja muiden paikalle tuloa Taavi ja Lola vähän peuhasivat keskenään, voi sitä pienten menoa <3

Taavilla oli kuusi ukkoa, kaikki ukot näyttäytyivät Taaville heilumalla ja sitten putosivat enemmän tai vähemmän piiloon alas paikalleen. Parin ekan ukon syvyys oli jotain parinkymmenen metrin luokkaa, loput 40 - 50 metrin syvyydessä.

Taavi lähti ukoille tosi innoissaan ja vauhdilla. Muille ukoille Tapetsu juoksi aivan suoraan, mutta viimeisellä se lähti tosi vinoon taaksepäin, mutta meni takarajalle asti, teki siellä vähän aikaa töitä ja löysi ukon.

Pienenä ongelmana oli se, että ukolla namit syötyään Tapsa olis ollu jo hirveällä innolla menossa ettimään seuraavaa. Sitten kun sen sai kiinni, niin se kisko ittensä hengiltä keskilinjalle ja kauhee into seuraavalle. No intohan on vain ja ainoastaan hyvä asia tässä vaiheessa, hallintaa harjoitellaan sitten, kun ukkojen löytyminen on hanskassa. Mitään epäröintiä ja taakse vilkuilua ei ollut ollenkaan.

Kotona pitäisi nyt sitten harjoitella esineruutua, noutoa ja haukkua...

Koko ajan olen yrittänyt päästä pelastushakuporukkaan mukaan, kun jostain nyt olen saanut päähäni, että haluan Tapsasta hälykoiran ja se on se mitä haluan tehdä. Pitkin syksyä ja nyt alkukeväästä olen laitellut viestejä ja kysellyt paikkaa pelastusporukasta ja sellaista ei vain mistään ole tuntunut löytyvän, ryhmät ovat jo täysiä. Sitten tammikuussa sain viestin, että mulle ja Taaville on paikka hakuryhmässä, jee, mä olin niin innoissani! Viime viikolla mulle sitten selvisi, että tämäkin on pk- eikä pelastushakuporukka, vaikka olin toisin luullut. No, ei siinä mitään, ajattelin, että parempi olla kahessa porukassa mukana, niin pääsee vuorotyöläinenkin todennäköisesti edes kerran viikossa harkkoihin... Ja nyt sitten olikohan eilen vai toissapäivänä, kun seuran sivuille tuli ilmoitus uudesta ryhmästä aloitteleville pelastushakukoiriksi haluaville. Ja mähän niin haluan ja sinnekin sitten vaan mukaan ja nyt on jotenkin höhlä olo, että missäs porukassa mä nyt sitten oikeasti rupean treenaamaan kun ei varmaan ole mitään järkeä olla kolmessa porukassa mukana, vaikka olenkin tällainen osa-aikaosallistuja... No, tässä uudemmassa pk-porukassa vetäjä on menossa jalkaleikkaukseen, niin voi olla, että keltanokkana jättäydyn siitä pois ja treenaan kokeneiden ohjaajien kanssa... Ja jos tolle porukalle sopii, niin mielelläni käyn heidänkin kanssa harkoissa aina, kun niihin pääsen. Aika näyttää kuinka tänkin homman kanssa käy, on tää haku-uran alku tuntunut niin kivikkoiselta, etten uskalla vielä oikein uskoa, että oltais ihan oikeasti päästy peharyhmään...

Kaikesta huolimatta sunnuntaiaamu vierähti vanhan kaatopaikan maisemointikukkulalla tämän toisen pk-porukan kanssa. Ja kivaahan meillä oli; Taaville taas kuusi ukkoa vähän samalla tyylillä kuin eilen, osa lautarakennelmien takana piilossa. Eka ukko oli peräänajo, neljä seuraavaa samanlaisia kuin eilen ja viimeinen valmis. Viimeinen lähetys piti ottaa uusiksi, kun Taavi jäi ekan lähetyksen jälkeen ihan siihen eteen haistelemaan jotain. Koira takasin ja toinen lähetys, nyt lähti paremmin, mutta vähän vinoon eteenpäin ja teki sitä kautta melkoisen kaarroksen ukolle. Tänään oli paremmat palkat = hitaammin syötävät, joten Taavi rauhoittui ukon luona ihan toisella tavalla kuin eilen ja keskilinjalle paluukin oli paljon rauhallisempi.

Kuvat Tiina Suuronen

Intoa sillä on kyllä tähän hommaan kovasti, ekoille ukoille oikein piippas perään kun näki ne.



Hakuharkoista kurvasin vielä suoraan näyttelytreeneihin. Taavi juoksee yksinään ja parijuoksuna ihan hyvin, mutta kun porukkaa on kehässä paljon, ei siitä tule mitään. Taavi riekkuu ja rähjää joka suuntaa, enkä saa siihen mitään kontaktia. Mun mielestä se on pelkoa isoja koiria kohtaan, mutta en tiedä onko mun tulkinta oikea ja mitä sille nyt sitten pitäisi tehdä, että meistä tulis kehäkelpoisia. Johan meidät tällä käytöksellä liputetaan sieltä ulos, ennen kuin päästään edes aloittamaan... Positiivista oli kuitenkin se, että Taavi seisoo tosi nätisti ja antoi tänään katsoa hampaat hyvin useampaan kertaan, pallien kopelointi ja muu hipelöinti ei ole ikinä ollut mikään ongelma ja tänäänkin se meni oikein mallikkaasti.

Kai se on vaan käytettävä tilaisuudet hyväksi ja käytävä kaikki mätsärit, joihin pääsen. Siedätyshoitoa toisia koiria kohtaan.

Tottista x 2

Torstai-illan junnutottis meni vähän puolikuntoisena flunssan kourissa, mutta Taavi oli silti ihan loistava! Seuraamista, miten se mun käden paikka voi olla niin vaikea? Jousikäsi nousee eteen, ei ylös. Täytyy vissiin reenata tuota pelkkää kättä ilman koiraa... Mutta siis Taavin osalta ihan hyvää tekemistä. Täyskäännökset ja sivulle meno sujuivat hyvin.

Maassa Tapsa ei tänään meinannut pysyä, vaikka kotona ollaan siinä jo tosi hyviä. Kissojen ruokinta ja siihen liittyvä kolmen kissan sinkoilu onnistuu Taavilta hyvin paikallaan maaten, mutta tänään maneesilla ei oikein meinannut malttaa. Saimmekin häiriönsietokykyharjoittelua kotiläksyksi. Lopuksi erittäin vauhdikas luoksetulo ohjaajan kiinnipidosta puolesta välistä maneesia ilman törmäystä!!

Häiriönsietokyvyn harjoittelun lisäksi kotiläksyksi tuli jäävien liikkeiden harjoittelun aloitus peruuttamalla ja sivulletulon nopeuden lisäys.

Flunssainen olokin helpotti kummasti, kun näki taas kuinka intoa piukassa pieni iloinen pyrri oli tekemisestä. Tän viikon kotiharjoittelu on jäänyt aika vähiin lenssun takia.

Perjantai-illan pentutottikset meni paremmin kuin viime viikolla, mutta kyllä ne toiset koirat silti vaan ovat pelottavia. Surettaa Tapsan puolesta, kun se pelkää osaa koirista. Kumpa joskus oppisimme olemaan rennosti kentällä muista välittämättä.

Mutta siis viime viikkoon nähden huima parannus, sehän jopa katsoi mua! Meitä oli tänään paljon vähemmän kuin viime viikolla ja otettiin Tapsan kanssa aavistusen syrjäisempi paikka ringistä. Kontakti siis oli ajoittain ihan hyvä, mutta ne kaikenmaailman haukahdukset ja muut äänet saa kyllä Taavin kääntämään päätään heti vaikka katse kyllä palaa pian takaisin muhin.

Jotenkin mulla on hirveän kaksijakoiset fiilikset tästä illasta; jee, me parannettiin viime viikosta, mutta voi vitsi kun me oltiin kuitenkin surkeita :) Kenttä oli n. 10 cm loskan peitossa (onneksi laitoin kumisaappaat!) ja jostain syystä Taavin karvaperse nyt tuntui kastuvan niin kovin paljon, ettei millään voinut istua tai mennä maahan. Kotona siis maataan ropakoissa, mieluusti vielä mun hanskan tai pipon kanssa... No, onnistuttiin kuiten muutamassa maahanmenossa,mutta sieltä kyllä noustiin samantien ylös. Seuraamisessa kontakti oli tosi huono, piti vilkuilla missä ne muut koirat menee... Perusasentokäännöksissä se pylly ei vaan pysynyt maassa, mutta muuten Lärppis kyllä oli hyvin mukana. Ohitukset meni hyvin viime viikkoon nähden, vaikka parantamisen varaa on ja luoksetulo oli loistava.

Kotona otettiin sitten vielä paikkamakuuta; saan kiertää Taavin ympäri ja mennä vaikka kuinka kauas ja siinä se vaan jököttää! Vähän luoksetuloja ja kovasti leikkiä. Mä alan oppia palkkaamaan tuota otusta leikillä!

Voi kauhistus ja hirvitys

Tänään oltiin kevätkauden ekoissa pentutottiksissa kentällä. Ja siitähän ei sitten meinannut tulla yhtään mitään. Kenttä täys koiria, isoja ja pieniä, mustia ja valkoisia, haukkuvia ja hiljaisia. Ja kaikki ne näyttivät nyt olevan niin kamalan hirveitä ja hirmuisen epäilyttäviä. Ei paljon vietinnostatusyrityksistä ollut apua.

En sitten millään meinannut saada Taavia keskittymään minuun, ei auttanut namit eikä elämöinti, ei mikään. Pieniä hetkiä se malttoi vähän keskittyä, mutta ei siinä paljon ollut hurraamista.

Aiheina tänään oli istuminen, maahan meno ja perinteinen pujottelukävely, lopuksi luoksetulo. Istumiset ja maahanmenot meni hyvin ja niitä tehdessä Lärppä lähestulkoon keskittyi vain minuun, mutta se pujottelukävely... Viime syksynä se meni meiltä tosi hyvin, mutta nyt tauon jälkeen metsäläinen oli ihan pihalla. En meinannut millään päästä kierrosta läpi, kun koira oli koko ajan menossa mihin sattuu, eikä vahingossakaan vilkaissutkaan minuun. Yrityksestä ei kyllä jäänyt puuttumaan, hauskuutin varmaan kaikkia puita pärisemällä ja pirisemällä siellä minkä kerkesin, mutta kun ei niin ei.

Lopun luokse tulokin meni niin, että matkan aikana Taavi taisi ainakin kolme kertaa kääntyä katsomaan taakseen, ettei vaan kukaan seuraa. Vauhtia oli kyllä koko ajan paljon ja ajattelin sen jo sekoavan jalkoihinsa, kun katse oli taaksepäin ja suunta kuitenkin melko mutkitellen mua kohti, takamuskin viisti maata, ettei hännäntöpöstä vaan päässyt kukaan nappaamaan. Kun etäisyys muuhun porukkaan kasvoi tarpeeksi ja Taavi vakuuttui siitä, että kukaan ei seuraa, niin lopun matkaa se tuli suoraan ja istahti nätisti mun eteen.

Että näin tällä kertaa. Onneksi tämä muiden koirien siedätyshoito taas alkoi, ehkä ensi kerta menee jo paremmin =)

Tottistelua ja Nuttustelua

Eilen aamulla käytiin kentällä vähän tottistelemassa. Siellä oli myös neljä kaupungin työntekijää kunnostamassa kenttää; raivaussaha lauloi ja ukot huusivat ja kiroilivat. Tämähän sopi vallan mainiosti meille, hyvää häiriöharjoittelua!

Alkuun vietinnostatusta namihärnillä ja sitten aika paljon seurattiin jousikättä apuna käyttäen. Meni hyvin, eikä ukotkaan haitanneet. Välillä Tapsa vähän vilkuili, mutta tosi vähän. Myös istumista, seisomista ja makuuta otettiin vähän. Liekö pientä hienohelmaisuutta, mutta kurainen kentän pinta ei oikein innostanut Taavia maahan. Lisää viettiä ja taas vähän seurattiin, käännöksiä, pysähdyksiä, juoksua, kävelyä ja mutkittelua, hieno suoritus. Käsi saa olla jo ajoittain melko kauan ylhäällä.

Tehtiin myös paikkamakuuta ja siitä luoksetuloa muutaman kerra. Hyvin tuo raitapaituli pysyy paikoillaan, tänne -käskyn sai tänään toistaa pariin kertaan, sen verran mielenkiintoista katseltavaa vesakon raivaus oli. Vauhtia yritin saada lisää sillä, että peruutan itse karkuun ja kyllä se näytti toimivan. Kokonaisuudessaan ihan loistava treeni!

Kotimatkalla koukattiin keskustaan pienelle kävelylle. Hyvää harjoitusta pieni ihmis- ja autovilinä metsäläiselle.

Loppupäiväksi pyrähdettiinkin sitten Hyvinkäälle katsomaan ihanaista Nuttusta. Vaikka viime näkemästä on jo aikaa, niin hyvin löytyi lähes yhteinen sävel. Mitä nyt Nuttu välillä vähän hermostui Taaviin, kun se oli koko ajan kuono Nutun ahterissa eikä aina ihan niin hellällä otteella...
Tehtiin pitkä metsälenkki, koiruudet saivat riekkua rauhassa ja me Jennin kanssa parannettiin maailmaa.

Onhan tuo Tapsa melkoinen tohelo ja koheltaja Nuttuun verrattuna, kai se Tapetsukin vähän rauhoittuu kunhan ikää karttuu. Ihania muruja molemmat <3

Tässä luokattoman huonoja valokuvia vauhdikkaista kavereista:

 

Tänään oli taas junnutottiksen vuoro ja me oltiin niin liekeissä Tapsan kanssa! Hyvä vietinnostatus alkuun ja seuraamisten välillä vietinkohotusta. Tehtiin taas seuraamista, istumista, maahan menoa, seisomista ja edestä sivulle tuloa.

Seuraaminen menee hyvin, pitkillä yhtäjaksoisilla pätkillä Tapsa (ja varmaan myös vähän minä) herpaantuu ja siihen sainkin hyvän vinkin, kun koira jää vaikka katselemaan jotain, niin ite ilolla karkuun ja näin on taas koiran mielenkiinto minussa, eikä jossain ihan muussa. Mähän olen aikaisemmin jäänyt houkuttelemaan Taavia, mutta jatkossa koitetaan mennä karkuun. Nää on niin helppoja juttuja, mutta kun ei niitä vaan tuolla itekseen tehdessä tajua.

Maahan meno ja istuminen on Taavilla hyvät, seisominen on vähän ollut sitten vaikeampi, tarjoaa siinä helposti istumista. Vikahan on ollut tietysti mun käden paikassa ja kun se saatiin kohilleen, niin eipä tullut enää istumisia!

Edestä sivulle tuloja ei olla hirveästi harjoiteltu, se on sitten tämän viikon läksynä seuraamisen kädenhäivyttämisen lisäksi. Ja sitten pitäisi vielä muistaa se, että ensin tulee käsky, sitten apu ja koiralle on annettava aikaa reagoida käskyyn. 

Lopuksi vielä luokse tulo pitkästä matkasta, vauhtia oli niin paljon, että törmäyshän siitä tuli. No, vauhtiahan tuossa harjoiteltiin, tekniikkatreenit on sitten erikseen!

Kaikin puolin jäi taas tosi hyvä fiilis, kivaa oli!

Jälkiä metsässä

Sunnuntaina käytiin ajamassa 20 h vanha jälki, n. 1,5 dl verta ja 1,5 l vettä. Pituutta jäljellä taisi olla reilu sata metriä?

Lähes lumeton talvi mahdollistaa jälkiharrastuksenkin näin talvikuukausina. Lunta on metsässä enää tosi vähän, eikä sitä siellä ole edes juuri ollutkaan.

Lähetys vähän ennen alkumakausta, jälki löytyi hyvin. Hyvä alku härvääntyi kuitenkin melko heti, pyörimistä ja keskittymisen herpaantumista, kuvaajakin taisi vähän ihmetyttää... Haju löytyi kuitenkin uudestaan ja sitten mentiin taas. Muutaman kerran jälki vähän hukkui, mutta Taavi korjasi itsensä takaisin jäljelle. Kerran mentiin oikein huolella hukkaan ja silloin piti palata Tapsan kanssa sinne, missä viimeksi oltiin jäljellä. Tän jäljenhukkaamisen jälkeen loppu meni mun mielestä keskittyneemmin, mitä nyt kerran Taavi jäi jumittamaan johonkin herkulliseen hajuun. Siitä jatkettiin kuitenkin hyvin loppuun asti.

Olen ihan tyytyväinen, vauhtia on tullut viime syksystä lisää ja jälki ajettiin yhtä isoa hukkaamista lukuun ottamatta hyvin alusta loppuun asti. Joka kerta opin myös lukemaan Taavia paremmin. Makausten merkkaus on välillä vähän mitä on, ehkä olen tehnyt huonon makauksen, ehkä en vain osaa lukea koiraa vielä kunnolla tai ehkä tuo koiran eteneminen on muutenkin sellaista, että makaus jää helposti huomaamatta ohjaajalta...? Tässäkin varmasti auttaisi, jos näkis joskus todella hyvin toimivan koiran työssään, osaisi sitten itse kiinnittää taas eri lailla asioihin huomiota. Mitä netistä olen videoita katellu, niin aika samalta tuo meidän meno näyttää :)

Jatkossakin on harvakseltaan tarkoitus tehdä näitä verijälkiä, vaikka Tapsa ei nyt tyypillinen mejäkoira olekaan. Kivaa vaihtelua tavan jäljestykseen!

 Tässä videota mejäilystä, kamera pätkäisi kahteen osaan...

Tänä aamuna oli  vuorossa ihmisjälki. Jälki vanheni vajaan pari tuntia ja pituudeltaan se oli reilun sadan metrin luokkaa (nää pituuden arvioinnit on sitten niin hiha-arvoja, että huhhuh). Vielä mennään namiavusteisesti, vähän matkaa alussa nameja oli joka kolmannella askeleella, loppujälki mentiin joka seitsemännellä. Vähän pyyhityt askeleet, mutta ei juurikaan. Oli niin pehmeä sammalpohja, että jäljet jäi vahvoina ihan normisti kävellenkin.

Lähetys meni hyvin, janalla oli mittaa parisen metriä. Hyvin Taavi aloitti, pienet harhautumiset se korjasi mielestäni ihan hyvin. Kerran se jäi haistelemaan ja kuuntelemaan vissiin hiirtä, silloin piti vähän muistuttaa, että ollaan hommissa =) Taisi siellä olla toinenkin kohta, kun vähän ajatus katkesi... Kulmat ja mutkat meni hyvin.

Mulle tuli vähän sellainen fiilis, että ne namit vain sotkee Tapsaa. Namien väli menee ihan hyvin, mutta namille tultaessa vauhti pysähtyy ja sitten vain mussutellaan ja mietiskellään... Seuraavan jäljen taidan tehdä lyhyenä pelkällä loppupalkalla.

 

Tässä jäljen alku, kamera jakoi videon kahteen osaan, oli ilmeisesti liian pitkä yhdeksi pätkäksi. Lähetys puuttuu, kun häröilin kameran kanssa

Tässä loppuosa jäljestä

Jälkihommien lisäksi Taavi on taas parina päivänä ollut sairaalakoirana mummojen ja hoitsujen rapsuteltava. Ja sehän on Taavin mielestä oikein mukavaa hommaa. Lisäksi on vähän tottisteltu... luvattoman vähän, saadaan torstaina varmaan satikutia.

Vietti kuntoon

Tänään oli junnutottiskurssin eka kerta. Paikkana helv...n kylmä maneesi. Vai tuntuiko se vain siltä yövuoron ja kolmen tunnin unien jälkeen...? Vähän mä olin kohmeessa (henkisesti ja fyysisesti) ;)

Kurssilaisia oli ilmaantunut sen verran paljon, että porukka oli jaettu kahtia. Menin kuitenkin jo hyvissä ajoin paikalle, jotta ehdin nähdä osan ensimmäisen ryhmän koirakoista, toisten treenejä seuraamalla kuitenkin oppii itsekin aina jotain. Kurssilla on tarkoitus paneutua jokaisen itsensä toivomiin asioihin.

Meidän aiheena tänään oli vietin kasvatus ja seuraaminen. Toi viettiasia on ollu mulle jotenkin vaikee tajuta, mutta tänään ehkä hokasin mistä on kyse! Ensin tehtiin seuraamista, edelleen imuttaen. Taavi on hyvin suorassa ja perusasento tulee heti pysähtyessä. Hyvä me! Häiriöiden (muut ihmiset maneesissa) sietokyky Tapsalla oli vähän huono, vilkuili aika paljon äänien suuntaan. Johtunee varmaan siitä, että ollaan reenattu niin paljon yksin.

Sitten tehtiin viettiharjoitus namilla härnäämällä: namit toisessa kädessä peruuttelin Taavia karkuun ja toisella kädellä estin sitä saamasta namia koko ajan kehuen. Ja tästäkös Taavi innostui! Seuraavat seuraamiset olivat heti paljon intensiivisempiä. Myös imutuksen häivytystä harjoiteltiin jousikäsi -tekniikalla ja aika hyvin sekin meni. Ollaan parin viikon ajan tehty sitä vähän jo kotona. Mutta tuo käden paikka on vaan niin vaikea, onneksi on nyt joku kattomassa ja heti korjaamassa.

Myös vapautukseen saatiin neuvoja, sekin on ollu mulle jotenkin vaikea. Toivottavasti saisin senkin jotenkin sisäistettyä niin, että osaisin käyttää sitä oikein. Aikaisemmin olen käyttänyt vapautussanana "vapaa", mutta nyt tultiin siihen tulokseen, että "jes!" on parempi: helpompi ja nopeampi lausua, äänensävy pysyy helpommin oikeana ja pitää paremmin viettiä yllä.

Lopuksi pari luoksetuloa. Ensin Taavi istumaan ja itse peruutin muutaman metrin, hetken odotus ja kutsu. Ekalla yrittämällä ahteri ei pysynyt maassa, mutta toinen meni tosi hyvin. Toinen luoksetulo ohjaajan kiinnipidosta. Vauhtia saisi olla kuulemma enemmän, jotta olis näyttävämpi. Vauhtia voisi harjoitella esimerkiksi niin, että juoksettaa koiran pallon perään haarojen välistä, kokeilemme tätäkin varmasti joskus.

Kyllähän tässä on taas harjoiteltavaa ensi viikoksi!  Harkoista jäi tosi hyvä fiilis ja taas tuli uutta intoa tekemiseen! =)

Omineen kotona ollaan harjoiteltu noutokapulan pitoa. Selvää edistystä on tapahtunut ja kapula on muuttunut purulelusta ihan oikeaksi noutokapulaksi! Myös esineruudun alkeisiin olemme yrittäneet  tutustuneet pari kertaa. Siihenkin kyllä tarvitsisin jonkun osaavan ihmisen kertomaan, miten ihan oikeasti kannattaisi harjoitella. Onneksi jälkiporukan kanssa saan tähän varmasti kevään aikana apua.

Nyt olen tehtyt niin, että olen tallannut ehkä noin 5 - 8 m leveän ja n. 20 m syvän alueen. Taavi narussa odottamaan alueen reunalle ja itse vien lelun alueen perälle ja näytän sitä Taaville. Lelu vähän piiloon varvikkoon ja koiran luo lähettämään se etsimään. Mielestäni Lärppis lähtee hyvin vauhdilla suunnilleen sinne, mihin on nähnyt mun jättävän lelun. Palautus on vielä vähän sellainen, että Taavi pudottaa lelun vähän ennen mun luo tuloa, mutta täytyy tota lelun pitoakin harjoitella erikseen. Mutta ruutua siis vasta kaksi harjoitusta takana, molemmilla kerroilla tein kolme toistoa.

Hajuerottelusta olen lueskellut vähäsen ja kovin mielenkiintoiselta harrastukselta sekin vaikuttaisi. Täytyy pitää silmät auki, jos vaikka sattuisi joku kurssi aiheesta kohdilleen. Syksyllä sitten viimeistään täytyy Tapsa opettaa sienikaveriksi.