sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Jälkikoulutuksessa

Sunnuntain tottistreeneissä me keskityttiin rallyyn ja oikean puolen seuruuseen. Tehtiin myös tokon hyppyä ja muistaakseni myös luoksetuloa pysätyksellä ja ilman. Taavi oli oikein mukava ja treenit oli hyvät.


Treenien jälkeen ajeltiin vielä illalla mökille, jossa oltiin pari päivää. Siellä hiekkakuopalla jäljen nostoa parin jäljen verran ja tälläkin kertaa molemmat jäljet nousi oikeaan suuntaan pienen tarkistelun jälkeen. Pitäisi vissiin tehdä joku vähän pidempikin kovan maan jälki, kun tykkään ihan hirveesti siitä imusta, kun Taavi lähtee jäljelle. Nythän esine on tullut vastaan melkoisen pian, kun pääpaino on ollut tuossa nostossa.




Keskiviikkona tokotreeneissä häiriötreeniä. Halliin oli viljelty paljon kaikkea häiriökamaa ja siellä seassa oli hyppy ja ruutu ja kartiorypäs. Seuruu oli aluksi vähän vaikea, kun Taavia kiinnosti yllättävän paljon lattialla olleet lelut. Muutaman huomautuksen jälkeen ne onneksi unohtuivat ja seuruu oli hyvää. 

Ensimmäistä kertaa kokeiltiin myös tulevien uusien tokosääntöjen mukaista kartiorypästä neljällä kartiolla ja siinä kävi kuten olin arvellutkin eli Taavi meni kartioiden välistä. Mutta jo heti toisella yrittämällä onnistui koko ryppään kiertäminen ja mikä parasta, Taavi oli mennessään hiljaa. Ruutukin onnistui pienellä avustuksella ja hypyssä lelut ei häirinneet yhtään. Lopuksi oltiin vielä kaikki koirat yhdessä hallissa ja siinä häiriötä toisista ja kuuntelua omien käskyjen kuuntelusta. Oli kyllä yhdet parhaista treeneistä pitkiin aikoihin, Taavi oli niin loistavassa vireessa ja koko ajan hiljaa.




Torstaina hakuiltiin pimeässä ja maalimiehille tuotti pientä haastetta mun toivomus liikkuvista maaleista. Illallahan on jo ihan pilkkopimeää ja metsässä ei näe mitään. Maalimiehet pitikin otsalampuissaan punaisen valon päällä, jotta näkivät edes vähän liikkua. Tuulta ei ollut yhtään ja tuntui, että raskas sumu painoi hajun ihan maihin. Liikkuvista maaleista jää myös huomattavasti vähemmän hajua kuin kauemmin paikallaan olevista. Taavia veti myös voimakkaasti alueelta ulos jokin haju, mutta kyllä maalitkin löytyi. Molemmilta vielä ihan hyvät ilmaisutkin, erityisesti toiselta, jolla ilmaisu alkoi heti. Maalimiehen liikkuminen ei vaikuttanut yhtään.


Lauantaina osallistuin Jarkko Eteläpään jälkikoulutukseen, Jarkko on toiminut Rajavartiolaitoksella koiranohjaajana kolmisenkymmentä vuotta. Koulutus olisi ollut kaksipäiväinen, mutta mulla oli sunnuntaina työpäivä, niin osaltani koulutus typistyi yhteen päivään. 

Oltiin pellolla ja ensin Taaville jäljen nostoa neljän noston verran. Jäljet vanheni noin tunnin ja melkoisella innolla Taavi niitä lähti nostamaan, mutta ensimmäinen ja viimeinen oli oikein hyviä. Kahdella keskimmäisellä vauhtia oli vähän liikaa, mutta silti Taavi tarkisteli suuntia, mutta keskittymistä olisi saanut olla enempi. Toisena treeninä tehtiin kolmensadan metrin jälki kolmella kepillä (neljäs varakeppinä) ja tämä jälki vanheni puolisentoista tuntia. Aamupäivän treenien jälkeen Jarkko sanoi, ettei hänellä ole meille mitään annettavaa, koska koiran motivaatio, tekninen osaaminen ja esineilmaisu ovat kunnossa. Ette tiedäkään miten hyvältä tuntuu kuulla ammattimiehen suusta tuollaista! Ollaan me kyllä jäljen kanssa puurrettukin, että ihme jos ei jossain näkyisi =). Eikä enää edes harmittanut niin paljoa, etten päässyt kuin yhteen päivään. Ja vaikka hänellä ei teknisessä mielessä ollut meidän tekemisessä mitään korjattavaa, niin sain kyllä paljon vinkkejä jäljen monipuolistamiseen ja koiran haastamiseen.

Kuvat Niina Mykkänen







Ryhmässä oli muutama pentu ja aloittelevia koirakoita, joten kokosin tähän myös Jarkon vinkit pennun jälkikoulutuksen aloitukseen.

- Koulutus aloitetaan ruutuharjoituksilla nurmikolla. Tallataan tiuhaan noin 1 m2 ruutu ja sinne kylvetään namia. Pentu nostetaan ruutuun ja se saa nuuskutella nameja sieltä. Pentu saa poistua ruudusta, kunhan se palaa sinne itsenäisesti. Liinalla voi estää pennun liian kauaksi menon, mutta sillä ei saa ohjata tai vetää pentua. Ruutuun heitellään lisää namia pennun huomaamatta. Yksi ruutuharjoitus kestää muutaman minuutin ja kun ruudussa on vielä namia ja pennulla intoa, nostetaan se pois.

- Ruutuharjoituksia alkuun useita ja nameja voi jossain vaiheessa vähentää. Ruutua voi nurmen hyvin onnistuessa tehdä myös hiekalle tai puoliski nurmelle ja puoliksi hiekalle. 

- Homman osaavalla pennulla ruutu voi olla myös aluksi namiton ja hetken nuuskuttelun jälkeen sinne heitetään pennun huomaamatta vähän nameja. 

-Ruutua ruvetaan muokkaamaan kolmioksi ja suorakaiteeksi ja tiheään tampatun jäljen yhdistäviksi ruuduiksi ja kolmioiksi pennun kehittyessä. 

- Kulmien harjoittelua imitoidaan tamppauksen aloituksella ruudun kulmasta.

- Namitetuilla jäljillä koiran taaksepäin kuljeminen ei ole ongelma. Ruutu opettaa pennun pyörimään ja aluksi tampatuilla jäljilläkin pentu helposti pyörii ja kulkee takajäljeäkin. Tämä jää pois namien poisjätön yhteydessä.

- Esineilmaisu opetetaan ruutuharjoitusten rinnalla erikseen.

- Namit voi jättää pois, kun esineilmaisu kunnossa ja palkan voi antaa esineiden kautta.

- Osaavallekin koiralle namit silloin tällöin osalla jälkeä on kiva vaihtelu

- Muurahaiset haittaa namihommia, mutta tätä riessa voi hieman vähentää käyttämällä jäisiä nameja. Kylmä karkoittaa muurahaisia.




Pelastuskoiraliitto antoi kaikille hälykoirille uudet työvaatteet ja Taavikin sai omansa, kiitos! (Valot ja kellot omasta takaa)



1 kommentti:

  1. Kamalasti oon tähän yrittäny kommentoida, mutta vissiin on ollu häikkää järjestelmässä.

    Ihan mahtava saada tuollaista palautetta osaavalta viranomaiselta!
    Kyllä sitä jälkeä on pähkittykin yhdessä ja erikseen. Onnea paljon!

    VastaaPoista