Edellisenä sunnuntaina aamulenkki Veelan kanssa, vauhtia riitti.
Keskiviikkona piiitkästä aikaa hallilla tokoilemassa. Tais olla maaliskuu, kun korona sulki hallit ja nyt oltiin ekaa kertaa sen jälkeen. Illan aihe oli ruutu. Taavilla oli ajatus, mutta ihan loppuun asti se ei kantanut. Haki etumerkin taakse tai ihan etunauhan taakse. Tarketilla sit korjattiin paikkaa. Vähän liikaa tuli haukkujakin.
Lopuksi oltiin kaikki hallissa ringissä paikkista ja sit vielä kukin mitäkin omiaan. Tässä porukkatreenissä Taavi oli superhyvä, vaikka hallissa oli kaksi inhokkikoiraa. Niin hieno keskittyminen ja hiljainen koira!
Perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisiksi öiksi oltiin lupauduttu vahtimaan SM-viestien aluetta pelastuskoiraseuran nimissä, lähinnä Ylen kallis kalusto kaipasi hieman silmällä pitämistä. Mitään varsinaista vartiointia ei meidän homma ollut, mutta piti pitää vähän liikettä ja ääntä alueella ja ilmoittaa mahdollisista alueelle tulijoista eteenpäin.
Palkaksi hommasta saimme treenata urheilukentän alueella. Pe - la yönä meidän vuoro oli 01 - 06. Tehtiin kaksi treeniä. Ensimmäisessä en tiennyt maalimiesten sijaintia. Tuuli oli kova ja puuskittainen ja taas huomasi, että rakennetussa miljöössä hajut käyttäytyvät erilailla kuin metsässä.
Ensimmäinen ukko löytyi bajamajasta. En meinannut uskoa, että koira pystyy erottamaan ihmisen hajun siitä kemikalilöyhkästä, joka noista vessoista lähti. Taavi teki töitä hienosti ja tarkensi hyvin oikeaan vessaan.
Toinen ukko oli myös haastava, pääkatsomossa makoileva ukko. Täällä hajun tarkentaminen oli selkeästi vaikeampaa ja haju todennäköisesti nousikin katsomon katon rajaan. Hienosti löytyi kuitenkin tämäkin ukko.
Toisella kierroksella maalimiehet olivat puistonpenkillä makaamassa ja rekan rappusilla istumassa. Ensin löydettiin puistonpenkkityyppi ja musta tuntui, että Taaviin vähän vaikutti se, että ihmisten ilmoilla liikuttaessa ei ole sallittua mennä vieraiden luokse. Vähän se siis ekaksi empi, mutta aloitti kuitenkin hyvin ilmaisun. Rekan rappusilla istuva maali ei sitten tuottanut yhtään vaikeuksia.
Lauantai - sunnuntaina yönä vuoromme oli klo 20 - 01. Yli tuhat ihmistä oli liikkunut päivän aikana urheilukentän alueella ja koirista näkyikin selvästi hajujen paljous. Keli oli edelleen kovin tuulinen, ajoittain jopa myrskyisä ja hieman sateinen. Taaville otettiin taas ukkoja katsomossa ja avoimilla alueilla sekä telttakojualueella. Rohkeasti se liikkui tuulen riepottelemien telttojen seassa ja kävi tutkimassa niitä oma-aloitteisesti sisältä. Niistä se löysi tavaroita (lapasia, sukkia...), joita kiikutti mulle. Löytyi ne ukotkin. Tosi tyytyväinen olin tuohon tavaroiden tuomiseen, kun esineilmaisu ei ole ollut meidän vahvin puoli. Esineilmaisuna peko-puolella haukku olisi käytännöllisempi, mutta en ole enää vanhaa koiraa viitsinyt opettaa uuteen ilmaisuun esineiden osalta. Esillä olevien ukkojenkin ilmaisu oli hyvää. Pari kierrosta ehdittiin treenata tässäkin vuorossa.
Sunnuntai vietettiin metsässä pitkän treenipäivän merkeissä. Koirakoita oli mukana viisi ja aikaa meni melkein kymmenen tuntia. Jokainen sai siis pitkän treenin ja päivän aikana saatiinkin hyviä onnistumisia ja ohjaajille rohkeutta kokeilla välillä vähän vaativampiakin treenejä. Kelikin suosi tällä kertaa ja saimme treenata auringonpaisteessa, tuulta tosin oli aika paljon.
Taaville alueena oli parikymmentä hehtaaria ja sieltä löytyi suden jälkien lisäksi kaksi maalimiestä. Molemmat olivat korkeilla kivillä. Ensimmäinen oli keskellä hieman rinteistä hakkuuaukeaa. Tämä oli vaikea Taaville. Jotain hajuja se sai, kiipeili kiville etsimään parempaa hajua, mutta sen oli hankala selvittää mistä haju tuli. Ilmeisesti metsän ympäröimällä aukolla tuuli pyöri melkoisesti ja kiven päällä olleen maalin haju kulkeutui kauemmas ylärinteeseen.
Toisen ukon Taavi bongasikin sitten melko kaukaa. Tässäkin näki tuulen vaikutuksen hajun kulkeutumiseen, sillä Taavi ei mennyt maalille suoraviivaisesti vaan kulki nenä pystyssä U:n muotoisen reitin. Haju ilmeisesti kulkeutui tuulen mukana pellon yli metsänreunaan, josta se hieman kääntyi tien suuntaisesti kulkemaan. Taavi merkkaili hajua jo aiemmin, mutta sai siitä varmuuden vasta ollessaan suorassa linjassa maalin suhteen. Taavin treeni kesti kaikkinensa noin 1,5 tuntia.
Ladosta ei löytynyt ketään |
Juomatauko |
Maanantaina jälkitreeneissä kaksi lyhyttä jälkeä, pääpaino nostossa, joka tehtiin viistosto jälkeen nähden. Jälkien päässä oli maalimiehet. Molemmat jäljet nousi tosi nätisti, ekan jäljen lopussa Taavi vaihtoi ilmavainulle, toinen jälki kokonaan maavainulla maalille. Hyvä pieni pikaharjoitus.
Treenien jälkeen käytiin vielä Oton ja Taren kanssa iltalenkillä.
Tiistaina palauttava hakutreeni neljällä haamulla. Vauhtia, intoa, helppoutta, motivaatiota rankan viikonlopun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti