maanantai 4. maaliskuuta 2019

Jälkihommia hangella

Työt on viime aikoina hieman haitanneet harrastuksia, mutta jotain on vähän ehditty tehdä. Yövuorokrapulaa uhmaten raahauduin edellisen viikon sunnuntaitreeneihin hallille. Taavi oli oikein kivalla vireellä ja hiljainen. Tehtiin vähän seuruun lähtöjä ja perusasentoa ja niissä viime aikoina ilmennyt ääntely oli poissa. Merkin kierto aloitettiin vähän kuin alusta eli ihan läheltä. Siitä onnistuu ihan ok. Tehdään nyt vähän intoa ja varmuutta ja pidennetään matkaa taas pikku hiljaa.

Hankikantoa oli plussakelistä huolimatta sen verran jäljellä, että ennen hallille menoa kävin tallomassa pienen jäljen Taaville. Ei olla näitä talvijälkiä harrastettu, mutta nyt hankikantokelit houkutteli kokeilemaan. Jälki oli vain kolmisen sataa metriä pitkä, jäljen nosto 100 m ja esineitä tiputtelin matkalle viisi.  Jälki vanheni reilun kaksi tuntia ja ajettiin se pimeällä, lämpötila oli asteen pari plussalla. Jalanjäljet kyllä näkyy hangessa, mutta jälkigurut ovat sanoneet, ettei koira niitä välttämättä seuraa. Nyt ajattelin pimeyden vielä varmistavan nenänkäytön ja kyllä olen täysin vakuuttunut, että nenällä mentiin. Jäljen nosto oli lähes täydellinen ja into mennä loistava, myös esineet nousi tarkasti. Vitsi toi koira on semmoinen jälkieläin, että ihan mahtavaa tehä näitä hommia sen kanssa! Nyt vaan uusia hankiaisi, jotta päästään tekemään pitkiä lumijälkiä. Alla pari videon pätkää Taavin menosta.






Maanantaina kävin omineen hallilla, mutta oma vire oli sen verran kadoksissa, että ei ollut ihan nappitreenit. Taavi kuitenkin hoiti oman osuutensa mallikkaasti. Seuruuta vähän ja merkin kiertoa.


Viikonloppuna Nuttu kävi vieraisilla ja ihanat hankikantokelit mahdollistivat pitkät lenkit pelloilla ja metsissä.










Sunnuntaina illalla vieraiden lähdettyä kävin vielä tekemässä jäljen: 1,2 km pitkä, kuusi esinettä, reilu kaksi tuntia vanhennettu, useilla muiden lenkkeilijöiden ja riistan harhoilla ja yhdellä ketunlenkillä höystetty hankijälki -7 *C pakkasessa. Jana oli noin 80 metriä ja taas ihan täydellinen jäljen nosto. Muutenkin oli ihan superhieno koko jälki, harhat ei haitanneet ja tienylitykset meni mallikkaasti ja esineistäkin jäi löytymättä vain jo ennakkoon vaikeaksi aavistamani muovinen pieni tulppa. Ketunlenkin Taavi veti suoraksi kuten on tehnyt aiemminkin. En tiedä lähtisikö kiertämään lenkkiä, jos paluujäljen tulokulma takaisin jäljelle olisi jyrkkä...?


jäjelle ripotellut esineet


Ja taas vähän videoita, lähinnä harhojen selvityksistä. Osaan harhoista ei mitään reagointia, osaa piti vähän tutkia.







Ollaan vähän harjoiteltu myös jumppajuttuja:






Taavin tyttäristä Hera on käynyt luustokuvissa ja tulokset olivat loistavat! Lonkat B/B, kyynärät  ja polvet 0/0, selkä VA0, SP0 ja LTV0.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti