Enää vaan aavistuksen vino. |
Merkin kierrot ei sit onnistuneet, olen saanut tän liikkeen pilattua nyt jollain. Palataan siis tässä taas alkuun ja haetaan vauhtia ja varmuutta tekemiseen. Lopuksi noutoja ja vautsivau, kun tyyppi nouti. Laukalla kapulalle ja melkein ilman ällötystä onnistui sen suuhun poimiminen ja palautus mun sivulle pienellä käsiavulla! Kapulan kanssa jatketaan leikkimistä ja yritetään pitää se jatkossakin hauskana.
Illalla Kosti pääsi äijälenkille Oton ja Kuisman kanssa. Tekee sille hyvää päästä vieraisiin porukoihin välillä ilman Taavin tukea. Otto vaan muris Kostin yrittäessä tehdä tuttavuutta, mut muuten loistolenkki ja Kosti ei onneks murinoista ota itteensä.
Perjantaisilla tokotunneilla Taavin porukka aloitti paikkiksella, me tehtiin istuminen. Kyllähän Taavi aika mukavasti istuu, mutta vieläkään en arvannut lähteä kovin kauas, ehkä semmoisen vajaan kymmenen metriä. Paikkiksen jälkeen Tapsa teki seuruuta. Erilaisia käännöksiä paikallaan ja eri vauhdeissa. Se meinaa vähän edistää, lääkkeenä tähän seuruuta vasemmalle kaartuvalla ympyrällä. Käännökset meni aika hienosti. Juostessa mun pitää juosta kovempaa, silloin Taavi seuraa paremmin. Jatkossa myös palkkaa paljon hyvästä seuruusta kesken liikkeen.
Noutoa tehtiin myös ja waude! Taavi meni ja tuli laukalla, löysällä laukalla, mutta kuitenkin laukalla. Me jatketaan nyt kapulalla leikkimistä ja yritetään tehdä siitä superkiva ja hauska juttu ja yritetään olla kangistumatta kaavoihin.
Kaukojen maahan - seiso -vaihtoja tehtiin myös, ne menee kohtuullisesti mun ollessa yhden askeleen päässä. Jättävissä yritettiin kiertää koiraa sen seistessä, tää meillä vielä kovasti vaiheessa.
Kostin porukka treenas aluksi pareittain "pallomeressä". Ohjaaja täysin passiivisena kävelee ja aina kun koira otti kontaktia, palkka!! Tätä tehtiin jonkin aikaa ja kohtuullisen nopeasti Kosti alkoi lähestulkoon seuraamaan. Toisella setillä kapulan pitoa. Kosti pitää toisinaan tosi hyvin ja toisinaan se taas pureksii kapulaa kaameen paljon. Kokeiltiin myös noukkia kapula maasta ja se onnistui hyvin, Kosti jopa vähän hakeutui palauttamaan sitä mun eteen. Pitotreeniä lisää ja tarkempi kriteeri palkasta ja muutenkin jatketaan kapulaleikkejä.
Lauantaina hakuiltiin kirpakassa pakkaskelissä. Kostille kolme haamua. Se on nyt useammassa treenissä ollu ekalla ukolla vähän pihalla ja vaikuttanut huonosti motivoituneelta. Nytkin nosti koipea ennen ukolle menoa. Kaksi seuraavaa haamua olivat kyllä mallikkaita suorituksia. Erityisen tyytyväinen tässä treenissä olin Kostin ilmaisuun ja siihen, ettei se häiriintynyt mun saapumisesta maalimiehelle. Ens kerralla pitää miettiä jotain tuolle ekan ukon ongelmalle...
Taavi teki pitkästä aikaa pk-tyyppisen pistotustreenin ja kyllä se sen homman vielä osaa. Pari hyvää tyhjääkin se teki ja viimenen ukko oli umpparissa. Hyvä draivi oli Tapsulla päällä koko treenin.
Treenin lopuksi pennelit pääsi taas juoksentelemaan, kyllä oli vauhtia!
Sunnuntaina Kosti kävi hallilla taas vähän häiriötreenaamassa. Hyvin se tekee hommia mun kanssa ja toinen koira hallissa ei juuri häiritse. Kapulan heittelyt ja äänekkäämmät palkkaukset tarvii kyllä tsekata, mutta ei ryntäile minnekään. Kokeiltiin myös leikkiikö Kosti vieraan kanssa ja kyllä se vähän innostui, sillai kainon varovaisesti. Siitä jäi sille kuitenkin jotenkin huono moodi päälle ja tokalla setillä se oli musta paljon huonommassa mielentilassa. Lopuksi otettiin vielä paikkamakuu lyhyeltä matkalta kahdella koiralla.
Leikittäjä sanoi, ettei koira sais äristä ja murista leikkiessä ja Kostihan pörisee leikkiessä ihan kunnolla. Mä olen vain ollu tyytyväinen, että se ylipäätään leikkii eikä tollanen asia ole tullu mulle mielenkään, että olis huono juttu. Mut en kyllä sitten jatkossa pysty Kostin kanssa leikkimään, jos se ei sais murrata samalla... kumpikohan nyt on sit parempi tai pahempi juttu??
Taavi tuli Suomen Pyreneläisten rally-tokotulokaskisassa toiseksi. Myös lyhytkarvojen näyttelykoirakisassa Taavi oli toinen vain kolmella näyttelykäynnillä!
Talvikin on hellinyt meitä:
Oton mielestä lenkillä ei vaan pussailla, onhan se aika ällöö.. Vielä nuorelta poikakoiralta saada pusuja :O Ja vielä kylmän nenän tunki sinne ahteriin, hyiyöks :/
VastaaPoistaSinuna en ehkä olisi siitä ääntelystä huolissaan, et ole kuitenkaan virkakoiraa Kostista askartelemassa. Veikkaan että se murina, sen hyväksymättömyys, liittyy sinne puolelle..
Hienoa sie ja Taavi!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEn olis huolissani ärinästä tai murinasta leikin aikana :) mulla on 3 koiraa ja kaikki ääntelee ja murisee kun leikkivät keskenään ja ihmisten kansa leluilla. Ja pyrristä lähtee eniten ääntä:)
VastaaPoista