lauantai 23. syyskuuta 2017

Kosti hoidossa

Ennen Ranskaan lähtöäni tiistaina olin vetämässä koirakoulua ja kun osallistujia oli vähän ja toiveena ohitustreeniä, niin Kosti joutui kentälle myös. Eihän mulla ollu nameja enkä muutenkaan ollut varautunut ollenkaan, mutta hyvin meillä meni. Kyllä toinen koira kiinnosti, mutta hienosti malttoi myös pikkumies rauhoittua ja keskittyä minuun. Onneksi oli narupallo mukana, niin päästii kunnolla leikkimäänkin.


Keskiviikkona käytiin Runtun kanssa kimppalenkillä aamusta ja sitten veinkin Kostin siskolleni Vantaalle hoitoon reissuni ajaksi. Hoidossa Kosti pääsi taas tutustumaan vähän suuremman paikan menoon kuin mihin on tottunut ja se pääsi käymään myös mm. Hannan kanssa crossfit-salilla ja markkinoilla. Ja tietty se oli koetellut Hannan hermoja pienillä tuhoilla ja jokseenkin aktiivisella olemuksellaan =P.


Hannan kuvia aina niin viisaasta Kostisesta:












Tän viikon perjantaina käytiin Kostin kanssa hallilla vähän leikkimässä ja katsomassa millä fiiliksellä Kosti suhtautuu paikkaan. Viime käynnillä aksaputki oli vähän epäilyttävä, mutta tällä kertaa se ei vaikuttanut ollenkaan erikoiselta. Keskityttiin pääasiassa leikkimiseen, mutta tehtiin vähän myös perusasentoa ja seuruuta seinän vierellä.


Esittelin Kostille myös hyppyesteen, jonka se aluksi halusi itsepäisesti kiertää. Suostui kuitenkin hyppäämään lopulta kymmensenttisen riman yli.


Muru on nyt myös intoutunut käymään Kostin kanssa kaupunkilenkeillä. Tiedä sitten kauanko tuo innostus kestää, mutta tekee kyllä hyvää pennelille päästä ihmisten ilmoille kun itse en kuitenkaan paljon sen kanssa siellä kerkeä käydä.


Kosti oli myös yökylässä Pietalla ja riivasi Focan hermoja.

Kuva Pieta Luukkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti