Jouluista (?) hakua

Koska talvesta ei ole tietoakaan, harrastimme hakua vesisateessa. Aamulenkin hoidin tallaamalla aluetta Taavin kanssa ja suunnittelemalla piitojen paikat. Vanhempani ja siskoni tulivat maalimiehiksi. Piilot olivat 30 - 50 m keskilinjasta.

Ensimmäisenä isäni oli ison kiven takana, taputusavulla Taavi sinkosi suoraan maaliin. Toisena siskoni makasi kahden kiven välissä, pieni taputus ja koira matkaan. Taavi juoksi ensin vähän ohi, mutta koukkasi heti takaisin ja innoissaan siskon luo syömään herkkuja. Seuraavana maalimiehenä oli jälleen isäni, joka oli piiloutunut kallionreunan ja puun väliin. Taavi oli sen oloinen, että lähetin sen matkaan ilman mitään apuja. Ensi lähti hyvin, sitten muutama varovaisempi askel ja vilkaisu minuun ja sitten lähti omatoimisesti etsimään. Hyvin yritti hakea, mutta ei kuitenkaan löytänyt, joten otin sen takaisin ja taputusavulla uusi lähetys, jolloin onnistui hyvin. Seuraavana äitini oli tiheän kuusikon keskellä, taputus ja koira matkaan. Taas Tapsa meni ensin vähän ohi maalista ja sitten nopea koukkaus herkuttelemaan. Viidentenä maalimiehenä isäni oli tiheikön keskellä. Taas lähetin Taavin matkaan ilman apuja ja nyt lähti vauhdilla, haki omatoimisesti hyvin ja löysi ukon, jee, tää oli tosi hyvä! Viimeisenä äitini oli kiven takana ja pienellä taputuksella matkaan ja suoraan maaliin.

Hyvä treeni pitkästä aikaa. Taavi kyllä jäljestään mieluummin kuin hakee ilmavainulla, mutta tänään oli kyllä muutama selkeä ilmavainukin havaittavissa, joten eiköhän se tästä edisty.

Pelastushakuporukka, jossa ole muutaman kerran käynyt treenaamassa on hajotettu ja vain muutamalle viime keväänä aloittaneelle koirakolle on vakiharkoituspaikka. Meidät muut mun mielestä vain heivattiin pois porukasta ja ilmoitettiin, että treenataan jos joskus saadaan porukkaa kasaan ja voihan sitä kuulemma kysellä aina jos johonkin porukkaan mahtuis varamieheksi. Vaikutti mielestäni kovin oudolta toiminnalta ja harmittaa kovasti, koska juuri tuo pelastuspuoli olisi se mikä mua enemmän kiinnostais. Täytyy toivoa, että tänne saataisiin uusi porukka, jossa olisi aktiivisia ihmisiä ja jotka ymmärtäisivät, että esim. vuorotyöt estävät treenaamisen joka viikko samana päivänä samaan aikaan ja jossa ei katsottaisi nenänvartta pitkin jos ei joka kerta pääse mukaan... Muutamalle ihmiselle olen jo viestiä laittanut ja kysellyt treenipaikkaa ja onhan meillä toi pk-puolen porukka, jossa olen viihtynyt oikein hyvin!

Hyvät koirakokemukset

Muutama huono kokemus muista koirista on jättänyt Taaviin selvästi jäljet. Vieraat koirat arveluttavat, niille rähjätään tai sitten ei meinata uskaltaa mennä lähellekään. Esimerkiksi lenkillä toisen koiran perässä kävely ei meinaa aina onnistua, kun Taavi hankaa vastaan. Yleensä Taavi kyllä vähän rentoutuu hetken päästä ja alkaa kävellä ihan hyvin. Ollaan kyllä edistytty kovasti. Myös toisten koirien pienetkin rähinä-äänet saavat Taavin ihan lukkoon ja palautuminen vie aikaa. Näitä on vähän vaikea harjoitella, kun keskenään rähiseviä koiria on onneksi kuitenkin aika vähän.

Näistä syistä olemme pyrkineet hankkimaan paljon hyviä koirakokemuksia, jotta Tapsa pääsisi peloistaan. Eniten Taavi on tekemisissä samanikäisen Hipun kanssa. Hippu on hoffi ja Taavin bestis. Hipun kanssa riekutaan pihalla ja käydään metsälenkeillä, hihnassakin osataan kimpassa mennä ihan mallikkaasti. Hipulla on seuranaan kaksi aikuista belgi-sakemannisekoitusta, jotka pitävät pennuille vähän kuria ja järjestystä. Aivan loistava ystäväkolmikko siis!

Heinäkuista köydenvetoa Hipun kanssa

Pakki-isukkia pyrimme myös tapaamaan säännöllisesti, noin kerran kuussa. Vielä ainakin pojat tulevat hyvin toimeen keskenään ja intoutuvat välillä jopa painimaan. Toivottavasto Pakki sietää poikaansa myös tämän aikuistuessa! Myös Seijan koiralauman kanssa ollaan tekemisissä silloin tällöin. Silloin kyllä tytöt näyttävät Tapsalle missä kaappi seisoo, mutta kun on tilaa temmeltää, niin hyvin menee.

Ihanaista Nuttu-pyrriä Taavi liehitteli mökkireissulla lähes vuorokauden, ennen kuin Nuttu heltyi leikkiin. Sen jälkeen kaksikko onkin tullut hyvin toimeen, vaikka pitkän välimatkan johdosta näkevätkin toisiaan aivan liian harvoin.

Työkaverini kuultua Taavin traumoista, saimme kutsun tapaamaan hänen setteriurosvanhustaan, jonka kanssa sama sävel löytyi lähes välittömästi. Vanhuksen vauhti vaan meinasi hyytyä Taavin vauhdissa pitkällä metsäreissulla, mutta iloisina tultiin kotiin asti. Heitä menemme varmasti tapaamaan uudestaankin.

Ennen tai jälkeen pentukoulun pyrimme haistelemaan vähän muita koiria. Kenttä on kuitenkin se paikka, jossa pahimman päällekäynnit ovat tapahtuneet, joten siellä hyvät koirakohtaamiset ovat uskoakseni erityisen tärkeitä. Sieltäkin on jo muutama hyvä kaveri löytynyt, harmi kun niitä ei näe pentukoulun ulkopuolella... Ja talvitaukokin on meneillään.

Silloin harvoin kun lenkillä tapaamme muita koiria, yritän keskittyä hyviin ohituksiin tai perässä kävelyihin, silloin ei paljon haistella. Olen ajatellut asian niin, että näin Taavi saisi rohkeutta ja luottoa itseensa, kun kaikkien vastaantulijoiden kanssa ei tarvitse tehdä tuttavuutta. Taavi kuitenkin alistuu selvästi lähes kaikille vieraille koirille. Ei sentään heittäydy ihan selälleen maahan, mutta tekee kyllä selväksi, ettei hänen kimppuunsa kannata hyökätä... Mun uskomuksen mukaan hyvä reipas ohitus vahvistaa sitä, ettei kaikista koirista tarvitse välittää ja mun vierellä on turvallista eikä tarvitse jännittää.

Tietysti on sitten niitäkin koiria, jotka tulevat hihna pitkällä vastaan ja ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin antaa nuuhkia, kun toinen tulee vaan. Nämä muutamat tapaukset ovat onneksi olleet ihan kilttejä ja alkupörhistelyn jälkeen Taavikin on rentoutunut. Toivon, että koiranomistajat tuntevat lemmikkinsä niin, etteivät päästä puruherkkiä koiria ihan noin vapaasti muiden luokse, tosin koskaan ei voi tietää...

Tämän viikon touhut

Tiistaina yritin toteuttaa pienen nenänkäyttöharjoituksen siskoni kanssa: sisko metsään piiloon ja minä Taavin kanssa sinne kävelemään. Kun Taavi sai vainun siskostani, päästin sen irti ja komensin ukolle. Tehtiin neljä hakua, meni ihan ok. Mulla on vielä vaikeuksia tulkita milloin Taavi saa ilmavainun, se kuitenkin on halukkaampi menemään maavainulla. Jäljestystä pyrittiin estämään menemällä jäljettömän metsän kautta tuulen alapuolelle.


Keskiviikona joululahjaostosten jälkeen aloitin lenkin tekemällä jäljen vielä täysin lumettomaan lähimetsään. Mun pikku pyrriäinen odotti sen ajan kiltisti puuhun köytettynä! Koska päivä vielä lyhenee ja pimeys vallitsee, niin niinhän siinä kävi, että pimeäksi jälkeilyksi meni... Jälki ehti vanheta vajaan tunnin. No ei auttanut kuin vaihtaa lenkkipanta jälkivaljaisiin ja lähettää Tapsa janalle. Ekaa kertaa koitin lähetystä kauempaa jäljestä, ehkä parin metrin päästä...? Taavi kun saa nuo valjaat päälleen, niin sillä ei ole epäilystäkään mitä ollaan menossa tekemään ja niinhän se löysi jäljen nopeasti ja lähti vielä oikeaan suuntaankin.
Jälki oli kävelty normaalisti reippain askelin, nami joka viidennellä askeleella. Taavi työskentelee jäljellä varmasti ja itsenäisesti. Saan jäädä hyvin liinan mitan päähän ja vaikka liina takertuisi välillä johonkin, se ei Taavia haittaa, vaan meno jatkuu kunhan saan liinan irti pusikosta. Kulmat menee hyvin ja tänään oli myös pari polun ylitystä, ei ongelmia. Täytyy jossain vaiheessa testata jälkeä, jossa maasto vaihtuu kesken kaiken. Ihan loistosuoritus siis näin pitkästä aikaa!

Melkein joka päivä tällä viikolla ollaan käyty kentällä tekemässä pieniä tottisharjoituksia, paikalla oloa, seuraamista, luoksetuloja jne. ihan perusjuttuja. Taavi istuu jo ihan mallikkaasti perusasennossa ja malttaa jäädä paikalleen istumaan kun poistun 5 - 6 askeleen päähän ja palaan takaisin. Maassa olo onnistuu tosi vaihtelevalla menestyksellä, välillä Taavi pomppaa saman tien pystyyn ja välillä pötköttelee pitkäänkin namia odotellen. Seuraaminen sujuu ihan hyvin, imutusta vähän jo häivytellään välillä. Luoksetulot onkin sitten viime aikoina tuottaneet vaikeuksia. Avustajan pitäessä Taavia ja mun mennessä kauemmaksi ja sitten kutsuessani Taavia, se tulee kyllä hullulla vauhdilla nätisti eteen istumaan, mutta kun olemme kaksistaan, ei luoksetulo ole niin vauhdikasta, vaan välillä kentän reunan hajut meinaa viedä voiton mun tarjoamista herkuista. Kyllä Taavi aina lopulta tulee, mutta välillä on luvattoman paljon vitkastelua...

Tällainenkin tuli vihdoin ja viimein hankituksi. Vielä kun osaisi opettaa mitä sillä tehdään. Toistaiseksi Taavin mielestä se on oivaa pureskeltavaa ;)

Pikku treenien lisäksi olemme tällä viikolla lenkkeilleet Pakin, siskoni koiran ja Seijan lauman kanssa. Pakki ja Taavi ovat kovin leikkisä pari, vauhtia riittää ja välillä nuhjataan pystypainia! Siskoni koira ei juurikaan ole kiinnostunut Taavista, mikä voi olla ihan hyvä juttu, koska kokoero on melkoinen. Siskoni koira myös hieman taitaa välillä pelottaa Taavia, vaikka välillä kyllä Taavi yrittää haastaa Miroa leikkiin. Ihan hyvää koirakielen harjoittelua lienee sekin. Seijan tyttölauma pistää Tapsan kuriin ja järjestykseen, eikä sieltä varsinaista leikkikaveria löydy, mutta kivahan se on isommalla porukalla juoksennella pitkin metsiä =)

Uuden talvitakkini karvakauluksellekin löytyi käyttöä!

Hierontaa!

Taavin hieronta(harjoittelu) alkaa! Hieroja tuli meille ja valittiin hierontapaikaksi alakerran makkari. Siellä on hyvä pehmeä matto ja se on rauhallinen paikka. Taavillahan ei vielä ole varsinaisesti tarvetta hieronnalle, mutta ajattelin, että olisi hyvä totuttaa se hierontaan jo nuorena. Pääsee sitten tarpeen tullen suoraan asiaan. Ja siitä on varmasti hyötyä myös muita käsittelyä vaativia tilanteita varten.

Ensimäisellä kerralla yritettiin vain saada Tapsa rauhoittumaan kylkimakuulle niin, että hieroja pääsee sitä vähän silittelemään. Muutaman kerran se malttoikin hetken pötkötellä. Otettiin useita lyhyitä toistoja, joissa Taavi makasi kyljellään ja hieroja silitteli sitä ja piti vähän paikoillaan. Taavi ei ollenkaan rimpuillut, mutta makuuttamisajatkin olivat lyhyitä. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.

Toisella harjoittelukerralla muutamaa viikkoa myöhemmin Taavi malttoi maata kyljellään jo huomattavasti pidempiä aikoja ja hieroja pääsi jo vähän hieromaan sen kaulaa ja lapaa. Pari kertaa Taavi rentoutui hetkeksi jo niin hyvin, että se sulki silmänsä ja oli ihan lötkö. Taas tehtiin useita lyhyitä toistoja. Tosi paljon edistystä viime kerrasta. Jatketaan harjoituksia taas reilun viikon päästä.

Kolmas harjoittelukerta ei sitten meinannut onnistua millään. Tapsa oli koko päivän ollut ihan outo, hirvittävän levoton ja tottelematon kamala riiviö :). Hierojan käsittelyssäkään Taavi ei millään meinannut rauhoittua. Hetken pysyi maassa ja heti pomppasi pystyyn, taahasi ees taas, pureskeli varpaita, nuoleskeli hierojan korvia ja touhotti omiaan. Taidettiin kahdenkymmenen minuutin aikana saada Taavi kaksi kertaa kunnolla kyljelleen hetkeksi. No, aina ei voi onnistia... Seuraava hierontaharjoittelu meneekin sitten ensi vuoden puolelle, rupeaa joulukiireet puskemaan päälle itse kullakin.

Missä nenä?

Tänään aamupäivällä kävimme taas pk-hakuporukan kanssa metsässä. Taaville oli kuusi ukkoa, jotka olivat tänään huomattavasti syvemmällä kuin aikaisemmilla kerroilla, n. 30 - 50 m. Keli oli tänään lähes tuuleton ja viitisen astetta pakkasella, lunta noin viisi senttiä. Tämän päivän maasto oli myös varmasti haastavin, missä ollaan oltu; paljon kasvillisuutta, kumpareita, kallioita, kivikkoa ja kovasti polveilevaa muutenkin.

Tänään kaikki ukot olivat piilossa ja antoivat pieniä tai vähän isompia ääniapuja. Ensimmäinen ukko antoi pienen taputusmerkin, Taavi lähti vauhdilla ja pienen etsinnän jälkeen löysi perille. Toinen ukko huuteli Taavia ja sinnehän se sinkosi vauhdilla herkkuja syömään. Kolmas meni melko hyvin pienillä avuilla, mutta neljäs tuotti vähän vaikeuksia ja vaati enemmän apuja taputuksen muodossa. Viides meni muuten hyvin, mutta maasto nousi melko jyrkästi vähän matkan päästä lähetyspaikasta ja siihenhän Tapsa sitten jäi pyrimään. Uusi lähetys vähän syvemmältä ja sitten onnistui hyvin. Kuudes olikin sitten haastava. Vaati kolme uutta lähetystä, ennen kuin löysi perille. Ensimmäisellä kerralla oli kuitenkin käynyt noin kymmenen metrin päässä maalimiehestä, seuraavilla kerroilla jäi selvästi lähemmäksi keskilinjaa pyörimään, kunnes sitten lopulta löysi perille asti. Tänään radan vasen puoli tuotti selvästi enemmän hankaluuksia Taaville, oikealta puolelta löysi helpommin, mistähän sekin johtui? Vasemman puolen maasto oli kyllä kovasti peitteisempää. Lumi myös kuulemma vaikeuttaa jonkin verran koiran toimintaa ja tänään tuntui kyllä muidenkin koirat haistelevan kaikenlaisia omia hajuja siellä varsinaisen hakemisen lomassa =)

Sitä tässä pienessä päässäni rupesin kotimatkalla miettimään, että nuo ääni- ja näköavut ovat kovasti hyviä siinä, että koira saadaan irtoamaan hyvin ja sille ajatus päähän, että tuolla metsässä on joku, jonka luokse kannattaa mennä. Mutta se, että oppiiko koira käyttämään nenäänsä tuolla tavalla. Vai meneekö vain korvakuulolta ja näköhavaintojen perusteella? Tänään ainakin vaikutti siltä, että Taavi haki vain katseella sekä korvilla ja nenä unohtui kokonaan. Toki olemme vielä kovin alussa, mutta olisi kiva, että koira oppisi heti oikean tavan työskennellä. Vai tuleeko se sieltä sitten ajan kanssa ittekseen? Täytyy perehtyä jossain välissä tuohon nenätyöskentelyn kehittämiseen...

Mun lähetykset oli tänään parempia kuin viimeksi ja Taavi lähtee innoissaan ja aika hyvin suoraan, hyvä hyvä!

Tähän yritin loppukevennykseski liittää videon Taavin ja Waltsun nuhjaamisesta, mutta enhän mä osannut... :/

Pimeetä puuhaa

Tänään olimme ensimmäistä kertaa Tapsan kanssa hakutreeneissä pimeällä. Harmittavasti meitä ei ollut kovin montaa, mutta Taaville saatiin kuitenkin kolme maalimiestä.

Epäilin Tapsan irtoamista pimeällä, kun kotonakin pyörii selvästi lähempänä pimeällä kuin valoisalla. Pimeällä myös tuntuu mörköjä olevan enemmän...

Ensimmäinen ukko oli peräänajo ja vauhdilla mentiin. Hienosti meni maahan maalimiehen luona, eikä epäilystäkään irtoamisesta. Seuraava ukko oli kiven takana hiha-arviosta viidentoista metrin päässä lähetyspaikasta ilman mitään apuja. Hyvin Taavi lähti ja muutaman kerran otin pari rohkaisuaskelta Taavin suuntaan ja se sai varmuutta edetä. Ei ollut epäilystäkään milloin se sai vainun maalimiehestä! Sen verran oli railakkaan näköiset tasajalkapomput :D Ihan heti ei ukko kuitenkaan löytynyt ja hakeminen ja pomppiminen jatkuivat pienen hetken, kunnes Taavi paikansi maalin. Ja sitten herkuteltiin!

Kolmas maalimies oli sekin melko lähellä puun takana seisomassa. Siitä Tahvis painatti vauhdilla vierestä ohi, mutta en tiedä mikä sen sai kääntymään; pimeän pelko,  mun liikkeelle lähtö vai vainu, mutta joka tapauksessa nopea kiepsaus ympäri ja melkein suoraan ukolle muutaman ilopompun saattelemana.

Kahden viimeisen maalimiehen kohdalla Taavi ei mennyt maahan, mutta se oli maalimiesten 'vika', koska syöttivät Taavia liian korkealle. Täytyy ensi kerralla muistaa ohjeistaa maalimiehet paremmin. On niin paljon uusia liikkuvia osia tässä hommassa, ettei millään muista kaikkia ;)

Eilen olin kuuntelemassa infotilaisuutta ensinvuoden alusta voimaan tulevasta hälytyskoirakon käyttöönottotarkastuksesta. Harrastus on mulle vielä niin uusi, että olen kaikesta ihan pihalla, mutta kyllä tuo tilaisuus vähän selvensi sitä mihin tällä kaikella pyritään. Jos vaikka kolmen vuoden päästä olisi valmiuksia suorittaa kaikki vaadittavat kokeet ja testit... Saa nähdä kuinka meitin oikeasti käy?!

Jatkoa edelliseen

Aamulla Taavin silmä ei vuotanut, mutta alaluomi oli vähän turvoksissa ja Taavi siristeli. Särkylääkkeen alettua vaikuttaa silmän siristely väheni huomattavasti. Kävimme aamupäivällä näyttämässä silmää lääkärille. Silmän värjäyksessä ei näkynyt mitään, joten silmässä ei ole haavaa! Saimme tipat, joita tulisi laittaa aamuin illoin, melkoinen puuhastelu on siis edessä, sillä ei ole ihan Tapsan lempihommaa tuo silmätippojen laitto. Myös särkylääkettä annetaan toistaiseksi.

Ei vasen silmä onneksi ihan kauhealta näytä

Lääkettä

Ehdin jo säikähtää

Aamulla tulin rättiväsyneenä yövuorosta kotiin, Tommi oli juuri lähdössä Taavin kanssa lenkille. Normi aamu siis. Vähän ajan päästä soi puhelin ( onneksi en ollut kerinnyt laittaa puhelinta äänettömälle); Tommi soittaa, että Taavia on sattunut, silmään! Taavi kuulemma huutaa ja huitoo. Äkkiä auto alle ja etsimään kaksikkoa metsätieltä, onneksi auton maavara ei ole yhtään matalampi, olisi muuten jäänyt menemättä.

Löydän kaksikon pellon laidasta ja Taavi on ihan käppyrässä, kun yrittää hangata silmää ja Tommi yrittää estää sitä. Näyttää siltä, että silmästä törröttää iso, noin pikkurillin kynnen kokoinen puupalanen, mutta kunnolla ei näe, kun Tapsa riuhtoo päätään. Onneksi älysin ottaa kotoa mukaan silmahuuhdetta ja pumpulia... Hetken ponnisteltuamme silmästä putoaa jotain ja ainut mitä lumisella tiellä näkyy, on vaaleanruskea hämähäkki...? Voiko olla niin, että hämis on mennyt Taavin silmään? Se nyt jäi sitten arvoitukseksi, mitä siellä silmässä oikein oli, tuo hämis tuntuu niin uskomattomalta, mutta ei siinä lumella mitään muutakaan ollut.

Kotiin tultuamme huuhdoimme silmän uudestaan ja soitin eläinlääkärille. Ohjeet olivat huuhtelua muutaman kerran päivässä ja särkylääkettä (Ketorin 1 mg/ kg).  Jos huomenna vielä vuotaa tai oireilee muuten, niin sitten lääkäriin. Taavi piti silmää kiinni tai siristeli sillä ja silmästä valui vettä ja rähmää. Huuhtelu kuitenkin helpotti tilannetta. Tommin oli lähdettävä asioille ja minä jäin pinnistelemään hereillä pysyäkseni Tapsan kanssa kotiin. Näytti siltä, että silmäluomet ovat vähän turvoksissa, mulla väsymyksestä ja Lärpällä roskan vuoksi, mutta silmä oli kuitenkin jo paljon parempi. Jossain vaiheessa oli uni voittanut ja kun heräsin, Taavi hieroi silmäänsä. Huuhtelu ja tilanne helpotti.

Nyt kymmenen tuntia myöhemmin silmä näyttää ihan hyvältä, alaluomi on ehkä hivenen turvoksissa, mutta silmä ei enää vuoda ja Taavi ei sitä hankaa eikä muutenkaan vaikuta yhtään kipeältä! Ehkä se vähän siristelee silmää, mutta toivottavasti tästä selvittiin säikähdyksellä. Illalla vielä huuhdellaan ja annetaan lisää särkylääkettä, aamun tilanne kertoo sitten enemmän.

Näytelmäharjoitukset

Lauantaina suuntasimme Seijan ja Tuijan, sekä koiriemme kanssa Nurmijärvelle Pauliina Artiolan vetämään näyttelykoulutukseen. Osallistujia oli parikymmentä useammasta eri rodusta. Itse pääsin esimerkiksi hiplailemaan ensimmäistä kertaa karvatonta koiraa, kun paikalla oli meksikon karvattomia koiria. Oi kun olivat kivan ja lämpöisen tuntuisia! Käytimme Taavin kanssa myös tilaisuutta hyväksi ja teimme lähempää tuttavuutta Minni-pyreneittenkoiran kanssa. Ja sehän meni tosi hyvin! Taavi olisi halunnut pistää leikiksi, eikä jännittänyt suurta valkoista juuri ollenkaan, olen niin iloinen!

Mullahan ei ole mitään kokemusta tai käsitystä näyttelyistä, en ole ikinä ollut edes katsomassa yhtään näyttelyä ja kavereiden facebook -päivitykset ihmeellisine kirjainlyhenteineen ovat täyttä hepreaa. Seija piti mulle pikaluennon näyttelytoiminnasta menomatkalla ja nyt tiedän paljon enemmän. Se on sitten toinen asia, kuinka kauan muistan mitään. Näyttelyhommat eivät nimittäin ole ollenkaan mun juttu.

Varsinaisissa harjoituksissa meidät jaettii ryhmiin ja vuorotellen juoksimme koirinemme kehää ympäri ja ja välillä pysäytimmme koirat. Tätä tehtiin sekä ryhmänä että jokainen vuorollaan. Pelkoni porukan ainoasta riekkuvasta kauhukoirasta oli turha, paljon pahemminkin riekkuvia oli :) Taavi jopa ravasi kauniisti aina välillä. Yksilöharjoituksessa todettiin, että Tapsan kehuminen ja kannustaminen saa sen ryhdin parantumaan ja askeleen pitenemään. Olisko pientä epävarmuutta ja pieni kannustus saa pojan itseluottamuksen kohoamaan?

Hyvät juoksukengät olivat tarpeen, sillä kehää juostiin ympäri mooonta kertaa! Tarkoitus oli se, että ne riekkuvatkin koirat väsyvät jossain vaiheessa ja vaihtavat laukan ja pomppimisen raviksi. Ja kyllä Pauliina tiesi mistä puhui! Pysäyttämisistä sen verran, että on todella loistavaa, ettei Tapsaa tarvitse asetella, ei tulis mitään ;)

Pienen tauon jälkeen oli toinen harjoituskierros, jossa mentiin käsittääkseni enemmän näyttelyn kaltaisesti. Ensin oltiin koko ryhmä rivissä ja sitten juostiin ympyrää. Sen jälkeen jokainen vuoroollaan juoksi ympyrää ja esitti koiran tuomarina toimivalle Pauliinalle, joka kopeloi koirat, kuten näyttelyissä. Sitten taas juostiin yksin ja lopuksi koko porukalla. (Hullun hommaan, sanon minä ;) )

Taavin yksilövuoro meni siltä osin hyvin, että saattoi ravata jopa neljäsosakierroksen kerrallaan. Pysäyttämiseen saatiin hyviä vinkkejä, jottei se hamuaisi namia kädestä koko ajan. Kopeloinnissa hampaiden katsominen oli Taavin mielestä hieman epäilyttävää hommaa, mutta muuten sekin meni kai aika hyvin. Onhan tuo vielä kovin nuorikin, joten eihän sitä mitenkään malta olla paikallaan, kun 'tuomaria' pitäisi ehdottomasti päästä vähän pussailemaan!

Näin mallikasta toimintaa =)