FI KVA-PEKO

Taas kirjoitettiin Taavin kanssa uusi sivu historiankirjoihin.

Tiistaina osallistittiin peko-t kokeeseen. Ei meidän enää pitänyt, mutta kun Tapsu on vielä niin hyvässä kunnossa ja puhkuu tekemisen meininkiä, niin lähdettiin kuitenkin yrittämään.

Koko kevät on treenattu ahkerasti hallintaa ja vähän jälkeä ja hakuakin. Haku on Taavilla niin vahva, että sitä ei enää tarvi kovin usein treenata. Jälkikin on viime vuosina mennyt hyvin ja siinä pitää harkita tarkkaan, kuinka usein on järkevä treenata. Nyt ehkä vähän ylitreenattiin, mut oli pakko pitkän talven jälkeen saada vähän ajoja alle.

Meinasin myöhästyä kokeesta, kun koejännitys yltyi taas ihan omiin sfaareihinsä ja matkalla kokeeseen piti pysähtyä pari kertaa vähän puhaltamaan...

Päästiin kuitenkin paikalle ja kokeen aluksi pääsimme esittelemään hienoa eläinlääkärin todistusta Taavin hyvästä kunnosta. Tämä todistus piti hakea kahteen kertaan, kun ekalla kerralla eläinlääkäri kirjoitti vähän turhan ylimalkaisen todistuksen ja se ei olisi kokeessa kelvannut. Toivottiin, että liitto tekisi yli kymppivuotiailta vaadittavasta todistuksesta jonkinlaisen mallin tai valmiin pohjan, niin säästyttäisiin tällaisilta lisäkiemuroilta ja sydämentykytyksiltä.

Tuomarina oli Maarit Kuntola. Semmoinen hauska yhteensattuma, että meidän ekassa peko-t -kokeessa Maarit valioitui oman koiransa kanssa Suomen ensimmäisenä peko-valiona.

Koe alkaa hallinnalla, joka sisältää seuruun, paikallaolon ja eteenlähetykset. Seuruu meillä on ollut huonoa, mutta kyllä Taavi mukana kulki koko vaaditun noin 200 askelta käännöksineen ja pysähdyksineen.

Kuva Tiina Suuronen

Paikkikselle etsittiin sopivan tuulinen paikka, kun kaikenlaisia pieniä pörriäisiä ja verenimijöitä oli ilma sakeanaan. Vaihdoin viime vuonna Taavin paikkisasennon istumiseen. Hyvin se istua napotti kolme minuuttia ohi kulkevan ihmisen ja torvella töräyteltyjen äänihäiriöiden hetkauttamatta sitä pätkääkään.

Eteenlähetykset on olleet viime aikoina vahvoja ja hyvin ne meni nytkin, vaikken toiseen lähetykseen ihan täysin tyytyväinen ollutkaan. Pysäytykset toimi hyvin ja luoksetulokin oli loppuasennon haparointia lukuun ottamatta varsin hyvä. Tästä osuudesta pisteitä 47/50 ja tuomarilta maininta, että oli yksi tämän kauden parhaista hallinnoista joita hän oli nähnyt.

Hyväksytty hallinta päästi meidät jäljelle, joka nostetaan 50 m x 50 m ruudusta. Olen aina inhonnut ruutua, jana olisi selkeämpi. Lähdettiin ruudun vasenta laitaa nostamaan jälkeä ja varmaankin mun jännityksen johdosta Taavi ei ollut ihan niin innokas kuin normaalisti on. Söi vähän ruohoa ja kerkesi nostaa koipeaankin kerran. Koiven nosti on kyllä vähän sen tavaramerkki... Jälki nousi, mutta takajälkenä. Eipä ole Taavi pitkiin aikoihin nostellut takajälkiä. Alku ekalle esineelle asti oli kyllä kovin epätyypillistä Taavia, vähän haparoivaa. Löydettiin kuitenkin eka esine ja päästiin jatkamaan.

Alkujäljestä oli paljon tuoretta heinää, joka maistui Tapsulle ja meinas jo tulla uskonpuute, ettei tästä mitään tule. Olosuhteet ei muutenkaan olleet jäljelle parhaat mahdolliset, maa oli rutikuiva ja Taavin edetessä sen ympärillä oikein näki siitepölypilven, jonka se nostatti varvikosta kulkiessaan eteenpäin. 

Mutta sitten Taavi petrasi ja loppujälki mentiin varmasti puksuttaen, vaikka matkalle jäikin yksi esine. Kova tuuli siirsi jälkeä ilmeisesti sen verran ylärinteeseen, että mentiin ohi vessapaperihylsystä. .Muut esineet nousi ja aikaa meni 16 minuuttia. Kokeen A-jälki (helpompi jälki) on noin 600 metriä pitkä ja tunnin vanha, sitä on 30 minuuttia aikaa etsiä ja jäljestää. Ruudun pööpöilyjen vuoksi ja yhden esineen jääminen matkalle vähensi pisteitä ja lopulta jäljeltä jäi kasaan 81/100 pistettä.

Kuvat mun ihanan rauhoittavan kartturi-Mian puhelimesta:

Hyväksytty jälki antaa oikeuden jatkaa hakuun, meillä siis B- eli vaikeampi vaihtoehto. Alue on kolme hehtaaria, maalimiehiä on 1 - 2 (osallistujat ei tiedä etukäteen montako) ja aikaa suoritukseen on puoli tuntia. Tuulta oli puuskissa paljonkin, mutta tyynemmällä hetkellä vain vähän. Tein etsintäsuunnitelman, jossa kuljimme ensin alueen takarajaa pitkin ja sitten halkaisimme alueen puolesta välistä.

Ekan pitkän sivun puolessa välissä Taavi nosti ekan maalin aika läheltä rajaa. Tämän jälkeen vielä takarajan loppuosaa kulkiessamme Taavi lähti pari kertaa kohti alueen keskiosaa, mutta palasi aina takaisin ilman löytöä, rupesi jo vähän kuumottamaan. Melko pian kun olimme kääntyneet halkaisemaan aluetta, sai Taavi paremman hajun ja löysi toisenkin ukon. Ilmaisut ja käytös maalimiehellä olivat loistavat. Aikaa meni parikymmentä minuuttia. Pistevähennyksiä siitä, etten ohjannut Taavia kummoisestikaan, mut ei sitä tarvi ohjata, se osaa itekin 🙂 ja siitä, kun se kävi kerran alueen ulkopuolella vähän liikaa. Tästä osuudesta pisteitä 146/150.

Loppupisteet 274/300 ja 1-tulos. Kosta tämä oli meidän kolmas ykköstulos (kolmelta eri tuomarilta) tuli Taavista käyttövalio!!!

Uusi titteli on siis FI KVA-PEKO!!

Historiaa tämä on, koska Taavi on seuramme ensimmäinen peko-valio ja kaikkien aikojen ensimmäinen käyttövalio pyreneittenpaimenkoira!!! Uskomatonta mitä kaikkea olen sen kanssa saavuttanut, mutta Virta tarkastuksen ohella tämä on kyllä hienointa! 

Helpolla tämä ei ole tullut, eikä pidäkään tulla. Hikeä ja kyyneleitä on valunut moneen otteeseen ja metsässä on vietetty tunti jos toinenkin. Onneksi tätä ei tarvitse tehdä yksin, vaikka ihan hirmu paljon treenaan myös aivan omineen. Mulla on ihan maailman paras treeniryhmä ja monta superihanaa treenikamua ryhmän ulkopuolelta, joiden kanssa olen saanut oppia ja kulkea tätä matkaa! Kiitos teille kaikille! Ootte parhaita ❤️❤️

jälkiä, pitkää treeniä ja tottista

Viime viikon keskiviikkona Sinnille jälki ja BH-treeniä, Taaville tottista.

Sinnin jälki meni periaatteessa ihan hyvin, mut tekeminen oli kuitenkin joten löysää ja huolimatonta. Ajoittain oikein tosi hyvää ja sit välillä taas vähän sinne päin. 

BH-treeni taasen meni oikein mallikkaasti. Mun pitäis ehkä lukea säännöt, että tietäis mitä siinä nykyään pitää oikeesti tehdä.

Iso musta koira vähän hirvitti

Taavin tottis oli varsin mallikas, seuruussa vähän hapuilua.

Torstaina oli pitkien treenien päivä ja Sintturalla pitkä etsintä. Ensin alle tunti tyhjää ja sitten tultiin maalille. Tyhjän aikana meinattiin kävellä hirvenvasan yli ja pari kertaa Sinni otti riistajäljen ja kuppi meinas mennä nurin. Positiivista kyllä, tuli molemmilla kerroilla parin käskyn jälkeen pois riistalta. Ton saman vimman kun sais näihin ihmispuolen juttuihinkin, niin Sinttu ois pitelemätön!

Maalimieheen hajuun reagoi hyvin, ei siis huolta, etteikö pitkänkin tyhjän jälkeen olisi innokas etsijä. Ilmaisussa taas rullan pudotus vähän liian aikaisin, mut en jaksanut nipottaa. 

Se mitä haettiin, eli reagointi pitkän tyhjän jälkeen, saatiin. Mahtitreeni siis. Seuraavaks pitää varmaan siirtyä rullanillityksiin.

Kuvia Helin kamerasta:

Perjantaina käytiin Taavin kanssa moikkaamassa eläinlääkäriä ikätarkastuksessa ja sitten mentiin fyssarille. Lääkäriltä puhtaat paperit. Fyssarilla vasemman takajalan asentotuntorefleksi (vai mikä se nyt on) aavistuksen oikeaa hitaampi, mut kuitenkin edelleen normaali. Oliko jumia vai jotain muuta... saatiin kuitenkin kaikki jumit auki ja asentotuntoa testaillaan taas seuraavalla kerralla.

Lauantaina piti tehdä Taaville tottistreeni ja Sinnille rallya, mut olin aamupäivällä juoksulenkillä vain Sinnin kanssa ja kohdattiin kyy vähän turhan läheltä, niin loppupäivän suunnitelmat meni sit uusiksi. Oltiin neljän kilsan päässä kotoa, kun törmättii kyyhyn, enkä ollut varma osuiko vai ei. Sinni juoksi edellä ja kyy jäi jalkoihin. Sähisi ja kimpoili siinä hetken ja Sinnikin meni sitä vielä uudestaan katsomaan ennen kuin sain hihnan kirittyä tiukalle ja kiskottua Sintun pois käärmeen luota. 

Neljäs kamu, jolle soitin, oli kotosalla ja pääsi kyyditsemään meidät kotiin. Iso kiitos tästä ❤️❤️❤️!!! Oli muuten Sinttu painava kantaa autoa vastaan pinemmältä tieltä kohti isompaa ehkä noin puolisen kilsaa! Pitää opetella hartioilla kantaminen!

Elliltä saatiin ohjeet seurata koiran vointia, kun osuma ei ollut varma. Kotiin päästyämme suihkuttelin Sinnin etujalat ja rinnan, kun sillai näin ihon paremmin, en löytänyt pistojälkeä. Istuin sen kanssa sitten kaksi tuntia kylppärissä seuraamassa tilannetta. Mitään oireita ei ilmaantunut, joten selvittiin säikähdyksellä. Mut olipa epämiellyttävä ja kuumottava tilanne! Nyt tuntuu siltä, etten halua mennä metsään ollenkaan 🙈.

Sunnuntaina sit tottisteltiin Tapsun kanssa. En tiedä mihin meidän seuruu on taas kadonnut... mut noin niin kuin muuten menee hyvin.

Maanantaina vein Sinnin Seijalle. Taavi on pari päivää ollut ylen kiinnostunut Sinnin ahterista ja mahdollisista suvunjatkohommista, vaikkei Sinnillä mun mielestä ole juoksut edes vielä alkaneet. Merkkailee ja ruopii kyllä todella paljon, muttei muuta.

Katotaan nyt rauhoittuuko Tahvo ja alkaako Sintulla juoksut oikeesti vai ei. Kesä - heinäkuun taitteessa niiden vasta pitäis olla, jos väli ois ollu sama kuin viimeksi.

Illalla Tapsulle tottista ja vierasta jälkeä ukkosen säestyksellä hautovassa kelissä. Tottis meni muutamasta kauneusvirheestä huolimatta ihan hyvin. Seuruu ei ole hyvää, muuten ok.

Kuvat Tiina S.

Jälki meni myös hyvin kuumasta (eka hellepäivä) ja kuivasta kelistä huolimatta. Nostossa Taavi sai jo hajun ekasta esineestä ja siksi se oli vähän vaikea lukea, kun pää oli pystyssä. Loppujälki meni hyvin, vaikka olin ennen treeniä jäljestä tietämättäni käynyt siinä vähän kusettamassa Taavia 😆. Tapsu nosti silloin jo jäljen jostain sen puolivälistä ja siinä kohtaa kävi mielessä, että näinköhän olen jäljen luona. Oltiinhan me, kahteen kertaan olin kävellyt sen yli, mut eipä tuo haitannu varsinaista jäljestystä yhtään.

Maanantaina kävin tekemässä vielä Taavin kanssa tottistreeniä ja meni kyllä hyvin. Oltiin myös häiriönä BH-kokeekeen valmistautuvalle koirakolle. Paikkiksessa Taavi ei ois malttanut pysyä yhdessä asennossa, vaan vaihteli asentoa, mutta pysyi kyllä paikallaan. Seuruut ja muut meni ihan ok. 

Melkein jo liikaa tekemistä

Edellisviikon keskiviikon aamu-uinti oli taas kiva juttu. Sinnistä on tullut reipas uimari näin allasolosuhteissakin. Luonnonvedethän se puljaa mennen tullen...

Perjantaina hakuiltiin Sinnin kanssa kolmella valmiilla ukolla. Ekalle asti kantoi rullaa, siitä eteenpäin meni oikein hyvin.

Lauantaina oltiin Sinnin kanssa KIKK-koulutuksessa, siitä oma postaus täällä.

Sunnuntaina osallistuttiin hyppytekniikkakoulutukseen. Olin varannut paikan koulutukseen ennen Sinnin lonkkakuvien tulosta ja olen siitä lähtien kipuillut asian kanssa, että onko järkevää hyppyyttää vai ei. Niin monenlaisia kommentteja ja kokemuksia kun olen asian tiimoilta saanut ja kuullut.

Tekniikkatreenit tehdään kuitenkin matalilla hypyillä ja niistä on hyötyä koiralle, vaikkei varsinaisesti mitään hyppylajia harrastaisikaan. Joten taidetaan jatkaa tekniikkatreeniä jos ei muuten, niin koiran kehonhallinnan kannalta.

Sinni teki perusarjaa, kasvavaa sarjaa ja etäisyyden arviointia. Olin talven treeneissä huomannut saman kuin kouluttaja nyt, että kasvava sarja on Sinnille vaikeampi kuin etäisyyden arviointi. 

Mutta noin niin kuin muuten Sinni hyppää hyvin. Alun istuma-asento välillä vähän leviää, johtunee lonkista.

Maanantaina Taaville peko-tottista ja vieraan jälki sokkona.

Tottis ihan ok. Seuruu meillä on mitä on ja paikkiksessa valui taas istumasta maahan. Eteenmenot kohtalaiset, mitä nyt yks kuseminen (oli just narttu kussu siihen) ja pysäytykset vähän hataria. Paljon hyvää kuitenkin.

Jälki oli 600 metriä, esineitä viisi ja lyhyt nostomatka, ikää tunti. Nosto meni hyvin ja aina tienylitykseen asti varmasti ja vauhdikkaasti. Tien jälkeen vähän haparointia ja sitten taas varmaa jäljestystä loppuun asti. Aikaa meni kahdeksan minuuttia, matkaa tosin kertyi vaan 500 metriä ja yksi esine liian vähän. Tiesin, että tien ylityksen jäljeen oli tapahtunut tuo hairahtuminen ja sinne jäi yksi esine. Muuten varsin mallikasta menoa. Vähän vähempi vauhti ei olis kyllä haitannu yhtään.

Tiistaina oltiin Sinnin kanssa Oili Huotarin tokovalkussa ja tutkiskeltiin meidän merkkien kiertoa, kapulan pitoa, eteen tuloa ja ruutua. 

Saatiin paljon hyviä ideoita. Nyt vaan pitäisi kaivaa jostain aikaa ja motivaatiota.

Oili näytti miten koira palkataan

Keskiviikkona tokoiltiin ulkona Oilin oppeja ja vähän rallyn juttuja, loppuun hyvä paikkis. Tarvittais lisää porukkaa meidän tokoryhmään...

Torstaina aamulla Sinttu ja K kimppalenkillä ihanan keväisessä metsässä.

Illalla jälkitreeniä Sinnille, teemana jäljen nostot. Vieraan tekemiä lyhyitä jälkiä oli neljä, jotka nostettiin peräjälkeen. Kaksi ekaa meni hyvin, osasin jopa vähän lukea Sinniä. Kolmas jälki hukkui kesken matkan ja neljäs oli taas muuten hyvä, mutta en osannut lukea nostoa varmasti. 

Nostomatkat oli nyt pidempiä, kuin mitä ollaan omineen tehty. Oli kyllä hyvä ja uskoa luova treeni, vaikka ihan kamalan kaukana ollaan siitä varmuudesta, minkä haluaisin saavuttaa.

Perjantaina Taaville hakua kokeenomaisesti. Hienosti löysi heikossa tuulessa kaksi maalia ja ihan vieras mieskin haukuttiin hienosti. Vähän se taas ennakoi  mun sivulle tuloa, muuten mallikasta menoa.

Lauantaina käytiin Sinnin kanssa kokeilemassa haun peruskoetta. Vähän liian aikaisin tuli tämä koe meille mun makuun, mutta kun vertaa mun työvuorokalenteria ja koekalenteria ja jos ei Inariin tai Ouluun viitsi lähteä, niin eipä tässä inhimillisen matkan päässä ole kokeita... Joten yritettiin.

Sosiaalisuus ja hallinta heittämällä läpi ja hakukin olisi menny, jos en olisi itse sössinyt sitä. Keli oli kuuma, mittari näytti 22 plussaa ja tuulta ilmatieteen laitoksen mukaan 1 m/s ja alueena tosi tiheä kuusikko eli ei juuri henkäystäkään. Hienosti Sinni kuitenkin löysi kaksi ekaa ukkoa nopsaan ja hienot ilmaisut, joista toinen tarkastajankin mielestä ihan oppikirjasuoritus! Eikä edes aluksi kantanut rullaa turhaan. 

Kolmas ukko menikin sitten pipariksi mun toimesta. Maastossa oli paljon isoja kaatuneita kuivia kuusen runkoja ja mä luulen, että Sinni oli jo kerran käynyt hakemassa rullan ukolta ja mun luo tullessaan pudottanut sen joutuessaan luovimaan tietään näiden kuivien kuusenrunkojen yli, kun tuli mun lähelle vähän sen oloisesti että näytölle pitäis mennä. Sai siinä sitten jalkansakin vielä rullan väliin ja kun sain sen auottua siitä, niin lähti kivasti kyllä uudestaan sinne suuntaan, mistä oli tullut ja hetken päästä tuli rulla suussa mua kohti. Tässä kohtaa mä sanoin "hyvä tuo" ja "täällä". En edes itse tajunnu tätä, mutta siihenhän se koe sitten kosahti, kun koiraa ei saa auttaa ilmaisussa. Ihan lievästi harmittaa. Mut Sinni oli hyvä, paljon parempi kuin osasin edes odottaa. Mutta ei maha minkään ja onhan tuossa rullassa omat mulle uudest haasteensa... Ilman ylimääräistä härväystä en varmaan olis menny vahingossakaan huutelemaan mitään.

Kuvat Tarja Lindfors:

Hallinta läpi

Jälkipuintia testaaja Pekka Ulvelinin kanssa

Otsikkoon viitaten on ollut pikkusen ruuhkaa kaiken tekemisen kanssa viime aikoina ja rupeaa olemaan takki aika tyhjä. Kesäkuun alkuun kun jaksais vielä painaa, niin sitten ei olis enää sovittuna mitään suurempia juttuja ja pieni tauko kaikesta voisi tehdä hyvää ja auttaa rakoilevan motivaation kanssa...

Kelit rupeaa lämpenemään ja lenkeillä ojat houkuttaa

Murut

KIKK - koiran itsetunnon kohotus

Lauantaina oltiin Sinnin kanssa kauan mua kiinnostaneessa KIKK-koulutuksessa, kouluttajana Juha Korri.

KIKK on siis koirien itsetunnon kohotuskurssi, jonka tausta on suojelussa. Täytyy myöntää, että vähän mietin ollaanko me ollenkaan oikeaa kohderyhmää, mutta uteliaisuus voitti ja osallistuttiin.

Koulutuksessa koiran lähtötasolla ei ole väliä ja jokainen koira hyötyy itsevarmuuden kasvusta eikä koira voi koskaan olla liian itsevarma. Itsevarmuuden nostosta on koiralle hyötyä arjessa, sillä se vähentää pelkoja ja näin parantaa koiran elämänlaatua. Harrastuspuolella itsevarman koiran suoritusvarmuus kasvaa. Lisäksi epävarmat koirat voivat olla helpommin aggressiivisia, joten itsevarmuuden nosto voi vähentää aggressiivisuutta.

Itsevarmuuden nostossa on kolme perusasiaa. Ensimmäisenä perusturvallinen elämä ja arki, jossa koiralla on mahdollisuus levätä tarpeeksi ja rauhassa silloin kun se kokee siihen tarvetta. Itsevarman koiran arjen peruspilari on myös looginen ja johdonmukainen omistaja. Arkielämän säännöt opetetaan koiralle reilusti ja ollaan kaikin puolin johdonmukaisia. Sääntöjä voi jopa joskus muuttaa, mutta sekin on tehtävä koiralle reilulla tavalla.

Toisena itsetunnon kohotukseen vaikuttavana tekijänä on erilaisten kokemusten tarjoaminen pennulle ja miksei aikuisellekin koiralle. Näissä on tarkasti huomioitava pennun reaktiot ja kokemukset näistä tilanteista. Jos pentu käy usein pelkäämässä erilaisissa paikoissa ja tilanteissa, se murentaa sen itsevarmuuden ja heikentää koiran ja ohjaajan suhdetta. Pennulle on siis tarjottava kokemuksia, joissa se ei pelkää. Kokemuslaaria kasvatetaan rauhallisesti ja koiran mukaan tarjotaan isompia kokemuksia.

Kolmantena keinona on sitten ihan varta vasten tehdyt itsetunnonkehitysharjoitteet. Näissä harjoitteissa hyödynnetään koiran halua kamppailla lelusta. (Tätä mä pelkäsinkin, kun eihän Sinnille lelut ole sellainen juttu, joista se olisi valmis varsinkaan vieraan kanssa kamppailemaan niistä...). Harjoituksissa luodaan koiralle kuva sen fyysisestä vahvuudesta antamalla sen voittaa lelu. Lelukamppailuissa asetetaan koiralle pikku hiljaa erilaisia ja eriasteisia haasteita, muistaen kuitenkin aina välillä tehdä myös tosi helppoja ja vähemmän haastavia treenejä. 

Pennun kanssa homma alkaa ihan vain vetoleikistä pikku hiljaa ohjaajan otetta lelusta vahventamalla. Vieraan kanssa leikkiessä vieras ei ole koskaan uhkaava, vaan vieras "pelkää" koiraa. Näin koira voittaa lelun lisäksi myös ihmisen ja se jos mikä kasvattaa itseluottamusta. 

Itsevarmuutta laajennetaan erilaisiin tilanteisiin luomalla vetoleikkeihin haasteita, joissa vain mielikuvitus on rajana (multa puuttuu tää ominaisuus kokonaan). Muutama esimerkki haasteista voisi olla vaikka leikin aikana kova ääni, leikkiminen pimeässä, leikkiminen epävakaalla alustalla, leikkiminen ihmisjoukossa....

Harjoittelussa on muistettava maltti, yhdessä treenissä toistoja ei voi olla kuin muutama ja tasoa ei voi aina vaikeuttaa. Päin vastoin haaste laskee yhden treenikerran toistojen välillä. Seuraavassa treenissä voi sitten alkutilanne olla taas himpun haastavampi, mutta nämä on koirakohtaisia juttuja.

Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa hakeutua osaavan ohjaajan oppiin, ettei mene mönkään.

Vaikka Sinttu ei leiki ainakaan vieraan kanssa, niin senkin itsetuntoa voi kohottaa paljonkin opettamalla se leikkimään mun kanssa ja lisätä haasteita sitten meidän leikkimiseen. Olisi ihan varmaan tehtävissä, jos ois vaan aikaa tarpeeksi. Mut ehkä me jatketaan meidän leikkitreenejä jollain tasolla ainakin.

Päivä sisälsi myös kaksi kierrosta käytännön harjoituksia. Meidän kohdalla päädyttiin sitten vain ajamaan ihmistä pois, kun lelu ei kiinnosta. Tässäkin kyllä oli nähtävissä jo ihan isoakin muutosta Sinnissä, vaikka ite olin pihalla kuin lumiukko siitä, mitä mun ois pitänyt tehdä ja koiran haukkuessa kaikuvassa hallissa en kuullut yhtään neuvoja. Alun epävarma koira, joka ei halunnut kääntää Juhalle selkäänsä, poistui lopulta hallista rinta rottingilla hyvinkin varmana omasta erinomaisuudestaan. Viimeisillä toistoilla Sinni haisteli jo maata eikä kokenut suurtakaan tarvetta haukkua Juhaa ja poistuessa ei tarvinnut yhtään vilkuilla taakse.

Ei me ehkä ihan oltu koulutuksen parasta kohderyhmää suojelukoirien seassa, mutta oli siellä onneksi muitakin ihan vaan koiria ja kaikilla meni kyllä tosi hyvin. Ei menny rahat siis ihan kankkulan kaivoon.

Tänään huomasin, että Koiruuksien klubi järjestää myös koiran itseluottamuksen kohotuskursseja ja uskoisin näiden perustuvan johonkin muuhun kuin suojeluun, joten voisi toimia paremmin myös leikkimättömillä koirilla. Harmi, kun kurssit on Tampereella, kun tää on kuitenkin aihe, joka mua kiinnostaa.

Taavin pyöreitä vuosia on juhlittu treenaten

Edellisellä viikolla perjantaina aamu-uinnit, mahtavuutta! 

Uinnin jälkeen kuivaus on Sinnistä melkein yhtä kivaa kuin uiminen.

Lauantaina oli Taavin 10 v. synttärit, valtavasti onnea erityinen ja ainutlaatuinen Taavi ❤️❤️❤️❤️

Sunnuntaina jäljestettiin. Taaville 700 metriä, kolme tuntia vanha jälki. 

Ei ollu helppo, moneen kertaan joutui Taavi hakemaan jälkeä ja varmistamaan, että missä se menee. Ihan huikea motivaatio sillä on! Missään vaiheessa se ei tullu multa kyselemään, että mihinkäs pitäs mennä tai muutenkaan ei ollut pienintäkään luovuttamisen merkkiä, vaikka joutui kyllä ihan tosissaan tekemään töitä. Esineet vähän huolimattomasti, mutta yhtä lukuun ottamatta nekin löytyi. Tää kevät ei selkeestikään ole mitenkään helppoa jälkiaikaa. 

Sinnille pieni metsätottis, jossa seuruu oli huonoa ja paikkiksesta olin erityytyväinen, koska vähän matkan päästä meni pyöräilijä ja se sai Sinnin vain tarkkaavaisesti seuraamaan tilannetta, mutta ei hievahtamaankaan.

Sinnin treenin teema oli jäljen nosto. Viisi lyhyttä jälkeä, jotka loppuivat esineeseen. Kaikilla nostomatka 20 -  50 metriä. Meni kyllä niin reisille, etten oikein tiedä mitä ton kanssa pitäisi tehdä. Ekan nosti hapuillen, muista ei oikein mitään yritystäkään, yhden vähän vahingossa jotenkin taisi lopuista löytää.

Nyt odotellaan loppujen lumien sulamista ja vähän vesisateita ennen kuin yritetään uudestaan kummankaan kanssa. Sinnille pitää keksiä jotain kivaa ja motivoivaa jäljelle, mutta mitähän se olis? Vai onko meidän ainut mahdollisuus ajaa vain vieraan jälkiä, ne onnistui viime vuonna huomattavasti paremmin kuin mun tekemät jäljet?

Illalla vielä Taaville tottista. Eteenmenot kohtalaiset, seuruu kohtalaista ja paikkis häirittynä muuten oikein mallikas, mutta jossain vaiheessa vaihton asennon istumisesta maahan. Kovasti ois paikkiksessa hajut kiinnostaneet, mutta hyvin pysyi siihen nähden paikallaan, vaikka asentoa vaihtoikin. 

Tiistaina Sintun tuplatreenipäivä, rallya ja hakua.

Rallytreeni olikin meidän vika tältä keväältä, katellaan sitten syksyllä jatketaanko vai ei. Tällä kertaa tehtiin kahta pientä ratatreeniä avon liikkeillä. Meni kohtuullisesti, mut Sinni oli jotenkin vähän vaisu.

Rallysta suoraan hakumetsään, jossa Sinnille parin hehtaarin alueella neljä valmista ukkoa. Näistä kolme seisoi. Kiintorullalla mentiin.

En tiedä häiritseekö heiluva rulla Sinniä liikaa, kun se poimii sitä suuhunsa usein. Mulle se kuitenkin tuo rullan vasta, kun on käynyt ukolla. Rullan tuonnit oli hyvin rauhallisia, mutta näytöt hyviä. Aikaa meni kokonaisuudessaan 18 minuuttia. Jotenkin vaisu tunnelma jatkui näissäkin treeneissä. Voiko punkkilääkkeet väsyttää...?

Keskiviikkona Sinnin tokotreenit. Keskityttiin lähinnä hyvänmielen hömppään. Sinni teki kivasti. Paikkis loppuun ja se meni hyvin.

Torstainakin oli aamu-uinti. Superkivaa taas!

Illalla Taaville hakua. Alkuun hyvin mennyt tottis.

Haku tehtiin kokeenomaisesti vajaan kolmen hehtaarin alueella, maasto oli haastava ja tuulta nolla, mutta kyllä Tapsu-papsu vielä jaksoi painaa ja kolme ukkoa löytyi.

Kävelevä maalimies

Sateet tuli ja metsä on kostea ja lumeton, joten lauantaina molemmille pieni jälkitreeni. Sinnille lyhyt, 250 m, jälki, jolla kolme esinettä. Ikää tunnin verran, nostomatka 10 m. Alkuun kuitenkin vähän seutuuta ja paikkis, ok.

Nosto oli hapuileva, takajälkeä liinan mitta, sitten oikea suunta, mutta vähän epävarmasti. Aika äkkiä kuitenkin löytyi kiva veto liinaan, jonka pidin lyhyenä. Tahti on rauhallinen, mutta nyt oli jonkinlaista määrätietoisuutta kuitenkin hommassa. Esineet löytyi hyvin, mutta kaikilla Sinni haukotteli eli jokin vähän ahdistaa niillä...? Seurataan jatkossa kuin esineet menee.

Taavi teki kaksi nostoa noin 50 metristä. Lyhyet jäljet loppuivat esineeseen. Ei olisi kyllä paremmin voinut mennä!

Loppuun tottista, seuruu huono, paikkis ja yksi eteenmeno hyvät.

Sunnuntaina hakuiltiin molempien kanssa. Sinnille lähinnä testiä, että osaako poimia norskin suuhunsa ja vähentäisikö se vähemmän heiluvana rullan suuhun poimimista liian aikaisin, mutta ei vähentänyt. Sinni poimi rullan suuhunsa jo hyvissä ajoin, kävi sitten maalimiehellä ja toi rullan sitten mulle. Palaamme siis irtorulliin tai ainakin niin, että osalta maalimiehistä haetaan aina vain irtorulla...

Taaville kaksi maalia ja ne löytyi nopsasti. Ilmaisut oli hyvät, vähän se ennakoi sivulle tuloa. 

Treenikamun omalle koiralleen tekemä jälki jäi ajamatta ja me mentiin Sinnin kanssa se sitten ajamaan. Mulla ei ole kyllä pienintäkään käsitystä tuon koiran lukemisesta. Kohtuullisen hienosti Sinni jäljesti ja löysi esineet, joilla ei haukotellut, vaan heilutti häntää. Mulla ei olisi ollut hajuakaan siitä ollaanko oikealla jäljellä vai ei, ellei kartturi olisi kertonut, että hyvin menee...

Koirakavereitakin nähtiin.