Toissa viikon torstaina oltiin lähes helteisessä kelissä yhteistreeneissä VPKn kanssa. Teemana oli mönkkärihommat ja koirat pääsivät tutustumaan mönkkäriin ja pienelle ajelulle. Lisäksi tehtiin pieni etsintä mönkkärin ja dronen suhatessa häiriönä alueella. Olipa tosi kivat treenit ja Sinni HintunTinttu yllätti positiivisesti olemalla reipas mönkkärikyytiläinen. Jos ois päässy, niin ois hypänny itse kyytiin uudestaankin!
Perjantai-iltana ajeltiin Sintturan kanssa Lintukotoon peko-leirille. Perjantaina ei varsinaisesti ollut vielä mitään treenijuttuja, suunniteltiin viikonlopun aikataulua ja Hinnukka pääsi uimaan.
Lauantaina aamulla vireenhallinta/mielentilatreeniä. Meillä ei tässä varsinaisesti ole suuriakaan haasteita ja saatiinkin kehuja ja käskyn jatkaa samaan malliin. Sinnin kanssa on kyllä ihan sika kiva tehdä tottelemisjuttuja ja sen kuulemma näkee meistä <3
Muiden koirien touhuja oli mielenkiintoista nähdä, kun oli niin paljon erilaisia koiria ja loppupelissä ihan tosi pienillä jutuilla saa isoja muutoksia koirassa aikaiseksi. Kunpa ihmiset vaan muistaisivat, että yksinkertaisuus, pohjatöiden kunnolla tekeminen ja turha kiirehtiminen on tärkeää.
Kuva Tarja Lindfors
Meillä oli lauantaina teemana jälki ja alunperin ennen leiriä ajatuksissani ollut toive vähän vanhemmasta ja pidemmästä jäljestä karisi lämpömittarin noustessa lähes kolmeenkymmeneen asteeseen. Päädyttiin sitten tekemään pidempi jäljen nosto ja noin kolmesataa metriä pitkä jälki. Isoin asia oli kuitenkin se, että saatiin vieraan tekemä jälki ja kyllä lyhyeenkin jälkeen saa haastavuutta, vaikka meille kovin suuret haasteet ei vielä olekaan niin tarpeen. Keli oli siis paahteisen helteinen, tuulta ei juurikaan, maa rutikuiva kosteikkoja lukuun ottamatta. Lisäksi ukkonen jytisi kauempana, mutta se ei Sinniin vaikuttanut onneksi mitenkään. Jälki vanheni tunnin verran ja sillä oli kolme esinettä.
Tehtiin jäljen nosto tienvarsinostona niin, että ensin mentiin tien toista laitaa ja sitten palattiin toista, yhteismatkaa nostolle kertyi hieman vajaa parisataa metriä. Tien tyhjää laitaa kulkiessamme Sinni reagoi vahvasti tien toiselle puolelle siinä kohtaa, mistä jälki sitten oikeasti lähti, mutta jatkettiin matkaa kuitenkin suunnitelman mukaan jana loppuun. Tien toisella puolella Sinni nosti jonkin jäljen hyvin määrätietoisesti ennen sitä meidän varsinaista jälkeä. Jäi epäselvälksi mikä jälki se oli, kun meno ei kuitenkaan vaikuttanut riistajäljeltä... No joka tapauksessa seuraavaksi nousi varmoin ottein se oikea jälki. Jälki kulki rinteessä, jonka alapuolella oli vetinen oja ja kosteikko, joka varmasti veti hajua luokseen. Muutaman kerran Sinni teki parin metrin tarkistuksen jäljestä rinnettä alaspäin, mutta nopeasti palasi ydinjäljelle, jota jäljesti todella varmasti koko jäljen. Jäljen loppuosa kulki ensin kengät kastelevan kosteikon poikki siirtyen sitten hakkuuaukealle. Kaikki esineet hienosti ylös, jopa kindermunan sisällä oleva pikkuinen muovimuna, jota eipäilin Sinnille vaikeaksi. Ja pah! tuumasi Sinni ja löysi senkin hienosti.
En voinut olla muuta kuin tyytyväinen Sinnin suoritukseen ja kyllähän mäkin osaan sitä lukea ainakin tuollaisella vieraan jäljellä, jota se jäljestää liina pinkeänä hyvällä intensiteetillä. Maaston vaihdoskaan ei näkynyt Sinnin työskentelyssä mitenkään, vaan homma jatkuin loppuun asti yhtä varmoin ottein.
Pipsa otti kuvia kartturoidessaan. Niin kiva fiilis oli tässä jäljestää Sinnin kanssa
Loppuesineellä
Hienosti viihtyi Hinnukka Hurman kanssa pakun takaloossissa
Kuumuus imi mehut niin ohjaajista kuin koiristakin ja loppupäivä meni aika lailla koiria uittaessa ja keskustellessa kaikenlaisista koiriin liittyvistä ja liittymättömistä asioista.
Ei paljon toisten koirien äänet hetkauttanu Sinniä:
Sunnuntaina kuumuus jatkui ja Sinnin kanssa treenattiin vain haun ilmaisua. Sinnillä on uusi rullapanta, joka oli nyt toista kertaa sen kaulassa ja musta tuntuu, että tämä panta saattaa toimia paremmin. Peruspalikat meillä on hommassa kasassa. Sinni hakee rullan hyvin, sillä ei ole väliä ottaako se rullan suuhunsa jo hajusta vai vasta maalilla, kunhan se tietää missä maali on ja vaikka se poimisi rullan jo matkalla maalille, niin aina se kuitenkin käy siellä tai ainakin hyvin lähellä. Näyttö ja maalimieskäytös on myös todella hyvät, mutta rullan tuonnin kriteerissä mun pitää olla tarkempi. Kyllä mä tän tiesin, mutta hitto kun olen ollut leväperäinen ja sallinut vähän sinne päin tuonnin. Eli nyt olisi sitten vihdoin pistettävä rullan tuonti kuntoon, täytyy ruveta vaatimaan Sinniltä enemmän.
Ennen kotiinlähtöä tietenkin uitiin vielä ja sitten otettiin vähän koirasosiaalisuusharjoituksia. Nää koirasosiaalisuudet on Sinnille se vaikea osuus. Etenkin isommat ja tummat koirat on haastavia ja aluksi pitää haukkua. Pikkukoirat aiheuttavat vain uteliasta kiinnostusta, mutta isompien kohdalla pitää itsekin näyttää vähän isommalta. Alun pörhistelyjen jälkeen homma aina rauhoittuu ja Sinni on nätisti...
Vaikka vielä perjantaina emmin leirille lähtöä, kun on jotenkin ollut aika uupunut olo koko kevään, niin olipahan taas kivaa ja antoisaa! Kiitos vaan kanssaleireilijöille.
Maanantaina oli pieni keikka Hesoihin ja siellä kulutettiin aikaa koirapuistossa.
Tiistaina oli edelleen sairaan kuuma, joten hakutreenit oli todella lyhyet ja tehokkaat. Sinni haki rullan kuusi kertaa. Ei näyttöjä eikä muutakaa, pelkkaa rullan hakua ja tuontia...
Keskiviikkona ajelin mökille koirien kanssa suvun puusavottaan. Pääasiassa koirat vaan oli pihalla ja aina välillä käytiin järvessä vilvoittelemassa hellettä paossa. Viikonlopun menossa mukana oli myös siskoni perhe ja Muska koira. Vauva oli meidän koirien mielestä vähän jännä, mutta pääasiassa se ei juurikaan kiinnostanut.
Rullanhakutreenejä tehtiin mökillä olon aikana Sinnin kanssa muutamat ja aina välillä se toi oikein hyvin ja sitten aina välillä tiputti vähän liian aikaisin.
Sisko teki Sinnille yhden noin 400 metriä pitkän suoran jäljen kolmella esineellä. Jälki vanheni neljä tuntia ja keli oli todella kuiva, tyyni ja helteinen. Ennen jälkeä käytiin hölkkäämässä 6,5 km ja otettiin lyhyt nosto. Janalla reagointia ehkä joihinkin muihin jälkiin, mutta kun tultiin oikean jälken kohdalle, niin ei epäilystäkään. Varma nosto oikeaan suuntaan ja määrätietoista menoa ekalle esineelle ja siitä jatkettiin yhtä hyvin tokalle esineelle. Tokan esineen jälkeen joku elukka lähti Sinnin edestä, en nähnyt mikä, mutta hetken aikaa Sinni sinkoili liinan päässä todella kiihtyneenä. Olen ihan tosi tyytyväinen, miten pienen silittelyn ja syöttelyn jälkeen se ravisti itsensä ja sitten meidän jälkihommat jatkuin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Loppu mentiin taas varmasti vikalle esineelle. Erittäin hyvä suoritus!
Tiistaina tein Sinnille ite jäljen, jolla oli pituutta vajaa 600 metriä, ikää reilu viisi tuntia ja esineitä oli viisi. Keli oli lämmin ja kovin tuulinen.
Kokonaisuutena hyvä suoritus, nyt oli havaittavissa hieman määrätietoisuutta ja sinnikkyyttä myös mun tekemällä jäljellä. Ehkä Sinni vielä joskus rupeaa jäljestämään omatekemäänikin jälkeä tosissaan.
Esineet nousi tyhjää lankapuolaa lukuun ottamatta. Eka kulma meni vähän pitkäksi, mutta Sinni korjasi kyllä hyvin. Kova tuuli ei tuntunut juurikaan haittaavan. Meno on omalla jäljellä selvästi hitaampaa kuin vieraan jäljellä, tai siltä se ainakin tuntuu... mut hyvä fiilis jäi tästä jäljestä.
Hieno kulma!
Keskiviikkona ajeltiin kotiin ja illan tokotreeneihon pääsi molemmat mukaan. Sinnille noutoa, hyppynoutoa, kiertoa ja luoksetulo. Kaikessa jotain hyvää, mut myös paljon parannettavaa. Kuumuus vei varmaan parhaan terän...
Taavi kävi hömpöttelemässä.
Torstaina osallistuttiin tokon kehätreeniin. Olipa huikeet treenit! Kolme kehää rinnakkain ja kaikissa pyöri jonkun luokan treeni koko ajan. Lisäksi vieressä oli nuorten jalistreenit, joten häiriötä oli tarjolla. Hieno oli todeta, että HintunTinttu pystyi kaikesta häiriöstä huolimatta tekemään omalla tasollaan hyvin.
Sinnin kanssa osallistuttiin avo-luokkaan, vaikka liikkeet on vielä kovasti kesken. Ruutu ei onnistunut ollenkaan, kun mulla ei ollut targettia mukana. Seuruu oli hyvä ja liikkeestä istumisessa jouduin korjaamaan asennon, kun Sinni meni maahan. Kierrossa Sinni meinas hairahtua ihan jonnekin muualle jonkun hajun perässä, mutta huomautuksella korjasi tilanteeseen nähden hyvin. Olin siihen tyytyväinen, ettei pysähtynyt kartioille. Hyppynouto onnistui toisella yrityksellä, tosin palautus jäi vähän vajaaksi. Kaukot tein ihan läheltä ja silti niissä vähän liikkumista. Luoksetulo ja paikkis oli hyvät.
Perjantaina Sinnille jälki. Jäljentekijä harjoitteli jäljen tekemistä ja hyvistä ohjeista huolimatta jälki oli melko lailla eri paikassa kuin mihin sen oli tarkoitus tulla ja tästä syystä jäljen alku vähän sotkeentui muiden treenatessa hakua. Mutta eipä hätiä, otimme haasteen vastaan sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä kaikkea jäljellä tulee eteen!
Alun tiedossa olleen haastavuuden vuoksi ei otettu nostoa, vaan Sinni aloitti suoraan jäljen päästä. Runsaat häiriöt näkyivät alussa, mutta pienellä avulla päästiin eteenpäin ja loppu jälki meni erittäin hyvin. Ohjaaja tosin sössi huolella ja unohti palkat autolle. Onneksi tarjolla oli sosiaalista palkkaa...
Jälki ei ollut kovin pitkä, noin 300 m. Ikää kertyi puolisentoista tuntia, esineitä oli kaksi ja sää oli tuulinen ja paljon viileämpi kuin aiemmat päivät.
Maanantaina hakuiltiin molempien kanssa. Sinnille lähiukkoja ja Taaville mielenvirkistystä.
Sinnillä on siis ollut haasteita läheltä löytyvien ukkojen ilmaisun kanssa, mikä on kyllä ilmeisesti kohtuullisen yleistä. Nyt koitettiin treenata sit lähiukkoja, mut haasteet tuli jostain ihan muualta. Rullan lukko hajosi ja se tippui ja aluksi oli kyllä intoakin ihan liikaa, että ois pystynyt mihinkään järkevään. Onneksi oli vararulla taskussa, niin päästiin jatkamaan saman tien. Hienosti Sinni haki rullaa omatoimisesti useamman kerran uudestaan, kunnes se tuli edes kohtuullisesti mulle asti. Vika löytyi kaukaa ja se oli sitten varsin hyvä.
Taavikin pääsi treenaamaan ja oli kyllä vauhdikas oma itsensä.
Keskiviikkona iltapäivällä Sinnin kanssa käytiin Murun tekemällä 4 tuntia vanhalla kilometrin mittaisella jäljellä. Kuiva ja tuulinen keli, lämpötila reilu 20 astetta. Nostomatkaa oli viitisenkymmentä metriä ja takajäljen tarkistuksen jälkeen Sinni valitsi oikean suunnan.
Jälki meni kohtalaisesti, riista kiinnosti taas, mutta silti saatiin jälki suoritettua. En tiedä kuin olis käyny, jos Muru ei ois ollu kartturoimassa vakkei se kyllä aina tienny itsekään missä jälki meni... Sinni kuitenkin löysi kaikki seitsemän esinettä ja ajoittan jäljestys oli ihan todella hyvää. Tahti oli rauhallinen, saisi olla aavistuksen määrätietoisempaa. Jäljellä oli myös pari ihan kunnon ojan ylitystä, joista Sinni selvisi. Paluuperälle se ei lähtenyt.
Keskiviikkona illalla tokoiltiin ja keskityttiin lähinna merkkien kiertoon. Tällä kertaa meni paljon paremmin kuin viimeksi. Sinni ei tainnut pysähtyä kuin kerran tötsille ja koitin rikkoa palkan ajoitusta ja sillä saatiinkin ihan hyviä tuloksia aikaan. Lisäksi vaihtelin sen lähtöpaikkaa suhteessa mun paikkaan.
Tehtiin seuruuta myös ja luoksetulo maasta, nää meni oikein hyvin. Jopa seuruussa juosten tehdyt käännökset oikealle onnistuivat ihan yllättävän hyvin näin ensimmäiseksi kerraksi. Loppuun vielä paikkista kaksi settiä, ensin istuen ja sitten maassa. Vähän nenä pitkällään Sinni välillä haisteli suuntaan jos toiseenkin, mutta muuten ei mitään huomautettavaa.
Torstaina tokoiltiin Sinnin kanssa vähän vieraammalla kentällä hellekelissä merkkien kiertoa ja luoksetuloa sekä tehtiin vähän rallyn oikean puolen seuruuta. Merkkien kierto ok, pientä himmailua kyllä siellä tötsillä. Tää liike tulee tarvitsemaan kyllä todella paljon treeniä. Luoksetulo oli hyvä ja oikean puolen seuruuta pitäisi nyt ruveta taas aktiivisemmin harjoittelemaan. Loppuun paikkista istuen, vieraat vieruskaverit kiinnosti, mutta nätisti istui.
Perjantaina oli tokokurssin vika kerta. Tehtiin ruutua, joka on Sinnin mielestä ihan tosi kiva. Tehtiin targetille ja ilman ja maahanmenoakin tehtiin ja kaikki meni hyvin.
Hyppynoutoa kokeiltiin ihan liikkeenä ja se meni yllättävän hyvin! Mut palasteltuna jatketaan, vaikka onkin yllättävän hyvällä mallilla. Kaukot sit taas ei onnistu kuin ihan läheltä ja siinäkin meinaa ekalla vähän liikkua. Seuruu hyvää, harjoituslistalle saatiin peruutus ja sivuaskeleet.
Loppuun hyvin onnistunutta paikkista ja luokkakuva. Kurssi saa toivottavasti jatkoa syksyllä!
Luokkakuva Tarja Martinpuro:
Lauantaina taas hakuiltiin ja Sinnillä oli testissä uudenlainen rulla, semmonen suora norjalaismalli. Kunhan sen sais säädettyä niin, ettei menis jalkojen alle, niin toimis kyllä paremmin kuin ruotsalainen... testaillaan.
Kolmella ukolla mentiin myötätuuleen ajatuksella saada ukkoja vähän lähempää. Ekan ukon Sinni ilmaisi aika kaukaa ja mietin, että voinko hyväksyä sitä, mutta laitoin kuitenkin liinan kiinni ja hyvin Sinni vei näytölle.
Toisella Sinni sai rullan etujalkojen alle jumiin, joten se otettiin uusiksi ja uusinta meni hienosti, vaikka olin tosi lähellä. Kolmas kaikin puolin mallikas. Kaikilta rulla hienosti mulle asti ja näytöt totuttuun tapaan loistavia.
Treenin jälkeen käytiin vielä pienellä lenkillä porukassa.
Iltapäivällä vielä Taaville vähän pidempi etsintä. Kuumasta kelistä huolimatta papparainen jaksoi oikein hyvin. Erityisen paljon rakastan Tapsussa sitä, että nytkään meidän editse kulkenut kauris ei saanut aikaan juurikaan mitään reaktiota. Taavi katsoi kaurista ja sit mua kuin kysyen, että huomasinko minäkin. Odotettiin hetki, että kauris ehti mennä ja sit jatkettiin meidän hommia. Mun oma luottopakki ❤️
Onneks oli viilennystä tarjolla kesken etsinnän
Löysin!
Sunnuntaina rentouduttiin fyssarilla. Tapsukalla pientä jumia lannerangassa, muuten hyvä. Nyt otetaan pieni laser-kuuri vielä tuonne jumitusalueelle, niin saadaan varmasti se kuntoon, vaikka nyt jo aukes kipukohdat hyvin.
Sinni-Hinnikällä oli sit aluksi enempi vaan rakastamishalimishommia ennen kuin malttoi antautua käsiteltäväksi. Kireyttä oli etureisien yläosissa ja lapaluiden kohdilla rangassa. Rangan kireä kohta kun saatiin auki, niin Sinnikin malttoi loppuajan oikein nautiskella silmät kiinni rentoutuen. Sen on aina ollu hankala aluksi rentoutua, sen verran on epäileväisyyttä.
Jos vaan kampeen tähän syliin, niin voidaanko vaan rapsutella?
Tiistaina oli jälkitreenit ja Sinnille kaksi jäljen nostoa. Jäljet oli pari tuntia vanhoja ja nostomatkaa seitsemisenkymmentä mertiä. Pituutta jäljillä oli satakunta metriä. Sinni nosti molemmat jäljet hyvin oikeaan suuntaan, varsin mallikas suoritus. Jäljet oli vieraan tekemät ja mä osasin lukea Sinniä ihan kohtalaisen hyvin.
Keskiviikkona tokotreeneissä. Kesäkausi on alkanut ja oltiin ulkona. Ennen varsinaisia treenejä paappakoira kävi tekemässä pienen tottistreenin. Vähän oli suurpiirteistä menoa, mut kivaa.
Sinnin treeni alkoi lyhyellä paikkaistumisella. Hienosti meni.
Sit treenattiin seuruuta tiheästi ja vaihtelevasti palkaten sekä kokeiltiin noutojuttuja. Seuruut oikein hyviä. Noudossakin meillä on aika monta palasta jo kasassa varmaankin rullailmaisun vuoksi. Noudon olen ajatellut niin, että Sinni toisi kapilan suoraan sivulle minut kiertäen. Kai niin saa tehdä, vaikka luoksetulossa se tulee sivulle vasemmalla puolella kääntyen? Voiko nää olla tokossa keskenään erilaiset? Pitää ehkä perehtyä myös sääntöihin. Mut Sinni oli siis innokas kapulan noutaja!
Tehtiin myös bh-tyyppinen paikkis toisen koiran luoksutulotreenin yhteydessä. Sekin meni hienosti.
Torstaina Sinni kävi lenkillä Lunan kanssa.
Perjantaina Sinnille ensin kolmen tunnin metsäkävely ja sen jälkeen 3,5 tuntia vanha vieraan tekemä 600 metrinen jälki viidellä esineellä. Nosto ruudusta. Keli on tuulinen, kostea ja viileä.
Sinni nosti jäljen tosi hyvin. Pieni tarkistus takajäljen suuntaan ja sitten menoksi. Muutaman kerran riistahajut kiinnosti, mutta kokonaisuutena oikein hyvä suoritus. Kaikki esineet varmasti ylös. Tahti oli rauhallinen, mutta riittävä. Aikaa meni parikymmentä minuuttia. Yks meidän vanhimpia jälkiä ja maasto ei ollut helpoimmasta päästä ja silti Hinnustiina suoritti hyvin. Jäljellä oli ojan ylitys, joka sekin meni hyvin. Nyt vaan askarrellaan lisää pidempiä jälkiä, jotta jälkikovuus kasvaa.
Illalla tokokurssilla aloitettiin hyppynoudon harjoittelu palastellen se osiin. Kaikki osat on Sinnillä kyllä hallussa, hienosäätöä ja palasten yhdistelyä.
Sit tehtiin murheenkryyniliikettä, kiertoa. Sinni pysähtyy tötsille ja kun koitettiin rikkoa kaavaa, niin epävarmuus iski ja meni homma vielä vähän huonommaksi. Tätä täytyy pohdiskella ja pureskella...
Jäävät tehtiin kanssa ja niissä Sinni oli hyvä. Luoksetuloa maasta ja siinähän olikin taas, kun eihän maasta ole saanu lähteä mihinkään. "Tänne" käskyllä toimi, mut aavistus oli epävarmuutta. Tähän siis iloa, vauhtia ja palkkauksen vaihtelua jatkossa.
Ja sit päädyttiin ehkä siihen, että noudot ja haussakin rulla palautetaankin jatkossa suoraan sivulle ja mua ei kierretä... ehkä...
Lopuksi vielä kaikki koirat yhtä aikaa harjoiteltiin paikkisriviin tuloa eli käveltiin jonossa hallia ympäri ja sit tehtiin paikkista ringissä ja lopuksi jokainen pujoitteli muut vuorollaan. Sinni oli hyvä.
Tiistaina saatiin Sintukan kanssa 700 m tunnin vanha vieras jälki kolmella esineellä. Nosto ruudusta.
Sinni selvitti jäljen hienosti ja mä osasin lukea sitä. Useamman kerran se yritti vaihtaa riistalle, mut osasin lukea ne ja sain sen jatkamaan jälkeä. Suurimmaksi osaksi Sinni oli koko ajan jäljellä. Ei se ihan jäljen päällä koko aikaa menny, mut ei se kaukanakaan menny. Hirveesti on opeteltavaa sen tyylissä, joka on tosi paljon vaikealukuisempi ja korkeanenäisempi kuin mihin olen Taavin kanssa tottunut, mut tilanne on myös vähän epäreilu Sinnille, kun Taavi on niin hyvä ja mun on vaikea olla tuskastumatta Sinnin taitotasoon. Mut me ollaan kuitenkin paljon parempia, kuin mitä oltiin Taavin kanssa tässä vaiheessa, joten yritän olla tyytyväinen ja saada tehdyksi järkeviä treenejä, joihin taidan tarvita aika paljon muiden apua...
Keskiviikkona pidettiin pitkien treenien päivä ja Sinnillä oli 26 ha alue yhdellä maalilla. Tarkoitus oli saada tunti tyhjää alle ennen maalin löytymistä, siksi kuljettu reitti ei välttämättä ole ihan sellainen, miten oikeasti mentäisiin. Tuulta oli nelisen metriä ja lämpötila on jossain +17 asteen hujakoilla ja kevään ekoja lämpimiä päiviä.
Sinni jaksoi hyvin, vaikka kymmenisen minuuttia ennen maalille tuloa siinä oli ehkä havaittavissa pientä herpaantumista. Mutta kun se sai hajun maalista, niin ei ollut kahta sanaa, etteikö olisi lähtenyt sinne vauhdilla ja teki hienon ilmaisun. Ei muuten kannellut rullaa yhtään koko tunnin aikana ennen kuin meni maalille.
Taavi ajoi viisi tuntia vanhan 600 m jäljen. Aika kovasti kiinnosti heinän syönti, mut kyllä se silti koko ajan tiesi missä jälki menee ja mutustelun lomassa jäljesti hyvin ja löysi kaikki esineet. Yllätyin kuin vauhdikas Taavi oli, mut ehkä se vauhti rauhoittuu jäljellä kuitenkin vasta yli 12 h jäljillä.
Perjantain tokokurssilla tehtiin aluksi yksin luoksetuloa, jossa siis on ollut viime viikosta asti ihan totaalinen jumittaminen. Nyt kuitenkin tuli ekasta käskystä luokse. Olis voinut olla nopeampi, mut superia ettei jumittanut.
Tehtiin myös kapulan pitoa, jossa pienen pientä mälväämistä, mut muuten hyvä. Seuruuta tehtiin myös ja Sinni oli super!
Lopuksi vielä kaikki koirat porukassa paikkista pariin kertaan. Ekalla toistolla Sinni tarvi kaksi käskyä maahan menoon, muuten kaikki toistot ihan tosi hyviä.
Lauantaina oli tokokoe, tuomarina Harri Laisi. En tiiä, jännitti taas ihan hirveesti.
Sinni oli jotenkin tosi lunki, kun hengattiin hallissa ennen kokeen alkua ja tuomarin puhuttelun ajan. Tykkäsin kovasti.
Alossa oli 9 koirakkoa ja oli kiva, että paikkis oli jaettu kolmen koiran ryhmiin. Me oltiin vikassa ryhmässä reunimmaisena, vieressa bc uros. Sinni tarvi kaksi käskyä maahan menoon, muuten oli oikein hyvä suoritus. Kun koiria nosteltiin istumaan, rupesi vieruskaveri haukkumaan ja se haukkui sitten ihan loppuun asti. Oli aika kova häiriö, mutta Sinni pysyi hienosti maassa siihen asti, kunnes tuli meidän vuoro nousta istumaan.
Yksilösuoritukset alkoi luoksetulolla. Jännäsin kuin tän kanssa käy, mutta Sinni tuli luokse, ehkä vähän hitaasti, mutta tuli kuitenkin. Loppuasento oli vino. Kaukot nollattiin kolmella käskyllä maahan menossa, eikä Sinni hievahtanut tässä muutenkaan mihinkään. Liikkuri käski meidän sitten tehdä harjoitussuorituksen läheltä ja sain kovan ripityksen siitä, miten kaukoja pitää treenata pitkästä matkasta. Tuomaripalautteessa tuomari sanoi, että mun kaksi ekaa käskyä ei kuulostaneet käskyiltä ja sitten vasta se kolmas toiminut käsky oli käskyn kuuloinen. Laitetaan jännityksen piikkiin, vaikka tällä kertaa sentään oli oikea käskysana.
Liikkeestä maahan meno tarvi kaksi käskyä, muuten ok. Seuruu oli ihan kaameeta laamailua, ei lähelläkään sitä, mitä on treeneissä. Hypyssä hirvee jumitus, mut onneksi en ehtinyt antaa toista käskytä. Tässäkin vino perusasento. Kapulan pito oli hyvä.
Tuomaripalautteessa kehuja Sinnin iloisuudesta ja suloisuudesta (suloisuus tais kyllä olla liikkurin kommentti ja kyseli myös rotua) ja siitä, että se osaa tehtävät. Seuruu pitäisi saada paremmaksi myös koetilanteissa. Muuta en palautteesta muista, vaikka tuntui että Laisi puhui pitkään... Mut Sinni ei karannu kertaakaan liikkurin eikä tuomarin luo ja luoksepäästävyydessä rakasti Laisia oikein pitkän kaavan mukaan syliin kiiveten eli mun pelko miestuomarin arkailusta oli ihan turha.
Video Anne Ståhlberg:
Pisteitä kertyi seuraavasti:
Paikalla makaaminen ryhmässä 1 min 9
Seuraaminen 7,5
Maahan meno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 9,5
Noutoesineen pitäminen 10
Kauko-ohjaus 0
Estehyppy 9,5
Kokonaisvaikutus 8,5
Yhteensä raavittiin siis kasaan 161 pistettä eli 1-tulos! Tän vuoden tokotavoitteet on nyt saavutettu ja jatkossa keskitytään avoimen luokan liikkeisiin, mitähän kaikkea siellä edes on!?
Sunnuntaina oltiin Marja Uusitalon hakukoulutuksessa. Koulutus oli pk-hakuun, mutta kun halusin rullailmaisuun näkemystä, niin ei sen niin väliä.
Sinni on siis kannellut rullaa aika paljon, jos sillä on ollut kiintorulla. No nyt ei sitten tietenkään kannellut yhtään. Eli ei saatu apuja siihen mitä haettiin, kun ongelmaa ei nyt ollut ollenkaan.
Saatiin kuitenkin muistutus, että lähiukkoja pitää treenata! Niitä ei Sinnin mielestä tarvi ilmaista, kun olen siinä vieressä... Sinni oli vähän vaisu, mut varmaan eilinen koe ja hakupäivän kahdeksan tunnin autossa odottelu ei ainakaan parantaneet sen virettä. Ihan hyvä treeni silti ja oli kiva seurata pitkästä aikaa pk-hakuakin.