Tiistaina oli jälkitreenit ja Sinnille kaksi jäljen nostoa. Jäljet oli pari tuntia vanhoja ja nostomatkaa seitsemisenkymmentä mertiä. Pituutta jäljillä oli satakunta metriä. Sinni nosti molemmat jäljet hyvin oikeaan suuntaan, varsin mallikas suoritus. Jäljet oli vieraan tekemät ja mä osasin lukea Sinniä ihan kohtalaisen hyvin.
Keskiviikkona tokotreeneissä. Kesäkausi on alkanut ja oltiin ulkona. Ennen varsinaisia treenejä paappakoira kävi tekemässä pienen tottistreenin. Vähän oli suurpiirteistä menoa, mut kivaa.
Sinnin treeni alkoi lyhyellä paikkaistumisella. Hienosti meni.
Sit treenattiin seuruuta tiheästi ja vaihtelevasti palkaten sekä kokeiltiin noutojuttuja. Seuruut oikein hyviä. Noudossakin meillä on aika monta palasta jo kasassa varmaankin rullailmaisun vuoksi. Noudon olen ajatellut niin, että Sinni toisi kapilan suoraan sivulle minut kiertäen. Kai niin saa tehdä, vaikka luoksetulossa se tulee sivulle vasemmalla puolella kääntyen? Voiko nää olla tokossa keskenään erilaiset? Pitää ehkä perehtyä myös sääntöihin. Mut Sinni oli siis innokas kapulan noutaja!
Tehtiin myös bh-tyyppinen paikkis toisen koiran luoksutulotreenin yhteydessä. Sekin meni hienosti.
Torstaina Sinni kävi lenkillä Lunan kanssa.
Perjantaina Sinnille ensin kolmen tunnin metsäkävely ja sen jälkeen 3,5 tuntia vanha vieraan tekemä 600 metrinen jälki viidellä esineellä. Nosto ruudusta. Keli on tuulinen, kostea ja viileä.
Sinni nosti jäljen tosi hyvin. Pieni tarkistus takajäljen suuntaan ja sitten menoksi. Muutaman kerran riistahajut kiinnosti, mutta kokonaisuutena oikein hyvä suoritus. Kaikki esineet varmasti ylös. Tahti oli rauhallinen, mutta riittävä. Aikaa meni parikymmentä minuuttia. Yks meidän vanhimpia jälkiä ja maasto ei ollut helpoimmasta päästä ja silti Hinnustiina suoritti hyvin. Jäljellä oli ojan ylitys, joka sekin meni hyvin. Nyt vaan askarrellaan lisää pidempiä jälkiä, jotta jälkikovuus kasvaa.
Illalla tokokurssilla aloitettiin hyppynoudon harjoittelu palastellen se osiin. Kaikki osat on Sinnillä kyllä hallussa, hienosäätöä ja palasten yhdistelyä.
Sit tehtiin murheenkryyniliikettä, kiertoa. Sinni pysähtyy tötsille ja kun koitettiin rikkoa kaavaa, niin epävarmuus iski ja meni homma vielä vähän huonommaksi. Tätä täytyy pohdiskella ja pureskella...
Jäävät tehtiin kanssa ja niissä Sinni oli hyvä. Luoksetuloa maasta ja siinähän olikin taas, kun eihän maasta ole saanu lähteä mihinkään. "Tänne" käskyllä toimi, mut aavistus oli epävarmuutta. Tähän siis iloa, vauhtia ja palkkauksen vaihtelua jatkossa.
Ja sit päädyttiin ehkä siihen, että noudot ja haussakin rulla palautetaankin jatkossa suoraan sivulle ja mua ei kierretä... ehkä...
Lopuksi vielä kaikki koirat yhtä aikaa harjoiteltiin paikkisriviin tuloa eli käveltiin jonossa hallia ympäri ja sit tehtiin paikkista ringissä ja lopuksi jokainen pujoitteli muut vuorollaan. Sinni oli hyvä.
Harjoiteltiin myös oman vuoron odottelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti