Kesän lämpö tarkoittaa myös sinilevää meressä, joten luonnonvesiuinnit täällä on taas toistaiseksi uitu. Onneksi on uimala ja sinne suunnattiinkin keskiviikkoaamuna ennen mun yövuoroa. Sinnistä on tullut jo kovin reipas uimari ja se menee käskyllä lähes joka kerta uimaan. Molemmat ui tällä kertaa pidempää matkaa.
Perjantain helteisessä illassa ennen hakutreenejä minitottikset koko hakuporukalla. Tekee hyvää pieni häiriötreeni kaikille. Sinni oli oikein hyvä.
Hyvä se oli maastossakin, jonne Sinniä huudellen katosi kolme ihmistä. Kaikki piiloutuivat camopeittojen alle. Lämpöä taisi olla 28 astetta eli varsin tarpeeksi.
Sinni liikkui järkevästi ja alun rullan kantelun jälkeen malttoi sen antaa roikkua kaulassa. Poimi sen kyllä hajun saatuaan, mutta aina se silti kävi ukolla ennen rullan mulle tuontia. Toi rullan kaikilta paremmin kuin pitkiin aikoihin. Muutenkin oli jotenkin hyvää tekemistä kaikin puolin. Oikein mukava treeni.
Iltalenkin yhteydessä Taavi sai etsiä kolikoita tarkkuusruudusta.
Lauantaina ajeltiin Sinnin kanssa mökille kesälomareissuun. Helteet loppui ja koko päivän satoi vettä, mut käytiin silti hölkkäämässä pitkä lenkki. Voi luoja näitä mäkiä täällä! Kun on tottunut tasaiseen maastoon, josta ei kummoista mäkeä löydy vaikka kuin ettisi, niin täällä ei sit muuta olekaan kuin mäkiä, pitkiä mäkiä. Käytiin myös yhessä uimassa.
Sunnuntaina jälkeiltiin aamulla tunnin vanha 400 metrinen jälki viidellä esineellä. Maasto oli märkä ja tuulta ei yhtään ja hyttysiä ziljoona.
Sinni lähti jäljestämään jo mökin pihasta ja meni reippaasti jälkeä pitkin sen alotuskohtaan asti, jossa puin sille valjaat. Pitää ehkä joskus kokeilla vapaana ilman valjaita jäljestystä, kun kaikki rensselit on Sinnistä ällöjä ja meno ilman niitä näytti ehkä paremmalta.
Mut nyt mentiin siis ihan perinteisesti valjaissa ja liinassa. Sinni jäljesti tarkasti ja nosti kaikki esineet. Pari kertaa vähän hairahtui jäljeltä, mutta korjasi itse hyvin takaisin jäljelle. Karttakuvassa näkyy taas gps:n epätarkkuus, kun esimerkiksi jäljen loppu mentiin aivan jäljen päällä (kuten lähes koko jälki) ja silti karttaohjelma näyttää, että ollaan kovasti sivussa. Hidasta Sinnin meno on, siitä ei pääse mihinkään. 400 metrin jälkeen meni melkein 20 minuuttia. Tällä tahdilla kokeessa ei tule aika riittämään mitenkään, mut millä ihmeellä vauhtia saa lisää? Vai korjaako aika tän ongelman?
Perjantaina jälkeä vapaana. Reilu 500 m, kaksi tuntia vanha jälki viidellä esineellä ja pienellä jäljen nostolla. Eka sateeton päivä monen päivän sateen jälkeen. Tuulta ei juurikan, lämpöä 18 °C.
Mentiin nyt sitten vapaana ja ei se ainakaan huonommin mennyt kuin liinassa. Sinni nosti jäljen hyvin, aika pitkä takajäljen tarkistus, mutta hienosti omatoimisesti oikeaan suuntaan. Mentiin aika lailla jäljen päällä lähes koko matka ja ne kohdat, missä ei menty Sinni korjas ite hienosti. Kaikki esineet ylös! Yhden jopa haki tosi hienosti, kun oli siinä kohtaa vähän sivussa.
Nosto:
Tää vapaana jäljestetty jälki oli 0,4 km/h nopeampi kuin edellinen liinassa menty tunnin vanha jälki. Täytyy jatkaa tätä testailua, kun ainakin nyt vielä Sinnin perässä pysymisen kanssa ei ole mitään ongelmia vapaanakaan...
Lauantaina käytiin kylillä kesätapahtumassa. Mokomassa tuppukylässä oli kauheesti koiria liikenteessä ja saatiin monta hyvää ohitusharjoitusta. Osa meni paremmin ja osa huonommin. Ja uimaan piti tietty päästä. Torivilinä oli Sintulle ihan normimenoa, vaikkei olla juurikaan tuommoisissa vilinöissä käyty.
Sunnuntaina vielä ennen kotiinlähtöä 500 m tunnin vanha jälki viidellä esineellä. Muuten keli samanmoinen kuin edellisilläkin jäljillä, mut tuulta enemmän. Tein jäljen niin, että kuljin alussa tien yli ja nostettiin se tietä pitkin kulkien. Sinni oli taas vapaana.
Nosto meni hyvin, ei olla ennen moista kokeiltu, mut Sinni on aina reagoinut jälkiin hyvin.
Jäljestys meni kohtalaisen hyvin. Pari kertaa jos en olisi tiennyt, missä jälki menee, olisi Sinni saattanut päästä vaihtamaan riistalle. Nyt osasin puuttua heti. Hyvin Sinni jätti riistan jäljen ja palasi omalleen molemmilla kerroilla. Yks mutka mentiin vähän suoraksi, mut gepsin piirtämä jälki heittää taas vähän, sillä kaikki esineet Sinni kyllä löysi. Ja vauhti oli taas kovempi kuin edellisellä jäljellä, nyt nopeus oli jo 2 km/h.
Oli kiva viikko mökillä!
Taidenäyttelyssä |
Märät murut |
Kaikki kuralätäköt pitää aina lutrata |
Murulla ja Taavilla oli laatuaikaa mun ja Sintun mökkeillessä. Hyvin oli pojilla mennyt.