torstai 13. helmikuuta 2025

Saikku loppu, kädettömyys jatkuu

Onneksi on iso takametsä, jossa pääsin käsipuolena lenkittämään koiria ihan kohtuullisen hyvin teiden ollessa edelleen saikun ekat viikot luistinratoja. Kaikenlaista pientä aktivointia ruuan kanssa koitettiin myös lisätä paljon, kun muu tekeminen oli aika hankalaa. Kyllä meinas elo käydä tylsäksi niin mulla kuin koirillakin.

Ja ettei olis ollu liian helppoa, niin Murulta leikattiin käsi viikko mun tapaturman jälkeen. Sit meitä oli kaks kädetöntä. Ennen leikkausta sain houkuteltua Murun mulle avuksi viemään koirat kerran uimaan.






Tiina oli ihana ja asensi paksiinsa väliseinän ja kuskasi meitä sunnuntaitreeneihin. Teki kyllä tosi hyvää meille molemmille päästä hallille puuhailemaan. Sinniä ei vasemman käden puuttuminen (sidottu vartaloon) perusasennossa ja seuruussa haitannut. Ekana sunnuntaina tehtiin ruutua ja kiertoa, ne on oikeestaan koevalmiita. Hyppynoutoa vieraalla kapulalla kokeiltiin myös ja ekojen ihmishäiriöiden ylitsepääsemattömyyksien jälkeen sekin onnistui. Kaukot ja jäävät edelleen ihan mahdottomat, mitä hittoa teen näiden kanssa!?

Tokana sunnuntaina tehtiin hyppynoutoa ja jääviä. Molemmat on vaiheessa, mutta ihan hyvällä mallilla kuitenkin. Pikkasen vielä lisää treeniä niin hyppynouto on kisavalmis, jäävät tarvii vielä paljon varmuutta.

Kolmantena tehtiin kiertoa, ruutua, hyppynoutoa ja hinkattiin kaukoja sekä rallyjuttuja. Jos kierto on ekana, niin Sinni ei osaa mennä ruutuun, kun valitsee aina kierron. Hyppynoudosta nähtiin mm. versio jossa kapula palautetaan kauniiseen perusasentoon sen jälkeen, kun on ensin käyty vähän rakastamassa kaikkia kentällä olevia ihmisiä se kapula suussa... Voitas mennä kokeisiin väliaikanumeroksi naurattamaan ihmisiä.

Yhtenä perjantaina saikun lopulla oltiin Sirke Viitasen rallyvalkussa. Hitto, että tykkään Sirkestä, sillä on niin konkreettiset neuvot, että tyhmempikin tajuaa. Yllättävän hyvin meni rata, vaikkei vasen käsi ihan toiminutkaan, mut on kyllä tekemistä vielä monessa jutussa. Saatiin hyviä vinkkejä sivuaskeleeseen ja kukkasiin. Ja miks ihmeessä sitä aina ajautuu liian lähelle kylttejä, vaikka on omasta mielestään ihan hirmu kaukana niistä. Mut superhyvä valkku ja ainakin vielä toisen, ehkä kolmannenkin kerran ollaan tänä keväänä menossa Sirken oppiin. Jos jotakuta muutakin kiinnostaa, niin Koirakkona Oy järkkää nää koulutukset Haminassa ja paikkoja saattaa vielä olla vapaana. Rallyn lisäksi tarjolla jeesiä tokoon tai pk-tottikseen.

Tiina S. kuvaili




Ulla vei meitä saikun aikana lenkille, ihanaa, kiitos erittäin tarpeellisesta pääntuuletuksesta ja toisen lenkittämisestä. Yllättävän hyvin kävely kaupungilla väsyttää mettäläiskoiria. Välillä oli myös Aino mukana.


Kaukoja hinkattiin Sinnin kanssa saikun aikana tehostetusti ja kyllä niissä edistystä tapahtui. 

Saikku loppui, mutta osittainen kädettömyys jatkuu. Vielä menee monta viikkoa, että pystyy esim. pitämään hihnaa tossa kädessä kunnolla tai tekemään rallyn ohjausliikkeitä. Mut kai se joskus tulee kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti