maanantai 1. elokuuta 2022

Paskareissu

Pakon sanelemana kesäreissu suuntautui heinäkuun pahimman sesongin aikaan eteläiseen Norjaan ja läntiselle Ruotsin rannikolle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus olla hieman pohjoisemmassa Norjassa, mutta koska korona vaikuttaa niin moneen juttuun, niin tähänkin. Joten oltiin todella mun epämukavuusalueella ihan liian suurien ihmismassojen keskellä, mut selvittiin.

Reissua suunnitellessa tuntuu aina hyvältä idealta lähteä matkaan suoraan yövuorosta, mutta kuten joskus ennenkin, niin nytkään ei tullut repsikassa uni ja 31 valvotun tunnin jälkeen laivan huutavista ja juoksevista kakaroista täynnä oleva buffa ei ollut se mun lempi paikka. Muutenkin koko reissua väritti erittäin äänekkäät ja vauhdikkaat lapset, jotka koetteli hermojen kestävyyttä useampaan otteeseen. Läntisissä naapureissa lasten vapaa kasvatus on ilmeisesti vielä enemmän valloillaan kuin Suomessa tai sitten todennäköisimmin olen vain tähän asti onnistunut välttämään sellaiset paikat, jotka on pullollaan noita huonosti käyttäytyviä kullannuppuja. Onneksi osa lomasta oli kuitenkin rauhallisilla alueilla, joten ei mennyt ihan vihkoon koko reissu, vaikka kotiin palatessa oli olo, etten halua nähdä yhtään ihmistä moneen viikkoon!

Koirienkaan kannalta tää reissu ei ollut mitenkään hirmu kiva, ihan liikaa joutuivat olemaan autossa turvassa noilta kakaroilta, jotka eivät kunnioittaneet yhtään kenenkään omaa tilaa. Onneksi saatiin useimpina päivinä sentään nauttia rauhassa aamulenkeistä ilman väenpaljoutta ja osa yöpaikoista oli kivan rauhallisia.


















3 kommenttia:

  1. laivan buffat on kyllä ihan saatanasta. Kuten isojen hotellien, etenkin kylpyläversioiden, aamupalabuffatkin. Niissä tosin ei osaa ihan kaikki aikuisetkaan käyttäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona-aikana oli ihana matkustaa, kun oli väljää ja rauhallista. Kontrasti siihen on nyt jotenkin ihan käsittämättömän suuri ja oma ihmisten sietokyky on laskenut entisestään.

      Poista
  2. On ihanaa kun välillä näkee lapsia joiden ei tarvitse huutaa asioita, kertoo siitä että vanhemmat huomioi lapsen jutut huutamattakin. Silti ihmettelen vanhempia jotka antavat lasten huutaa suoraa huutoa ja kiljua jossain ravintolassa tai huoltoaseman leikkipisteessä. Ilonpito ja nauru ja itku on ihan ok mutta ihan tavallisissa leikeissä kirkuminen...en ymmärrä miten edes omat korvat kestää. Toisaalta onneksi Korona on ohi nyt lenkkipolut on taas tyhjät :D

    VastaaPoista