keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Ennen koronaa ehdittiin vielä vähän treenata

Viime viikon tiistai oli uimapäivä. Toinen tykkää kuin hulllu puurosta.



Kotona treenattiin vähän rallyn tekniikoita. Mun pitäis jotenkin saada meidän vauhtia hidastettua tosi paljon. Taavi on niin sähäkkä, että mun on ite oltava aika nopea, ettei se ehdi tarjota sataa asiaa, mutta toisaalta jos saisin hommaa hidastettua reilusti, niin vois kaikki onnistua paljon paremmin. Hankalaa, mutta täytyy yrittää.


Perjantaina vietettiin iltaa rakennusetsinnän merkeissä. Taaville oli piilossa kaksi maalia ja ne löytyivät kovin nopeasti. Oltiin tällä kertaa rakennuksen kellarikerroksessa ja siellä ilmavirtaukset oli selkeästi vähemmän koiraa sekoittavat kuin edellisellä kerralla yläkerrassa. Tämän huomasi myös muiden koirien kohdalla.




Lauantaina tein Taaville 500 m jäljen ja ajettiin se 10 h vanhana. Jäljen nostossa ja ajossa ei ollut ongelmia ja tien ylityskin meni hyvin, mutta tien toisella puolen Taavi sai ilmavainulla kovasta tuulesta johtuen hajun viimeisestä esineestä. Haki myös sen tokavikan esineen ilmavainulla oma-aloiteisesti. Meni siis jäljen loppu vähän plörinäksi, mutta paljon hyvääkin siinä oli.






Sunnuntaina oltiin hallilla tekemässä oikeen puolen seuruutreeniä malamuutin toimiessa häiriönä. Ihan hirmu ihanasti keskittyi Taavi tekemiseen ja saatiin ihan onnistuneita suorituksia.


Maanantaina hallilla rallya kaverin kanssa ja tehtiin nettikurssin ratatreeni. Taavi oli aika hyvä, vaikka noi sivuaskeleet oikealla on vielä aika hankalia.



Illalla jälkitreeni, jossa Taaville pari tuntia vanha jälki vähän pidemmällä jäljen nostolla. Hienosti nousi jälki ja muutenkin meni hyvin, tosin taas jäi esine nousematta.


Jälkitreenien aikana Suomen hallitus julisti poikkeustilan koronaviruspandemian vuoksi. Rajat menee kiinni ja valmiuslaki otetaan käyttöön ja ihmisten kokoontumista julkisesti rajoitetaan maksimissaan 10 henkeen. Edellisellä viikolla oli jo kaikki koiratapahtumat peruttu toukokuun loppuun, mutta nyt meni sitten treenihallitkin kiinni jopa yksin tapahtuvalta omatoimiselta treeniltä. Meidänkin pelastuskoirakoesuunnitelmat menee koronan vuoksi uusiksi ja ilmeisesti kevään leirit perutaan. Kokeiden osalta täytyy toivoa, että syksyllä saadaan paikka kokeeseen ja onnistutaan, muuten meidän hälyvalmius lakkaa. Onneksi pienimuotoisia metsätreenejä voi vielä jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti