lauantai 28. toukokuuta 2016

Ei irtoo otsikkoa tällä kertaa

Uusi viikko aloitettiin tuulettomassa hellekelissä puolustusvoimien Kaakko2016 sotaharjoituksen säestämänä etsintäharjoituksella. Harjoituksen tavoitteena oli nähdä, miten Taavi toimii tositilanteen kaltaisissa oloissa pitkän partioinnin jälkeen. Suunnitelmana oli löytää mm noin tunnin metsässä olon jälkeen. Meille annettiin alue ja mukaan lähti kartturi, joka piti mut oikeassa suunnassa.

Maasto osoittautui kuitenkin hyvin vaikeakulkuiseksi ja aikaa kului paljon, lopulta mm löytyi reilun kahden tunnin rämpimisen jälkeen. Taavi oli jo vähän väsynyt ja siirtynyt lenkillä oloon, pintahaussa kun ei koiraa käskytetä tms. vaan tarkoitus on, että hajun saatuaan se vaan menee kadonneen luo ja ilmaisee sen. Tositilanteessa alue olisi pitänyt haravoida paljon tiheämmin kuin mitä nyt teimme ja alue olisi pitänyt myös jakaa useammalle koirakolle tai välillä olisi pitänyt pitää lepotaukoja ja jossain välissä pistää kartturi piiloon ja näin päästä palkkaamaan Taavia. Nyt kuitenkin haettiin vähän, lopulta tarkoitusta enemmänkin, rajoja. Keli oli myös kovin kuuma ja uuvutti niin koiraa kuin ohjaajaakin melkoisesti.

Lopulta kävelimme lähes suoraan maalimiestä kohti, mutta ilman mitään tuuliapuja ja väsyneenä Taavi kulki aika läheltä, ehkä n. 10 m päästä, ennen hajun saantia. Vähän se ensin ihmetteli ja sitten tuli haukku. Paljon opittiin ja paljon on ajatuksia päässä jatkoharjoitteiden suhteen. Katotaan milloin päästään seuraavan kerran tällaiseen pitkään harjoitukseen.

Alla kuva meidän reitistä. Mustalla rajattu alue on annettu etsintäalue ja yläreunan keltainen pallukka, johon keltainen reittiviiva loppuu, on löytö.




Tiistaina sain Murun houkuteltua meidän matkaan kentälle 6 mm startin kanssa. Lyhyt paikkis, jonka aikana kaksi laukausta. Molempien kohdalla Taavi nytkähti ja katsoi äänen suuntaan, ei kuitenkaan elettäkään ylös nousemisesta tai muusta. Paikkiksen jälkeen vietiin yhdessä namipurkki kentän laidalle. Noutokapulalla pelleiltiin vähän, hiekkakentältä sen suuhun poimiminen oli selkeesti Taavistä ällöä, talvella tekonurmella ei ollut mitään ongelmia. Mutta hyvin siis nouti nytkin, mut sisällä selkeesti paremmin. Seuruuta parin suoran ja muutaman käännöksen verran, tässä myös kaksi laukausta. Kyllä Taavi niihin reagoi kääntämällä päätä ja vähän luimistamalla korvia, mutta paljonko koira sitten saa reagoida? Tekeminen ei kuitenkaan loppunut ja mun mielestä seuruu jatkui ihan hyvänä laukauksista huolimatta. Taisi namipurkkikin olla pojalla vähän mielessä, kun sitä kohti kuljettaessa meinas vähän keulia.  Loppuun sitten eteenmeno perusasennosta, kyllä oli purkille vaihtia.


Illalla pelastushakutreenit. Taaville ukot etukulmiin, niiden jälkeen kaksi tyhjää ja viimeinen löytö. Eipä tuossa ollut kummempaa, toiselta tyhjältä Tapsu palasi hieman liikaa menojälkiään, mutta kokonaisuutena oikein hyvä suoritus. Otin kaikilla ukoilla hallintaan, ei ongelmia siinäkään.


Aamuvarhain keskiviikkona lyhyt , n. 400 m, jälki, jonka pointtina harhajälki. Harha kulki jäljen yli kaksi kertaa ja molemmat Taavi bongas. Ekan kerran olis lähtenyt harhalle, toinen meni paremmin. Harhojen jälkeen oli kepit, joista iso palkka. Näitä pitäis päästä tekemään paljon lisää! Ja ehkä pidempi matka jälkeä ennen ekaa harhaa...





Päivä vietettiin veneillen tyynen helteisellä merellä.






Illalla tokotreenit. Alkuun paikkis, joka meni oikein hyvin vieruskaverin ylös pomppimisesta ja takaisin palautuksista piittaamatta. Istumaan nousussa tosin vieruskaverin käsky sai Taavin nousemaan.

Tehtiin seuruuta vähän alavireisesti, luoksetulo, jossa taas pieni törmäys sekä kapulan pitoa, jossa kouluttaja ei nähnyt mitään suuhun työntämistä :). Itse asiassa mä haluaisin nähdä sen, kun tuon elukan suuhun työnnettäisiin jotain väkisin ;D.


Torstaina päivä aloitettiin Taavin fyssarilla. Ekaks katottiin liikket ulkona, hidas kävely oli vähän jäykkää, muuten oikein tasapainoista menoa.

Taavi antoi käsitellä ittensä tosi hyvin, vaikka selkä oli selkeesti jumissa. Mistä jumi on tullut, sitä on vaikea sanoa. Vasen puoli oli pidemmältä matkalta juntturissa ja oikea vähän selän etuosasta. Myös ranka oli jäykkä. Onneksi käsittelyllä saatiin lihakset rentoutumaan ja rangan liikkuvuus takaisin. Nyt venytellään lenkkien jälkeen päivittäin ja pyyherullan päällä pitäis opettaa Taavi pötköttelemään. Ja uintihommat pitäis jatkossa hoitaa siten, ettei Taavi tule välillä pois vedestä. Veteen meno ja sieltä pois tulo ovat kuulemma ne kroppaa rasittavat osuudet uinnissa ja nyt kun lämpöisillä keleillä ollaan käyty useamman kerran viikossa uimassa, on tämä rasitus toistunut paljon.


Perjantaina Foca ja Hugo kävivät lenkkiseurana:










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti