tiistai 15. maaliskuuta 2016

Viime viikkojen juttuja

Viikko sitten perjantaina käytiin pikasesti hallilla paikkamakuutreenissä maliuroksen kanssa. Taavi oli oikein pätevä. Kaksi toistoa tehtiin. Tehtiin myös pari ruutua alustalle, eka ihan super, tokalla meni suoraan maahan. Pitää jatkossa palkata useammin pelkästä ruudussa seisomisesta, tuo kun on  niin kova ennakoimaan vähän kaikkea =).

Taavi menee paikkamakuussa herkästi vieruskaverin käskystä maahan ja tätä treenittiin apparin maahan käskyillä. Kyllä on maahanmeno iskostunut syvälle pyrriäisen aivoihin ja sitä totellaan aina tosi hienosti... Huh, saatiin onneksi muutama onnistunutkin istumassa pysyminen, mutta tätä tarvis ihan älyttömän paljon lisää. Muru on hokannut sen verran koiran koulutuksesta, ettei suostu mun kanssa tätä kotona treenaamaan, koska sittenhän Tahvo oppisi, ettei sen tarvi Murua totella. Joten kavereita kaivataan jatkossakin tähän avuksi.


Maanantaiaamusta omineen hallilla. Ei ollut oikein meidän päivä tänään, tiedä sitten johtuuko siitä, että mä rupean olemaan melko dööd hirmuisen työputken jäljiltä vai eikö herraa vaan muuten oikein huvittanut. Kyllä se kaiken pyydetyn teki, mutta jotenkin se into puuttui... Veikkaan tuota mun nuutuneisuutta ja ehkä aavistuksen omaista kireyttä, jonka tosin tiedostin vasta paikan päällä. Taavi on niin herkkis mun fiiliksille.

Teimme kuitenkin hyppyä pari kertaa ja kapulan pitoa, molemmat ihan ok. Seuruuta myös vähän kokeiltiin, mutta mihin ihmeeseen on taas meitin hyvät lähdöt kadonneet? Peruutettiinkin tolpparivin vieressä, mutta niin on alkutekijöissään tämä homma ettei mitään rajaa.

Ruutuun lähetykset oli jokseenkin hyviä ja merkin kierto muuten, mutta menovauhti on edelleen hitaampi kuin paluu. Luoksetulojen vauhti näyttää tulleen jäädäkseen, jei! Ja liikkeestä maahan on selkeesti meidän pravuuri, kunhan tuo liikkeelle lähtö saadaan taas kohdilleen.


Perjantaina käytiin pk-porukalla kentällä tekemässä ilmaisutreeniä mökkikylän muodossa. Tapsan treeni meni kyllä taas enemmän tai vähemmän kuseskeluksi, mutta kyllä se jokaisesta piilosta kävi ukon haukkumassa.


Lauantaiaamu aloitettiin kokeenomaisella tokotreenillä. Paikkamakuussa Taavi kahden nartun, suuren valkoisen ja aussin välissä. Hyvin meni. Yksilövuorolla jonkin verran vinkumista siellä täällä. Seuruussa mun vauhti kuulemma hidastui loppua kohden ja tästä seurasi pientä herpaantumista Taavin tekemiseen. Kapulan pidossa ei ohjaajalla kannata ollä käsissään maksalle haisevia hanskoja... muuten sekin meni hyvin. Luoksetulossa Taavi kerkes käydä kolme kertaa perusasennosta maassa, huh kun se on nopea! Hypyssä eteentulo pinellä törmäyksellä ja sivulle tulossa ennakointia. Mut noin niin kuin kokonaisuutena hyvää tekemistä ilman palkkaa. Siihen olen kyllä tyytyväinen, että Tahvo jaksaa tehdä, vaikka palkka ei joka liikkeen jälkeen tulekaan.

Lopuksi tehtiin vielä vähän seuruuta rivissä sillä ajatuksella, että seurautetaan niin kauan, että koira herpaantuu ja siihen heti korjaus eli karkuun lähtö, joku temppu tai mikä nyt kenenkin koiralle sopi. Mutta Taavipa ei herpaantunut, kun pidin vauhdin rivakkana. Tuossa kokeenomaisessa liikkuroidussa seuruussa joutuu keskittymään  niin paljon enempi, että vauhti väkisinkin näyttää hidastuvan. Mutta nyt kun tämä on tiedostettu, voi siihenkin koittaa saada parannusta.


Tokotreenistä singahdettiin pelastushakutreeneihin, joissa taas vähän yritettiin hillitä kuseskelua haamulla ja peräänajolla. Haamu oli ekana ja tuo pikku pirulainen kävi silti kusemassa ekan matkalle osuneen männyn kylkeen. Roimasin hihnalla viereisen puun runkoon ja kielsin. Tästä tai jostain muusta sai Taavi draivin päälle ja lopputreeni meni tosi hyvin. Toisena siis peräänajo ja sen jälkeen oikein hyvä tyhjä. Tyhjältä lähetin valmiille, joka teetti vähän töitä, mutta löytyi kuitenkin aika hyvin. Viimenen meni myös kivasti.


Video Taavin viimeisestä ilmaisusta Aki Kyyrö:





Sunnuntaina jälkiryhmän treeneissä mentiin pois mun mukavuusalueelta ja treenattiin pikkuisessa hallissamme samaan aikaan urosdopperin kanssa. Ekalla setillä Taavi haukkui jonkin verran tehdessään hommia, mutta olin kyllä iloisesti yllättynyt siitä, miten hyvin Taavi kuitenkin teki mun kanssa hommia. Tehtiin seuruuta henkilöryhmässä ja paikkamakuuta. Vähän myös harjoiteltiin perusasentoa ja siinä pysymistä. Tapsa hiljenikin pikku hiljaa.

Tokalla setillä jäävien erottelua höntsäten ja kaikki meni oikein, ei virheen virhettä!! Näihin treeneihin sisältyi myös pieni pyrrin kiusaamisosuus; Tahvo istumaan ja muut huuteli maahan-käskyjä. Kerran vaan meni Taavi lankaan. Tokallakin setillä otettiin paikkis, kun vieras uros oli niin hyvä häiriö ja seuruuta myös. Taavi oli kyllä niin positiivinen yllätys tällä kertaa, että jihuu!


Päästiin pitkästä aikaa tiistaitokoihinkin! Mä niin tykkään niistä!! Ekalla tunnilla aluksi paikkamakuu, joka meni kaikin puolin hyvin. Sitten liikkuroituna seuruuta, joka meni meidän tasolla hyvin. Liikkeestä maahan meni myös oikein hienosti, vaikka liikkuri kulki ihan vieressä. Luoksetulossa en meinannut millään saada Taavia jätetyksi istumaan, kun se meni koko ajan maahan. Ja kun sain sen jätettyä, lähti se hiippailemaan mun perään. Uskon tämän johtuvan kaverina reenineestä briardista, joka hivenen hirvitti Tahvoa. Lopulta Taavi kuitenkin jäi istumaan ja tuli vauhdikkaasti luokse hieman kuitenkin Remua väistäen.

Tokalla setillä hyppy ja kaket, joissa Taavi ei taaskaan noissut istumaan kuin ehkä kolmannella tai neljännellä käskyllä, enkä edes ollut kahden metrin päässä. Otettiin uusiksi niin että olin vajaan metrin päässä ja nytkin istumaan nouseminen onnistui vasta toisella käskyllä. Hyppy muuten hyvä, mutta edestä ennakointia sivulle tulossa liikkurin käskystä. Otettiin uusiksi ja nyt palkkasin edestä.


Tokalla tunnilla tehtiin vähän erilaisia juttuja. Aloitettiin kuitenkin istumisharjoituksilla. Mihin oli hukkunut se ensimmäisen tunnin koira, joka jumppas istu - maahan vaihtoja itekseen vähän joka välissä? Nyt Taavi napotti istumassa, eikä mennyt maahan vaikka jätin sen tai muut huuteli häiriökäskyjä. Tein muutaman jätön myös hypylle ja palasin palkkaamaan istumassa pysymisestä.

Sitten hömpöteltiin A-esteen ja putken kanssa. Taavi tykkäs molemmista, vaikka kummastakin olis saanut aikaiseksi hyvän hupivideon :). On mulla vaan vikkelä kaveri, joka tekee niin innoissaa ja yrittää kovasti.

Lopuksi vielä paikkamakuu liikkuroituna, hyvin meni sekin vaikka jostain kumman syystä mua vähän jänskätti. Taavi tais vähän vinkua, mut tosi vähän kuitenkin, jos se nyt edes oli Taavi. Superhyvät treenit pitkästä aikaa, toivottavasti näin pitkiä taukoja ei tule uudestaan ihan heti!


Tapsa on päässyt myös Paavon hierottavaksi, ei huomautettavaa.

Ollaan käyty potkukelkkailemassa, mikä oli Taavista ihan hauskaa ja lenkkikaverina on ollut Otto ja Kuisma, rattaissa Tuukka.



Jouduin myös viimein hankkimaan kotiin treenipeilin, että olis edes jonkinlainen mahdollisuus saada perusasento kuntoon :P En oikein tykkää peileistä, mutta täytyy yrittää saada tuo edes vähäiseen käyttöön. Nyt se on kaksi viikkoa vain ollut tuolla ja odottanut käyttöä, ehkä sit joskus...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti