Jälkiä metsässä

Sunnuntaina käytiin ajamassa 20 h vanha jälki, n. 1,5 dl verta ja 1,5 l vettä. Pituutta jäljellä taisi olla reilu sata metriä?

Lähes lumeton talvi mahdollistaa jälkiharrastuksenkin näin talvikuukausina. Lunta on metsässä enää tosi vähän, eikä sitä siellä ole edes juuri ollutkaan.

Lähetys vähän ennen alkumakausta, jälki löytyi hyvin. Hyvä alku härvääntyi kuitenkin melko heti, pyörimistä ja keskittymisen herpaantumista, kuvaajakin taisi vähän ihmetyttää... Haju löytyi kuitenkin uudestaan ja sitten mentiin taas. Muutaman kerran jälki vähän hukkui, mutta Taavi korjasi itsensä takaisin jäljelle. Kerran mentiin oikein huolella hukkaan ja silloin piti palata Tapsan kanssa sinne, missä viimeksi oltiin jäljellä. Tän jäljenhukkaamisen jälkeen loppu meni mun mielestä keskittyneemmin, mitä nyt kerran Taavi jäi jumittamaan johonkin herkulliseen hajuun. Siitä jatkettiin kuitenkin hyvin loppuun asti.

Olen ihan tyytyväinen, vauhtia on tullut viime syksystä lisää ja jälki ajettiin yhtä isoa hukkaamista lukuun ottamatta hyvin alusta loppuun asti. Joka kerta opin myös lukemaan Taavia paremmin. Makausten merkkaus on välillä vähän mitä on, ehkä olen tehnyt huonon makauksen, ehkä en vain osaa lukea koiraa vielä kunnolla tai ehkä tuo koiran eteneminen on muutenkin sellaista, että makaus jää helposti huomaamatta ohjaajalta...? Tässäkin varmasti auttaisi, jos näkis joskus todella hyvin toimivan koiran työssään, osaisi sitten itse kiinnittää taas eri lailla asioihin huomiota. Mitä netistä olen videoita katellu, niin aika samalta tuo meidän meno näyttää :)

Jatkossakin on harvakseltaan tarkoitus tehdä näitä verijälkiä, vaikka Tapsa ei nyt tyypillinen mejäkoira olekaan. Kivaa vaihtelua tavan jäljestykseen!

 Tässä videota mejäilystä, kamera pätkäisi kahteen osaan...

Tänä aamuna oli  vuorossa ihmisjälki. Jälki vanheni vajaan pari tuntia ja pituudeltaan se oli reilun sadan metrin luokkaa (nää pituuden arvioinnit on sitten niin hiha-arvoja, että huhhuh). Vielä mennään namiavusteisesti, vähän matkaa alussa nameja oli joka kolmannella askeleella, loppujälki mentiin joka seitsemännellä. Vähän pyyhityt askeleet, mutta ei juurikaan. Oli niin pehmeä sammalpohja, että jäljet jäi vahvoina ihan normisti kävellenkin.

Lähetys meni hyvin, janalla oli mittaa parisen metriä. Hyvin Taavi aloitti, pienet harhautumiset se korjasi mielestäni ihan hyvin. Kerran se jäi haistelemaan ja kuuntelemaan vissiin hiirtä, silloin piti vähän muistuttaa, että ollaan hommissa =) Taisi siellä olla toinenkin kohta, kun vähän ajatus katkesi... Kulmat ja mutkat meni hyvin.

Mulle tuli vähän sellainen fiilis, että ne namit vain sotkee Tapsaa. Namien väli menee ihan hyvin, mutta namille tultaessa vauhti pysähtyy ja sitten vain mussutellaan ja mietiskellään... Seuraavan jäljen taidan tehdä lyhyenä pelkällä loppupalkalla.

 

Tässä jäljen alku, kamera jakoi videon kahteen osaan, oli ilmeisesti liian pitkä yhdeksi pätkäksi. Lähetys puuttuu, kun häröilin kameran kanssa

Tässä loppuosa jäljestä

Jälkihommien lisäksi Taavi on taas parina päivänä ollut sairaalakoirana mummojen ja hoitsujen rapsuteltava. Ja sehän on Taavin mielestä oikein mukavaa hommaa. Lisäksi on vähän tottisteltu... luvattoman vähän, saadaan torstaina varmaan satikutia.

Vietti kuntoon

Tänään oli junnutottiskurssin eka kerta. Paikkana helv...n kylmä maneesi. Vai tuntuiko se vain siltä yövuoron ja kolmen tunnin unien jälkeen...? Vähän mä olin kohmeessa (henkisesti ja fyysisesti) ;)

Kurssilaisia oli ilmaantunut sen verran paljon, että porukka oli jaettu kahtia. Menin kuitenkin jo hyvissä ajoin paikalle, jotta ehdin nähdä osan ensimmäisen ryhmän koirakoista, toisten treenejä seuraamalla kuitenkin oppii itsekin aina jotain. Kurssilla on tarkoitus paneutua jokaisen itsensä toivomiin asioihin.

Meidän aiheena tänään oli vietin kasvatus ja seuraaminen. Toi viettiasia on ollu mulle jotenkin vaikee tajuta, mutta tänään ehkä hokasin mistä on kyse! Ensin tehtiin seuraamista, edelleen imuttaen. Taavi on hyvin suorassa ja perusasento tulee heti pysähtyessä. Hyvä me! Häiriöiden (muut ihmiset maneesissa) sietokyky Tapsalla oli vähän huono, vilkuili aika paljon äänien suuntaan. Johtunee varmaan siitä, että ollaan reenattu niin paljon yksin.

Sitten tehtiin viettiharjoitus namilla härnäämällä: namit toisessa kädessä peruuttelin Taavia karkuun ja toisella kädellä estin sitä saamasta namia koko ajan kehuen. Ja tästäkös Taavi innostui! Seuraavat seuraamiset olivat heti paljon intensiivisempiä. Myös imutuksen häivytystä harjoiteltiin jousikäsi -tekniikalla ja aika hyvin sekin meni. Ollaan parin viikon ajan tehty sitä vähän jo kotona. Mutta tuo käden paikka on vaan niin vaikea, onneksi on nyt joku kattomassa ja heti korjaamassa.

Myös vapautukseen saatiin neuvoja, sekin on ollu mulle jotenkin vaikea. Toivottavasti saisin senkin jotenkin sisäistettyä niin, että osaisin käyttää sitä oikein. Aikaisemmin olen käyttänyt vapautussanana "vapaa", mutta nyt tultiin siihen tulokseen, että "jes!" on parempi: helpompi ja nopeampi lausua, äänensävy pysyy helpommin oikeana ja pitää paremmin viettiä yllä.

Lopuksi pari luoksetuloa. Ensin Taavi istumaan ja itse peruutin muutaman metrin, hetken odotus ja kutsu. Ekalla yrittämällä ahteri ei pysynyt maassa, mutta toinen meni tosi hyvin. Toinen luoksetulo ohjaajan kiinnipidosta. Vauhtia saisi olla kuulemma enemmän, jotta olis näyttävämpi. Vauhtia voisi harjoitella esimerkiksi niin, että juoksettaa koiran pallon perään haarojen välistä, kokeilemme tätäkin varmasti joskus.

Kyllähän tässä on taas harjoiteltavaa ensi viikoksi!  Harkoista jäi tosi hyvä fiilis ja taas tuli uutta intoa tekemiseen! =)

Omineen kotona ollaan harjoiteltu noutokapulan pitoa. Selvää edistystä on tapahtunut ja kapula on muuttunut purulelusta ihan oikeaksi noutokapulaksi! Myös esineruudun alkeisiin olemme yrittäneet  tutustuneet pari kertaa. Siihenkin kyllä tarvitsisin jonkun osaavan ihmisen kertomaan, miten ihan oikeasti kannattaisi harjoitella. Onneksi jälkiporukan kanssa saan tähän varmasti kevään aikana apua.

Nyt olen tehtyt niin, että olen tallannut ehkä noin 5 - 8 m leveän ja n. 20 m syvän alueen. Taavi narussa odottamaan alueen reunalle ja itse vien lelun alueen perälle ja näytän sitä Taaville. Lelu vähän piiloon varvikkoon ja koiran luo lähettämään se etsimään. Mielestäni Lärppis lähtee hyvin vauhdilla suunnilleen sinne, mihin on nähnyt mun jättävän lelun. Palautus on vielä vähän sellainen, että Taavi pudottaa lelun vähän ennen mun luo tuloa, mutta täytyy tota lelun pitoakin harjoitella erikseen. Mutta ruutua siis vasta kaksi harjoitusta takana, molemmilla kerroilla tein kolme toistoa.

Hajuerottelusta olen lueskellut vähäsen ja kovin mielenkiintoiselta harrastukselta sekin vaikuttaisi. Täytyy pitää silmät auki, jos vaikka sattuisi joku kurssi aiheesta kohdilleen. Syksyllä sitten viimeistään täytyy Tapsa opettaa sienikaveriksi.

Kuvia

Jos vaikka joskus oppisi käyttämään tota kameraa...

Ystävänpäivä Match Show

Sunnuntai-iltapäivä vierähti mukavasti mätsäreissä. Taavi on jo iso poika eli pentuluokkaan emme enää päässeet vaan osallistuimme isojen koirien sarjassa. Ilmoittautumisen jälkeen oli tunti aikaa tutustua paikkaan ja rauhoittua, vaikka koiria oli paljon joka puolella. Musta tuntuu siltä, että Tapsa rähjäsi paljon vähemmän kuin viimeksi. Nytkin oli muutamia koiria, joille piti vähän isotella, mutta muuten oltiin aika nätisti. Selvää edistystä!

Kehäesiintyminen meni parikehässä muuten hyvin, mutta juostessa Taavilla oli kuono enemmän maassa kuin ilmassa. Kai siellä hiekassa oli sitten niin kovin mielenkiintoisia hajuja, että mun kanaherkut jäi toiseksi... Mutta tässäkin selvää edistystä; huomattavasti vähemmän laukkaa ja loikkia kuin viimeksi.

Kopelointiosuus meni muuten hyvin, mutta hampaat taas vähän olivat vaikeat. Nekin saatiin kuitenkin onnistuneesti katsottua. Seisominen meni superhienosti! Sininen nauha.

Sitten odottelimme vuoroamme sinisten kehään ja Taavi alkoi ehkä vähän väsähtää hälinään. Sinisten kehässä olikin sitten haastava tilanne, kun molemmin puolin meitä oli isot koirat, joita Taavi selvästi pelkäsi. Se ei meinannut millään kääntää selkäänsä kummallekaan, saati sitten seisoa nätisti... No, nyt kanaherkut toimivat ja Taavi keskittyi mun käteen naapureiden sijaan.

Taas juoksutuksessa nenä oli maassa melko tiiviisti ja seisotusajat olivat tosi pitkät. Taavi ihan selvästi väsähti ja keskittyminen herpaantui, mutta hyvin se veti kuitenkin, oltiin sinisten neljänsiä, kaikkiaan koiria taisi isoissa olla 25.

Mahtava junnu-Lärppä <3

Tällä kertaa en saanut ketään mukaan, joten kuvia ei ole kuin palkinnosta ja Jäbäleissonista.

Kylässä raunioilla

Lauantai vierähti Seijan ja Aunen kanssa Herttoniemen raunioradalla pyrriseurassa akitavahvistuksella. Päivän teema oli siis pelastushaku raunioilla ja sisällä rakennuksessa. Herttoniemessä on upeat puitteet harrastukselle, noin hienoa etsintätaloa ei varmasti muualla ole.

Ensin Taavilla oli kolme ukkoa ulkona raunioilla. Ensimmäinen oli avonaisessa vanerilaatikossa. Taavi kyllä selvästi sai vainun ukosta ja tiesi, että jossain ihan tässä lähellä on ihminen, kierteli ja kaarteli laatikkoa, mutta ei vaan hokannut, että missä. Laatikolta Taavi sitten lähti hirveällä innolla etsimään omineen seuraavaa ja pienen häröilyn jälkeen puun takana istuva ukko löytyi hyvin. Kolmantena piilona oli betoninen kupeellaan oleva kaivonrengas, josta ukko löytyi myös melko nopeasti. Tässä vaiheessa otin Taavin hihnaan ja lähdimme kävelemään takaisinpäin ja ohitimme laatikon, jossa ukko oli vielä löytämättä. No, nythän se sitten löyti ja pienen harkinnan jälkeen Taavi uskaltautui mennä sisälle laatikkoon herkuttelemaan.

Kokonaisuutena hyvä harjoitus, vaikkakin Taavilla oli kyllä intoa paljon enemmän kuin järkeä mukana. Lärppä on niin innoissaan päästessään hakuhommiin ja selvästi tietää, mitä pitää tehdä. Opiksi se, että ukkojen välillä koira kiinni ja pieni rauhoittuminen, jottei mene ihan härväämiseksi ja järkikin pysyisi vauhdissa mukana.

Toinen harjoitus tehtiin sisällä talossa. Taas kolme ukkoa piilossa; kaksi kaapeissa, joiden ovet olivat rakosellaan, toinen pimeässä huoneessa. Kolmas ukko yläkerrassa ison huoneen toisessa päässä aitalabyrintin päässä muurin takana.

Ensin Taavi päästettiin hämärään huoneeseen, jossa ei ollut ketään. Selvästi Taavi tajusi kuitenkin, että  sisätiloissakin on tarkoitus etsiä ihmistä. Toinenkin huone oli tyhjä ja kun se oli koluttu läpi, avattiin ovi seuraavaan huoneeseen. Tässä huoneessa ilma kiersi niin, että haju kulkeutui ukosta huoneen toiseen laitaan. Taavi taas haistoi selvästi maalin olevan jossain lähellä, mutta haki sitä aluksi huoneen toisesta laidasta, aivan kuten oli oletettuakin. No, löytyihän se oikeakin paikka. Tästä ovi auki pimeään huoneeseen, josta Taavi löysi ukon niin nopeasti, etten edes kerennyt näkemään miten sen löysi.

Viimeisenä Taavi päästettiin portaikkoon, josta lähti raput kellariin ja yläkertaan. Taavi valitsi ensin alakerran ja kävi omineen tutkimassa tilan. Kun ketään ei löytynyt, palasi Tapsa takaisin ja lähti yläkertaan. Ylös päästyään ei jäänyt epäselväksi, etteikö suunta olisi selvä! Hienosti ja itsevarmasti Taavi kulki läpi aitalabyrintin suoraan maalimiehelle. Voi sitä riemua! Ja sitä itsevarmuutta, jolla Taavi työskenteli!

Sisäetsintä meni siis paremmin, rauhallisemmin kuin ulkona. Mutta olen varma, että jos toinen harjoitus olisi ollut ulkona, olisi se ollut paljon rauhallisempi kuin ensimmäinen. Taavi vaan on niin innoissaan, että aluksi vauhti jyrää ajatuksen. Sisäetsintä oli ihan huippu, tuollaiseen on mahdollisuus niin harvoin ja ihana huomata, miten tuon pieni lärppäkorva tietää mitä siltä odotetaan ja nauttii tekemisestä <3

Lopuksi vielä päästimme koirat temmeltämään keskenään ja kyllähän siinä vilske kävi kun kuusi, vai oliko niitä jopa enemmän, pyrriä peuhasi. Taavi oli aluksi irokeesi pystyssä, kun ei tainnut pieni poika oikein tietää miten suhtautua kaikkiin. Hyvin meni ja Taavi aivan selvästi rakastui! Friia sai Tapsan jakamattoman ja melko tunkeilevan huomion, mutta ei ollut siitä ihan niin mielissää kuin Taavi olisi halunnut. Tapsa ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa Friian yrityksiä kertoa, ettei sinne takalistoon kannattasi ihan noin innolla mennä nuuskuttelemaan.

Ihan huippu päivä! Kiitos Seija ja kiitos Herttoniemen porukka!! Tulemme mielellämme toistekin!

Vähemmän itsekritiikkiä, enemmän tekemisen riemua

Illalla olimme tottistelemassa junnukurssin vetäjän kanssa. Olemme Taavin kanssa ryhmän ainut koirakko, joka ei ole ollut ohjaajan vetämällä pentukurssilla ja hän halusi tutustua meihin ja käydä omia koulutusajatuksiaan kanssani läpi.

Välillä tuli fiilis, että ollaan tehty kaikki ihan väärin eikä vielä osata mitään ja välillä taas saatiin kehuja (olenhan hirvittävän itsekriittinen ja vaadin itseltäni toisinaan ihan liikaa ja toisaalta taas olen aivan liian lepsu tuota ihanaa nappisilmää kohtaan). Tiedän, että paljon on vielä tehtävää (mitä varten? Enhän edes tiedä mitä isona halutaan tehdä), mutta ei kai sitä nyt tuon ikäiseltä voi vielä hirveästi vaatiakaan, varsinkaan kun mulle kaikki on ihan uutta enkä tiedä mitä ja miten asiat kannattaa tehdä. Ohjattujen treenien ollessa tauolla, on vähän ollut se fiilis, etten tee juuri mitään, ettei mene ihan päin P:tä. Ja sitten se, että eri ihmiset neuvoo tekemään asioita ihan eri tavalla. Mistä mä voin tietää mikä on oikein ja meille paras tapa. Mutta onneksi meillä ei ole mikään kiire mihinkään.

No, hyvä sessio joka tapauksessa ja paljon sain taas vinkkejä ja ajateltavaa. Erityisesti mun pitäisi opetella olemaan riehakkaampi eikä oma jöröttävä itseni :) Pää on taas ihan ylivuodossa kaikesta uudesta tiedosta. Odotan kurssin alkua jo kovasti ja onhan tässä pari viikkoa aikaa saada taas tekemisen meininki päälle viime aikojen lorvailun jälkeen.

Matkamies

Alkuviikosta olimme yön yli reissulla pääkaupunkiseudeulla. Taavi matkustaa autossa mielellään ja nätisti, siellä se pötköttelee omassa boksissaan. Tälläkin reissulla Tapsa yllätti minut useaan otteeseen positiivisesti. Edellisen koiran vanhemmiten melko vaikeaksikin muodostunut arkuus ja pelko kaikenlaisia asioita kohtaan on juurtunut minuun yllättävän syvään . Siitä on pitänyt ihan tietoisesti opetella Taavin myötä pois, eikä se ole ollut ihan helppoa. Sen lisäksi että Taavi on reipas ja rohkea, se myös käyttäytyy mallikelpoisesti, ainakin ikäisekseen.

Parkkihallit, hissit, Manskun ihmisvilinä ja ostoskeskuksen hälinä eivät Taavia hetkauttaneet. Siellä se paineli kuin vanha tekijä <3 Ihana huomata, että koira, joka asuu paikassa, jossa ei juuri muita koskaan näy, on noin reipas ja välitön. Iltalenkilläkin se yritti mennä Securitaksen autoon, kun siinä oli niin houkuttelevasti ovi auki ja joku setä istui siellä kyydissä =)

Majoituimme kaverini luona lähes valkoisessa kerrostaloasunnossa. Tässä kaksi ennakkopelkoani;  hieno valkoisen siisti sisustus ja naapureista/rappukäytävästä/pihalta/läheiseltä rautatieltä... kantautuvat äänet. Taas ihan turha pelko, Lärppä oli niin kiltti, ettei mitään rajaa. Vieraskoreutta kenties, mutta kyllä olin ylpeä pienestä miehestäni <3 Yön aikana kaksi yksittäistä haukahdusta, ei tietoakaan kauhuskenaarioideni koko yön jatkuvasta ulvontakonsertista. Eikä hieno sisustuskaan muuttunut vierailumme aikana. Taavi on vaan niin ihana, että se sulattaa kaikkien sydämet. Ja jottei mene liian imeläksi, niin kerrottakoon että Taavi teki tässä taannoin vieranhuoneemme sänkyyn reiän. Sängyn päiväpeitto ja petari olivat pesussa kissan pissattua sänkyyn ja Taavilla oli tylsä hetki. Mitäpä sitä pyrri muuta keksi, kuin repiä kivan pehmeää sängyn pintaa palasiksi. Ehkä siinä vähän haisi kissanpissa tai sitten ei, mutta komea 20 cm halkasijaltaan oleva reikä sänkyyn oli kuitenkin ilmestynyt ja koiranpoikanen oli ihan innoissaan...

Tällä viikolla on pari kertaa yritetty vähän omineen tottistella, mutta melko laihoin tuloksin. Ekalla kerralla kun menin kentälle, niin siellä oli kolme pelottavaa dopperia ja me jatkoimme suosiolla matkaamme. En jaksanut pakkasessa jäädä odottamaan vuoroani, kun oltiin tultu kävellen paikalle. Eilen pääsin kentälle asti, mutta huomasin, ettei sitä olekaan aurattu ja vähän se hankaloitti mun menoa. Sitten on omassa pihassa vähän jotain pientä harjoiteltu. Taavi on kyllä ihan intoa piukassa aina kun tehdään edes vähän jotain.

Vaikka viime aikojen tekeminen on ollut vähän vasurilla hoidettua suunnittelematonta fiilispohjalta menoa, on huikeita onnistumisenkin tunteita tullut muutaman kerran. Kokeilin eilen noutoa ekaa kertaa ulkona ja suoritus oli lähes täydellinen! (Tai enhän mä edes tiedä miten se ihan täydellisesti tehdään, mutta mun mielestä täydellinen.) Sisällä ollaan aikaisemmin tehty harjoituksia pienissä palasissa. Eilen Taavi istui perusasennossa, heitin kapulan ja pyysin noutamaan. Käskysanaa Tahvis ei vielä osaa, mutta se hiippaili kuitenkin kapulan luo, noukki sen suuhunsa ja tuli mun eteen istumaan ja jopa piti kapulaa suussaan, eikä jäystänyt sitä hillittömästi ja sitten pudottanut maahan. JEE!! Miten pienestä voi ihmislapsi olla iloinen!

Mun pitäisi kehittää treenien suunnitelmallisuutta, mutta se vaan tuntuu niin kamalan vaikealta. Odotan todella paljon ohjattujen treenien alkamista, kun itse en oikein tiedä mitä tekisin ja miten tekisin...