Viime viikon torstaina uimamaisterit olivat taas pulikoimassa. Päästiin omatoimiuimareiden porukkaan eli voidaan varata uimala omaan käyttöön sen virallisten aukioloaikojen ulkopuolella. Sopii mulle hyvin, niin ehdin ennen ekaa yövuoroa käyttää koirat aamulla uimassa hyvissä ajoin ja jää sitten itsellekin vähän paremmin aikaa ennen päiväunia.
Innokkaita uimareita oli tälläkin kertaa molemmat, vaikka laitoinkin Sinnille vahingossa yhtä numeroa liian isot liivit päälle ja ne vähän turhan paljon sitä kellutti.
Lauantaina molemmille fyssari. Taavi oli muutaman päivän ennen käsittelyä vähän arponut korkeampia hyppyjä ja lantion seudulla ja reisissäkin oli vähän jumia, mutta hyvin saatiin auottua kaikki ja hyppyarpomiset jäi pois. On kyllä ihana, miten tuo jurottaja rakastaa Suvia ja punkee itsensä väkisin syliin ja antaa käsitellä niin hyvin.
Sinnin käsittely on edelleen vähän hankalampaa. Se keskittyisi enemmän vain rakastamispuoleen. Kyllä se pötköttelee, mutta ei ihan täysin rentoudu ja välillä yrittää vängätä. Ihan kohtuullisesti kuitenkin onnistui homma ja etureisistä löytyi kovasti jumia, ne onneksi saatiin hyvin auki.
Molemmat sai vähän jumppaohjeita ja laitettiinkin meidän jumppakorneri kuntoon.
Sunnuntaitottiksessa Sinni keskittyi seuraamiseen ja paikallamakuuseen. Tehtiin myös vähän jättävien erottelua. Oli aikas makee tällä(kin) kertaa. Seuruut melko superia, henkilöryhmä ihan huippu ja lyhyet, n. 1 min paikkikset häiriöillä meni mahtavasti. Erottelukin rupesi onnistumaan alun kangertelun jälkeen.
Tiistaina rallytreeneissä tehtiin alo-rataa.
Rataantutustumisessa oli suorituspaikkoja hahmoteltu targeteilla ja ne kyllä havainnollisti mulle hyvin sen, kuinka aina ängen ihan liian lähelle kylttiä...
Sinnin rata meni melko hyvin. Hihna haittasi sivulta eteen tuloa ja 270 ° käännöksessä se meinasi ehtiä istua jossain välissä. Joku pieni haistelukin tuli johonkin väliin.
Treenattiin sitten lisää tuota sivulta eteen tuloa ja kun houkuttelen vähän enempi, niin saatiin onnistumaan tosi hyvin. Pitää vaan varoa, etten ota yhden apuaskeleen sijaan kahta...
270 ° käännöksessä mun pitää päästä liikkeelle ripeästi, mut muuten kohtuullisen hyvää tekemistä. Koira ainakin on ihan superiloinen tehdessään näitä juttuja.
Keskiviikkona tokoteltiin ja Sinni treenas taas jättäviä. Se ei ihan kuuntele kunnolla, mutta aina kun kuunteli, niin meni erottelut hyvin. Tehtiin lähinnä istumista ja maahan menoa, mutta seisominenkin pitäisi ottaa hetimmiten ihan oikeasti mukaan treenattaviin juttuihin. Seuruuta tehtiin myös ja Sinni keuli pompottelemalla etupäätä, mitä ei ole koskaan aiemmin tehvyt, oli vissiin niin kivaa. Yritin palkata paljon hyvistä lähdöistä ja kontakteista. Lopuksi paikkis ja se meni hyvin.
Torstaina meillä oli Sintun kanssa kamalan pitkä päivä. Olin saanut päähäni ilmoittaa sen Kouvolaan Kirsi Petäjän tuomaroimiin rallyn iltakisoihin, vaikka mulla oli koulutuspäivä Loviisassa. Melkein joka päivä kisakirjeen saapumisen jälkeen meinasin perua meidän osallistumisen, kun en millään ehtisi ajaa töistä kotiin hakemaan koiraa ja ehtisi vielä ajoissa Kouvolaan mittauttamaan sitä ennen kisan alkua. Lopulta päädyin ottamaan Sinnin töihin mukaan ja työkaverit olikin ihan innoissaan siitä. Kahvitauoilla ja ruokiksella Sinnillä riitti rapsuttelijoita, saatiin tehtyä hyvät käpsyttelyt päivän aikana ja koulutuspäiväkin loppui ihan hyvissä ajoin, joten ehdittiin vielä Loviisan keskustaan hyvälle lenkille ennen kuin ajeltiin Kouvolaan.
Sirunluku oli vähän hankala, Sinni väisti laitetta voimakkaasti, mutta saatiin kuitenkin siru luettua. Mittaaminen meni oikein mallikkaasti, kun tehtiin se niin, että mitta laitettiin maahan ja sitten Sinni käveli sen alle ja vasta sitten laskettiin mitta-aisaa alemmas. Ranskalainen rekkari tuotti vähän vaikeuksia, mutta kyllä tuomari sieltä lopulta löysi kaikki haluamansa tiedot ja saatiin kisakirja varmennettua. Tällä aikaa me saatiin Sinnin kanssa harjoitella sirun lukua lisää.
Oltiin kahdeksas suorittava koira ja meitä edeltävällä koiralla meni rata ihan hurjaksi haisteluksi ja se kesti ja kesti. Lopulta me päästiin kehään, mutta edellisen koirakon suoritus ilmeisesti vaikutti jotenkin, koska meidän lähtöluvan saanti kesti myös hurjan kauan tuomarin, sihteerin ja ajanottajan pitäessä pitkää palaveria. Onneksi Sinni istui kiltisti (hirveän vinossa) perusasennossa eikä pahemmin hyytynyt odottelusta.
Alun suora, jossa oli vauhdinmuutostehtävät, oli Sinnille ihan hurjan vaikea, kun sen olisi niin kovasti tehnyt mieli mennä moikkaamaan tuomaria ja sihteeriä. Mutta se hillitsi itsensä ja seurasi hienosti! Kovasti kaikki koirat haistelivat tuolla radalla ja Sinniäkin haistelututti välillä vähäsen, mutta omasta mielestäni sain aika hyvin sen kuitenkin menemään. Kolmannelta kyltiltä -1 kontrollivirhe, seiskakyltillä melkoinen herpaantuminen ja siitä -1 epätarkasti suoritettu tehtävä, -3 uusiminen ja - 3 puutteellinen yhteistyö. kyltiltä 11 taas -1 puutteellisesta yhteistyöstä eli haistelua. Kyltille 13 tuomari lisännyt kommentin "Hieno!" Kyltti 14 tuottikin meidän tyyppivirheen kahteen kertaan eli Sinni kiersi tehtäväkyltin uusimisesta huolimatta. Omasta mielestäni tein uusinnan kauempana kyltistä, mutta en kuitenkaan selvästi tarpeeksi kaukana. Tästä siis - 3 uusimisesta ja - 10 epatarkasti suoritetusta tehtävästä. Maalikyltille oli tuomari vielä saanut - 1 taluttimen kiristymisestä. Pisteitä jäi 77, reilusti hyväksytyn tuloksen puolella! Tuomarikommentti: Kauniin näköistä yhteistyötä, vaikka välillä katkesikin hetkeksi.
Olen kyllä tosi tyytyväinen meihin. Pitkä päivä molemmilla takana, ihan uusi paikka, jossa hälyä ja vieraita koiria ja selkeesti tosi paljon hajuja ja silti Sinni teki tosi hyvin töitä. Rata oli pitkä, pisin mahdollinen mitä alossa voi olla ja silti Sinni jaksoi hyvin radan loppuun.
Perjantaina otettiin äkkilähtö kuokkimaan tokotreeneihin. Pääasiana meillä paikkis vieraiden koirien kanssa. Lisäksi tehtiin vähän jättäviä.
Paikkis meni varsin mallikkaasti kahden uroksen välissä.
Jättävien kanssa tarvii palata vähän taaksepäin ja koittaa saada erottelu toimimaan paremmin. Oli kiva vierailla.
Tokosta suoraan hakumetsään toiveekkaana siitä, että pääsisi jo metsään treenaamaan. Treenattiin kyllä metsän puolella etelärinteessä, mutta ihan liikaa on vielä upottavaa lunta.
Sinnille ilmaisuun painottuvat neljä ukkoa irtorullilla.
Ekana maalina vieras lapsi, jolta Sinni haki rullan hienosti, mutta ravisteli itseään matkalla mun luokse niin paljon, että rulla tippui sen suusta. Oli varmaan itse lähdössä hakemaan rullaa uudestaan, mutta saikin jo palkan.
Toisena vieras mies, jolta myös rullan haku meni hienosti, mutta näytöllä Sinniä rupesi hirvittämään ja se haukkui ukon pystyyn. Söi sitten kyllä namit lopulta, mut aika epäilyttävänä piti miestä.
Kolmas ja neljäs ukko meni kaikin puolin hyvin.
Taavi teki hallintaosuutta. Vettä satoi ja kuraa riitti, joten Taavi ei millään halunnut istua paikkiksessa. Siitä tuli sitten paikkaseisominen. Hyvä siis harjoitella eri asentoja erilaisiin tilanteisiin. Tien varteen olin viskonut vähän namia lisähäiriöksi, mutta kuin sahapukki Taavi seisoi koko kolmeminuuttisen. Seuruissa vähän keuli, kun odotti eteenmenoja ja eteenmenoissa homma meni vähän kuseskeluksi. Mut tästä se taas lähtee kesää kohti.
Lauantaina iltapäivällä ajeltiin Tiinan ja Taren kanssa Porvooseen rallykisoihin, tuomarina Jenni Susi.
Rata oli melkoista pyöritystä ja etukäteen ajateltuna meille tosi vaikea, kun Sinniä ärsyttää jos hihna vähääkään osuu ja mun eteen tulemisissa ja kiertämissä se jotenkin väistelee sitä voimakkaasti. Lisäksi oltiin ensimmäinen suorittava koirakko, joten vähän lisäahdistusta siitä.
Osasin kuitenkin tällä kertaa auttaa aika hyvin Sinniä ja jättää sille tilaa ja rata menikin ihan yli odotusten vain kolmella virhepisteellä ( -1 tal, -1 py, -1 tvä), jotka kaikki tulivat tehtävältä kolme "täyskäännös oikeaan". Liike sinänsä ei ole mitenkään vaikea, mutta kun lähellä kylttiä istui ajanottaja, niin se oli Sinnille aika iso haaste. Loppupisteet siis 97 ja yllätyksekseni koko kisan voitto! Mahtava Sinni! Tuomarikommenttina "Upea takapään käyttö koiralla, hieno rata! =)".
Kiitos Tiina ja Tare matkaseurasta ja Tiina kuvista ja videosta! Onnea Taren koularista!
Mieli poukkoilee edelleen epätoivosta varovaiseen toiveikkuuteen. Pää on täynnä kysymyksiä, joihin kenelläkään ei ole vastauksia. Mitä Sinnin kanssa uskaltaa jatkossa tehdä? Mistä on hyötyä? Mistä haittaa? Voinko ottaa sen mukaan hölkälle? Voidaanko käydä vaeltamassa? Mitä uskallan harrastaa? Ja miljoona muuta kysymystä. Tuijotan Sinnin liikkeitä ja käytöstä sairaanloisesti ja olen koko ajan näkevinäni jotain kipuun viittaavaa, vaikkei mikään oikeasti ole muuttunut sen olemuksessa. Muru on ärsyttävän järkevä (onneksi), eikä yhtään ymmärrä mun ahdistusta ja tulevaisuuden kauhuskenaarioita.
Koska tieto lisää tuskaa, niin netissä on vierähtänyt hetki jos toinenkin. Ihan tolkuttoman ärsyttävää, kun lääkärit ja tutkijat ovat kovin erimielisiä keskenään. Ketä uskoa?!! Toinen suosittelee suurin piirtein samantien tekoniveliä ja pitää ravintolisiä huuhaana kuin taas toisen mielestä lääkkeettömillä hoidoilla ja tukitoimilla saadaan hyviä tuloksia ja pitkä kivuton elämä. Tietysti kaikki on yksilökohtaista, mutta silti kovasti tuntuu olevan erilaisia koulukuntia tässäkin asiassa ihan tuolla asiantuntijatasollakin.
Ja sitten vielä oma lukunsa olemme kaikki me tavan koiranomistajat omine kokemuksinemme. Ihan hirveitä kauhutarinoita ja sitten niitä toivoa luovia positiivisia juttuja. Mutta kuka osaa oikeasti arvioida koiran elämänlaadun? Omistajat ovat varmasti usein kovin sokeita totuudelle.
Menny tässä kaaoksessa päivätkin ihan sekaisin, mutta yritetään nyt kuitenkin jatkaa jonkinlaista normaalia arkea. Joku päivä käytiin hallilla tekemässä Sinnin kanssa rallyn niitä liikkeitä, jotka on meille vaikeita. Eli kaikkia, missä tarvii kiertää mut sekä askeltehtävät. Välillä ne menee paremmin, välillä huonommin.
Taavi koitti seurata hillitysti ja teki paikkiksen.
Perjantaina rakennusetsintää (lumet vois sulaa just nyt heti, haluun jo metsään!). Sinnillä pääpaino ilmaisussa irtorullilla.
Lauantaina hallijuttuja, molemmille alla oleva rata ja lisäksi Sinnille seuruuta ja kaukoja, jotka päätin muuttaa takajalkakaukoiksi. Taavillekin seuruuta ja paikkis pallohäiriöllä mun kerätessä rataa pois. Ekan minuutin jälkeen petti itsehillintä ja Tapsu varasti pallon. Uus yritys meni sit tosi mallikkaasti.
Sunnuntain hallivuorolla Sinnille bh-treeniä. Tehtiin koko setti ilman hihnaa. Meni aika hyvin. Myös paikkis, jonka tein ekaa kertaa selin Sinniin. Kaverin luoksekutsu sai Sinnin säpsähtämään, mut ei ollut ollenkaan lähdössä mihinkään. Oikein mallikas treeni.
Maanantaina aamuhallilla molemmille alla oleva rata. Taavi meni omaan tyyliinsä äänekkäästi ja Sinnin kohdalla toistan itseäni, mutta hihna haittaa ihan pirusti.
Taavi teki lisäksi häirityn paikkiksen ja eteenmenjo sekä seuruuta. Ihan ok.
Sinnin kanssa tehtiin seuruuta hihnassa ja ilman. Kun pidän itse hyvän vauhdin, niin hihnallakin onnistuu jotenkin, mutta radalla ei voi mennä niin kovaa, jää kyltit tekemättä...
Sinnille myös loppuun pidempi paikkis lentävillä leluhäiriöillä. Hyvin pysyi paikallaan.
Illalla Sinttu pääsi vielä Ainon kanssa lenkille ja mä saamaan vertaistukea nivelrikkokoiran omistajalta, taas helpotti vähän, kiitos!
Viime keskiviikkona käytiin Sinnin kanssa luustokuvissa. Rodulle tyypillisesti tarvittiin hevosenannos rauhoittavaa, jotta saatiin otukselta taju kankaalle.
Kuvattiin kaikki mahdollinen, mistä saa lausunnon ja selkä, olat ja kyynärät olikin oikein hyvät, mutta lonkat. Voi noita lonkkia. Tuomioksi tuli kaamea E/E ja itkuhan siitä pääsi.
Lueskelin taas nettiä ja ihan kauhealtahan nuo lonkat sen varjolla vaikuttaa. Siellä tosin puhuttiin jo alle vuotiaiden selvistä oireista, liikkumishaluttomuudesta, lonkkien napsumisista, sijoiltaan menoista, ylösnousun vaikeuksista ja muista sellaisista oireista, jotka näkyvät selvästi ja vaikuttavat suuresti koiran elämään ja joita Sinnillä ei ole. Vai olenko vain niin sokea, etten tajua niitä?
Tilasin heti nivelvalmistetta ja fyssarilta jumppaohjeet, jotta tulevaisuus olisi paras mahdollinen näillä eväillä, mitä on annettu.
Niin kauan kuin lonkat ei oireile, me ei anneta niiden vaikuttaa meidän elämään. Lajit, joita Sinnin kanssa harrastan, ei onneksi rasita lonkkia normaalia elämää enempää, joten kaikkea voidaan jatkaa. Lihaskunnosta koitetaan pitää huolta ja muutenkin liikkua paljon, koska liike on kuulemma lääke.
Kovasti sain tutuilta tsemppiviestejä ja kertomuksia siitä, miten huonoilla lonkilla on eletty ihan hyvä elämä, harrastettu pitkään ilman oireita ja asiat voisivat olla paljon pahemminkin. Näin varmasti on, mutta kyllä tuo silti oli kova järkytys, kun pyrreillä C on ollut huonoin lonkka mitä on lausuttu mies muistiin ja koko 2000 luvulla ei ole Sinnin lisäksi yhtäkään E lonkkaista. Mut ehkä tää ei ole tappotuomio kuitenkaan.
Täytyy vaan toivoa, ettei rupea tekemään nivelrikkoa... mouks! Yövuorokooman hälvettyä ja kyynelten hieman hälvettyä tajusin lausuntoraportin viimeisellä sivulla olevan maininnan lievästä nivelrikosta.
Iso harmitus tässä tietysti on, kun uudeksi vereksi toivottu Sinni ei voi lunastaa näitä odotuksia.
Viime viikon perjantaina oltiin tuiskuisessa kelissä pikaisissa taamajatreeneissä. Sinnille teemana oli korkealla olevat ukot. Hyvin hiffasi Sinni jutun juonen. Mentiin liinassa, niin palkka tuli maalimiehen lähelle istumisesta. Viimeinen ukko oli ritiläportaiden yläpäässä ja nuo portaat on Sinnille olleen tosi vaikeat ja nytkään ei ollut kyllä yhtään epäselvää, missä maali oli, mutta ei vain Sinttura pystynyt kiipeämään isoreikäisiä rappuja. Täytyisi etsiä jostain ensialkuun tiheämpi ritilikkö, niin voisi olla helpompi.
Maanantaina aamusella hallilla molempien kanssa. Sinni teki rallyrataa ja hyppytekniikkaa. Taavi saman alo-radan kuin Sinttu ja sitten aika paljon seuraamista, hyvin meni mitä nyt pikkuisen ääntä, mut ei varsinaista haukkumista kuitenkaan.
Ihan ekaksi kuitenkin leikittiin Sinnin kanssa. Koitan taas yrittää vähän herätellä itsessäni tuota leikkihommaa, kun se ois hyvä juttu osata. Yllättävän hyvin Sinni innostuikin, mutta kyllä nami silti on paljon parempi. Yritän jaksaa harjoitella leikkiäkin taas vähän tehokkaammin.
Rallyjutuissa hihna on meille Sinnin kanssa tosi hankala. Toivottavasti päästään joskus alokasluokasta läpi, että voidaan unohtaa koko hihna. Alla vähän nopeutetut videot samasta radasta hihnalla ja ilman. Ilman menee niin paljon paremmin!
Kaikki mun kiertämiset on etenkin tuon hihnan kanssa hankalia ja tänään ei meinannut istumasta seisomaan onnistua millään. Sivuaskelia ei olla harjoiteltu vielä ollenkaan...
Hyppytekniikassa tehtiin ensin perussarjaa ja sitten korkeuden arviointia. Etäisyys viimeiseen esteeseen oli kaksitoista jalkaa. Aika kivasti meni mun silmään, korkein hyppy 56 cm.
Torstaina uimahommia.
Perjantaina Sinni treffas Rillan ja Rillan pennun Wandan. Hauskaa oli! Aunekin oli pitämässä jöötä, mutta ei halunnut tulla kuvaan.
Lauantaina mun päivä vierähti hälytreenin järjestely- ja johtohommissa. Rankka päivä noin ilman koiraakin, mut kivaa oli ja taas opittiin uutta.
Johtopaikkahommia
Kiitos Kymenlaakson pelastuslaitoksen ensihoitoyksikölle vierailusta! Tärkeää tietoa etenkin hypotermiapotilaan hoidosta tuli kerrattua ja muutenkin mahtavaa keskustelua.
Illalla vielä Sintturan kanssa näyttelytreeneissä, jotka meni niin hyvin kuin tällaiselta asiaan ei niin vakavasti suhtautuvalta voi mennä. Erityisen tyytyväinen olen Sinnin rauhalliseen käytökseen, kun viimeisien juoksujen jäljeen on ruvennut esiintymään jonkin verran (aiempaan verrattuna paljon) rähjäämistä muille koirille.
Päästiin juoksemisen, tönöttämisen ja kopeloinnin lisäksi testaamaan myös mittaamista ja pöydällä oloa ja siellä kopelointia. Pöytä oli vähän jännä, mut superhienosti Sinni senkin selvitti.
Teki hyvää nää treenit meille!
Sunnuntaina rakennusetsintää ja Sinnille otettiin irtorullilla ilmaisua. Arvasin, että meidän talvitreenit ei ole tehny hyvää ilmaisulle, mutta pienen muistuttelun jälkeen saatiin onnistumisia. Intoa ja rakkautta oli taas ihan ina liikaa, mut sehän on vaan hyvä juttu! Kolme ukkelia löytyi reippaalla menolla.
Taavikin pääsi puuhailemaan pidemmällä etsinnällä, kun silleoli vain yksi maali ihan kaikista kauimmaisessa nurkassa. Hienostihan sekin meni.
Raksatreenistä pienen lenkkitauon jälkeen hallille. Sinnin kanssa puuhasteltiin leikkijuttuja aluksi. Hetken se jaksaa olla innokas, mut paloa leikkimiseen ei kyllä ole.
Tehtiin paljon seuruuta ja sitten pitkä paikkis toisen koiran häiriköidessä. Seuruuseen kaipaisin lisää jotain, mut en osaa sitä rakentaa, paikkis meni hyvin.
Taavi kävi kanssa seurailemassa ja istumassa pitkän paikkiksen sekä teki eteenmenon namipallolle. Oli oma varma itsensä hieman liialla innolla, tykkään.
Maanantaina aamusta hallilla rallattelemassa alla olevaa rataa. Hiton hihna sotkee Sinnin tekemisen. Muuten oltiin melkein hyviä.
Taavi teki saman radan ja sit lisäksi pitkää seuruuta ja oli paikkiksessa sen aikaa, kun siivosin radan pois. Tapsu osaa.
Tiistain rallytreeneissä teemana oli vauhdin muutokset. Niissä ehkä vaikeinta on mulle itselleni ajoittaa vaihto oikeaan kohtaan ja hitaassa vauhdissa Sinnin pylly meinaa mennä helposti maahan. Molempia haasteita saatiin työstettyä eteenpäin.
Lopuksi mittailtiin koiria ja se olikin meille menestysjuttu kaikista ennakko-oletuksista huolimatta.
Rallysta suoraan taajamaharkkaan, jossa Sinnille irtorullailmaisutreeni. Pikkusen huolettomat palautukset, muutoin ok suorituksia.
Keskiviikkona Taavi kävi tokotreeneissä hömpöttelemässä. Seuruuta, paikkista, merkkien kiertoa, jättäviä. Vähän oli keulivaa menoa, mutta pääasia, että vanhuksella on hauskaa!
Oltiin talvilomareissulla pari viikkoa pohjoisessa.
Aluksi oltiin muutama yö Luostolla. Tykättiin paikasta. Koirien kanssa käytiin lumikenkäilemässä kovassa pakkasessa useampaan otteeseen. Upeat maisemat!
Luostolta ajeltiin Norjan puolelle Pykeijaan. Sinne jäätiinkin sitten mottiin kelin huonontuessa. Myöskään koirien kanssa ei juurikaan päästy ekan aamun kunnon lenkkiä lukuun ottamatta ulkoilemaan melkoisen hirvittävän kelin vuoksi. Mutta ne osaa onneksi ottaa myös autosaa rennosti ja kaikkea pikkujumppaa sisälläkin pystyi tekemään.
Tässä kuvassa jo hyvä keli parin päivän myrskyn jälkeen.
Pykeijasta ajeltiin Kiilopäälle, jossa oltiin melkein viikko. Se vaan on niin meille sopiva paikka. Tänä vuonna oli vielä avattu uusia talvikävelyreittejä, joten lenkkimaastoissa oli mistä valita ja käytiinkin koirien kanssa pitkiä rauhallisia lenkkejä tuntureilla ja metsissä.
Sinni hoiti omat tiskivuoronsa tunnollisesti, mitä nyt silppusi pari paistinlastaa siinä sivussa....
