Taaville etukulmissa haamu ja umppari, sitten valmis, valmis, tyhjä ja taputus. Radalle tultaessa ja ekan ukon aikana Taavi puhkui intoa niin, että ainakaan eilisen läpi menneen bh:n jälkeisessä euforiatilassa en saanut sitä minkäänlaiseen hallintaa, mutta en kyllä jurikaan edes jaksanut yrittää.
Eka ukko siis haamuna, jotta saadaan edelleen keskittyminen ukkoihin eikä siihen koiven nostoon. Haamu eteni Taavilta piilossa n. 15 m rataa eteenpäin. Lähetys oli hyvä, mutta vähän Taavi oikaisi lopussa. Umpparille jouduin ottamaan lähetyksen pari kertaa uudestaan Taavin kaartaessa melko pian lähtyksen jälkeen radan suuntaisesti. Hyvin Tahvo kuitenkin kuunteli ja kolmannella homma onnistui. Ilmaisussa umpparin ympärillä häärineet muurahaiset aiheuttivat Taavin siirtymisen hieman sivummalle haukkumaan. Muurahaiset on meille aiemminkin tuottaneet päänvaivaa...
Kaksi seuraavaa valmista olivat tosi hyvät ja tyhjään pistoon olen erityisen tyytyväinen. Siinä Taavi upposi todella suoraan ihan takaralle asti. En kutsu Taavia pois tyhjältä vaan se saa tulla sieltä omineen. Kehun vaan kovasti sen palatessa ja palkaan namilla. Viimeisenä taputus tyhjän jälkeen innostusta nostamassa, ei ongelmia.
Umpparin ilmaisua lukuun ottamatta kaikki ilmaisut olivat tosi hyviä, ei mitään nuuskimista missään vaiheessa, vaan ilmaisu alkoi suoraan Tahvon saapuessa maalimiehelle ja jatkui hyvin palkkaukseen asti. Myös hallinta ekan ukon jälkeen hyvää, ei ollenkaan kusikeikkoja. Jonkun verran jouduin käskyttämään mukana pysymisestä ja palkkasinkin siitä aika paljon. Oikein loistavat treenit haastavassa maastossa pitkän tauon jälkeen!
Maanantaina käytiin tutustumassa EK:n meille vielä tuntemattomiin lajeihin eli tarkkuusruutuun ja pudotetun esineen noutoon. Taavista ei ole tarkoutus tehdä mitään ek-koiraa, mutta mua nyt vaan kiinnostaa kaikki nenänkäyttöhommat ja tämän tyyliset jutut ja kun tilaisuus tuli, niin toki kävin asiaa opiskelemassa.
Tarkkuusruudun opettaminen kannattaa aloitaaa pienten esineiden noston harjoittelulla, kolikoiden, avainten, nappien, kankaanpalojen yms.. Esineitä voi nostattaa sisällä lankamatolta, ulkona sitten melkein mistä vaan. Koiran voisi opettaa myös menemään esineelle maahan, mutta Taavi nostaa jäljelläkin esineet, niin ajattelin sen olevan sille luontaisemoi tapa.
Tarkkuusruudun opettamisessa monta kertaa on haastavaa saada koirat tekemään töitä rauhallisesti pienellä alalla, kun ne yleensä metsälajeissa juoksee hulluna. Aloitetaan siis pienellä, esim. 1 x 1 m hyvin tallotulla ruudulla. Ruutua kannattaa myös käydä sieltä täältä kädellä läpi, koska muuten koira oppii pian etsimään sen kohdan, missä käsi on käynyt maassa, vaikka tarkoitus olisi kuitenkin etsiä sitä esinettä. Aluksi esinettä ei peitetä mitenkään ja sen laittamisenkin voi näyttää koiralle. Siitä sitten ruvetaan pikku hiljaa peittämään esinettä lehdillä tai havuilla. Myös äänenkäytön kanssa kannattaa olla tarkka, ettei tarkoituksettomasti nostata koiraa liikaa.
Tarkkuusruudusta Taavi teki ensin pelkkiä esineen nostoharjoituksia muutaman. Nopeasti hoksas mitä siltä halutaan. Kokometallisen esineen nostaminen oli selkeästi kuitenkin vaikeinta. Sitten tehtiin pari miniruutua siten, että Tapsu näki kun esine laitettiin ruutuun. Tähän pitäis sitten vielä keksiä oma käskysanansa...
Pudotettu aloitetaan jollain koiralle mieluisalla esineellä ensin vähän hetsaten sillä ja sitten seuruutetaan koiraa pieni matka, pudotetaan esine koiran nähden ja jatketaan seuruuta vielä vähän matkaa, käännytään ja pyydetään koiraa hakemaan esine. Matkoissa ei kannata ahnehtia alussa. Seuruun ei tarvitse olla tottisseuruuta, koska maasto voi olla sen verran haastava, että koiran on vain pakko katsoa välillä mihin se menee. Meillä on ollut käytössä 'tässä'- käsky, mutta se taitaa olla tähän vähän suurpiirteinen ja 'seuraa'-käskyä en halua missään nimessä käyttää, koska vaatimustaso on eri kuin kentällä. Uusi käsky vai tässän tiivistäminen?? Pudotetun esineen haasteena usein koiran irtoaminen, matkat ovat kuitenkin luokasta riippuen 50, 100 tai 150 m. Harjoittelu kannattaa aloittaa metsäteillä tai muilla selkeillä 'baanoilla', pellon reunakin varmaan olis hyvä. Tää on varmaan ihan kiva lenkkien yhteydessä tehtävä pikkuharjoitus.
Taavi teki muutaman lyhyen matkan harjoituksen villasukkakääröllä. Palautus on Taavilla vaiheessa, kun en esineruudussa ole siltä uskaltanut vaatia loppuasentoa, kun se koko esineruutu on ollut sille niin vaikea. Tähänkin pitäis käsky keksiä, aluksi voi kuitenkin käyttää noudossa käytettyä käskyä, että saadaan koira tajuamaan mistä on kyse.
Tiistaina pelastushakutreeneissä mentiin kolmella valmiilla ukolla. Toin Taavin radalle hallinnassa sen äänekkäistä protesteista huolimatta. Joku viisaampi sanoi joskus, että tuo hallinnassa radalle tulo voisi auttaa siihen, ettei Taavi olis koko ajan kuseksimassa, kun joutuu vähän patoamaan itseään. Ensimmäinen vastatuuleen pienessä maakuopassa n. 70 m syvyydellä. Lähetys meni sikäli hyvin, että Taavista näki selvästi sen ajattelevan ekaa mäntyä kusitolppana, mutta meni siitä kuitenkin ohi aina ukolle asti. Hyvät haukut ja otin ukolla hallitaan. Palkan jälkeen tosin ehti ruikata vähän yhden männyn kupeeseen, mutta sai siitä kyllä huomautuksen. Loppu treeni menikin sitten kusematta.
Toisena oli pientä ympyrää kävelevä maalimies. Taaville ei näitä käveleviä ole juuri ollut ja taisi viime vuonna tuottaa vähän päänvaivaakin tämmöiset. Lähetyksen jouduin ottamaan kerran uusiksi, kun Taavi varasti, mutta loistavasti se oli kuulolla ja palasi nätisti sivulle. Ukon löydyttyä alkoi ilmaisu hienosti heti ukolla ja Taavi pysyi kivasti ilmaistessaan myös paikallaan. Kolmaskin ukko oli kävelevä, sekin meni hienosti, palkka haukun aloituksesta. Hallinta oli koko radan ajan kohtuullisen hyvää.
Perjantaina tein Tahvolle 1,1 km pitkän jäljen, jolla oli seitsemän esinettä. Sillä välin kun olin tekemässä jälkeä, oli sisälle kotiin kiltisti odottamaan jätetty Houdini-Taavi ulkoistanut itsensä ja päässyt vielä jotenkin takapihan portistakin ulos ja sinne se ilmestyi mun luokse loppujälkeä tekemään...
Jäljen vanhetessa tein esineruudun, syvyyttä 50 m, leveyttä n. 10 m. Ripottelin ruudun takaosaan seitsemän esinettä. Ekan Taavi haki tosi vauhdikkaasti ja kaikin puolin hienosti, en kuitenkaan edelleenkään vaadi luovutusta. Kaksi seuraavaakin tuli huomattavasti paremmin kuin viime kesänä, vaikka silloin jo vähän oli havaittavissa esineinnon nousemista. Enempää en haetuttuanut, mutta ruutuun jääneet esineet Taavi kävi mun kanssa sieltä sienestämässä. Rupeiskohan tääkin homma sujumaan meiltä vähitellen... Ja jos parin onnistuneen ruututreenin jälkeen uskaltautuisin vaikka sitä luovutusasentoakin treenimään.
Jälki ehti vanheta tunnin verran, keli oli tuuleton, lämmin loppukeväinen aamuilma. Janalla oli mittaa kymmenisen metriä ja se meni hyvin. Ensimmäinen reilu puolikilometriä meni tosi hyvin ja kaikki esineet löytyivät. Sitten taisi vähän väsy ja kuuma keli (+ 20 'C) ruveta vaivaamaan ja keskittyminen herpaantui muutamaan otteeseen. Tässä tosin tultiin myös siihen osaan jälkeä, jossa Taavi oli mukana sitä tallaamassa. Päästiin kuitenkin hienosti pitkän jäljen loppuun.
Jäljen jälkeen Taavi oli kovin kuumissaan olevan oloinen ja lähdettiinkin sitten käymään ekaa kertaa tänä vuonna luonnonvesissä uimassa. Merivesi oli ainakin eilen kymmenasteista, joten ihan kamalan montaa kertaa en arvannut keppiä veteen heittää. Taavi olisi kyllä uinut enemmänkin, kovin innokas vesipeto siitä on kasvanut!
Viikko päätettiin sunnuntaina hyviin pk-hakutreeneihin. Vaikka treenattiin illalla, oli keli vielä kovin lämmin. Tuuli tuli radan oikealta puolelta, jonka poikki oli myös vedetty verijälki... Taavin treeni tänään: haamu oikeaan etukulmaan, vasempaan tyhjä, sitten taputus, valmis, tyhjä ja taputus. Ekaa kertaa kaksi tyhjää.
Haamu meni hyvin, mitä nyt palkan jälkeen meinas taas kusta, palautetta tästä. Etukulman tyhjälle Tahvo upposi hyvin ja teki pusikossa aikansa töitä. Taputus hyvä, kuten myös valmis. Vastatuulen tyhjää vähän epäilin etukäteen, varsinkin kun siinä piti ylittää vielä se verijälkikin. Taavipa kuitenkin yllätti ja upposi hienosti. Viimeinen taputus oli myös kaikin puolin hyvä. Ei kuseskeluakaan ekan ukon jälkeen ja hallinta ukkojen välillä hyvää. Verijälkikin sai huomiota vasta liivien riisuHieno päätös metsäviikolle.
Metsäilyn lisäksi keskityttiin kesäkeleistä nauttimiseen: