torstai 31. lokakuuta 2013

Lomailua Katinkullassa

Kohta viikko on vierähtänyt Vuokatin ihanissa maisemissa! Täällä on otettu rennosti ja lenkkeilty paljon Vuokatinvaaran upeissa maastoissa. Taavi on ollut pääasiassa vapaana 'erämaapoluilla' käveltäessä. Ensilumenladun hiihtäjät herättivät kovasti mielenkiintoa ja heitä olisi ehdottomasti pitänyt päästä jahtaamaan ladulle. Tätä ei kuitenkaan pienelle pyrrille sallittu ja välillä se jaksoi keskittyä jopa aivan mallikkaasti taluttajaan :) Suksia kantavat ihmiset olivatkin sitten kovin epäilyttäviä...

Emme ole viikon aikana varsinaisesti harjoitelleet mitään. Lenkkien yhteydessä luoksetuloja vähän harrastettu ja nekin on mennyt oikein mallikkaasti yhtä kertaa lukuunottamatta. Olimme taas kerran lenkillä ja aikaisemmat luoksetulot olivat sujuneet hyvin jopa muista lenkkeilijöistä huolimatta. Sitten Taavi ei vaan kerran tullut millään ja oli kuin ei kuulisi eikä näkisi mitään. No, koira hihnaan ja muutama luoksetulo hihnassa ja sitten onnistuttiin taas vapaanakin. En tiedä mikä mahtava haju siellä polun varressa oli, mutta aluksi se vei kyllä musta voiton kuusi - nolla!

Tänään siskoni teki namijäljen Katinkulla mökkialueen keskellä sijaitsevaan metsikköön. En tiedä kuinka paljon siinä kulkee porukkaa, luulen, että näin sesongin ulkopuoleella ei kovinkaan paljoa, koska täällä on aika rauhallista. Namit joka kolmannella askeleella, muutama ysikymppi, kaarroksia, kaatuneiden puiden ja pienen ojan ylityksiä. Pituutta jäljellä oli ehkä vähän reilu sata metriä. Yritin pysytellä uuden jälkiliinamme päässä eli noin viiden metrin päässä Taavista. Hyvin keskittyi jälkeen ja minustakin tuntui välillä, että osaan jo hieman lukea koiraani silloinkin, kun en itse tiedä missä jälki menee. Ensimmäisten metrien aikana vähän hakemista, päästin jäljelle kyllä jo hieman ennen jäljen alkua, joten joutui ekaa kertaa hakemaan jäljen itse. Kuitenkin siis ihan muutaman metrin päästä. Kun jälki löytyi, oli eteneminen rauhallista ja varmaa.

Kerran siskoni väitti kiven kovaan Taavin olevan ihan hakoteillä, noin viisi metriä sivussa jäljestä menossa ihan väärään suuntaa. Pysähdyin, en päästänyt Taavia etenemään ja odotin, että Tape palaisi takaisin jäljelle, koska on tähän asti aina palannut nopeasti jäljelle, eikä ole edes noin kauaksi mennyt harhaan. Taavi kuitenkin pyrki tarmokkaasti 'väärään' suuntaan ja lopulta annoin periksi ja kas, siellähän se jälki oikeasti meni ja jäljentekijä olikin itse ihan hukassa ;) Taavi ei siis ihan vähällä anna periksi, hyvä niin! Ja onneksi luotin koiraani ja annoin sen jatkaa sinne minne oli menossa!

Loppu jälki meni yhtä varmasti kuin tähänkin asti. Opin kuitenkin sen, että jos jäljentekijä ei ole konkari hommassaan, on jälki ehdottomasti merkittävä! Hyvä harjoitus ja Taavi oli taas ihan innoissaan, ihana pentu!

                                                      Väsynyt reissaaja

lauantai 26. lokakuuta 2013

Pentutokoa

Eilen illalla olimme pentukoulussa. Muut koirat vähän jännittivät aluksi, mutta pienen haistelun jälkeen piti päästä leikkimään :)

Tunnilla Taavin kontakti minuun oli hyvällä tasolla, ollaan petrattu siinä aika hyvin! Tunnun aiheena oli ohitukset, seuraaminen ja luoksetulo. Muuten kaikki meni hyvin, mutta yhden seuraamisharjoituksen aikana kaksi muuta pentua vähän rähähtivät keskenään rivin toisessa päässä. Taavi meni tästä ihan lukkoon, eikä pystynyt keskittymään muuhun, kuin tuijottamaan rähähdysäänen suuntaan. Palautuminen tilanteesta kesti minusta melko kauan ja onnistuneen seuraamisen aikaansaaminen teetti vähän työtä, onneksi saimme sen kuitenkin onnistumasn! Kenttää Tapsa ei onneksi arastele, mutta nuo rähinä-äänet tuntuvat saavan sen aivan lukkoon :(

Seuraaminen menee vielä ihan imuttamalla, perusasennossa malttaa jo istua kauemmin ilman palkkaa. Seuratessa jos yritän ottaa namia kuonon edestä pois poikittaa heti...
Luoksetulossa meillä on ollut hieno loppuasento ilman opettamista, Taavi on alusta asti tullut luonnostaan eteen istumaan. Siinä hiotaan asennon suoruutta ja etäisyyttä minuun, mutta yleensä siihen ei tarvitse puuttua.

Äsken tuli viesti, että tämän vuoden viimeiset jälkitreenit ovat ensi viikolla ja minä en pääse niihin :( Täytyy siis harjoitella omineen. Hakuporukkaan kun vielä pääsisi, niin saisin otetta siihenkin lajiin!

torstai 24. lokakuuta 2013

Vieras nakkijälki pellolla

Tänään kävimme metsälenkillä Seijan koirien kanssa. Ennen lenkille lähtöä Seija oli tehnyt pellolle jäljen ja se sai vanheta lenkin ajan. Kiitos Seija!. Lenkin jälkeen Taaville valjaat päälle ja pellolle, sain Seijalta 5 m jälkiliinankin ja olin sen kanssa ihan hukassa =). Jälki oli n 1,5 - 2 h vanha nakkijälki, jossa kaarroksia ja yksi ysikympin kulma, pituutta ehkä noin 60 - 70 m. Nakkeja välillä tiheämmin ja välillä harvemmin, askelpituus reilusti pidempi kuin mitä olen itse tehnyt. Ensimmäinen kerta, kun Taavi jäljestää jonkun muun kuin mun tekemää jälkeä. Sitä en sitten tiedä onko sillä mitään merkitystä... Heinä pellolla oli myös aika pitkää.

Taavi aloitti omalla rauhallisella lähes joka askeleen haistelevalla tyylillään. Heti oli vaikeampi seurata jäljestystä ja lukea koiraa, kun ei itse tiennyt tarkalleen, missä jälki menee. Taavista kyllä aika hyvin huomaa, kun se hukkaa jäljen. Muutaman kerran Taavi meni jäljestä sivuun enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla, olisikohan kova tuuli vienyt hajua mukanaan?. Pari kertaa myös palasi muutaman askeleen verran jälkeä takaisin päin, mutta vaihtoi itse suunnan oikeaksi.

Kovasta tuulesta, vieraasta jäljentekijästä, uudesta jälkiliinasta, jonka kanssa sekoilin, ja vauhdikkaasta koiralaumalenkistä ennen jälkeä huolimatta Taavi selvitti jäljen hienosti loppuun asti.

Jäljen jälkeen vähän kahviteltiin ja Osku kertoi mulle esineruudusta ja hausta. Vieläkin on pieni pää ihan pyörällä, mutta enköhän mä joskus pääse näihin kaikkiin uusiin lajeihin sisälle. Hakua kun pääsisi johonkin porukkaan treenaamaan, niin pääsisi siinäkin lajissa vähän alkuun. Onneksi meillä ei ole mikään kiire.

 Seija vielä houkutteli osallistumaan tammikuussa Lahden pentunäyttelyyn, mutta siitäkään hommasta en mitään ymmärrä. Ja mulla näyttäisi olevan työpäivä silloin, joten itse en ainakaan näillä näkymin pääse paikalla. Jos sitä saisi miehen houkuteltua koirakuskiksi ja jonkun konkarin sitten hoitamaan kaikki käytännön asiat, niin voisi harkitakin tuon pennelin sinne laittoa. Ans kattoo nyt sitten kuin käy!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Tähänastiset treenailut

Kun Taavi oli saanut ensimmäiset rokotukset, aloitimme pentukoulussa. Sen lisäksi on tietysti opeteltu käytöstapoja alusta asti kotona ja kylillä. Kuulumme paikalliseen seurakoirakerhoon ja käyttökoirayhdistykseen, joiden mukana treenaamme nykyisin tokoa töistä ja muista menoista riippuen 1 - 2 kertaa viikossa. Jälkiporukassa aloitimme Taavin ollessa 5 kk ja jälkitreenit on ohjatusti kerran viikossa, joihin en työni vuoksi aina pääse osallistumaan.

Omatoimisesti olen kokeillut muutaman kerran mejää nettiopintojen jälkeen, joka on mennyt todella hyvin näin lajista mitäänymmärtämättömän silmin. Jälkeä olemme myös tehneet ominemme niin pelloille kuin metsiin. Aluksi jälki oli niin (ensimmäiset 4 jälkeä), että nami oli joka askeleella, mutta viimeksi kokeilin joka kolmannelle askeleelle ja sekin meni hyvin! Alussa oli muutaman askeleen verran joka askeleella ja ennen ensimmäistä kertaa kokeilemaani 90 -kulmaa oli myös joka askeleella. Taavi selvitti tämänkin jäljen hyvin ja kulmakin meni loistavasti!

Ensimmäisen jäljen pituus oli muutaman kymmenen metriä ja siitä olemme pikkuhiljaa pidentäneet jälkeä useamman kymmenen metrin pituiseksi. Olen todella huono arvioimaan matkoja... Verijälkeä olemme tehneet kaksi kertaa ja ensimmisellä kerralla jälki oli ehkä noin 30 m ja 8 h vanha. Se loppui Taaville aivan kesken. Seuraavan kerran tein verijäljen illalla pimeässä otsalampun valossa harhaillen ja pituutta sille tuli ehkä noin sata metriä. Jälki vanheni 18 tuntia ja siinä välillä satoi rankasti. Tämänkin jäljen Taavi veti läpi hienosti. En tiedä miten sade vaikuttaa tuohon jälkeen, pelkäsin ettei Taavi löydä sitä ollenkaan, mutta turha huoli.

Taavin tyyli jäljestää on tarkka ja rauhallinen, nenä maassa nuuskuttaen. Jälkiryhmämme vetäjä oli aluksi kiinnostunut siitä miten Taavia luetaan, kun sillä ei ole häntää joka kertoisi. Mutta Taavista huomaa kyllä heti kun se on jäljellä ja kun se hukkaa jäljen. Tarkan jäljestyksensä ansiosta emme ole tähän mennessä menneet montaakaan kymmentä senttiä harhaan, kun on jo palattu taikaisin oikeille urille.

Lenkkeilen samoissa maastoissa mihin jälkiäkin teen ja on uskomatonta miten tuo koira muistaa ne. Vielä monen viikonkin päästä se käy tarkistamassa vanhan jäljen josko sinne olisi jokunen nami jäänyt. Ja ensimmäisen verijäljen se löysi vielä vajaan viikon päästä.

Esineruutu ja muut lajeihin liittyvät jutut on mulla vielä ihan hakusessa, mutta opetellaan pikkuhiljaa.

Ikävät koirakokemukset

Ensimmäinen ikävä kohtaaminen oli jo muutama päivä sen jälkeen kun Taavi oli tullut meille. Olimme pihalla, kun lenkkeilijän vapaana ollut tanskandoggi-venäjänajokoirasekoitus karkasi pihallemme: Taavi säikähti todella paljon isoa kohti juoksevaa koiraa ja täyttä kurkkua kiljuen katosi iso koira perässään talon taakse. Onneksi karkuri oli ystävällinen ja omistajan avustuksella saimme sen kiinni ja makuulleen maahan ja sitten Taavin kanssa pääsimme haistelemaan vähän rauhallisemmissa merkeissä. Tästä tapauksesta en huomannut Taaville jääneen mitään traumoja.

Sisareni sekarotuinen isohko koira on kaksi kertaa kurittanut ehkä aavistuksen liian kovin ottein Taavia, mutta näissä taitaa melkein aina ääni olla pahempi kuin todellisuus. Taavi kuitenkin alistuu täysin sisareni koiralle ja pihalla tulevat hyvin toimeen. Sisällä eivät voi olla yhdessä tai minä en ainakaan voi olla silloin rennosti.

Pahin ja traumaattisin kokemus on kuukauden takaa (Taavi 5 kk). Olimme ensimmäistä kertaa jälkiryhmämme tokotreeneissä, kun 2,5 v landseeruros tuli tutustumaan pentuun vähän turhan kovin ottein. Koira pääsi omistajaltaan irti ja siinä sitten yhtenä huutavana karvakasana vyöryivät Taavi ja lantikka läpi kentän porttien parkkipaikelle ennen kuin saimme koirat erotettua toisistaan. Minä säikähdin aivan kamalasti ja niin teki Taavikin. Fyysisiä vammoja emme onneksi löytäneet, mutta Taavi otti tilanteen niin raskaasti, että oli neljä päivää syömättä, ripulilla ja muutaman kerran oksensi. Muutenkin oli kovin alakuloinen ja vaisu. Tästä jäi kammo vaaleita isoja koiria kohtaan, jota yritämme pikkuhiljaa työstää.

Viime viikolla samaisissa treeneissä beauceronuros tuli Taavin päälle. Olimme jo poistumassa kentältä kun tämä kaveri tuli läpi portin suoraan Taavin päälle. Tästä selvisimme ilman suurempia henkisiä oireiluja ja fyysisellä puolellakin tuli vain pieni pintanaarmu toiseen takareiteen. Nyt sitten ilmeisesti pelkäämme myös tummia koiria...

Nämä kaikki ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että Taavi suhtautuu hyvin varauksellisesti vieraisiin koiriin. Tämän kanssa meidän on opittava elämään ja tehtävä pikkuhiljaa töitä epäluulojen voittamiseksi. Ylintä ystävää ei kaikkien kanssa tarvitsekaan olla, mutta toivon, ettei Taavi kokisi turhaa pelkoa muita kohtaan ja oppisi olemaan välittämättä muista. 

Onneksi meillä on niitä hyviäkin koirakavereita ja niihin nyt yritämme panostaa jatkossa enemmän!

Taustaa

Vähän taustoja:

Edellinen koirani Leevi oli sekarotuinen (suomenajokoira-whippet-collie-saksanpaimenkoira) hurmuri, joka oppi kaiken aivan liian helposti ja oli muutenkin todella helppo ja ihana tapaus. Mieheni ei kuitenkaan ole kovin eläinrakas ja siitä syystä sain pehmittää häntä lähes kuusi vuotta ennen kuin lupa uuden koiran hankinnalle heltisi. Suuri kiitos tästä kuuluu Nuttu -pyrrille, joka sulatti mieheni sydämen! Kiitos siis Nuttuselle ja omistajilleen!!

Kun mieheni oli vahingossa lipsauttanut, että koiran voisi hankkia, jos se olisi samanlainen kuin Nuttu, ei mennyt kauaakaan kun jo selvittelin millaisesta rodusta on kyse. Suurin osa rodun ominaisuuksista kohtasi omat toiveeni ja niinpä rohkaisin mieleni ja otin yhteyttä kasvattajaan. Siitä se yhdeksän kuukauden odotus sitten alkoi ja lopulta saimme varmistuksen sille, että pieni pyrripoika muuttaa kesällä 2013 meille <3

Kasvattaja asuu kohtalaisen lähellä meitä, joten kävimme tutustumassa jo edelliseen pentueeseen ja Taavin pentuetta kävimme katsomassa lähes viikoittain. Taavi muutti meille juhannusviikolla ja kotiutui erinomaisesti kolmen kissamme ja kanojemme sekaan. Yksi kissoista tosin ei niinkään ihastunut Taaviin ja lähemmän tuttavuuden tekoon menikin aikaa useampi kuukausi. Lopulta kaikki kuitenkin tottuivat toisiinsa ja yhteiselo sujuu hyvin.

Taavin kanssa mentiin koko kesä paljon. Kierrettiin markkinat, pesispelit, kesäreissut, kyläilyt ja veneilyt, yritimme muutoinkin hyödyntää kesän vilkkautta koiran sosiaalistamisessa ja ilmeisesti olemme onnistuneet kohtalaisesti, sillä Taavi vaikuttaa ainakin vielä puolivuotiaana kovin avoimelta vieraita ihmisiä kohtaan. Muiden koirien kanssa ei sitten ihan niin avoimia ollakaan, mutta sen selittää ehkä se, että meitä on kohdannut useampi ikävä koirakontakti. 

Taavi elää leppoisaa perhekoiran elämää, jonka kanssa harrastetaan tokoilun alkeita ja jälkeä. Hakukin kiinnostaisi...

Ensin en lämmennyt ajatukselle blogin pitämisestä, mutta kun muisti on niin huono, voisi tämä ehkä toimia muistikirjana Taavin elämästä ja kehityksestä. Katsotaan kuinka jaksan tätä kirjoittaan?!