torstai 2. toukokuuta 2019

Hakua ja tokoa

Viime torstaina käytiin hakuilemassa ja tehtiin oikein helppo ja nostattava treeni. Neljä ukkoa, joista kahdella ekalla ja vikalla taputukset. Eka oli umpparissa. Ihan mahdoton oli vauhti Taavilla ja kaikki ukot oli hyviä ja ilmaisut loistavia. Kolmas avuton ukko oli myös todella hyvä. Kiva helppo hyvänmielen treeni makuupäivän ratoksi.


Perjantaina tokoteltiin kevään vikat hallitreenit. Alun paikkamakuu meni hyvin, vain ihan pientä vinkumista. Jäin kyllä aika lähelle.

Ohjatusti tehtiin sivulle tuloja namikasan yli. Taavi osasi hienosti luopua ja väisti nameja jonkun verran. Tehtiin myös muunlaisia sivulle tuloja eri kulmista ja seuruun askelsiirtymiä. Sain taas jalkani solmuun noissa koukeroissa... Taavi oli hyvä. Luoksetulo oli myös hyvä, mutta vikaksi tehdyssä tunnarissa keuli ihan huolella. Kalikat vaan lenteli, kun Tapsa viskoi niitä. Sillä ei ollut minkään näköistä keskittymistä tai ajatusta koko hommasta...

Itekseen tehtiin superhienoa merkin kiertoa, seuruuta, kaukoja ja luoksetulon pysäytyksiä ja Taavi oli koko ajan ihan mahtava ja mikä parasta, se oli hiljaa koko treenin ajan, paitsi halliin tullessa ja paikkikseen asettuessa.

Kotona oli sit pakko testata tuota tunnaria, kun se oli treenissä niin katastrofi. Kyllä se kotona osaa....




Lauantai-illan ratoksi Muru eksyi metsään ja me Tapsun kanssa etsittiin se. Taas toi luonto lisähaastetta ja tällä kertaa todella toivon, että meistä ei ollut liikaa häiriötä tai haittaa.

Etsintäsuunnitelmat on mulle se vaikein osa pelastushakua, aina haluaisin mennä vain vastatuuleen haravoiden, jos tuulta on tarjolla. En tiedä mikä olis oikeesti paras tapa, mut taas mentiin samalla tyylillä. Alue oli noin 25 hehtaaria ja keli oli lämmin, kahdenkymmenen asteen paikkeilla, heikko tuuli.

Oltiin edetty puolisen tuntia, kun Taavi haukahti pari kertaa parinkymmenen metrin päässä. Kuulin, että ei ollut ilmaisuhaukku, joten käskin sen luokse. Siellä oli pieni hirvenvasa, eikä emää missään. Vähän hirvitti, josko kohta saadaan hurjistunut hirvi niskaamme, joten häivyttiin paikalta pikaisesti. Hirvivauvan vuoksi jätettiin alueen keskeltä isompi alue käymättä läpi, jottei häiritä sitä enempää ja emä uskaltaisi palata sen luo, toivottavasti näin myös kävi!





Jatkoimme siis hommia ja vähän vajaan tunnin kohdalla Taavi nosti jäljen ja sen avulla lähemmäs maalia ja loppu meni varmaan vähän maa- ja ilmavainun yhdistelmällä. Muru löytyi ison siirtolohkareen päältä. Kovasti yritti Tapsu sinne kiivetä, mutta ei päässyt. Ilmaisu taas hyvä.






Sunnuntaina käytiin smart dog -testissä, siitä ehkä oma postauksensa joskus. Oli hauska kokemus.


Maanantaina hakutreeneissä ihanassa kangasmaastossa, jossa vieno tuuli kuljetti hajua hyvin. Alueella kaksi maalia ja me lähdettiin partioimaan vastatuuleen. Tien laitaa kulkiessamme Taavi lähti kerran jonnekin syvemmälle alueelle, mutta tuli sieltä kuitenkin hetken päästä pois, siitä pieni vekki kuvassa näkyvään jälkeeni. Taavilla oli hyvä draivi päällä ja ekan ukon se bongasi toiselle lenkille lähtiessämme n. 130 metrin päästä. Palasimme takaisin jatkamaan matkaa ja alueen toiselta laidalta Taavi sai hajun toisesta maalimiehestä ja pinkoi sinne haukkumaan. Hyvät ilmaisut molemmilla ukoilla. Hyvä pikkutreeni.




Tiistaina tokoiltiin ja Taavi oli ihan kivalla tuulella. Haukkuja tuli vain merkin kierrossa menomatkalla. Pasmat tosin sekosi, kun Taavi huomasi koutsin taskussa olevan keitettyä naudan munuaista. Sen jälkeen olikin vaikea tehdä muuta kuin tuijotella koutsin taskuja ja karkasi se pari kertaa jopa tökkimään koutsia namin toivossa...

Tehtiin ruutua, jossa Taavi hakeutui etumerkin taakse. Seuruu oli tosi hyvää, jopa peruuttaen tehdyt käännökset. Luoksetulo ja jättävät onnistuivat myös. Paikkiksessa Taavi painui maahan lopussa. Treenin lopuksi häröiltiin kaikki neljä koirakkoa yhtä aikaa hallissa omiamme ja tykkäsin Taavin minuun keskittymisestä, vaikka vieressä touhusikin pelottava beussi.



Perjantain tokotreenit on jatkossa loppukauden keskiviikkoisin ja ulkona. Aiheena oli kukot ja jättävät. Aloitettiin kuitenkin paikkiksella ja taas Taavi painui kesken istumisen maahan. Tehtiin toinen lyhyempi paikkis perään, että Taavikin sai palkan istumisesta.

Kaukot m-i vaihdot meni aluksi täydestä matkasta hyvin, mutta kun tehtiin useampia toistoja, niin Taavi jymähti maahan. Lyhyemmällä matkalla sitten taas nousi istumaankin. Jättävät tehtiin liikkeenomaisesta L:nä ja ihan täyden kympin suoritus seiso ja maahan liikkeillä. Ei tehty samaa virhettä kuin kaukoissa ja jätettiin siihen. Erikseen sitten vielä erottelua ja ne meni mallikkaasti, jopa meille vaikea istuminen onnistui joka kerta hienosti. Lopuksi vielä piiitkän matkan luoksetulo.

Omatoimisesti seuruuta askelsiirtymin ja peruuttaen sekä vähän rallyn kuvioita mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Hyvät treenit ja mikä parasta, Taavi oli loistavalla vireellä ja hiljaa koko treenin.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kevätretki ja pitkästä aikaa hakuhommiakin

Käytiin kevätretkellä kotiautolla saariston rengasreitillä Turun lähellä. Reitti ei näin aikaisin keväällä ole vielä kokonaisuudessaan kierrettävissä, mutta melkein kuitenkin. Kiva reissu ja sää suosi! Punkit ja käärmeet vähän etukäteen hirvitti, mut ei nähty kumpiakaan, Taavin tietty myrkytin punkkeja vastaan ennen lähtöä.



Lossikyytejä oli monta

Finbyn jatulintarha

Leirintäalueella köllöttelyä


Autovahti






Keskiviikkona käytiin aamusta vähän tottelemassa Runtun kanssa, eka kerta ulkona tänä vuonna. Ennen Runtun tuloa ehdin tehdä vähän ruutua ja merkin kiertoa, molemmat oli melko laamailua. Runtun saavuttua häiriöksi, alkoi Taavikin skarpata ja seuruut ja muut oli varsin kivalla vireellä ja mikä parasta, koko treenin ajan ihan hiljainen koira. Paikkamakuuta tein pk-tottistyyliin ja jostain syystä Taavi on ruvennut nousemaan tuolta. Vähän kuin olis omasta mielestään jo maannu tarpeeks ja vois sit lähtee tekeen jotain kivempaa... pitää yrittää saada häiriössä paikkamakuita, että muistuis Tapsalle mieleen sekin homma.


Illaksi tein jäljennostotreenin, jossa kaksi jälkeä. Lähdettiin hommiin vasta puoli kymmenen jälkeen eli pimeällä. Taavi oli vapaana ja eka jana oli 250 m pitkä ja jälki 4,5 h vanha. 

Jäljen luo tullessamme Taavi lähti tarkistamaan jälkeä takajäljelle. Kutsuin sen luokse, kytkin liinaan ja pyysin uudestaan jäljelle. Nyt lähti oikeaan suuntaan ja jäljesti muutaman kymmenen metrin matkan sukalle. Palkan jälkeen koira irti ja lähdimme siirtymään seuraavan janan luo. Sillä oli pituutta n. 150 m ja jälki oli reilu kaksi tuntia vanha. Periaatteessahan Taavi oli töissä myös tuon siirtymän, mutta itse jotenkin helpompi hahmottaa kahtena eri tehtävänä.

Melko pian näin Taavista, että nyt on metsässä jotain, ihminen tai riistaa. Ja niinhän siitä meidän edestä lähti kauris ja Tapsa perään. Ehti juosta ehkä 50 metriä, ennen kuin sain komennettua sen takaisin. Kierrokset oli tietty aika korkeat ja pyysin sen hetkeksi maahan. Uudestaan liikkeelle lähtiessämme vire oli mun makuun edelleen ihan liian korkealla ja en olisi ollut yllättynyt, vaikka keskittyminen hommiin olisi ollut mahdotonta. Mutta niin vain Taavi nosti jäljen heti oikeaan suuntaan ja puksutti kepille. Ihan loistavaan paikkaan sattui kyllä tuo sorkkaeläin, mahtava treeni! Ja miten tuo pimeys rampauttaakaan ihmisjäsentä, ei ole ollenkaan yhtä helppo lukea koiraa otsalampun häilyvässä valokeilassa.


Perjantaina pääsiäisen kunniaksi tokotreenit olikin jo aamusta. Aloitettiin pihalla auringon helliessä meitä. Tehtiin paikkamakuuta ringissä, Taavi taas nousi seisomaan ekaks hetken päästä... maahan palautuksen jälkeen pysyi hienosti. Seurattiin häiriössä ja sen Taavi osasi hyvin.

Sisällä tehtiin lisää paikkista häirittynä. Taaville on ollut vaikeampaa hiljaisessa hallissa yksittäiset häiriöt, kun taas iso häiriömäärä sen on ollut helpompi kestää. Aluksi siis hiljainen halli harvakseltaa tulevilla häiriöillä. Pihatreenin jälkeen tämä meni hienosti, eikä Taavia haitannu häröt. Sitten laitettiin kunnon sirkus päälle. Lentävät lelut ja ympäri pyörivät ja hyörivät outoja huutelevat ihmiset eivät Taavia hämänneet. Vieraan ukko-käsky sai Taavin haukkumaan, niin vahva on hakukäsky., mutta muuten suurin häiriö oli mun taskuun menevä käsi. Lopuksi vielä henkilöryhmää, jossa seuruu keuli taas ihan huolella, mutta kontakti ja Taavin fiilis oli loistava!


Tokotreeneistä kurvattiin suoraan hakuharkkoihin. Taajamatyyppistä etsintää kahdessa setissä. Ekalla kierroksella maalimiehet oli ritilärappusten päässä parvekkeella ja talon toisella puolen parvekkeen alla pusikossa. Ihan pikkuisen oli intoa pyrriäisessä ja vauhti oli sen mukaista. Molemmat ukot löytyi hienosti ja ylhäällä olevan ukon löytöä oli erityisen hieno seurata; Tapsalla oli haju, mutta mistä se tulee ja miten sinne pääsee? Parvekkeen alla oli ovi ja vieressä tikapuut ja toisella puolella sitten nämä rappuset. Hetken Taavi haki reittiä ja sitten hokas rappuset, kipusi ne ylös ja haukkui maalin. 

Toisella setillä maalit oli pihapiirin reunoilla. Joen rannan maali löytyi hienosti, mutta pihan toisen laidan ison kuusen juurella ollut maali oli hankala. Tuuli kävi niin, että hajun saanti oli vaikea, mutta kyllä sekin lopulta löytyi


Lauantaina myös hakutreenit ja ne oli kyllä ehkä huonoimmat ikinä. Tehtiin pk-hakua kolmella maalimiehellä. Taavi vaan nuusas ja kuseskeli, eikä työmoodi ollut ollenkaan kohdallaan. Ukot kyllä löytyi ja jos jotain hyvää treenissä oli, niin ilmaisut, mutta muuten ihan kuraa koko homma... ei ollut edellispäivän motivaatiosta ja työinnosta tietoakaan. No, aina ei voi onnistua ja eihän me olla pitkään aikaan tehtykään pistotustyylisesti hakua, mut silti.










tiistai 9. huhtikuuta 2019

Vähän treeniä ja kroppa kuntoon

Edellisen viikon lauantaina tuplatreenipäivä edelliseltä illalta kokeiden tieltä siirtyneiden tokotreenien johdosta. Aamu aloitettiin siis tokoilemalla merkinkiertohässäkkäliikkeen tiimoilta. Koska kierto ei ole meillä mitenkään varmoilla kantimilla, niin tehtiin ensin pelkkää kiertoa lähempää. Muutaman kierron jälkeen jätin Taavin lähelle tötsää ja siitä sitten paluu hypyn kautta mun luo. Olin ensimmäisillä toistoilla suoraan hypyn takana ja kun Taavi hokas jutun juonen, niin siirryin esteiden väliin. Ekalla yrityksellä Taavi hyppäs, mut ei ottanu kapulaa ja tokalla toi kapulan hypyn ohi, mut kolmannen jälkeen toi aina kapulan hypyn kautta. Välillä aina kiertoa lähempää tötsää ja sit taas kapulan palautusta. Vallan hyvin meni ekaksi kerraksi tuota hässäkkähommaa.

Tehtiin myös muutama luoksetulo pysäytyksellä ja ilman. Kivan hiljainen Tapsu oli tällä kertaa.


Tokosta kurvattiin sitten suoraan hakutreeneihin pitkästä aikaa. Lumitilanne estää edelleen metsään menon, joten oltiin palotalolla. Taaville oli neljä maalimiestä, joista yksi pihan katoksessa, kaksi palotalossa sisällä ja neljäs pihassa olevassa suljetussa kontissa.

Alueen reunaan tullessamme sai Taavi jo hajun ekasta ukosta melko voimakkaan tuulen avustamana ja se pinkoi ihan suoraan katoksen sisälle haukkumaan. Palotaloon Taavi meni reippaasti vauhdilla ja mä jo vähän ehdin hukata sen, kun sen liikkeet oli niin liukkaita. Olipa muuten hankala liikkua pimeässä nokisessa sokkelossa, kun silmät jäi ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen! Ääntä kohti siis vaan ja siellä Taavi haukkui maalia. Palkan jälkeen ilmavirtauksiltaan hankalassa paikassa ollut kolmas maali löytyi yllättävän hyvin. Edellisellä kerralla tammikuussa oli maalimies melkein samassa paikassa ja silloin se teetti töitä paljon, joten olisiko siitä jäänyt jotain oppia Tapsulin päähän. Viimeinen ukko oli nyt se haastavin ja aika kauan Taavi haki hajulähdettä. Suljettu umpinainen kontti on kyllä varmasti vaikea, kun hajua ei ehkä ihan kamalasti seltä tule pihalle. Mutta kyllä monen nuuskimisen jälkeen Taavi varmistui maalimiehen kontissa olosta ja haukkui senkin. Hyvä treeni, Taavi ihan intona ja haastetta oli tarjolla hyvin.


Maanantaina aamulla käytiin ihan liian pitkästä aikaa fyssarilla. Melkein vuosi vierähti edellisestä käynnistä, kyllä olen huono koiranomistaja. Mutta viime vuonna oli stressiä ja huolta ja murhetta niin paljon, että ei vain energiat riittäneet tällaisiin juttuihin.

Olen itse hieroskellut Taavia kotona ja todennut sen olevan aika jumissa ja niinhän se olikin. En osaa aukoa mitään isompia lihasjumeja ja varmaan viime vuoden stressi ja tappelut ovat olleet osasyylliisiä noiden jumien aiheutumiseen. Nyt kuitenkin on Tapsu käsitelty kauttaaltaan ja saatu pahimmat jumit selästä ja pakaroista auki. Ei tainnut olla ihan hirmu nautinnollista, kun läähätteli aika paljon ja pomppi pystyyn muutamaan otteeseen. Otetaan vielä uusintakäsittely lähiaikoina.


Tiistain tokotreeneissä Taavi oli aluksi taas vähän haukkuvalla päällä, mutta toinen setti mentiin hiljaa. Jostain se oli myös kehittänyt itselleen vauhtia, jota en ole aiemmin nähnyt. Sekä merkin kierto että ruutu olivat aiempaa vauhdikkaammat. Merkin kierto onnistui myös pitkästä matkasta. Sen jälkeen tehdyssä ruudussa Tapsa meinas kyl ensin mennä merkille, mut sitten onnistu ruutukin.

Tehtiin myös seuruuta, jossa Taavi keuli, oli väljä, auki ja meni mun edelle, ihan liikaa intoa. Luoksetuloa tehtiin pysäytyksillä ja ilman. Pysäytykset ihan ok seisten ja maahan, vaikkei se ihan seinään pysähdy.


Perjantain tokotreenit aloitettiin paikkaistumisella. Jäin lähelle tukeakseni Taavia. Kerran painui maahan, mutta muuten ihan ok, ei vaikuttanut ahdistuneelta.

Harjoiteltiin taas kiertohässäkkähommaa ja nyt kiertoa hyppyjen takaa ja se onnistui. Haukkumista oli kyllä aika paljon. Tehtiin kiertoa myös niin, että kapulat oli häiritsemässä ja taisi ekaksi vähän kapulat houkuttaa, mutta kyllä onnistui kierto silti.

Omineen treenattiin seuruuta ja jättäviä. Seisomisessa en meinaa taas päästä kiertämään Taavia, mutta muuten oma setti oli hyvä ja hiljainen. Tuolle haukkumiselle olisi kyllä jotain keksittävä tai voin heittää pyyhkeen lopullisesti tokon suhteen kehään.


Lauantaina osallistuttiin koirafysioterapeutin vetämään fysiotreeniin, jossa treenattiin koiran syviä lihaksia ja tasapainoa, kehon hahmotusta ja hallintaa. Oli ihan sika kivaa! Liikkeinä oli erilaisia pujotteluja, tasapainoiluja, kiipeilyjä, ryömimisiä ja tassujen hahmotusjuttuja. Tuli rutkasti lisää vinkkejä kotiharjoitteluunkin.

Vuoristokoira oli pallon päällä kuin vanha tekijä! Tällainen on saatava kotiin. Kuva Suvi Lahtinen

ryömimishommia

namin etsintää tikapuista

pientä kiipeilyä laatikkoradalla



Maanantaina käytiin 2,5 tuntia vanhalla jäljellä. Osa maastosta oli vielä lumen peitossa, mutta kyllä oli jo ihan kivasti sulaakin maata ja sain tallattua noin kilometrin jäljen. Jälki kulki vähän isomman tien yli ja siinä oli myös paluuperä. Keppejä oli neljä. Jana oli lyhyt, vain muutama kymmenen metriä. Hirveällä vimmalla Taavi pyrki takajäljelle. En tiedä mikä siellä oikein haisi, kun ei se noin kovasti ole koskaan pyrkinyt jälkeä kumpaankaan suuntaan. Jatkoin sitten matkaa jäljen yli ja palattiin vähän sivummasta uudestaan jäljelle ja siitä Taavi sitten nappasi jäljen hienosti oikeaan suuntaan.

Haastaviksi paikoiksi osoittautui kulma, joka oli metsästä tultaessa vettä virtaavalle traktoriuralle. En tallatessani edes ajatellut asiaa, mutta kyllähän tuo vesi on hajuja melkoisesti kuljettava ja sitova elementti, joten tuollainen pieni virta sai Taavissa aikaan tarkkaa tutkimista ja hakemista. Oikea suunta löytyi kyllä kohtuullisen helposti. Isomman tien ylitys meni oikein mallikkaasti, mutta paluuperä oli haastava. Moneen kertaa Taavi palasi kohtaan, jossa jälki loppuu ja teki lenkkiä, jolla yleensä selvittää kulman, jos harhautuu siinä jäljeltä. Nyt ei vain mihinkään suuntaan lähtenyt jälkeä ja aina oli palattava siihen, missä jälki haisi. Lopulta Taavi rupesi isontamaan lenkkiää ja en tiedä kuinka paljon oli tuuria ja kuinka paljon ihan oikeaa osaamista, mutta niin vain se lähti oikeaan suuntaan ja löysi taas jäljen. Loppu menikin sitten taas hyvin







haastava vetinen traktoriura

tien ylitys meni hienosti


keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Mökkilomalla

Hampaan poiston jälkeen pidettiin sairaslomaa, kuten lääkäri kehotti. Onneksi se osui isommalta osin mun työjaksolle, kun ei kuitenkaan oltais päästy mihinkään treeneihin. Käytännössä siis lenkkeiltiin ensimmäiset päivät hihnassa, ettei ihan lähtenyt vauhti lapasesta. Taavi ei kyllä omasta mielestään ollut yhtään kipeä missään vaiheessa ja pientä rauhallista aivojumppaa tehtiin kotona, että edes osan energiasta sai jotenkin järkevästi purettua.

Toipuminen on mennyt muutenkin hyvin ja haava on siisti, eikä tikit tai mikään muukaan ole Taavia vaivannut.

Muutama tikkilanka vielä jäljellä. Kuva kaksi viikkoa hampaan poistosta.


Viikko sitten keskiviikkoiltana käytiin kaupunkilenkillä Runtun kanssa ja torstaina ajeltiin aamusta vajaaksi viikoksi mökille.


Maalaispojat kaupungissa, rauhallista oli.





Tokoiltiinkin vähän:






Muutamalla lenkillä viskoin mennessä esineitä tien varteen ja palatessamme katsoin, miten Taavi niihin reagoi. Hyvin reagoi ja melkein kaikki tavarat löytyi.


Jos ei ihan ylettänyt, niin sitten istuttiin alle haukkumaan. (Joo, meillä päin ei kannata hämmästyä, jos tienvarsilla tai puun oksilta löytyy jotain outoa...)



Pyreneläisen kevyt ja maata voittava askel, energiatehokas tapa liikkua

Iloinen pyrriäinen

Esineruutuakin kokeiltiin parina päivänä ja meni oikein kivasti.









Totta kai myös jälkeiltiin, aika haastavasti tällä kertaa. Tarjolla oli kolmisen tuntia vanha kilometrin lumikenkäjälki. Jäljen nostomatka oli puolisen kilometriä ja tykkäsin kovasti Tapsan työmoodista, vaikka alla oli melkein kaksituntinen metsälenkki. Jälki löytyi siis hienosti, mutta jäljestys oli vaikea. Tuuli oli puuskainen ja todella kova. Etenkin hakkuuaukeilla oli Taavilla vaikeuksia, umpimetsässä meni sitten paremmin. Lisäksi hanki upotti jo paikoin aika kovasti ja selvästi Taavia se ärsytti. Haastava jälki kaikkinensa, mut oli siinä hyviäkin juttuja.

Missä se jälki oikein menee?:



Löytyi!:


Tokoteltiin toisenakin päivänä:









Mökkireissulla oli hirmu rankkaa, kun joutui vahtimaan joko vastaranna jäällä leikkiä lapsia ja koiraa tai muuten vaan tarkkailla mitä tapahtuu...



Ja joka päivä tehtiin niin pitkiä metsälenkkejä, että piti ottaa oikein eväät mukaan!











Taavin pennuista neljäs sai luustokuvatulokset ja ne olivat kauttaaltaan priimaa. Kaikki kuvatut pennut ovat siis luustoltaan ja lonkiltaan terveitä. Viides ja viimeinen pentu jää kuvaamatta, koska omistaja ei pidä sitä tärkeänä, harmi.