Koeviikonloppu

Viime viikon tiistaina Taaville peko-hallintaa ja Sinnille lyhyt jälki. Taavin hallinta meni ihan hyvin, mitä nyt eteenmenossa piti taas kerran käydä kusella ja seuruu on väljää. Paikkiskin häiriintyi retkeilijöiden saapuessa paikalle ja jouduin ottamaan Tapsun ylös melkein heti väistääksemme kulkijoita.

Sinnin jälki oli ihan hanurista. En tiedä oliko maassa kusiaisia vai mistä johtui, mutta se jotenkin oudosti rynni ja jälki ei oikein kiinnostanut ollenkaan, vaikka nyt ei ollut edes mitään erityistä häiriötä.

Perjantaina armottomassa helteessä Sinnille jälki. 120 askelta, kaksi kulmaa ja nameja ja namittomia askeleita tasaisen epätasaisesti koko jälki. Jotenkin ei ollu nyt hyvä. Sinni oli jotenkin vaisu, oisko lämpöä ollu liikaa. Kulmatkin meni vähän niin ja näin. Jäljen jälkeen kaupunkilenkillä oli kyllä tosi iloinen ja reipas.

Illalla edelleen hellekeilissä Taaville peko-hallintaosuus ja surku, kun oli taas huono. En ymmärrä miten paikkamakuustakin on tullu noin epävarma, kun ennen pystyin olemaan satavarma ettei nouse. Nyt siis seuruu ihan hanurista, paikkiksesta nousi kerran ja eteenmenoissakin kävi kerran kusella. En kyl tiiä kehtaanko lähtee ton kanssa kokeeseen ollenkaan, ärsyttävää! Miks homma menee koko ajan vaan huonompaan suuntaan, treenaamisesta ei ole mitään apua.

Lauantaina ajeltiin Tahvon kanssa Pyhtään perukoille Pelastuskoiraliiton haun taidontarkastukseen. Koe alkoi 9.30 koirien sosiaalisuuden testauksella. Tapsu oli aika kiva, vaikka vieruskaveri vähän epäilytti. Eipä olla pitkään aikaan nähty ketään vieraita, joten olin tyytyväinen. Sitten odoteltiin hellekelissä vajaa neljä tuntia, kun arpaonni ei meitä suosinut ja oltiin viimeinen suorittava koirakko ja kauhunsekaisin tuntein seurasin kaikkien edeltävien koirakoiden käyttävän täyden ajan, joka sekään ei riittänyt kaikille.

Kuvat KPK:

Joo, joo, ollaan nätisti.

Onks pakko olla sosiaalinen?!

Suoritus alkoi hallinnalla, jossa n. 50 m seuruuta ja kolmen minuutin paikalla olo. Paikka kauhistutti, heinää mua vyötärölle, mut siinä se seuruu piti tehdä. Yllätyksekseni seuruu meni oikeastaan melkoisen hyvin. Paikkiksessa porotti aurinko ja pari pimpiäistäkin pörräsi, niitä Taavi ei voi sietää. Se vaihtoi pari kertaa asentoa maasta seisomaan ja istumaan, mutta ei liikkunut senttiäkään. Yhden lisäkäskyn annoin. Hallinta siis läpi, vaikken siihen niin tyytyväinen ollutkaan. 

Kuva KPK:

Hallinta oli oikeesti tuollaisessa maastossa.

Hakualue on loppukokeessa kolme hehtaaria ja päivällä suoritettavassa kokeessa on aikaa 30 minuuttia. Nyt täytyy sanoa, että maasto oli  t o d e l l a haastava! Korkeuseroa, ryteikköä ja louhikkoa, eteneminen oli tosi hidasta. Lisäksi kuumuus ja tuulen puute tekivät olosuhteet hyvin haastavaksi. Taavi kuitenkin selvitti homman ja kaikki kolme maalimiestä olivat ylhäällä noin parissakymmenessä minuutissa. Ehdottomasti meidän hitain koe koskaan. Ja aluetta jäi vielä melkein puolet käymättä. Iso osa onnistunutta suoritusta oli siis onnistunut etsintäsuunnitelma ja ehkä myös koiranlukutaidosta oli jotain apua, sillä puolessa tunnissa tuota aluetta ei olisi ehtinyt käydä kelin ja alueen ominaisuuksien vaatimalla tavalla läpi.

Kokeen jälkeen oli kiva kuulla eräältä metsässä suoritusta mukana seuranneelta pitkän linjan pelastuskoiraihmiseltä kehuja. Hän sanoi, että harvaa koiraa voi oikeasti sanoa todella hyväksi, mutta Taavia voi. Olen täysin samaa mieltä, Taavi on loistava tuossa hommassa!

Pelastushaun taidontarkastus siis arvosanalla erittäin hyvä hyväksytysti läpi ja sen osalta taas kaksi vuotta työlupaa taskussa. Jäljen taidontarkastus pitäis päästä myös jossain vaiheessa suorittamaan, mutta koekalenteri näyttää tosi huonolta...

Kokeen jälkeen käytiin Veelan kanssa uimassa, jotta koirat vähän saivat viilenneltyä itseään.

Sunnuntaina oli vuorossa peko-t -koe. Koe alkaa hallintaosuudella ja siihen se myös meillä tällä kertaa loppui. Kuten olen kertonut, niin viime aikoina meidän hallintatreenit ei ole olleet ihan priimaa ja siihen päälle vielä mun jännityksestä johtuva Taavin laamailu, niin seuruu oli luokattoman huonoa.

Kuvat Tiina Suuronen:

Mutta se, mihin koe kosahti, oli paikkamakuu. Paikkiksessa koiran ohi kulkee häiriöihminen, tällä kertaa pitkä mies pitkässä sadetakissa hiippailu metsästä koiran luo ja ohi. Taavi taisi sitä vähän pelätä, kun korvat luimussa nousi ensin ylös ja sitten epävarmasti hiippaili mua kohti. Yleensä häiriö nimittäin parantaa Taavin suoritusta, mutta nyt se näytti tosi epävarmalta, eikä se koskaan ole tuollai hiippaillut mun luo, ennemminkin lähtenyt kuselle tai jotain muuta omaa kivaa. Mut oli syy tämä tai joku muu, niin paikkis on ollu tosi huono viime aikoina, joten sinänsä ei ollut yllätys, että osuus ei onnistunut ja tässä kohtaa luovutin, koska pisteet ei olisi enää kuitenkaan riittäneet maastoon pääsyyn.

Ärsyttäähän toi ihan sikana, kun ennen niin varma liike on muuttunut todella epävarmaksi ilman, että tiedän miksi näin on käynyt. 

Nyt pidetään vähän tuumaustaukoa ja katsotaan yritetäänkö syksyllä uudestaan vai annetaanko tämän lajin olla. 

Maanantaina aamupäivällä Sinnille jälki. Heinä oli vähän turhan pitkää, mut ei voi mitään. 150 askelta, J-muoto, nameja siellä täällä, lopussa ekaa kertaa keppi testiksi, että onko keppitreeni kotona tuottanut yhtään tulosta. Liina ekaa kertaa selän päältä.

Lähetys jäljelle viistossa kulmassa ihan läheltä, hienosti nousi. Muutenkin jäljesti kivasti, namittomilla osuuksilla saan kyllä jarruttaa ihan tosissani. Namit poimii melko hyvin. Lopun keppiin vain pieni reaktio ja jo ois ollu kiire jatkamaan. Lisää treeniä siis kepin suhteen. Liina selän päältä toimi hyvin.

Illalla hakutreeneissä Sinnille kolme haamua, joille se juoksi innoissaan häntä heiluen.

Tiistaina aamulla Sinni kävi Aino bortsun kanssa metsäkävelyllä. Oikein kivalta parivaljakolta vaikuttivat.

Taavilla oli fyssari tiistaina ja vasemmasta kyynärästä löytyi jonkinlainen hermopinne ja jännekin muljahteli ilkeästi jonkin luunreunan yli jalkaa taivutellessa jopa niin, että mä kuulin sen. Muutenkin koko vasen puoli oli aivan jumissa. Tuo kyynärän ongelma ei ainakaan ole edesauttanut paikkamakuussa pysymistä, koska on varmasti ollut ilkeän tuntuinen. Saatiin jumeja aika hyvin auki, kyynärä jäi vielä vähän vaivaamaan ja siihen kotihoito-ohjeet sekä muutaman viikon päästä uusi käynti. 

Illalla Sinnin tokotreenit. Tällä kertaa keskittyminen oli tosi vaikeaa. Ois vaan pitänyt päästä toisten luo. Saatiin me muutama onnistunut kontakti perusasennossa ja vähän käsikosketuksi. Aika hankala, kun Sinni ei ole kovin ahne, niin namit ei oikein kelpaa, jos on vähänkään jotain mielenkiintoisempaa. Leikkimään en sitä myöskään ole vielä kentällä saanut, vaikka kotipihassa se jo vähän yrittää.

Sinnin kanssa on harjoiteltu luoksetuloa entistäkin ahkerammin sekä Taavin kanssa kimppalenkeillä että soololenkeillä. Eniten ärsyttää kotona karkuun juokseminen, kun huomaa, että ollaan johonkin lähdössä...

Mökkeilyä ja Sinnin jälkikoulutus

Edellisen viikon lauantaina aamusta ennen hakutreenejä Sinnille jälki. Nameina mulla oli tällä kertaa kuivanappulan sijaan Naturiksen makkaraa pieninä paloina ja se ei ehkä ollut ihan nappivalinta, kun liiskaantui kengänpohjiin, mutta toisaalta sitten tuli niitä namittomia askelia ihan luonnostaan =)

Jälki oli varmaan sen noin 70 askelta ja tosiaan namittomia askelia oli välissä tarkoituksella ja osa sitten nameista jäi mun kengänpohjaan. Sinni jäljesti hyvin. Nyt ei ollut mitään häiriöitä, niin koko jälki meni alusta loppuun hienosti.

Taavin kanssa tein peko-t tottiksen ja se meni kaikkinensa ihan hyvin. Seuruu voisi edelleen olla parempaa, mutta on se kyllä parantunut siitä mitä oli.

Hakutreenit aloitettiin tottiksella ja siellä Taaville seuruuta ja paikkis kolmen muun koiran tehdessä yhtä aikaa hommia. Hyvin meni, vaikka juoksuinen narttu vähän kiinnostelikin.

Sinni treenas hakua neljän haamun voimin ja kaikille meno oli vauhdikas ja iloinen.

Makuupäivän ratoksi ajelin maanantaina koirien kanssa mökille. Sinni on välillä voinut vähän pahoin autossa, niin nää pitkät automatkat tekee varmaan ihan hyvää. Nyt ainakaan ei ollut yhtään pahoinvoivan oloinen autossa. Ja mökkireissun aikana Sinni jopa oppi menemään itse autoon sen sijaan, että juoksisi karkuun.

Tiistaina Taavi avasi uimakauden, Sinni ei uskaltanut, se tunki vain naamaa veden alle...

Keskiviikkona Sinnin aamuruoka jäljeltä. Nyt oli useamman askeleen tyhjiä pätkiä muutama. Täytyy jatkossa vaan uskaltaa laittaa enemmän tyhjää, menee ihan hyvin.

Taavi teki tottista ja oli oikein tohkeissaan. 

Iltapäivällä Taaville vielä lisää peko-tottista ja tunnin vanha jäjen nosto. Ilma oli hautovan helteinen, mutta onneksi metsän siimeksessä ei ollut niin tukalaa. Taavi taisi haistaa jäljen jo tielle, hyvä nosto ja varmasti lyhyt jälki loppuesineelle. 

Käytiin vielä uimassakin. Sinni ei tajua uimista yhtään, se vain tunkee päätään veden alle rannassa.

Mökkireissulla myös paukuteltiin pyssyjä pariin otteeseen, 6 mm sekä 9 mm, enkä olis ollenkaan huolissani Sinnistä. Kuulee kyllä, mutta ei paljon hetkauta. Videolla ekat 9 mm laukaukset. Seuraavana päivänä leikki Taavin kanssa ja reagoi ammuntaan vielä vähemmän.

Perjantaina 100 askeleen jälki kovaan myötätuuleen. Muutama kymmenen askeleen namiton pätkä ja lisäksi muutamia lyhyempiä pätkiä. Jälki meni hyvin. Pitkät namittomat pätkät meinasivat vähän kiihdyttää vauhtia. Pystyn jo olemaan pystyssä hieman Sinnin takana, hyvin keskittyy jälkeen.

Perjantaina oli myös ensimmäiset seuran yhteistottostreenit sitten koronan alun. Tai saattaa siitä olla vieläkin pidempi aika. Kentällä yhtäaikaa reilu kymmenen koiraa, suurin osa oli muuten sakemanneja. Ekaks käytiin Sinnin kanssa kentän laidalla ja yritettiin vähän keskittyä toisiimme. Sinni ois pylly keikkuen vaan halunnut mennä katsomaan kaikkia. Saatiin kyllä muutama hyvä kontaktin pitokin. Ja sitten piti kiivetä parin ihmisen syliin...

Taavi kävi myös häröilemässä kentällä. Tekeminen ei ollut mitenkään täydellistä, mutta tykkäsin kuitenkin Taavin rentoudesta muiden koirien läsnäollessa ja vähän vieraamman ihmisen kopeloinnin rentoudesta. Hyviä seuraamispätkiäkin saatiin. Ihan loistavat tämmöiset kimppatreenit piiiitkästä aikaa!

Viikonloppuna piti on Kaakkien kevätleiri, mutta koska korona, niin ei ollut. Onneksi oli kuitenkin koulutuspäivät. Lauantaina siis ensimmäinen peltojälkipäivä Tarja Riikosen opissa ja oppilaana mun lisäksi Sinni. Aamupäivällä tehtiin  semmoinen jälki kuin mitä ollaan tehty ja mä tein 100 askeleen suoran myötätuuleen. Jäljellä oli pari kymmenen askeleen tyhjää ja muutama lyhyempi tyhjä pätkä. 

Tarjan mukaan Sinni jäljestää rauhallisen keskittyneesti eli oikein hyvin ja että se on oikein hyvänenäinen koira. Tyhjät meinaavat vähän kiihdyttää vauhtia, joten jatkossa palataan vähän lyhyempiin tyhjiin, mutta niitä voi olla tiuhempaan. Ja koska tämä jälki meni niin hyvin, niin saatiin ohjeeksi tehdä toiselle jäljelle kulma! Mä olin itse ajatellut, että tampataan suoria myötätuulijälkiä koko kesä, mutta Tarjan mukaan eri tuulen suunnat on hyvä ottaa ajoissa mukaan, ettei niistä myöhemmin muodostu ongelmia ja kulmat voi myös ottaa mukaan, koska Sinni jäljestää niin  rauhallisesti ja syvällä nenällä.

Iltapäivällä siis toinen jälki, jossa ensimmäinen suora oli 50 askelta sivutuuleen ja kulman jälkeen oli 24 askelta myötätuuleen. Kulmaa edeltävä askel oli tyhjä ja kulman jälkeisellä ekalla askeleella oli nami. Muuten lyhyitä namittomia pätkiä pitkin jälkeä. 

Sinni jäljesti tosi hyvin ja kulma ei olisi voinut mennä paljon paremmin! Nää koulutukset on kyllä niin hyviä, ilman tätä oisin hinkannu niitä myötätuulisuoria koko kesän ja oisin varmasti aiheuttanut ongelmia meille jatkoa ajatellen. Lisäksi virisi pieni ajatus, että josko Taavin kanssa kokeilis joskus fh-jäljeä... niitä treenipeltoja pitäis vaan saada jostain.

Jälki kokonaan

                                                                                    Kulma

Sunnuntaina toinen päivä pellolla. Sinnille vain yksi jälki, koska selkeästi edellinen päivä vähän painoi. Jälki oli samanlainen kuin eilinen kulmajälki. Häiriötä vain oli paljon enemmän perässä kulkevan seuraajajoukon ja vieressä kulkevan tien muodossa sekä lähellä olleessa autossa haukkuivien koirien muodossa. Kaikista näistä häiriöistä huolimatta Sinni keskittyi jälkeensä hyvin, mutta namit meinas jäädä syömättä. Kulma meni tosi hyvin. 

Kuvat Tanya Tarkiainen:

Jatkossa tuulensuunnasta välittämättä jälkiä, joissa kaksi kulmaa ja tyhjiä 1 - 4 askelta. Tyhjien osuuksien tiheyttä kasvatetaan pikku hiljaa ja tätä kautta jäljet pitenevät. Pidettävä huoli keskittymisestä, rauhallisuudesta ja tarkkuudesta. Esine pitäisi tuoda myös pian mukaan, mutta mikä ilmaisu??? En haluaisi sulkea vielä mitään lajia pois, joten sen puoleen esineen tuonti olisi luontevin, vaikkakin peko-puolella ei se toivotuin. Haukku olis paras pekossa ja se kävis kai myös pk-jäljelle, mutta jos innostunkin peltojäljestä, niin siellä se ei käy. En tiedä, mut pian pitäisi päättää, että sais sen myös mukaan... vai oisko mahis opettaa niin, että ilmaisun alussa tuijottaa tovin ja vasta sitten alkaa haukkua? Menee varmaan mahdottomaksi... 

Kiitos Kaakeille järjestämisestä ja Tarja oli kyllä mahtava kouluttaja, mielelläni menisin uudestaan hänen oppiin!

Koulutuspäivillä olin myös tosi tyytyväinen Sinnin autokäytöksestä. Se veteli rauhassa sikeitä, vaikka akkalauma piti leiriä avoimen paksin takana. Lisäksi viime aikojen ajelujen myötä autopahoinvointi on ilmeisesti selätetty kokonaan.

Maanantaina Taavin kanssa treenaamassa peko-kokeen hallintaosuutta ja jäljen nostoa. Hallintaosuudessa provosoitiin kusettamalla paria koiraa juuri ennen Taavin vuoroa tienpenkkoihin ja niinhän siinä kävi, että Taavin tekeminen oli ihan täyttä paskaa, kun ois pitänyt olla kuseksimassa koko ajan itsekin siellä puskissa. Seuruu oli väljää, mutta siinä paransi loppua kohti. Eteenmenot oli kyllä hyvät, vaikka tarvikin kaksi käskyä pysäytyksessä ja taisi se kyllä ehkä kerran käydä pissimässä puskaan jossain välissä. Mutta paikkamakuu!! Taavi nousi ainakin kolme kertaa sieltä ylös ja mun perkkeleet ei sitä kyllä hetkauta yhtään... 

Jäljen nostot sentään meni hyvin. Vastatuuli ja vähän reilu tunnin vanhat jäljet. Molemmat nousi oikeaan suuntaan ja esineet löytyivät hyvin.

Jossain välissä ehdittiin Viimankin kanssa pienelle metsähöntsäilylle.

Katsaus eriskummalliseen vuoteen 2020

Tammikuussa syntyivät Taavin toiset pennut. Maaliskuussa käytiin pentuja Ruotsissa katsomassa ja kovasti oli vilkasta ja luonteikasta porukkaa. Pennut ovat saaneet kivat kodit ja yksi niistä muutti Suomeen. Valitettavasti en ole päässyt tätä pentua tapaamaan, toivottavasti joskus kohdataan!

Maaliskuisen Ruotsin reissun lisäksi käytiin tammikuussa talviretkellä pohjoisessa ja kesä- sekä elokuussa Norjassa. Tälle vuodelle ei ollut sen suurempia reissusuunnitelmia, mutta korona-virus varmisti, ettei mitään päähänpistoja esimerkiksi näyttelyreissuista tullut.

Rally-tokossa meidän oli tarkoitus tänä vuonna startata MES-luokassa, mutta kevään koronasulut estivät alkuvuonna kisaamisen ja jotenkin sitten rally vaan vähän jäi. Loppuvuodesta pikkuisen aktivoiduttiin ja jos sitten vaikka ensi vuonna kokeiltas kisojakin tuossa kuninkuusluokassa, mikäli niitä jossain vaiheessa järjestetään...

Pelastuskoirahommat pyöri ainakin jollain tavalla koko vuoden ja niihin panostettiin. Vuoden aikana pidettiin useampi pitkän treenin treenipäivä ja vaikka korona perui monta leiriä, niin päästiin silti osallistumaan parille. Vuoden aikana suoritettiin molempien liittojen kaikki kokeet eli peko-t (eka pyrri ikinä) ja jäljen loppukoe ja hausta pimeä taidontarkastus. Oikeissa etsinnöissä oltiin mukana useaan kertaan.

Tokotreenit oli enemmän tai vähemmän tauolla koronan takia ja silloin, kun ne eivät olleet, niin yritettiin treenata parhaamme mukaan. 

Vähän kuin joululahjaksi Taavi sai täysin terveen paperit loppuvuonna suoritetusta laajasta terveystarkastuksesta <3.

Ensi vuonna tavoitteena olisi korkata rallyn MES-luokka, vaikka alkuvuoden kisat jo peruttiinkin ennen kuin vuosi pääsi edes käyntiin... Lisäksi voisi tavoitteeksi asettaa myös veteraanikehissä pari pyörähdystä, joista osa ulkomailla koronatilanteen sen salliessa. Pelastuskoirahommia jatketaan edelleen ykkösjuttuna ja toivotaan terveyttä ja hyvää kuntoa meille molemmille myös jatkossa. Nose work kiinnostais ihan kamalasti, mutta säästelen sitä meille eläkelajiksi.

Viime talvi käytiin ahkerasti uimalassa uimassa, mutta nyt on kaksi lähintä koirauimalaa lopettanut ja tämän hetken lähimpään uimalaan on yli sata kilometriä suuntaansa. Tänä talvena ei siis uimaan päästä, ihan tosi kurjaa. Korona vei myös vesimattokävelytreenipaikan, joka ois ollu ehkä jonkinlainen uimisen korvike.

Koirakavereita nähtiin aina tilaisuuden tullen ja tulevalle vuodelle toivomme kaverilenkkien jatkumista!

Piti mennä pohjoiseen, että pääsi pyörimään lumessa

Pelastuskoiraharjoituksessa

Jälkikasvua tapaamassa

Peko-t koe, hallintaosuus, kuva Tiina Suuronen

Norjassa vaelluksella

Taajamaetsintää, Kuva Krista Heininen

Haun taidontarkastus, sosiaalisuusosuus, kuva KPK

Taajamaetsintäharjoitus, kuva KPK

Jäljen kanssa painiskeltiin enemmän tai vähemmän

Tokohommia

Peltojälkeä

Esineitäkin löytyi metsästä

Kaverit on parasta!

Vuosi 2019

Mennyt vuosi alkoi todella paskasti ja jouduin luopumaan monesta suuresta unelmasta Kostista luopumisen myötä. Samalla mun koiraharrastuksen jatkuvuus loppui ja on ollut iso työ kaivella motivaatio moneen tekemiseen. Suru ja ikävä on edelleen kova, en varmaan koskaan tule pääsemään tästä yli. Onneksi Kostilla on ihan paras mahdollinen uusi koti!

Vuosi on siis ollut raskas ja siksi jaksankin ihmetellä ihmisten pahan puhumista selän takana. Mikä intressi ulkopuolisilla ihmisillä on vatvoa mun asioita? Vaikka puheita ei ole tarkoitettu minun korviin, on ne kuitenkin kantautuneet minulle asti. Suuresti jaksan ihmetellä, miksi toisen surulla ja epäonnella repostellaan ja levitellään perättömiä huhuja vielä melkein vuosi kaiken jälkeen. Koirista kumpikaan ei ole hullu eikä kipeä ja molemmat ovat oikein mukavia koiria, erillään. Yhdessä niiden elo ei vain onnistunut. Tai minä en saanut sitä onnistumaan. Tiedän olevani paska ja epäonnistunut ilman, että siitä tarvii huudella ympäriinsä ja levitellä kaikenlaisia juttuja. Minusta vaan ei ollut kahden koiran pitäjäksi, en pysty siihen, mihin kaikki muut pystyy. Ei se ole koirien vika.  Kaiken paskan keskellä on välillä mahdoton iloita niistä asioista, joisto voisi olla syytä iloita. Kaikki negatiivisuuteen käytetty energia kun käytettäisiin johonkin hyvään, niin tämä maailma voisi olla ihan jees paikka.



Erityisesti alkuvuosi meni siis kovinkin syvissä vesissä ja pikku hiljaa kesällä aktivoiduttiin ja Taavin kanssa yllätettiin itsemme rally-tokossa saavuttamalla RTK3-koulari vain neljällä kisalla, vaikka oikean puolen seuruu tuntui vasta äsken ihan mahdottomalta asialta. Nyt sitten treenataan hissukseen mestariluokan mahdottomia asioita, jotka pikku hiljaa rupeavat tuntumaan vähemmän mahdottomilta. Alkavana vuonna olisi tarkoitus aloittaa kilpailu tuossa korkeimmassa luokassa. RTK4 on varmasti ihan mahdollinen jollain aikavälillä, mutta valioitumiseen vaadittavat tulokset ovat niin kovia, että niihin en usko meidän kykenevän.

Jos rallymenestys yllätti, niin isoin juttu ja historiallinen teko oli pelastuskoirakon käyttöönottotarkastuksen suorittaminen hyväksytysti. Historiallisen tuosta saavutuksesta teki kaksi asiaa; Taavi on ensimmäinen pyreneittenpaimenkoira (molemmat karvanlaadut huomioiden), joka on Virran koskaan läpäissyt ja seurakaverin kanssa olimme seuran ensimmäiset hälykoirakon valmiuden saavuttaneet samana päivänä olleilla testeillämme ja näin kotikaupunki sai samalla tauon jälkeen taas hälykoiria. Vaikka hälytyskelpoisuuden saavuttaminen on ollut takaraivossa tavoitteena koko meidän pelastuspuolella treenaamisen ajan sen saavuttaminen ei ollut yllätys, mutta onhan tuo Virta tuntunut usein ihan saavuttamattomalta. Vaatimuksia on nostettu koko ajan ja välillä on tuntunut siltä, että aina kun lähestymme vaadittua tasoa, on sääntömuutos tai tulkinta muuttunut niin, että taas on pitänyt opetella jotain uutta tai vanhasta pois. Koko ajan olen kuitenkin tiennyt, että Taavi on ihan pirun hyvä koira tähän hommaan, mutta se kun ei yksin ole riittänyt. Mun ohjaajana on pitänyt myös opiskella paljon ja onnistua ja sitten on tarvittu aavistus onneakin matkaan. Paljon on opittu. Tulevaisuudessa on sitten tavoitteena pitää hälykelpoisuus yllä ja sehän vaatii lisää treenaamista ja terveenä pysymistä! Treenejä on tarkoitus monipuolistaa ja testailla vähän koiran ja ohjaajan rajoja.

Yritän olla itsestäni ylpeä, kun ensimmäisellä harrastuskoirallani olen saavuttanut tällaisia tuloksia. Kuusi vuotta sitten mulla ei ollut mitään käsitystä koiran kouluttamisesta, joten ihan älyttömän paljon olen oppinut. Kiitos kaikki ihanat treenikamut, joiden kanssa olen saanut treenata ja oppia!


Tokoa on treenattu enemmän tai vähemmän ahkerasti ja siinä on useamman luokan liikkeet tosi hyvällä mallilla. Mitään intoa kokeisiin menoon mulla ei jostain syystä kuitenkaan ole. En tokon suhteen aseta tulevalle vuodelle muuta tavoitetta kuin treenien jatkamisen, sillä porukat joissa sitä treenaan, ovat kivoja ja sen treenaaminen on meille ilman kokeitakin tosi mielekästä ja hyödyllistä.


Kaiken muun lisäksi treenaillaan jatkossakin esineruutua ja muita ek:n lajeja satunnaisesti, kun ne on vaan niin kivoja. Kimppalenkeistä muiden kanssa tykätään myös, joten nekin on uuden vuoden tavoite ja toivelistalla. Ja koska kohtuullisen matkan päähän olemme saaneet koirauimalan, niin Taavin suuresti rakastama uintiharrastus jatkuu läpi talven.

Muutamalle maastoleirille olisi tarkoitus ainakin keväällä osallistua ja jotain pieniä matkojakin on suunnitteilla. Näyttelyissä meitä tuskin kuitenkaan nähdään ensivuonnakaan, katotaan sitten veteraanikehiä, jos jaksaa.

Jos kaikki menee hyvin, niin pikku-Taaveja syntyy tammikuussa Ruotsiin. Kennel Solarwesin Ecco-narttu kävi tapaamassa Taavia marraskuun lopussa.

Tottakai Uskomaton Olen "Taavi " & It's Like Curie She's Radioactive "Ecco"

Hyvää alkavaa vuotta kaikille! Koitetaan keskittyä positiivisuuteen kaikesta ikävästä huolimatta.