Missä nenä?

Tänään aamupäivällä kävimme taas pk-hakuporukan kanssa metsässä. Taaville oli kuusi ukkoa, jotka olivat tänään huomattavasti syvemmällä kuin aikaisemmilla kerroilla, n. 30 - 50 m. Keli oli tänään lähes tuuleton ja viitisen astetta pakkasella, lunta noin viisi senttiä. Tämän päivän maasto oli myös varmasti haastavin, missä ollaan oltu; paljon kasvillisuutta, kumpareita, kallioita, kivikkoa ja kovasti polveilevaa muutenkin.

Tänään kaikki ukot olivat piilossa ja antoivat pieniä tai vähän isompia ääniapuja. Ensimmäinen ukko antoi pienen taputusmerkin, Taavi lähti vauhdilla ja pienen etsinnän jälkeen löysi perille. Toinen ukko huuteli Taavia ja sinnehän se sinkosi vauhdilla herkkuja syömään. Kolmas meni melko hyvin pienillä avuilla, mutta neljäs tuotti vähän vaikeuksia ja vaati enemmän apuja taputuksen muodossa. Viides meni muuten hyvin, mutta maasto nousi melko jyrkästi vähän matkan päästä lähetyspaikasta ja siihenhän Tapsa sitten jäi pyrimään. Uusi lähetys vähän syvemmältä ja sitten onnistui hyvin. Kuudes olikin sitten haastava. Vaati kolme uutta lähetystä, ennen kuin löysi perille. Ensimmäisellä kerralla oli kuitenkin käynyt noin kymmenen metrin päässä maalimiehestä, seuraavilla kerroilla jäi selvästi lähemmäksi keskilinjaa pyörimään, kunnes sitten lopulta löysi perille asti. Tänään radan vasen puoli tuotti selvästi enemmän hankaluuksia Taaville, oikealta puolelta löysi helpommin, mistähän sekin johtui? Vasemman puolen maasto oli kyllä kovasti peitteisempää. Lumi myös kuulemma vaikeuttaa jonkin verran koiran toimintaa ja tänään tuntui kyllä muidenkin koirat haistelevan kaikenlaisia omia hajuja siellä varsinaisen hakemisen lomassa =)

Sitä tässä pienessä päässäni rupesin kotimatkalla miettimään, että nuo ääni- ja näköavut ovat kovasti hyviä siinä, että koira saadaan irtoamaan hyvin ja sille ajatus päähän, että tuolla metsässä on joku, jonka luokse kannattaa mennä. Mutta se, että oppiiko koira käyttämään nenäänsä tuolla tavalla. Vai meneekö vain korvakuulolta ja näköhavaintojen perusteella? Tänään ainakin vaikutti siltä, että Taavi haki vain katseella sekä korvilla ja nenä unohtui kokonaan. Toki olemme vielä kovin alussa, mutta olisi kiva, että koira oppisi heti oikean tavan työskennellä. Vai tuleeko se sieltä sitten ajan kanssa ittekseen? Täytyy perehtyä jossain välissä tuohon nenätyöskentelyn kehittämiseen...

Mun lähetykset oli tänään parempia kuin viimeksi ja Taavi lähtee innoissaan ja aika hyvin suoraan, hyvä hyvä!

Tähän yritin loppukevennykseski liittää videon Taavin ja Waltsun nuhjaamisesta, mutta enhän mä osannut... :/

Pimeetä puuhaa

Tänään olimme ensimmäistä kertaa Tapsan kanssa hakutreeneissä pimeällä. Harmittavasti meitä ei ollut kovin montaa, mutta Taaville saatiin kuitenkin kolme maalimiestä.

Epäilin Tapsan irtoamista pimeällä, kun kotonakin pyörii selvästi lähempänä pimeällä kuin valoisalla. Pimeällä myös tuntuu mörköjä olevan enemmän...

Ensimmäinen ukko oli peräänajo ja vauhdilla mentiin. Hienosti meni maahan maalimiehen luona, eikä epäilystäkään irtoamisesta. Seuraava ukko oli kiven takana hiha-arviosta viidentoista metrin päässä lähetyspaikasta ilman mitään apuja. Hyvin Taavi lähti ja muutaman kerran otin pari rohkaisuaskelta Taavin suuntaan ja se sai varmuutta edetä. Ei ollut epäilystäkään milloin se sai vainun maalimiehestä! Sen verran oli railakkaan näköiset tasajalkapomput :D Ihan heti ei ukko kuitenkaan löytynyt ja hakeminen ja pomppiminen jatkuivat pienen hetken, kunnes Taavi paikansi maalin. Ja sitten herkuteltiin!

Kolmas maalimies oli sekin melko lähellä puun takana seisomassa. Siitä Tahvis painatti vauhdilla vierestä ohi, mutta en tiedä mikä sen sai kääntymään; pimeän pelko,  mun liikkeelle lähtö vai vainu, mutta joka tapauksessa nopea kiepsaus ympäri ja melkein suoraan ukolle muutaman ilopompun saattelemana.

Kahden viimeisen maalimiehen kohdalla Taavi ei mennyt maahan, mutta se oli maalimiesten 'vika', koska syöttivät Taavia liian korkealle. Täytyy ensi kerralla muistaa ohjeistaa maalimiehet paremmin. On niin paljon uusia liikkuvia osia tässä hommassa, ettei millään muista kaikkia ;)

Eilen olin kuuntelemassa infotilaisuutta ensinvuoden alusta voimaan tulevasta hälytyskoirakon käyttöönottotarkastuksesta. Harrastus on mulle vielä niin uusi, että olen kaikesta ihan pihalla, mutta kyllä tuo tilaisuus vähän selvensi sitä mihin tällä kaikella pyritään. Jos vaikka kolmen vuoden päästä olisi valmiuksia suorittaa kaikki vaadittavat kokeet ja testit... Saa nähdä kuinka meitin oikeasti käy?!

Jatkoa edelliseen

Aamulla Taavin silmä ei vuotanut, mutta alaluomi oli vähän turvoksissa ja Taavi siristeli. Särkylääkkeen alettua vaikuttaa silmän siristely väheni huomattavasti. Kävimme aamupäivällä näyttämässä silmää lääkärille. Silmän värjäyksessä ei näkynyt mitään, joten silmässä ei ole haavaa! Saimme tipat, joita tulisi laittaa aamuin illoin, melkoinen puuhastelu on siis edessä, sillä ei ole ihan Tapsan lempihommaa tuo silmätippojen laitto. Myös särkylääkettä annetaan toistaiseksi.

Ei vasen silmä onneksi ihan kauhealta näytä

Lääkettä

Ehdin jo säikähtää

Aamulla tulin rättiväsyneenä yövuorosta kotiin, Tommi oli juuri lähdössä Taavin kanssa lenkille. Normi aamu siis. Vähän ajan päästä soi puhelin ( onneksi en ollut kerinnyt laittaa puhelinta äänettömälle); Tommi soittaa, että Taavia on sattunut, silmään! Taavi kuulemma huutaa ja huitoo. Äkkiä auto alle ja etsimään kaksikkoa metsätieltä, onneksi auton maavara ei ole yhtään matalampi, olisi muuten jäänyt menemättä.

Löydän kaksikon pellon laidasta ja Taavi on ihan käppyrässä, kun yrittää hangata silmää ja Tommi yrittää estää sitä. Näyttää siltä, että silmästä törröttää iso, noin pikkurillin kynnen kokoinen puupalanen, mutta kunnolla ei näe, kun Tapsa riuhtoo päätään. Onneksi älysin ottaa kotoa mukaan silmahuuhdetta ja pumpulia... Hetken ponnisteltuamme silmästä putoaa jotain ja ainut mitä lumisella tiellä näkyy, on vaaleanruskea hämähäkki...? Voiko olla niin, että hämis on mennyt Taavin silmään? Se nyt jäi sitten arvoitukseksi, mitä siellä silmässä oikein oli, tuo hämis tuntuu niin uskomattomalta, mutta ei siinä lumella mitään muutakaan ollut.

Kotiin tultuamme huuhdoimme silmän uudestaan ja soitin eläinlääkärille. Ohjeet olivat huuhtelua muutaman kerran päivässä ja särkylääkettä (Ketorin 1 mg/ kg).  Jos huomenna vielä vuotaa tai oireilee muuten, niin sitten lääkäriin. Taavi piti silmää kiinni tai siristeli sillä ja silmästä valui vettä ja rähmää. Huuhtelu kuitenkin helpotti tilannetta. Tommin oli lähdettävä asioille ja minä jäin pinnistelemään hereillä pysyäkseni Tapsan kanssa kotiin. Näytti siltä, että silmäluomet ovat vähän turvoksissa, mulla väsymyksestä ja Lärpällä roskan vuoksi, mutta silmä oli kuitenkin jo paljon parempi. Jossain vaiheessa oli uni voittanut ja kun heräsin, Taavi hieroi silmäänsä. Huuhtelu ja tilanne helpotti.

Nyt kymmenen tuntia myöhemmin silmä näyttää ihan hyvältä, alaluomi on ehkä hivenen turvoksissa, mutta silmä ei enää vuoda ja Taavi ei sitä hankaa eikä muutenkaan vaikuta yhtään kipeältä! Ehkä se vähän siristelee silmää, mutta toivottavasti tästä selvittiin säikähdyksellä. Illalla vielä huuhdellaan ja annetaan lisää särkylääkettä, aamun tilanne kertoo sitten enemmän.

Näytelmäharjoitukset

Lauantaina suuntasimme Seijan ja Tuijan, sekä koiriemme kanssa Nurmijärvelle Pauliina Artiolan vetämään näyttelykoulutukseen. Osallistujia oli parikymmentä useammasta eri rodusta. Itse pääsin esimerkiksi hiplailemaan ensimmäistä kertaa karvatonta koiraa, kun paikalla oli meksikon karvattomia koiria. Oi kun olivat kivan ja lämpöisen tuntuisia! Käytimme Taavin kanssa myös tilaisuutta hyväksi ja teimme lähempää tuttavuutta Minni-pyreneittenkoiran kanssa. Ja sehän meni tosi hyvin! Taavi olisi halunnut pistää leikiksi, eikä jännittänyt suurta valkoista juuri ollenkaan, olen niin iloinen!

Mullahan ei ole mitään kokemusta tai käsitystä näyttelyistä, en ole ikinä ollut edes katsomassa yhtään näyttelyä ja kavereiden facebook -päivitykset ihmeellisine kirjainlyhenteineen ovat täyttä hepreaa. Seija piti mulle pikaluennon näyttelytoiminnasta menomatkalla ja nyt tiedän paljon enemmän. Se on sitten toinen asia, kuinka kauan muistan mitään. Näyttelyhommat eivät nimittäin ole ollenkaan mun juttu.

Varsinaisissa harjoituksissa meidät jaettii ryhmiin ja vuorotellen juoksimme koirinemme kehää ympäri ja ja välillä pysäytimmme koirat. Tätä tehtiin sekä ryhmänä että jokainen vuorollaan. Pelkoni porukan ainoasta riekkuvasta kauhukoirasta oli turha, paljon pahemminkin riekkuvia oli :) Taavi jopa ravasi kauniisti aina välillä. Yksilöharjoituksessa todettiin, että Tapsan kehuminen ja kannustaminen saa sen ryhdin parantumaan ja askeleen pitenemään. Olisko pientä epävarmuutta ja pieni kannustus saa pojan itseluottamuksen kohoamaan?

Hyvät juoksukengät olivat tarpeen, sillä kehää juostiin ympäri mooonta kertaa! Tarkoitus oli se, että ne riekkuvatkin koirat väsyvät jossain vaiheessa ja vaihtavat laukan ja pomppimisen raviksi. Ja kyllä Pauliina tiesi mistä puhui! Pysäyttämisistä sen verran, että on todella loistavaa, ettei Tapsaa tarvitse asetella, ei tulis mitään ;)

Pienen tauon jälkeen oli toinen harjoituskierros, jossa mentiin käsittääkseni enemmän näyttelyn kaltaisesti. Ensin oltiin koko ryhmä rivissä ja sitten juostiin ympyrää. Sen jälkeen jokainen vuoroollaan juoksi ympyrää ja esitti koiran tuomarina toimivalle Pauliinalle, joka kopeloi koirat, kuten näyttelyissä. Sitten taas juostiin yksin ja lopuksi koko porukalla. (Hullun hommaan, sanon minä ;) )

Taavin yksilövuoro meni siltä osin hyvin, että saattoi ravata jopa neljäsosakierroksen kerrallaan. Pysäyttämiseen saatiin hyviä vinkkejä, jottei se hamuaisi namia kädestä koko ajan. Kopeloinnissa hampaiden katsominen oli Taavin mielestä hieman epäilyttävää hommaa, mutta muuten sekin meni kai aika hyvin. Onhan tuo vielä kovin nuorikin, joten eihän sitä mitenkään malta olla paikallaan, kun 'tuomaria' pitäisi ehdottomasti päästä vähän pussailemaan!

Näin mallikasta toimintaa =)

Vähän tottista ja vähän jälkeä

Keskiviikkona oltiin pk-hakuporun kanssa kentällä vähän tottistelemassa. Taavilla samat kuviot kuin viimeksi; seuraamista ja mun käden asennon hiontaa. Perusasennossa aloitellaan käden häivyttämistä. Maahanmenoja, istumisia ja nyt otettiin muutamana kerta myös seisomista liikkeestä. Luoksetulossa pitkästä matkasta Tapsa kaartelee matkalla ja lopuksi hyppää päin :) mutta lyhyestä matkasta tulee nätisti istumaan eteen. Vire sillä oli taas tosi hyvä!

Perjantaina-aamuna kävin kävelemässä pienen jäljen lähimetsään ja uhkarohkeana tiputin muutaman kepin jäljelle. Keppien ilmaisua ollaan vähän, tosi vähän, harjoiteltu kotosalla ja ne kiinnostaa ihan kivasti Taavia. Jälki oli reippain askelein, vähän pyyhkien kävelty jälki, jossa nami joka viidennellä askeleella. Kaarroksia ja yksi ysikympin kulma ilman tihennettyä namitusta. Jälki ei ollut kovinkaan pitkä... Olisi pitänyt taas tehdä pidempi.

Taavi innostui heti jälkivaljaista ja lähti innoissaan liikkeelle. Vauhtia on tullut lisää ja koko jälki meni tosi reippaasti. Pari harha-askelta sivuun muutaman kerran, mutta hyvin Taavi palaa heti jäljelle ja sitä on aika helppo lukea. Myös ysikympin kulma meni hyvin. Keppejä Tahvis ei noteerannut millään lailla ja olisihan se tällä harjoittelulla ollutkin suoranainen ihme.

Lisää keppiharjoittelua ja pidempiä jälkiä!

Jälkiryhmän 'kehityskeskusteluissa' saimme Taavin kanssa talven tavoitteeksi tottiksessa harjoitella perusasentoa ja luoksetulon loppuasentoa sekä seuraamista niin, että lyhyt matka onnistuisi ilman imutusta. Sen lisäksi esine-/keppi-ilmaisu pitäisi saada alulle ja vielä noudon alkeetkin tulisi hallita keväällä. Tekemistä riittää, varsinkin kun olen ihan pihalla vielä kaikesta =D Intoa onneksi on, joten eiköhän me jotain saada aikaiseksi!

Hakuviikonloppu

Lauantaina vietimme viisi tuntia pk-hakumetsässä, koiria oli kuusi. Venyi kyllä vähän turhan pitkäksi tuo päivä, mutta ei voi mitään. Onneksi aamulla kenkiä arpoessani valitsin kumppareiden sijaan uudet toppakenkäni! Ja onneksi ehdin viikolla hankkia Tapsalle toppaliivin autossa kököttelyä varten!

Päheet toppakengät

Taaville tehtiin yksi viistokävely, mikä ei kävelyvaiheessa kiinnostanut Tapsaa ollenkaan, mutta kun ukko pysähtyi ja oli aika lähteä ukolle, oli Taavi ihan messissä. Seuraavat kuusi olivat haamuja. Oli kyllä uskomattoman iso muutos edelliseen kertaan. Ukoille Taavi lähti todella vauhdikkaasti ja suoraan, sammal vaan pöllysi koiran mennessä. Matkaakin oli jonkin verran enemmän kuin viime kerralla ja nyt maasto oli hieman peitteisempi. Ei mitään epäröintiä tai mun perään haikailua! Taavi meni aika nätisti maalimiehien luona maahan ja jäi siihen herkuttelemaan kunnes tulin luokse, eikä se silloinkaan ollut tulossa mun luo vaan jatkoi tyytyväsenä herkutteluaan! Tästä on hyvä jatkaa.


Sunnuntaina olimme pelastushakuporukan kanssa raunioradalla harjoittelemassa. En ole ikinä aikaisemmin käynyt raunioilla, oli mielenkiintoista nähdä sitäkin puolta.

Taavilla oli viisi ukkoa etsittävänä. Kaksi ukkoa oli ihan näkyvissä istumassa kaivonrenkaiden tai muun korokkeen päällä. Yksi ukko oli kyljelleen kaadetussa avonaisessa roskiksessa, yksi betonisessa viemäriputkessa ja yksi betonielementtien muodostamassa kasassa. Osa siis aika piilossa.

Taavi päästettii alueelle vapaaksi "ukko" käskyn saattelemana ja toivottiin, että se menee syömään herkut maalimiehiltä. Muutaman kerran Taavi piti kutsua pois haistelemasta toisten koirien hajuja ja pari kertaa piti antaa uusi käsky. Ensimmäisen avoimella istuvan se löysi nopeasti.  Avonainen roskis tuotti vähän vaikeuksia; moneen kertaan Tapsa meni ihan vierestä, mutta ei millään meinannut hokata. Tuulikin oli ihan väärästä suunnasta, joten siitä ei ollut apua. Lopulta kuitenkin tajusi! Viemäriputkeen ja betonielementtihässäkkään Taavi meni tosi reippaasti, taas yllätyin sen rohkeudesta. Ja viimeinen avoin alueen toiselta laidalta löytyi myös hyvin. Reippaasti Taavi menee kaikkien luokse ja jää sinne syöpöttelemään.

Kivat reenit. Ainut hieman harmittava asia on se, että pelastuspuolen porukka puhuu minusta vähän ikävään sävyyn pk-puolen harrastajista. Mun mielestä se on typerää ja itse kuitenkin ajattelen, etteivät lajit sulje pois toisiaan. Ja toistaiseksi ainakin aioin harrastaa molempia ja jos toinen puoli jää pois valikoimasta, niin en kyllä aio ketään silti mollata.