Edellisen viikon torstaina aamusta Sinnille jälki. Mittaa oli 90 askelta, kulmia kaksi, eka vasemmalle ja toka oikealle, 1 - 4 askeleen namittomia pätkiä pitkin jälkeä. Tällä kertaa tuntui olevan vähän kiire ja jouduin jarruttelemaan paikoin reilummin. Eka kulma meni hyvin, toinenkin meni hyvin, mutta huonommin kuin eka.
Taaville peko-t tottista ja tällä kertaa meni paremmin kuin viimeksi. Seuruu on väljää ja yhdessä eteenmenossa kävi kusella, mutta muuten ok, vaikka paikkiksessa nenä kävi kyllä vähän liikaa. Tehtiin vielä ylimääräinen paikkamakuu lähellä toisen koiran pissapaikkaa, mutta siinä ei ollut mitään ongelmaa, ehkä tuuli vei hajut muualle...
Tottiksen jälkeen suoraan vieraan tekemälle jäljelle, nosto oli melkein täydellinen ja muutenkin jälki meni hyvin yhtä ihmeellistä oikaisua lukuun ottamatta. Kuvassa sininen viiva kuvaa jäljen lenkkiä, joka jäi jäljestämättä. Taavi painoi vain suoraan rastin kohdalla olleelle esineelle. Tuuli kävi kyllä suoraan etelästä ja matkaa jäljeltä tippumisesta esineelle oli n. 60 m avointa maastoa, joten periaatteessa olis ollu mahdollista, että se ois saanu esineestä niin vahvan hajun, että se ois voinut olla syy... itsekin kyllä keskityin tuossa kohdin vähän huonosti koiraan, enkä heti reagoinut sen jäljestyksen muutokseen... opin paikka siis! Esineitä jäljellä oli neljä, pituutta kuutisensataa metriä ja ikää puolitoista tuntia.
Sunnuntaina oli pitkien treenien päivä kimpassa naapuriseuran Virtaan valmistautuvien koirien kanssa. Niin vain taas kahdeksan tuntia vierähti metsässä kuin hujauksessa . Keli oli sopivan tuulinen, noin 4 m/s ja lämmintä oli varjossa viitisentoista astetta, mutta kyllä auringossa tuli ihan hiki. Taavin treenisuunnitelmana oli löytää ensimmäinen ukko noin 15 - 20 min etsinnän jälkeen ja sitten tunti tyhjää ennen toisen löytymistä. Edellisissä pitkissä treeneissä oli havaittavissa Taavin oppiminen siihen, että aina ekaks on pitkä tyhjää etsintä ja sitten vasta tulee löytö ja tämä on näkynyt sen työskentelyssä. Nyt sitten rikottiin tätä kaavaa.
Treeni meni kokonaisuutena todella hyvin ja en voisi olla tyytyväisempi Tapsuun! Alkuun se oli juuri sellainen heinänsyöjä ja jaloissapyörijä kuin mitä se on pitkien treenien aluksi ollut ja tämä mua vähän ärstytti, vaikka tiedän Taavin kyllä aktivoituvan heti, kun tulee jotain hajuja eksyneestä. Eli periaatteessa se ei ole ongelma, mutta silti vähän ärsyttävää. Ekasta ukosta sai hajun reilun parinkymmenen minuutin etsinnän jälkeen ja jäljen kautta maalille. Sitten kuljettiin tunnin verran tyhjää ja tän ekan löydön ansiosta Taavi oli paljon paremmassa moodissa kuin edellisessä pitkässä treenissä.
Toinen ukko nousi myös jäljen kautta ja nosto oli MAHTAVA! Takana oli vähän reilu tunti tyhjää ja Taavi oli selvästi kääntymässä hieman passiivisempaan suuntaan. Mä kävelin jäljen yli ohittaessani Taavin, mutta Taavi nosti jäljen. Ensin tosin takajälkenä, mutta ehkä viiden metrin jälkeen se kääntyi ja jäljesti hienosti maalimiehelle. Ens kerralla täytyy se kyllä ottaa liinaan nosto jälkeen, koska jos jälki on pitkä, niin se ehtii kyllä karata liian kauas. Niin hyvä fiilis jäi näistä treeneistä, ei ole veteraani-ikä yhtään hidastanut Taavin menoa ja toivottavasti meillä on terveitä työvuosia vielä monta edessä!
Maasto oli haastava suurine korkeuseroineen ja nyt harjoitusteknisistä syistä kuljettiin aluetta harvakseltaan. Oikeassa etsinnässä tuo 30 ha olisi ollut yhdelle koirakolle aivan liian suuri alue vaativan maaston vuoksi. Todellisuudessa olisi pitänyt kaikki louhikot ja jyrkännealueet tarkastaa huomattavasti tarkemmin. Helpossa maastossa 30 ha on yhdelle koirakolle ihan passeli alue.
Miks ihmeessä tää video on kyljellään?
Maanantaina aamupäivällä oltiin Sinnin kanssa Kotkassa sivistyskäynnillä. Käytiin terassikahvilla, kauppakeskuksessa, torilla ja puistoissa, tutustuttiin kerrostalon rappukäytävään, hissiin ja liukuoviin. Sinni haluaa jokaisen syliin ja katsomaan kaikkia, ei väliä onko vastaantulija nuori vai vanha, rullatuolissa tai kävelysauvojen kanssa... mä niin odotan sitä varautumisen kehittymistä! Kahvilassa sentään hetkeksi malttoi rauhoittua penkin alle ja iso irlanninsusikoira oli vähän jännä.
Iltapäivällä oli Sinnin tottisyksäri. Katottiin vähän miten kannais lähteä opettamaan seuruuta. Imutuksen tekniikkaa käytiin läpi ja teoriassa sitä, miten oivaltamisen kautta sais hommaa tehtyä. Jäävien tekniikkaa käytiin myös teoriassa läpi, mutta koska Sinni on kropaltaan vielä ihan todella löysä ja kesken, niin ei vielä ruveta niitä treenaamaan. Maahan menokin otetaan ohjelmistoon vasta kropan vähän kehityttyä. Mutta saatiin kehuja, kuinka hyvin Sinni teki mun kanssa hommia ja jaksoi keskittyä parikymmentä minuuttia tosi hyvin!
Vähän liian edessä, mut hyvä kontakti.
Illalla ahkeroitiin vielä hakutreenit. Taaville palauttavaa helppoa ja nopeaa treeniä edellisen päivän pitkän treenin vastapainoksi. Kolme ukkoa ylös muutamassa minuutissa ja Taavi kattoi valjaita riisuttaessa, että ei tää tähän voi loppua! Oli siis hyvä ja tehokas treeni.
Sinni kävi syömässä herkkuja kolmelta haamuilevalta maalimieheltä. Vauhtia oli niin paljon, että alkuun meni aina ohi että heilahti, mutta ajatus oli selkeä, että joku tyyppi täältä pitäisi löytää. On se semmoinen väkkärä, ettei mitään rajaa!
Tiistaina aamulla Sinnille vajaa 100 askeleen jälki kahdella kulmalla. Tyhjiä askelia välissä siellä täällä eri verran. Meni kivasti.
Samalla reissulla Taavin uittamista. Sinni vaan läträsi, vaikka mieli ois tehny kovasti mennä Taavin perään.
Illalla Sinnin tokotreenit. Oltiin ulkokentällä ja samaan aikaan oli kaksi muuta koiraa treenaamassa. Sinni kävi kentällä kaksi pyörähdystä. Ekalla tehtiin käsikisketusta ja käden läpsimistä tassuissa ja tokalla kerralla vähän seurattiin ja tehtiin kontaktia perusasennossa. Olin yllättynyt miten hyvin Tinniäinen pystyi keskittymään, vaikka kyllä ne toiset kentälläolijat kiinnostikin.
Keskiviikkona aamu aloitettiin uintireissulla ja sen jälkeen käytiin puolipäiväretkellä Helsingissä. Taavi jäi tällä kertaa kotiin ja Sinni joutui sivistymään. Reippaasti se kulki liikenteen seassa ja ihmiset ja toiset koirat kiinnosti.
Torstaina iltapäivällä molemmille peltojälki. Sinni oli super, Taavi ei. Sinnin jälki oli n. 120 askelta ja namillisia ja namittomia askelia tasaiseen tahtiin pitkin jälkeä enempi tai vähempi. Kaksi kulmaa. Kokonaisuutena jälki meni tosi hyvin, varmaan paras jälki tähän asti. Lisäksi häiriötä oli totuttua enempi ja se ei haitannut yhtään.
Taavi oli vähän tekevinään, mut tällä kertaa koko hommasta ei oikein meinannut tulla mitään. Huomaa, ettei olla sen kanssa oltu pellolla ja kesän ensimmäiset hellepäivät aiheuttavat sen, ettei oikein irtoo.
Perjantaina aamusta Sinnille jälki, joka oli tähänastisista selkeästi vaikein. Häiriötä oli vähän liikaa, ohikulkevista pyöristä ja kävelijöistä vielä selvittiin ihan mallikkaasti muutamalla vilkaisulla, mutta koirakaksikko oli vähän liikaa, eikä Taavin haukkuminen autossa auttanut asiaa yhtään. Sinnin keskittyminen jälkeen herpaantui tässä kohtaa kokonaan. Koirien mentyä homma jatkui kuitenkin hyvin, joten sinänsä voin olla tyytyväinen, ei jää häiriöt päälle. Jäljessä oli myös neljä kulmaa ja pituutta enempi kuin aiemmin, menin itse askelten laskuissa sekaisin. Kulmat meni taas hyvin ja muutenkin homma sujuu edelleen, tykkäsin!
Iltapäivällä Hilde porukoineen tuli yökylävierailulle ja koirat pääsivät leikkimään keskenään. Olipa niillä kivaa! Kuvien ottaminen näistä vauhtihirmuista oli melko mahdotonta...
Perjantaina käytiin Sinnin kanssa myös hakutreeneissä ja tällä kertaa siellä tuli ilmi Sinnin varsin ärsyttävä tapa olla antamatta kiinni. Ollaan luoksetuloja harjoiteltu metsälenkeillä ahkerasti ja yleensä Sinni tulee ihan täysiä luokse, mutta välillä sille iskee päälle vaihde, ettei se halua tulla kiinniottoetäisyydelle. En siis juuri koskaan ota sitä edes kiinni, mutta jostain syystä välillä tämä erittäin ärsyttävä piirre tulee esiin. Niin nytkin treeneissä ja varsinainen treenihän jäi siis kesken, kun toiselta ukolta Sinni lähti luikkimaan omille teilleen. Niin ärsyttävää!!
Tiistaina aamusta käytiin hallilla rallyilemassa vähän MES-rataa. Tehtiin alla olevaa rataa ensin pätkissä ja sitten kokonaisuutena. Yllättäen tuplasaksalainen oli hankala radan osana, mutta ei yksittäisenä liikkeenä. Myös hallin pienuudesta johtuva tehtävien vähän liian lähekkäin asettelu tuotti hankaluuksia esimerkiksi putken jälkeisessä pyörähdyksessä. Jouduin myös vähän soveltamaan rataa juuri tuosta ahtaudesta johtuen ja sarjahypyn jälkeen rata jatkui mulla putken ohi suoraan eli hypyt muodostivat 90 asteen kulman ei 180 astetta.
Epätarkkuutta meillä on tekemisessä paljon ja Taavi pitää ääntä, semmoista raskasta äänekästä hengitystä, joten kisoista ei varmaan mitään huippupisteitä tulla koskaan saamaan, mutta jos nyt taas vähän aktivoiduttaisiin rallynkin saralla.
Treenin jälkeen lähdettiin juoksulenkille, mistä muodostui kyllä semmoinen surkeiden sattumusten summa, ettei tosikaan! Ensialkuun naapurin "kettinkikoira" oli päässyt irti ketjustaan ja tuli meitä vastaan. Se pomppasi metsästä tielle vähän matkan päässä meistä ja pienen hetken mietittyään lähti juoksemaan suoraan meitä kohti. Siinä vaiheessa Taavi alkoi haukkumaan voimakkaasti. Tuo naapurin kohta on jo muutenkin Taavia kiihdyttävä, kun koira siinä aina huutaa suoraa huutoa ketjun päässä yrittäen hyökkiä kaikkea tiellä kulkevaa kohti. Koira juoksi meitä kohti ja minä yritin kiskoa Taavin selkäni taakse ja huutaa ja huitoa kohti juoksevaa koiraa pois. Ihan viime hetkelä se onneksi väisti ja sain Taavin käännettyä taas poispäin siitä. Se ei onneksi lähenyt seuraamaan meitä, vaikka karvat pystyssä jäikin tielle haukkumaan.
Loppulenkistä sitten olin ohittamassa Taavi nätisti sivulla seuraten isojen tuplarattaiden kanssa kulkevaa naista, jolla oli dopperi ja mäyräkoira hihnassa. He huomasivat meidät kyllä hyvissä ajoin ja olin juuri kertomassa heille edessä olevasta irtokoirasta, kun dopperi rimpuili itsensä irti pannasta ja tuli Taavin päälle. Sille varmasti iski joku suojeluvaisto, mutta kyllä hirvitti. Olin vähän aikaisemmin ottanut tienposkesta pitkän kepin mukaani varmistaakseni turvallisen kotiin pääsyn naapurin koiran takia, mutta nyt jouduin käyttämään sitä dopperia vastaan. En tietenkään lyönyt koiraa, mutta yritin lyödä maahan dopperin eteen, jottei se olisi päässyt Taaviin kiinni. Kaikesta huolimatta se ehti käydä pöläyttämässä Taavia, mutta todennäköisesti ei purrut, kun mitään jälkiä ei löytynyt. Koiran omistaja sai sen lopulta käskyttämällä hallintaan.
Jossain välissä oli mäyrökoirakin tullut pyörimään Taavin jalkoihin, mutta se ei Taavia kiinnostanut. Kaikeksi onneksi dopperi oli narttu ja päädyttiin sitten kaikki yhdessä pienelle metsälenkille, jossa koirat saivat juosta vapaana. Taavi jäykisteli ja piti karvat jonkin aikaa pystyssä, mutta uskaltautui lopulta haistamaan nartun hanuria ja rentoutui sitten selvästi. Hetki siinä käveltiin metsässä kaikki yhdessä ja koko lyhyt loppumatka kotiin tultiin kimpassa, joten luulen Taavin päässeen pahimmasta yli saman tien. Toivon ainakin niin, mutta kyllä voi taas seuraavien lenkkien ohitukset olla hieman hankalia...
En voi ymmärtää miten näitä päällekarkauksia sattuu meidän kohdalle aina vaan uudestaan ja uudestaan. Jos tuokin dopperi olisi tullut isommin aggressiivisesti tosissaan päälle, niin en mä olisi siinä mitään kyennyt tekemään, kun kaikki tapahtuu aina niin nopeasti ja rähisivä kieppuva karvakasa on vaikea saada rauhoittumaan. Mä niin toivon, ettei mun enää koskaan tarvis kohdata yhtään päällekäyvää koiraa!
Torstaina päästin onneksi heti siedättämään Taavia muihin, kun käytiin Oton ja Taren kanssa lenkillä. Odotetusti Taavi kävi aluksi vähän kierroksilla, mutta rentoutui pian ja koko lenkki meni hyvässä rennossa tunnelmassa, Oton kanssa jopa pystyi haistelemaan samaa puskaa.
Perjantaina oltiin rally-tokoylituomari Kirsi Petäjän koulutuksessa. Keskityttiin kukkasiin eli käännöksiin, jotka vaihtavat koiran seuraamispuolta. Saatiin hyviä vinkkejä, eikä meillä ollut homma niin pahasti hukassa kuin luulin. Käsimerkkiä olisi hyvä vähän pienentää ja liittää käännöksiin jokin käskysana. Nyt on menty pelkällä käsimerkillä ja jatkossa yritän opettaa Taavin mua päin kääntämisen sanalle in ja musta poispäin jollekin toiselle sanalle.
Edestä peruutuksessa mun täytyy opettaa eteen seisominen ensin omana liikkeenään ja peruuttaminen siitä erillisenä liikkeenä.
Suorituspaikkoihin ja kulkulinjoihin on syytä kiinnittää paljon huomiota. Oikean puolen seuruusta saatiin kehuja hyvästä peräpään käytöstä, vaikka itse perusasentoon oikealle tulo ei vielä ole ihan tarpeeksi vahva.
Lauantaina aamusta pitkästä aikaa hakutreenit valoisaan aikaan. Keli oli lähes tuuleton ja maassa valkoinen huntu lunta, lämpötila oli nollan tienoilla.
Taavi teki pk-hakurataa kuudella ukolla. Pari tyhjää myös väliin ei niin suunnitellusti, mutta hyvin meni nekin ja tyhjien jälkeen lähti uudelle pistolle ihan yhtä innokkaasti kuin muutenkin.
Palkan Taavi sai vaihtelevasti suorapalkasta mun paikalle tuloon ja kaikkea siltä väliltä. Radalle ja ukoilta keskilinjalle hallinnassa. Taas tykkäsin Taavista hirmusti. Pysyy ihan kohtalaisen hyvin hallinnassakin, vaikka into ukoille on kova.
Treenin jälkeen käytiin vielä Ronja rotikan kanssa lenkillä. Aluksi Taavi oli vähän varautunut, mutta pian rentoutui. Kumpikaan koirista ei ole mitenkään leikkisä, mutta pientä kisailua saivat kuitenkin aikaan. Teki taas niin hyvää Taaville.
Sunnuntaina mun päivä meni Lahdessa pk-koetoimitsijakoulutuksessa, mutta ehdin kuin ehdinkin viideksi hallille. Taavi kyl joutui lähes suoraan sohvalta treeneihin, mut siihen nähden meni kivasti.
Ekaks tehtiin paikkamakuuta häirittynä. Ihminen torven kanssa töräyttelemässä ja toinen koira noutohommissa. Hyvin meni.
Tehtiin myös kahteen otteeseen rallyn kukkasia. On ne vaan vaikeita, kun ei itse tiedä mihin suuntaan on kääntymässä ja mihin koiran pitäis mennä. Mut kovasti Taavi yrittää ja muistaa aina kommentoida huonoista ohjauksesta.
Viime viikolla treenattiin jälkeä torstaina ja perjantaina. Torstainen treeni oli niin totaalinen katastrofi, ettei tosikaan. Jälki nousi, mutta väärään suuntaan ja koko jäljestyksestä ei meinannut tulla yhtään mitään. Hirveää sinkoilua vaan sinne ja tänne. En ole tuollaista nähnyt Taavilta varmaan koskaan, kamalaa menoa oli.
Perjantaina keskityttiin jäljennostoon kahden noston verran. Molemmat nousi oikeaan suuntaan ja lyhyet jäljet menivät tosi hyvin, vaikka maasto aiheutti hieman hankalia hajunkulkeutumisia. Oikein mallikas suoritus siis.
Ennen molempia treenejä tehtiin vähän koirahäiriötreeniä ja pientä tottista. Ne Taavilta meni oikein hyvin, vaikka perjantaina mukana oli todellinen hirmuhäiriö; vieras tuojottava ja rähjäävä bortsu-uros. Aluksi se oli Taaville tietenkin vaikea, mutta hyvin se siihenkin siedättyi ja rentoutui.
Perjantaina jälkitreenien jälkeen ajeltiin mökille ja illalla käytiin uimassa, tai siis Taavi kävi. Lauantai meni sadetta pidellessä ja sunnuntaina ajoin Myrskylän kautta kotiin.
Myrskylässä oli Pelastuskoiraliiton jälkikoe. Sosiaalisuus-, sirunluku- ja tottisosuudet menivät hienosti sosiaalisuus/luoksepäästävyysosuuden vieressä olleesta bortsusta ja hieman pelottavan oloisesta tarkastajasta huolimatta. Taavia kopeloidessaan tarkastaja kysyi, että mitä rotuja Taavissa on =). Kun kerroin Tahvon olevan ihan aito rotukoira, totesi tarkastaja, ettei olekaan koskaan törmännyt tämmöiseen rotuun.
Hallinnan jälkeen jäljen nosto menikin meillä sitten taas takajäljeksi ja hylky. En halunnut edes harjoituksen vuoksi ajaa jälkeä. Kaikissa jäljissä tällä viikolla oli yhteistä se, että Taavi valitsi vastatuulen suunnan. Vaikka harmittaa ihan vietävästi, niin täytyy sanoa etten ollut harmitukseni kanssa yksin. Kokeessa oli kymmenen koiraa ja vain yksi sai jäljen nousemaan oikeaan suuntaan, mutta sekään ei saanut jälkeä suoritettua loppuun... Muut ottivat joko takajäljen tai sitten jälki ei noussut ollenkaan.
Vapun juhlinta aloitettiin fyssarin käsittelyllä. Jumeja löytyi lapojen välistä ja toisesta reidestä. Ei mitään hälyttävää kuitenkaan missään ja taas yritetään aktivoitua kotijumpan ja venyttelyn saralla.
Sunnuntaina hakuiltiin palkattomien maalimiesten teemalla. Jos joskus tulee koronan jälkeinen aika, jolloin taas saa järjestää kokeita yms. niin pitää vähän harjoitella tuota palkattomuuttakin. Yritettiin tehdä se kivasti eli maalimiehet oli haamuja ja heitä oli kuusi. Palkka tuli ekalta, kolmannelta ja viimeiseltä maalilta. Yhden näistä palkkasin vasta kun oltiin jo poistuttu maalimiehen luota. Kolme muuta siis ilman palkkaa pelkillä kehuilla. Pari kertaa Taavi palas maalille vaatimaan palkkaa, mut oli kyllä hyvä treeni, vaikkei Taavi niin paljoa tuota sosiaalista palkaa arvosta, että se pelkästään riittäisi pitkässä juoksussa. Mutta nyt ainakin toimi tää treeni hyvin.
Maanantaina aamulenkin yhteydessä peko-t tottista ja voi jukra, kun Tahvo oli hyvä! Iltapäivällä vielä Murun tallomien jälkien nostot. Kaksi kaksi tuntia vanhaa lyhyttä jälkeä ja molemmat nousi hienosti oikeaan suuntaan.
Tiistaina taas peko-t tottis ja se meni ihan kivasti. Eteenmenot on vieläkin vähän epävarmoja, mut paranemaan päin. Edelleenkään en ymmärrä tän liikkeen tarkoitusta ja se ehkä syö motivaatiota treenata. Samalla reissulla käytiin vähän juoksemassa. Kevään lämpimin päivä ja Taavi jaksoi hyvin, eikä ontumisestakaan ollut tietoakaan. Ehkä sillä sitten oli vain joku kivi siellä jalassa viime viikolla.
Keskiviikkona porukalla tottistelemassa peko-tottista. Taavi oli taas ihan hyvä. Ei kukaan keksitty eteenmenojen merkitystä, mut yritetään nyt hiulata, kun semmoset on joku sinne keksinyt. En kyllä saa millään Taavia etenemään ja pitämään etäisyyttä minuun tasaisena. Kyllä se vaan joko loittonee tai sitten jää odottelemaan, ihan mahdoton saada se kulkemaan samaa vauhtia kuin itse jatkan etenemistä...
Lauantaina käytiin tekemässä hakutreeni, jossa alueena oli hieman reilu kolme hehtaaria ja maalimiehiä oli kolme. Keli oli aika lämmin, mutta ei ainakaan vielä näyttänyt vaikuttavan Taavin jaksamiseen, vaikkei se mikään lämpimien kelien ystävä ole. Etenimme myötätuuleen, mutta ihan ok tuntui toimivan sekin. Paitsi että ensimmäisen maalimiehen Taavi oli vain käynyt haistelemassa ja jättänyt sitten!!! Mitä vattua?? Eipä ole tuollaistakaan tehnyt ehkä melkein ikinä...
Kaksi muuta maalimiestä löytyi hyvin, tietysti selkeästi lähempää kuin mitä todennäköisesti olisi tapahtunut, jos olisimme edenneet tuulta vasten. Uudestaan jätetylle maalimiehelle tullessaa Taavi sen sitten haukkui. Toivotaan, että oli nyt vain joku ohimenevä aivopieru, eikä tule toistumaan. Toinen maalimies oli palkaton, eikä tuottanut juurikaan ongelmaa. Aikaa meni n. 16 minuuttia.
Maanantai aloitettiin jäljellä. Jälki oli noin 12 h vanha, keli märkä ja tuulinen, jana 150 m. Jälki oli 1,2 km pitkä ja sillä oli 4 +1 keppiä.
Taavi oli vapaana ja nosti jäljen hyvin, tarkisti muutaman metrin takajälkeä ja vaihtoi sitten oikeaan suuntaan. Annoin jäljestää hetken ja kytkin sitten liinaan.
Hirmu paljon hankalampaa tämmöisen vanhan jäljen jäljestys kuin tuoreemman. Muutamassa kohdassa Taavi vähän oikoi, mutta vaikutti silti kuitenkin olevan hajulla... hankalaa. Mietin myös sitä, kuinka paljon jälki oli taas ehtinyt huuhtoutua pois, kun yöllä taisi sataa jonkin verran jo valmiiksi ihan märkään maahan. Edellisenä iltana pimeässä sateessa rämpiessäni jälkeä metsään ajattelin kyllä jo, että ihan hullua hommaa tää on 😂😂.
Tien ylitys meni hienosti ja muutenkin toisin paikoin oikein loistavaa jäljestystä. Toisin paikoin sitten taas selkeästi vaikeampaa. Kaksi ekaa keppiä jäi nousematta ja lopetin jäljen kolmannelle kepille, joka nousi. Ennen kolmatta keppiä jäljestyskin oli hirmu hyvää.
Täytyy vähän pohtia, mikä olisi hyvä tapa jatkaa näiden vanhempien jälkien treenaamista. Pitäisikö tehdä helppoja jälkiä useammilla esineillä tai jotain muuta vastaavaa, ettei vain Taavin motivaatio pääse laskemaan, kun vanhat jäljet on selkeästi vaikeita. Tosin kyllä se nytkin ihan hirmu hyvin teki töitä, vaikka ei helppoa ollutkaan.
Tiistaina käytin Martan kanssa lenkillä. Kaksikolla oli niin kivaa ja vauhdikasta!
Illalla oltiin hakutreeneissä. Taaville kaksi maalimiestä, jotka se löysi melkoisen nopeasti ja haukkui hyvin. Tuuli oli suotuisa, joten toisen maalimiehen Taavi nosti taas aika kaukaa. Pimeä ei koiran toimintaan vaikuta kyllä yhtään, mutta itselle se tuottaa jonkin verran vaikeuksia. Tuttukin metsä muuttuu ihan vieraaksi ja vähän vieraampi metsä ihan oudoksi, joten kartturi oli taas tarpeen.
Lauantainakin treenattiin hakua ja teemana Taaville oli outoja ukkoja. Saatiinkin Taavi isosti pois mukavuusalueelta ja se oli kovasti hämillään mitä pitäisi tehdä. Ukkoina oli sauvakävelijä, marjastaja ämpäreineen ja kovasti puhelimeen puhuva höpöttelijä. Taavin oli tosi vaikea tajuta, että nämä niin selkeästi itsensä julki tuovat tyypit oli niitä, ketä ois pitänyt haukkua. Tietysti Taavi näki ja kuuli nämä tyypit, mutta se vain sinnikkäästi yritti etsiä ukkoja jostain muualta. Saatiin kuitenkin kovan yrityksen jälkeen lopulta Taavi haukkumaan myös näitä outoja tyyppejä. Syksyllä on viimeksi ollut käveleviä maaleja, mutta silloin ei kyllä ollut näin hankalaa. Nyt tietysti oli tuota rekvisiittaakin mukana ja kun eihän lenkillä saa mennä sauvakävelijöiden tai marjastajien luokse... Mutta tietääpähän mitä treenata =)
Taavin ja Eccon pennut kolmiviikkoisina, kuvat Gith Jakobsson:
Viime viikon keskiviikkona tokoteltiin taas ihan mukavan lämpimässä kelissä. Taavi syttyi vähän hitaasti, mut kaikkinensa oli ihan kiva. Tehtiin semmosta häiriö/kuuntelutreeniä, että esim. hypyn luona kaukoja jne. Taavilla oli kaukoissa häiriönä ihminen, johon se ei kiinnittänyt mitään huomiota, mut istumaan nousu ekalla käskyllä oli taas vähän vaikea. Seuruut aavistuksen laamaillen. Merkin kierto ekalla yrittämällä ei onnistunu, vaan iski aivokäpy ja Tapsa lähti kiertämään merkkiä väärästä suunnasta ja sit se hämäänty siitä itekin niin paljon, että homma jäi kesken. Seuraavat yritykset ok. Ruutu meni etutötsän kiertämiseksi, mutta paikan näytön jälkeen homma sujui. Luoksetulo ja hyppy mahtavia. Paikkiskin onnistui tänään tosi hienosti ja Taavi istua tönötti nätisti hiljaa koko ajan. Lopuksi veilä ringissä häiriötreeniä ja keskittyminen oli loistava.
Torstaina Martta tuli viihdyttämään Taavia iltapäivälenkille. Taavi on niin rakastunu Marttaan 😍😍
Torstaina oli myös hakutreenit, joissa Taavi teki kokeenomaisen pk-ratatreenin. Piilossa oli kolme maalimeistä, joista Taavi tietenkin nosti ekaksi toisen takakulmassa olleen ukon. Huh, kun oli pitkä matka juosta sinne, mut hyvin paukutti Taavi koko pitkän ajan. Tokalla pistolla myös maali ylös etukulmasta, sitten muutama tyhjä ja sen jälkeen viimeinenkin ukko ylös. Pitäiskö ruveta treenaamaan esineruutua, että vois mennä kokeeseen...?
Perjantaina lenkkiseurana oli Lola ja Sisko.
Illan jälkitreenissä pohdittiin takajälkiongelmaa ja päädyttiin tekemään kaksi nostoharjoitusta, joissa toin Taavi jäljelle viistossa kulmassa jälkeen nähden. Tapsu nosti molemmat jäljet hyvin, toisen erityisesti. Näitä treenejä pari lisää ja sit katotaan onko ollu apua.
Ennen jälkitreenia pienet tokosulkeiset ruudun, kierron ja noudon merkeissä. Nouto ok, merkin kiertokin oli ihan hyvä, mutta ruudussa Taavi kiersi etummaista tötsää, vaikka tehtiin ruutu ennen kiertoa. Muutama läpijuoksu namipallolle ja johan onnistui ruutukin.
Lauantaina oltiin pelastuskoirien taajamaetsintäharjoituksessa, joka pidettiin pienteollisuusalueella. Taavi teki ensimmäistä kertaa hakua liinassa. Ei kyllä haitannut sitä yhtään ja ihanan rohkeasti ja reippaasti se meni joka paikkaan erilaisista alustoista välittämättä. Ukot löyty myös hyvin. Kiva ja opettavainen päivä.
Kuvat A. Kyyrö
Illalla intouduin vielä kokeilemaan rallyn voi-rataa kotona. Ollaan vähän yritetty harjoitella sitä julmetun vaikeaa oikean puolen seuruuta, mutta mutta...
Oikean puolen seuruu meni yllättävän hyvin, vaikkakin Taavi seuraa aika takana mun makuun ja varmaan siks vaihtaakin melko helposti vasemmalle kesken kaiken. Nyt kuitenkin pysyi oikealla melkein spiraalin loppuun asti. Ja siitä sit taas uudestaan käskin oikealle, niin loppu meni hyvin. Puolenvaihtoa jalkojen välistä ei olla treenattu ja se onnistui imuttamalla. Hurjan hankalaa oli myös miettiä, missä kohtaa itse pitää olla suhteessa kylttiin, että Taaville jää tilaa tarpeeksi. Osaamistasoon nähden ihan ok rata, joten jostain pitäis kaivaa into ja aika tuon oikean puolen seuruun opetteluun. Sunnuntaina taas vähän rallyiltiin alla olevaa rataa, treenattavaa riittää, vaikka tykkäään kyllä Taavin fiiliksestä.
Päivällä Seija ja Osku kävi ällöttävän hoitopennun kanssa kylässä.
Elli
Ketäs tuolla kaakattaa!?
Maanantaina käytiin tietenkin uimassa ja illalla jälkitreeneissä nostelemassa jälkiä viistosta kulmasta. Eka jälki ei noussut ollenkaan. Taavi vaan oli kuono ylhäällä menossa kovalla vauhdilla jonnekin jäljen taakse. Toinen nosto oli superhyvä. Ihan aavistuksen ristiriitaiset fiilikset jäi...
Viimeisen lomapäiväni ilta vietettiin keskiviikkona tokotreeneissä ihan helvetin kuumalla kentällä. Taavilla tais aivot vähän kiehua, kun teki ihan ihme juttuja. Aloitettiin ruudulla, namipallo ruudussa, loistava! Sit tehtiin ohjattua ja Taavi oli ihan jumissa ruutuun. Ekalla lähetyksellä juoksi ruutuun, toisella kapulan luo, mut vaikeeta oli. Toisen suunnan kapula oli kans ihan hirmu vaikee, kun ruutuun vaan olis pitänyt päästä. Jättäviä tehtiin L:nä, maahan istu. Molemmissa Taavi pomppas ylös ja kääntyi minuun päin, kun olin palaamassa sen luon. Mistähän tuokin tuli, ei se tommosta ole ennen tehnyt. Korjattiin tietty molemmat ja ne oli hyvät, istuminen eritoten. Sit taas ruutu pallolle eri suunnasta ja se oli hyvä. Lopuksi vielä eteenlähetystä namitargetille, ei ongelmia. Hetken viilennystauko autossa ja sit omatoimisesti kentälle toisen koiran häiriöksi. Taavi paljon paremmassa vireessä, mut tehtiinkin hömpöttelyjuttuja. Lopuksi vielä paikkaistuminen ja se oli kaikin puolin ihan mahtavan hieno.
Helmikuun alussa vähän lomailtiin ja teki kyllä hyvää ottaa vähän etäisyyttä, vaikka itku tulee edelleen joka päivä. Kostille kuuluu hyvää, ensimmäinen kaupunkilaiskoiran bussimatkakin on jo takana! Kotiutuminen on muutenkin edennyt hyvin ja koeaika on ohi, Kosti on saanut uuden kodin! Koirakaverin kanssa vaikuttavat mahtavalta parilta; tykkäävät leikkiä paljon ja osaavat leikkiä hyvin keskenään, riitaa ei tule leluista eikä ruuasta. Onhan se nyt vaan ihanaa, kun on luottoystävä <3
Taavin kanssa käytiin viime viikon torstaina omineen hallilla kokeilemassa, osataanko me vielä totella. Ruutu oli super, merkin kierto hirmu hankala ja nouto kamalan kivaa.
Perjantaina aamusta käytiin häiriköimässä nuoren corgin tokotreeniä. Taavi oli mahtava häiriökoira, vaikka toista vähän aluksi jännitti. Me tehtiin jättäviä, jotka onnistui ihan hyvin ja vähän rallyn puolenvaihtotreeniä. Oikeen puolen seuruu on kyllä ihan toivoton. Luoksetulo ok. Lopuksi vielä paikkis ja Taavi istua törötti niin nätisti ja rauhassa.
Illalla omat tokotreenit aloitettiin paikkiksella. Taavi keskellä ja kaksi kertaa painui maahan. Maassa olo on sille niin paljon turvallisempi ja varmempi kuin istuminen, että vieruskaverien ahdistaessa menee herkästi maahan. Varsinaisen paikkiksen jälkeen vielä ringissä kuuntelutreeniä, joka meni meiltä muuten hyvin, mutta vinkumista oli jonkin verran.
Omalla vuorolla tehtiin seuruuta. Liikkelle lähdöt ja käännökset aiheutti kovasti ääntä ja näihin yritettiin löytää ratkaisua. Ei ole helppoa... muuten seuruu oikein hyvää, jopa peruutus.
Tehtiin myös tunnari. Taavi lähti kivan rauhallisesti ja jopa malttoi haistella, mutta poimi silti ekaksi väärän. Vaihtoi kuitenkin itse oikeaan, mutta pureskelu aika kovaa. Työsarkaa siis riittää.
Toisen koiran tehdessä ohjatusti, me seurattiin ja Taavi oli ihan hiljaa. Tuleeko ääni liikkurista vai alkuinnosta vai mistä milloinkin?
Sunnuntaina koetettiin ratkoa tuota seuruun ääntelyongelmaa, mutta on kyllä niin hankala ongelma, että ihan helpolla ei varmaan ratkea. On lisäksi kuulemma vielä sukuvikakin =). Tehtiin myös ohjattua noutoa molemmat suunnat, jotka muutamaa pientä kauneusvirhettä lukuun ottamatta olivat ihan superhienot ja hiljaiset. Noudosta on tullut Taaville yks lemppari. Tunnariakin tehtiin ja se onnistui ekaa kertaa hallilla tosi hyvin. Yleensä hallilla on ihan liikaa intoa, mutta nyt malttoi haistella ja valitsi oman hyvin. Kapuran pureskelua on kyllä vähän liikaa, mutta muuten hieno suoritus. Jännä, kun noutokapulaa ei pureskele, mutta tuo pikkukapula houkuttaa rouskuttelemaan...
Lopuksi vielä paikkaistuminen ja se taisi mennä ihan hienosti. Olen nyt ajatellut olla vähän lähempänä, kun Taavia vähän epäilyttää vieruskaverit, varsinkin jos ovat vähän tuntemattomampia.
Tiistaitoko olikin sitten tällä kertaa melko kamala. Ryhmän uusi jäsen oli Taavin mielestä ihan hirmu pelottava, vaikka musta oli tosi kiva saada uusi ryhmäläinen. Tehtiin alkuun paikkaistuminen ja se meni muuten hyvin, mutta vähän haistelututti.
Oma vuoro aloitettiin merkin kierrolla ja Taavilla oli joku ihme protestointimielentila päällä ja haukkui vaan melkein koko ajan. Se sai sitten seuruusulkeiset, jotka vähän hiljensi sitä. Noutokin taidettiin tehdä ja haukusta huolimatta se oli ihan hyvä. Ei ollu meidän päivä tällä kertaa. Pitää kai aloittaa tuo merkin kierron harjoittelu ihan alusta ja läheltä, kun se ei nyt tunnu millään onnistuvan vaikka Taavi kyllä sen osaa. Joku epävarmuus siinä kuitenkin on. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Lenkillä ollaan käyty Fionan sekä Lolan ja Siskon kanssa.
Mä olen ollut työmatkoilla ja tehnyt muutenkin pitkää päivää töissä, joten koirat on olleet ihan hunningolla, treenejä ei ole ehtinyt edes miettiä. Oliko tämä sitten syynä vai mikä, mutta pojat ottivat tosissaan yhteen mun palatessa reissusta kotiin. Taisi olla vähän liian kiihtynyt mielentila molemmilla ja oma toimintani tilanteessa ei näin jälkikäteen ajateltuna ollut ehkä se paras tapa toimia... Mut nyt kävi näin ja Kosti sai etujalkaansa Taavin kulmahampaiden jäljet ja Taavi korvaansa pienen vekin. Koirien keskinäinen suhtautuminen toisiinsa muuttui myös tämän jälkeen radikaalisti joksikin aikaa. Kosti lakkasi alistumasta Taaville ja Taavi oli sitä mieltä, että nulikka on laitettava kuriin kovin ottein. Ihan liian helppoahan noiden kanssa oli tähän asti ollutkin, mutta nyt mentiin sitten ihan äärestä laitaan.
Suurin osa ajasta oli ihan ok yhdessä oloa, mutta sitten jokin pieni juttu, mitä en edes itse tajunnut, laukaisi rähinän päälle. Ehdin nämä rähinät onneksi estämään ja lisävahingoilta toistaiseksi vältyttiin. Mutta miten jatkaa tästä? Millä saadaan taas rauha maahan?
Pari päivää pohdittiin ja rauhoitettiin tilannetta. Mulla jatkui pitkät päivät töissä ja sitä myöten ihan luonnostaankin koirat oli pakostakin paljon vähemmälle huomiolla ja tämä selkeästi rentoutti tilannetta. Mun töistä tulo aiheutti aina totaalisen ilorepeämisen ja näistä tilanteista saattaisi helposti laueta uusi rähäkkä, mutta kun en ollut huomaavinanikaan koiria ennen kuin ne rauhoittuivat täysin, tuntui ilmapiiri rentoutuvan selkeästi.
Tähän asti olen ollut ihan liian lepsu ja koirat ovat saaneet aika vapaasti toteuttaa itseään ja mä olen nunnuttelen niitä ihan liikaa, mut nyt kokeillaan pientä ryhtiliikettä. Monessa useamman koiran taloudessa tuntuu olevan toimivana ratkaisuna eräänlainen koirien huomioimattomuus. Olen nyt kokeillut tätä ja se on selkeästi toiminut. Koirat ovat rentoja ja rauhallisia ja yhteiselo toimii taas hyvin.
Vihdoin lauantaina ehdin tehdä jäljen ja Taavi sai aamupäivästä reilun kaksi tuntia vanhan 700 m pitkän jäljen ajettavakseen. Metsä oli kuiva ja ilma kuuma. Teemana tien ylitykset ja olihan siellä muutakin.
Janalta taas takajälki, mutta kun en antanut mennä liinanmittaa pidemmälle, niin lähti puksuttamaan oikeaan suuntaan. Eka tien ylitys oli vaikea. Ehkä suositun lenkkireitin tienvarsi oli niin täynnä kivoja hajuja, että meinas Tahvo vähän harhautua. Oikea suunta löytyi lopulta ja heti perään toinen ylitys meni hienosti, kuten myös jälken osuus, joka kulki tien reunaa. Oikeastaan koko jälki meni loppuun asti todella hienosti. Kulmissa ei ollut ongelmia ja muutenkin varman oloista menoa pienistä maastonvaihteluista ja eläinten hajuista huolimatta. Yksi esine jäi matkan varrelle. Hyvä Taavi ja hyvä minä, kun luotin koiraan vaikken ihan muistanutkaan mistä olin kävellyt...
Tämä söpöläinen toi oman hajunsa Taavin jäljelle
Päivä oltiin Kostin kanssa Kotkassa Kotkan Ruusu 2018 nord-näyttelyssä junnuluokassa. Kosti rotunsa ainoana edustajana, tuomarina Leni Finne. Päivä oli todella kuuma ja ja kehä myöhässä, joten Kosti oli vähän tylsistynyt ja laiskan oloinen kehään mennessämme. Tuomari tuli jotenkin tosi lähelle koiraa ja Kosti oikein painautui häntä vasten tuomarin kehuessa kuinka luottavainen Kosti oli. Hampaat ja muu kopelointi meni hyvin, juostessa Kosti oli mun makuun vähän laiskan tuntuinen ja seisotus oli vähän hankala, kun kehän ulkopuolen tapahtumat ja lokit kiinnosti vähän liikaa.
Arvostelu kuului näin:
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Ei tarvitse kasvaa enempää. Erinomainen sukupuolileima. Hyvät silmät, korvat, kaula ja ylälinja. Ikäisekseen erinomainen eturinta ja rintakehä. Takakulmaukset saisivat olla paremmat. Kaunis kiiltävä karva. Oikea askelpituus. Hieman ahdas edestä.
ROP, SERT, NORD-SERT
Video ja kuvat Osku Vikman:
Arvostelun jälkeen tuomari tuli vielä sanomaan, miten hienoa on nähdä lyhytkarva, joka on näin rodunomainen. Kiitos vaan Seijalle upeasta kasvatustyöstä, ilo näitä hienoja poikia on esitellä!
Kehän jälkeen käytin Kostin uimassa ja sitten lähdettiin kylille syömään. Oltiin hellettä paossa mahdollisimman kauan, mutta tietty ryhmäkehät oli myöhässä ja jouduttiin niitä odottelemaan paikan päällä pitkään. Ekaksi meillä oli rop-junior kehä ja sit heti kohta rop-kehä. Kosti jaksoi hienosti molemmat, vaikkei kummassakaan pärjätty.
Alla video ryhmäkehistä. Rop-junior kehä 7 min kohdalla ja ykkösryhmän kehä 34 min kohdalla.
Autolle kävellessä Kosti kävi puiston jokaisessa lammessa uimassa ja sitten hiekassa kieriskelemässä, turkin hoito kohdallaan!
Loppukevennyksenä video Kostin uudesta aluevaltauksesta. Munavaras käy kanalassa jo kovin tottuneesti.
Siis mikä? Hirveen hieno sana koiran luonnolliselle selviytymiskäyttäytymiselle. Törmäsin sanaan etsiessäni tietoa, miten toimia ruokaansa henkeen ja vereen puolustavan pennun kanssa.
Kosti osoitti pienenä (7 - 10 viikkoisena) erittäin vahvasti resurssiagressiivista käytöstä ruuan, varsinkin raakaluiden suhteen. Ruuan puolustaminen eli hienommin resurssiagressiivisuus ruokaa kohtaan oli mulle ihan uusi juttu. Ensimmäinen koirani Leevi kuten myös Taavi ovat koiria, joille minun läsnäolo tai vaikka ruuan pois ottaminen eivät ole koskaan olleet mikään ongelma. Kostille kun annoin ensimmäisen raakaluun, tuli se melkoisella vimmalla näpeille. Mun ajatusmaailmassa koira ei pure omistajaansa. Leikin tiimellyksessä voi hammas vähän osua ja pentu tietysti pureskelee vähän kaikkea, mutta tarkoitan agressiivista puremista. Omistajan on voitava käsitellä koiraansa ja tarvittaessa ottaa siltä ruokaa vaikka suusta (myrkkysyötit yms.) pois ilman, että siitä tulee mikään kohtaus. Kosti oli kuitenkin toista mieltä.
Koska en aikaisemmin ollut omakohtaisesti moiseen törmännyt, lähdin selvittämään asiaa. Taas törmäsin tuttuun ongelmaan; niin monta neuvoa kuin on neuvojaakin. Kommentit olivat laidasta laitaan: "perinnöllisille jutuille ei voi tehdä mitään ja ne vain pahenevat iän karttuessa, koita selvitä", "kunnolla otat kertaheitolla pennulta luulot pois", "jätä huomiotta, kyllä se siitä itsestään häviää", "siedätä", "kiellä", "ennakoi ja ehkäise", "ota johtajuus itsellesi, näytä sille pennulle" ja sitä rataa. Täysin toisistaan poikkeavia neuvoja. En siis uskaltanut ensin tehdä mitään ja luita ei muutamaan viikkoon syöty. Perehdyin aiheeseen erilaisten keskustelupalstojen (ei todellakaan paras paikka!), blogien, asiantuntijoiden julkaisujen sekä omakohtaista kokemusta omaavien henkilöiden avulla. Ammattilaiset ja viralliset tahot suosittelivat siedätystä, vastaehdollistamista, vaihtokauppoja yms. pehmeitä keinoja ja varoittelivat kovien otteiden pilaavan suhteen koiraan. Muut taas kertoivat suhteen olevan pielessä, jos koira murisee tai puree ja tällaisessa tilanteessa tulisi omistajan ottaa johtajuus takaisin itselleen kovin ottein, siten ettei pennulle jää epäselväksi kuka määrää. (Miten mun suhde voisi olla pielessä pieneen pentuun, jonka kanssa olen ollut tekemisissä vain muutaman päivän?? Meillä ei vaan ylipäätään vielä tuossa vaiheessa ollut minkäänlaista suhdetta.)
Kovissa otteissa on se vaara, että koira oppii jättämään varoittavan murinan välistä, jolloin uhkaa kokiessaan hyökkää suoraan ilman ennakkovaroitusta. Kovilla otteilla saadaan usein nopeasti ainakin näennäistä tulosta aikaan, kun taas pehmeät keinot vaativat aikaa ja paljon toistoja, työlästä hommaa. Käytettiin sitten palkkausta tai rankaisua, ajoitus on kaikkein tärkein. Silti emme voi olla aivan varmoja, mihin koira yhdistää palkkion tai rangaistuksen. Tästä syystä palkkion käyttö on turvallisempaa, sillä yhdisti koira palkkion mihin tahansa, on sen turvallisempaa ärsykkeen havaitessaan ruveta odottamaan palkkaa kuin pelätä rankaisua.
Monen mielestä pitäisi käyttää yhdistelmään molemmista, pääasiassa pehmeää (operanttia?) koulutusta ja tarvittaessa vähän kovempia otteita. Kovat otteet eivät tarkoita koiran fyysistä pahoinpitelyä, mutta ovat kuitenkin vahvoja pakotteita. Jos koira pääsee puremaan ja ihminen vetäytyy tilanteesta, vahvistaa se koiran puremakäytöstä. Nämä tilanteet tulisi saattaa loppuun. Mitä tämä tarkoittaa ja miten se käytännössä tehdään? Koiran selättämiset yms. on ihan vanhentunutta tietoa tieteen valossa, mutta moni tuntuu näitä edelleen käyttävän ja olevan vakuuttunut niiden toimivuudesta.
Mitä enemmän luin sitä enemmän olin sekaisin ja epävarma siitä, mitä pitäisi tehdä. Niin toisiaan kumoavia oli tiedot miten resurssiagreen pitäisi suhtautua ja miten se kehittyy. Uskaltaisinko olla täysin huomioimatta asiaa ja vain toivoa parasta (ja pelätä pahinta), että Kostin kasvaessa ruoka-agre häviäisi itsestään, antaisinko sille luun ja provosoisin sitä ja sitten könittäisin oikein kunnolla vai yrittäisinkö siedättää. Vai ehkä kuitenkin siedättää ja tarpeen tullen ottaa vähän niskasta kiinni...??
Kovat keinot ovat varmasti tietyissä tilanteissa oikeita ja ainoita mahdollisuuksia, mutta päädyin kuitenkin aloittamaan kevyemmin ottein. Niissä on tarkoituksena muuttaa koiran ajatusmaailmaa, toimintamallia ja tunnetilaa tilanteissa, jotka se kokee uhkaaviksi. Nyt on kuitenkin kyseessä pentu, jolle ihmisen mielestä väärä, pennulle luonnollinen käytösmalli, ei ole ehtinyt vahvistua kovin pitkään.
Meidän tapauksessä minä olin Kostille uhka, joka veisi siltä herkut pois (vaikken koskaan ollut vienyt). Tavoitteena oli kääntää Kosti ajattelemaan, että minä olen mahdollisuus saada lisää herkkuja.
Kosti söi nelikuiseksi asti lähes kaiken ruokansa kädestä tavalla tai toisella. Toisinaan se joutui odottamaan lupaa lihapalan ottamiseen, oppi muuten ihan hetkessä (ehkä kolme toistoa) istumaan nätisti mun edessä ja odottamaan lupaa, tai sitten syötin sen lisäämällä ruokaa vähitellen kuppiin. (Näillä konsteilla se myös saattaa jopa pureskella hieman ruokaansa, eikä hotase sitä suoraan pureksimatta kitusiinsa). Herkut, puruluut, sonninsudit yms. syötiin sylissä ja pidin kiinni herkusta koko ajan. Samalla silittelin ja kehuin pentua mahdollisista murinoista välittämättä. Jätä-harjoituksia jatketaan varmaan koko koiran ikä (vaikka en kyllä usko sen koskaan tulevan niin varmaksi, että tuo maailman ahnein otus koskaan luopuisi mistään superherkustaan vaikka mulla olis vaihtarina mitä tahansa). Jätä -käsky toimii Kostin ollessa nelikuinen jo melkoisen hyvin kaiken muun, paitsi ihan niiden superherkkujen kohdalla. Muutaman viikon kädestä syönnin jäljeen otimme harjoitusrepertuaariimme myös harjoitteen, jossa Kosti saa jonkin herkullisen aarteen, menee syömään sitä johinkin ja minä sitten kävelen läheltä ohi muutaman kerran ja sitten istahdan viereen ja rupean silittelemään. Toisinaan myös kosken herkkuun ja pidän siitä kiinni. Raakaluista pidimme aluksi muutamian viikkoja taukoa ja kasvatimme luottamusta toisiamme kohtaan, mutta tämän jälkeen ne palasivat ruokavalioon ja harjoituksiin.
Itsehillintää ja malttia opetellaan myös ruuan ulkopuolella. Nämä jutut opettaisin pennulle joka tapauksessa, mutta näistä pitäisi olla hyötyä myös resurssiagren taltuttamisessa (tai ei ainakaan haittaa ;P). Eli esim. autosta poistutaan vasta luvalla, ulko-ovi aukeaa vasta nätin ja rauhallisen istumisen jälkeen yms..
Kostin ollessa kaksitoistaviikkoinen, homma toimi jo selkeästi paremmin, herkkuja sylissä syöden vain ihan pieniä urahduksia harvakseltaan satunnaisilla syöntikerroilla. Toisinaan Kosti jopa hekeutui syömään herkkuja mun viereen.
Kolmetoistaviikkoisena Kosti rupesi varastelemaan Taavilta ja tähän puututtiin selkeästi ja määrätietoisesti palauttaen Taavilta viedyt ruuat takaisin Tapsalle. Käytännössä siis otin Kostin kainalooni, ongin ruokapalat sen suusta ja annoin takaisin Taaville. Koirathan siis syövät eri huoneissa, mutta toisinaan erittäin hitaasti syövä Taavi oli jättänyt jonkun lihapalan syömättä ja Kosti sen löysi. Näissä tilanteissa Taavi selkeästi huomasi Kostin haikailevan ruokapalaansa ja meni lihapalan lähettyville, muttei kyennyt pitämään Kostia irti ruuastaan. Muutaman kerran piti Kosti poistaa Taavin ruuilta ja sen jälkeen on toistaiseksi käytös ollut korrektia. Nykyisin Taavi saa ensin oman kuppinsa ja Kosti katsoo nätisti vierestä. Tämän jälkeen Kosti saa oman kuppinsa eri huoneessa ja lupa syödä irtoaa kauniin istumisen ja katsekontaktin jälkeen ellemme syö jollain muulla tavalla harjoitellen.
Kosti myös hakutreeneissä makkararinkityyppisessä harjoituksessa saattoi urahtaa namin antajalle, jos tämä koski sitä kylkiin tai pään alueelle. Nämä tilanteet olivat kuitenkin selkeästi sellaisia, joissa Kosti toimi refleksillä ja tajusi heti itsekin olleensa vähän turhan äkkipikainen. Onneksi treenikamut ovat kokeneita koiraihmisiä, eikä Kostin urahdukset aiheuttaneet edes hätkähdyksiä ja syöttely ja silittely jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muutaman treenikerran jälkeen ei metsässä ole ollut mitään normaalista poikkeavia reaktioita mihinkään suuntaan.
Malttiruokailua 6.5. (Kosti 12 viikkoa):
Eka luu sitten ensimmäisten, 19.5. (Kosti 14 viikkoa). Kyllähän se tuossa vähän murraa, mutta mikä edistys siitä ekasta luusta, jolloin se tuli päälle niin tosissaan kuin seitsenviikkoinen vain voi.:
Kuusitoistaviikkoisena luuta syödessään ja minun kävellessä kohti, alkoi Kosti jättää luun ja tulla katsomaan mitä herkkuja mulla olisi tarjolla. Luu on kyllä selkeesti suurinta herkkua ja sen luo palataan hyvin pian namin saannin jälkeen.
4,5 kk iässä Kosti syö melko rauhallisesti (alkuun verrattuna, mutta ihan hirveesti hotkimalla Taaviin verrattuna) ja häiriintyy selkeästi vähemmän läsnäolostani. Syö ruokansa jollain harjoitetavalla kädestä tms. tai sitten ihan omineen omassa rauhassaan. Jos on syönyt useamman päivän ihan vaan omineen, on selkeesti herkempi ruuastaan, mutta suhtautuu silti huomattavasti kevyemmin häiriöihin. Luista on vähän pahana aluksi (jäykistelee, murahtelee), mutta hetken syötyään ei jaksa enää juuri reagoida. Tulee kyllä usein aluksikin katsomaan, josko multa jotain herkkua irtoaisi. Purrut ei ole kahden ekan luun jälkeen kertaakaan, mutta tämän kohdalla en halua olla liian sinisilmäinen. Tiedostan Kostin taipumuksen ja se on otettava huomioon aina sen syödessä. Varastetut jutut (joo, on supernopea varastamaan kaikkea ruokaa ja muutakin sieltä mihin vain suinkin yltää) se antaa ottaa suustaan ilman vastalauseita ja Taavi saa pääsääntöisesti syödä rauhassa ja herkkujen luota Taavin mulkaisu riittää saamaan Kostin vaihtamaan suuntaa. Pihalla on koko ajan useita isoja luita, joita molemmat koirat syövät, niitä Kosti ei puolusta ja voin mennä ihastelemaan ja tutkimaan luuta sen katsellessa vierestä. Edelleen tulee välillä herkuttelemaan puruluita tms. oma-aloitteisesti syliin tai viereen.
Luulen, että Kosti tulee aina puolustamaan ruokaansa ainakin vierailta (mihin sillä on mielestäni täysi oikeus), enkä omaa naamaanikaan tunkisi kovin lähelle sen kuonoa sen syödessä, mutta nyt jo harjoitteet tuntuvat auttaneen hirveän paljon. Luottavaisena katson tulevaan ja harjoituksia jatkamme enemmän tai vähemmän säännöllisesti vielä pitkään. Ruokakupin pois ottamista ja palauttamista emme ole vielä harjoitelleet, mutta senkin otamme ohjelmaan jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin vaihtokaupat toimii hyvin ja vaihtariksi kelpaa vähän huonommatkin jutut (nappula), vaikka pyrinkin siihen, että vaihtari olisi joku nappulaa parempi herkku.
Kesäkuun alussa poikien luunsyönti sujui tähän malliin:
Edit: Kostin ollessa puolivuotias, oli ruoka-agre hävinnyt lähes kokonaan. Iso suositus siis positiivisille koulutusmetodeille tämän suhteen!!
Jaana Pohjolan (MSc (Equine behaviour, performance & training), BSc (Applied animal behaviour science)) luento:
Resurssiagre on tyypillistä koirille, varsinkin pennuille, ja se on normaalia. Jos koira kokee jonkin asian tärkeäksi tai arvokkaaksi, se puolustaa sitä, liittyy selviytymiseen. Jos tärkeää asiaa on rajoitetusti saatavilla, resurssiagre lisääntyy. Ihmisen mielestä tämä on ongelma ja haitallista toimintaa. Tätä voi esiintyä ihmistä kohtaan tai toista koiraa tai muuta lemmikkiä kohtaan. Tyypilliset agren kohteet on ruoka (erityisesti luut!), lelut, omistaja (koira puolustaa omistajaansa toisilta koirilta tai jopa ihmisiltä), ulko-ovi, sohva, oma paikka yms..
Resurssiriita on aina kilpailutilanne. Koiralla on jokin arvokkaaksi katsomansa asia tai paikka ja koira kokee sen uhatuksi. Koira puolustaa omaa resurssiaan, tämä on tosi yksilöllistä. Koira voi kokea uhaksi ihmisen tai toisen eläimen. Mitä rajoitetumpaa jokin asia on, sitä arvokkaammaksi se nousee koiran silmissä.
Resurssiriitatilanteen tunnistaa koirasta seuraavista ennusmerkeistä: koira hidastuu, jäykistyy, hotkii, poistuu paikalta. Jos poistuminen ei ole mahdollista alkaa koira murista ja tämän jälkeen puree. Jos koiraa rangaistaan murinasta, voi koira jättää murisematta ja puree varoittamatta. Rankaisu ei ole ratkaisu!! Rankaisulla saadaa aikaan koira, joka kestää kovia otteita ja tottuu kovaan käsittelyyn -> ei tuota tulosta. Koirasta tulee myös entistä nopeampi, kun se oppii saavansa rankaisun aina kun sillä on jotain mitä se kokee tärkeäksi. Rangaistu koira oppii taitavaksi ja nopeaksi vastustajaksi, oppii välttelemään ihmisen mahdollisuutta ottaa tärkeä asia pois.
Paras tapa muuttaa tilannetta on muuttaa koiran asenne uhkaa kohtaan. Resurssiagre on sisäsyntyistä, mutta se vaatii myös harjoittelua. Eli jos koira tottuu siihen, että ihminen ottaa aina herkun pois, lisää se agrea. Tämä pitää muuttaa mahdollisuudeksi.
Pennun kanssa pitää harrastaa paljon vaihtokauppaa; jos koira ottaa jotain kiellettyä, ei sitä pidä vain riistää siltä vaan vaihtaa johonkin hyvään palkkaan. Murinan palkitsemista ei pidä pelätä. On turvallisempaa palkata murinasta ja totuttaa koira luopumiseen kuin ottaa herkku väkisin pois. Vaatii toistoja!! Vaihtokauppa tärkeä!! Vaihtarin on oltava vähintään yhtä hyvä kuin aarre.
Vastaehdollistaminen = lähestyvä ihminen on mahdollisuus, ei uhka!
1. annetaan koiralle arvokas resurssi
2. opetetaan sietämään ihmisen lähestyminen
3. ihminen tuo aina tullessaan jotain positiivista
4. ruoka-agressa koira opetetaan syömään siten, että ihminen lisää ruokakuppiin aina herkkuja eikä vie sitä koskaan pois. Kun koira sietää tämän hyvin, voidaan harjoitella kupin pois ottoa.
Palkitse oikea käytös, jätä huono käytös huomiotta. Koira ei tarkoita käytöksellään mitään pahaa tai henkilökohtaista eikä se ymmärrä ihmismaailman sääntöjä, ne on opetettava sille.
Mieti miten haluat koirasi käyttäytyvän. "miten haluan koirani käyttäytyvän, kun lähestyn sen luuta". Ihminen tahattomasti vetää käden pois murisevan tai purevan koiran luota ja näin koira oppii tämän toiminnan kannattavaksi, vastaehdollistaminen apu tähän.
