Jälkiä ja MEStariluokan korkkaus

Sinnillä alkoi kuin alkoikin juoksut edellisen viikon torstaina, tai miten tosta päivästä voi olla varma? Melko tarkkaan yhdeksän kuukauden iässä siis. Keskiviikkona ei vielä paperiin jäänyt mitään, mut torstaina illalla asia oli selvä. Toivottavasti hormonimyrsky ei pistä pikkukoiraa kovasti sekaisin ja jos saa esittää vielä muita toiveita, niin piiitkä juoksuväli ja ei valeraskautta. Katotaan kuin käy...

Taavi otti tilanteen kovin rauhallisesti ja Sinni on ollut aika siisti tyttö. Housujen käyttöä on kuitenkin vähän harjoiteltu.

Viime viikon lauantaina aamupäivällä kovassa tuulessa jäljet molemmille. Sinnille pari tuntia vanha 300 metrinen jälki, jossa kaksi esinettä ja yksi kulma juuri ennen tietä ja myös tien ylitys. 

Lyhyt jana, jonne Sinni suorastaan karkasi ja poimi jäljen suoraan oikeaan suuntaan. Hyvää jäljestystä ekalle esineelle, jonka merkkasi hyvin huolettomasti. Esineeltä hyvin tienvarteen, josta kulman yli tielle ja tien yli. Hyvin kyllä haki jälkeä ja löysi sen aika nopeasti. Tämän jälkeen palkkasin jäljen päältä.

Joku haju vähän kiusasi matkalla, mutta siitä kun päästiin, niin matka jatkui hyvin aina tien reunaan. Ylitys ei mennyt ihan siitä kohtaa mistä olin kulkenut, mutta hyvin Sinni selvitti tilanteen ja löysi loppuesineen, jonka merkkaus oli taas melko huono.

Taaville paluuperäharjoitus. Ei olla koskaan tehty mitään tuon kaltaista ja oli kyllä vaikea. Kolme ekaa paluuperää Taavi kävi tutkimassa, kaksi seuraavaa suoritti kulmana ja viimeinen käytiin taas tutkimassa. Kyllä oli pähkinää konkarille.

Sunnuntain hallivuorolla treenasi tällä kertaa Taavi. Tehtiin rallyjuttuja ja vähän muitakin tottelemisjuttuja. Muuten meni ihan ok, mut se kuulosti ihan possulta röhkiessään innosta ja palkan odotuksesta ja lähdössä on aina pakko kiekaista.

Siihen olin kovin tyytyväinen, että uusi paikka ja Taaville vieraat ihmiset eivät hetkauttaneet yhtään vaan se teki omat hommansa omalla tasollaan hyvin.

Maanantaina molempien kanssa pikatreenit kentällä, Sinnille perusasentoa ja seuruuta ja ihan vähän kokeiltiin paikkaistumiseen kestoa. Pysyi kolmannella yrittämällä jo ehkä kaks sekuntia. Tästä tulee niin pitkä tie =) =)

Tapsulle rallyn tekniikoita, kääntymisiä ja puolen vaihtoja yms. sekä molemmin puolin pidemmät seuruupätkät.

Torstaina Sinni kävi juoksentelemassa Ellin kanssa. Tytöt pisti heti leikiksi ja hauskaa oli!

Torstaina myös jälkitreenit Taaville teemalla harhat. Tehtiin kuvan mukainen treeni, jossa n. 200 m suora jälki, jonka ylittää kaksitoista hyvin merkattua harhaa melko tiuhoin välein. Aikataulupaineen vuoksi harhojen ja jäljen ikäero oli n. puoli tuntia harhojen ollen vanhempia. Jälki ehti vanheta reilun tunnin.

Ei mitään jäljen nostoja tai muuta, koira vaan jäljen päähän ja hommiin. Vauhti oli kova ja Taavi ihan innoissaan. Se yllätti mut totaalisesti menemällä koko jäljen kuin juna. Ei juuri minkäänlaista reaktiota yhteenkään harhaan. Jos en olisi tiennyt harhojen olevan siinä, niin en olisi mitenkään Taavista osannut lukea, että on jotain erikoista. Ihan täydellinen suoritus!

Perjantaina vein Sinnin Seijalle hoitoon, reilu viikko juoksujen alusta, ja Taavin kanssa ajeltiin Lietoon, jossa lauantaina aamulla tuplarallykisat. Uskaltauduin ilmoittautumaan yli kahden vuoden, kiitos koronan, kisatauon jälkeen rallykisoihin ja nyt oli vuorossa tuo vaativista vaativimman mestariluokan korkkaus.

Mestariluokassa arvostelu on jo tosi tiukkaa ja radat pitkiä. Mulla kun ei ole mitään ryhmää tai muuta tukea treenaamiseen, niin aika hankalaa on ollut tuon luokan kanssa ja kisapäivän aikana mulle valkenikin, että esimerkiksi sääntöihin on tullut mun tauon aikana uusia tarkennuksia. 

Ensimmäisen kisan tuomarina oli Taru Leskinen ja alla rata. Tää rata pyöritti koirakkoa niin, että välillä en ollut varma mihin mennä ja kummalla puolella koira on milloinkin 🤣🤣. Mut ei ollut radan vika, ettei saatu tästä tulosta. Mutta ei saanut kyllä moni muukaan eli oli ilmeisen vaikea rata. Taavi laamaili ja olisi halunnut haistella maata aivan liikaa. Ja kyllähän se haukkuikin taas ihan liikaa. 

Toisen radan tuomarina oli Pia Heikkinen ja rata alla. Tää oli paperilla aika meidän näköinen rata, mutta uusinnat loppui kesken, jotta oltais saatu tulos. Taavi oli parempi tällä radalla kuin edellisellä, mutta se oli ehkä aavistuksen ylivireinen, kun keksi kaikkia omia lisäkiekuroita liikkeisiin ja niistähän tulee aina se -10 pistettä. Myös ääntelyä liikaa.

Mutta vaikka tuloksia ei tullut, niin olen tyytyväinen että kykenin nykyisin aivan kamalalta kisa/koejännitykseltäni osallistumaan ja vaikka tekeminen ei ollut lähelläkään meidän osaamisen parasta tasoa, niin oli kiva kisata pitkästä aikaa ja korkata tuo kuninkuusluokka. Toivottavasti saadaan joskus palikat kasaan myös kisatilanteessa. Tosin mielessä kävi myös se, että näin yksin treenaavalle tuo mestariluokka voi olla liian vaativa. Koutsin ja ryhmän tuki olisi tässä tarpeen. Tää talvi varmaan yritetään tätä lajia ja jos ei tuloksia tule, niin homma saa sitten jäädä. 

Pitkästä aikaa vähän touhukkaampi viikko

Maanantaina Femme kävi kylässä. Taas oli kamalan kuumaa, mutta tehtiin silti pieni metsälenkki.

Tiistaina aamusta Taaville esineruutua ja Sinnille jälki.

Taavi haki ekan esineen tosi hyvin. Sitten tuli useampi tyhjä pisto ja into vähän hiipui.

Sinnillä oli vajaa 300 askeleen jälki, jossa harvakseltaan namia. En tiedä mikä oli, kun rynni ja poukkoili ihan hulluna. Sain jarruttaa tosissani ja kulmat meinas mennä pitkiksi, namitkaan ei oikein maistunut. Pohja oli todella kuiva, oisko se syynä tai sit joku ihan muu... 

Keskiviikkona taas aamusta jälkeä Sinnille, nyt lyhyellä nurmella. Namia oli enempi kuin edellisenä päivänä, mut jotenkin musta tuntuu ettei se nyt ollut se varsinainen syy. Joka tapauksessa jälki meni hyvin, huomattavan paljon rauhallisemmin ja keskittyneemmin kuin edellinen.

Tällä kertaa perässä oli myös kävelemässä pari tyyppiä ja aluksi ne vähän häiritsi Sinnin keskittymistä, mut kun jälki löytyi niin vain kerran jäljen aikana Sinnin keskittyminen herpaantui ja perässäkulkijoita piti käydä vähän rakastamasta. Kokonaisuutena hyvä jälki, viidestä kulmasta yhdessä pieni pyörähdys, muut kohtuullisen hyvin. Nyt oli talkkitäppä mulle merkkinä kulmasta ja aioin kokeilla samaa ensi kerrallakin.

Taavi teki tottista. Keskityttiin seuraamiseen ja tehtiin pitkiä suoria. Suurimman osan ajasta Taavi oli kivan keskittynyt ja seurasi hyvin. Joku haju vei sen kerran mennessään, muuten kyllä oli kivaa tekemistä. 

Illalla Taavi kävi hakuilemassa. Kolmisen hehtaaria oli alue ja tuulta ei nimeksikään. Sateen jäljiltä metsä oli märkä, mutta ilma ukkosta enteilevän painostava. Kolme maalimiestä.

Lähdettiin kulkemaan alueen rajannutta tietä pitkin ja Taavi reagoi nyppylän kohdalla, muttei kuitenkaan irronnut juurikaan. Jatkettiin matkaa ja alueen toiseen päähän päästyämme Taavi sai hajun ja painui toiselle puolelle aluetta haukkumaan. Pitkä hyvä ilmaisu.

Palattiin alueen rajaa pitkin takaisin sinne mistä lähdettiin ja halusin palata lähelle nyppylää, johon Taavi oli reagoinut. En juuri ehtinyt edetä, kun Taavi nosti sieltä toisen maalimiehen. Kolmaskin löytyi pian ja melko pitkästä matkasta, n. 140 m, kiven päältä. Kuvassa maalimies näkyy hyvin, mutta Taavin löytäessä sen, hän oli maannut kiven railossa. Hyvä tukalan kelin treeni vähän vieraammilla maalimiehillä, tykkäsin!

Torstaina käytiin Sinni kanssa mätsäreissä. Ihan kamalasti oli koiria, pelkästään pentuja viisikymmentä! Sinni oli reipas tyttö ihmis- ja koiravilinässä. Toiset koirat kiinnosti, mutta vähän myös jännittävät, ihmiset oli ihania. Saatiin myös taas muutama loistava lapsikokemus! 

Sinni oli heti alussa toisessa parissa saaden sinisen nauhan. Sitten joutikin ottamaan parin tunnin päikkärit autossa ennen sinisten kehää. Koska koiria oli niin paljon, niin koko porukalla ei juostu vaan tuomari poimi neljä suosikkiaan. Sinni oli näiden neljän joukossa ja sitten päästiin vielä juoksemaan. Sinni sijoittui neljänneksi. Hienosti meni, vaikkei oltu juurikaan harjoiteltu. Juoksu pysyi ravina ilman turhia loikkia. Pidempään seisominen ei vielä ihan onnistu, kun ympärillä on niin paljon kaikkea kivaa. Hampaatkin onnistuttiin katsomaan, vaikka ehkä vähän ärsytti. Kaikkinensa oikein onnistunut ilta ja loistavaa harjoitusta kaikkinensa koronapentu-Sinnille!

Kuvat Mira Timperi

Perjantaina aamulla Sinnille jälki ja Taaville tottista. Sinnin jälki oli 300 askelta ja siinä oli viisi kulmaa. Namia oli kohtalaisen paljon, mutta mahtui sinne useampi 10 - 15 askeleen tyhjä pätkäkin ja sitten myös lyhyempiä tyhjiä. 

Tehtiin pieni jäljen nosto ja ekaa kertaa se oli tosi hyvä. Tuuli oli aika kova, mutta se ei jäljestystä haitannut. Perässäkävelijää piti pari kertaa käydä moikkaamassa, muuten koko jälki hyvin keskittynyttä tekemistä. Kolme ekaa kulmaa meni hyvin, osa jopa loistavasti, pari viimeistä vähän haparoivammin, mutta ihan ok nekin. 

Taavi totteli ihan tosi ihanalla asenteella! Paljon seuruuta ja rallyn juttuja, oikealla seuruu meni myös hyvin. Loppuun vielä neljän minuutin paikkamakuu ilman mitään huomautettavaa.

Iltapäivällä Sinnillä oli tottisyksäri. Voi vitsi mä olen kyllä avuton ton tottiksen opettamisen suhteen. Meillä vielä homman tekee jotenkin tosi hankalaksi se, kun Sinni ei ole ahne ja sen mielestä mä olen vähän paska, kun otan sen joskus kiinni yms.. Ei ole helppoa tuommoisen kovin itsenäisen tyypin kanssa. Leikkimään me sentään on vähän opittu.

Illalla Taaville hakutreenit. Aloitettiin kuitenkin hallinnalla; vähän seuruuta ja häirittynä parin minuutin paikkis. Ne meni hyvin.

Maalimiehet oli tällä kertaa vähän erilaisia. Yksi käveli ympyrää, toinenkin seisoi avoimella paikalla ja sillä soi puhelin ja kädessä oli kilisevät avaimet ja kolmas istui kannon nokassa ja puhui Taaville sen tullessa paikalle. Ei hämänneet nämä Taavia vaan kaikilta ukoilta hyvä ilmaisu. Hyvä Tapsu!

Kuvat Heli Roimola 

Lauantaina raunioilla. Sinnille neljä haamua. Meni tosi innokkaasti ihmisten luo, mutta jostain syystä namit ei tällä kertaa maistuneet kuin vasta viimeisellä ukolla... Taaville kolme maalia valmiina. Rauhallisen varmasti Taavi löysi kaikki ja ilmaisut oli hienoja. Yksi oli maan alla kaivossa, toinen pitkän putken perällä ja kolmas alueen laidalla vanhan talon perustusten kellarissa.

Illalla Taaville vielä 11 tuntia vanha jälki. Metsä oli sen verran kostea, että koko kesän jatkunut metsäpalovaroitus poistui ja hellekin väistyi jotan ajattelin viimein olevan hyvä aika kunnon jäljelle. Jälki oli reilun kilometrin ja sillä oli neljä esinettä. Lisäksi se oli mulle todella epämukavuusalueella, kun tuo metsä on ihan hanurista, kamalaa ryteikköä ja hankalakulkuista muutenkin. Jälkikäteen ajateltuna jälki olisi pitänyt tehdä toisin päin, kun nyt tuossa jäljen alussa oli varmasti paljon häiriöjälkiä alueen ollessa jonkinmoisessa lenkkikäytössä. Lisäksi voimakas tuuli teki jäljestämisestä hieman hankalampaa kuin mitä se tyynellä olisi ollut.

Alku oli siis vaikea ja Taavi nostikin pari selvästi tuoreempaa jälkeä ennen kuin pääsimme ensimmäiselle esineelle. Siitä eteenpäin jäljestys onnistui paremmin, vaikkei se ihan superhyvin mennytkään. Mutta mitä pidemmälle päästiin, niin sen paremmin meni. Ollu vissiin vähän liian pitkä tauko jälkihommissa ja ei nää vanhat jäljet koskaan ole helppoja. Kaikki esineet löytyi ja muutama tieuran ja yhden isomman ojan ylitys meni hyvin.

Koeviikonloppu

Viime viikon tiistaina Taaville peko-hallintaa ja Sinnille lyhyt jälki. Taavin hallinta meni ihan hyvin, mitä nyt eteenmenossa piti taas kerran käydä kusella ja seuruu on väljää. Paikkiskin häiriintyi retkeilijöiden saapuessa paikalle ja jouduin ottamaan Tapsun ylös melkein heti väistääksemme kulkijoita.

Sinnin jälki oli ihan hanurista. En tiedä oliko maassa kusiaisia vai mistä johtui, mutta se jotenkin oudosti rynni ja jälki ei oikein kiinnostanut ollenkaan, vaikka nyt ei ollut edes mitään erityistä häiriötä.

Perjantaina armottomassa helteessä Sinnille jälki. 120 askelta, kaksi kulmaa ja nameja ja namittomia askeleita tasaisen epätasaisesti koko jälki. Jotenkin ei ollu nyt hyvä. Sinni oli jotenkin vaisu, oisko lämpöä ollu liikaa. Kulmatkin meni vähän niin ja näin. Jäljen jälkeen kaupunkilenkillä oli kyllä tosi iloinen ja reipas.

Illalla edelleen hellekeilissä Taaville peko-hallintaosuus ja surku, kun oli taas huono. En ymmärrä miten paikkamakuustakin on tullu noin epävarma, kun ennen pystyin olemaan satavarma ettei nouse. Nyt siis seuruu ihan hanurista, paikkiksesta nousi kerran ja eteenmenoissakin kävi kerran kusella. En kyl tiiä kehtaanko lähtee ton kanssa kokeeseen ollenkaan, ärsyttävää! Miks homma menee koko ajan vaan huonompaan suuntaan, treenaamisesta ei ole mitään apua.

Lauantaina ajeltiin Tahvon kanssa Pyhtään perukoille Pelastuskoiraliiton haun taidontarkastukseen. Koe alkoi 9.30 koirien sosiaalisuuden testauksella. Tapsu oli aika kiva, vaikka vieruskaveri vähän epäilytti. Eipä olla pitkään aikaan nähty ketään vieraita, joten olin tyytyväinen. Sitten odoteltiin hellekelissä vajaa neljä tuntia, kun arpaonni ei meitä suosinut ja oltiin viimeinen suorittava koirakko ja kauhunsekaisin tuntein seurasin kaikkien edeltävien koirakoiden käyttävän täyden ajan, joka sekään ei riittänyt kaikille.

Kuvat KPK:

Joo, joo, ollaan nätisti.

Onks pakko olla sosiaalinen?!

Suoritus alkoi hallinnalla, jossa n. 50 m seuruuta ja kolmen minuutin paikalla olo. Paikka kauhistutti, heinää mua vyötärölle, mut siinä se seuruu piti tehdä. Yllätyksekseni seuruu meni oikeastaan melkoisen hyvin. Paikkiksessa porotti aurinko ja pari pimpiäistäkin pörräsi, niitä Taavi ei voi sietää. Se vaihtoi pari kertaa asentoa maasta seisomaan ja istumaan, mutta ei liikkunut senttiäkään. Yhden lisäkäskyn annoin. Hallinta siis läpi, vaikken siihen niin tyytyväinen ollutkaan. 

Kuva KPK:

Hallinta oli oikeesti tuollaisessa maastossa.

Hakualue on loppukokeessa kolme hehtaaria ja päivällä suoritettavassa kokeessa on aikaa 30 minuuttia. Nyt täytyy sanoa, että maasto oli  t o d e l l a haastava! Korkeuseroa, ryteikköä ja louhikkoa, eteneminen oli tosi hidasta. Lisäksi kuumuus ja tuulen puute tekivät olosuhteet hyvin haastavaksi. Taavi kuitenkin selvitti homman ja kaikki kolme maalimiestä olivat ylhäällä noin parissakymmenessä minuutissa. Ehdottomasti meidän hitain koe koskaan. Ja aluetta jäi vielä melkein puolet käymättä. Iso osa onnistunutta suoritusta oli siis onnistunut etsintäsuunnitelma ja ehkä myös koiranlukutaidosta oli jotain apua, sillä puolessa tunnissa tuota aluetta ei olisi ehtinyt käydä kelin ja alueen ominaisuuksien vaatimalla tavalla läpi.

Kokeen jälkeen oli kiva kuulla eräältä metsässä suoritusta mukana seuranneelta pitkän linjan pelastuskoiraihmiseltä kehuja. Hän sanoi, että harvaa koiraa voi oikeasti sanoa todella hyväksi, mutta Taavia voi. Olen täysin samaa mieltä, Taavi on loistava tuossa hommassa!

Pelastushaun taidontarkastus siis arvosanalla erittäin hyvä hyväksytysti läpi ja sen osalta taas kaksi vuotta työlupaa taskussa. Jäljen taidontarkastus pitäis päästä myös jossain vaiheessa suorittamaan, mutta koekalenteri näyttää tosi huonolta...

Kokeen jälkeen käytiin Veelan kanssa uimassa, jotta koirat vähän saivat viilenneltyä itseään.

Sunnuntaina oli vuorossa peko-t -koe. Koe alkaa hallintaosuudella ja siihen se myös meillä tällä kertaa loppui. Kuten olen kertonut, niin viime aikoina meidän hallintatreenit ei ole olleet ihan priimaa ja siihen päälle vielä mun jännityksestä johtuva Taavin laamailu, niin seuruu oli luokattoman huonoa.

Kuvat Tiina Suuronen:

Mutta se, mihin koe kosahti, oli paikkamakuu. Paikkiksessa koiran ohi kulkee häiriöihminen, tällä kertaa pitkä mies pitkässä sadetakissa hiippailu metsästä koiran luo ja ohi. Taavi taisi sitä vähän pelätä, kun korvat luimussa nousi ensin ylös ja sitten epävarmasti hiippaili mua kohti. Yleensä häiriö nimittäin parantaa Taavin suoritusta, mutta nyt se näytti tosi epävarmalta, eikä se koskaan ole tuollai hiippaillut mun luo, ennemminkin lähtenyt kuselle tai jotain muuta omaa kivaa. Mut oli syy tämä tai joku muu, niin paikkis on ollu tosi huono viime aikoina, joten sinänsä ei ollut yllätys, että osuus ei onnistunut ja tässä kohtaa luovutin, koska pisteet ei olisi enää kuitenkaan riittäneet maastoon pääsyyn.

Ärsyttäähän toi ihan sikana, kun ennen niin varma liike on muuttunut todella epävarmaksi ilman, että tiedän miksi näin on käynyt. 

Nyt pidetään vähän tuumaustaukoa ja katsotaan yritetäänkö syksyllä uudestaan vai annetaanko tämän lajin olla. 

Maanantaina aamupäivällä Sinnille jälki. Heinä oli vähän turhan pitkää, mut ei voi mitään. 150 askelta, J-muoto, nameja siellä täällä, lopussa ekaa kertaa keppi testiksi, että onko keppitreeni kotona tuottanut yhtään tulosta. Liina ekaa kertaa selän päältä.

Lähetys jäljelle viistossa kulmassa ihan läheltä, hienosti nousi. Muutenkin jäljesti kivasti, namittomilla osuuksilla saan kyllä jarruttaa ihan tosissani. Namit poimii melko hyvin. Lopun keppiin vain pieni reaktio ja jo ois ollu kiire jatkamaan. Lisää treeniä siis kepin suhteen. Liina selän päältä toimi hyvin.

Illalla hakutreeneissä Sinnille kolme haamua, joille se juoksi innoissaan häntä heiluen.

Tiistaina aamulla Sinni kävi Aino bortsun kanssa metsäkävelyllä. Oikein kivalta parivaljakolta vaikuttivat.

Taavilla oli fyssari tiistaina ja vasemmasta kyynärästä löytyi jonkinlainen hermopinne ja jännekin muljahteli ilkeästi jonkin luunreunan yli jalkaa taivutellessa jopa niin, että mä kuulin sen. Muutenkin koko vasen puoli oli aivan jumissa. Tuo kyynärän ongelma ei ainakaan ole edesauttanut paikkamakuussa pysymistä, koska on varmasti ollut ilkeän tuntuinen. Saatiin jumeja aika hyvin auki, kyynärä jäi vielä vähän vaivaamaan ja siihen kotihoito-ohjeet sekä muutaman viikon päästä uusi käynti. 

Illalla Sinnin tokotreenit. Tällä kertaa keskittyminen oli tosi vaikeaa. Ois vaan pitänyt päästä toisten luo. Saatiin me muutama onnistunut kontakti perusasennossa ja vähän käsikosketuksi. Aika hankala, kun Sinni ei ole kovin ahne, niin namit ei oikein kelpaa, jos on vähänkään jotain mielenkiintoisempaa. Leikkimään en sitä myöskään ole vielä kentällä saanut, vaikka kotipihassa se jo vähän yrittää.

Sinnin kanssa on harjoiteltu luoksetuloa entistäkin ahkerammin sekä Taavin kanssa kimppalenkeillä että soololenkeillä. Eniten ärsyttää kotona karkuun juokseminen, kun huomaa, että ollaan johonkin lähdössä...

Leuka rintaan ja sitä rataa...

Viime tiistaina hakuiltiin kahden ukon verran ja tällä kertaa se viimeksi haukkumatta jäänytkin haukuttiin oikein mallikkaasti.


Torstaina osallistuin peko-t koulutukseen, kouluttajana Anna-Mari, Ammi, Matikainen. Käytiin kokeen kulkua ja huomioitavia asioita teoriassa läpi, lisäksi Ammi näytti omilla koirillaan hallintaosuuden liikkeitä ja kertoi miten niitä kannattaa kouluttaa. Koe on pitkä ja osaavakin koira tarvitsee aimo annoksen onnea kokeen läpäisemiseksi. Lisäksi vahvistui käsitys siitä, että tuomarikohtaisuuksia on arvioinnissa melkoisen paljon... Kovin ärsyttävää.


Perjantaina ajelin Kirkkonummelle pelastuskoiraliiton jäljen peruskokeeseen, eka päivä kun sen liiton alla saa järjestää kokeita koronarajoitukset huomioiden. Vähän hirvitti, kun ei olla päästy sosiaalisuusosuutta harjoittelemaan pariin kuukauteen ja tietenkin kaikki kokeeseen osallistuvat koirat oli uroksia. Jännityksestä huolimatta osuus meni oikein hyvin. Hallintaosuuden Taavin kanssa suoritimme myös hienosti saaden oikein erityismaininnan siitä, että harvoin pelastuspuolen kokeissa näkee noin hyvää tottista!

Janalle lähetys meni myös hyvin ja Taavi nosti jäljen, mutta harmittavasti se oli takajälki ja hylsy siitä. Kyllä mun ois pitänyt varmaan tajuta, että veto liinassa ei ole ihan niin kova kuin oikeaan suuntaan mennessä, mutta kyllä tuo on niin hankala. Ja kun Taavi on viime aikoina kuitenkin ottanut ihan hyvin oikean suunnan lähes aina... Joka tapauksessa hylsy ja sille ei voi mitään. Saatiin kuitenkin ajaa jälki harjoituksen vuoksi ja voi kun se olikin hienosti ajettu jälki. 700 metriä 13 min ja kaikki esineet. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.


Perjantain ja lauantain välisenä yönä pelastuslaitoksen porukka toi aamuyöstä meille melkein ambulanssin alle jääneen beaglen säilöön, kun poliisi ei ollut ehtinyt siihen paneutua. Mulla sattui olemaan mikrosirun lukija lainassa ja koiralta löytyi siru, kohta seitsemänvuotias neitokainen oli tämä karkuri, mutta omistaja ja kasvattajatieodot oli Koiranetissä salattu, joten en päässyt puusta pitkälle omistajan etsinnässä. Aamulla kuitenkin omistaja selvisi ja saatiin vietyä koira takaisin kotiin. Taavi olisi kovasti tykännyt uudesta leikkikaverista.

Lauantaina meillä oli etsintätreenipäivä. Vähäiseksi jääneiden yöunien jälkeen päivä meni yllättävän hyvin. Keli ei oikein suosinut ja hieman viileässä sateisessa kelissä rämmittiin kahdeksan tuntia metsässä koirien perässä. Mahtava porukka, kun eivät hätkähdä huonoa keliä ja ovat valmiit laittamaan itsensä likoon! Koirakoita oli mukana kuusi ja kaikki saivat hyvät treenit tehtyä. Taaville oli n. 15 ha alue, jolla yksi maalimies. Parikymmentä minuuttia ja ukko oli ylhäällä. Taavi oli päivän viimeinen koira ja mulla jo tuossa vaiheessa noin 15 km takana, joten ihan ei enää jalka meinannut nousta samalla tavalla kuin normaalisti =)

n.150 m päästä sai Taavi hajun.

Taavi maalilla

Näytölle meno, jalka painoi jo melkoisesti tuossa vaiheessa päivää =)
Video Heli Roimola

Lauantaina illalla ajeltiin vielä Pyhtäälle kotiautoretkelle. Nutun porukka oli siellä kanssa, vaan ei ole Nuttua enää ='(. Niin yllättäen voi elämä muuttua ja rakas perheenjäsen onkin poissa ilman mitään kummempia ennakkovaroituksia. Ilta itkettiin ja naurettiin muistellen yhteisiä kommelluksia. Nuttu oli meillekin erityisen tärkeä koira, koska ilman Nuttua meillä ei olisi Taavia. Taavi oli myös hieman ihmeissään Nutun puuttumisesta ja selvästi odotti sen ilmestyvän joka kerta, kun heidän auton ovi avautui.... Toivottavasti heidän uudesta tulevasta perheenjäsenestä tulee Taaville myös hyvä kaveri.

Pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön VIRTA

Isänpäiväsunnuntaina oli minulle ja Taaville järjestetty pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön eli VIRTA. (On muuten pirun vaikea saada talkoolaisia isänpäivänä, kiitos kaikille osallistuneille!) Tämä testi on kaikkien poliisin apuna kadonneiden etsinnöissä toimivien pelastuskoirakoiden suoritettava ennen kuin pääsevät mukaan tositoimiin. Testi simuloi oikeaa etsintätilannetta ja siinä testataan ja arvioidaan etsintätaktiikkaa, työskentelyä, alueen tarkastamisen varmuutta, kestävyyttä sekä löytöjä. Tarkastuksen ottaa vastaan tehtävään koulutettu viranomaistarkastaja, meidän testissä Anna-Mari Matikainen, hälytysryhmän edustaja sekä mahdollisesti poliisi. Meidän tarkastuksen kohdalla poliisi oli perunut tulonsa perjantaina, mutta se ei onneksi estänyt suoritusta.

Saimme edellisenä iltana tietää osoitteen ja kellonajan mihin olisi saavuttava. Paikan päällä sain alueesta kartan, jonka mukaan etsintäsuunnitelma oli tehtävä. En nyt löydä tuota karttaa enää mistään, joten kuva siitä jäi uupumaan, mutta alue oli noin 25 hehtaarin kokoinen lähes suorakaiteen muotoinen alue. Testin aikana tuuli melko suoraan etelästä noin 4 m/s, joten valitsin meidän taktiikaksi lähteä alueen pohjoisreunalta partioimaan aluetta itä - länsi -suunnassa. Jaoin alueen myös kahteen kaistaleeseen, jotta partioitavan alueen leveys ei olisi liian suuri. Sääolosuhteet olivat muutenkin hyvin meidän puolella; lämmintä oli viitisen astetta, vettä tosin olisi voinut sataa vähemmän =).

Siirryimme alueen laitaan ja kartturin opastamana aloitimme partioinnin. Testiä arvioineet tarkastaja ja hälytysryhmän edustaja kulkivat meidän perässä koko testin ajan. Koska alue rajautui pohjoisreunalta tiehen, oli aluksi Taavilla kova hinku kulkea tietä pitkin ja jouduin muutaman kerran käskyttämään sitä kevyesti metsän puolelle. Maasto oli onneksi monin paikoin kohtuullisen helppokulkuista ja tuuli pääsi kuljettamaan hajuja melko hyvin. Oma ajantajuni ei jännityksessä pelannut ollenkaan, mutta joitain kertoja ehdimme kulkea aluetta laidasta laitaan, kun Taavi rupesi nostelemaan nenäänsä siihen malliin, että joku haju voisi olla. Se ei kuitenkaan lähtenyt tarpeeksi innolla hajun perään, joten ilmoitin havainnostani ja tein päätöksen jatkaa partiointia. Kun seuraavan kerran saavuimme samoille kohdille oli Taavin reaktio taas sama; nenä pystyssä vastatuuuleen. Nyt päätin lähteä katsomaan, mihin koira on matkalla ja ilmoitin lähteväni koiran perään. Pyysin kartturia merkkaamaan paikan, johon sitten palaisimme tarvittaessa jatkamaan etsintää.

Taavi katosi jonnekin kauas eteeni, valjaissa olevan kellon kilkatus vain kertoi sen jatkavan matkaa. Hetken päästä alkoi haukku ja ilmoitin tästä tarkastajalle ja pyysin saada lupaa juosta Taavin luo. Ja vaikka juoksin, niin aikaa meni omasta mielestä ihan kamalan kauan. Maasto oli paikoitellen kovin märkä ja mietin jo juostessani, että aivan sama vaikka saappaat jäisi suohon, jatkaisin vaikka sukkasillani lopun matkaa, kunhan vain pääsisin Taavin luokse. Kartturi kertoi jälkikäteen, että juoksemani matka oli yli 250 m, joten tosi kaukaa Taavi sai hajun! Hyvin Taavi haukkui koko sen ajan, mitä joutui minua odottamaan. Hetken päästä myös muu perässä kulkeva porukka saapui paikalle.

Koska Taavi löysi maalimiehen ilmavainulla ja virran läpäisyyn vaaditaan myös jäljen ilmaisun toteen näyttäminen, ilmoitti tarkastaja testin jatkuvan tienvarsitarkastuksella. Tässä vaiheessa rupesi mua vähän ahdistamaan, kun tuo jäljen noston lukeminen ei ole mun vahvimpia puolia. Olen siitä ehkä hieman aiheettomastikin kehittänyt itselleni pienen mörön. Siirryimme alueen laitaan kulkemaan tien vartta pitkin tien puolella. Eihän me edes olla harjoiteltu nostoa tuollai tien puolelta vaan aina metsän puolella tien suuntaisesti kulkien... Kuljimme siis tien reunassa Taavi vapaana ja todella pitkältä tuntuneen matkan jälkeen Taavi rupesi aktivoitumaan ja nuuski vauhdilla tien reunaa molemmin puolin, kunnes nosti ehkä parhaiten ikinä jäljen tien vasemmasta laidasta ja minä perään samalla ilmoittaen jäljen nousseen. Jälki ei tuntunut kovin pitkältä, mutta ehkä se oli kuitenkin joitain satoja metrejä ja sen päästä löytyi maalimies, jonka Taavi ilmaisi hienosti.

En ole ehkä vielä ihan tajunnut, että suoritimme VIRRAn hyväksytysti läpi ja jatkossa voimme toimia poliisin apuna kadonneiden etsinnässä. Taavi on ensimmäinen rotunsa edustaja, joka on kyseisen testin suorittanut, vaikka vanhoilla säännöillä on kyllä joitain pyrrejä hälytehtävissä ollutkin. Meidän vuosien työn tavoite on nyt saavutettu ja motivaatio jatkaa koiran koulutusta mitä vaihtelevampiin tehtäviin vain kasvaa. Missään nimessä helpolla tähän pisteeseen emme ole päässeet. Tavoitteen saavuttaminen on vaatinut satoja tunteja metsässä joka säässä ympäri vuoden, paljon erilaisiin koulutuksiin osallistumista, omaa mielenkiintoa tutkia ja opiskella asioita itsenäisesti, hikeä ja kyyneleitäkin on tämän eteen vuodatettu moneen kertaan. Välillä tavoite on tuntunut aivan mahdottomalta saavuttaa ja motivaatiota on kaiveltu enemmän tai vähemmän syvältä, mutta aina on noustu. Meidän matkamme on sattunut pelastuskoiratoiminnan kehityksen murrosvaiheeseen ja olemme kokeneet sääntömuutoksia, joiden vuoksi koiran toimintaa on joutunut muuttamaan aivan päinvastaiseen suuntaan ja omaa osaamista on pitänyt laajentaa monella saralla. Tämä kaikki on kasvattanut meistä loistavan tiimin ja kartuttanut osaamista monella eri tavalla.

Saamamme arvostelu oli erinomainen:
Etsintätaktiikka erinomainen: alue ja tuulen suunta hyvin otettu huomioon
Työskentely erinomainen: erinomainen ilmavainu ja jälkityöskentely
Alueen tarkastamisen varmuus olemassa oleva: hyvin tarkastettu alue, nopea koira
Kestävyys erinomainen: hyvin jaksoi koira pitkän tienvarsipartioinnin vielä loppuun
Löytö erinomainen: hienot nostot ja ilmaisut

Arvostelupöytäkirja

Testin jälkeen on helppo hymyillä! Kuvassa myös  tarkastaja Anna-Mari Matikainen. Kuva Pieta Luukkonen.

Ihan valtavan iso kiitos kaikille meidän kanssa treenanneille ja meitä auttaneille! Mitenkään en voi kaikkia tärkeitä ihmisiä mainita, mutta tässä muutama:
Seija Vikman, tuon Uskomattoman koiran kasvattaja. Taavi ei ole ainut oikea työkoira, joka Seijan kennelistä on peräisin ja niitä tulee varmaan jatkossakin vielä monta lisää!
Sari Nieminen ja Riitta Pakarinen ovat johdattaneet meidät henkilöetsinnän saloihin ja opettaneet meille tuon lajin perusteet ja vankan pohjan tekemiselle.
Tiina Suuronen on koutsannut meitä jäljellä välillä varmasti hieman turhautuenkin, mutta aina on silti tullut neuvoja ja hyviä haastavia treenejä sekä muuta pään tuuletusta!
Suvi Lahtinen uhrasi isänpäivän viettonsa toimien mahtavana kartturina meille tässä testissä. Suvi pitää myös fyssarin ominaisuudessa huolen Taavin hyvinvoinnista.
Liisa Uski on ollut henkinen tuki ja ajatusten vaihdossa korvaamaton apu.
Kiitos myös Kaakon Käyttökoirat ry tämän upean ja haastavan lajin harrastusmahdollisuuksista!
Kiitos myös Murulle, joka pitää kodin pystyssä ja ruuan pöydässä sillä aikaa, kun akka luuhaa kaiket illat ja viikonloput pitkin metsiä <3 <3
Kiitos kaikki treenikamut, ilman teitä ei olisi meitä!

Kuva Pieta Luukkonen

Oppia ikä kaikki!

Viikko aloitettiin koirallisen henkilöryhmän treenaamisella. Taavin kanssa siis kentällä ja aiheena yllättäen tuo henkilöryhmä. Tällä kertaa häirikkömä beuceronuros. Meni aika hienosti! Taavi vähän jännitti aluksi, mutta seuras kuitenkin koko ajan hienosti. Sai palkkaa paljon ja rentoutui koko ajan enempi ja enempi.

Tehtiin myös esteitä, hyppyä 70 - 80 - 70 cm ja A:ta. Mentiin kerran jopa se ihan oikea kisa-A:kin!!! Jatketaan kyllä treenejä loivemmalla, mutta Taavi menee aika kevyesti tuon ihan oikeankin, jei!

Kosti kävi tekemässä kontaktitreeniä ja oli vieraiden ihmisten rapsuteltavana, reipas pentu oli.


Illalla pk-hakutreeneissä Taaville tyhjä, piilo, tyhjä, tyhjä, valmis, tyhjä, haamu. Eka tyhjä oli myötätuuleen ja se oli niin hieno!! Myös piilo meni hienosti. Molemmille seuraaville tyhjille jouduin vähän ajamaan Taavia. Olen ollut ihan liian lepsu näissä tyhjissä (ihan niin kuin kaikessa muussakin) ja nyt päätin viimein tehdä asialle jotain. Taavi siis jatkossa ajetaan tyhjillä suoralla pistolla viiteenkymmeneen metriin. Jos se kääntyy liian aikaisin, kutsutaan se takaisin ja tehdään uusi lähetys siitä, mistä se on kääntynyt. Toivottavasti lamppu syttyy pian. Valmis meni hyvin ja sen jälkeinen tyhjäkin ihan kohtuullisesti. Haamu loppuun oli tietty hyvä ja vauhdikas.

Ihanat treenikamut järkkäsivät mulle treenien loputtua vielä häiriökoirahenkilöryhmän. Koirana tällä kertaa nahkacollienarttu. Tää oli kaikin puolin ihan superhyvä, Taavi seuras tosi nätisti ja tehtiin sitten useita kiemuroita ympäri ämpäri ryhmää. Jäi hyvä mieli ja luotto koiraan.


Tiistaina uuden päiväryhmäporukan kanssa treeneissä. Kosti teki kolme hienoa peräänajoa ja oli ahne pikku possu. Hienosti juoksi vähän vaikeassa maastossa ihan vieraiden luokse herkuttelemaan.

Taavi teki esineruutua. Kolme esinettä vietiin näyttäen molempiin takakulmiin ja keskelle lähemmäs. Eka lähetys ekaksi näytetyn esineen kohdalta. Taavi haki kuitenkin tällä lähetyksellä sen viimeiseksi näytetyn. Toisella lähetyksellä hienosti lähiesine. En lähettänyt enää kolmatta kertaa, vaan olin tyytyväinen tähän suoritukseen. Tapsa on aika rauhallinen ruudussa, mutta kyllä se hyvin tekee töitä ja tietää mikä on jutun juoni. Olemme siis tässäkin edistyneet.

Kosti kävi hakemassa toiset rokotukset ja oli taas reipas poika. Sirun luennassa meinas Kostin hermo mennä, kun eka lukija ei toiminut ja homma kesti tosi kauan ja niskasta kuuluva piippailu oli selkeesti häiritsevä. Mut lopulta löyty sirukin. Kosti ei reagoinut tähän eikä edelliseen rokotteeseen millään tavalla. Painoa pikkupojalla on jo lähes kymmenen kiloa!

Illan tiistaitokot oli meille henkilöryhmätreeniä. Häiriökoiraksi saatiin bouviernarttu. Taavi suoriutui aika hienosti, vaikka selkeesti tommonen iso karvaturjake oli jännä. Kierrettiin ryhmää taas monen monta kertaa ja Taavi oli koko ajan vaan hyvä ja paransi loppua kohden.

Ihan lopuksi paikkamakuu, jossa Tapsa meni hienosti ekalla alas. Vieruskavereiden liikehdintä sai korvat heilumaan ropelin lailla, mutta muuten hyvä. Lopussa Taavi aina vinkuu, kun odotetaan omaa vuoroa nousta ylös...


Keskiviikko vietettiin Helsingissä. Molemmat pojat pääsivät omalle sivistyslenkille keskustaan ja Töölönlahden rantaan. Hienosti meni molemmilla, ei näkynyt metsäläisenä eläminen kummankaan käytöksessä, vaan kaikki vastaantulevat jutut raitiovaunusta, Koffin hevosista ja aivan liian lujaa läheltä ajavista polkupyöristä kerjäläisiin, tietyömaahan koneineen ja parkkihalliin kumisevine rautalevylattioineen ja hisseineen olivat ihan peruskauraa. Hyvähän tuolla isossa maailmassa on välillä käydä, mutta kyllä olen niin kovin tyytyväinen tähän metsässä elämiseen! Käytiin myös koirapuistossa ja tuli tosi surku olo keskustakoiria kohtaan. Toivottavasti nekin pääsevät edes joskus vapaaksi myös jonnekin muualle kuin tuollaiselle onnettomalle hiekkapläntille...

"mikä tää nakuttava juttu tässä tolpassa on?"

Hissimatkalla

Käytiin koirapuistossakin. Ei ollu meidän paikka.

Torstaina Kosti kävi melkein tunnin vanhalla jäljellä, joka oli tehty juuri sateen kastelemaan hiekkamaahan ja jossa oli pääosin nami joka kolmannella ja keskellä pätkä, jossa namit harvemmassa. Keppejä oli kuusi, pituutta jäljellä kuutisenkymmentä metriä.

Alku oli jotenkin tosi vaikea ja ekat parikymmentä metriä oli aikamoista hapuilua. Kun jutun juoni taas löytyi, loppumatka oli oikein mallikasta toimintaa. Tällä kertaa vain viimeinen keppi sai huomiota Kostilta ja siitä olikin hyvä palkata ruhtinaallisen paljon.

Illalla Tapsa kävi vähän tottistelemassa jättäviä, seuruuta, käyttöesineen noutoa ja eteenmenoa. Juuri loppunut sade ja nurmikenttä oli vähän huono yhdistelmä ja selkeesti hajuja olis ollu kiva haistella hirveesti. Saatiin kuitenkin tehtyä hyvä treeni, vaikka tässä viime aikoina ollut superhyvä fiilis jäikin nyt saavuttamatta. Eteenmeno purkille, jonka olemassa olosta Tapsa ei tiennyt ja eihän se ihan hirveän hyvin lähtenyt... Lisää siis pitää tätä(kin) treenata vielä ihan hirmu paljon.

Kosti kävi moikkaamassa uusia ihmisiä ja puolivuotiasta puolanpaimenkoiran pentua. Se ei kyllä aristele vieraita ihmisä yhtään, (vielä)!


Lauantaina lähdettiin aamuvarhaisella Mikkeliin pelastusjälkikokeeseen. Sairaan kylmä keli, kova tuuli ja välillä vähän vettäkin oli ilmassa sekä rakeita. Ilmoittauduin kokeeseen pehan jälkeisenä maanantaina ajatuksella, että on oltava jokin tavoitepäivä. Voin kyllä sanoa jännityksen vallanneen mut kokonaan. Tällainen kokovartalojäykkäpaskajännitys mulla on viimeksi ollut bh-kokeessa, eikä sekään ehkä ollut näin paha. Ei tietoakaan rennosta suorituksesta ja yrjö lensi taas aamulla useaan kertaan. Mutta uskalsin kuitenkin mennä ja luottaa koiraan!

Tuomarina kokeessa oli Jouko Peuhkuri. Meidän tottis alkoi paikkamakuulla, jonka Taavi suoritti arvosanalla erinomainen,vaikka ohi ajaneet hälytysajoneuvot ja kaikenlainen muu häiriö saikin pään ja korvat vähän pyörimään. Sitten odotimme yhden tottiksen ajan ja sen jälkeen oli meidän vuoro suorittaa. Voi luoja kun olin jännittynyt. Useaan kertaan huomasin hartijoiden olevan korvissa ja höpöttelin Taaville ihan omiani. Oltiin todella kaukana mukavuusalueelta, mutta me suoriuduttiin siitä! Ei ylletty lähellekään omaa tasoamme, mutta hyväksytty tulos riittää näissä karkeloissa. Liikkeestä istuminen meni puutteelliseksi Taavin noustessa haistelemaan maata. Noudossa ja luoksetuloissa Taavin olis pitänyt olla ripeämpi ja noudossa se jäi myös aika kauas. Osa seuruista oli tosi hyvää ja osa laamailua, henkilöryhmässä se ei kyennyt istumaan, mutta muuten selvitettiin sekin kohtalaisesti. Liikkeestä maahan tais olla erittäin hyvä ja loput vissiin hyvää. Eteenmeno saattoi myös mennä puutteelliseksi, kun Taavi oli vähän epävarma. Laitan kaiken Taavin laamailun ja mun karttamisen oman jännittämiseni ja jäykkäilyni piikkiin.

Tälle kokeelle asetettu tavoite oli siis saavutettu, kunnes tajusin maaston olevan vielä edessä. Olisin ollut ihan valmis lähtemään jo kotiin. Varsinkin siinä vaiheessa kun mulle selvisi jäljen noston tapahtuvan ruudusta, olin valmis lyömään hanskat tiskiin. Ruutu on asia, josta olen kuullut vain kauhutarinoita, eikä kukaan ole osannut sen suoritusta oikein selittää. Koepaikalla selvisi, että ruutulähetys oli muillekin kokeeseen osallistujille melko epäselvä käsite. No mentiin Tapsan kanssa ruutuun, joka oli kyllä melkoisen hankalassa maastossa, kaaduin jopa kaksi kertaa jyrkässä ylämäessä ja liina oli useampaan kertaan sotkeutuneena ryteikköön. Mä hoidin homman ryssimisen siis mallikkaasti, mutta mitäpä sitä voi muuta olettaa, kun ei yhtään tiedä mitä on tekemässä. Tuomaripalautteessa sanottiin hienosti, että nelijalkainen osallistuja olisi homman selvittänyt, mutta kaksijalkainen sössi sen. Ei siis päästy jäljelle, mutta hylsyn jälkeen sain tuomarilta ruutuohjeita ja nyt ehkä tiedän mistä on kyse ja miten toimia. Ei siis hukkareissu maastonkaan suhteen.

Nyt Tapsalla alkaa viikon loma!

Jäljen nosto ruudusta - näin se kai menee teoriassa

Kokeen jälkeen sain pikaoppitunnin tuomari Jouko Peuhkurilta ja tässä tiivistelmä aiheesta, toivottavasti en nyt kirjoita ihan puuta heinä =).


Jäljen nosto tapahtuu 50 m x 50 m ruudusta, joka on kuvitteellisesti jaettu neljään osaan ja jäljen on kuljettava vähintään kahden neljänneksen kautta. Lähetyssivu osoitetaan kokeeseen osallistujalle ja jälki ei voi kulkea tämän sivun kautta. Jälki ei myöskään voi tulla ja poistua ruudusta saman sivun kautta.

Eli jäljet vois mennä vaikka jotenkin näin ja sitten vielä hirveän monella muullakin tapaa...

Koira kannattaisi lähettää lähetyssivun jommasta kummasta laidasta ja jos jälki ei ole noussut takarajalle saavuttaessa, käännytään kohti toista sivurajaa ja toivotaan jäljen nousevan sieltä. Jos tälläkään lähetyksellä ei jälki nouse, on mahdollista lähettää vielä kolmannen kerran toista sivurajaa pitkin kohti lähetyssivua. Ruudussa voi ilmeisesti kulkea myös vapaammin, mutta tämä Peuhkurin mukaan järkevin ja tuloksellisin tapa.

Eli nyt vaan treenaamaan vaikeampia jäljennostoja hyvinkin erilaisista kulmista ja eri etäisyyksiltä (Hormila painotti tätä samaa!). Taavi ainakin häiriintyy kovasti, jos rupean sen kulkusuuntaa muuttamaan, joten siihenkin pitäisi se jollain totuttaa...












Tuleva pelastuskoira?